Uusi palsta

No kun tämä uudistus nyt meni niin puihin, että keskustelu täällä muodostuu liian vaikeaksi niin pystytän uuden palstan.. osoite on jo varattu ja rekisteröintiä voivat nopeimmat koittaa. Palsta vaatii rekisteröinnin sen takia, ettei tällä palstalla yleinen useammalla nimimerkillä kirjoittelu olisi niin vallitsevaa uudella palstalla. Onhan se kuitenkin mukavampi tietää puhuuko yhden vai useamman henkilön kanssa. Osoite on siis:

http://mormonismi.munfoorumi.com

En ole aiemmin tällaisen foorumin kanssa säätänyt, joten kärsivällisyyttä. Palsta pysyy pystyssä jos sinne tulee aktiivisia kirjoittajia, jos ei tule niin sitten se menee nurin 60 pivän päästä.

Kunhan saadaan tarpeeksi rekisteröityneitä käyttäjiä niin voidaan järjestää äänestys valvojista palstalle. Tavoite on saada ainakin pari valvojaa itseni lisäksi tuonne, koska minulla ei ole aikaa väijyä kaikkia viestejä kuitenkaan jos palsta saa kannatusta.
Rekisteröityminen vaatii jonkun toimivan sähköpostiosoitteen ts. jos ette halua käyttää omaa henk.koht. meililootaanne niin luokaa johonkin ilmaispalveluun itsellenne anonyymi meiliboksi.

Katsotaan sitten myöhemmin jos palstalle tulee käyttäjiä, mihin suuntaan sitä lähdetään kehittämään.
76278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Erinomaista, täytyypä käydä rekisteröitymässä. Ja rekisteröityminen itsessään on hyvä idea.

Äänestä

Olen rekisteröitynyt ja lähettänyt kaksi aloitusta:
Evankeliumin opetus ja suuri luopumus

Äänestä

Olisiko mitään ideaa että ne jotka aikovat rekisteröityä Sitian avaamalle foorumille laittaisivat tänne tähän aloitukseen tiedon niin sitten nähtäisiin kuinka moni sinne rekisteröityy ja josko keskustelu käytännössä siirtyy kokonaan uuteen foorumiin.
Nyt taitaa Tapani ja Sitia siirtyvän sinne

Entä Nenada, tode, unski, lehi ja muut uudet ja vanhat ja erinimiset?

Äänestä
  • En tule. En näe mitään kinnostusta jatkuvaan panetteluun sekä ivaan sekä vääriin tietoihin. Muutenkin olin jo lopettamassa täälläkin, kun ei aikaa liikene joka paikkaan.
    Jos joku on kiinnostunut mormonismistä voi tulla keskustelemaan www.mormonismi.com iin siellä ei haukuta eläviä eikä kuolleita ja mormonismista kiinnostuneet voivat kysellä ihan rauhassa, ilman ikäviä sivulyöntejä. Kirjoituksia voi katsoa parilla erilaisella mallillakin.
    Lentäisin varmaan ulos heti, kun vastaukseni ovat niin häiritseviä.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    En tule. En näe mitään kinnostusta jatkuvaan panetteluun sekä ivaan sekä vääriin tietoihin. Muutenkin olin jo lopettamassa täälläkin, kun ei aikaa liikene joka paikkaan.

    Ne pari mallia löytää omista tiedoits... siitä aseiukset ja mahdollisuudet siitä muokkaa vaihtoehtoja siitä aloituksen näyttömahdollisuudet... 4 valintaa...
    Heheh mukavia kirjoitus ja käännösvirheitä... no kyllä se onneksi tajuaa... hankalaa kääntää ihna sokkona tietämättä edes, mihin teksti menee sivulla!

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    En tule. En näe mitään kinnostusta jatkuvaan panetteluun sekä ivaan sekä vääriin tietoihin. Muutenkin olin jo lopettamassa täälläkin, kun ei aikaa liikene joka paikkaan.
    Jos joku on kiinnostunut mormonismistä voi tulla keskustelemaan www.mormonismi.com iin siellä ei haukuta eläviä eikä kuolleita ja mormonismista kiinnostuneet voivat kysellä ihan rauhassa, ilman ikäviä sivulyöntejä. Kirjoituksia voi katsoa parilla erilaisella mallillakin.
    Lentäisin varmaan ulos heti, kun vastaukseni ovat niin häiritseviä.

    Enpä taida minäkään rekisteröityä sinne.
    Vaan äläpä Nenada meitä täälläkään kokonaan hylkää, jos vaan aikaa liikenee niin käväise täälläkin.

    Äänestä

  • Harkitsen asiaa. Seuraan sivusta, miten keskustelu kehityy mormonismi keskustelu.com-palstalla. Jos keskustelu on asiallista, niin silloin voisin rekisteröityäkin.

    Mitä tulee itse suomi24.fi-sivustoon, niin en usko, että mormonismista poistuminen yksistään auttaa asiaa. Boikotti parannuksen saamiseksi edellytäisi keskustelu-sivuston avaamista muuillekin aiheille. Silloin ylläpiton olisi pakko ajatella uudistusten mielekyytä.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    En tule. En näe mitään kinnostusta jatkuvaan panetteluun sekä ivaan sekä vääriin tietoihin. Muutenkin olin jo lopettamassa täälläkin, kun ei aikaa liikene joka paikkaan.
    Jos joku on kiinnostunut mormonismistä voi tulla keskustelemaan www.mormonismi.com iin siellä ei haukuta eläviä eikä kuolleita ja mormonismista kiinnostuneet voivat kysellä ihan rauhassa, ilman ikäviä sivulyöntejä. Kirjoituksia voi katsoa parilla erilaisella mallillakin.
    Lentäisin varmaan ulos heti, kun vastaukseni ovat niin häiritseviä.

    Kyseessähän on mielivaltaisesti editoimasi ja sensuroimasi palsta (siis tuo mormonismi.com), vaikka valehteletkin, että poistat vain "adjektiiveja". Kyllä asialliseen keskusteluun pitäisi kuulua normaali kritiikki ja sellaiset asiat, jotka voivat olla mormoneille kiusallisia.

    Äänestä

Virallinen osoite vaihtui sitten tällaiseksi:

http://mormonismi.keskustelu.info/

Aiemmin ilmoitetun osoitteen uskon vielä kääntävän tuohon samaan, mutta laitetaan tämä nyt ihan varoiksi.

Äänestä

Jahas. Muistuttaa Nenadan hymistelypalstaa siinä mielessä, että vaatii rekisteröimisen.

Äänestä

Sieltähän näyttää puuttuvan se toimiva hierarkiamalli, joka täältäkin on kadonnut. Ei siis ole paljonkaan mieltä kirjoitella sielläkään.

Äänestä

Kumma ettei täällä Sitiakaan rekistöröitynyt ja oli sitä vastaan,omalla palstallaan se on jo pakollista, joo ei kiitos!

Äänestä
  • Koitappa huviksesi rekisteröidä nimimerkki "R. Sitia" tai mikä tahansa nimimerkki jossa on välilyönti. Ei onnistu. Ensimmäiset viestini kirjoitin tänne palstalle tuolla nimimerkillä ja niin olen tehnyt siitä lähtien. Olisin kyllä rekisteröinyt käyttämäni nimimerkin jos se olisi ollut mahdollista, mutta kun tuli tehtyä tuo moka tuon välilyönnin kanssa niin en sitten rekisteröityessäni olisi pystynyt pitämään nimimerkkiä samana jolla tälle palstalle kirjoittamisen aloitin, joten en lähtenyt tänne raapustelemaan myöhemmin rekisteröimälläni nimimerkillä sekaannuksen välttämiseksi.

    Uudella palstalla rekisteröityminen on pakollista, koska tällöin keskustelijat pystyvät hahmottamaan paremmin keskustelevatko he yhden vai useamman henkilön kanssa, ominaisuus jota olisin kaivannut myös tänne s24:ään. Lisäksi kun palstalle kirjoittaminen vaatii rekisteröitymistä niin myös häiriköiden määrä vähenee. Käytännössä jos henkilö ei ole valmis rekisteröitymään edes anonyymin s-postitilin avulla, niin ei hänellä kyllä sitten ole varmaan itse asiaankaan juuri kummoista tähdellistä sanottavaa. Rekisteröityminen ei edellytä ylläpidon hyväksyntää ts. vahvistus viesti lähtee heti kun tarvittavat tiedot on annettu, häiriköt poistellaan sitten myöhemmin jos sinne sellaisia ilmestyy.

    Hierarkiamalli tosiaan puuttuu sieltäkin, mutta "quote" -nappulalla saa aika hyvin kuitenkin poimittua aiemmista viesteistä ne osat joita haluaa kommentoida. Viestejä voi suodattaa tuoreuden mukaan ja niitä voi järjestellä kirjoittajan, päiväyksen tai otsikon mukaan sekä edellisiä yhdistämällä nousevaan tai laskevan järjestykseen. Eli periaatteessa kaikki samalla otsikolla kirjoitetut viestit saa näkymään yhdessä pötkössä ja keskustelu pysyy edes jotenkin kasassa. Lisäksi foorumilla on pikahaku linkit
    "Näytä vastaamattomat viestit • Näytä lukemattomat viestit • Näytä uudet viestit • Näytä aktiiviset viestiketjut" joilla saa kollektiivisesti kyseisten otsikoiden mukaiset viestit näkymään ilman, että tarvitsee kahlata kosmista määrää viestejä ja ketjuja läpi niiden löytämiseksi.

    Eihän se täydellinen ole, mutta toimii se nyt paremmin kuin tämä s24.

    Kirjoitusvirheet pystyy editoimaan jälkikäteen omista viesteistään pois jne.

    Uudella palstalla ei editoida kirjoittajien viestejä ylläpidon toimesta. Viestejä kyllä poistetaan, jos niiden sisältö on sopimatonta, eli menee henkilökohtaisuuksiin ja tämä koskee kaikkia kirjoittajia, jonka jälkeen kirjoittaja voi yrittää uudelleen asiallisemmalla lähestymistavalla. Mutta viestien sisältöön en koske ja jos joku myöhemmin valittavista valvojista editointiin syyllistyy niin sellainen valvoja ei tule kovin kauaa valvojana pysymään.

    Äänestä

Menee nyt ihan sekaiseksi tän plastan kanssa...

Kirjauduin sisään, ei aut aviesti silti vaatii nimimerkin ym. ei suostu sitä postaamaan ...

Rekisteröin sinne ryhmään katsotaan mitä saadaan aikaiseksi, täällä kirjoittelu meni tosiaan ala-arvoiseksi eräiden ei rekisteröityneiden käyttäjien kanssa (ei sun...).

zappax

Äänestä

http://mormonismi.keskustelu.info/

Palstalle avattu nyt myös omat keskustelualueet exmormoneille ja aktiivisille jäsenille, joissa pääsy on rajoitettu vain ko. ryhmiin kuuluville jäsenille.

Tervetuloa.

Äänestä
  • Päätit siis laittaa osaston, jossa exät voivat hymistellä rauhassa ja muistella kärsimäänsä pahaa ilman että mormonit voisivat oikaista väärinkäsityksiänne. Ryhmäkuri ja manipulaatiotyö toimii noinkin. Tapaniko keskustelee yksin aktiivisten osastolla, jos ei sinne muita päästetä?

    Äänestä

Palstalla on edelleen myös kaikille avoin keskustelualue.

Lisäsin nämä ryhmäalueet vertaistukea varten. Etenkin lahkon jättäminen on henkisesti raskas prosessi johon auttaa jos asioista voi keskustella rauhassa sellaisten henkilöiden kanssa, jotka ovat vastaavia asioita kokeneet.

Äänestä
  • Puolivillaiset tukiryhmät eivät ole terveellisiä ... narsistit pääsevät manipuloimaan sen kun ehtivät. Se kai on ajatuskin, luoda uusi rikkinäisten yhteisö, jossa voi herroina ja rouvina hallita. Merkit ovat selvät, näitä parantajia liikkuu tämän tästä.

    Äänestä

  • Erottelua! kirjoitti:

    Puolivillaiset tukiryhmät eivät ole terveellisiä ... narsistit pääsevät manipuloimaan sen kun ehtivät. Se kai on ajatuskin, luoda uusi rikkinäisten yhteisö, jossa voi herroina ja rouvina hallita. Merkit ovat selvät, näitä parantajia liikkuu tämän tästä.

    Ymmärrän täysin näkökantasi, sillä se on täysin kirkon indoktrinaation mukainen. MAP-kirkkohan opettaa kuinka kaikki ulkopuoliset ovat pahoja, kuinka Jumalan rakkaus on ehdollista ja kuinka Jumalan rakkaudesta pääsee osalliseksi vain oikeiden tekojen kautta. Ihmiselle joka tuon opin on sisäistänyt osaksi omaa persoonaansa on todella vaikea ymmärtää miksi kukaan tekee mitään pyyteettömästi vain auttaakseen toisia ilman, että siitä hyötyy itse mitään. Olen pahoillani puolestasi, että halu auttaa toisia pyyteettömästi aiheuttaa noin voimakkaita kielteisiä tunteita sinussa, mutta samalla on todettava, että juuri kaltaistesi jäsenten takia tarvitaan lahkosta eroon pyrkiville oma palsta. Henkisesti rikkinäiset ihmiset eivät eheytyäkseen tarvitse syyllistämistä, pelottelua tai vähättelyä vaan tasavertaisia keskustelukumppaneita sekä vakavammissa tapauksissa ammattiauttajaa.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Kuvitteletko olevasi tasavertainen keskustelukumppani R.Sitia? Hyvin yksipuolista on keskustelusi ja syyttelevän sävyistä, kuten edellinenkin kirjoitus osoitti. En usko että palstallasi voi syntyä todellista vuoropuhelua, kun katsonta kantasi ovat noin värittyneet, kovin vaikeaa oikea keskustelu on tälläkin palstalla.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Ymmärrän täysin näkökantasi, sillä se on täysin kirkon indoktrinaation mukainen. MAP-kirkkohan opettaa kuinka kaikki ulkopuoliset ovat pahoja, kuinka Jumalan rakkaus on ehdollista ja kuinka Jumalan rakkaudesta pääsee osalliseksi vain oikeiden tekojen kautta. Ihmiselle joka tuon opin on sisäistänyt osaksi omaa persoonaansa on todella vaikea ymmärtää miksi kukaan tekee mitään pyyteettömästi vain auttaakseen toisia ilman, että siitä hyötyy itse mitään. Olen pahoillani puolestasi, että halu auttaa toisia pyyteettömästi aiheuttaa noin voimakkaita kielteisiä tunteita sinussa, mutta samalla on todettava, että juuri kaltaistesi jäsenten takia tarvitaan lahkosta eroon pyrkiville oma palsta. Henkisesti rikkinäiset ihmiset eivät eheytyäkseen tarvitse syyllistämistä, pelottelua tai vähättelyä vaan tasavertaisia keskustelukumppaneita sekä vakavammissa tapauksissa ammattiauttajaa.

    Sinähän varsinainen ihmemies/nainen olet, kun ymmärrät TÄYSIN tuntemattoman henkilön näkökannan, joka sattuu olemaan TÄYSIN kirkon indoktrinaation mukainen.
    Et kai sentään usko auttavasi ketään pyyteettömästi, saati eheyttäväsi ketään?
    Kaltaisesi puoskarit ovat vaaraksi muille.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Ymmärrän täysin näkökantasi, sillä se on täysin kirkon indoktrinaation mukainen. MAP-kirkkohan opettaa kuinka kaikki ulkopuoliset ovat pahoja, kuinka Jumalan rakkaus on ehdollista ja kuinka Jumalan rakkaudesta pääsee osalliseksi vain oikeiden tekojen kautta. Ihmiselle joka tuon opin on sisäistänyt osaksi omaa persoonaansa on todella vaikea ymmärtää miksi kukaan tekee mitään pyyteettömästi vain auttaakseen toisia ilman, että siitä hyötyy itse mitään. Olen pahoillani puolestasi, että halu auttaa toisia pyyteettömästi aiheuttaa noin voimakkaita kielteisiä tunteita sinussa, mutta samalla on todettava, että juuri kaltaistesi jäsenten takia tarvitaan lahkosta eroon pyrkiville oma palsta. Henkisesti rikkinäiset ihmiset eivät eheytyäkseen tarvitse syyllistämistä, pelottelua tai vähättelyä vaan tasavertaisia keskustelukumppaneita sekä vakavammissa tapauksissa ammattiauttajaa.

    Miksi sitten pelottelet ja syyllistät esim. mormonismilla; missä tasavertaisuutesi, kun et ole edes ammattiauttaja.

    Äänestä

  • MiTähhh? kirjoitti:

    Miksi sitten pelottelet ja syyllistät esim. mormonismilla; missä tasavertaisuutesi, kun et ole edes ammattiauttaja.

    Wau! Tämä oli omalla kohdallani kaiketi ennätys. "Kummistunut..", "mormonimamma" ja "MiTähhh?" kirjoittajien kollektiivinen ad hominen hyökkäys.

    He toistavat käytännössä samaa kaavaa kuin edellinenkin, joten nämäkin olivat erittäin ymmärrettävä reaktio. MAP-kirkko on tyypillinen lahko, joka demonisoi lahkon hylänneen niin voimakkaasti, että heitä odottaa jopa pahempi kohtalo kuin niitä, jotka eivät koskaan lahkoon ole kuuluneet. Tässä voidaan havainnoida kuinka indoktrinoidut jäsenet hyökkäävät kuvittelemaansa uhkaa vastaan pyrkimällä diskreditoimaan uhkaavaksi kokemaansa henkilöä keinolla millä hyvänsä. Malliesimerkki lahkon uskonpuollustusmekanismien toiminnasta.

    Lässyn lässyn, mitähän jos demonisoisit aluksi vaikka naapurin koiran!? Ei todellista keskustelua voi millään syntyä kun näkökantasi on niin puolueelinen ja jyrkän negatiivinen kaikkea uskonnollista kohtaan, erityisesti MAP kirkkoon liittyvää. Ainoa asia mitä voit tuoda esille on oman kantasi asioihin ja näin pönkittää itsetuntoasi. Ketään parantavaa vaikutusta ei toimillasi ole, päinvastoin.
    Kotipsykologeja ei kaivata vaan avointa keskustelua,varmaa on ettei se palstallasi onnistu, jos se vaikeaa on täälläkin.

    Ps. Erikoisen suhtautumisesi kirjoittajiin tuot esiin vastineessasi, kaikki kolme ovat siis tuosta "lahkosta" väärässä arvostellessaan sinua, todella rakentavaa ja kypsää keskustelua..ja sikäli virheellistä etten ainakaan minä ole minkään lahkon jäsen, en ennen enkä nyt.

    Äänestä

  • Kummistunut.. kirjoitti:

    "Erikoisen suhtautumisesi kirjoittajiin tuot esiin vastineessasi, kaikki kolme ovat siis tuosta "lahkosta" väärässä arvostellessaan sinua, todella rakentavaa ja kypsää keskustelua."

    Ad hominem argumentointi, johon kaikki kirjoittavat syyllistyivät, ei ole koskaan asiallista eikä luonnollisesti saa myöskään asiallisia vastineita.

    "sikäli virheellistä etten ainakaan minä ole minkään lahkon jäsen, en ennen enkä nyt."

    Jos näin on niin seison korjattuna ja kuulisin mielelläni lisää omista motiiveistasi. MAP-jäsenten motiivit asian suhteen ymmärrän, mutta henkilön, jolla ei ole aiheeseen henkilökohtaista suhdetta ja joka näin voimakkaasti asian tuntuu ottavan itseensä on taas toisaalta mielenkiintoinen yksilö, jonka kanssa aiheesta olisi mielenkiintoista keskustella enemmänkin.
    Varsinkin kun ottaa huomioon kuinka kukaan ei ole alkanut meuhkaamaan kuinka avasin aivan vastaavan MAP-jäsenille rajoitetun keskustelualueen palstalla. Kyseessä on mielestäni voimakas kaksinaismoraali ts. MAP-jäsenille rauhoitettu keskustelualue on "oikeudenmukaista ja tasa-arvoa", mutta jos ex-jäsenille on oma vastaava suljettu alue niin se on suuri "vääryys".

    Jos haluat oikeasti keskustella aiheesta tarkemmin suosittelen rekisteröitymään ko. palstalle, koska kuten itsekkin toteat niin tällä palstalla avoin keskustelu rehellisillä ennaltasovituilla pelisäännöillä on turhan vaikeaa ja koskaan ei tiedä käykö keskustelua yhden vai useamman ihmisen kanssa.

    Sen sijaan kielteinen asenteeni uskontoja kohtaan on juuri MAP-kirkon aikaansaannos ja asenteeni on tulosta omasta henkilöhistoriastani, johon kirkko on voimakkaasti vaikuttanut. En minä sitä kiistä, mutta samalla väitän, että minulla on käsityksilleni vahvat perusteet. Muilla on oikeus olla erimieltä ja heillä on oikeus omien mielipiteidensä puollustamiseen aivan samoin kuin minulla. Jos se ei onnistu ilman ad hominem argumentointia niin tottakai perustamallani palstalla voi olo tuntua tukalalta kun en tuollaista epäasiallista käytöstä suvaitse vaan kehotan ihmisiä muotoilemaan viestinsä uudelleen asiapohjalla.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Wau! Tämä oli omalla kohdallani kaiketi ennätys. "Kummistunut..", "mormonimamma" ja "MiTähhh?" kirjoittajien kollektiivinen ad hominen hyökkäys.

