MAP lapset

Aikanaan lapsellani oli erinomainen piano-opettaja. Sain kuulla hänestä ystäväni kautta. Oltuaan kuukauden pari opettajalla tämä yhtäkkiä kysyi minulta ... kuule mikä sinun ja Pirjon lapsissa on kun niillä on kaikilla niin ihanat loistavat silmät.
Yksi syy MAP kirkkoon liittymiselleni oli että siellä opetettiin lapsille ja nuorille oikeita periaatteita: Opetettiin ystävällisyyttä, huomaavaisuutta ja toisista huolehtimista.
Usein alkeisyhdistyksen läksyissä puhutaan ja puhuttiin siitä, kuinka voi olla hyvä kaveri ja kuinka voi auttaa ystäviään sekä esim kuinka voi olla ystävä aivan uudelle luokkatoverille tai vaikka sellaiselle joka on ollut ilkeä tai kuinka auttaa naapuria tai viedä vaikka kukkia jollekkin vanhukselle. Heitä myös opetetaan lukemaan Pyhiä Kirjoituksia sekä kertomuksia niistä, sekä sovellutusta omana elämään.
Eräs 11 vuotias pojan nassikka piti sellaisen itse tehdyn puheen veljensä lähetystyöhön lähtiessä, että monet aikuisetkin jäävät kirkkaasti toiseksi.
Nuoria taas opetetaan auttavaisuuteen. Heillä on aina välillä joitakin apuprojekteja. Kerran he hakivat puita metsästä (omistajan luvalla) ja hakkasivat ne kirkon vanhuksille polttopuiksi. Heille opetetaan Raamatun opin mukaista elämää sekä omien päätöstensä ja tekemisiensä seurauksia. Heitä opetetaan itse opiskelemaan Raamattua ja löytämään itse vastaukset kysymyksiinsä Raamatusta.
Lapsilla on muutamia hauskoja kokoontumisia vuoden aikana kuten naamiaiset, joulupukin verstas, pulkkamäki, kevätretki...
Nuorilla on Temppelimatkoja ryhmänä, kesäleiri... yli 14 vuotiaille on myös tanssit kerran kuussa, sekä pari suurta tanssiaista vuodessa. EFY on joka toinen vuosi ja sinne tulee porukkaa muualtakin. Seminaari jossa opitaan Pyhiä Kirjoituksia kirja kerrallaan neljän vuoden ajan 5 kertaa viikossa. Jossakin on pallopelejäkin.
Harmitta kun en ollut lapsena kirkon jäsen, enkä vielä nuorenakaan, olisin nauttinut todella kovati MAPkirkon ohjelmasta.
10117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Silmät ovat varmaan lasittuneet jatkuvasta aivopesusta.

Äänestä

Avaaja jo itse kertoo metodin, millä jo lapset pienestä pitäen aivopestään mormoniuskon määreisiin. Ensin hieman lapsellisesti, mutta kertomuksestasi näkee lasten olevan tiukasti mormonismissa. Koko ajan on taka-ajatuksena uskon tuputtaminen lapseen.

Murrosiässä kapinavaiheessa voi yllättäen tulla vaikeuksia nuorella itsellään kuin koko kirkkoa kohtaan.

Tavallisesti nuorella on omia kiinnostavia harrastuksia joko urheilun tai kulttuurin parissa ja harvemmin kaikki toiminta pyörii vain uskonnon ympärillä.

Entä, kun nuori sanoo suoraan, että J. Smithin oppi on valhetta?

Äänestä
  • ihmetteleville silmille:

    "22 "Kuinka kauan te tyhmät hellitte tyhmyyttänne,
    pitkäänkö, kerskujat, kerskutte,
    hullut vihaatte tietoa?
    23 Kääntykää minun puoleeni, minä opetan teitä, saatan teidät tuntemaan opetukseni ja tietoni.

    24 "Minä kutsuin teitä, mutta te ette siitä
    piitanneet,
    minä uhkasin teitä, eikä kukaan kavahtanut.
    25 Yhtäkään neuvoani ette ole ottaneet varteen,
    opetukseni ei ole kelvannut teille.
    26 Niinpä minä nauran, kun teidän käy huonosti,
    pilkkaan, kun tulee aika jota kauhistutte,
    27 kun pelko tulee yllenne kuin rajuilma
    ja onnettomuus iskee tuulispäänä,
    kun osaksenne tulee ahdinko ja vaiva.
    28 Silloin te huudatte minua, mutta minä en vastaa,
    etsitte minua, ettekä löydä.
    29 Te vihasitte tietoa,
    ette halunneet totella Herraa,
    30 te vähät välititte, kun teitä neuvoin,
    ette antaneet arvoa ohjeilleni.
    31 Niinpä saatte syödä tekojenne hedelmät,
    niellä kurkun täydeltä juonianne.
    32 Uppiniskaisuus on tyhmälle tuhoksi,
    huolettomuuteensa hullu kuolee.
    33 Mutta joka minua kuulee, on turvassa, hänen ei tarvitse pelätä mitään pahaa."

    Siinä sinulle vähän viisautta vuosituhanten takaa...

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    ihmetteleville silmille:

    Olipas "sydämellistä" ja "rakastavaa" tekstiä kostaja-jumalan suusta. Kas kun ei vielä puhko silmiä ja nylje elävältä. Siinä sitä viisautta muinaishistoriasta :-(

    Äänestä

  • Ei kysymykset ole pahaista vaan vain jos ei halua kuulla totuutta vaan haluaa kuulla valheita, koska ne sopii paremmin ja niitä on helpompi ja kivempi seurata, kun ei tartte sanoa ei millekkään jota muutt tekee. Eli kunnioitus puuttuu. Eli mikä se Jumala on jotta sitä tottelisin!
    Kapinavaihe ei kaikilla ole niin kova vain niillä jotka syystä tai toisesta eivät tunne kunnioitusta ketään kohtaan vaan ovat itseriittoisia.

    Äänestä

Sivusta seuraavalle: Aika hullua puhetta, puhutko samalla tavalla lapsille?
Ei ihme, että lapsilla on kestopelko ja silmät pyörivät ymmyrkäisinä päässä.

Äänestä

Todella mielenkiintoisia vastauksia niisku saanut MAP kirkon vstustajilta ikään kuin he jotenkin olisivat eri mieltä MAP kirkon minunkin mielestäni todella fantastisesta lasten ja nuorten ohjelmasta. meikäläisillä nuo Temppelimatkat ovat aina olleet nuorison suosikkeja. Myös EFY ja balliaden pääsiäisen aikaan ovat todella suosittuja. Tansseihin tarttee nuorimman mielestä olla ruusu joka tytölle jota ehtii tanssittaa!

Äänestä
  • Kirkko joka tukee vanhempien toivomaa opetusta mm siveydestä on kullan arvoinen.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Kirkko joka tukee vanhempien toivomaa opetusta mm siveydestä on kullan arvoinen.

    Karnevaalit alle 18 vuotiaille ensi viikon loppuna! Ynnä suuri nuorten kokous tansseineen aj oppituntineen pääsiäisen tienoilla.

    Äänestä

Niissä baaleissa varmuudeksi jo voidaan naittaa mormoninuoret ikuiseen ja taivaassakin kestävään avioliittoon, vaikka kaikki keskenään!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

niiskuneitikki kirjoitti:

Aikanaan lapsellani oli erinomainen piano-opettaja. Sain kuulla hänestä ystäväni kautta. Oltuaan kuukauden pari opettajalla tämä yhtäkkiä kysyi minulta ... kuule mikä sinun ja Pirjon lapsissa on kun niillä on kaikilla niin ihanat loistavat silmät.
Yksi syy MAP kirkkoon liittymiselleni oli että siellä opetettiin lapsille ja nuorille oikeita periaatteita: Opetettiin ystävällisyyttä, huomaavaisuutta ja toisista huolehtimista.
Usein alkeisyhdistyksen läksyissä puhutaan ja puhuttiin siitä, kuinka voi olla hyvä kaveri ja kuinka voi auttaa ystäviään sekä esim kuinka voi olla ystävä aivan uudelle luokkatoverille tai vaikka sellaiselle joka on ollut ilkeä tai kuinka auttaa naapuria tai viedä vaikka kukkia jollekkin vanhukselle. Heitä myös opetetaan lukemaan Pyhiä Kirjoituksia sekä kertomuksia niistä, sekä sovellutusta omana elämään.
Eräs 11 vuotias pojan nassikka piti sellaisen itse tehdyn puheen veljensä lähetystyöhön lähtiessä, että monet aikuisetkin jäävät kirkkaasti toiseksi.
Nuoria taas opetetaan auttavaisuuteen. Heillä on aina välillä joitakin apuprojekteja. Kerran he hakivat puita metsästä (omistajan luvalla) ja hakkasivat ne kirkon vanhuksille polttopuiksi. Heille opetetaan Raamatun opin mukaista elämää sekä omien päätöstensä ja tekemisiensä seurauksia. Heitä opetetaan itse opiskelemaan Raamattua ja löytämään itse vastaukset kysymyksiinsä Raamatusta.
Lapsilla on muutamia hauskoja kokoontumisia vuoden aikana kuten naamiaiset, joulupukin verstas, pulkkamäki, kevätretki...
Nuorilla on Temppelimatkoja ryhmänä, kesäleiri... yli 14 vuotiaille on myös tanssit kerran kuussa, sekä pari suurta tanssiaista vuodessa. EFY on joka toinen vuosi ja sinne tulee porukkaa muualtakin. Seminaari jossa opitaan Pyhiä Kirjoituksia kirja kerrallaan neljän vuoden ajan 5 kertaa viikossa. Jossakin on pallopelejäkin.
Harmitta kun en ollut lapsena kirkon jäsen, enkä vielä nuorenakaan, olisin nauttinut todella kovati MAPkirkon ohjelmasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu