Tilastokeskus:
"Itsenäisyyden aikana Suomen elintaso on noussut huomattavasti, ja sen seurauksena kuolevuus on vuosi vuodelta alentunut. Kun 1910-luvun lopulla syntyneellä suomalaisella miehellä oli tilastollista elinaikaa jäljellä 43 vuotta ja naisella 49 vuotta, tänä päivänä elinajanodote on noussut miehillä 76 vuoteen ja naisilla 83 vuoteen. Itsenäisyyden aikana miesten ja naisten elinaikojen ero on kuitenkin kasvanut.
Myös alle vuoden vanhojen lasten kuolevuus on alentunut huimasti 90 vuoden aikana. Kun Suomen itsenäistyessä joka kymmenes lapsi kuoli ensimmäisen elinvuotensa aikana, tällä hetkellä osuus on alle puoli prosenttia. Vaikka elinajan kasvu ei ole Suomessa aivan maailman huippuluokkaa, alle vuoden vanhojen kuolevuus on Suomessa alhaisimpia maailmassa."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.