    He toistavat käytännössä samaa kaavaa kuin edellinenkin, joten nämäkin olivat erittäin ymmärrettävä reaktio. MAP-kirkko on tyypillinen lahko, joka demonisoi lahkon hylänneen niin voimakkaasti, että heitä odottaa jopa pahempi kohtalo kuin niitä, jotka eivät koskaan lahkoon ole kuuluneet. Tässä voidaan havainnoida kuinka indoktrinoidut jäsenet hyökkäävät kuvittelemaansa uhkaa vastaan pyrkimällä diskreditoimaan uhkaavaksi kokemaansa henkilöä keinolla millä hyvänsä. Malliesimerkki lahkon uskonpuollustusmekanismien toiminnasta.

    En kohdista sinuun henkilöhyökkäystä, vaan kyseenalaistan pätevyytesi esiintyä henkisesti rikkinäisten ihmisten eheyttäjänä. Jos huoleni on turhaa eli jos sinulla on tarvittava pätevyys missioosi, niin esittänet toimilupasi. Muuten pidän sinua edelleen puoskarina.

    alkaa olla sekin, että tulkitset kaikken omaa näkemystäsi poikittain asettuvan hyökkäykseksi henkilöäsi kohtaan. Voithan yrittää keskustelua, mutta eivät kaikki koe olevansa samaa mieltä kanssasi ja siihen heillä lienee oikeus, vaikka sinä et sitä oikeutta soisikaan. Haluaisitko olla poliisi täälläkin? Pohjois-Koreassa henkilöhyökkäyksiin syyllistyvät kuulemma teloitetaan.

    Äänestä

  • mormonimamma kirjoitti:

    Kyseenalaistat siis kykyni kertoa omista kokemuksistani ja kuunnella toisten tarinoita, koska minulla ei ole "tarvittavaa pätevyyttä" kertoa omista kokemuksistani ja kuunnella toisten kertomuksia.

    Kertoisitko, millaista pätevyyttä omien kokemusten kertominen ja toisten kuuntelu mielestäsi vaatii? Vertaistuki ei ole terapiaa vaan samankaltaisia asioita kokeneiden henkilöiden tasa-arvoista keskustelua, ymmärtämistä ja myötätuntoa. Mormoni ei voi antaa vertaistukea ex-mormonille, koska mormoni ei ole kokenut samoja asioita kuin exmormoni. Vaatimus, että tasavertaisten ja samankaltaisia asioita kokeneille tarkoitelulla keskustelualueelle tulisi olla vapaa pääsy henkilöille, joilla ei ole keskusteluihin mitään annettavaa, on käsittämätön.

    Ensinnäkään en millään muotoa haluaisi päästä perustamallesi palstalle, saati antamaan kenellekään vertaistukea.
    Minulla ei ole myöskään mitään sitä vastaan, että perustat uuden palstan. Niitähän maailmaan mahtuu.
    Se minua sen sijaan hieman huolestuttaa, että sinä pyrit esiintymään (monen eri alan) asiantuntijana. Siitä yksi surkuhupaisa esimerkki on kielenkäyttösi: muutaman rivin viestissäsi vilahtelevat sanat demonisoida, indoktrinoida ja diskreditoida. Olet myös ottanut käyttöön termin ad hominen -argumentoinnin. Väitän, että pyrit näillä termeillä luomaan pätevyyden harhaa. Ellei näin ole, niin kerro, miksi niitä käytät? Jos MAP-kirkosta eroon pyrkivät ovat kuten väität henkisesti rikkinäisiä ihmisiä, en soisi heidän joutuvan kaltaisesi kasvottoman puoskarin kynsiin.
    Lainaus tekstistäsi: " pyyteettömästi vain auttaakseen toisia ilman, että siitä hyötyy itse mitään". Oletko indokrinoinut itsesi uskomaan, että sinä haluat auttaa toisia pyyteettömäsi? Kirjoituksiasi jonkin aikaa seuranneena olen ollut huomaavinani, että sinua ei aja auttamisen halu, vaan katkeruus ja halu kaikin tavoin vahingoittaa MAP-kirkkoa. Olenko oikeassa? Ei kai vain ole niin, että olet valmis käyttämään henkisesti rikkinäisiä ihmisiä käsikassaroinasi omalla terapeuttisella sotaretkelläsi?
    Sinä ja muut henkisesti rikkinäiset ihmiset ovat mielestäni ammattiavun tarpeessa. Parjaaminen, vääristely yms. ala-arvoinen toiminta ei eheytä ketään.

    Äänestä

  • Ennätys kirjoitti:

    alkaa olla sekin, että tulkitset kaikken omaa näkemystäsi poikittain asettuvan hyökkäykseksi henkilöäsi kohtaan. Voithan yrittää keskustelua, mutta eivät kaikki koe olevansa samaa mieltä kanssasi ja siihen heillä lienee oikeus, vaikka sinä et sitä oikeutta soisikaan. Haluaisitko olla poliisi täälläkin? Pohjois-Koreassa henkilöhyökkäyksiin syyllistyvät kuulemma teloitetaan.

    Referenssiksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

    Erottelua!: "Puolivillaiset tukiryhmät eivät ole terveellisiä ... narsistit pääsevät manipuloimaan sen kun ehtivät. Se kai on ajatuskin, luoda uusi rikkinäisten yhteisö, jossa voi herroina ja rouvina hallita. Merkit ovat selvät, näitä parantajia liikkuu tämän tästä."
    -->Ad hominem motivum ad hominem motivum, kirjoittaja vihjaa minun olevan narsisti ja että pyrkimykseni olisi luoda itselleni hovi.

    MiTähhh?:"Miksi sitten pelottelet ja syyllistät esim. mormonismilla; missä tasavertaisuutesi, kun et ole edes ammattiauttaja."
    --> Ad hominem circumstantiae, ilman viimeistä huomautusta kommentti olisi ollut asiallinen, mutta kirjoittaja ilmeisesti kokee syystä tai toisesta tarpeelliseksi voimistaa argumenttiaan henkilöön kohdistuvalla hyökkäyksellä tuhoten oman argumenttinsa ja keskustelun täysin.

    Kummistunut..:"Kuvitteletko olevasi tasavertainen keskustelukumppani R.Sitia? Hyvin yksipuolista on keskustelusi ja syyttelevän sävyistä, kuten edellinenkin kirjoitus osoitti. En usko että palstallasi voi syntyä todellista vuoropuhelua, kun katsonta kantasi ovat noin värittyneet, kovin vaikeaa oikea keskustelu on tälläkin palstalla."
    -->Ad hominem abusivum, kirjoittaja esittää, että asenteeni estäisi jotenkin kykyni keskusteluun. Aivan samoin voisin itse väittää, että ko. kirjoittaja on aivan yhtä asenteellinen minua kohtaan ja se estää hänen kykynsä keskusteluun.

    mormonimamma:"Et kai sentään usko auttavasi ketään pyyteettömästi, saati eheyttäväsi ketään? Kaltaisesi puoskarit ovat vaaraksi muille."
    --> Ad hominem motivum Ad hominem circumstantiae tai Ad hominem abusivum, kirjoittaja esittää, että motiivini ovat asiansuhteen vääristyneet ja sen jälkeen haukkuu puoskariksi.

    Kummistunut..:"Ei todellista keskustelua voi millään syntyä kun näkökantasi on niin puolueelinen ja jyrkän negatiivinen kaikkea uskonnollista kohtaan, erityisesti MAP kirkkoon liittyvää. Ainoa asia mitä voit tuoda esille on oman kantasi asioihin ja näin pönkittää itsetuntoasi."

    Ennätys:"alkaa olla sekin, että tulkitset kaikken omaa näkemystäsi poikittain asettuvan hyökkäykseksi henkilöäsi kohtaan. Voithan yrittää keskustelua, mutta eivät kaikki koe olevansa samaa mieltä kanssasi ja siihen heillä lienee oikeus, vaikka sinä et sitä oikeutta soisikaan... "
    --> Tähän asti asiallista..
    "Haluaisitko olla poliisi täälläkin? Pohjois-Koreassa henkilöhyökkäyksiin syyllistyvät kuulemma teloitetaan."
    --> Ad hominem motivum Syyllistäminen assosiaatiolla.

    Jos nämä esittämänne argumentit ovat mielestänne asiallista keskustelua niin meidän käsityksemme asiallisesta keskustelusta poikkeavat toisistaan melkoisesti.

    Äänestä

  • mormonimamma kirjoitti:

    Ensinnäkään en millään muotoa haluaisi päästä perustamallesi palstalle, saati antamaan kenellekään vertaistukea.
    Minulla ei ole myöskään mitään sitä vastaan, että perustat uuden palstan. Niitähän maailmaan mahtuu.
    Se minua sen sijaan hieman huolestuttaa, että sinä pyrit esiintymään (monen eri alan) asiantuntijana. Siitä yksi surkuhupaisa esimerkki on kielenkäyttösi: muutaman rivin viestissäsi vilahtelevat sanat demonisoida, indoktrinoida ja diskreditoida. Olet myös ottanut käyttöön termin ad hominen -argumentoinnin. Väitän, että pyrit näillä termeillä luomaan pätevyyden harhaa. Ellei näin ole, niin kerro, miksi niitä käytät? Jos MAP-kirkosta eroon pyrkivät ovat kuten väität henkisesti rikkinäisiä ihmisiä, en soisi heidän joutuvan kaltaisesi kasvottoman puoskarin kynsiin.
    Lainaus tekstistäsi: " pyyteettömästi vain auttaakseen toisia ilman, että siitä hyötyy itse mitään". Oletko indokrinoinut itsesi uskomaan, että sinä haluat auttaa toisia pyyteettömäsi? Kirjoituksiasi jonkin aikaa seuranneena olen ollut huomaavinani, että sinua ei aja auttamisen halu, vaan katkeruus ja halu kaikin tavoin vahingoittaa MAP-kirkkoa. Olenko oikeassa? Ei kai vain ole niin, että olet valmis käyttämään henkisesti rikkinäisiä ihmisiä käsikassaroinasi omalla terapeuttisella sotaretkelläsi?
    Sinä ja muut henkisesti rikkinäiset ihmiset ovat mielestäni ammattiavun tarpeessa. Parjaaminen, vääristely yms. ala-arvoinen toiminta ei eheytä ketään.

    "Siitä yksi surkuhupaisa esimerkki on kielenkäyttösi: muutaman rivin viestissäsi vilahtelevat sanat demonisoida, indoktrinoida ja diskreditoida. Olet myös ottanut käyttöön termin ad hominen -argumentoinnin. Väitän, että pyrit näillä termeillä luomaan pätevyyden harhaa. Ellei näin ole, niin kerro, miksi niitä käytät?"

