Olen pitänyt Kiinan yhden lapsen politiikkaa erittäin viisaana ratkaisuna. Olen myös lukenut enemmän kuin yhden kansainvälisesti tunnustetun globaalisen aktivistin tutkimuksien tuloksia maailman tilasta ja miten maapallon ylikansoitus kuormittaa sitä.
Näiden tutkimusten perusteella mm. ruoka tulee loppumaan maailmasta tällä kasvuvauhdilla noin vuonna 2075, eli viime vuosina jo syntyneety lapset siis tulevat kokemaan tämän.
Itse olen myös sitä mieltä, että yhdenkään kansakunnan ns. "perheyksikön" ei tulisi saada oikeutta hankkia yli 1 kpl lapsia. Olen lapseton ja aion pysyä sellaisena koko elämäni, en halua enkä aio uhrata omaa vapaa-aikaani jollekin mitä en halua. En vihaa lapsia, enkä aikuisiakaan ihmisiä. Välitän muistakin kuin itsestäni. Välitän myös maapallosta ja sen tilasta mihin ihminen sen ajaa.
Pidän mm. tätä mitä lie vaatteiden pesuainemainosta jossa Laura Malmivaara esiintyy vastenmielisenä enkä taatusti osta ko. tuotetta. Mainoksesta ilmenee, että tällä naisella on 5 lasta, se on mielestäni rikos maailman tilaa kohtaan. Minun tekisi oikeasti mieli sylkeä tuon naisen päälle, koska hän on itsekäs.
Monesti kuulen hyvin itsekkäitä vastauksia naisten ja miesten suusta, kun kysyn heiltä miksi he päättivät tehdä lapsia. Yleisin vastaus on: "No kun mä vaan halusin". Niimpä niin. Minäkin voisin haluta vaikka mitä ja tuo asenne on tappava. Toivottavasti ihmiset havahtuisivat huomaamaan, että ei tämä asuinpaikka ole ikuinen, eikä tässäkään kohtaa ole syytä jokaisen kerran ajatella että "No kun mä vaan halusin". Mitä jos iso öljy-yhtiö päättäisi upottaa tankkerinsa mereen hävittääkseen sen ja toteaisi syyksi: "No kun me vaan haluttiin". Monesta halusta kasvaa iso kuormitus ja minä kerkeän onneksi kuolla vähintään vanhuuteen ennen vuotta 2075.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.