valtava projekti.
Salomon temppelissä oli kolme kerrosta ja yläsali. Temppelin kaksi tärkeintä osaa ovat pyhä ja kaikkein pyhin. Pyhässä oli 10 kultaista lampunjalkaa, 10 näkyleipäpöytää ja suitsutusalttari. Kaikkein pyhimmässä oli kaksi öljypuusta tehtyä ja kullalla päällystettyä kerubia ja liitonarkku.
Temppeli oli noin 45 metriä pitkä, noin 16 metriä leveä sekä noin 7 metriä korkea. Temppelin kaksi kultaista pylvästä, joiden nimet olivat Joakim ja Booas, olivat noin 12 metriä korkeita.
Temppeli rakennettiin valmiina louhimosta tulleista kivilaatoista, näin rakennustyömaalla ei kuulunut yhtään rautaisen työkalun ääntä. Temppelin seinät ja katto verhottiin setrilaudoilla ja lattia sypressilaudoilla. Temppelin seiniä ympäröivät varastotilat joissa säilytettiin temppelin kalustoa ja elintarvikkeita.
Temppelin pihamaalla oli vaskimeri, jota kannatteli 12 häränkuvaa, polttouhrialttari ja kymmenen pientä vaskiallasta, joissa huuhdottiin polttouhrit
.http://fi.wikipedia.org/wiki/Salomon_temppeli
Temppelin vihkiäiset oli myös valtava tapahtuma.
Ökyrikas Salomo taatusti uhrasi enemmän kuin toisaalla ehdotetut 20 lammasta :D,
olihan hän sen ajan rikkain mies?
Jota Saban kuningatarkin tuli ihastelemaan--ja hänen omaisuuttaan..
20 lammasta?Viikossa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
20 lammasta---aika vähän valtavissa tiloissa ;)
http://koti.phnet.fi/petripaavola/Salomon_temppeli