Miksi kotimaisuudella näin selvä tyrmäys? Minun käsitykseni on se, että Timon esitys oli oikean suuntainen ja harkinnan arvoinen.
Finanssialalle sijoitusten hajauttaminen ja korkea tuotto ovat kaksi tärkeää asiaa. Sijoitusten hajauttamisen keinona pidetään maantieteellistä hajautusta, mikä ei toimi. Kuten vuosi 2008 osoitti kaikki maat olivat suunnilleen yhtä lailla kriisin kohteena eli ns. systemaattinen riski toteutuu aika lyhyellä viiveellä kaikissa kehittyneissä maissa. Ei missään maailman kolkassa ole turvassa, jos maailman finanssijärjestelmä on lähellä romahdusta.
Jos systemaattinen riski pitkälti estää järkevän hajautuksen, voisi olla perusteltua panosta kotimaiseen infrastruktuuriin, koska tiet ja väylät säilyvät, kun taas finanssijohdannaiset haihtuvat kuin tuhka tuleen. Finanssikriisin tappiot ovat niin suuret, että sitä on vaikea edes käsittää. IMF:n arvio on 4.000 miljardia dollaria. Tällä summalla olisi saatu paljon infraa kuntoon ja tätä kautta talous aitoon kasvuun erityisen Yhdysvalloissa, joissa koko ajan on ongelmia mm. sähköverkkojen kanssa.
Minun vaihtoehtoni on elinkaarihajautus. Tällä tarkoitan sitä, että olisi järkevää investoida kypsien liiketoimintojen ohella riittävä osa eläkerahoitus elinkaarella alkuvaiheessa oleviin, siis innovaatioihin. Näin ymmärtääkseni kaikki menestyvät yritykset ovat tehneet jo usein vuosisadan ajan (kuten General Electric). Suomen eläkeyhtiöt voivat näin menetellä nykyisten säännösten varassa siis sijoittaa luokkaa 5 prosenttia kasvuyrityksiin, mikä tarkoittaisi liki 8 miljardin sijoitussummaa. Tällä rahalla työttömyys muuttuisi työvoimapulaksi.
Eläkerahoille aikaisen vaiheen kasvuyritykset tarjoaisivat korkean sijoitusten tuoton, joka mahdollistaisi myös samalla riskinoton. Jos nopeasti kansainvälistyvä ja kasvava yritys tuottaa vaikka 20-30 prosentin pääoman tuoton (Increasing return/ Paul Romer), silloin joka toinen voisikin epäonnistua ja silti kokonaistuotto olisi eläkerahojen tuotoksi erinomainen. Hyvin hoidettuna sijoitukset menestyvät varmasti yli 50 prosentin todennäköisyydellä.
Elinkaarisjoituksessa epäonnistuminen (market failure) tuottaa myös tärkeitä ulkoisvaikutuksia. Nimittäin jokainen radikaali innovaatio kuten aikanaan Nokian 2G mobiilipuhelin ja -verkkotekniikka on mahdollinen vasta epäonnistumisten jälkeen. Nyt Nokia on ongelmissa ja pitkälti siksi, että sen tukena ei enää ole pk-yritysten aluskasvillisuutta, joka ottaa riskit radikaaleista innovaatioista. Sama ongelma on vähän joka alalla.
Finanssialalle sijoitusten hajauttaminen ja korkea tuotto ovat kaksi tärkeää asiaa. Sijoitusten hajauttamisen keinona pidetään maantieteellistä hajautusta, mikä ei toimi. Kuten vuosi 2008 osoitti kaikki maat olivat suunnilleen yhtä lailla kriisin kohteena eli ns. systemaattinen riski toteutuu aika lyhyellä viiveellä kaikissa kehittyneissä maissa. Ei missään maailman kolkassa ole turvassa, jos maailman finanssijärjestelmä on lähellä romahdusta.
Jos systemaattinen riski pitkälti estää järkevän hajautuksen, voisi olla perusteltua panosta kotimaiseen infrastruktuuriin, koska tiet ja väylät säilyvät, kun taas finanssijohdannaiset haihtuvat kuin tuhka tuleen. Finanssikriisin tappiot ovat niin suuret, että sitä on vaikea edes käsittää. IMF:n arvio on 4.000 miljardia dollaria. Tällä summalla olisi saatu paljon infraa kuntoon ja tätä kautta talous aitoon kasvuun erityisen Yhdysvalloissa, joissa koko ajan on ongelmia mm. sähköverkkojen kanssa.
Minun vaihtoehtoni on elinkaarihajautus. Tällä tarkoitan sitä, että olisi järkevää investoida kypsien liiketoimintojen ohella riittävä osa eläkerahoitus elinkaarella alkuvaiheessa oleviin, siis innovaatioihin. Näin ymmärtääkseni kaikki menestyvät yritykset ovat tehneet jo usein vuosisadan ajan (kuten General Electric). Suomen eläkeyhtiöt voivat näin menetellä nykyisten säännösten varassa siis sijoittaa luokkaa 5 prosenttia kasvuyrityksiin, mikä tarkoittaisi liki 8 miljardin sijoitussummaa. Tällä rahalla työttömyys muuttuisi työvoimapulaksi.
Eläkerahoille aikaisen vaiheen kasvuyritykset tarjoaisivat korkean sijoitusten tuoton, joka mahdollistaisi myös samalla riskinoton. Jos nopeasti kansainvälistyvä ja kasvava yritys tuottaa vaikka 20-30 prosentin pääoman tuoton (Increasing return/ Paul Romer), silloin joka toinen voisikin epäonnistua ja silti kokonaistuotto olisi eläkerahojen tuotoksi erinomainen. Hyvin hoidettuna sijoitukset menestyvät varmasti yli 50 prosentin todennäköisyydellä.
Elinkaarisjoituksessa epäonnistuminen (market failure) tuottaa myös tärkeitä ulkoisvaikutuksia. Nimittäin jokainen radikaali innovaatio kuten aikanaan Nokian 2G mobiilipuhelin ja -verkkotekniikka on mahdollinen vasta epäonnistumisten jälkeen. Nyt Nokia on ongelmissa ja pitkälti siksi, että sen tukena ei enää ole pk-yritysten aluskasvillisuutta, joka ottaa riskit radikaaleista innovaatioista. Sama ongelma on vähän joka alalla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.