    Koska ne ovat käyttökelpoisia termejä, eikä juuri tällä hetkellä tule mieleen parempia näiden asioiden kuvaamiseen. Jos termit eivät ole lukijalle tuttuja hän pystyy varsin vaivattomasti katsastamaan niiden merkityksen vaikkapa verkkosanakirjoista:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Indoktrinaatio
    http://suomisanakirja.fi/demonisoida
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatd.html#diskreditoida
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

    "Jos MAP-kirkosta eroon pyrkivät ovat kuten väität henkisesti rikkinäisiä ihmisiä, en soisi heidän joutuvan kaltaisesi kasvottoman puoskarin kynsiin."

    ..ja edelleen ad hominemia...Osaatko kirjoittaa ensimmäistäkään vastausta ilman henkilöhyökkäyksiä?

    "Kirjoituksiasi jonkin aikaa seuranneena olen ollut huomaavinani, että sinua ei aja auttamisen halu, vaan katkeruus ja halu kaikin tavoin vahingoittaa MAP-kirkkoa. Olenko oikeassa?"

    Tämä on se mitä kirkko opettaa ja mitä sinä uskot, jokainen ulkopuolinen varsinkin kirkosta eronnut on vihollinen. Kyseessä on omiin uskomuksiisi perustuva vahvistusilluusio:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vahvistusilluusio
    , jolla ei kuitenkaan ole mitään todellisuusarvoa. Olenko asenteellinen? Kyllä. Olenko ennakkoluuloinnen? Kyllä. Tekevätkö nämä asiat minusta valehtelijan ja pahansuovan ihmisen joka haluaa vahingoittaa toisia, kuten omat uskontosi sinuun indortrinoimat ennakkoasenteesi sinulle väittävät? Ei. Kyseessä on nimenomaa oma harhasi, jota kuvittelet todelliseksi ja josta seuraavaksi esittämäsi ad hominen entisestään kertoo lisää..

    "Ei kai vain ole niin, että olet valmis käyttämään henkisesti rikkinäisiä ihmisiä käsikassaroinasi omalla terapeuttisella sotaretkelläsi?
    Sinä ja muut henkisesti rikkinäiset ihmiset ovat mielestäni ammattiavun tarpeessa. "

    Ts. nyt olet jo omasta mielestäsi riittävän pätevä arvioimaan näiden kirjoittelujen perusteella kuka tarvitsee ammattiapua. Argumenttointisi menee jo julkisen herjauksen ja mustamaalauksen puolelle, jossa perusteet rikosilmoituksen tekemiseen alkavat jo hiljalleen olla kasassa. Suosittelen sinua hieman suodattamaan aivopierujasi ennen kuin peruuttamatonta vahinkoa tapahtuu jonkun vakavasti sairaan ihmisen ottaessa tekstisi itseensä.

    Toisaalta itse mielelläni menisinkin psykoterapiaan löytääkseni todellisen itseni kaiken sen ongelmallisen mormonimenneisyyden alta, mutta pelkäänpä pahoin, että kunnallisessa terveydenhuollossa hyvin menestyvä, uraputkessa viilettävä, taloudellisesti turvattua ja suhteellisen onnellista perhe-elämää elävä insinööri ei ole jonon kärkipäässä jaettaessa lähetteitä vuosia kestävään psykoterapiaan.

    Sinäpä älähdit. Mikä kalahti?
    Etkö keksi enää vastauksia, kun rupeat uhkailemaan?
    Huomaa nyt kuitenkin ennen rikosilmoituksen tekemistä, että sinä olet lanseerannut tähän keskusteluun termin "henkisesti rikkinäinen", ja viittaat sillä MAP-kirkosta eroon pyrkiviin. Jos he sellaisia ovat, niin varmasti ammattiapu on heille hyväksi eikä suinkaan aiheuta heille peruuttamatonta vahinkoa, kuten vihjaat. Vai oletko sitä mieltä, että ammattiapu on henkisesti rikkinäisille ihmisille vahingollista, mutta ammattitaidoton puoskarointi ei?

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Referenssiksi: http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

    Erottelua!: "Puolivillaiset tukiryhmät eivät ole terveellisiä ... narsistit pääsevät manipuloimaan sen kun ehtivät. Se kai on ajatuskin, luoda uusi rikkinäisten yhteisö, jossa voi herroina ja rouvina hallita. Merkit ovat selvät, näitä parantajia liikkuu tämän tästä."
    -->Ad hominem motivum ad hominem motivum, kirjoittaja vihjaa minun olevan narsisti ja että pyrkimykseni olisi luoda itselleni hovi.

    MiTähhh?:"Miksi sitten pelottelet ja syyllistät esim. mormonismilla; missä tasavertaisuutesi, kun et ole edes ammattiauttaja."
    --> Ad hominem circumstantiae, ilman viimeistä huomautusta kommentti olisi ollut asiallinen, mutta kirjoittaja ilmeisesti kokee syystä tai toisesta tarpeelliseksi voimistaa argumenttiaan henkilöön kohdistuvalla hyökkäyksellä tuhoten oman argumenttinsa ja keskustelun täysin.

    Kummistunut..:"Kuvitteletko olevasi tasavertainen keskustelukumppani R.Sitia? Hyvin yksipuolista on keskustelusi ja syyttelevän sävyistä, kuten edellinenkin kirjoitus osoitti. En usko että palstallasi voi syntyä todellista vuoropuhelua, kun katsonta kantasi ovat noin värittyneet, kovin vaikeaa oikea keskustelu on tälläkin palstalla."
    -->Ad hominem abusivum, kirjoittaja esittää, että asenteeni estäisi jotenkin kykyni keskusteluun. Aivan samoin voisin itse väittää, että ko. kirjoittaja on aivan yhtä asenteellinen minua kohtaan ja se estää hänen kykynsä keskusteluun.

    mormonimamma:"Et kai sentään usko auttavasi ketään pyyteettömästi, saati eheyttäväsi ketään? Kaltaisesi puoskarit ovat vaaraksi muille."
    --> Ad hominem motivum Ad hominem circumstantiae tai Ad hominem abusivum, kirjoittaja esittää, että motiivini ovat asiansuhteen vääristyneet ja sen jälkeen haukkuu puoskariksi.

    Kummistunut..:"Ei todellista keskustelua voi millään syntyä kun näkökantasi on niin puolueelinen ja jyrkän negatiivinen kaikkea uskonnollista kohtaan, erityisesti MAP kirkkoon liittyvää. Ainoa asia mitä voit tuoda esille on oman kantasi asioihin ja näin pönkittää itsetuntoasi."
    -->Ad hominem abusivum, kirjoittaja esittää, että asenteeni estäisi jotenkin kykyni keskusteluun. Aivan samoin voisin itse väittää, että ko. kirjoittaja on aivan yhtä asenteellinen minua kohtaan ja se estää hänen kykynsä keskusteluun.

    Ennätys:"alkaa olla sekin, että tulkitset kaikken omaa näkemystäsi poikittain asettuvan hyökkäykseksi henkilöäsi kohtaan. Voithan yrittää keskustelua, mutta eivät kaikki koe olevansa samaa mieltä kanssasi ja siihen heillä lienee oikeus, vaikka sinä et sitä oikeutta soisikaan... "
    --> Tähän asti asiallista..
    "Haluaisitko olla poliisi täälläkin? Pohjois-Koreassa henkilöhyökkäyksiin syyllistyvät kuulemma teloitetaan."
    --> Ad hominem motivum Syyllistäminen assosiaatiolla.

    Jos nämä esittämänne argumentit ovat mielestänne asiallista keskustelua niin meidän käsityksemme asiallisesta keskustelusta poikkeavat toisistaan melkoisesti.

    Se nyt vain on niin, että se mitä sinä lausut, on sinun tuotostasi ja sitä pitää käsitellä sinun tuotoksinasi.

    Sinä kirjoitat mormonismista, joka on laajempi käsite, mutta vastapuolenasi meillä on vaion sinun tuntemuksesi ja näkemyksesi, jota ei voida piilotta esim ateismin sateenvarjon alle.

    Mitä meidän tulisi kommentoida, jos ei sinun tuotoksiasi? Esität mielipiteen, jonka kritisoija kritisoi sinua eikä mielipidettäsi - mistä moinen harhainen ajattelu. Haloo ja kuulemiin.

    Millä tavalla se, että assosioit Pohjois-Koreaa yleisellä tasolla mormonismista kirjoittaessasi poikkeaa siitä, että sinun kirjoituksesi kirvoittavat samanlaisen ajatuksen Pohjois-Korean oloista. En voi mennä syyttämään uusateisteja sinun lausunnoistasi kuten et sinäkään voi mennä syyttämään mormonismia yksityishenkilöiden lausunnoista. Ketä siis on syytettävä - no kirjoittajaa tietenkin. Mutta et voi sallia sitä, piiloudut tekaisemaan väitteitä henkilöhyökkäyksistä. Aikuinen ihminen seisoo lausumiensa takana ja osaa ottaa vastaan kritiikkiä, myös itseensä kohdistuvaa. Jos ei osaa, silloin on syytä välttää keskustelua, jossa käsitellään ja kyseenalaistetaan henkilökohtaisia näkemyksiä.

    Jos koet puoskariksi kutsumisen henkilöhyökkäykseski, miten suhtaudut, jos sinua kutsutaankin vapahtajaksi?

    Äänestä

  • mormonimamma kirjoitti:

    Sinäpä älähdit. Mikä kalahti?
    Etkö keksi enää vastauksia, kun rupeat uhkailemaan?
    Huomaa nyt kuitenkin ennen rikosilmoituksen tekemistä, että sinä olet lanseerannut tähän keskusteluun termin "henkisesti rikkinäinen", ja viittaat sillä MAP-kirkosta eroon pyrkiviin. Jos he sellaisia ovat, niin varmasti ammattiapu on heille hyväksi eikä suinkaan aiheuta heille peruuttamatonta vahinkoa, kuten vihjaat. Vai oletko sitä mieltä, että ammattiapu on henkisesti rikkinäisille ihmisille vahingollista, mutta ammattitaidoton puoskarointi ei?

    "Huomaa nyt kuitenkin ennen rikosilmoituksen tekemistä, että sinä olet lanseerannut tähän keskusteluun termin "henkisesti rikkinäinen", ja viittaat sillä MAP-kirkosta eroon pyrkiviin.... Vai oletko sitä mieltä, että ammattiapu on henkisesti rikkinäisille ihmisille vahingollista, mutta ammattitaidoton puoskarointi ei?"
    Ensin huomautat, että otin käyttöön käsitteen "henkisesti rikkinäinen" ja seuraavasssa unohdat mitä samaisessa yhteydessä, jossa käsitteen käyttöön otin, tulin maininneeksi ammattiavusta. Mitä tällainen keskustelutyyli, jossa toisen viestien sisältöä poimitaan valikoiden ja esittäen kysymyksiä joihin samaisissa viesteissä vastaukset on jo annettu, mielestäsi kertoo kysyjästä tai hänen sisälukutaidoistaan?

    En kuitenkaan kutsunut ketään hekisesti rikkinäiseksi tai terapian tarpeessa olevaksi kuten sinä teit minulle sanoessasi näin: "Sinä ja muut henkisesti rikkinäiset ihmiset ovat mielestäni ammattiavun tarpeessa." Siinä on merkittävä ero kun mennään nimeämään yksilöitä sen sijaan, että puhutaan jossain ihmisjoukossa ilmenevistä ilmiöistä. Tuollainen herjaaminen menee jo sellaisen rajan yli, jonka perusteella rikostutkintakynnys aiheesta voisi ylittyä, en kuitenkaan sanonut tekeväni asiasta rikosilmoitusta, joten voit huokaista helpotuksesta.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Siitä yksi surkuhupaisa esimerkki on kielenkäyttösi: muutaman rivin viestissäsi vilahtelevat sanat demonisoida, indoktrinoida ja diskreditoida. Olet myös ottanut käyttöön termin ad hominen -argumentoinnin. Väitän, että pyrit näillä termeillä luomaan pätevyyden harhaa. Ellei näin ole, niin kerro, miksi niitä käytät?"

    Koska ne ovat käyttökelpoisia termejä, eikä juuri tällä hetkellä tule mieleen parempia näiden asioiden kuvaamiseen. Jos termit eivät ole lukijalle tuttuja hän pystyy varsin vaivattomasti katsastamaan niiden merkityksen vaikkapa verkkosanakirjoista:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Indoktrinaatio
    http://suomisanakirja.fi/demonisoida
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/sanatd.html#diskreditoida
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_hominem

    "Jos MAP-kirkosta eroon pyrkivät ovat kuten väität henkisesti rikkinäisiä ihmisiä, en soisi heidän joutuvan kaltaisesi kasvottoman puoskarin kynsiin."

    ..ja edelleen ad hominemia...Osaatko kirjoittaa ensimmäistäkään vastausta ilman henkilöhyökkäyksiä?

    "Kirjoituksiasi jonkin aikaa seuranneena olen ollut huomaavinani, että sinua ei aja auttamisen halu, vaan katkeruus ja halu kaikin tavoin vahingoittaa MAP-kirkkoa. Olenko oikeassa?"

    Tämä on se mitä kirkko opettaa ja mitä sinä uskot, jokainen ulkopuolinen varsinkin kirkosta eronnut on vihollinen. Kyseessä on omiin uskomuksiisi perustuva vahvistusilluusio:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Vahvistusilluusio
    , jolla ei kuitenkaan ole mitään todellisuusarvoa. Olenko asenteellinen? Kyllä. Olenko ennakkoluuloinnen? Kyllä. Tekevätkö nämä asiat minusta valehtelijan ja pahansuovan ihmisen joka haluaa vahingoittaa toisia, kuten omat uskontosi sinuun indortrinoimat ennakkoasenteesi sinulle väittävät? Ei. Kyseessä on nimenomaa oma harhasi, jota kuvittelet todelliseksi ja josta seuraavaksi esittämäsi ad hominen entisestään kertoo lisää..

    "Ei kai vain ole niin, että olet valmis käyttämään henkisesti rikkinäisiä ihmisiä käsikassaroinasi omalla terapeuttisella sotaretkelläsi?
    Sinä ja muut henkisesti rikkinäiset ihmiset ovat mielestäni ammattiavun tarpeessa. "

    Ts. nyt olet jo omasta mielestäsi riittävän pätevä arvioimaan näiden kirjoittelujen perusteella kuka tarvitsee ammattiapua. Argumenttointisi menee jo julkisen herjauksen ja mustamaalauksen puolelle, jossa perusteet rikosilmoituksen tekemiseen alkavat jo hiljalleen olla kasassa. Suosittelen sinua hieman suodattamaan aivopierujasi ennen kuin peruuttamatonta vahinkoa tapahtuu jonkun vakavasti sairaan ihmisen ottaessa tekstisi itseensä.

    Toisaalta itse mielelläni menisinkin psykoterapiaan löytääkseni todellisen itseni kaiken sen ongelmallisen mormonimenneisyyden alta, mutta pelkäänpä pahoin, että kunnallisessa terveydenhuollossa hyvin menestyvä, uraputkessa viilettävä, taloudellisesti turvattua ja suhteellisen onnellista perhe-elämää elävä insinööri ei ole jonon kärkipäässä jaettaessa lähetteitä vuosia kestävään psykoterapiaan.

    Vielä jatkoa:

    Täsä lainaus äskeisestä vastauksestasi: "Jos MAP-kirkosta eroon pyrkivät ovat kuten väität henkisesti rikkinäisiä ihmisiä, en soisi heidän joutuvan kaltaisesi kasvottoman puoskarin kynsiin."

    ..ja edelleen ad hominemia...Osaatko kirjoittaa ensimmäistäkään vastausta ilman henkilöhyökkäyksiä?"

    Jos pidät henkilöösi kohdistuvana hyökkäyksenä mainintaani kaltaisestasi kasvottomasta puoskarista, niin avaan sitä hieman. Käytän sanaa kasvoton vertauskuvallisesti: lukijat eivät tiedä, kuka nimimerkkisi takana kirjoittelee, eivät tapaa eivätkä näe sinua. olet siis heille kasvoton. Sanaa puoskari käytän kuvaamaan henkilöä, jolla ei ole ammattillista pätevyyttä sille alalle, jolla toimii. Sikäli kuin tiedän, sinulla ei sellaista pätevyyttä ole henkisesti rikkinäisten ihmisten eheyttämiseen (viimeisimmät termit ja sanavalinnat sinun). En ymmärrä, että se, etten soisi henkisesti rikkinäisten ihmisten joutuvan tuntemattomana pysyttelevän ammattitaidottoman henkilön kynsiin eli käsittelyyn, olisi sinuun kohdistuva henkilöhyökkäys. Miksi koet sen sellaisena?

    Viestisi viimeiseen kappaleeseen sen verran, että psykoterapiaan voi hakeutua myös yksityiselle puolelle. Kaikkea ei tarvitse maksattaa veronmaksajilla. Sikäli kuin tiedän, terapioiden kesto vaihtelee suuresti, eli vuosia kestävä terapia ei ole suinkaan ainoa terapian muoto. Mutta otapa näistä asioista itse selvää, en halua toimia täällä puoskarina.

    Äänestä

  • Ennätys kirjoitti:

    Se nyt vain on niin, että se mitä sinä lausut, on sinun tuotostasi ja sitä pitää käsitellä sinun tuotoksinasi.

    Sinä kirjoitat mormonismista, joka on laajempi käsite, mutta vastapuolenasi meillä on vaion sinun tuntemuksesi ja näkemyksesi, jota ei voida piilotta esim ateismin sateenvarjon alle.

    Mitä meidän tulisi kommentoida, jos ei sinun tuotoksiasi? Esität mielipiteen, jonka kritisoija kritisoi sinua eikä mielipidettäsi - mistä moinen harhainen ajattelu. Haloo ja kuulemiin.

    Millä tavalla se, että assosioit Pohjois-Koreaa yleisellä tasolla mormonismista kirjoittaessasi poikkeaa siitä, että sinun kirjoituksesi kirvoittavat samanlaisen ajatuksen Pohjois-Korean oloista. En voi mennä syyttämään uusateisteja sinun lausunnoistasi kuten et sinäkään voi mennä syyttämään mormonismia yksityishenkilöiden lausunnoista. Ketä siis on syytettävä - no kirjoittajaa tietenkin. Mutta et voi sallia sitä, piiloudut tekaisemaan väitteitä henkilöhyökkäyksistä. Aikuinen ihminen seisoo lausumiensa takana ja osaa ottaa vastaan kritiikkiä, myös itseensä kohdistuvaa. Jos ei osaa, silloin on syytä välttää keskustelua, jossa käsitellään ja kyseenalaistetaan henkilökohtaisia näkemyksiä.

    Jos koet puoskariksi kutsumisen henkilöhyökkäykseski, miten suhtaudut, jos sinua kutsutaankin vapahtajaksi?

    Kritiikki on sallittua ja seison mielipitedeni takana. Mielipiteitäni saa arvostella, mutta jos väittäessänne minun olevan värrässä, valehtelevan tai erehtyneen ja vastineissanne ainoina perusteluina tarjoatte, että asenteeni, persoonani, motiivini tai jokin muu henkilööni kohdistuva ominaisuus automaattisesti tekee esittämistäni asioista ja mielipiteistä vääriä ja valheellisia, on kyseessä henkilöhyökkäys. Se, että joku toinen ei pidä jostain toisesta ihmisestä, ei tee toisen ihmisen esittämiä asioita epätosiksi, eikä anna oikeutta hyökätä toisen ihmisen persoonaa vastaan. Tuollainen käytös on osoitus vain hyökkääjän suvaitsematonttomuudesta ja omista ennakkoasenteista.

    "Jos koet puoskariksi kutsumisen henkilöhyökkäykseski, miten suhtaudut, jos sinua kutsutaankin vapahtajaksi?"
    Onko sinusta puoskari noin terminologisesti positiivinen käsite? Entäpä vapahtaja? Herättävätkö molemmat termit mielessäsi yhtälailla positiviisia tuntemuksia ja mitä luulet ovatko kaikki ihmiset kanssasi tästä assosiaatiosta samaa mieltä? On eri asia käyttää positiviista kuin negatiivista terminologiaa varsinkin kun halutaan ilmaista mielipiteitä toisista henkilöistä.

    Toisekseen miksi kenelläkään on tarvetta kategorisoida ihmisiä puoskareiksi tai vapahtajiksi? Mikä synnyttää moisen tarpeen? Mielestäni tämä on paljon mielenkiintoisempi kysymys.

    Äänestä

  • mormonimamma kirjoitti:

    Vielä jatkoa:

    Täsä lainaus äskeisestä vastauksestasi: "Jos MAP-kirkosta eroon pyrkivät ovat kuten väität henkisesti rikkinäisiä ihmisiä, en soisi heidän joutuvan kaltaisesi kasvottoman puoskarin kynsiin."

    ..ja edelleen ad hominemia...Osaatko kirjoittaa ensimmäistäkään vastausta ilman henkilöhyökkäyksiä?"

