4.12.2010 Kauko Parkkinen
URMAKSEN KIRJA LÄPIVALAISEE TOVERIEN RAADOLLISUUDEN
http://www.openfinland.net/?x=ajankohtaiset&article_id=227&author=4
Koiviston vallankäyttö esille
Monesta muusta maasta poiketen Suomi ei ole vieläkään tehnyt tiliä lähimenneisyydestään. Muutamat yksittäiset kirjat on vaiettu tehokkaasti mediassamme.
Kauppatieteiden tohtori Heikki Urmas tuo tähän tilintekoon ruudikkaan panoksen elämäkerrallaan Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät. Ennen kaikkea se tuo uutta tietoa SDP:n vallankäytön härskiydestä ja presidentti Mauno Koiviston tavasta toimia.
Urmas on ammatiltaan liikennelentäjä, joka ryhtyi sivutöinään tutkimaan tulopolitiikkaa ja väitteli siitä tohtoriksi 1975. Koska tupot olivat SDP:n vallankäytön väline, jota ei saanut penkoa, hän joutui suoranaisen sakinhivutuksen kohteeksi puolueen taholta. SDP:n hovirunoilija Arvo Salo oli erityisesti valjastettu tähän ihmisjahtiin.
Urmaksella laaja tausta-aineisto
Aineistoa kootessaan Urmas kävi laajoja keskusteluja mm. silloisen työnantajakeskusjärjestön STK:n toimitusjohtajan sekä sittemmin Suomen Pankin johtajan Päiviö Hetemäen kanssa. Käytössä olivat myös järjestön pöytäkirjat.
Myös tulopolitiikan keskeinen tukimies Keijo Liinamaa ja kahtia jakautuneen SAK:n demarivetoisen rinnakkaisjärjestön SAJ:n johtomiehet Olavi Järvelä ja Jaakko Rantanen antoivat arvokasta ja tulenarkaa tietoa sekä keskusteluissa että luovuttamalla arkistot vapaasti käytettäviksi.
Käytössä olivat myös kommunistien ja SDP:stä eronneiden ns. skogilaisten valtaaman SAK:n paperit.
KGB värväsi Sorsan Unescosta puoluesihteeriksi
Näistä lähteistä koostuu hyvin johdonmukainen kuva siitä käsikirjoituksesta, joka johti Kalevi Sorsan yllätysnimitykseen SDP:n puoluesihteeriksi 1969 ja sittemmin pääministeriksi 1972. Samoin piirtyy kuva yhteispelistä kohti puolueen täydellistä hegemoniaa KGB:n avulla.
Kirja vahvistaa aiemminkin liikkuneet tiedot, joiden mukaan KGB värväsi Sorsan riveihinsä tämän toimiessa Unescon tehtävissä Pariisissa, mistä hän sai puolueen puheenjohtajalta Rafael Paasiolta kutsun puoluesihteeriksi suoraan Turun puoluekokoukseen.
Tehtävä oli pedattu ”Mustana Pekkana” tunnetulle Pekka J. Korvenheimolle, mutta vaalia edeltävänä iltana Paasio sai tiedon, että jos Korvenheimo valitaan tehtävään, hänen suhteensa KGB:n amerikkalaiseen vastineeseen CIA:han ja sotkeutumisensa sen jakamaan puoluetukeen demareille paljastetaan. Tämä rahalähde, johon myös Urmas oli törmännyt, ei tuolloin vielä ollut yleisessä tiedossa.
Tämän jälkeen Paasion oli pakko valita hänelle täysin tuntematon Sorsa. Korvenheimo vahvistaa KGB:n taustapelin Ilta-Sanomissa 26.10.2010.
Käsikirjoitus: Suomelle KGB-vetoinen johtaminen
Sekä Rantanen että Järvelä kertoivat, että käsikirjoituksen mukaan Sorsan pääministeriyden oli määrä pohjustaa Koiviston presidenttiyttä, ja maata ”tultaisiin vastaisuudessa johtamaan KGB-vetoisesti”. Myös Hetemäki vahvisti nämä tiedot.
Sorsa nousi pääministeriksi suunnitellulla tavalla, mutta pääministeriys katkesi ETY-kokouksen alla 1975, kun presidentti Urho Kekkonen sai tiedon, että USA:n presidentti Gerald Ford ei tule kokoukseen, jos Sorsa on pääministerinä.
