Näin tapahtui

Tulin kertomaan kolme asiaa, jotka painavat omaatuntoani kauheasti:

1. Vaikutin erään Suomen Pankin pääjohtajan kuolemaan, kun keksin hänelle lisää ns”tankero-vitsejä” viikottain. Kerroin niitä ja se naurunsa päälle veti kunnolla aina kossua.

2. Olen yksin syyllinen rakastetun presidenttimme Urho Kalevan vilustumiseen Islannin matkalla. Uskottelin Urholle, että Fingris Fingerirottingens on “vain sellainen viivyttelevä pihtaaja”, joten menkäämme hänen ikkunan alleen laulamaan serenaadi. Yö oli kylmä ja kauan hoilasimme Norjalaista Villapaitaa san. säv. sov. Leskinen. Urho jäi sinne vielä hoilaamaan kännissä ja kylmettyi. Huusin pari kertaa ikkunastakin, että “Tuu Urho pois sieltä! Onhan täällä kunnon huoriakin!”

3. Nato-jäsenyytemme lipsahti Mooses Lipposelta, kun olin mukanaan Amerikoossa neuvottelemassa ValkoHuussissa. Se Riisi Comdomis ulkomin. sekoitti minut ja Mooseksen. Se luuli hidaspuheista Lipposta veljekseni Aaroniksi. Kysyi multa, että saako Suomi Natojäsenyyteensä vuodessa rahaa kokoon 43-50 Mdr ja 2 prikaatia USA:n käyttöön tulipalojen sammuttamiseen?
Vastasin, että noin köyhään kerhoon emme liitykään, jos ei enempää vaadita. Lipposmies oli kovin vihainen tulolennolla mulle.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kertominen helpottaa ja synnintuntosi haihtuu pois. Olet kohta uusi Hellsten tai ratiolääkäri Kiminkinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


åä' kirjoitti:

Tulin kertomaan kolme asiaa, jotka painavat omaatuntoani kauheasti:

1. Vaikutin erään Suomen Pankin pääjohtajan kuolemaan, kun keksin hänelle lisää ns”tankero-vitsejä” viikottain. Kerroin niitä ja se naurunsa päälle veti kunnolla aina kossua.

2. Olen yksin syyllinen rakastetun presidenttimme Urho Kalevan vilustumiseen Islannin matkalla. Uskottelin Urholle, että Fingris Fingerirottingens on “vain sellainen viivyttelevä pihtaaja”, joten menkäämme hänen ikkunan alleen laulamaan serenaadi. Yö oli kylmä ja kauan hoilasimme Norjalaista Villapaitaa san. säv. sov. Leskinen. Urho jäi sinne vielä hoilaamaan kännissä ja kylmettyi. Huusin pari kertaa ikkunastakin, että “Tuu Urho pois sieltä! Onhan täällä kunnon huoriakin!”

3. Nato-jäsenyytemme lipsahti Mooses Lipposelta, kun olin mukanaan Amerikoossa neuvottelemassa ValkoHuussissa. Se Riisi Comdomis ulkomin. sekoitti minut ja Mooseksen. Se luuli hidaspuheista Lipposta veljekseni Aaroniksi. Kysyi multa, että saako Suomi Natojäsenyyteensä vuodessa rahaa kokoon 43-50 Mdr ja 2 prikaatia USA:n käyttöön tulipalojen sammuttamiseen?
Vastasin, että noin köyhään kerhoon emme liitykään, jos ei enempää vaadita. Lipposmies oli kovin vihainen tulolennolla mulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu