Adventtikirkko Suomessa.

Adventtilahko ja -kultti on ämmäin taruille perustettu väärään profetiaan perustuvaa liiketoimintaa.
Ellen G. Witen tarinat ovat adventismin opillisena perustana.
Raamatun kirjoituksia on sotkettu Ellenin harhanäyille sopiviksi.
Adventismi voi kuulostaa kristinuskolta, mutta on kuitenkin todellisuudessa vain erään sairaan Amerikkalaisen naisen demoninäkyjä.

Huonokuuloiset ja dementiasta kärsivät mummot ja papat istuvat lauantaisin adventtikultin sapattikouluissa ja yrittävät pysyä jotenkin hereillä 2 tuntia.
Sapattikoulu Suomessa on kuitenkin hyvin tylsää kaavoihin kangistunutta paatoksellista jorinaa, joten onkin parempi nukkua puuduttavan sapattikoulun ajan, jotta jaksaa käydä tekemässä viikonlopun ruokaostokset ennen kotiin palaamista.
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lepopäivä kirjoitti:

Adventtilahko ja -kultti on ämmäin taruille perustettu väärään profetiaan perustuvaa liiketoimintaa.
Ellen G. Witen tarinat ovat adventismin opillisena perustana.
Raamatun kirjoituksia on sotkettu Ellenin harhanäyille sopiviksi.
Adventismi voi kuulostaa kristinuskolta, mutta on kuitenkin todellisuudessa vain erään sairaan Amerikkalaisen naisen demoninäkyjä.

Huonokuuloiset ja dementiasta kärsivät mummot ja papat istuvat lauantaisin adventtikultin sapattikouluissa ja yrittävät pysyä jotenkin hereillä 2 tuntia.
Sapattikoulu Suomessa on kuitenkin hyvin tylsää kaavoihin kangistunutta paatoksellista jorinaa, joten onkin parempi nukkua puuduttavan sapattikoulun ajan, jotta jaksaa käydä tekemässä viikonlopun ruokaostokset ennen kotiin palaamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu