Ari Koivuselta uutta materiaalia

Fanit ovat jo pitkään odottaneet kuulevansa Arin upeaa ääntä uudella soololevyllä. Amoralin uusi levy ilmestynee vasta joskus syksyllä ja raskaammissa biiseissä herran hieno ääni ei aina pääse oikeuksiinsa kaikissa vivahteissaan. Ari esittää keikoilla loistavia covereita, mutta miksi jäädä cover-laulajaksi, kun voisi tehdä historiaa esittämällä ”omia” uusia biisejä.
20320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Justiin kirjoitin tohon toiseen, että niin voisi. Mutta se sen itsekriittisyys on vastaan, kun ne ei ole sen mielestä tarpeeksi hyviä. Antaisi muiden päättää, että onko vai ei. Toisaalta sillä on aika raskas musamaku. Taas toisaalta tykkäähän se siitä perinteisemmästäkin hevistä, että sitä puolta kannattaisi viljellä.

Äänestä
  • Ehkä Ari ei ole biisintekijä, mutta tarjolla on paljon hyviä biisintekijöitä, jotka ovat huonoja laulajia, niin että eivät voi itse esittää biisejään. Ehkä Benillä on pöytälaatikossa biisejä, jotka eivät sovi Amoralin materiaaliksi. Kuka onnekas mahtaa nykyisin saada esittää Vili Ollilan biisejä? Paljon muitakin hyviä kirjoittajia löytyy.

    Äänestä

  • Mistä niin päättelet, onko Ari sanonut sulle noin??

    Äänestä

  • Biisejä löytyy kirjoitti:

    Ehkä Ari ei ole biisintekijä, mutta tarjolla on paljon hyviä biisintekijöitä, jotka ovat huonoja laulajia, niin että eivät voi itse esittää biisejään. Ehkä Benillä on pöytälaatikossa biisejä, jotka eivät sovi Amoralin materiaaliksi. Kuka onnekas mahtaa nykyisin saada esittää Vili Ollilan biisejä? Paljon muitakin hyviä kirjoittajia löytyy.

    parasta vaan odotella sitä Amoralin levyä. Siellä on varmasti ne parhaat biisit myös Arin äänen kannalta, eikä pöytälaatikossa.

    Äänestä

  • Tekeekö Ari oikeasti biisejä? On se joskus tainnut mainita tekevänsä jotain thrash ja deathmetalli riffejä. Ehkä niitä kuullaan sitten Amoral albumilla. Soolotuotantona voisi tehdä jotain kevyempää ja kaupallisempaa. Sääli, ettei eletä totalitaarisessa valtiossa, jossa Arin kaltaisten kultakurkkujen olisi pakko viihdyttää kansaa, niin ei aina tarvitsis kerjätä jätkää laulamaan.

    Äänestä

No en tiedä olisko enää levyn ostajia, et kannattas duunata levy? Tahto olla noilla viimesillä soolokeikoilla aikas vähissä toi porukka.

Missä on muuten sanottu et Amoralin levy julkaistaan vasta syksyllä?

Äänestä
  • Kaikki artistit ja bändit pyrkii varmasti jokaisella levyllään tavoittamaan uusia kuulijoita ja Arin hienolla äänellä ja tulkinnalla se on helppoa. Edellyttää tietenkin jonkin verran näkyvyyttä mediassa ja kuuluvuutta radiossa. AK-bändin viimeinen soolokeikka oli Rauman jäähallissa, jossa oli ihan mukavasti porukkaa.

    Äänestä

on suuri luottamus Amoralin uuteen levyyn. Minä ainakin fanina odotan sitä enkä mitään coverkokelmaa todellakaan. Niitä kerkeää kyllä tekemään myöhemminkin.

Amoralin levyn julkaisuajankohtaa ei ole muuten kerrottu, joten ilmestynee syksyllä on aika vahva arvio.

Äänestä

Kyllähän Arikin varmaan ehtisi tehdä toisenkin levyn kun noilla bändikollegoillakin on vaikka mitä bändivirityksiä. AK-bändiä ei taida olla enää olemassa, mutta Arihan voisi tehdä ihan millaisen vaan levyn. Esim. suomenkielisen, jolle saisi helposti radiosoittoa. Toisaalta ulkomaiset fanit odottavat kovasti varmaan englanninkielistä. Akustisilla keikoillakin olisi mielekkäämpää esittää omia biisejä coverien sijaan.

