Totuus

Raaka totuus

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Selvitys Perusturva ei riitä edes kohtuulliseen kulutukseen/1135264175715

Oman perheeni tilanne on se, että lapsemme ovat jo17- ja 18-vuotiaita ja muutenkin jo minimaaliset tulomme ovat pudonneet siksi useita satoja euroja. Olemme vaimon kanssa molemmat työttöminä ja saamme työmarkkinatukea viitisen sataa euroa kuussa. Nuorempi lapsistamme asuu lisäksi erillään ja tarvitsee rahaa aivan erilailla kuin vielä kotonaan asuva nuori. Olemme saaneet toimeentulotukea, mutta tilanne on nyt muuttunut sellaiseksi, että sitäkään emme enää saa. Olemme menettäneet siis lapsilisät ja tuet opiskelevasta 18-vuotiaastakin. Yhteensä n. 500 euroa/kk. Köyhinkin perhe siis köyhtyy huomattavasti, kun lapset kasvavat. Suosittelenkin köyhille sitä, että tekevät mahdollisimman monta kakrua keski-ikäänsä asti. Silloin ette joudu samaan loukkuun, kuin mihin me olemme joutuneet. Suomi ei olekaan enää mikään Euroopan onnela toimeentulotuen kannalta ajateltuna. Ei ainakaan meille "täysiverisille" suomalaisille. Kiitos siitä niille, jotka ovat olleet vallassa viimeiset 20 vuotta! Olette onnistuneet romuttamaan hyvinvointivaltiomme. Onneksi olkoon!
7111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kirjasta Kallis köyhyys. Kannattaa lukea.

Yksi ihailtavimpia temppuja, joihin eliitti on laman jälkeen kyennyt, liittyy suhtautumisessa köyhyyteen. Huono-osaiset on saatu vaiennettua ja keskiluokkakin on alkanut uskoa, että köyhyys on entistä useammin ihmisen omaa syytä. Jatkuva hokeminen kannustinloukoista ja siitä, että sosiaaliturvalla eläminen on liian houkutteleva vaihtoehto työnteolle, on peittänyt alleen rapautuvan hyvinvointivaltion köyhien karmaisevan arjen. Tällä on hiljennetty keskiluokan vastustus leikkauspolitiikalle, joka on ollut poliitikoille ongelmallista.

----

On aika lopettaa puheet suomalaisesta hyvinvointivaltiosta. Suomi on sosiaaliturvan osalta Pohjoismaiden kehitysmaa.

----

Toimeentuloturva, päivärahat, eläkkeet ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat Pohjolan matalimmat. Ainoastaan lapsilisät ovat pohjoismaista keskitasoa, maksetaanhan niitä kaikille lapsiperheille tulotasoon katsomatta. Näin pidetään keskiluokka tyytyväisenä ja annetaan rikkaiden perheiden jälkikasvulle kuukausittain ylimääräistä shoppailurahaa.

Äänestä

No ei kai Suomi tai mikään muukaan maa pidä olla "onnela" tuella elääville.
"" Suomi ei olekaan enää mikään Euroopan onnela toimeentulotuen kannalta ajateltuna. Ei ainakaan meille "täysiverisille" suomalaisille.""

Joskin Suomi ei myöskään ole rankan verotuksen takia mikään "onnela" työssäyville.

Äänestä
  • >>No ei kai Suomi tai mikään muukaan maa pidä olla "onnela" tuella elääville.>Joskin Suomi ei myöskään ole rankan verotuksen takia mikään "onnela" työssäyville.

    Äänestä

  • kapinajohtaja kirjoitti:

    >>No ei kai Suomi tai mikään muukaan maa pidä olla "onnela" tuella elääville.>Joskin Suomi ei myöskään ole rankan verotuksen takia mikään "onnela" työssäyville.

    Tuota noin..Kun elin toimeentulotuella niin vuokran,sähkön ja veden kanssa kokonaistukeni oli 1020 eur/kk/nto. Aika harvalla suomalaisella on 5000 nto/kk jonka annoit ymmärtää. Pikemminkin 1700-2000 nto/kk 150-160 tunnin työstä.