    Jos pidät henkilöösi kohdistuvana hyökkäyksenä mainintaani kaltaisestasi kasvottomasta puoskarista, niin avaan sitä hieman. Käytän sanaa kasvoton vertauskuvallisesti: lukijat eivät tiedä, kuka nimimerkkisi takana kirjoittelee, eivät tapaa eivätkä näe sinua. olet siis heille kasvoton. Sanaa puoskari käytän kuvaamaan henkilöä, jolla ei ole ammattillista pätevyyttä sille alalle, jolla toimii. Sikäli kuin tiedän, sinulla ei sellaista pätevyyttä ole henkisesti rikkinäisten ihmisten eheyttämiseen (viimeisimmät termit ja sanavalinnat sinun). En ymmärrä, että se, etten soisi henkisesti rikkinäisten ihmisten joutuvan tuntemattomana pysyttelevän ammattitaidottoman henkilön kynsiin eli käsittelyyn, olisi sinuun kohdistuva henkilöhyökkäys. Miksi koet sen sellaisena?

    Viestisi viimeiseen kappaleeseen sen verran, että psykoterapiaan voi hakeutua myös yksityiselle puolelle. Kaikkea ei tarvitse maksattaa veronmaksajilla. Sikäli kuin tiedän, terapioiden kesto vaihtelee suuresti, eli vuosia kestävä terapia ei ole suinkaan ainoa terapian muoto. Mutta otapa näistä asioista itse selvää, en halua toimia täällä puoskarina.

    "Sanaa puoskari käytän kuvaamaan henkilöä, jolla ei ole ammattillista pätevyyttä sille alalle, jolla toimii....En ymmärrä, että se, etten soisi henkisesti rikkinäisten ihmisten joutuvan tuntemattomana pysyttelevän ammattitaidottoman henkilön kynsiin eli käsittelyyn, olisi sinuun kohdistuva henkilöhyökkäys. Miksi koet sen sellaisena? "

    Ja tämä ala oli mikä? Missä olen väittänyt tarjoavani minkään asteista terapiaa? Avasin ylläpitämälleni keskustelupalstalle yhden keskustelualueen ihmisille, jotka haluavat keskustella samankaltaisia kokeneiden ihmisten kanssa ts. vertaistukipalstan. Missä olen väittänyt tarjoavani minkään sortin terapiaa?

    "Mutta otapa näistä asioista itse selvää, en halua toimia täällä puoskarina."

    Vaikka jo totesit minun tarvitsevan ammattiapua... et halua, mutta kuitenkin toimit.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Kritiikki on sallittua ja seison mielipitedeni takana. Mielipiteitäni saa arvostella, mutta jos väittäessänne minun olevan värrässä, valehtelevan tai erehtyneen ja vastineissanne ainoina perusteluina tarjoatte, että asenteeni, persoonani, motiivini tai jokin muu henkilööni kohdistuva ominaisuus automaattisesti tekee esittämistäni asioista ja mielipiteistä vääriä ja valheellisia, on kyseessä henkilöhyökkäys. Se, että joku toinen ei pidä jostain toisesta ihmisestä, ei tee toisen ihmisen esittämiä asioita epätosiksi, eikä anna oikeutta hyökätä toisen ihmisen persoonaa vastaan. Tuollainen käytös on osoitus vain hyökkääjän suvaitsematonttomuudesta ja omista ennakkoasenteista.

    "Jos koet puoskariksi kutsumisen henkilöhyökkäykseski, miten suhtaudut, jos sinua kutsutaankin vapahtajaksi?"
    Onko sinusta puoskari noin terminologisesti positiivinen käsite? Entäpä vapahtaja? Herättävätkö molemmat termit mielessäsi yhtälailla positiviisia tuntemuksia ja mitä luulet ovatko kaikki ihmiset kanssasi tästä assosiaatiosta samaa mieltä? On eri asia käyttää positiviista kuin negatiivista terminologiaa varsinkin kun halutaan ilmaista mielipiteitä toisista henkilöistä.

    Toisekseen miksi kenelläkään on tarvetta kategorisoida ihmisiä puoskareiksi tai vapahtajiksi? Mikä synnyttää moisen tarpeen? Mielestäni tämä on paljon mielenkiintoisempi kysymys.

    Puoskareista sen verran, että minusta sana on melko neutraali, joskin ehkä hieman vanhahtava. Nykyään on samalle tarkoitteelle luotu uusi termi: valelääkäri, -sairaanhoitaja tms. Olisiko se mielestäsi positiivisempi termi?
    Kategorisoimistarpeen luo mm. lainsäädäntömme ja potilaiden oikeusturva.
    On hienoa yrittää auttaa lähimmäisiään. Se on syytä tehdä omana itsenään. Täydelliseen pyyteettömyyteen en usko, mutta auttamisen ilo on mielestäni parempi motiivi kuin moni muu. Iloitsisitko vilpittömästi esim. siitä, jos eheytyvä ihminen palaisi MAP-kirkkoon?

    "Puoskareista sen verran, että minusta sana on melko neutraali, joskin ehkä hieman vanhahtava."
    Wikisanakirja:
    puoskari
    1.henkilö, joka harjoittaa lääketieteellistä tointa ilman voimassa olevaa lupakirjaa
    2.(arkikieltä, halventava) ammattitaidoltaan huonoksi koettu lääkäri

    Aina ei pidä luottaa omiin uskomuksiin ja käsityksiin sekä oletta, että muiden käsitys asioista ovat yhtenevät.

    "Iloitsisitko vilpittömästi esim. siitä, jos eheytyvä ihminen palaisi MAP-kirkkoon?"

    Voisin olla hänen puolestaan iloinen, jos hän löytää mormonivalheen kautta kautta onnen, mutta eihän toki minua tekisi onnelliseksi. Oma onnellisuuteni ei kuitenkaan ole oikeutus estämään toisen onnea ja jos hän kokee elävänsä onnellisempana mormonina niin olkoon niin. Mormonismi sopii joillekin, mutta suurimmalle osalle se ei sovi, senhän osoittaa jo tilastotkin ts. ex-mormoneja on maailmassa monin verroin enemmän kuin mormoneja. Kirkon virallisen tiedon mukaan jäseniähän on 13 miljoonaa, mutta samalla kirkko unohtaa mainita kuinka 70% näistä on kirkon toiminnan ulkopuolella olevia "epäaktiivisia", jotka eivät ole jaksaneet nähdä vaivaa erotakseen virallisesti ja päälle tulevat vielä virallisesti eronneet.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Sanaa puoskari käytän kuvaamaan henkilöä, jolla ei ole ammattillista pätevyyttä sille alalle, jolla toimii....En ymmärrä, että se, etten soisi henkisesti rikkinäisten ihmisten joutuvan tuntemattomana pysyttelevän ammattitaidottoman henkilön kynsiin eli käsittelyyn, olisi sinuun kohdistuva henkilöhyökkäys. Miksi koet sen sellaisena? "

    Ja tämä ala oli mikä? Missä olen väittänyt tarjoavani minkään asteista terapiaa? Avasin ylläpitämälleni keskustelupalstalle yhden keskustelualueen ihmisille, jotka haluavat keskustella samankaltaisia kokeneiden ihmisten kanssa ts. vertaistukipalstan. Missä olen väittänyt tarjoavani minkään sortin terapiaa?

    "Mutta otapa näistä asioista itse selvää, en halua toimia täällä puoskarina."

    Vaikka jo totesit minun tarvitsevan ammattiapua... et halua, mutta kuitenkin toimit.

    Viimeiseen lauseeseesi: Pyrin tekemään parannusta.
    Samaa suosittelen sinullekin. Tässä muutamia minua koskevia totena esittämiäsi kommentteja: " Kyseessä on nimenomaa oma harhasi, jota kuvittelet todelliseksi." "Kyseessä on omiin uskomuksiisi perustuva vahvistusilluusio:"
    "Tässä voidaan havainnoida kuinka indoktrinoidut jäsenet (viittaat suoraan minuun)..."
    Että diagnoosia sitä pukkaa sieltäkin päin.
    Mutta keskustelun laineet ainakin käyvät korkeina.

    "Että diagnoosia sitä pukkaa sieltäkin päin.
    Mutta keskustelun laineet ainakin käyvät korkeina."

    Kukapa meistä olisi täydellinen ja parannettavaa toki löytyy varmasti aidan molemmin puolin. :)

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Puoskareista sen verran, että minusta sana on melko neutraali, joskin ehkä hieman vanhahtava."
    Wikisanakirja:
    puoskari
    1.henkilö, joka harjoittaa lääketieteellistä tointa ilman voimassa olevaa lupakirjaa
    2.(arkikieltä, halventava) ammattitaidoltaan huonoksi koettu lääkäri

    Aina ei pidä luottaa omiin uskomuksiin ja käsityksiin sekä oletta, että muiden käsitys asioista ovat yhtenevät.

    "Iloitsisitko vilpittömästi esim. siitä, jos eheytyvä ihminen palaisi MAP-kirkkoon?"

    Voisin olla hänen puolestaan iloinen, jos hän löytää mormonivalheen kautta kautta onnen, mutta eihän toki minua tekisi onnelliseksi. Oma onnellisuuteni ei kuitenkaan ole oikeutus estämään toisen onnea ja jos hän kokee elävänsä onnellisempana mormonina niin olkoon niin. Mormonismi sopii joillekin, mutta suurimmalle osalle se ei sovi, senhän osoittaa jo tilastotkin ts. ex-mormoneja on maailmassa monin verroin enemmän kuin mormoneja. Kirkon virallisen tiedon mukaan jäseniähän on 13 miljoonaa, mutta samalla kirkko unohtaa mainita kuinka 70% näistä on kirkon toiminnan ulkopuolella olevia "epäaktiivisia", jotka eivät ole jaksaneet nähdä vaivaa erotakseen virallisesti ja päälle tulevat vielä virallisesti eronneet.

    Käytin termiä nimenomaan yleiskielisessä merkityksessä. Sikälihän sanavalintani oli huono, ettei Wikisanakirjan määritelmä kata myös toimiluvatta työskentelevää terapeuttia. Pitänee siirtyä valeterapeutti-termin käyttöön - tai peräti vale-eheyttäjä.

    Puuttuva ammatillisuutesi käy selvästi ilmi siitä, että et pysty aidosti iloitsemaan toisen onnesta, ellei se ole sinun ennakkoasenteittesi ja -luulojesi mukaista.

    Omaperäisesti tutkitsemasi tilastot eivät liity mitenkään tähän aiheeseen. Miksi muuten edellytät, että kaikkien mormonien pitäisi olla "aktiivisia"? Mistä tiedät, miksi he eivät ole eronneet tai haluaisivatko he edes erota?

    "Puuttuva ammatillisuutesi käy selvästi ilmi siitä, että et pysty aidosti iloitsemaan toisen onnesta, ellei se ole sinun ennakkoasenteittesi ja -luulojesi mukaista."

    Olisitko sinä vilpittömästi onnellinen jos joku tuntemasi henkilö kääntyisi saatananpalvojaksi, koska se tekee hänet onnelliseksi?

