Tikkurilan seurakunnassa Vantaalla on järjestetty avioliittokursseja, joissa on Raamatun mukaisesti sanottu avioliiton kuuluvan vain heteroille ja opetettu, että vaimon pitää olla kuuliainen miehelleen.
Seurakunnan sisällä on siis ollut yksittäisiä toimijoita, joiden opetusta ei ole alistettu kirkkokurille, ja nämä toimijat ovat ehtineet järjestää kursseja seurakunnan nimissä yhteistyössä HNMKY:n kanssa ilman, että seurakunta on tajunnut kiinnittää huomiota opetuksen sisältöön.
Nyt kirkkoherra Silvast sanoo, että Tikkurilan seurakunnan nimissä ei pidä opettaa ihmisiä eriarvoisuuteen asettavia oppeja ja esimerkiksi homoseksuaalit ovat tervetulleita seurakunnan toimintaan tasavertaisina seurakunnan jäseninä.
Niinpä kurssien järjestäminen lopetetaankin nyt ja samalla myös irtisanotaan yhteistyö HNMKY:n kanssa, joka on ollut osallisena kurssien järjestämisessä. Seurakunnan virallinen kanta on, että homous ei ole synti vaan hyve, ja että homoilla tulee olla oikeus kirkolliseen vihkimiseen.
Moskeijoissa julistetaan samalla tavoin homoudesta ja naisen asemasta kuin noilla avioliittokursseilla, mutta tähän ei seurakunnan taholta oteta kantaa, koska suomalaisilla kristityillä ei ole oikeutta arvostella islamia. Islamilaisella yhteisöllä on lupa opettaa Suomessa haluamallaan tavalla, ja se kuuluu maatamme rikastuttavaan kulttuuripääomaan.

Vastaukset 12
Vanhimmat
"Moskeijoissa julistetaan samalla tavoin homoudesta ja naisen asemasta kuin noilla avioliittokursseilla, mutta tähän ei seurakunnan taholta oteta kantaa, koska suomalaisilla kristityillä ei ole oikeutta arvostella islamia. Islamilaisella yhteisöllä on lupa opettaa Suomessa haluamallaan tavalla, ja se kuuluu maatamme rikastuttavaan kulttuuripääomaan."
No, eivät tietenkään uskalla sanoa islameisteille mitään "ohjeita", koska nämä voisivat kiivastua ja tulla tappamaan. Sen sijaan kristinuskoa kyllä uskaltavat ohjailla, koska pelkoa tappamisisen uhriksi joutumisesta ei ole. Minusta kirkko ei toimi enää Raamatullisesti, kun on alkanut hyväksyä homouden.
1. Kor. 7:2
"2 mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä."
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
Imaamit eivät ole kunnallisia virkamiehiä kuten papit sun muut ovat.
Niin kauan kun Suomen evankelis-luterilainen kirkko on osa Suomen valtiollista koneistoa sen tulee noudattaa samoja sääntöjä kuin muutkin valtiolliset instanssit. Uskonnolliset yhteisöt jotka eivät nauti samanlaisesta erityisasemasta voivat halutessaa laittaa vaikka porttikiellon homoille.
kunnallinen vaaan seurakunnallinen virkamies. Hänet työllistää seurakunta, ei kunta. Hänen palkkansa maksaa seurakunta, ei kunta.
PÖH! Niin kauan kun valtio on verojen kautta sidottu kirkkoon, papitkin ovat valtion virkamiehiä.
Ulos vain!
homous on syntiä. 1.Kor. 6:9-10
"eivät peri Jumalan valtakuntaa..."
Juud. 1:7
Room. 1:22-32
Tosiaan totta !
Voi voi, "homous ei ole synti vaan hyve" , mitä h...vetin tekemistä sillä on vihkimisen kanssa?
Miks ihmisen pitää sopeutua jonkun uskonnon sääntöihin jos haluaa elää jonkun toisen ihmisen kanssa. Eikö se ole "sillä siisti" ? Parisuhde on huonolla pohjalla, jos se vaatii hyväksymisen joltakin lahkolta. Minä en ainakaan kysele muilta saanko seurustella tämän tai tämän ihmisen kanssa. Enkä lähtisi kyselemään jotain vihkimis-seremoniaa joltain kirkolta, joka joko hyväksyy tai hylkää meidän yhteisesti hyväksi todetun yhteiselämän. Vihollisia te olette kaikki, jotka sääntöjä näihin toisten ihmisten elämään määrittelette.
Hankkikaa oma elämä!
http://www.youtube.com/watch?v=yDTP-ylG8vg&feature=related
kirkollisista vihkimisistä, ja siitä ettei kenelläkään kristillisellä järjestölläkään saisi olla keskuudessaankaan mitään moraalisia ohjeita joissa homoutta pidetään syntinä.
Se perustuu siihen yksinkertaiseen faktaan että homokin tuntee sisimmässään homoilunsa olevan syntiä. Homo tietää tekevänsä väärin, mutta ei voi itselleen mitään. Aivan kuten pedofiili tai muu mielisairas. Aivan kuten asbergerin syndroomaa sairastava, joka tietää olevansa sairas huudellessaan hävyttömyyksiä vieraille ihmisille, muttei voi sille mitään.
Siksi homo tahtoo vaientaa moraalisen kritiikin. Homo tahtoo julkisten virastojen, kirkon ja median huutavan niin lujaa homouden ihanuutta, ettei homo kuulisi sisällään nalkuttavaa ääntä tekemistensä luonnottomuudesta.
SIKSI homot niin kärkkäästi riistäisivät ihmisiltä mielipiteen ja sananvapauden.
.