Jälleen alkaa olla rankka kuuden päivän työviikko takana ja Jeesuksen luomisessa ihmistä varten antama sapattijuhla edessä. Perjantaina voimme valmistautua tulevaan sapattiin lähtemällä töistä aikaisemmin. Työnantaja ilomielin antaa vapaata Jumalan asetuksen noudattamista varten. Kotona paikat kuntoon, sillä onhan tärkeä vieras tulossa, itse Jeesus, luoksemme sapattina. Yhdessä Jeesuksen kanssa vietämme 24 tuntia pyhitettyä aikaa levossa ja rauhassa. Voimme ylistää Jumalan luomistekoja ja lunastuksen kauneutta. Yhdessä muiden adventistien kanssa kokoonnumme sapattijumalanpalvelukseen ylistämään herraamme ja tutkimaan profetian hengen johdolla hänen sanaansa. Harmi että sapatti menee niin pian ohi ja tulee ilta ja aamu, viikon ensimmäinen arkipäivä, Lusiferin sunnuntai. Mutta ei hätää, sapatti tulee jälleen ensi viikolla automaattisesti luoksemme ja näin saamme joka viikko latuautua ja levätä keskinäisessä rakkaudessa hänen pyhänä sapattinaan!
Oletko valmis pyhään
ilonpäivä
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
MAHTAVAT VISIOT JOLLAKULLA:
"Perjantaina voimme valmistautua tulevaan sapattiin lähtemällä töistä aikaisemmin. Työnantaja ilomielin antaa vapaata Jumalan asetuksen noudattamista varten.
Kotona paikat kuntoon, sillä onhan tärkeä vieras tulossa, itse Jeesus, luoksemme sapattina. Yhdessä Jeesuksen kanssa vietämme 24 tuntia
pyhitettyä aikaa levossa ja rauhassa. Voimme ylistää Jumalan luomistekoja"
"Harmi että sapatti menee niin pian ohi ja tulee ilta ja aamu, viikon ensimmäinen arkipäivä, Lusiferin sunnuntai. Mutta ei hätää, sapatti tulee jälleen ensi viikolla"automaattisesti luoksemme"
Niin perjantaina ip sapatti tätä nykyä alkaa n. klo 18, joten ei ainakaan toimisto
väki saa lupaa ennenaikaisesti töistä lähteä.
Sapatin alku ja loppu
Sijainti: Tampere, Pirkanmaa
Alkaa: 18:14, 11/03/2011
Loppuu: 18:17, 12/03/2011
Toisaalta, varkain lähtenyt voi korvata uupuvan työajan menemällä vaikkapa
sapatti-iltana, sapatin päätyttyä varhain n. klo 18, tekemään loput keskenjääneestä urakastaan.
Tai sunnuntaina aloittaa hieman aikaisemmin. Eikä sapattiuskoisen sovi
sunnuntaista (arkipäivä) vaatia kaksin-/kolminkertaista palkkaa, vaan on lisäansio
luovutettava adventtikirkolle, näin ajattelen.
" Työnantaja ilomielin antaa vapaata Jumalan asetuksen noudattamista varten. "
Olet aivan utopistinen. Eivät kaikki työnantajat ole adventisteja, vaan useimmat
ovat mainitsemiasi Lusiferin sunnuntain "palvojia".
"" ylistämään herraamme ja tutkimaan profetian hengen johdolla hänen sanaansa. Harmi että sapatti menee niin pian ohi ja tulee ilta ja aamu, viikon ensimmäinen arkipäivä, Lusiferin sunnuntai. ""
Eikös se ollut rouva eikä herra, jonka sanaa ulkoa opettelette?
Kuvitteletko että adventistit ja adv.johtajat iloitsevat vaikkapa tuosta tekstistäsi
"Lusuferin sunnuntai"? Eivät! Sillä niin EGW kuin Kirjatoimen kustantama
Kolmen Enkelin Sanoma toteavat, että tänään vielä jopa katolilainen tekee aivan
oikein, kun menee jumalanpalvelukseen. Vasta se sunnuntai on pedonmerkki,
se joka määrätään ehdottomana ja kaikessa maailmassa ja kuolemanrangaistus
sille, joka pyhittää muun päivän sen sijaan.
"PEDON MERKIN VÄÄRÄ SOVELTAMINEN" - Kolmen enkelin sanoma, sivu 57
"Ole kiltti äläkä ryntää tämän luvun luettuasi sunnuntaita viettävien naapuriesi luokse ja kerro heille,
että heissä on pedon merkki. Asia ei ole näin. Pyhien sinetöiminen ja petoa seuraavien ja kumartavien
merkitseminen on vielä tulevaisuuden asia. Ellen White tekee tämän täysin selväksi:
'Kukaan ei ole vielä saanut pedon merkkiä. Koetuksen aika ei ole vielä tullut.
Kaikissa kirkoissa on aitoja uskovia, myös roomalaiskatolisessa kirkossa.' "