    ""Kun on joutunut monia vuosia tulemaan toimeen 500 eurolla kuussa, niin puolentoista tonnin palkkakin tuntuu taivaalliselta."".

    Eli verojen jälkeen 1200-1250 eur/kk käteen. no siitä vuokra,sähkö ja vesi 600 euroa
    ja työn tuomat kustannukset 200 euroa kuussa niin eläämiseen jää 400-450 eroa kuussa eläämiseen.Eli saman kun toimeentulotuki. En kyllä tuossa näe mitään taivaallista kun ei edes 2200 euron brutto tuloilla jää juuri enempää kuin sinulla nytten. No ehkä sen 150-200 eur/kk 150 tunnin työstä.
    Ei kannata verrata toimentulotukea joka vain on osan työttömän tuesta työllisen palkkatasoon.

    Äänestä

  • onnellinen.. kirjoitti:

    >>Tuota noin..Kun elin toimeentulotuella niin vuokran,sähkön ja veden kanssa kokonaistukeni oli 1020 eur/kk/nto. Aika harvalla suomalaisella on 5000 nto/kk jonka annoit ymmärtää. Pikemminkin 1700-2000 nto/kk 150-160 tunnin työstä.

    "muut asumiskustannukset ehkä 100 euroa". Sähkö, vesi, vakuutukset? Jos asut omakotitalossa vuokralla kuluihin pitää laskea myös nuohous, jätemaksut, likakaivon tyhjennykset jos asut haja-asutusalueella....
    Eivät kaikki ihmiset asu kaupungin vuokra-asunnossa kerros- tai rivitalossa.

    Tuet ovat riittämättömiä, se on tosiasia. Eikä niitä koskaan saada sellaiselle tasolle että kaikki ihmiset lakkaisivat olemasta köyhiä. Miksi ei? Koska herrat ovat sitä mieltä että ihmiset eivät halua mennä töihin jos yhteiskunnan maksamalla tuellakin pärjää. Ja sehän näyttää tilastoissa pahalta jos työttömiä on paljon.

    Äänestä

Työn verotuksella kerätään valtion tuloista vain murto-osa. Suomen palkkaverotus keskituloisellakin on OECD-maiden keskitasoa. Suomi ei ole mikään erityisen kova työtulon verottaja, vaikka trollit täällä yrittävät niin uskotella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kapinajohtaja kirjoitti:

Raaka totuus

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Selvitys Perusturva ei riitä edes kohtuulliseen kulutukseen/1135264175715

Oman perheeni tilanne on se, että lapsemme ovat jo17- ja 18-vuotiaita ja muutenkin jo minimaaliset tulomme ovat pudonneet siksi useita satoja euroja. Olemme vaimon kanssa molemmat työttöminä ja saamme työmarkkinatukea viitisen sataa euroa kuussa. Nuorempi lapsistamme asuu lisäksi erillään ja tarvitsee rahaa aivan erilailla kuin vielä kotonaan asuva nuori. Olemme saaneet toimeentulotukea, mutta tilanne on nyt muuttunut sellaiseksi, että sitäkään emme enää saa. Olemme menettäneet siis lapsilisät ja tuet opiskelevasta 18-vuotiaastakin. Yhteensä n. 500 euroa/kk. Köyhinkin perhe siis köyhtyy huomattavasti, kun lapset kasvavat. Suosittelenkin köyhille sitä, että tekevät mahdollisimman monta kakrua keski-ikäänsä asti. Silloin ette joudu samaan loukkuun, kuin mihin me olemme joutuneet. Suomi ei olekaan enää mikään Euroopan onnela toimeentulotuen kannalta ajateltuna. Ei ainakaan meille "täysiverisille" suomalaisille. Kiitos siitä niille, jotka ovat olleet vallassa viimeiset 20 vuotta! Olette onnistuneet romuttamaan hyvinvointivaltiomme. Onneksi olkoon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu