Jos Jeesus olisi elänyt nykyaikana, niin häntä olisi ennemmin tai myöhemmin alettu haukkua kommunistiksi.
Jeesuksen tärkeimmät sanomat olivat pelastuksen tarjoaminen ihmisille ja siihen liittyen maanpäällinen rahankäyttö, jota ei voi sivuuttaa rahankäyttöön liittyvistä epäikeudenmukaisuuksista johtuen.
Raha esiintyy uudessa testamentissa enemmän kuin koko Raamatussa yhteensä ja juuri Jeesuksen ansiosta.
Vertaus köyhästä ja rikkaasta kertoo karun tarinan siitä, miten joutuu helvettiin, jos ylenkatsoo köyhien oikeutta elää ihmisarvoista elämää.
Kuitenkin kaikesta tästä rikkaiden arvostelemisesta huolimatta rikkaat ovat käyneet kiltisti kirkoissa vuosisatojen ajan ja teeskennelleet pitävänsä köyhien puolta.
Ilmeisesti sosiaalinen paine tulla arvostetuksi muiden silmissä on ajanut rikkaat tekemään kompromisseja ahneutensa kanssa.
Koska kapitalistit varastivat Jeesuksen, ei kommunisteille jäänyt yhtään varteenotettavaa uskontoa, ja siksi Karl Marx hylkäsi uskonnon kokonaan, vaikka oli lähempänä Jeesuksen sanomaa lähimmäisen huomioonottamisessa kuin rikkaat koskaan historiansa aikana.
Näin kapitalistit omivat itselleen kommunisti-sosialisti-Jeesuksen, ja jotta vääristynyt kuva oli täydellinen, kuvattiin Lähi-idän tummaihoinen Jeesus ikoneissa alabasteri-ihoisena, jotta uskonnon omiminen pohjoisen vaaleaihoisille, rikkaammille kansoille olisi helpompaa.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jeesus ei välittänyt rahasta. Hän ei tarvinnut sitä eikä muutakaan maallista omaisuutta, vaan luotti siihen, että "taivaan linnuistakin pidetään huolta". Jeesus oli tietoinen ilmeisen selvästi ns. tietoisen luomisen mekanismista (tästä esimerkkinä kertomus leivästä ja kaloista), jota vasta nyt meidän aikanamme on alettu ymmärtää (esim. "Secret").
Jeesus oli täydellinen esimerkki epäitsekkäästä kaikkia palvelevasta rakkaudesta.
Kommunistit taas haluavat rahat ja omaisuudet pois rikkailta jakaakseen ne itselleen ja saadakseen siten osakseen sitä samaa kuin rikkaatkin. Siis tullakseen varakkaammaksi... voidakseen itse ennenpitkää elää rikkaana! Siis koko kommunismiperiaatteen pohjana on itsekkyys ja varakkuuden halu kaikista kauniista puheista huolimatta.
Vaan löytyykö yhtään Jeesuksen periaatteen todellista seuraajaa? Tunteeko joku sellaisen? Luulenpa, että me kaikki, niin uskovat kuin uskonnottomatkin, olemme enemmän tai vähemmän tuon jälkimmäisen periaatteen seuraajia!