kunnissa paljonkin negatiivisesti niistä,jotka ovat jääneet pois asiasta?Minä olen ollut todella kauan poissa asiasta,ja luonani käytiin vuosia sitten "auttamassa",mutta en ollut henkisesti enkä myöskään vaikeuksieni takia valmis käymään kokouksissa ja olemaan mukana asiassa.En ole kuitenkaan koskaan unohtanut asiaa,ja se on ollut päivittäin mielessäni.En edes avannut ovea vuosiin kenellekään.Sitten kerran kävi tässä jokin aika sitten,että ovikello soi,ja menin poikkeuksellisesti avaamaan oven,ja siellä oli kaksi Jehovan todistajaa.He alkoivat tuomaan minulle lehtiä,ja olin siitä todella iloinen.En ole kuitenkaan terveydentilani ja vaikeuksieni takia pystynyt tulemaan kokouksiin.Nyt he ovat harventaneet käyntejään,enkä aina ole varma,tulevatko he enää uudelleen.Puhutaanko siellä seurakunnissa negatiivisesti sellaisista kuin minä,että olen toivoton tapaus?Olen kyllä arvostanut niitä lehtiä,joita olen saanut,ja olen jopa tehnyt kenttääkin pienessä määrin,vaikka en ole aikaa ottanutkaan ja raportoinut.Vaikka olen ollut kauan poissa,niin olen aina arvostanut totuutta,ja uskon siihen edelleenkin.On vain alkanut tuntua,että minun luonani ei ehkä haluta niin käydä,kun käynnit ovat harventuneet.
Puhutaanko
siellä seura-
1565
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mitä muuten jehovan todistajissa yleensäkään puhutaan, no niitä tyttöjä aina olen nähnyt jotka tuovat lippusia ovelle jne.. parempaa tietoa ei ole.
?
Voithan kerto että tahtoisit heidän käyvän useammin?
Voisit tutustua uuteen kirjallisuuteenkin heidän kanssaan?
Kirja "Mitä Raamattu todella opettaa ?"--onko tuttu?
http://www.watchtower.org/fi/bh/article_02.htm
Sitten voi miettiä uudemman kerran, tahtoisitko ehkä mennä kokouksiin jne.....
Täälläpäin olen ainakin huomannut että srk:ssa ollaan iloisia, jos/kun henkilö,
joka on "ajelehtinut pois", osoittaa mielenkiintoa ja tulee kokouksiin.
Jeesus kuoli SINUNKIN puolestasi, muistathan ? :)
Teokraattista sodankäyntiä pahimmillaan
Yksi vaara on ’pois ajelehtiminen’, kuten Heprealaiskirje osoittaa. (Heprealaisille 2:1) Ajattelehan, kuinka se voisi tapahtua. Kun jostakusta – hän voisi olla kuka tahansa meistä – tuli kristitty, hän oli ihailtavan innokas. Hän osallistui mielellään kenttäpalvelukseen, vaikkei hänellä vielä ollut paljon raamatullista tietoa. (Apostolien teot 3:1–9; 8:39; 13:48, 49)
Joidenkin vuosien kuluttua hänen innostuksensa olisi pitänyt kypsyä palavaksi innoksi ja syväksi antaumukseksi.
Onko se kypsynyt? Pitääkö hän kristillistä palvelusta keinona ilmaista rakkautensa Jumalaa kohtaan ja auttaa toisia, niin kuin häntä itseään autettiin?
Vai onko siitä tullut rutiini, vastenmielinen välttämättömyys?
"Tartu edessäsi olevaan toivoon" s.23
Jumalan suuri sapattipäivä eli lepopäivä jatkuu. (1. Mooseksen kirja 1:31–2:3) Paavali kirjoitti, että ”lupaus hänen lepoonsa pääsemisestä on jäljellä”. (Heprealaisille 4:1, 9)
Me kristityt voimme siis nyt päästä tuohon ”lepoon” tai jäädä siihen. Miten? Ilmaisemalla uskovamme, ei muinaisten aikojen Joosuaan, vaan Suurempaan Joosuaan, johtajaamme Jeesukseen.
Meidän täytyy myös luopua epäuskon teoista, esimerkiksi sellaisten ihmisten teoista, jotka eivät todella usko uuden järjestyksen koskaan tulevan.
Heidän elämänsä keskittyy rentoutumiseen ja huvituksiin.
He haluavat ehkä olla jotakin hankkimalla jonkin aseman tai arvonimen.
Tai he saattavat toimia sellaisen ajattelutavan pohjalta, jonka mukaan heidän tarvitsee vain olla ”mukavia ihmisiä”.
Jos tosiaan uskomme Jeesukseen ja siihen, mikä Jumalan kansaa odottaa, meidän pitäisi osoittaa se toiminnallamme.
Paavali kirjoitti: ”Se, joka on päässyt Jumalan lepoon, on itsekin levännyt omista teoistaan.” (Heprealaisille 4:10)
Epäuskon tekojen ja sellaisten tekojen sijasta,
joilla ihminen yrittää vanhurskauttaa itsensä, meillä täytyy siis olla tekoja, jotka ilmaisevat meidän uskomme.
Kristityn pääasiallinen työ on Jehova Jumalasta ja hänen Pojastaan puhuminen.
Puhuessaan Jeesuksesta Paavali kehotti:
”Pitäkäämme kiinni hänen tunnustamisestaan.” (Heprealaisille 4:14)
Tietysti me voimme ja meidän pitäisikin tehdä siten kristillisissä kokouksissa, kun me siellä julistamme julkisesti toivoamme. (Heprealaisille 10:23–25)
Mutta tähän ”julkiseen julistamiseen” pitäisi kuulua myös vakaumustemme ja toiveittemme tunnustaminen ulkopuolisille.
Meidän pitäisi tosiaan tuntea sisäistä pakkoa esittää ”ylistysuhria, se on niiden huulten hedelmää, jotka julistavat julkisesti hänen [Jumalan] nimeään”. (Heprealaisille 13:15; 1. Korinttolaisille 9:16)
Hei, tämän minä haluaisin tietää, ihan mielenkiinnosta:
Miksi täytyy tehdä kenttäraportti?
Minua aina ärsytti ihan kamalasti kun ihmisten piti kirjata tunnit tarkasti ylös. (Olin silloin lapsi/teini) Tuntui ihan isovelivalvoo-meiningiltä. Siksikö piti raportoida, että seurakunnan vanhimmat saattoivat kuukauden lopussa katsoa, kuka on käynyt eniten kentällä ja kuka vähiten?
Eikö kentällä käynti pitäisi olla jokaisen henk.koht. juttu? En minä rukouksienikaan määrää kirjaa ylös ja näytä tulosta sitten muille rinta rottingilla. Ja jos raporttia ei tehnyt, tuli pian sanomista. No en minä sitä kuitenkaan tehnyt, hih :)
Tarkoitus ei ole loukata ketään, kysyn ihan uteliaisuudesta.
Lisäämmekö me Jumalan työtovereina ja hänen Poikansa askeleita tarkoin seuraavina vauhtiamme Valtakunnan saarnaamisessa siinä määrin, kuin fyysiset edellytyksemme ja raamatulliset velvollisuutemme sallivat? Kenttäpalvelusraportit osoittavat, että miljoonat Jehovan todistajat tekevät näin.
Luvut ovat ROHKAISEVAA luettavaa todistajille kaikkialla maapallolla.
Ei kyttäämistä :)
Mitä rohkaisevaa kenttätunneissa on? Jos jokin olisi rohkaisevaa, niin uusien todistajien määrä.
Ei se määrä, vaan se laatu. Ja eiköhän jokaisen pitäisi ensin panostaa sisimpäänsä ja lähteä vasta sitten saarnaamaan muille lähimmäisenrakkaudesta?
Minulla on jehovan todistaja-sukulaisia, jotka eivät ole puhuneet minulle siitä asti kun olin lapsi, vaikken mitään pahaa ole tehnyt. Että siinä sitä lähimmäisenrakkautta. Ihan sydämeen pistää ajatella, että nämä sukulaiset sitten kertovat ventovieraille Jumalan sanaa, eivätkä ole tuntevinaankaan omaa nuorta sukulaistaan, vaikka vastaan kävelisivät. Olen niin surullinen.
Nykyään Jehovan järjestö kehottaa meitä raportoimaan kenttäpalveluksemme joka kuukausi. Kun toimimme uskollisesti tämän järjestelyn mukaan, teemme oman osamme sen hyväksi, että saarnaamistyötä voidaan valvoa tehokkaasti.
Raportit saattavat paljastaa, että johonkin tiettyyn palveluksen piirteeseen on tarpeen kiinnittää huomiota tai että jollakin tietyllä alueella tarvitaan enemmän työntekijöitä.
Seurakunnassa kenttäpalvelusraportit auttavat vanhimpia panemaan merkille sellaiset, joilla saattaisi olla mahdollisuuksia laajentaa palvelustaan, sekä ne, jotka saattavat tarvita apua.
Lisäksi raportit Valtakunnan saarnaamistyön edistymisestä
rohkaisevat koko kristillistä veljesseuraa.
Teetkö sinä oman osasi sen hyväksi, että saamme täsmällisen raportin?**
**onhan se jännä tunne ,kun minunkin pikkuruinen tuntimääräni on osa koko maailmassa raportoidusta julistamistyöstä :D
Rohkaisevaa on lukea kuinka Valtakunnan työ menee eteenpäin :)
Jos sinä siitä onnelliseksi tulet, niin mikäs siinä. Mutta minusta se on kyttäämistä.
Hengellisissä asioissa ei pitäisi panostaa määrään, vaan laatuun.
Kysymyspalsta
● Mitä jokainen meistä voi tehdä varmistaakseen, että kuukauden kenttäpalvelusraporttimme on täydellinen ja lähetetään Seuralle ajoissa?
Kenttäpalvelustoimintamme raportoiminen kuukauden lopussa on tärkeää.
Se auttaa vanhimpia seurakunnissa näkemään, mitä veljet tekevät, niin että he voivat varata tarvittavaa apua.
Se tekee mahdolliseksi täsmällisen raportin lähettämisen Seuralle, ja siten merkityksellinen koko maan kenttäpalvelusta koskeva raportti voidaan julkaista Valtakunnan Palveluksessa,
ja se tekee myös mahdolliseksi Vuosikirjan raportin kaikesta toiminnasta.
Nämä raportit rohkaisevat meitä, ja siksi haluamme olla hyvässä yhteistoiminnassa, jotta ne olisivat täydellisiä. Mitä me voimme siis tehdä?
Sen jälkeen kun olemme iloinneet päivän kenttäpalveluksessa, olisi hyvä merkitä toimintamme kenttäpalvelusraporttilipukkeeseen, jotta mitään ei unohtuisi.
Kun kuukausi tulee sitten loppuunsa, julistajat ja tilapäiset tienraivaajat voivat viipymättä laskea yhteen luvut raportistaan ja jättää seurakuntaan vain yhden raportin kuukauden toiminnasta.
Vakituiset tienraivaajat jättävät kuukautta koskevan raporttikorttinsa kenttävalvojalle. Sekä julistajien että tienraivaajien tulisi jättää raamatuntutkisteluja koskevat raporttinsa samalla kun he jättävät kenttäpalvelusraporttinsa..
...************
Jehova on järjestyksen Jumala...Raamatusta ilmenee, kuinka Jehovan kansan toiminta on järjestyksellistä.
Raportoidaanhan maailmassakin ..
monenlaisista asioista...
Esim . kansanedustajien osallistumisesta edustajan työhön...
onko ollut läsnä...
jne.
Kannoin silti huolta muista julistajista. Kun tuuli seuraavana aamuna tyyntyi, lähdin etsimään heitä. Joka puolella oli kaatuneita puita ja hävityksen jälkiä. Jotkin talot olivat siirtyneet tuulen voimasta 10–15 metriä. Menin ensin monitoimitaloon ja löysin sieltä kaksi sisarta lapsineen. Erään sisaren koti oli tuhoutunut, mutta hän itse oli hengissä.”
Hurrikaanin jälkimainingeissa haaratoimistolla oli vaikeuksia kerätä kenttäpalvelusraportit myrskyalueiden seurakunnilta. Cay Caulkerista raportit saapuivat kuitenkin ensimmäisinä. Cecilia oli säilyttänyt niitä laukussaan, ja hän ojensi ne omakätisesti haaratoimiston veljille, jotka olivat tulleet ottamaan selvää, miten he voivat.
Seuraavien viikkojen aikana myrskyn runtelemilla saarilla asuvat veljet saivat avustustarvikkeita ja käytännön apua vapaaehtoisilta, jotka auttoivat siivoamaan ja korjaamaan heidän kotinsa ja Ambergris Cayn valtakunnansalin.
Koska postia sensuroitiin tiukasti, järjestö ei tietenkään voinut antaa tarvittavaa ohjausta virallisessa kirjeessä. Sen sijaan John välitti Albanian veljille tietoja vähän kerrallaan julkaisujen sivuille viittaavien koodien avulla. Pian saatiin raportteja, jotka osoittivat, että he olivat ymmärtäneet asiat aivan oikein. Kolmen tiranalaisveljen muodostaman maakomitean työ oli käynnistynyt, ja Spiro vieraili seurakunnissa säännöllisesti.
Albanian veljien oli keksittävä uusia tapoja lähettää kenttäpalvelusraportit päätoimistoon. He muun muassa lähettivät postikortteja joillekin ulkomailla asuville veljille ja kirjoittivat raportit ohutkärkisellä kynällä koodikielellä postimerkin alle. Esimerkiksi he saattoivat kirjoittaa sen sivun numeron, jolla kirjasessa Saarnaaminen ja opettaminen käsiteltiin aihetta ”Julistajat”, ja merkitä sivunumeron viereen siinä kuussa raportoineiden julistajien määrän. Vuosien ajan kommunikointi Albanian veljien kanssa toimi tähän tapaan.
*km73 kyssäri...*
>>Kun kuukausi tulee sitten loppuunsa, julistajat ja tilapäiset tienraivaajat voivat viipymättä laskea yhteen luvut raportistaan ja jättää seurakuntaan vain yhden raportin kuukauden toiminnasta.>>
Järjestön julistajilleen esittämä vaatimus säännöllisistä, pilkuntarkoista toimintaraporteista ei vähäisimmässäkään määrin viittaa yliluonnollisen tahon johtoon, vaan nimenomaan tähän:
>>Raportoidaanhan maailmassakin>>
Jos Jehovan todistajien suorittaman saarnaamistyön johdossa olisi Jumala kaikkivaltias, niin miksi Jt-organisaation tarvitsee käyttäytyä täsmälleen samalla tavalla kuin maailman organisaatioiden yleensäkin johtaessaan omaa toimintaansa?
>>Raportoidaanhan maailmassakin>>
Miksi muuten edes verrata "Jumalan järjestöä" maailmallisiin järjestöihin?
>>Jehova on järjestyksen Jumala...Raamatusta ilmenee, kuinka Jehovan kansan toiminta on järjestyksellistä.>>
Jt-organisaatio toimii kieltämättä järjestyksellisesti. Aivan kuten liikeyritykset yleensäkin toimivat. Mutta mikä osoittaisi jumalan ohjaavan tuota toimintaa, onkin jo sitten aivan toinen kysymys.
Koska Jt-järjestö esittää Uuden testamentin tekstit toimintansa perustaksi ja väittää olevansa maailman ainoa "tosi kristillinen" ryhmä, ei liene sopimatonta verrata Jt-menoa UT:n teksteihin. Jotakin erinomaisen oleellista näyttäisi Vartiotorni-jumalalta jäävän vielä puuttumaan mainostamastaan jumal-johtoisuudesta, esimerkiksi tähän skenaarioon verrattuna:
"Ja he kulkivat Frygian ja Galatian maan kautta, sillä Pyhä Henki esti heitä julistamasta sanaa Aasiassa. Ja tultuaan Mysian kohdalle he yrittivät lähteä Bityniaan, mutta Jeesuksen Henki ei sallinut heidän sitä tehdä. Niin he vaelsivat ohi Mysian ja menivät Trooaaseen. Ja Paavali näki yöllä näyn: makedonialainen mies seisoi ja pyysi häntä sanoen: "Tule yli Makedoniaan ja auta meitä". Ja kun hän oli nähnyt sen näyn, niin me kohta tahdoimme päästä lähtemään Makedoniaan, sillä me käsitimme, että Jumala oli kutsunut meitä julistamaan heille evankeliumia." - Apostolien teot 16:6-10
Eikö ole kummallista, että tuohon tyhjänpäiväiseen kenttäraporttikysymykseeni kyllä vastattiin heti innokkaasti, mutta kun keskustelu meni yhtään syvemmälle tasolle, kaikki lähtivät lipettiin!
No katsotaan, ehkä he palaavat huomenna vastaamaan...