Äänestä
  • Ei varmaankaan ehtisi. Muiden projektit on sivuprojekteja mutta Arille soololevy ei voi olla sivuprojekti, vaan se tehtäneen kunnolla Sonyn tyyliin kuten aiemmatkin, sitten kun tehdään. Amoralin levy on uunissa ja se on kaikille Amoralin jäsenille ykkösjuttu kuten ovat sanoneet...on ilmeisesti vaikeuksia ymmärtää..

    Äänestä

  • hohhoijaa... kirjoitti:

    Ei varmaankaan ehtisi. Muiden projektit on sivuprojekteja mutta Arille soololevy ei voi olla sivuprojekti, vaan se tehtäneen kunnolla Sonyn tyyliin kuten aiemmatkin, sitten kun tehdään. Amoralin levy on uunissa ja se on kaikille Amoralin jäsenille ykkösjuttu kuten ovat sanoneet...on ilmeisesti vaikeuksia ymmärtää..

    "kunnolla Sonyn tyyliin" eli kaksi viikkoa aikaa purkittaa levy ja ulos ilman minkäänlaista markkinointia. Melkein toivoisi, ettei sopimus Sonyn kanssa olisi enää voimassa niin Ari voisi mennä esim. Warnerin leipiin. No ainahan levyt tehdään kiireellä, joten valmistelut pitää tehdä huolella. Ehkä Ari on mennyt oikeisiin töihin, eikä ehdi tehdä muuta musiikkia Amoralin ohella.

    Äänestä

  • vitsi? kirjoitti:

    "kunnolla Sonyn tyyliin" eli kaksi viikkoa aikaa purkittaa levy ja ulos ilman minkäänlaista markkinointia. Melkein toivoisi, ettei sopimus Sonyn kanssa olisi enää voimassa niin Ari voisi mennä esim. Warnerin leipiin. No ainahan levyt tehdään kiireellä, joten valmistelut pitää tehdä huolella. Ehkä Ari on mennyt oikeisiin töihin, eikä ehdi tehdä muuta musiikkia Amoralin ohella.

    Arin puolesta sen soppareta mietit. Ihan turhaa kun sulla ei ole mitään tietoa mistään mihin noi jahkailusi perustuis. Kyllä Ari varmasti osaa ihan itse päättä mitä tekee, on aikuinen ja vaikuttaa täysjärkiseltä.

    Ja vaikka Sony vetää tehokkuuden huippuunsa rahastaessaan Idolsilla, niin ne kuitenkin ja just sen takia odottaa vastinetta, joten ei ne mihinkään rakoon varmaan lähde levyä tekemään.. tuskin olis viisasta myöskään Amoralin levyn markkinointia ajatellen.

    Äänestä

Jos Ari olis fiksu, niin tekis tangolevyn. Monet meidän oopperalaulajistammekin ovat tehneet.

Äänestä
  • siinä on vain se ero, että oopperalaulajat osaa laulaa, tangojakin. rokkilaulajiksi niistä ei ole. suutari pysyköön lestissään.

    Äänestä

ei toimi

Äänestä

on se vaan jännä,että tämmöinen pieni maa ,kuin suomi,ei ymmärrä todellisia lahjakkuuksia.meillä on upeita laulajia,esim .ARI KOIVUNEN JA JARKKO AHOLA ,silti vuodesta toiseen radiossa soi veskuloiri ja samuliedelman,haloo ,HERÄTYS EUROVIISUT YMS.MAAILMALLE ARI JA JARKKO,EI MITÄÄN VIKISEVIÄ,RUMIA VANHOJA ÄIJIÄ!

Äänestä
  • ootko sä humalassa ?

    Äänestä

  • hai joulu kirjoitti:

    ootko sä humalassa ?

    niin ja pitää osata pukeutua ja käyttäyä eikä olla törö törö !!

    Äänestä

Arilta oletettavasti tulossa ensi vuonna 2 albumia: Mauro-projekti ja Amoralin uusi levy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä mieltä kirjoitti:

Fanit ovat jo pitkään odottaneet kuulevansa Arin upeaa ääntä uudella soololevyllä. Amoralin uusi levy ilmestynee vasta joskus syksyllä ja raskaammissa biiseissä herran hieno ääni ei aina pääse oikeuksiinsa kaikissa vivahteissaan. Ari esittää keikoilla loistavia covereita, mutta miksi jäädä cover-laulajaksi, kun voisi tehdä historiaa esittämällä ”omia” uusia biisejä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu