Yksi ”linnustajan” menetelmä on se, että hän hämärtää ihmisen luontaista hyvän ja pahan tajua. Samanlainen ajattelutapa, joka oli vallalla Sodomassa ja Gomorrassa, on alkanut paljolti hallita viihdeteollisuutta.
Jopa television ja aikakauslehtien uutisraportit korostavat väkivaltaa ja hyödyntävät ihmisten himokasta kiinnostusta seksiin.
Suuri osa siitä, mitä viestimissä esitetään viihteenä, heikentää ihmisen kykyä ”erottaa sekä oikea että väärä” (Heprealaisille 5:14).
Muista kuitenkin Jehovan sanat, jotka hän lausui profeetta Jesajan välityksellä: ”Voi niitä, jotka sanovat hyvää pahaksi ja pahaa hyväksi!” (Jesaja 5:20.) Onko ”linnustaja” vaikuttanut tällaisen epäterveen viihteen välityksellä salakavalasti sinun ajatteluusi? Itsetutkistelu on ehdottoman tärkeää. (2. Korinttilaisille 13:5.)
Lähes 25 vuotta sitten Vartiotornissa varoitettiin rakkaudellisesti Jumalan kansaa televisiosarjoista. Siinä sanottiin suosittujen saippuaoopperoiden salakavalasta vaikutuksesta seuraavasti:
”Niissä uskotellaan, että rakkauden saavuttamiseksi voidaan käyttäytyä miten tahansa.
Esimerkiksi eräässä filmissä naimaton, raskaana oleva tyttö sanoo ystävälleen:
’Mutta minä rakastan Viktoria. En välitä mistään muusta. – – Minulle merkitsee kaikkea se, että saan tehdä hänelle lapsen!’ Pehmeä taustamusiikki tekee vaikeaksi pitää hänen menettelyään niin kovin pahana.
Sinäkin alat pitää Viktorista.
Tunnet sympatiaa tyttöä kohtaan. Sinä ’ymmärrät’.
’On ällistyttävää, kuinka pitkälle ihminen saattaa järkeillä’, huomautti eräs katselija, joka myöhemmin omaksui viisaamman näkökannan.
’Tiedämme moraalittomuuden olevan väärin.
– – Huomasin kuitenkin, että mielessäni osallistuin siihen.’”

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.