Tieteellisesti voidaan todistaa ettei kaksiulotteisia fyysisesti konkreettisia asioita ole olemassa!
Jos kolmiulotteisesta asiasta otetaan pois paksuus, ei jäljelle jää yhtään mitään. Jos asialla on paksuus, se on kolmiulotteinen, oli se kuinka ohut tahansa.
Siksi on merkillistä että alkuräjähdykseen uskovat antavat ymmärtää että kolmiulotteinen ihminen voisi muka ymmärtää kaksiulotteisen olennon joka ei ymmärrä kolmatta tilaulottuvuutta.
Koska voimme todistaa tieteellisesti ettei kaksiulotteisia asioita ole fyysisesti olemassa, vie se pohjan ylimääräisiltä tilaulottuvuuksilta tai ainakin siltä vertaukselta jonka avulla ylimääräisien tilaulottuvuuksien olemassa olon mahdollisuuksia puolustellaan!
Kerron nyt mihin maailmankaikkeuden toimita perustuu ja miksi ylimääräisiä tilaulottuvuuksia ei tarvita. Se mitä kerron, antaa lisää syvyyttä myös sille miksi tila ei kaareudu.
Runsaudensarvet = Erittäin massiivisia ja erittäin tiheitä tihentymiä joissa on sitä yhtä ja samaa asiaa mistä kaikki näkyvässä maailmakaikkeudessa olevat tihentymät koostuvat. Kutsun tätä yhtä ja samaa ikuista asiaa energiaksi.
Runsaudensarvien eli tässä tapauksessa erittäin massiivisten näkyvän maailmankaikeuden ulkopuolisten kohteiden olemassa olosta on jo arvailuja johtavien tutkijoiden toimesta ja ne liittyvät DARK FLOW ilmiöön.
Ennustin vastaavan ilmiön, kuin Dark Flow, olemassa olon noin puoli vuotta ennen kuin dark Flow ilmiö uutisoitiin.
Dark Flow
http://en.wikipedia.org/wiki/Dark_flow
http://www.space.com/5878-mysterious-da ... space.html
Ennustukseni puoli vuotta ennen kyseisen ilmiön uutisointia!
http://onesimpleprinciple.com/forum/vie ... php?t=2259
Trashillä on Hyviä animaatioita kolmiulotteiseen havaittavan maailmankaikkeuden alkuun.
tahtitiede-ja-avaruus-f6/big-bang-t49659-120.html
Onesimpleprinciple mallin mukaan kohde josta näkyvän maailmankaikkeuden galaksit ovat peräisin, ei räjähdä Trashin animaation mukaisesti. Galaksien keskusten jättimäiset energiatihentymät olisivat isoja hiukkasia joita työntyy runsaudensarvien sisältä ulos koko ajan ja ne avautuisivat matkansa aikana havaittavan kaltaisiksi galakseiksi.
Ehkäpä Trash osaisi tehdä myös sellaisia animaatiota joissa olisi yksi runsaudensarvi jonka sisältä työntyisi erillisiä koko ajan laajenevia energiatihentymiä joiden sisältä työntyisi erillisiä laajenevia tihentymiä joiden avulla runsaudensarven sisältä työntyvät erilliset tihentymät työntäisivät toisiansa koko ajan nopeampaan ja nopeampaan vauhtiin pois päin runsauden sarvesta.
Ja kun aine ja aika lopulta syntyivät, olisivat galaksien siemenet valmiiksi kaukana toisistaan ja erittäin kaukana siitä runsaudensarvesta josta ovat peräisin. Näin inflaationomaisesti laajenevan tilan käsitettä ei tarvittaisi selittämään mitään havaintoa!
Ajatelkaapa Auringon koronaa ja sitä ettei koronan olemassa oloa vieläkään ole kyetty selittämään.
Onesimpleprinciple mallin mukaan koronan alue on se alue jossa Auringon sisältä ulos työntyvien massiivisten hiukkasten liikeradat kohtaavat jyrkästi, jolloin voimakas vuorovaikutus, jonka seurauksena energiaa vapautuu paljon ja laajeneminen kiihtyy.
Suhteellisesti vastaavalla etäisyydellä runsaudensarvesta, galaksien siemenien liikeradat kohtaavat eteenpäin menevän liikkeen aikana, jolloin syntyvät voimakkaat valoilmiöt eli kvasaarit.
Voi vain kuvitella miten lähellä olemme sitä runsaudensarvea josta havaittavan maailmankaikkeudessa olevan aineen energia on peräisin. Kuitenkin niin että kyseinen runsaudensarvi on todella kaukana näkyvän maailmankaikkeuden ulkopuolella!
.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Olemme kuintenkin sen lähellä! Siis suhteessa muihin runsauden sarviin!
Olemme vasta tulleet ulos yhdestä runsaudensarvesta ja tuhansien tai ehkäpä paremminkin miljoonien miljardien vuosien päästä törmäämme muihin runsauden sarviin. ( ja aiheutamme siihen ulkoisen paineen joka on jatkuvaa ja tämä jatkuva ulkoinen paine puristaa runsauden sarviin tulevaa energiaa erittäin tiheiksi ja erittäin massiiviksi tihentymiksi jotka aikanaan puristuvat ulos runsauden sarvesta, työntyen siitä pois päin niin että samalla niistä itsestään työntyy ulos energiaa tihentyminä joiden avulla runsaudensarvesta ulos työntyvät galaksien siemenet vuorovaikuttavat toistensa kanssa! )
Sitä ennen liikeratamme kohdalle osuu havaittavan maailmankaikkeuden kaltaista ainetta joihin osa energiastamme tulee absorboitumaan ja näin meidän energiamme on omalta osaltaan lisäämässä sen aineen energiatihentymien energian määrää ja näin nekin laajenevat kolmiulotteisesti.
