Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan Tshernobylin onnettomuusydinvoimalan läheisyydessä on tapahtunut merkittäviä kehityshäiriöitä alueen linnuissa, kuten aivojen pienenemistä noin 5%.
http://www.yle.fi/uutiset/luonto_ja_ymparisto/2011/02/tutkimus_tshernobylin_lintujen_aivot_vajaakokoisia_2346627.html
Jonain päivänä sama huomataan ihmisissäkin, jos ydinvoiman käyttöä ei pian lopeteta.
Ydinsäteily pienentää aivoja
8
202
Vastaukset 8
- cutter2
Ihmislapsilla pienipäisyys on säteilystä johtuvan kehitysvamman tunnusmerkki. henkisen jälkeenjääneisyyden ja yleisen kasvuhäiriön ohella, muuta jos kehityshäiriöön ei liity mikään edellämainituista ilmentyumistä, sitä ei tulisi pitää säteilystä aiheutuneena
On liian helppoa ajatella niin, että "mitä nyt linnuista tai hyttysistä tai pieneliöistä, kunhan vain minä saan edullista energiaa". Useimmilla meistä on tai tulee olemaan jälkeläisiä, joille aiheuttamamme luonnon ahdinko voi tulla eteen suuren elinaikaisena kärsimyksenä. Ehkäpä ihmisenkin aivot ovat jo alkaneet kutistua itse aiheutetun säteilyn johdosta, kun emme ymmärrä mitä olemme tekemässä jälkeläisillemme.- Hiroshimassakin
ihmisillä pienemmät päät kuin muualla?
"Hiroshimassakin
ihmisillä pienemmät päät kuin muualla? "
Viittaat varmaan Hiroshiman atomipommiin. Sen aiheuttama säteily oli liian tappavaa, niin että tuollaisia seurauksia suuressa määrin ilmenisi. Muistan kuitenkin lukeneeni, että pienipäisyystapauksia olisi siellä epäilty aiheutuneen jo 100mSv säteilyannoksista, kun sikiö oli vielä alkiokehitysvaiheessa. Tapausten lukumääristä en tiedä.
Pitää muistaa, että linnut ovat pieniä eläimiä, ja siten säteilyn vaikutukset näkyy nopeammin ja pienemmillä annoksilla kuin ihmisillä, ja että niille linnuille sekä ympäristö että ravinto on poikjavascript:void(0);asvaiheessa radioaktiivisesti saastunutta. Säteilylle altistuminen tapahtuu siellä linnuille siis myös sisältä päin.- Maanystävä
Tääl moni pää kyl säteilee :) :)
- sillesti siistiä
Siitä varmaan johtuu myös ihmisten tyhmentyminen, joka on huolestuttanut tutkijoita. 50-luvulta lähtien on ihmisten älykkyys laskenut.
Kun ydinvoiman käyttöä on lisätty on ihmisten älykkyyskin laskenut- kumpi lienee syy, kumpi seuraus? Voihan se olla niin, mutta minun mielestä pienentyneet aivot sallivat ydinvoimaloiden rakentamista. Ei siihen muuta selitys ole.
- hei paniikkipellet
Keskikaljan kittaaminen ja pilven polttelu pienentää aivoja kyllä verrattomasti enemmän maailmassa... kuten monistä viherhörhöistä huomaa. Tupakka aiheuttaa maailmassa miljoonia keuhkosyöpiä joka vuosi, samoin fossiilisten aineiden polttamisen hiukkas- ym. päästöt. Mutta eihän ne aiheuta sellaista tunnevyöryä kuin ydinmörkö...
- todella upeeta, eikö
Se, että liikenteessä kuolee ihmisiä ei mitätöi sitä tosiseikkaa että säteily on luononnolle ja ihmiselle vaarallista. Ja ihmisiä kuolee kaikenlaisissa urheilulajeissakin. Ja ihan vaan vanhuuteenkin.
Ydinsaaste on silti pahinta saastaa, joka tuhoaa viljelysmaat, kalavedet ja ihmisen terveydenä
Ja todellakin ottaa päähän Japanilaisten puolesta ja etenkin heidän, jotka joutuvat tälläkin hetkellä henkensä kaupalla tuolla jossain säteilyssä työskentelemään.
Kaikki on suhteellista. Täällä kotisoffalla on kiva jutskata ydinvoimasta, toisella puolella maapalloa ei ole niin kiva todentaa sen vaaroja joka päivä, ja miettiä mistä puhdasta vettä lapselle.
Ja se saattaa olla edessä täälläkin jonain päivänä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011643
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä401191Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23960Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170796Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13760Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657- 33590
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39588