Meidän ei tarvitse muuta kuin uskoa Jeesukseen ja siihen, että Hän tulee Jumalan määrämänä aikana. Milloin, on toisarvoinen asia. Tärkeintä on meidän jokaisen henkilökohtainen suhde Jeesukseen, sillä Hänen kauttaan me joko pelastumme tai tuhoudumme. On taivas ja on helvetti eikä mitään muuta. Tuntemamme maailma on muutoksen kourissa ja kaikki, mitä raamatussa on ennustettu, tulee tapahtumaan. On typerää kiistellä esim. kahdesta säkkipukuisesta tai ylöstempauksen päivämäärästä tai maailmanlopusta,tai siitä,kuka on antikristus. Jokainen meistä on vuorollaan kuolemansa jälkeen ihan yksin arvioitavana meidän Herramme edessä. Ei Hän välitä meidän luuloistamme, vaan siitä, minkä Hän sydämistämme näkee. Jokainen meistä on syntiä tehnyt ja ainoastaan armosta olemme pelastetut.Pelkkä usko ei ketään pelasta, niinkuin raamatussakin sanotaan Jumalan sanoneen, että "olen armollinen, kenelle olen". Rukoillaan, että olisimme niitä, jotka saavat armon Jumalan, Jeesuksen ja Pyhän Hengen nimessä.
riitelijöille
sydämen uskossa
360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tähän(nimim."sydämen uskosta")) vastaan AMEN!
Typerää on kiistelyt ja järkevää on itsekullekin perusteellinen Raamatun luku rukoillen, että PYHÄ HENKI avaa sen mikä kulloinkin on oleellisinta.
Miten tuota on niin vaikea ihmisten ymmärtää ? Ainoa syy minkä löydän on se, ettei siihen ole johdattajia. NÄITÄ Raamatun lukuun johdattajia tarvitsemme, jotta kaikki lukutaitoiset ymmärtäisivät sen perehtymisen tärkeyden.
Televiso erkaannuttaa ihmiset oleellisemmasta. Voisi tuon kapistuksen isäntää sitten nimitellä muillakin sanoilla, jos menisi paremmin perille.
Ymmärrän nykyisin hyvin entisajan tuomioilla pelottelunkin, koska varsinkin nyt pitäisi todella peloitella ihmisiä hereille televisioruususen unistaan.
Kyllähän se, milloin Jeesus tulee voi suurinpiirtein jokainen laskea.
Koska yksi päivä on Jumalalle kuin tuhat vuotta, ja Jeesus nousi kolmantena päivänä kuolleista, voidaan päätellä, että Jeesus tulee takaisin maan päälle hallitsemaan kolmantena päivänä, ja koska Jeesus kuoli n. 29jkr, siihen on enää vain pari vuosikymmentä aikaa.
Siinä mielessä olet kyllä oikeassa, että asiasta kiistely on täysin turhaa, kun tämä aikamäärä on Raamatussa näin selkeästi ilmoitettu.