Tämä oli todellinen syy siihen, että Kekkonen yllätyksenä kaikille hajotti eduskunnan ja nimitti virkamieshallituksen, jonka pääministeriksi tuli Liinamaa. Hän yksin tiesi todellisen syyn.
URMAKSEN KIRJA LÄPIVALAISEE TOVERIEN RAADOLLISUUDEN
http://www.openfinland.net/?x=ajankohtaiset&article_id=227&author=4
Koiviston vallankäyttö esille
Monesta muusta maasta poiketen Suomi ei ole vieläkään tehnyt tiliä lähimenneisyydestään. Muutamat yksittäiset kirjat on vaiettu tehokkaasti mediassamme.
Kauppatieteiden tohtori Heikki Urmas tuo tähän tilintekoon ruudikkaan panoksen elämäkerrallaan Raadolliset toverit ja vallan väärinkäyttäjät. Ennen kaikkea se tuo uutta tietoa SDP:n vallankäytön härskiydestä ja presidentti Mauno Koiviston tavasta toimia.
Urmas on ammatiltaan liikennelentäjä, joka ryhtyi sivutöinään tutkimaan tulopolitiikkaa ja väitteli siitä tohtoriksi 1975. Koska tupot olivat SDP:n vallankäytön väline, jota ei saanut penkoa, hän joutui suoranaisen sakinhivutuksen kohteeksi puolueen taholta. SDP:n hovirunoilija Arvo Salo oli erityisesti valjastettu tähän ihmisjahtiin.
Urmaksella laaja tausta-aineisto
Aineistoa kootessaan Urmas kävi laajoja keskusteluja mm. silloisen työnantajakeskusjärjestön STK:n toimitusjohtajan sekä sittemmin Suomen Pankin johtajan Päiviö Hetemäen kanssa. Käytössä olivat myös järjestön pöytäkirjat.
Myös tulopolitiikan keskeinen tukimies Keijo Liinamaa ja kahtia jakautuneen SAK:n demarivetoisen rinnakkaisjärjestön SAJ:n johtomiehet Olavi Järvelä ja Jaakko Rantanen antoivat arvokasta ja tulenarkaa tietoa sekä keskusteluissa että luovuttamalla arkistot vapaasti käytettäviksi.
Käytössä olivat myös kommunistien ja SDP:stä eronneiden ns. skogilaisten valtaaman SAK:n paperit.
KGB värväsi Sorsan Unescosta puoluesihteeriksi
Näistä lähteistä koostuu hyvin johdonmukainen kuva siitä käsikirjoituksesta, joka johti Kalevi Sorsan yllätysnimitykseen SDP:n puoluesihteeriksi 1969 ja sittemmin pääministeriksi 1972. Samoin piirtyy kuva yhteispelistä kohti puolueen täydellistä hegemoniaa KGB:n avulla.
Kirja vahvistaa aiemminkin liikkuneet tiedot, joiden mukaan KGB värväsi Sorsan riveihinsä tämän toimiessa Unescon tehtävissä Pariisissa, mistä hän sai puolueen puheenjohtajalta Rafael Paasiolta kutsun puoluesihteeriksi suoraan Turun puoluekokoukseen.
Tehtävä oli pedattu ”Mustana Pekkana” tunnetulle Pekka J. Korvenheimolle, mutta vaalia edeltävänä iltana Paasio sai tiedon, että jos Korvenheimo valitaan tehtävään, hänen suhteensa KGB:n amerikkalaiseen vastineeseen CIA:han ja sotkeutumisensa sen jakamaan puoluetukeen demareille paljastetaan. Tämä rahalähde, johon myös Urmas oli törmännyt, ei tuolloin vielä ollut yleisessä tiedossa.
Tämän jälkeen Paasion oli pakko valita hänelle täysin tuntematon Sorsa. Korvenheimo vahvistaa KGB:n taustapelin Ilta-Sanomissa 26.10.2010.
Käsikirjoitus: Suomelle KGB-vetoinen johtaminen
Sekä Rantanen että Järvelä kertoivat, että käsikirjoituksen mukaan Sorsan pääministeriyden oli määrä pohjustaa Koiviston presidenttiyttä, ja maata ”tultaisiin vastaisuudessa johtamaan KGB-vetoisesti”. Myös Hetemäki vahvisti nämä tiedot.
Sorsa nousi pääministeriksi suunnitellulla tavalla, mutta pääministeriys katkesi ETY-kokouksen alla 1975, kun presidentti Urho Kekkonen sai tiedon, että USA:n presidentti Gerald Ford ei tule kokoukseen, jos Sorsa on pääministerinä.
Tämä oli todellinen syy siihen, että Kekkonen yllätyksenä kaikille hajotti eduskunnan ja nimitti virkamieshallituksen, jonka pääministeriksi tuli Liinamaa. Hän yksin tiesi todellisen syyn.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mauno Koiviston Laiton , Harski , Raju Vallankaytto Esille 2 .
Koivisto oli häikäilemätön valtapoliitikko
Raadollisin kuva kirjassa syntyy epäilemättä Koivistosta, joka ainoana kieltäytyi keskusteluista tutkijan kanssa. Kuitenkin hän kirjassaan Väärää politiikkaa antaa pitkät sapiskat tutkijalle siitä, että tämä ei ollut kuullut häntä.
Koivisto oli myös ilmoittanut Suomen Pankin kahvihuoneessa menevänsä väitöstilaisuuteen kertomaan, että tutkija valehtelee, mutta Hetemäki pani hänelle stopin.
Liinamaa kertoo, että Koivisto yritti estää ensimmäisen keskitetyn tuloratkaisun syntymisen hänen johdollaan 1968, koska se ei hänen mukaansa ollut vasemmiston edun mukaista.
Inflaatio ja ”tasaisin väliajoin tapahtuneet devalvaatiot” olivat puolueen kannalta parempi vaihtoehto. Sittemmin saatiin molemmat, ja Koivisto yritti ottaa itselleen kunnian sopimuksesta.
Koivisto seurasi Erfurtin ohjelmaa
Koivisto toimi täsmälleen Erfurtin ohjelman mukaisesti. Se oli saksalaisen Edward Bernsteinin kirjoittama ja sen mukaan sosialidemokratian tavoitteena oli vallan hankkiminen työväenluokan käsiin. Koivisto oli kertonut olevansa bernsteinilainen.
Kymmenen vuotta myöhemmin hän kertoi tuohon aikaan uskoneensa, että Suomi siirtyy kymmenessä vuodessa sosialismiin, mutta tunnusti erehtyneensä.
Liinamaan arvio Koivistosta oli puolestaan hyvin koruton: ”Kyseessä ei ole talousmies, vaan häikäilemätön valtaan pyrkivä poliitikko, jolle mikään muu ei ole tärkeämpää kuin oma etu”.
Media varjelee ”yksinäistä sheriffiä”
Suomessa tätä on edelleen vaikea uskoa, sillä erityisesti Urmaksen Pravdaksi nimeämä Helsingin Sanomat on visusti varjellut sitä nuhteettoman ”yksinäisen sheriffin” hahmoa, jonka lehden oma politiikan toimitus Lauantaiseuran salanimellä vuonna 1981 julkaisemallaan kirjalla Tamminimen pesänjakajat oli luonut.
Toistaiseksi HS ei ole esitellyt Urmaksen kirjaa. Se ei myöskään ole koskaan kertonut siitä, kuinka Koivisto osoitti juuri Liinamaan kertomaa häikäilemättömyyttä ilmajokelaisen Visen kaadossa 1980-luvun alussa.
Koko joukko muitakin esimerkkejä nousee varmasti vihdoinkin pintaan pimityksen alta. Urmaksen kirja tuo merkittävän täydennyksen siihen palapeliin, joka syntyy Alpo Rusin, Juhani Suomen ja Jukka Seppisen kirjojen perusteella (SDP:n kuningastie katkesi Neuvostoliiton romahdukseen, www.openfinland.net 04.03.2010) ja joka on tyssännyt jo kolmeen Kanavan päätoimittajaan.
Kekkonen pelasti Suomen KGB-johtoisuudelta
Kekkonen sai tietoonsa demarien suunnitelman, minkä vuoksi hän päätti siirtää sen toteutumista mahdollisimman pitkälle ja pysytellä presidenttinä jopa yli voimiensa.
Tämä antaa entistäkin raadollisemman luonteen sille Koiviston vierailulle Kultarannassa heinäkuussa 1981, joka käy ilmi Koiviston edellä mainitusta kirjasta, mutta jonka sekä Rusi että Suomi ovat sivuuttaneet.
Seikko Eskolan päätoimittajakautena Kanava vielä uskalsi julkaista numerossaan 4/89 kirjoitukseni, jonka työnimenä oli Kuka surmasi Kekkosen? Parivaljakko palasi yhtä matkaa Sosialistisen Internationaalin kokouksesta, josta raportointi oli tekosyy invaasiolle.
Heitä oli säikäyttänyt Eino Uusitalon ehdotus vielä yhdestä jatkoajasta Kekkoselle. Tiedossa ei ole, tunsiko Uusitalo Sorsan ja Koiviston käsikirjoituksen.
Koivisto ilmoitti Kekkosen ajan päättyneen
Saatuaan keväisessä yhteenotossa Kekkosesta henkisen yliotteen Koivisto kertoi nyt rehvakkaasti, ettei ollut tullut ”utelemaan Kekkosen kantoja”. Ajanpeluusta tietoisena hän nyt tuli ilmoittamaan, että aika oli päättynyt.
Kekkonen joutui tekemään saman johtopäätöksen, minkä jälkeen hänen henkinen selkärankansa murtui.
Tapahtumat sopivat täsmälleen Liinamaan Koivistosta antamaan kuvaan.
Mauno Koiviston Laiton , Harski , Raju Vallankaytto Esille 3 .
Kirja myös Hetemäen testamentti
Suhtautumiseni Urmaksen kirjan julkaisemiseen oli vahvasti varauksellinen, sillä hänen edellinen kirjansa Uhrina työtön perustui niin suuressa määrin paperi- ja sellutehtaiden rakentamiseen, että se ei mielestäni ollut realistinen, kuten ei Urmaksen pyrkimys presidenttiehdokkaaksikaan.
Nyt Urmas sanoo tehtaista, että ”tämä osa olisi pitänyt jättää pois” kolmen tohtorin työllisyysohjelmasta, johon kirja perustui. Pienpuuta koskeva osa oli kuitenkin täyttä asiaa.
MTV3:n arkistosta sattumalta silmiin osunut Studio 55:n haastattelu uuden kirjan johdosta kertoi kuitenkin heti, että kyse oli raskaan sarjan tiedosta. Erityisen merkityksen sille antoi, että kyseessä oli tavallaan Päiviö Hetemäen testamentti.
Hetemäen sanat viimeisen tapaamisen päätteeksi olivat: ”Toivottavasti huolehdit siitä, että totuus tulee aikanaan esiin valheellisen kuoren alta”. Liinamaa ja Järvelä esittivät saman toivomuksen.
Tupo on Suomessa tabu
En ehtinyt olla metallin työnantajaliitossa kovinkaan monessa Hetemäen vetämässä neuvottelussa, ennen kun hän siirtyi Suomen Pankkiin. Se tuli kuitenkin täysin selväksi, että hänen sanaansa saattoi ehdottomasti luottaa. Hän ei varmasti sepittänyt tarinoita.
Olin jopa pitänyt Urmasta rintamakarkurina, kun hän ei lähtenyt mukaan kapinaan keskitettyä tulopolitiikkaa vastaan, vaikka hänkin piti sitä tavallani turmiollisena, kuten kirjastakin käy ilmi.
Hän oli jopa löytänyt englantilaisia tutkimuksia tämän näkemyksen tueksi, kun sen sijaan Suomessa tupo on edelleen niin suuri tabu, että tutkijat eivät ole vieläkään uskaltaneet puuttua sen vaikutuksiin vakavasti.
Nyt käy kuitenkin ilmi syy Urmaksen matalaan profiilin. Hän sai vastarinnasta huolimatta Kauppakorkeakoulun dosentuurin, mutta tarkoitus hankkia lisäpätevyyttä professuuria silmällä pitäen tyssäsi kolmeen murhauhkaukseen. Mm. Hetemäki vaati häntä ehdottomasti luopumaan kirjahankkeesta.
Oikeusvaltio Suomi?
Suuren linjan ohella kirjassa on suuri määrä havaintoja, joihin on helppo yhtyä. Moni on varmaan samaa mieltä siitä, että ”Erkki Liikasta voidaan tänä päivänä hyvästä syystä pitää yhtenä huonoimmista valtion rahakirstun vartijoista, joita meillä on ollut”. Porvarilliset hallituspuolueet ovat jo luvanneet hänelle jatkopestin Suomen Pankissa.
Hyvin istuvat myös vaalirahasähläämisen aikaan Nesteen toimitusjohtajan Uolevi Raaden sanat kirjeessä, jonka hän lähetti Urmakselle tämän väitöskirjasta syntyneen ryöpytyksen aikoihin. Hän sanoi ”vallan huipulle nousseiden typerysten” käyttäytyvän ”ikään kuin he olisivat kaikkien yhteiskunnan lakien yläpuolella”.
Oikeusturva kuin sosialistimaissa?
Kirjansa lopuksi Urmas kertoo vanhan Mersunsa entistämistä koskevan surullisen historian, jolla hän kyseenalaistaa Suomen oikeusvaltiona. Se kertoo auton entistämisen päättymisestä sen tuhoon sekä oikeuden hänen maksettavikseen määräämiin suuriin korvauksiin.
Näinkään omituinen lopputulos ei kuitenkaan ole Suomessa ainutlaatuista. Vaasan hovioikeuden entinen presidentti Erkki Rintala kirjoitti jo vuonna 1998 eläkkeelle jäätyään, että Suomi kuuluu länsimaisten oikeusvaltioiden takariviin, ja vihdoin 06.08.2010 Helsingin Sanomatkin päästi hänet sivuilleen kertomaan saman.
Istuva käräjätuomari Jussi Nilsson puolestaan kirjoitti Lakimiesliiton lehdessä vuonna 2002, että oikeusturvaa hakevan kansalaisen asema Suomessa on rinnastettavissa entisiin sosialistisiin maihin.
Ohjataanko oikeutta poliittisesti?
Tuleekin mieleen, oliko Urmaksen oikeudenkäynnissä samoja piirteitä kuin Visen konkurssioikeudenkäynnissä, jossa puheenjohtaja sai kesken istunnon puhelun Helsingistä, ja asia ratkesi poliittisen johdon mielen mukaisesti. Nilsson sanoo, että suuriin käräjäoikeuksiin on nimitetty päällikkötuomarit, joiden kautta poliittinen ohjaus välittyy.
Tämä artikkeli on julkaistu Karjalan Kuvalehdessä no 4 / 03.12.2010 jatkona KTT Heikki Urmaksen haastatteluun.
http://www.openfinland.net/?x=ajankohtaiset&article_id=227&author=4
http://karjalankuvalehti.com/
Olipas mielenkiintoinen kirjoitus. Kyllähän Suomi on nykyään ja ollut aina ennenkin äärimmäisen korruptoitunut maa. Saas nähdä saadaanko Suomesta joskus valtio jossa lait ovat kaikille samat, ja politiikot ajavat vain ja ainoastaan kansan etuja. Tuskin kuitenkaan ilman jonkinlaista vallankumousta, mikä toivottavasti tulee kohta. Kunhan vaan tarpeeksi monet alkaisivat heräilemään,
Normaalilla oikeudellisella moraalilla varustettu ihminen ajattelee, että sosialistit Koivistoineen ovat vaienneet ja peitelleet noita juttuja sen vuoksi, että heitä hävettää. Se ei pidä paikkaansa, ei sosialisteja hävetä yllä olevat menettelyt yhtään, hehän aktiivisesti ovat halunneet näin toimittavan saavuttaakseen tavoitteensa eli sosialismin. Sosialistit perässähiihtäjineen ovat vaiti näistä totuuksista vain siksi, että pelkäävät rangaistuksia, joita ilmitulosta voi koitua demokratiaan mahdollisesti siirryttäessä.. Ja ei huolta, niinkauan kuin toiminta voi ja saa jatkua samaan syssyyn ei pelkoa rangaistuksistakaan ole.