    "Mistä tiedät, miksi he eivät ole eronneet tai haluaisivatko he edes erota?"
    Otetaampa vaikkapa pari esimerkkiä latinalisesta Amerikasta:
    Mexico:
    Members claimed by church (1999) 846,931
    Mormons in official gov't census (2000) 205,229
    Exmormons (difference) 641,702
    Percentage of Mexican Mormons who no longer consider themselves Mormon 76%

    Chile:
    Members claimed by church (2001) 520,202
    Mormons in official gov't census (2002) 103,735
    Exmormons (difference) 416,467
    Percentage of Chilean Mormons who no longer consider themselves Mormon 80%

    Lähde: http://home.teleport.com/~packham/growth.htm

    Kirkon jäsenrekisterit eivät ole tältä osin siis ajantasalla vaan se antaa itsestään valheellista kuvaa. On siis oletettava, että nämä ihmiset eivät ole vaivautuneet ilmoittamaan MAP-kirkolle siirtyneensä jonkin toisen kirkon jäseniksi tai kokonaan pois uskonnollisesta yhteydestä ja kaikkihan tietävät, että MAP-kirkon listoilta nimen poistaminen on joissain paikoissa varsin vaivalloista. Niin se oli Suomessakin vielä pari kymmentä vuotta sitten kaikkine pappeudenperuutusrituaaleineen jne jne. ja edelleen tänäkin päivänä kirkko laskee kaikki alle 108 vuotiaat, joista se ei ole saanut virallista kuolinilmoitusta, jäsenikseen.

    Jos olisin ammattilainen ja jos saatananpalvomista ei pidettäisi rikollisena tai vahingollisena, olisin tietysti tyytyväinen siihen, että asiakas eheytyy. Saatananpalvominen on kuitenkin melko erilainen ilmiö kuin mormonismi. Entäpä jos otettaisiin jotakin samasta kategoriasta: ortodoksisuus? roomalaiskatolisuus? helluntailaisuus? islam? buddhismi? Kuulostaako ammattimaiselta: Voisin olla hänen puolestaan iloinen, jos hän löytää ortodiksi/katolisuus/helluntailaisuus/islam/buddhismivalheen kautta kautta onnen, mutta eihän toki minua tekisi onnelliseksi.

    Minulle eri uskonnoilla ei ole eroa, joten voit toki vapaasti valita minkä tahansa omasta maailmankatsomuksestasi poikkeavan aatteen.

    Tekeekö sinut vilpittömästi onnelliseksi se, että joku tuntemasi henkilö löytää onnen jostain muusta aatteesta kuin omastasi, joka mielestäsi saa aikaan sen, että hän heittää elämänsä hukkaan? Uskotko, että mielenterveysalan ammattilainen on tässä asiassa siis yhtään sen parempi kuin kukaan muukaan ja pystyy olemaan asiasta vilpittömän onnellinen?

    Eikö todellakaan? Luulin, että mormonismi on jotenkin erityisasemassa elämässäsi.

    En ole mielenterveysalan ammattilainen, mutta lähden kyllä siitä, että se, että ihminen löytää onnea - vaikka väliaikaistakin - on aina postitiivinen asia. Sen sijaan se, että joku heittää elämänsä hukkaan alkoholin, huumeiden tai rikosten takia, ei ole positiivinen asia. Luulisin, että useimmat ammattilaisekin ajattelevat niin.

    Älä sinä kerro, mikä minun mielestäni saa aikaan mitäkin, vaan puhu vain omasta puolestasi.

    Tietenkin ammattilainen ja muutkin löytävät oman onnensa omasta elämästään, ei toisten elämästä. Mutta se, että voi auttaa toisia elämässä eteenpäin, on monille, luultavasti useimmille, ammattilaisille suuri ilon aihe.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Että diagnoosia sitä pukkaa sieltäkin päin.
    Mutta keskustelun laineet ainakin käyvät korkeina."

    Kukapa meistä olisi täydellinen ja parannettavaa toki löytyy varmasti aidan molemmin puolin. :)

    myöntäminen on jo jotakin

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Kritiikki on sallittua ja seison mielipitedeni takana. Mielipiteitäni saa arvostella, mutta jos väittäessänne minun olevan värrässä, valehtelevan tai erehtyneen ja vastineissanne ainoina perusteluina tarjoatte, että asenteeni, persoonani, motiivini tai jokin muu henkilööni kohdistuva ominaisuus automaattisesti tekee esittämistäni asioista ja mielipiteistä vääriä ja valheellisia, on kyseessä henkilöhyökkäys. Se, että joku toinen ei pidä jostain toisesta ihmisestä, ei tee toisen ihmisen esittämiä asioita epätosiksi, eikä anna oikeutta hyökätä toisen ihmisen persoonaa vastaan. Tuollainen käytös on osoitus vain hyökkääjän suvaitsematonttomuudesta ja omista ennakkoasenteista.

    "Jos koet puoskariksi kutsumisen henkilöhyökkäykseski, miten suhtaudut, jos sinua kutsutaankin vapahtajaksi?"
    Onko sinusta puoskari noin terminologisesti positiivinen käsite? Entäpä vapahtaja? Herättävätkö molemmat termit mielessäsi yhtälailla positiviisia tuntemuksia ja mitä luulet ovatko kaikki ihmiset kanssasi tästä assosiaatiosta samaa mieltä? On eri asia käyttää positiviista kuin negatiivista terminologiaa varsinkin kun halutaan ilmaista mielipiteitä toisista henkilöistä.

    Toisekseen miksi kenelläkään on tarvetta kategorisoida ihmisiä puoskareiksi tai vapahtajiksi? Mikä synnyttää moisen tarpeen? Mielestäni tämä on paljon mielenkiintoisempi kysymys.

    väistät vastauksen ja siirrät keskustelun suuntaan, joka on mielenkiintoinen sinulle. Miksi ei voida keskustella siitä kysymyksestä, joka on milenkiintoinen minulle, muttei sinulle?

    Äänestä

  • - Siis kirjoitti:

    väistät vastauksen ja siirrät keskustelun suuntaan, joka on mielenkiintoinen sinulle. Miksi ei voida keskustella siitä kysymyksestä, joka on milenkiintoinen minulle, muttei sinulle?

    Jos joku kutsuisi minua vapahtajaksi niin luultavasti suosittelisin kaverille jotain harrastusta tai opiskelua, että hän saisi elämäänsä sisältöä sen sijaan, että etsisi jotain suurempaa totuutta muista. Jos olisi syytä epäillä, että ko. henkilö on henkisesti rajoitteinen yksilö ohjaisin hänet varmaan hoitoon.

    Minä en kaipaa seuraajia, heidän elämäänsä ja huoliaan kuormittamaan omaa elämääni. Minulla on omassakin elämässäni ja perheessäni ihan tarpeeksi vastuuta ja tekemistä.

    kuitenkin kovasti aikaa, energiaa ja tarvetta käyttää tähänkin?

    Äänestä

  • mormonimamma kirjoitti:

    Eikö todellakaan? Luulin, että mormonismi on jotenkin erityisasemassa elämässäsi.

    En ole mielenterveysalan ammattilainen, mutta lähden kyllä siitä, että se, että ihminen löytää onnea - vaikka väliaikaistakin - on aina postitiivinen asia. Sen sijaan se, että joku heittää elämänsä hukkaan alkoholin, huumeiden tai rikosten takia, ei ole positiivinen asia. Luulisin, että useimmat ammattilaisekin ajattelevat niin.

    Älä sinä kerro, mikä minun mielestäni saa aikaan mitäkin, vaan puhu vain omasta puolestasi.

    Tietenkin ammattilainen ja muutkin löytävät oman onnensa omasta elämästään, ei toisten elämästä. Mutta se, että voi auttaa toisia elämässä eteenpäin, on monille, luultavasti useimmille, ammattilaisille suuri ilon aihe.

    "Eikö todellakaan? Luulin, että mormonismi on jotenkin erityisasemassa elämässäsi."

    Se, että keskustelen mormonismista kärkkäästi ei tarkoita sitä, että sillä olisi jotenkin erityisasema elämässäni muiden uskontojen joukossa. Toki olen kiinnostunut siitä syvällisemmin kuin muista oman itseni takia, koska haluan ymmärtää itseäni ja omaa henkilöhistoriaani paremmin, mutta itsessään uskontona se on minulle aivan yhtä yhdentekevä kaikkien muiden ohella.

    "En ole mielenterveysalan ammattilainen, mutta lähden kyllä siitä, että se, että ihminen löytää onnea - vaikka väliaikaistakin - on aina postitiivinen asia."

    Olen tästä samaa mieltä.

    "Sen sijaan se, että joku heittää elämänsä hukkaan alkoholin, huumeiden tai rikosten takia, ei ole positiivinen asia. Luulisin, että useimmat ammattilaisekin ajattelevat niin."

    Mihin vedät rajan? Mielialalääkkeet ovat myös "huumeita" ja ammattilaiset tuntuvat nykypäivänä kovin herkästi niitä määräävän. Minusta taas tuntuu, että ammattilaisilla on niin kiire ja puutteelliset resurssit, että he hoitavat ainoastaan oireita, eivät itse syytä.

    Äänestä

  • Sinulla on kirjoitti:

    kuitenkin kovasti aikaa, energiaa ja tarvetta käyttää tähänkin?

    Mikä saa ihmiset harrastamaan mitäkin? Toiset haluavat oppia soittamaan jotain instrumenttia, toisille on joku muu intohimo. Minua ajaa halu ymmärtää itseäni ja niitä mekanismeja jotka mieleni niin pahaan solmuun väänsivät lapsuudessani.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Mikä saa ihmiset harrastamaan mitäkin? Toiset haluavat oppia soittamaan jotain instrumenttia, toisille on joku muu intohimo. Minua ajaa halu ymmärtää itseäni ja niitä mekanismeja jotka mieleni niin pahaan solmuun väänsivät lapsuudessani.

    satavarma, että mekanismit ovat ulkoisia?

    Äänestä

  • Oletko kuitenkin kirjoitti:

    satavarma, että mekanismit ovat ulkoisia?

    Mormonikirkon manipulointi on voimakasta, todellista ja nykypäivää, tässä yksi esimerkkilinkki aiheeseen Mulldrifteriltä: http://mormonismi.keskustelu.info/viewtopic.php?f=13&t=19

    http://www.youtube.com/watch?v=BJ0alO-fSEM

    Se millä ihmiset sitten perustelevat näitä uskomuksiaan itselleen johtuu nähdäkseni ihmismielen itsensä ominaisuuksista huijata itseään ja siihen vaikuttaa voimakkaasti nimenomaa vahvistusilluusio sekä kognitiivinen dissonanssi. Ihminen pettää itseään kaikkein eniten elämässään, siitä ei kukaan pääse eroon ja sen takia kenenkään ei koskaan pitäisi luottaa subjektiivisiin kokemuksiin varman tiedon lähteinä, toisin kuten uskonnot kovasti yrittävät ihmisiä opastaa uskomaan saadakseen heidät otteeseensa.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Mikä saa ihmiset harrastamaan mitäkin? Toiset haluavat oppia soittamaan jotain instrumenttia, toisille on joku muu intohimo. Minua ajaa halu ymmärtää itseäni ja niitä mekanismeja jotka mieleni niin pahaan solmuun väänsivät lapsuudessani.

    puolisosi ajattelee harrastuksestasi?

