Miten Jumala voi antaa syntejä anteeksi rukouksen kautta?Jeesushan puhalsi Pyhän hengen opetus lastensa päälle ja sanoi,ottakaa vastaan Pyhä henki,joiden synnit te anteeksi annatte niille ne ovat anteeksi annettu,joiden synnit te pidätätte niille ne ovat pidätetyt.Toinen ihminen voi siis antaa synnin päästön,näin tehdään ainakin jossain uskon lahkoissa.
Kysyvä
miettivä`´
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Synti
Kaikki, mikä ei ole sopusoinnussa Jumalan persoonallisuuden, normien, teiden ja tahdon kanssa eli on niiden vastaista; kaikki, mikä turmelee ihmisen suhteen Jumalaan.
Se voi liittyä sanoihin (Job 2:10; Ps 39:1), tekoihin (väärin toimimiseen [3Mo 20:20; 2Ko 12:21] tai jonkin sellaisen tekemättä jättämiseen, mikä pitäisi tehdä [4Mo 9:13; Ja 4:17]) tai mielen tai sydämen asenteeseen (San 21:4; vrt. myös Ro 3:9–18; 2Pi 2:12–15).
Uskon puute Jumalaa kohtaan on suuri synti, koska se osoittaa, ettei luota häneen eikä hänen toimintakykyynsä (Hpr 3:12, 13, 18, 19). Tätä valaisee alkukielisten sanojen ja niihin liittyvien esimerkkien tarkastelu.
Yleinen hepreankielinen ”synniksi” käännetty sana on ḥat‧taʼt′; kreikassa tuo sana on tavallisesti ha‧mar‧ti′a. Molemmissa kielissä noiden sanojen verbimuodot (hepr. ḥa‧taʼ′; kreik. ha‧mar‧ta′nō)
merkitsevät ’osua harhaan’ siinä mielessä, ettei saavuta tai tavoita päämäärää, tietä, maalia tai oikeaa kohtaa.
Tuomarien 20:16:ssa käytetään verbiä ḥa‧taʼ′ kieltosanan yhteydessä kuvattaessa benjaminilaisia, jotka ’linkosivat kiven hiuskarvalleen ja hairahtumatta’.
Kreikkalaiset kirjoittajat käyttivät usein verbiä ha‧mar‧ta′nō keihäsmiehestä, joka ei osunut kohteeseensa. Näitä molempia sanoja käytettiin siitä, että joltakulta puuttui tai jäi saavuttamatta joko aineellisia kohteita tai tavoitteita (Job 5:24) tai moraalisia tai älyllisiä tavoitteita tai päämääriä.
Sananlaskujen 8:35, 36:ssa sanotaan, että se, joka löytää jumalisen viisauden, löytää elämän, mutta ’se, joka ei tavoita [heprean sanasta ḥa‧taʼ′] viisautta, tekee väkivaltaa sielulleen’, mikä johtaa kuolemaan.
Raamatussa sekä nuo heprealaiset että kreikkalaiset sanat viittaavat pääasiassa siihen, että Jumalan älylliset luomukset tekevät syntiä,
osuvat harhaan Luojaansa nähden.
. On kuitenkin olemassa ”synti, joka koituu kuolemaksi”,
synti pyhää henkeä vastaan,
synnin tahallinen harjoittaminen, jota ei anneta anteeksi.
Kristityn ei tule rukoilla niiden puolesta, jotka tekevät sellaista syntiä.
(1Jo 5:16; Mt 12:31; Hpr 10:26, 27.)
Se, että orjan pitäminen ei Raamatun mukaan ole synti, on hyvä osoitus siitä kuinka Vastustaja Saatana Perkele on estänyt Jehovan tahdon toteutumisen.
Orja
Vastineilla ”orja” tai ”palvelija” käännettyjen alkukielten sanojen merkitys ei rajoitu ihmisiin, jotka ovat toisten omistuksessa. Heprealainen sana ʽe′ved voi tosin tarkoittaa toisten ihmisten omistamia ihmisiä (1Mo 12:16; 2Mo 20:17), mutta se voi tarkoittaa myös kuninkaan alamaisia (2Sa 11:21; 2Ai 10:7), alistettuja kansoja, jotka maksoivat pakkoveroa (2Sa 8:2, 6), ja kuninkaan palveluksessa olevia ihmisiä, mm. juomanlaskijoita, leipureita, laivamiehiä, upseereita, neuvonantajia jne., omistipa heidät joku toinen tai ei (1Mo 40:20; 1Sa 29:3; 1Ku 9:27; 2Ai 8:18; 9:10; 32:9).
Keskustellessaan jonkun kanssa kunnioittavasti heprealainen ei aina puhunut itsestään yksikön ensimmäisessä persoonassa vaan sanoi sen sijaan itseään sen palvelijaksi (ʽe′ved), jolle hän puhui (1Mo 33:5, 14; 42:10, 11, 13; 1Sa 20:7, 8).
Sanaa ʽe′ved käytettiin Jehovan palvelijoista eli palvojista yleensä (1Ku 8:36; 2Ku 10:23) ja erityisesti Jumalan erikoisedustajista, esim. Mooseksesta (Jos 1:1, 2; 24:29; 2Ku 21:10).
Jotakuta, joka ei ollut Jehovan palvoja mutta teki jonkin Jumalan tahdon mukaisen palveluksen, voitiin sanoa Jumalan palvelijaksi, mistä on esimerkkinä kuningas Nebukadnessar (Jer 27:6).
Kreikkalainen sana dou′los vastaa heprealaista sanaa ʽe′ved. Sitä käytetään ihmisten omistamista ihmisistä (Mt 8:9; 10:24, 25; 13:27), Jumalan ja hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen vihkiytyneistä palvelijoista, ovatpa he ihmisiä (Ap 2:18; 4:29; Ro 1:1; Ga 1:10) tai enkeleitä (Il 19:10, jossa esiintyy sana syn′dou‧los ’orjatoveri’), ja kuvaannollisessa mielessä ihmisistä, jotka ovat synnin (Joh 8:34; Ro 6:16–20) tai turmeluksen (2Pi 2:19) orjia.
it-2/orja
Israelilaisethan saattoivat itsekin MYYDÄ itsensä orjaksi.
Ja tiettyinä vuosina orjat pitikin VAPAUTTAA,
Oletkos perehtynyt Lakiin ?;D
Ennen ajanlaskumme alkua.
Pääsyitä siihen, että joku joutui orjuuteen, olivat sota, köyhyys ja rikollisuus. Voittajat ottivat usein sotavangit orjikseen tai myivät heidät toisten orjiksi (vrt. 2Ku 5:2; Jl 3:6).
Israelilaisyhteiskunnassa ihminen, joka köyhtyi, saattoi myydä itsensä tai lapsensa orjuuteen voidakseen huolehtia veloistaan (2Mo 21:7; 3Mo 25:39, 47; 2Ku 4:1).
Jos joku syyllistyi varkauteen muttei pystynyt korvaamaan varastamaansa, hänet myytiin sen vastineeksi, ja hän pääsi ilmeisesti vapaaksi, kun kaikki häntä kohtaan esitetyt vaateet oli hoidettu (2Mo 22:3).
Joskus orjat nauttivat huonekunnassa suurta luottamusta ja kunnioitusta.
Patriarkka Abrahamin ikääntynyt palvelija (todennäk. Elieser) hoiti kaikkea isäntänsä omaisuutta (1Mo 24:2; 15:2, 3).
Kun Abrahamin jälkeläinen Joosef oli orjana Egyptissä, hän vastasi lopulta kaikesta faraon hovivirkamiehelle Potifarille kuuluvasta (1Mo 39:1, 5, 6).
Israelissa oli mahdollista, että orja vaurastui ja lunasti itsensä vapaaksi (3Mo 25:49).