Sitä ennen meidän aineemme on jo monta aikaa sitten hajaantunut erillisiksi erittäin pieniksi ja erittäin nopeiksi tihentymiksi.
Vauhti siis kiihtyy siksi että laajenevat energiatihentymät saavat toistensa vauhdin kiihtymään, koska laajentuessaan ne työntävät toisiansa pois päin runsauden sarvestaan aina vain nopeampaan ja nopeampaan vauhtiin!
On hyvä huomioida että runsaudensarvien ohi liikkuu erittäin kaukaisista runsaudensarvista peräisin olevaa energiaa erittäin pieninä ja erittäin nopeina tihentyminä ja siksi meidänkin vauhtimme kiihtyy myös siksi, että mitä kauemmaksi runsaudensarvestamme pääsemme, sitä enemmän ja enemmän runsaudensarven takaa sivuilta tulee meistä kohti energiaa joka työntää meitä aina vain nopeampaan ja nopeampaan vauhtiin pois päin runsauden sarvesta.
Kun nyt ajattelee miten Auringosta tulevat tuoreet fotonit vuorovaikuttavat toistensa kanssa ja työntävät toisiansa pois päin toisistansa ja pois päin Auringosta, ymmärtää myös sen että Auringon ohi menevien fotoneiden kanssa vuorovaikuttaa enemmän se energia jota on menossa kohti Aurinkoa ja tämä energia saa Auringon ohi menevien fotoneiden liikeradan taipumaan havaitulla tavalla ilman että tila kaareutuisi jotenkin mystisesti.
Energiatihentymän liikerata tai nopeus muuttuu vain ja ainoastaan silloin kun tihentymän omaa energiaa muuttuu toiselta puolelta tihentymää nopeammin vähemmän tiheäksi kuin toiselta puolelta! Energian muuttuminen vähemmän tiheäksi nopeutuu kun tihentymään osuu pienempiä tihentymiä.
ja tälle on olemassa paljon havaittavaa tosistusaineistoa.
Kun Maapalloon osuu ulkoapäin tuleva kappale, muuttuu Maapallon ainetta / energiaa vähemmän tiheäksi havaittavalla tavalla!
Olisiko suoraa havaintoa laajenevasta tilasta tai kaareutuvasta tilasta?
Eipä ole, EI!
Siksi laajenevaan tilaan ja kaareutuvaan tilaan voi vain uskoa!
Niiden olemassa oloa ei voida koskaan todistaa tieteellisesti!
Siksi kyseiset väitteet laajenevasta ja kaareutuvasta tilasta ovat tyhjiä väitteitä eli ei edes tiedettä!
.
HUOM. Onesimpleprinciple malli kertoo miten ja miksi runsaudensarvet kierrättävät ikuista asiaa jota voidaan kutsua energiaksi.
Miten runsaudensarvissa oleva asia vaihtuu ajan kanssa kokonaan.
Miten ja miksi runsaudensarvissa oleva asia puristuu ulkoisen paineen takia tiheämmäksi ja tiheämmäksi ja miten runsaudensarvien keskustasta työntyy erittäin tiheiksi tihentymiksi puristuneita galaksien siemeniä ja miten ja miksi niissä olevat energaitihentymät pääsevät pienemmässä paineessa avautumaan vähemmän tiheäksi energiaksi.
Ja miten uuden aineen erillisten energiatihentymien läpi liikkuu erittäin pieniä ja erittäin nopeita tihentymiä joista absorboituu lisää enrgiaa havaittavan kaltaiseen aineeseen joka siis laajenee kolmiulotteisesti ymmärrettävällä tavalla. Kerron myös sen mistä nämä erittäin pienet ja erittäin nopeat tihentymät ovat peräsin ja miksi ne liikkuvat erittäin nopeasti eli paljon fotoneita nopeammin jne.
.
Kuka kertoisi miten ja miksi tila laajenee?
Ei kukaan ja tämä siksi että laajeneva tila on vastaava käsite kuin jumalat ovat!
.
Lopuksi haaste.
ASIA KUIN ASIA, JOSTAKIN TULOSSA, JONNEKIN MENOSSA!
Yritä keksiä joku fyysisesti konkreettinen asia joka ei olisi tulossa jostakin ja menossa jonnekin!
Jos et keksi, miksi uskoisit että näkyvän maailmakaikkeuden havaittavat asiat eivät olisi jostakin tulossa ja menossa jonnekin?
.
_________________
Mitään uutta ei synny ilman vuorovaikutusta, ei edes lapsia tai uutta maailmankaikkeutta.
Hawking: Jumala on tarpeeton, koska on olemassa gravitaatio eli vetävä voima
Mr. Pressure: Vetävä voima on jumala jota ei oikeasti ole olemassa.
Ikuista Rakkautta
.