Suuri on se ihmisten määrä jotka valittaa ja voivottelee tuskissaan, nähden ja kokien tämän pahan vallassa olevan katalan maailman hirvittävyyksiä ja kataluutta. Valtaenemmistö kyllä tiedostaa nämä tuskaiset hätähuudot, tuntee ja kokee ne myös itse, mutta eivät voi itseään eikä toisiaan auttaa, kun eivät ymmärrä mistä ne perimmiltään juontuu, missä niiden syyt syntyy, miten pääsevät valtaan ja voimaansa, tuskaa ja monenlaista kärsimystä, ovelasti, monenkaan ennalta aavistamatta tuottamaan. Koska ihmiset kulkevat sokeasti tämän pahan, (pimeyden ruhtinaan vallassa) olevan maailman ansoihin. Syystä että, ovat kasvatettu ja opetettu mukautumaan ja elämään tämän pimeyden hallitsijan vallan alaisuuteen ja sille kuuliaisuuteen.
Vaikka olisi toinenkin vaihtoehto koko ajan tarjolla. Suurimpana eksyttäjänä ja syyllinen lienee, tämä paholaisen liittolainen, maailman uskonnot, Jumalan teoillaan ja elämällään kieltävät uskonnot, kristinuskonto mukaan luettuna, suurimpina katolisuus, samaan sitten taipuneet protenstanttiset, kaikki yhdessä. Sitten muut maailman uskonnot joita on paljon eri nimisiä, islam, pudha, ynnä sadat, tai tuhannet muut, jos kaikki lahkot ja eriseurat otetaan lukuun mukaan. Myös Juutalaisuus vielä tänä päivänä.
Kaikki nämä uskonnot ovat siis liittoutuneet ja mukautuneet tähän Jumalan kieltävään maailman menoon, yhtyneet siihen, sen menoa ja meininkiä julkisesti paheksumatta, ja siitä irtisanoutumaan pyrkimättä, näin osallistuen sen synteihin ja laittomuuksiin. Varoittamatta ja valistamatta toisiaankaan, saati sitten niitä jotka eivät Jumalaan vielä usko, eivätkä ole tietoisia Hänen vanhurskaudestaan, hyvyydestään, rakkaudellisuudestaan, viisaudestaan totuudellisuudestaan, oikeudenmukaisuudestaan, eli täydellisyydestään jota kuvakseen luomilleen ihmisillekin tarjolla jatkuvasti pitää. Mutta mutta, jokainen voi itse mielessään tutkia, MIKÄ ESTÄÄ, sitä vastaanottamasta ja siihen osalliseksi pääsemästä.
Näin lyhyesti ja tiivistettynä asian ilmaisten ja valistaen varoitukseksi, sekä opiksi otettavaksi ainakin niille, jotka tahtovat pelastua ikuiselta Helvetiltä, kukaan kun ei tiedä näkeekö huomista päivää, elääkö varmasti edes vielä tunnin, tai hetken päästä.
Esko H. Kristuksessa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ja varoituksena vääristä profetioista ja kääntymykseen kehoittaen sekä lapsusten latelemisen uhkailuilla grillissäkäristämisellä helvetissä, kehottaisin Sinua Eskoseni lopettamaan tuon älyttömän Herran enkelinä olemisesi. Ei millään pahalla, kyllähän noita toisinaan lueskeleekin aikansa kuluksi paremman puutteessa, mutta...
Eipä sinunkaa kannattaisi arvostella muita.Sinun juttujesi taso ei koskaan yllä Eskon kirjoitusten tasolle,hän on sentään rehellinen kirjoituksissaan ,sekä on kivaa lukea noihinkin asioihin perehtynyttä. Joskus vain politiikan ja sen jaarittelu kyllästyttää. Oikeastaan sinä et,mitä olen huomannut kirjoituksissasi,koskaan tee muutakuin lainaat jonkin sitaatin jostakin *kansantahdosta*,omia mielipiteitä sinulla ei ole.
Oikeudenmukaisuutta (=vanhurskaus) janoava on oikealla tiellä.
miks joh.ilmestyskirjan pedonmerkistä kertova uusi raamatun käännös on täysin erilainen kuin alkuperäinen kuten vanhemmassa vuoden 1934 käännöksessä joka pohjautuu alkuperäisiin ja luotettaviin teksteihin ja käännöksiin?
"pedon merkin lukuarvo on ihmisen luku".
uusi käännös: " pedonmerkin lukuarvo on ERÄÄN ihmisen luku".
yrittääkö kirkko näin poistaa itsensä ja siihen kuuluvat,jottei sana suuri babylon,babylonin portto tarkoittaisikaan nyky kristillistä kirkkoa.
vrt.; " sen suuren porton syntivelka ulottuu maasta hamaan taivaaseen saakka",mitä muuta tämä voi tarkoittaa kuin nyky kristillistä kirkkoa?
sitä on mukaeltu aina aikamme saatossa soveltuvampaan muotoon kulloistenkin trendien mukaan, unohtaen alkuperäinen teksti, joka yhdenkin sanan muuttaa tai...
Että sellaista.