    Äänestä

  • - Mitä kirjoitti:

    puolisosi ajattelee harrastuksestasi?

    Sitä sinun pitää kysyä häneltä.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Sitä sinun pitää kysyä häneltä.

    no miten?

    Kai sinäkin sen kuitenkin tiedät?

    Äänestä

  • - Mitä kirjoitti:

    no miten?

    Kai sinäkin sen kuitenkin tiedät?

    En voi puhua toisen ihmisen puolesta hänen mielipiteistään ts. en voi laittaa sanoja vaimoni suuhun. Uskon hänen ymmärtävän sillä onhan hän jo vuosia ollut syytön sijaiskärsijä tässä näytelmässä, joka varsinkin suhteemme alkuvuosina oli varsin hänelle todella raskasta pitkälti juuri patriarkaalisen mormonikasvatukseni takia. Kasvatuksen, joka ei tunne tasa-arvoa, joka opettaa että miehen sana perheen pappeudenhaltijana ja perheen ilmoitusten saajana ratkaisee. Kasvatus joka määrittelee naisen käytännössä lisääntymis-, kodinhoito ja lastenhoito-objektiksi.

    Jos haluat kysyä aihetta vaimoltani niin voit lähettää kysymyksesi minulle sähköpostilla osoitteeseen [email protected] ja minä välitän kysymyksesi vaimolleni. Hän voi sitten itse valita vastaako hän kysymykseesi, asia jota en todellakaan voi luvata hänen puolestaan.

    että olet poiminut mormonismista mieleisesi palat ja kun vaimosi ei ole niitä sulattanut, syytät mormonismia, vaikka itse olet asiat poiminut.

    Minä en ole poiminut avioliittooni mainitsemiasi asioita, vaikka mormonina elänkin.

    Kysymys on siis siitä, mitä valitset, ei siitä mitä tarjotaan. Se taas tarkoittaa sitä että hyvistä valinnoista voit onnitella itseäsi ja vääristä valinnoista voit syyttää vain itseäsi.

    Disclaimer: Tämä teksiti oli kirjoitettu sinä -muodon passiivissa yleistämisen helpottamiseksi, ei kohdennettu sinä- muodossa henkilöhyökkäyksenä sinulle.

    Äänestä

  • Onkohan niin kirjoitti:

    "Kysymys on siis siitä, mitä valitset, ei siitä mitä tarjotaan. Se taas tarkoittaa sitä että hyvistä valinnoista voit onnitella itseäsi ja vääristä valinnoista voit syyttää vain itseäsi."

    Jokainen ihminen on oman henkilöhistoriansa summa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja lapsena äidinmaidosta imetyt vaikuttimet kantavat ihmisen kuolemaan asti ellei ihminen lähde niitä itse tietoisesesti purkamaan. Näin vaikutukset kantavat myös sukupolvien yli ts. minunkin persoonastani löytyy vielä kosolti isoisäni ja isäni traumaattisten sotakokemusten vaikutus, vaikka he eivät sitä itse myöntäisikään. Samoin isäni omaksuma ja jokseenkin perheelleen pakkosyöttämä mormonismi on ollut iso osatekijä omissa lapsuuden traumoissani. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja mormonismi on vain yksi, joskin aika iso, osatekijä. Minä en valinnut mormonismin ahdasmielistä maailmankuvaa itselleni, se valittiin minulle puolestani, joten siinä mielessä väitteesi, että kyse olisi minun valinnastani ja vastuusta asian suhteen, on hieman virheellinen. Vanhemmat ovat vastuussa lastensa kasvattamisesta ja jos lapset pakotetaan mormonismin psykologisen manipuloinnin syyllistävään ja pelkoon perustuviin oppeihin on lopputulos usein varsin karu.

    "Disclaimer: Tämä teksiti oli kirjoitettu sinä -muodon passiivissa yleistämisen helpottamiseksi, ei kohdennettu sinä- muodossa henkilöhyökkäyksenä sinulle."

    Kirjoituksesi oli asiallinen, eikä siinä ollut henkilöhyökkäyksiä ts. yrityksiä väittää aiemmin esitettyjä asioita virheellisiksi esittäjän persoonaan liittyviin ominaisuuksiin vedoten, joten nähdäkseni disclaimeri tämän postauksen yhteydessä oli turha.

    sodassa isäsi oli?

    Äänestä

Onko kommunikointitaidoissa vikaa kun keskustelu on vaikeaa? Pitäisikö katsoa peiliin?

Äänestä

Siis mitä ja kelle kohdistit?

Äänestä

siirtynyt kokonaan takaisin tälle palstalle, uusi kun ei tunnu vetävän puoleensa kirjoittelijoita?

Äänestä
  • Uusi palsta on edelleen olemassa ja sinne ovat kaikki tervetulleita keskustelemaan. Uuden palstan pidän pystyssä ainakin toistaiseksi ja pyrin hiljalleen keräämään sen tietoalueelle mahdollisimman kattavan linkkikokoelman mormonismista ja kaikki halukkaat saavat toki auttaa tuossa pyrkimyksessä, sillä ei minullakaan ole aikaa kahlata läpi kaikkia maailman sivustoja joissa asiaa sivutaan.

    Se syntyykö palstalla keskustelua jää nähtäväksi, mutta silloin kun siellä on hiljaisempaa niin toki vietän aikaani muilla palstoilla.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Uusi palsta on edelleen olemassa ja sinne ovat kaikki tervetulleita keskustelemaan. Uuden palstan pidän pystyssä ainakin toistaiseksi ja pyrin hiljalleen keräämään sen tietoalueelle mahdollisimman kattavan linkkikokoelman mormonismista ja kaikki halukkaat saavat toki auttaa tuossa pyrkimyksessä, sillä ei minullakaan ole aikaa kahlata läpi kaikkia maailman sivustoja joissa asiaa sivutaan.

    Se syntyykö palstalla keskustelua jää nähtäväksi, mutta silloin kun siellä on hiljaisempaa niin toki vietän aikaani muilla palstoilla.

    mormonismi.net riitäkään, senhän on väitety olevan kattavin ja virheettömin mormonismia suomeksi käsittelevä sivusto. Etkö allekirjoitakaan tuota väitettä?

    Äänestä

En ymmärrä kommenttiasi. Miten jonkin hyvän sivuston olemassa olo vaikuttaa siihen, että kerään linkkikokoelmaa, johon muuten ko. sivustokin kuuluu?

Äänestä
  • jo täydellinen eikä vaadi täydennystä.

    Äänestä

  • Se on kirjoitti:

    jo täydellinen eikä vaadi täydennystä.

    Ainoa mitä toistaiseksi olen tällä palstalla kuullut kutsuttavan täydelliseksi on MAP-kirkko ja sekin väite on kuulunut mormonien suusta. Tekeekö se mormonismi.net:stä mielestäsi täydellisen?

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Ainoa mitä toistaiseksi olen tällä palstalla kuullut kutsuttavan täydelliseksi on MAP-kirkko ja sekin väite on kuulunut mormonien suusta. Tekeekö se mormonismi.net:stä mielestäsi täydellisen?

    mielestäni niin, että sen kummemmin mormonismi.net kuin MAP-kirkkokaan ole täydellinen, täydellistä ei tule sinun linkkikokoelmastasikaan.

    Äänestä

  • Se on kirjoitti:

    mielestäni niin, että sen kummemmin mormonismi.net kuin MAP-kirkkokaan ole täydellinen, täydellistä ei tule sinun linkkikokoelmastasikaan.

    Olenko jossain niin antanut ymmärtää?

    Äänestä

Veikkaanpa että tänne Suomi24 palstalle palaavat vielä kaikki....

Äänestä
  • on vapainta vaikkakin roskaista. R.Sitian ja Nedadan palstat ovat liikaa ylläpitäjiensä näköisiä ja vaalivat yksipuolista kuvaa mormonismista, kumpikin tyylillään.

    Äänestä

  • on taas siirtynyt kokonaan keskustelemaan tänne.

    Äänestä

  • Sitiakin kirjoitti:

    on taas siirtynyt kokonaan keskustelemaan tänne.

    Joo, eipä ottanut tulta hänen "erottelu" palstansa. Nimenomaan hänen, eikös ensimmäinen nimikin ollut "mun foorumi" tai vastaava? Mites se narsisti määriteltiinkään..

    Äänestä

  • 1001 kirjoitti:

    Joo, eipä ottanut tulta hänen "erottelu" palstansa. Nimenomaan hänen, eikös ensimmäinen nimikin ollut "mun foorumi" tai vastaava? Mites se narsisti määriteltiinkään..

    kukaan tunnista itseään määritelmästä, muut vain ovat väärässä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

R. Sitia kirjoitti:

No kun tämä uudistus nyt meni niin puihin, että keskustelu täällä muodostuu liian vaikeaksi niin pystytän uuden palstan.. osoite on jo varattu ja rekisteröintiä voivat nopeimmat koittaa. Palsta vaatii rekisteröinnin sen takia, ettei tällä palstalla yleinen useammalla nimimerkillä kirjoittelu olisi niin vallitsevaa uudella palstalla. Onhan se kuitenkin mukavampi tietää puhuuko yhden vai useamman henkilön kanssa. Osoite on siis:

http://mormonismi.munfoorumi.com

En ole aiemmin tällaisen foorumin kanssa säätänyt, joten kärsivällisyyttä. Palsta pysyy pystyssä jos sinne tulee aktiivisia kirjoittajia, jos ei tule niin sitten se menee nurin 60 pivän päästä.

Kunhan saadaan tarpeeksi rekisteröityneitä käyttäjiä niin voidaan järjestää äänestys valvojista palstalle. Tavoite on saada ainakin pari valvojaa itseni lisäksi tuonne, koska minulla ei ole aikaa väijyä kaikkia viestejä kuitenkaan jos palsta saa kannatusta.
Rekisteröityminen vaatii jonkun toimivan sähköpostiosoitteen ts. jos ette halua käyttää omaa henk.koht. meililootaanne niin luokaa johonkin ilmaispalveluun itsellenne anonyymi meiliboksi.

Katsotaan sitten myöhemmin jos palstalle tulee käyttäjiä, mihin suuntaan sitä lähdetään kehittämään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu