Juuri kuolleen puoliso oli kävelyllä kaupungilla kun kertomansa mukaan helluntailainen selvästi poimi hänet ja ojensi Vartiotorni lehden hymyillen, kas kummaa kun sattuikin näin pienessä kaupungissa.
Mikä tällaisen hävyttömän käytöksen tarkoitus on? -vinoilla toiseen kirkkoon kuuluvia ja häpäistä vainaja?
Vainaja ei vielä ole edes haudassa ja tällaista kunniatonta toimintaa tapahtuu, pistää oikein vihaksi tuollainen käytös.
Toivottavasti oli viimeinen tapaus perhepiirissäni ja varsinkin ettei osu kohdalleni sillä tuo hymy kyllä häviää kuriirin kasvoilta rankimmalla kädellä. Hävetkää.
Mikä tällaisen hävyttömän käytöksen tarkoitus on? -vinoilla toiseen kirkkoon kuuluvia ja häpäistä vainaja?
Vainaja ei vielä ole edes haudassa ja tällaista kunniatonta toimintaa tapahtuu, pistää oikein vihaksi tuollainen käytös.
Toivottavasti oli viimeinen tapaus perhepiirissäni ja varsinkin ettei osu kohdalleni sillä tuo hymy kyllä häviää kuriirin kasvoilta rankimmalla kädellä. Hävetkää.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kiitos oikaisusta ja pahoittelen virhettäni sekä mielipahaa. Olin niin tuohtunut asiasta ja kirjoitin välittömästi palautteen. Eli heidän sivuilleen sitten.
* Jehovalaiset on kylmiä kuolleille, he eivät edes siunaa, eikä muutenkaan juuri sure, he kuvittelevat, että heidän vainjansa nousee kuolleista kun heidän valtakuntansa perustetaan maan päälle, vainajat on vain väliaikaisesti poissa ?
* Että ei ihme, jos he tyrkytti traktaattiaan, sillä siinähän luvataan elämään paaminen kohta puoleen ?
Mohis,
joiltain osin voin olla kanssasi samaa mieltä tässäkin asiassa, mutta en kokonaan. Kyllä asia on niin että jehovalainenkin on tunteva ihmisyksilö joka kokee surua esim. perheenjäsenen kuolemantapauksen johdosta, vaikka kuinka ajatellisi että hän on vaan väliaikaisesti poissa.
Samoin minäkin ajattelen uskovina kuolleista ystävistäni että kiitos Jumalalle he ovat taivaan valtakunnassa tallella, mutta silti minulla on inhimillistä kaipausta.
Tasapuolisuuden nimissä on sanottava sekin että olen kohdannut tökeröä käyttäytymistä surevia kohtaan myös kristittyjen piirissä.
Rukoillaan Jumalalta apua ja johdatusta käyttää hetkemme oikein ettei ryhdytä väärällä tavalla hienotunteisiksi kun pitäisi evankeliumia julistaa - mutta ei myöskään mennä uskonnolliseen tyrkyttämiseen ihmisten tunteet sivuuttaen. Herra meitä tässä auttakoon.
Kun ollaan hiljentyvällä mielellä Hänen edessä uskon että Pyhä Henki meissä monenlaista paljastaa. Jos kristityllä on herkkä tunto Hänen sanansa edessä se ilmenee omakohtaisena parannuksentarpeena. Jumala ei puutu ainoastaan sanoihimme vaan asenteisiin sanojen takana.
Uskon että Jeesus auttaa kohtaamaan asiat ja ilmiöt tasapuolisesti, että voisimme havaita korjaamisen varaa myös omassa leirissä. Ja antaa sitten Pyhän Henkensä voimaksi että voimme rakkaudellisuudessa ja totuudellisuudessa (ainakin siihen pyrkien!) toimia.
Shalom.
En ole jehovalainen minäkään, mutta
kun vahingonilosta on puhe, pitäisi erottaa asiat asioista myös siinä suhteessa ettei mennä nyt toisenlaisen vahingonilon puolelle:
- hehee, ne oli niitä rakkaudettomia jehovalaisia.
Uskoon kuuluu vilpitön huoli lähimmäisten sielun tilasta ja pelastuksesta. En voi ohittaa asiaa niinkään kepeästi että jehovalaisilla kyseessä on pelkkä uskonnollinen suorittaminen mutta meillä kristityillä traktaattien jako yms. tapahtuu pelkästään ja vain Jumalan synnyttämästä rakkaudesta.
Jehovalaisuus on selvästikin suoritususkonto jossa tekemiset kontrolloidaan ja kirjataan. Kristityn näkökulmasta siitä puuttuu kokonaan Pyhän Hengen tuoma vapaus ja innoitus. Siitäkin huolimatta monet jehovalaiset - niin eksytettyjä kuin ovatkin - voivat kokea huolta lähimmäisten tilasta - esim. luterilaisten ja helluntailaisten tilasta, jotka jehovalaisten näkökulmasta ovat eksytettyjä.
Ja vaikka uskon että helluntailaisuus opiltaan edustaa todellista kristillisyyttä eli raamatullista evankeliumia ja sen esilläpitämistä, en voi ajatella etteikö helluntailaisten ja muiden todellisesti kristittyjen piirissä tapahtuisi ylilyöntejä ja tökeryyksiä, joista tässä syytetään jehovalaista.
Raamatun mukaan: itkevien kanssa tulee itkeä, surevien kanssa surra - ihminen tulee kohdata empaattisesti ja hänen tunteet hyväksyen, ei niitä tukahduttaen eikä käännyttämismielessä hyväksikäyttäen.
Viimeinen toteamus on toki ongelmallinen...
Mikä on ihmisen herkkään tunnetilaan perustuvaa manipuloivaa käännyttämistä, mikä oikeaan - Jumalan valmistamaan tilanteeseen ja hetkeen - tarttumista? Itse olen rukoillut muutamien lähimmäisteni kohdalle, joiden sydän on kova evankeliumille ja Jumalan työlle, että Jumala murtaisi heidän kovuuttaan niin että voisivat kuulla ja avautua Hänen kutsulleen, mutta kun nämä ihmiset henkilökohtaisen tragedian seurauksena sitten herkistyvät ja alkavat kysellä hengellisiä asioita minulla on noussut kynnys eteen ja on ollut vaikea lähteä osoittamaan heidän hengellisiä vinoutumia ja todellista evankeliumin mukaista pelastustietä. Olen ehkä liiankin inhimillisesti pelännyt että jotenkin käytän heidän tilaansa väärällä tavalla hyväksi. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt että liiallisessa hienotunteisuudessa jätin käyttämättä Jumalan antaman tilaisuuden.
Toivon että kristittyinä voisimme kohdata surevat lähimmäisemme evankeliumin sanoman kanssa. Aina ei ole aika saarnata, rakastava sydän ymmärtää myös olla hiljaa ja osoittaa myötätuntoa. Itseksemme voimme rukoilla ja se on tärkeintä.
Mutta pitäisi myös puhua silloinkin kun aika on.
Joskus hienotunteisuus on vain kauniisti muotoiltu veruke ihmispelolle ja että ei halua tulla leimatuksi käännyttäjänä tms. Kristilliseen lähimmäisrakkauteen kuuluu halu julistaa evankeliumia ainoana pelastustienä ja niin olla Pyhän Hengen käytössä.
Samamallaisia tekopyhiä paskoja on molemmat, hellarit ja jehovat.