Syylliset

Eilisessä nurnbergin oikeudenkäyntiä käsittelevästä kaksiosaisesta sarjasta jäi mieleeni jokseenkin humoristinen Herman Görigin toteamus englantilaisista: Yksi englantilainen= idiotti, kaksi englantilaista= klubi, kolme englantilaista= imperiumi.
Toivoisinpa tosiaan, jotta Dresdenin massamurhaaja Churchill olisi vielä elävien kirjoissa, saadaksemme hänetkin ns. kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen, vaikkapa juuri sinne Nurnbergiin Haagin sijasta.
9481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On se outoa miten juutalaiset kaasukammiossa näivettyy ihan nälkiintyneen näköiseksi?

Äänestä

Tosi on että Dresden pommitettiin vain kostoksi ja pelotteeksi,mutta se kai inhimillistä sodankäynnin 'ylilyönneissä',vaikkeikaan näin jälkiviisaasti hyväksyttävää.
Kyllä Natsi-Saksan teot olivat sitä luokkaa että turha nostaa yhtä Dresdeniä kovinkaan pinnalle ajatellen kokonaisuutta kaikkinensa.
Miten oli puolalaisupseerien joukkomurha Kathynissa joista syytettiin saksalaisia vielä -90 luvun alkuun saakka. Neuvostoliitto miehittäessään Natsi-Saksan kanssa yhdessä Puolan v.1939 oli tosiasiallinen syyllinen tähänkin massamurhaan.
Ikävä kyllä,Neuvostoliiton perillinen Venäjä nytkin jatkaaa kansanmurhaa Tshetsheniassa.
Helsingin kokoinen Grosny on tuhottu Venäjän ja Putinin toimesta n.95% sti.Lähes 75 000 tshetsheeniä on murhattu Venäjän imperialismin toimesta. Huvittavaa on seurata median 'itkua ja parkua' muutamasta arabiterrorista tai Israelin tuhoamasta terroristien pesäkkeestä Gazassa.

Olettaisi myöskin median ja ainakin virallisen STT:n puuttuvan edes hieman, paljon suurenpaan ongelmaan Sudanissa. Kärsisikö STT:n johdonmukaisuus ja arabimyönteinen linja jonkinlaisen puolueettomuuskriisin jos mainittaisiin totuus Sudanista?
Pohjois-Sudanin arabimuslimit suorittavat etelä Sudanissa jo lähes 20v jatkunutta etnis-uskonnollista kansanmurhaa jonka luulisi koskettavan ainakin meitä länsimaita.
Uskonnollis-etnisen vainon uhreja ovat pääasiassa Sudanin mustat kristityt ja muutkin 'ei-muslimit' ja heitä on lähes 15milj.!
Ongelma on ollut lakaistuna matonalle EU n alueella,mutta ei esim. USA ssa!
--- kuten huomataan,mitä on suhteellisuudentaju ja mikä on sen merkitys, sekä miksi ?...tämäkin esimerkki vain yksi monista ---
Voisi,tai ainakin jotkut haluavat,olettaa ettei tämä liittyisi mitenkään nimimerkki "pkr" alkuperäiseen kirjoitukseen, erehtyvät.

Äänestä
  • selventää tuota viimeistä kappalettasi? Luin sen kyllä useasti läpi, mutta en siinä havainnut mitään loogisuutta aiempaan. Siis, jokin selventävä selonteko kommenttiisi.

    Äänestä

  • pkr kirjoitti:

    selventää tuota viimeistä kappalettasi? Luin sen kyllä useasti läpi, mutta en siinä havainnut mitään loogisuutta aiempaan. Siis, jokin selventävä selonteko kommenttiisi.

    Ummistamalla silmänsä tietentahtoen globaaliselta kokonaisuudelta,ja vain ottamalla esimerkkejä sieltä täältä ja vain itseään ja ajatusmaailmaansa myötäillen olemme aika sokeita nykyisyydelle sekä jopa historialle.
    Ei ottamalla yhtä sieltä,-ottamalla toista täältä kokonaiskuva tee muuta kuin vääristyy vääristymistään.
    Loogisuus piilee siinä ettei nykyisyys ole ,ja eikä saakkaan olla erillinen ja riippumaton menneestä... samahan pätee nykyisyyteenkin;kaikki on jollaintapaa menneisyyttä ja sen perintöä.
    - Tämänvuoksi pitikin havahduttaa/ havainnollistaa nykytilannetta,jottemme sanoisi kuten saksalaiset hävittyään sodan: " emme me tienneet mitään sellaisista julmuuksista" .
    --- siltikään muu ei ole pysyvää kuin MUUTOS ---

    Äänestä

  • Sniper kirjoitti:

    Voisitko vähän selventää

    "Kyllä Natsi-Saksan teot olivat sitä luokkaa että turha nostaa yhtä Dresdeniä kovinkaan pinnalle ajatellen kokonaisuutta kaikkinensa"

    mitä nämä teot olivat?

    Äänestä

  • Sniper kirjoitti:

    Ummistamalla silmänsä tietentahtoen globaaliselta kokonaisuudelta,ja vain ottamalla esimerkkejä sieltä täältä ja vain itseään ja ajatusmaailmaansa myötäillen olemme aika sokeita nykyisyydelle sekä jopa historialle.
    Ei ottamalla yhtä sieltä,-ottamalla toista täältä kokonaiskuva tee muuta kuin vääristyy vääristymistään.
    Loogisuus piilee siinä ettei nykyisyys ole ,ja eikä saakkaan olla erillinen ja riippumaton menneestä... samahan pätee nykyisyyteenkin;kaikki on jollaintapaa menneisyyttä ja sen perintöä.
    - Tämänvuoksi pitikin havahduttaa/ havainnollistaa nykytilannetta,jottemme sanoisi kuten saksalaiset hävittyään sodan: " emme me tienneet mitään sellaisista julmuuksista" .
    --- siltikään muu ei ole pysyvää kuin MUUTOS ---

    pikaopas-sudenpentujen Vanajanlinnan käsioppaasta tuokin oli plagioitu? Voit myös alkaa ajatella niillä mahdollisesti yläkerrassasi majailevien omintekeistenkin harmaitten aivosolujesi avulla ilman edellä mainitsemaani. Ihan, noin niin vihjeeksi, se nääs jotenkin toisinaan auttaa ennemmin tai myöhemmin.

    Äänestä

  • jippiiii kirjoitti:

    selvittää minulle, miksi USA:n tekemät sotarikokset ovat hyväksyttäviä "vain kostoksi ja pelotteeksi" ?
    http://www.kansallissosialismi.com/nurnberg.htm

    mutta muiden tekemät on tuomittavia

    kysysymyksen, eipä ole selvinnyt minullekaan, mutta katsoppa tänään jatkoosa, niin eiköhän ala ainakin osaltaan selviämään naurettavuuksineen.

    Äänestä

zzz

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

pkr kirjoitti:

Eilisessä nurnbergin oikeudenkäyntiä käsittelevästä kaksiosaisesta sarjasta jäi mieleeni jokseenkin humoristinen Herman Görigin toteamus englantilaisista: Yksi englantilainen= idiotti, kaksi englantilaista= klubi, kolme englantilaista= imperiumi.
Toivoisinpa tosiaan, jotta Dresdenin massamurhaaja Churchill olisi vielä elävien kirjoissa, saadaksemme hänetkin ns. kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen, vaikkapa juuri sinne Nurnbergiin Haagin sijasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu