3v. pojan kauhea käyttäytyminen!!

Niin ja vielä tuosta pojastani...hän on todella sosiaallinen, siis on ollut monessa varmaan 17 eri hoitopaikassa ja tullut siellä kaikkien kanssa toimeen ja tottelee siellä kaikki asiat. En ole kenenkään hoitajan sanovan mitään huonoa lapsesta. En usko että hekään valehtelevat??ja miksi valehtelisivat kaikki..

Ei ujostele vaan on semmonen huimapää ja haluaa kaiken tehdä itse. Ja apua ei välillä saa antaa millään. todella itsepäinen

Koska kun menin töihin lapselle ei löytynyt vakituista hoitopaikkaa joten jouduin viemään eripaikkoihin ja olin siitä todella vihainen..ja sitten kun sain vakituisen paikan niin hän oli sairaslomalla tai oma lapsi sairaana ja taas uuteen paikkaan. sitä monta kertaa ihmettelin että miksi ei voisi olla omalla hoitajalla 2-3 paikkaa mihin lapsen voisi viedä joka kerta jos hän on poissa... mutta semmonen ei ole kuulemma mahdollista, koska kaikilla on omat ryhmät jos ryhmä on täynnä niin joutuu uuteen paikkaan.

Se oli todella stressaavaa minulle sekä tietysti lapselle mutta onneksi lapseni jotenkin tottui asiaan, itse en voinut sille mitään.

Nyt lapsellani on ollut vakituinen paikka 1 v joten ei ole sitä rumbaa enää tarvinnut tehdä onneksi.

Seuraavaksi haluan hänet päiväkotiin niin ei tarvitse viedä eri paikkoihin.

Itselläni todellakaan ei tässä asiassa ollut mitään päätö valtaa vaan kunnalla, ikävä kyllä.

Mielestäni sinun kannattaisi tutkia mikä oikeasti on 3-vuotiaan kehitystaso.

Taidatte tehdä enemmän sinua viihdyttäviä asioita kun 3-vuotiaan arvostamia ja ymmärtämiä juttuja,,,

Lapselta katosi isä ja sen jälkeen oli heittopussina arki oli siis turvatonta...

huimapäisyys on varmaan käänteistä pelkoa,,

opettele lukemaan ihmisen elekieltä, lapsi viestii sillä enemmän kuin sanoin.

Näytä ilo ja hellyys silmissäsi et petä lasta jos ei sinua kiinnosta tai innosta kyllä hän sen näkee...

Opettele lasten laulut ja laula kun et osaa jutella mitään laula kun olet väsynyt ja muuten vaan
lauluissa on tarinoita ne lapsi oppii pian
Hottentotti laulu
Hauva ikkunassa
Hämä-hämähäkki
Juokse sinä humma
Laulu oravasta
Metsän hiiroset
Mörri-Möykky
Oravan pesä
Peruna laulu
Peikkoäidin kehtolaulu
Pieni ankanpoikanen
Polkupyörä
Raparperin alla

niitä riittä jos et osaa laulaa opettele niiden "lausunta" vaihtelevalla painotuksella...

enemmän taitaa äidillä olla vikaa ku lapsella...kirjottaakin ihan ihmeellisesti..ei vaan sori...hei miksi ette leiki hajotus leikkiä lapsen kanssa ja sitten "rakennetaan nätisti ja tooooosi taitavasti" leikkiä??saako poika sulta huomioo muuta ku pahoja tekemällä??kiinnitätkö esim huomiota kun poika itsekseen touhuaa ja rakentaa esim legoilla?silloin ois hyvä myös käydä kurkkimassa ja kehumassa :)

Tutulta tosiaan kuulosti aloittajan tarina, on meilläkin kolme vuotias poika joka on aivan käsittämättömän ilkeä, ihan sama juttu, vaikka kuinka kieltää niin nauraa vaan ja sylkee, lyö ja potkii. Lapsen isän kanssa olemme naimisissa ja asumme yhdessä ja lapsi on kotona päivät minun kanssani, ei siis ole kodin ulkopuolella hoidossa. Meillä on myös 1½ lapsi, jota vanhempi poika kiusaa armottomasti. Yritän tietysti estää vanhempaa pahoinpitelemästä nuorempaa, mutta aina se ei onnistu. On hakannut nuorempaa haarukalla kasvoihin, yrittää aina tökätä jotain silmiin ja muutenkin on ihan jatkuvasti nuoremman kimpussa, ohikaan ei voi kulkea ilman että tönäisee nurin. Ihan kuin vanhemmassa lapsessa olisi joku riivaaja. Neuvolassa on sanottu että se on ihan normaalia mustasukkaisuutta. Lapsi kyllä siis lyö ja sylkee, repii hiuksista ja potkii meitä vanhempiakin. Surullista on myös se että nuorempi ottaa mallia isoveljestään.
Vanhempi lapsi ei tietnkään saa minun jakamatonta huomiotani, koska meillä on se nuorempikin lapsi ja mielestäni vanhemman lapsen on vain hyväksyttävä ja sopeuduttava siihen, mutta pelkään nuoremman lapsen turvallisuuden puolesta. Nuoremman lapsen nukkuessa päiväunia teemme vanhemman lapsen kanssa kahdestaan jotain kivaa ja sellaista mitä ei nuoremman lapsen kanssa tehdä, eli sellaisia "isompien lasten" juttuja. Kaikki päivät tuntuvat kuitenkin olevan ihan vain pelkkää huutoa, kiljumista ja raivoa. Olemme mieheni kanssa jo puhuneet erostakin, jolloin toinen pitäisi toisen lapsen ja toinen toisen ja vuoron viikoin vaihdetaisiin lapsia, näin nuoremman ei tarvitsisi kärsiä jatkuvasta kiusaamisesta ja pahoinpitelystä. Mutta ei tämäkään tunnu hyvältä ratkaisulta.

Mitään neuvoja en osaa aloittajalle kertoa, koska olen ihan hukassa oman lapsenikin kanssa, voin vain sanoa, että et ole ainoa jolla on "kauhukakara"! Jos se nyt yhtään lohduttaa...

Lue MLL:n sivuilta lapsen kehityksestä. Puhu neuvolassa. Hae apua itsellesi jaksamiseen, jotta jaksat lapsesi kanssa. Nyt.

Vanhat konstit käyttöön...käytte yhdessä pajun metsän reunasta ja voitelet poikaa persuuksille, niin eiköhän ala väninä loppua!
Sellaisia pennuista tulee, kun annatte niille kaiken...

Peiliin katsomisen paikka.
Kuvauksestasi päätellen tyypillinen suomi tyttö vihanhallinta / kasvatus ongelmineen on ryhtynyt lapsentekoon.

Suosittelisin panostamaan lapsen isään.

Sinun ja poikasi pitäisi löytää tunnetason yhteys ja yhteinen kieli. Nyt puhutte ihan eri kieltä. Ja vuorovaikutus on vielä umpisolmussa.

Kuinka paljon poikasi on ollut kahdestaan miesystäväsi kanssa? Jos Sinulla kontaktin saaminen lapseen tökkii, saisiko miesystäväsi kontaktin häneen?

Lapsi kaipaa hoivaa ja välittämistä. Usein yhteys ja luottamus syntyy vain yhdessäolon kautta. "Miesten" tapa kommunikoida keskenään on yleensä hiukan erilainen, mutta jos sinä olet lähes aina läsnä, miesystäväsi ja lapsesi eivät pysty kunnolla tutustumaan. Jos miesystäväsi on vielä sinua rauhallisempi, ehkä hän pystyisi vähän auttamaan. Jos itse olet kovin herkästi tulistuva, lapsella ei ehkä ole rauhallisempaa roolimallia.

Ehkä sinun kuitenkin kannattaisi jutella jonkin ammatti-ihmisen kanssa tilanteesta. Se voisi helpottaa. Tilanne on ehkä umpisolmussa, jonka aukaiseminen vaatii muutoksia.

Onko oma seurustelusi tärkeämpi kuin lapsesi vointi? Suhde jäihin kunnes lapsi on tasapainoisempi ja voi hyvin. Ei mitään uutta isäehdokasta tässä vaiheessa, vaan ole äiti lapsellesi!

Voi, voi.
Näitä samanlaisia reppanalapsia on suomen koulut ja hoitopaikat pullollaan.
Mutta ei se mitään..pääasia, että miehet ja naiset pääsevät tekemään oman näköistään elämää ja kaikilla on omaa aikaa :))
Hyi hitto!
Jos hitto vie perhe perustetaan niin sitten eletään perhe-elämää. Minkä pitäisi tarkoittaa, että perhe tekee yhdessä. Menot ja tekemiset ajatellaan niin, että koko perhe voi osallistua eikä lapset kärsi.
Alle 1-vuotiaan paikka on ehdottomasti kotona. Oikeastaan kaikkien alle 3-vuotiaitten paras paikka on kotona. Valtion on tuettava perheitä niin, että tämä on mahdollista. Missä esim. ovat entisaikojen kodinhoitajat..??
Tutkittua tietoa ihmisen kehityksestä on vaikka kuinka..miksei sitä oteta käyttöön??
Turhaa kustantaa mitään tutkimuksia ellei esiin tulleilla totuuksilla ole mitään käyttöä.

3-vuotias. Voi hyvää päivää, eikö sulla ole mitään käsitystä siitä mitä sen ikäiset tekee ja osaa?

Katso itseäsi peiliin ja opiskele http://www.mll.fi/vanhempainnetti/ika/1-3/

3-vuotias ei todellakaan leiki tai esitä enkeliä, sen ikäisillä ei todellakaan ole mitään tajua sellaisesta. Lapsi reagoi ja elää tunteella, lapsi vastaa sinulle sen mukaan, miten kokee sinun suhtautuvan häneen. Jos lapsesi käyttäytyy VAIN kotona huonosti, on se merkki huonosta olosta. Eri asia olisi, jos huono käytös näkyisi kaikkialla tai tietyissä tilanteissa kuten esim. ryhmässä, sillon voisi olla kyseessä jokin häiriö.

3-vuotias ei todellakaan voi olla ilkeä, korkeintaan purkaa ahdistustaan ei-toivotulla käyttäytymisellä ja hakee huomiota sillä, kun ei muuten huomiota saa.

Lapsellasi on epävarma olo, jo hän purkaa kiukun niihin, joihin luottaa. Kunnan/kaupungin toiminta hoidon osalta on ollut vastuutonta. Nyt muutokset jäihin, ihmiset ei saa vaihtua enää yhtään!

Puheterapia voi alussa tuntua ettei toimi,mutta sitten tulee harppauksia, joista yllätytte kaikki iloisesti (kokemus 2:sta omasta muksusta ja työkokemus).

Raivareihin voisit koittaa pakkohalitusta. Hiki ja itku tulee molemmille,ja irti et päästä ennenkö toinen rauhoittuu syliisi, mutta se luo lapselle turvan tunteen, vaikka kuinka äitiä löisi, äiti vain rakastaa.

Poika tulee saamaan turpaansa 12 v

ihan ensiksi - tulet saamaan tällaisessa keskustelupalstassa kirjoituksesi jälkeen vielä paljon "pakkohoitoon äiti" tyyppisiä viestejä. älä masennu niistä, jätä omaan arvoonsa ne.

olet hyvä ja lapsesi parasta ajatteleva äiti, sen huomaa kyllä. itsekin nuoren pojan vanhempana tiedän, että lapsen kasvattaminen ei aina ole helppoa, ja vaikka kaiken yrittää tehdä oikein niin lapsi ei käyttäydy kuin kone.

meidän poika on samanikäinen, ja hänkin on aina hoidossa hyväkäytöksinen ja oikea enkeli, kotona sitten väsymys voittaa jakiukuttelu joskus alkaa. se on normaalia. tiedän että se on helppo sanoa, mutta yritä vaikka hammasta purren olla huutamatta, vaikka lapsi olisi kuinka tuhma. lapsi ymmärtää surun kyllä, mutta tuollainen nauraminen voi vain olla lapsen tapa käsitellä huutoa ja näennäistä vihaa, älä vahvista sitä käyttäytymismallia.

en ole psykologi, ja voin olla väärässä - mutta minusta kiukkokohtyaukset tuon ikäisellä lapsella voivat tarkoittaa huomion saamisen tärkeyttä. se ei ole sinun syy, että lapsi ollut jo noin monessa hoitopaikassa, mutta lapsi purkaa epävarmuuden turvallisimpaan ja rakastamiinsa ihmisiin, tietenkin äitiinsä ensin. itku, viha, raivo ja kiukku ovat tunteita, jotka voivat olla vaikeita käsitellä, mutta ne ovat aitoja, normaaleja ja oikeita. on hyvä että lapsi näyttää niitäkin, niin pitääkin - älä häpeä jos lapsi näyttää niitä tunteita.

juominen on tietenkin huono vaihtoehto. jos todellakin ratkeat juomaan, etkä pysty käsittelemään asiaa, hae siihen apua heti. miesystäväsi kuulostaa hyvältä mieheltä, hän auttaa kyllä.

paljon rakkautta kotiisi, ole jatkossakin ylpeä tempperamenttinen itsesi ja rakastava äiti. sinulla on oma tempparamenttinen rakas lapsi, muista olla ylpeä myös siitä kiukkupussista enkelin vieressä :)

Ihan ekaks, kun luin juttusi tuli mieleen, että oletko käynyt poikasi kanssa läpi sinun ja hänen isänsä eron? Vaikka poikasi on pieni, ei hän niin pieni ole ollut teidän erotessa, että hän kyllä muistaa ja kaipaa varmasti omaa isäänsä. Ja pieni lapsi yhdistelee asioita oudolla logiikalla ja voi pienessä mielessä ajatella isäpuolestaan, että sun takia mä menetin mun isän. Puhu lapsesi kanssa, siis yleensäkin kaikesta ja aina, mutta erityisesti erosta. Tietysti lapselle lapsen kielellä ja lapsen tajuisesti, mutta valehdella, kaunistella tai kaataa kaikkea toisen niskaan ei saa. Lapsesi on kokenut tosi suuren menetyksen, eikä isäpuoli ikinä tule korvaamaan omaa isää, vaikka kuinka paska isä oiskin ollut. Llapsi on aina lojaali biologisille vanhemmilleen, jos on heidät kerran saanut tuntea.
Uhmia tulee ja menee kaikilla lapsilla, mutta lyöminen, pureminen ja kaikki sellainen käytös pitää vanhempien toimesta katkaista heti. Jos puhuminen ei auta niin sitten otat lapsesi syliin niin lujasti, mutta satuttamatta ettei hän pysty puremaan, lyömään tms. ja selität rauhallisesti että äiti päästää heti irti, kun sinä olet rauhoittunut. Tai jopa istut päälle, siis ei niin kun koko painolla, mutta niin ettei lapsi pääse sinua enään satuttamaan. Minusta päälle istuminen on jopa ehkä astetta toimivampi, koska siinä säilyy katsekontakti ja on helpompi puhua. Uhmiksen kanssa on myös hyvä muistaa, että jokainen raivari jonka lapsi saa aikaan huonolla käytöksellä on voitto lapselle. Totta kai kaikilta menee hermo, kun riittävästi ärsytetään, mutta muista että huutaminen, suuttuminen yms. käytös ei toimi noin pienen kanssa. Päinvastoin. Pienen uhmiksen kanssa puhuminen ja asioiden selittäminen kyllästymiseen asti ajaa lopulta parhaiten asian.
Sitten tuo mummola kuvio, toivottavasti mummola on muutakin lapsellesi, kun rankku paikka. Sillä sitä se on, jos vanhempasi hakevat poikasi pois vaan riidan jälkeen. Silloin lapsesi kokee, että hän joutuu pois rankulle.
Meillä auttoi neidin tosi pahaan uhmaan ja siitä johtuneisiin käytöshäiriöihin Jari Sinkkosen hyvekasvatus malli, vitsi, kun en nyt sen ihan virallista nimeä muista. Mutta siinä lapsen kansa kahdestaan nimettiin ihan ongelma ja sovittiin palkinto, kun ongelma on ratkaistu tai käytös muuttunut. Palkinnot tietty ongelman suuruuden mukaan ja jotain lapsilähtöistä mukavaa.
Puhu, kysy, ihmettele, niillä pääsee tosi pitkälle lasten kanssa. Vaikka lapsesi puhe onkin viivästynyt, niin puhu! Se voi saada lapsesikin puhumaan.
Kannaattaa myös miettiä ihan oikeasti omaa vointia, on tosi rankkaa kantaa yksin vastuu lapsesta ja vieläpä uhmiksesta. Ja jos yhtään tuntuu, että on masentunut tms. niin hae apua! Ei ole häpeä hakea apua. Häpeä on pilata oma ja lapsesi elämä esittämällä selviytyjää.

Tsemppiä!!!

Itse koen vanhemuudessa tärkeimmiksi asioiksi johdonmukaisuuden, rutiinien ylläpidon huomioon ottamisen ja rajojen asettamisen.

Ehdotan että pyytäisit isovanhempia ottamaan pojan viikonlopuksi ja huokaiset. Vietä leppoisa raitis viikonloppu, tee jotain mukavaa ystäviesi ja miesystäväsi kanssa. Näin saat hieman rentouduttua ja lähde sitten aloittamaan poikasi kanssa puhtaalta pöydältä.
Tarjoa pojallesi rutiineja ja kiitä kauniista käytöksestä. Joskus kiukunpuuskat ja huutaminen on hyvä jättää huomiotta, kerro vain pojallesi ettet ymmärrä mitä hän sanoo kun tämä huutaa ja pyydä puhumaan rauhallisemmin. Lyömisestä, syljeksimisestä ym. vastaavasta tulisi aina seurata rangaistus. Poikasi näyttäisi testaavan sinua ja purkavan pahaa oloaan riehumalla, mutta älä koskaan ota siitä itseesi. Muista asettaa rajat sille mitä saa tehdä ja mitä ei sekä mistä saa huomiota ja rakkautta.
Mielstäni sinun tulisi osoittaa lapsellesi että kuuntelet ja ymmärrät hänen pahaa oloaan, on tärkeää opettaa lasta ilmaisemaan tunteitaan puhumalla. Asetu hänen tasolleen ja keskustele hänen ymärtämillä sanoillaan hänen tunteistaan ja tämän hetkisestä tilanteesta. Vanhemmuus on rankkaa, eikä ero tee siitä helpompaa onneksi sinulla on miesystävä, hae hänestä voimaa ja inspiraatiota äitiyteen.
Kun kaikki tuntuu taas kaatuvan, hae pientä hengähdystaukoa. Minusta siinä ei ole mitään pahaa jos viet poikasi silloin tällöin isovanhemmille yöksi, jaksat itse taas paremmin ja olet parempi äiti. Sitähän sanotaan että lapsen kasvattamiseen tarvitaan kylä :)

Ensimmäisenä kirjoituksestasi tuli esiin rakkauden puute. Teillä kaikilla on rakkauden puute. Toiseksi, turvattomuus. Lapsi kaipaa syliä , turvaa, selkeät yksinkertaisemmat rajat. Hänenkin päässään on liikaa nyt muutoksia. Hiljentäkää tahtia, tehkää keskittymistä vaativia poikien juttuja. Jos hän saa raivarin, vie hänet kolmeksi minuutiksi jäähylle. Mene itsekin.Kun annat tulla hänen pois, kerrot silmiin katsoen, rauhallisella äänellä, mikä meni pieleen. Jos hän nimittelee sinua, sano hänelle, että sinusta se tuntuu pahalta. Ole erittäin yksinkertainen ja napakka, mutta samalla äärettömän rakastava. Rakkaus on avainsana, sekä mielekäs puuhailu. Toivon voimia ja hae myös ajoissa apua, jos tilanne ei muutu.

"Itse en ole mikään hiljainen hissukka ja mulla on kova tempperamentti ja auktoriteettiä löytyy ja sanavalmiutta vaikka muille jakaa.." ,myös tuossa lauseessa on vastausta..temperamentti on periytyvää. Mieti, miten itse hoidat kiukkuasi.

Kaikkea hyvää sinulle ja pojallesi.

Kannustaisin hakemaan apua omaan jaksamiseen, niin kuin olit miettinyt, esim. kasvatus- ja perheneuvolasta tai omasta lastenneuvolasta. Saisit purkaa sydäntäsi ja ihan konkreettisia vinkkejä arkeen. Kerro rehellisesti myös alkoholinkäytöstäsi, siihenkin on apua saatavilla.

Lukuvinkiksi Väestöliiton julkaisema Kiukkukirja, auttoi ainakin minua ymmärtämään kolmevuotiaan maailmaa :)

Voimia arkeen

Mun mielestä toi kuulostaa ihan normi 3-v:n touhuilta! mun poika on tosi fiksu ja rauhallin, mutta kolmen ja neljän välissä ollut ihan ihmeellisiä itku-raivo-sylky kohtauksia. Se on kuulemma normaali vaihe, jossa lapsi alkaa koettelemaan ja itsenäistyy sen kautta. Tärkeintä on olla itse rauhallinen ja tuoda lapselle turvallinen ja haluttu olo vaikka kiukuttaisikin. Myös minun pojalla oli kolme täytettyään todella epäjohdonmukaisia juttuja, mutta nyt on neljä ja osaa kertoa vaikka mitä tapahtumia aivan ymmärrettävästi ja ihmiset kehuvat hänen puheen selkeyttään. Tsemiä, ihan normi lapsi sulla on!

Tohon ei auta kuin rajat ja rakkaus. Sitä ei-toivottua käytöstä ei kumpikaan aikuisista pidä ottaa vastaan vaan johdonmukaisesti lähettää lapsi miettimään sitä käyttäytymistään hetkeksi yksin, ts. huomiota ei heru huonolla asenteella. Kolmivuotiaat on kyllä luonnostaan raivostuttavia joten sikäli luvassa on taistelu.

Puolestaan sitä huomiota sitten saa ja pitää antaa vastaavasti runsaasti, muistaa myös silloin kun asiat sujuu ns. normaalisti. Lapsella on vielä muistikuva kahdesta aikuisesta lähellään, ja jos ex-mies on ollut lapselle hyvä ja läheinen edes jonkun verran on se jättänyt oman lovensa. Kuitenkin ero/uusi suhde ovat syinä toissijaisia, ne ovat stressitekijöitä mutta eivät kaikkein olennaisin juttu. Lapsi ei ole riippuvainen aikuisten välisistä suhteista vaan lapsi on riippuvainen suhteistaan läheisiin aikuisiinsa.

Kersa siis kokeilee ja kehittää omia rajojaan ja luonnettaan - jos hän saa huomiota ja kontaktia enemmän kiukuttelulla ja olemalla vaikea (huono huomiokin on parempi kuin ei huomiota lainkaan!) kuin hän saa joko olemalla huomaamaton tai kiltti lapsi niin on ilmiselvää että hän kiukuttelee.

Jos vanhemmilla ei paukut riitä positiiviseen kehitykseen - joka on täysin mahdollista ja toteutuu yhteisössämme varsin usein - niin ainakin muistaa että sille kiukuttelulle ja vaikeana olemiselle on syy ja se syy on sellainen jolle vanhem(pi/mmat) voivat jotain. Tällöin siis se kiukuttelu ja riiviöinti ei ole "lapsen syy" vaan se on tilanteen syy. Sen riiviöinnin ei pidä estää rakkautta lapseen toteutumasta. Lapsi ei ole tuolloinkaan rikki tai viallinen vaan toimii tilanteen ja kehitystarpeidensa mukaan, tuolloin hellyys ja rakkaus toteutuu yleensä anteeksiannon ja sovinnon kautta. Tällöin siis ellei pysty murtamaan lapsen käytöstä positiiviseksi on vähintäänkin hyväksyttävä hänet kiusallisuuksineenkin.

Mutta rajoja ja rakkautta johdonmukaisesti. Ja molemmilta vanhemmilta. Etenkin uusi mies on kovan paikan edessä koska lapsi varmasti sovittaa häntä menetyksensä paikaksi. Tällöin uuden ihmisen on kehitettävä suhteensa lapseen ja hänen tarpeisiinsa sellaiseksi että se sopii ja on ymmärretty molemmille. Se ei tarkoita uuden isän roolia, vaan se tarkoittaa roolia johon voi luottaa - oli se rooli mikä tahansa. Äiti puolestaan on lähtökohtaisesti kaikkein eniten vastuussa siitä että lasta ohjataan oikein tai vähintäänkin tarjotaan pohja kehitykselle.

Lapset tarvitsevat rajoja ja rakkautta. Minusta on ihmeellistä että monet vanhemmat antavat vanhempien lasten kiusata nuorempia alusta alkaen ja sitten kun meno alkaa olemaan parin vuoden aivan holtitonta niin aletaan syyllistämään lasta että kun se kiusaa jne. Kun selkeästi kaikki muut ympärillä näkevätettä ei ole vain ole viitsitty kasvattaa lasta ja laittaa alusta alkaen selkeitä rajoja lapselle. Lapsella pitää olla joku auktoriteetti - ei olemassa kaveri-vanhemmuutta.

Mitäs jos mä sanoisin että olen temperamenttinen isä ?

Miten vasta 3-vuotias osaa jo sanan "paska"? :o En tunne ketään tuon ikäistä tai hieman vanhempaakaan lasta joka osaisi kirosanoja (vaikka kuinka ovat kiukutelleet).

Uhmaikäiseltä pojalta kuulostaa joka kasvattaa äitiä samalla. Rajoja kun jaksat tiukasti pitää, omaan huoneeseen tai istumapenkki johon laitat miettimään koska niin oppii ajattelemaan pikku hiljaa. Hetkessä ei ehkä tuota tulosta jos on otteen saanut jo sinusta - valtasuhde vaihtunut. Myöhäistä ei kuitenkaan ole. Mitä aktiviteetteihin tulee miten olis rauhoittumaan oppiminen, ei oliskaan mitään kotona olemista kummempaa. Jokainen vanhempi väsyy kasvatustehtävässään ja siinä mielessä pidä tukiverkosto, jotta saat pojan sinne. Silloin kun sinä jaksat ja laitat näin "rahaa pankkiin" turvallisella kasvatusotteella, palkitaan se tulevassa. Mikäli epäilet kehityksellistä tuen tarvetta perheneuvolaan menkää juttelee, apu löytyy sieltä. Ikävää ettei isä ole tekemisissä mutta toisaalta voi olla lapsen onni jos isä kokee ettei ole kykenevä isäksi.Lapset sanoo yleensä suoriksi ja toki on omien sanoista pahoittanu mielensä mutta sanonut sen selvästi lapselle ja haluaako lapsi sydämestään vanhemmalle pahan mielen lopulta.. oman ittensä purkamista ja rajattomuuttaa tekee tuhojaan koska näkee, vaistoaa ettet jaksa. Pysy lujana kasassa itsesi kanssa, rakastamista se on rajojen asettelu - olla ikävä äiti, ihminen tuottaa pettymyksiä ja rajoja asettaa se on haasteellinen tehtävä. Alkusoittoa on elämän hallinta kaikinpuolin on pitkäkestoista työtä, henkistä kasvua joka meille annetaan myös lastemme kautta. Aurinkoista kevättä!

Oletko koskaan ottanut huomioon että lapsellasi saattaisi olla esim. adhd? Hyvää tietoa asiasta adhd liiton sivuilta tai jos luet sujuvasti englantia ovat jenkkisivut ilman muuta parhaita tietolähteitä. Adhd on niin paljon muutakin kuin ylivilkkautta.

ah taas rakkauden "kunnes kuolema meidät erottaa" tapaus
taitaa olla ihmisten tavoite kuitenkin tehdä lapsi ja erota
ja sit ihmetellään kun maailma menee päin persettä eikä perhettä kuten olis kait tarkoitus
vanhemmissa tai vanhemmassa ei mitään vikaa tälläkään kertaa tietenkään
elämä on...

kyllä siinä vaiheessa jos lapsi potkii, sylkee ja huutaa, minulla palaisi päreet lopullisesti ja lapsi "lentäis seinään" näin vertauskuvauksellisesti. Kyllä minun mielestä oikein mahdottomia kakaroita pitää laittaa kuriin vaikka fyysisellä voimalla, jos ei muuten usko. Kunnon ravistelu ja vaikka sylky päin lapsen naamaa, niin johan tokenee. Kaikki tuntemani ihmiset, jotka on saaneet tukkapöllyä, selkään tai vastaavaa, ovat lopulta niitä järkeviä aikuisia, jotka osaa käytöstavat ja ovat sanoneetkin, että selkään on tullut ihan syystä. Tietty toiset, herkemmät lapset uskoo vähemmällä, esim. karjaisulla.

muistan itsekkin kun olin nuori 4-5vanha kylläkin, mutta kun isäni ja äitini erosi jäin äidin ja siskon kanssa. ei menny kauaa kun äitini hankki uuden miehen, josta sitten alkoi minun vaikeudet. Aloin rikkomaan tavaroita, kiroilemaan, varastelemaan yms. minusta tuli kauhu kakara. Nyt ko mietin niin se johtui siitä että minusta tuntui että tämä uusi mies sai enemmän huomiota kuin minä vaikka sainkin huomiota yhtä paljon. Se on vain niin vaikea ymmärtää sen ikäisen pään sisään. minusta tuokin jo kun hän haukkuu sinua ja miestäsi paskaksi kertoo siitä että hän pelkää menettävänsä paikkansa uuden miehesi takia. voin olla väärässä, mutta tälläi minä sillon miettisin.

semmoinen lapsi kuten äiti = hirviö
ei mitään hajua lapsen kasvatuksesta,uutta miestä jakoon vaan
ei voi kun ihmetellä miehiä miten ottavat tommosia naisia riesakseen
taitaa olla vielä varakas mies?
ihan tavallisen suomalaisen naisen profiili

aina erotaan,isän ja äidin ehdoilla,lapsi vasta 3-sijalla,jos ollenkaan

Lapsesi taitaa olla vammainen. :----D

naiset ovat paskoja eikä pitäisi antaa lisääntyä

Lapsi hakee huomion hyvällä tai pahalla, kokeile ensikerralla ottaa lapsi syliin kun kiukuttelu alkaa. Rajojen antaminen on myös tärkeää, mutta silloin kun lapsi on kiihtyneessä tilassa on sama kun puhuisit seinille. Sylissä lapsi rauhoittuu ja sen jälkeen lapsi on vastaanottavaisempi neuvoillesi.

Itse hermostuminen huutaminen tai rankaiseminen pahentaa tilannetta, koska lapsi kokee silloin sinut toiseksi lapseksi joka myös kiukuttelee. Lapsi tarvitsee aikuista joka osaa rauhoittaa silloin kun tuntuu pahalta.

Kun lapsi on rauhoittunut ja taas ymmärtää puhetta voit antaa pieniä sanktioita jotka hän ymmärtää, esim. yksi lelu pois tunniksi, istuta tuolilla ikää vastaava minuuttimäärä eli 3 vuotiaalle 3 minuuttia yms. Tee niin pieniä rangaistuksia jotka pystyt myös toteuttamaan, muuten lapsi oppii että vain uhkailet. Sanktioiden kohdalla kannattaa olla hellä ettei lapsesta tule arka tai ala vihaamaan kasvattajaansa.

sinulta taitaa puuttua säännöllisyys päivästä jos päiväkodissa menee hienosti niin tietynkaavan mukaan ne menee, puheen kehistysviivästyminen on yleisempää pojilla..
poikasi on kokenut kovia kun jo nuorena päiväkotiin joutunut ja monen paikan vaihos tietysti tekee omansa osansa..
lapseltasi puuttuu kunnon tuki ja vanhempana olet siirtänyt mummulle ja papalle, mutten ne ei näe päivittäin lastakaa.
lapsi on joutunut menettää koko ajan ,ettei mikään ole pysyvää, jolloin ei kasvatusta ja moraalikaan ole edes auttanut kun tuntemus lapsesta on niin vähäinen..
lapset ottaa niin helposti vaikutteita esim, päiväkodin/päivähoidon muitten lapsista.

nyt sinun pitää ryhdistyä poikasi takia.. lapsesi kun tekee pahojaan ihan vain jäähylle, eikä anneta periksi.. kun tulee pois ilman lupaa niin... eikun uudestaa ja älä unohda lämpöä ja kiitosta kun on kiltisti, ollut jäähyllä.
kerro kuitenkin mitä pahaa on tehnyt ja yritys ymmärtää on palkitseva halaus ja lupa mennä.. ja uudestaa kun tarvis muistutella jäähyllä.alku on hankalaa..

minun poikani on puheenkehityksessä auttanut lukea säännöllisesti ennen nukkumaan menoa kirjan.. itse aloitin lyhyistä: tähtiyön sarjasta ,esim kimaltava tähti
https://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9789512848508

prismasta olen löytänyt parilla eurolla.

joo mun 3v poijalle paljon samaa.sillä erolla, että ei oo avioeroa ja poika puhuu tosi hyvin, mutta tuo kiusanteko ja epätoivoni siihen kuulostaa niin tutulle... Olen välillä itkenytkin voimattomuuttani pojan kansssa. Neuvolassa pojalla oli kuitenkin kaikki hyvin ja sunkin varman kannattaa kysyä sieltä apua, puhuminen auttoi mulla ainakin!

Paskat kirjosanoja hbjhbvhs

Syytömiä me ollaan,jos teillä on häirikkö muksuja!

Kuulostaa siltä että lapsesi tarvitsee erityistä tukea. Minulla on vuosien kokemus erityislasten kanssa toimimisesta. Lapsesi tarvitsee hyvin tasapainoista ja turvallista kotia. Unohda siis omat tempperamenttiset kohtaukset tai alkon käyttö, ole lapsellesi se turvallinen äiti.
Puheen kehityksen ongelmat voivat jo sinänsä aiheuttaa raivokohtauksia kun lapsi ei saa itseään ymmärretyksi. Usein asiaan liittyy muitakin ongelmia. Pari käyntikertaa puheterapeutilla ei auta vielä ollenkaan. Valitettavasti joissain kunnissa on hyvin vaikea saada puheterapiaa ja vain ne jotka hakevat sitä sinnikkäästi voivat lopulta saada.
Mene rohkeasti hakemaan apua, ota yhteys neuvolaan ja kerro että haluat että poikaasi tutkitaan niin löytyy sopiva apu. Mitä pitempään odotat, sitä hankalammaksi tilanne muuttuu pojan kasvaessa. Tsemppiä! Ole aktiivinen, saat asiat kyllä kuntoon!

Hei,
sinä olet äitinä ajanut tilanteen tuohon malliin, ei ole lapsen syytä sinun ja lapsen isän ero.. Lapsellasi pitää olla molemmat vanhemmat jotka rakastaa häntä..

Myös sinun pitää rakastaa lastasi samoin kuin lapsen isän pitää rakastaa lastasi.. ja myös lapsen kuuluu rakastaa omia vanhempiaan..

Kerrot että sulla on uusi mies.. hän ei ole kuitenkaan lapsesi isä.. Minusta tuntuu että poikasi kaipaa sitä hänen omaa isää.. Järjestä tapaaminen sen pojan oikean isän ja pojan kanssa.. Anna heidän viettää aikaa yhdessä.. jää sinullekkin aikaa olla sen sun uuden miehen kanssa..

Vanhemman velvollisuus on laittaa rajat alaikäiselle lapselle.. elikkä kertoa lapselle mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä..

Kyllä tämä on hirveää kun aina syytetään äitejä. Isä tuossa alkuperäisessä tarinassa ei ole tehnyt enään mitään lapsensa eteen, ja näin ollen saa sellaisen käistyksen joistakin kommenteista että se onkin parasta lapselle.

perheneuvolaan voisit koittaa saada aikaa. pitäisi onnistua hoitopaikan kautta tai esim sosiaalitoimiston.
onko mahdollista että lapsella voisi olla joku autismikirjon häiriöistä, kun puhekkin tuottaa vaikeutta? omalla pojallani on asperger ja vaikka kotona ja koulussa on haastellista, niin hoitopaikoissa (pph ja päiväkoti eskari) kaikki on sujunut hyvin, koska autismikirjon lapset nauttivat säännöistä, ja rutiineista. kaikki uusi ja varsinkin yllätykselliset, valmistelemattomat asiat ja ns siirtymävaiheet tuottavat ongelmia. myös arjesta poikkeaminen ja viikonloput saattavat hermostuttaa lasta, koska silloin hänet kiskaistaan irti arjen rutiineista. katsoppa vaikka googlen kautta autismikirjosta ja vaikkapa adhd:sta

Eihän siellä päivähoitapaikassa vaan ole tapahtunut jotain väärää lastasi kohtaan. Jos häntä on käsketty olemaan hiljaa ja puhumatta niin puhekin viivästyy.
Sitten lapsi yrittää saada huomiotasi "väärällä" tavalla kun ei muuten tule kuulluksi eikä osaa tai uskalla ilmaista itseään muulla tavoin.

Oletko keskustellut muiden päivähoitopaikassa olevien lasten vanhempien kanssa?

Hyviä kasvatus neuvoja täältä saa lukea. Itse lapsena sain tukkapöllyä. Hain jopa vitsan metsän laidasta saadakseni koivuniemen herrasta. Vanhempani erosivat ollessani 12 vee. Silti olen mielestäni suvaitsevainen, tasapainoinen ja elämääni tyytyväinen aikuinen. Luin tämän päivä ilta-lehdestä, kuinka joku päiväkoti oli sitonut lapsen rattaisiin?? Herää kysymys, miksi rattaissa on valjaat? Siksi, että lapsella olisi turvallista istua niissä rattaissa. Tämä "vapaakasvatus" tänäpäivänä teettää ihmisille päänvaivaa huolestuttavan paljon. Muistan kun tukkapöllyn sain, niin jäin paikalleni miettimään, mitä tein väärin... En puhu nyt pahoinpitelystä enkä hulluna hakkaamisesta, vaan lapselle rajojen esittämisestä. Mihin on unohtunut lause; henkinen väkivalta on usein pahempi kuin fyysinen..."

Mulla on aika pitkälle samanlainen tilanne. OIen 25v kahden lapsen äiti. Tyttäreni on nyt 5,5v ja poikani 3,5v. Erosin lasten isästä noin 1,5 vuotta sitten pojan ollessa 2v. Meillä on kuitenkin yhteishuoltajuus ja lapset viettävät isällään yhtä paljon aikaa kuin minun luonani ja kaikki sujuu hyvin.

Myös minun pojallani on puheen kehitys viivästynyt. Hän ei osaa sanoa kuin pari sanaa, nekin huonosti. Kommunikointi tapahtuu lähinnä elekielellä ja ääntelyllä (puhuu omaa kieltään). Pojalla on myös ollut liimakorva, joka voi myös viivästyttää puheenkehitystä. Poika on myös väkivaltainen, aggressiivinen, voimakastahtoinen ja toisinaan hyvinkin rasittava riiviö. Kotona ollessa hän haluaisi jatkuvasti katsoa dvd-leffojaan, monta kertaa päivässä. Annan pari kertaa katsoa, sitten kun ei saa enempää niin ottaa hirveät raivarit, huutaa, yrittää lyödä, paiskoo tavaroita, ovia jne. tai vaihtoehtoisesti itse yrittää pistää leffan pyörimään. Jatkuvasti pitäisi saada jääkaapista jotain mehua, kurkkua, nakkeja tms. vaikka juuri oltaisiin syöty lounas. Jos en anna, taas samat raivarit kehiin. Kaiken lisäksi hän härnää isosiskoaan todella paljon. Nipistelee, puree, vetää hiuksista, käy niskaan, sotkee leikit yms. Ulkona käyttäytyy yleensä huomattavasti paremmin. Lapset käyvät pari kertaa viikossa kerhossa, sieltäkin on muutamia kertoja huomautettu pojan käytöksestä, kun on lyönyt jotain toista lasta.

Olen myös todella stressaantunut ja masentunut poikani käytöksestä. Kaikkea tosiaan mekin yritetään touhuilla, mutta silti tuntuu kuin poika olisi jotenkin turhautunut tms. Onneksi isä hoitaa lapsia yhtä paljon, niin saan välillä edes kunnolla hengähtää ja levätä. Mutta on kyllä todella rankkaa.

Siinä käy,kun lapsella ei ole rajoja. Vanhemmat ovat lapsen kavereita. Voi vaan kuvitella,millainen riiviö lapsi on 10 vuotiaana,jos vanhemmat jatkaa kaverisuhdetta lapsen kanssa.

Totesit AP itse, että lapsellasi on uhmaikä. Eli vastasit omaan kysymykseesi. Kärsivällisyyttä vaan, kyllä tuo menee ohi, mutta muista, että lapsesi on vielä pieni! Samanlaista se on meillä muillakin, et ole mitenkään erityisasemassa, eikä lapsesi kuulosta millään tapaa erityisen hankalalta! Ja niille, jotka kieltävät kritisoimasta/syyttämästä äitiä: Jos äiti ryyppää, äidissä on vikaa, ja vika on silloin 100% PELKÄSTÄÄN äidissä, ei lapsessa!

avioero voi vaikuttaa 3v lapseen kauhealla tavalla. samoin juominen. älä tee sitä, jos et itsesi niin edes lapsesi vuoksi.
pienen lapsen vanhempien pitäisi mielestäni melkeimpä pysyä yhdessä vaikkapa ystäväpohjalla siihen asti, että lapsi vähän kasvaa.

Mikä kumma tauti naisilla ja miehillä on pitää tehdä lapsia heti kun on menty yhteen,eikö sitä voisi vähän aikaa harjoitella tekoa ja yhdessä oloa.Siten vaan tapaamisen jälkeen sänkyyn ja lapsia tulemaan vaikka ei osata edes yhdessä olla tapellaa ja lähetään eri suuntii lapset jää mihin sattuu jommalle kummalle ta sijoitukseen heitto pussiksi tai verisen riitelyn kohteeksi.Äidillä on suurin sananvalta lasten kohtalosta ,isät ovat oman sotansa kokeneet yhdessä ollessa ja luovutaneet heikkoina,onko aina parisuhde kehitynytkään niin vahvaksi että jaksaisi vastoin käymisiä kokea jatkuvasti,pakenee ja häpeää omaa valintaa. kyllä monella äidillä on lasten paras, sivuseikka kun täytyy lähteä hametta tuuletamaan.tämän seurauksia moni syytön pienokainen joutuu sivuraiteelle lopupun elämänsä ajan.

Ota selvää käytöshäiriöstä ja hae ammattiapua. Perheneuvolasta et saa kuin jonkinlaista keskusteluapua, mutta se tuskin on riittävää. Kannattaa vaatia pojalle tutkimuksia. Kuulosta käytöshäiriöltä ja mahdollisesti myös muultakin joka selviää vain perusteellisilla tutkimuksilla, joita tehdään yleensä erikoissairaanhoidon puolella.

Jos siis pojalla psyykkinen/neurologinen oireilu, syyttelet turhaan itseäsi. Syyttelyllä ei lapsesi asioita saada eteenpäin.

Mee hoitoon ja opettele kasvatuksen Alkeet!!

hei!

oletkin jo saanut paljon hyviä neuvoja täällä (tosin myös paljon paskaa, yritä olla välittämättä niistä). niinkuin moni on täällä puhunut ja kuten itse totesit, pojallasi nyt on se ikävaihe minkä vuoksi noin käyttäytyy. hän ei ole ilkeä sinua kohtaan. hänen aivonsa kasvavat vielä monta vuotta, ja hän on todellakin vasta kolme vuotias. kolmevuotiaanahan se on kaikkein hauskinta kun saa rikkoa kaikki tekemänsä lumilinnat, hiekkakakut, legotornit summuut. yritä päästä lapsesi tasolle, ja katsella asioita sieltä näkövinkkelistä miltä kaikki näyttää. esimerkiksi, kuinka pieni hän vielä on. jos sinä menet kyykkyyn, olet samanpituinen, asiat voivat näyttää sieltä katsottuna aika hurjilta välillä.

sillä yhellä mummulla mm. oli hyviä vinkkejä tuola alempana. ja puhu mieltäsi vaivaavista asioista ihmeessä neuvolassa, he kyllä ymmärtävät sinua sielä ja rohkaisevat. voisitko kysyä tai puhua asiasta myös jonkun toisen äidin kanssa? vähän kautta rantain kysellä tutuilta vanhemmilta miten teillä meni uhmisikä ja näin? jos saisit vähän edes vertaistukea. kaikkea hyvää sinulle ja voimia! seuraavan kerran kun meina mennä hermot niin laske sataan:) ja muista aina kertoa lapsellesi, jos sinulla menee hermo, että nyt äitillä menee hermo, ja selität hänelle miksi. ja sitten kun tilanne on ohi niin sitten halitaan ja pusitaan. lapsi oppii tätä mukaa myös sen, että tunteet voi näyttää äitin kanssa turvallisesti, koska sinä olet äiti. ja jos ei äiti, niin kuka sitten on se ihminen kelle lapsesi voi näyttää pahan olonkin. ole iloinen että poikasi kiukuttelee sinulle eikä hoidossa, hän luottaa sinuun.

Tyypillisen uhmaiän oireet. Kokee kuitenkin olonsa turvalliseksi kun voi kiukutella olisi surullista jos vaan vetäytyisi omiin oloihinsa masentuisi ja olisi kaikin puolin kiltti nyssykkä. Silloin suru(?) kohdentuisi häneen itseensä.
Suru ehkä hoitopaikkojen vaihtumisesta ?
Ethän ota "luontoa" pois kovalla kurilla, rakkauttasi kaipaa nyt mutta myös niitä rajoja. Ja kärsivällisyyttä !
Samoin isovanhempien toivoisi jaksavan tätä uhmaikäaikaa. On hyvä kun saat lapsen silloin sinne hoitoon kun et itse koe jaksavasi, mutta älä selittele että tämä antaa sinulle jonkun kunniallisen syyn juoda ! Juominen itsessään ei ole mikään ratkaisu ongelmiisi. Ole aikuinen äläkä mikään kakara. Olethan 35v.
Ellei uhmaoireilu asetu jonkin ajan kuluttua hae lapselle apua esim. perheneuvolasta.Lapsesi on kaiken avun arvoinen myös sinä itse. Häneen kannattaa ja pitääkin panostaa. Olet onnekas kun sinulla on hyvä ymmärtävä miesystävä. Josta lapsi ilmiselvästi pitää vaikka kokeileekin kärsivällisyyttään, mutta juuri siksi kokeilee rakastaako häntä oikeasti. Kokee ehkä menettäneensä oman biologisen isänsä ja "testaa" nyt isäpuoltakin. Sinun ei kuitenkaan kannata mollata isää lapselle. Et kai siihen sorru ?
Rakkautta rajoja ja loputtomasti kärsivällisyyttä, Turvallista tylsää rutiinia jo senkin vuoksi että on joutunut vaihtamaan päivähoitopaikkaa niin monesti.
Se jo itsessään on ollut aika raskasta hänelle. Skarppaa siellä ja kotona ei sitten enää jaksakaan. Kuvittele itse vaihtavasi työpaikkaa samassa tahdissa, et olisi yhtä tasapainoinen kuin nyt. Haluaisi kotona varmaan vain olla ja levätä, ei sitä ohjelmaa tarvisi niin kauheasti järjestää.
Puolen vuoden päästä tilanne voi olla jo valoisampi. Voimia !

Näin siinä käy kun ajattelee vain itseään tuonkin abortin kannalta ja jätetään mies pois perheen ulkopuolelle uuden munan toivossa, en ihmettele yhtään jos entinen miehesi ei ole kiinnostunut lapsenne elämästä

Onhan tuollaisia lapsia nähty, mutta kyllä niistäkin kaikista on ihan fiksuja ihmisiä kasvanut. Hälyttävältä kuulostaa tuo hoitopaikkojen määrä. Voihan sitä itse kukin miettiä miltä tuntuisi olla parin vuoden aikan 17 eri työpaikassa. Aina eri ihmiset, tavat ja paikat, eikä koskaan tiedä milloin joutuu taas lähtemään. Lapsi voi kokea olevansa jotenkin tuhma ja joutuvansa sen takia aina pois. Ehkä hän ei hoidossa näyttä tunteitaan koska pelkää. Sitten se kaikki tuhautuminen purkautuu kotona, koska siellä voi turvallisesti näyttää pahaa mieltä.

Tiedän että kuntien pitää säästää, mutta eikö nyt mitään muuta kohdetta löydy. Kalliiksihan tämäkin loppujen lopuksi tulee.

Lapsellasi on ollut paljon muutoksi pieneen ikäänsä nähden.. isän lähtö, 17 hoitopaikkaa ja uusi miesystäväsi. Yritäpä astu pienen lapsesi kenkiä ja miettiä miltä tämä kuvio tuntuisi 3 vuotiaan näkökulmasta. Sinun täytyy alkaa nähdä asioita lapsesi silmin, jotta voisit antaa hänele mitä hän tarvitsee. Olen koonnut seuraavanlaisia asioita, joilla voit auttaa lastasi ja itseäsi.

1) Oletko käsitellyt ero asiaa lapsesi kanssa? Oletko kertonut hänelle asiat niin, jotta lapsesi ymmärtää sen. Lapset syyllistävät itsensä erosta. Luultavasti poikasi kantaa syyllisyyden taakkaa harteillaan isän lähdöstä. "Isä lähti, koska minä olin paha". Jos olen paha, äitikin voi lähteä. Näin menee lapsen logiikka.

2) Sinun tulee luoda lapselle vankkumaton turvallisuudentunne. Lapsesi tulee tietää, että et missään tilanteessa koskaan hylkäsi häntä. Lapsen tulee tietää, että vaikka hän olisi kuinka ilkeä ja tuhma tahansa, niin häntä ei hylätä.

3)Ole varma ja turvallinen aikuinen. Sinun tulee kestää lapsen tunteenpurkaukset ilman, että menet tolaltasi. Älä ota lapsen tunnepurkauksia henkilökohtaisesti! Lapsi purkaa pahaa oloaan ulos tavalla, jolla hän osaa. Lisäät hänen taakkaansa, jos lapsi näkee, että saa sinut pois tolaltaan. Pysy rauhallisena, kun lapsi kiukkuaa ja raivoaa. Hän tarvitsee vahvan ja turvallisen aikuisen, joka rakastaa häntä kaikkinen hänen puolineen.

4) Aseta rajat. Miten toivoisit lapsen käyttäytyvän eri tilanteissa? Mitkä tilanteet ovat ongelmia? Ruokailu? Nukkumaanmeno? Pukeutuminen? Jos lapsi ei tottele, niin mitä teet silloin? Laitatko jäähypenkillle? Poistatko ruokapöydästä hetkeksi toiseen tilaan? Nämä asiat kannattaa miettiä valmiiksi ja toimia suunnitelman mukaan.

5)Lapsi haluaa aikuisen huomiota. Vahvistatko lapsesi negatiivista vai positiivista käyttäytymistä? Jos lapsi kuulee kaiken aikaa ei, älä ja moitetta väärin tehdyistä asioista, niin olet luisunut palkitsemaan negatiivista käyttäytymistä, sillä huomion saaminen on lapselle palkinto.. mutta lapsi kokee itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi. Positiivinen palkitseminen vaatiikin sinulta tarkkana olemista. Kehu lastasi kaikesta hyvästä mitä tekee, vaikka olisi aivan pieniäkin asioita. Lapsi loistaa ja hehkuu saadessaan vanhemmiltaan hymyn, kehua ja kannustusta. Tätä lapsi haluaa lisää, joten hän alkaa toistaa positiivista mallia toimia.

6) Fyysinen läheisyys ja rakkauden välittäminen lapselle on hyvin tärkeää. Pidä lasta sylissä, jotta hän saa todella tuntea sinun rakkautesi.

7) Ole onnellinen aikuinen. Onnelliset lapset kasvavat onnellisista aikuisista. Lapsi samaistuu perheen ilmapiiriin.Rauhalliset, tasapainoiset ja onnelliset aikuiset ovat kuin peilejä, joista lapsi näkee itsensä ja hänestä kasvaa samanlainen. Aikuisen tulee olla terveellä lailla itsekäs ja pitää huoli omasta onnellisuudestaan, koska vain onnellinen ja tyytyväinen aikuinen voi antaa lapsille parasta mahdollista.

Et varmasti ole ainoa jolla on tällaisia ongelmia lapsen kanssa. Seuraavat asiat kannattaa tarkistaa: onko lapsen perusturvallisuus-kokemus kunnossa. Liian levoton elämä, pelko että vanhempi ei olekaan lähellä yms aiheuttavat kolauksen perusturvallisuuden tuntemiseen. Lapsi tarvitsee rutiineja, ei jatkuvaa retuutusta paikasta toiseen. Pienet lapset eivät tarvitse harrastuksia eikä varsinkaan koko ajan uusia elämyksiä ja tapahtumia. He tarvitsevat tavallista arkea vanhempien kanssa. Millaista ruokaa syötät lapselle? Lisäaineilla kyllästetty roskaruoka ym einekset aiheuttavat monenlaisia oireita. Ne ei ole tarkoitettu edes joka viikkoiseen käyttöön. Nukkuuko lapsi tarpeeksi? Entä ulkoilu? Päivärutiini joka toistuu samanlaisena luo tasapainoa. Ole läsnä, puhu lapselle kauniisti. Ethän laskeudu itsekin "lapsen tasolle" kun lapsi kiukuttelee vaan olet se rakastavia rajoja pitävä vanhempi. Älä kurita fyysisesti mutta pidä rajat. Jos väsyt ja mikään ei tunnu auttavan, ota yhteys neuvolaan ja sitä kautta saat apua. Myöhemmin kiittelet itseäsi siitä että tulit niin tehneeksi - tunnelin päässä näkyykin valoa.

Suomalaisten tyyli hoitaa kaikki asiat, jotka aiheuttavat pahaa oloa;
Juomaan vaan ja pää tyhjäksi...

Sinua masentaa lapsesi käytös? Jos hetkeksi sulkisit pois oman pahan olosi ja keskittyisit lapsesi mahdolliseen pahaan oloon. Lapsi on vasta 3v. ja näyttäisi jo nyt hänen elämässään olleen todella suuria muutoksia, jotka vaikuttavat varmasti hänen käytökseensä. Mitä muuta voi lapselta odottaa kuin kertomaasi käytöstä, jos hänen elämänsä on ollut mitä kerroit sen olleen.

Kuten yllä sanottiin. Mieti asiaa lapsen silmin. Noin pienet ihmiset eivät osaa suhtautua muutoksiin samalla tavalla kuin aikuiset.

Lapsi ei ole ilkeä, laskelmoivasti kiukuttele ja kiusaa. Jotain on pahasti pielessä. Varmasti olet tehnyt parhaasi, mutta jotta asia selviää ja myös lapsesi voi hyvin, ota ihmeessä yhteyttä ammattiauttajaan, joka osaa tukea sinua, suunnata ajatukset ja toiminnat rakentavaan rikkovan sijasta.

Perheaisainheuvottelukeskukset ovat yksi esimerkki, neuvolan kautta saatte myös varmasti apua. Lapsesi on selvästi hädissään ja reagoi tavalla, jonka on huomannut tuovan eniten huomiota. Olette kaikki ansainneet parempaa, kysy ihmeessä neuvoa asantuntijalta, sitä varten he ovat. Viethän lapsen lääkäriin, kun esimerkiksi lapsen flunssa sitä vaatii. Toimi, älä odota hetkeäkään. Hienoa, että olet huolissasi ja kysyt. Osoita kysymyksesi taholle, joka oikeasti osaa auttaa. :o)

Tsemppiä koko perheelle!

Kovin on nopeasti läydetty seurustelukaveri eron jälkeen. Olisikohan pitänyt hiukan rauhoittaa tilannetta ja olla jonkin aikaa vain pojan kanssa?

Kyllä, järjellisesti ajatellen noinkin.

Mutta järjellisesti ajatellen; mitä järkeä on erota jo valmiista perheestä joidenkin riitojen vuoksi, jos rumba molemmilla puolison etsinnästä tallaa loputkin arvot jalkoihin.

Huostaanottoihin on valtiolla varaa, mutta ei nuorille seurusteleville avioon aikoville ja ensimmäistään odottaville vankkaan vanhemmuuden koulutukseen.

Tämä on jo kauan ollut suurin hätähuuto tulevien perheiden auttamiseen sen vuoksi, koska aito vanhemmuuden esimerkki on kansalta viety jo 40 v. naisten kokonaisvailtaisen ja kokopäiväisen ansiotyön vuoksi. Siis naisten, joilla olisi ollut suuremmat velvoitteet hoitaa alle kouluikäisiä lapsiaan.
Tästä on repaleinen ja rikkoutunut perhe-elämä seurauksena koko Suomessa.
Vain ja ainoastaan oikea perhe-esimerkki takaa jatkuvuuden samalla esimerkillä tulevaisuuteen. Aviopari, joka katkaisee eroonsa perhe-elämän koossapitämisen, tekee merkittävän huonon teon jälkipovilleen!

Moi!

Kuulostaa liiankin tutulta ja tekisin kaikkeni jos olisin lähes kymmenen vuotta sitten saanut omiin samanlaisiin ongelmiini neuvoja. Itse jäin kahden alle kolmevuotiaan kanssa eron jälkeen ja esikoiseni käytös oli juuri samanlaista kuin kuvasit oman poikasi käytöstä.


Ensimmäiseksi:

Kehoitan jatkamaan ja vaatimaan puheterapiaa ja vieläpä itse sitoutumaan siihen. Kun poika menee muutamanvuoden kuluttua kouluun, on puheen oltava mallillaan, jotta on edellytykset oppimiseen. Tiedän kokemuksesta, kuinka kaikki tällainen "ylimääräinen" rasittaa yksinhuoltajan arkea ja väsyttää, mutta se oikeasti myös kannattaa ja tulokset saattavat näkyä vasta vuosien päästä. Ja toisaalta näiden tukitoimien "laiminlyönti" se vasta ikävällä tavalla näkyykin, jos kielellisen kehityksen hitauden takia joutuu jatkuvasti saamaan erityisopetusta tms.

Toiseksi:

Vaadi tukea myös itsellesi! Kun lapsella ei ole sanoja joilla kuvailla tunteitaan, voi tunteet patoutua ja kiukkukohtaukset vain kasvaa. Neuvola, lastensuojelu ja seurakunta osaavat ohjata paikallisiin tuentarjoajiin. Tukea saa esimerkiksi ryhmistä, joissa käsitellään vanhemmutta, uhmaikää tms. Kunnasta riippuen perheille on paljolti erilaisia tukia, mutta sinun täytyy vaatia niitä lapsen vanhempana. Ennen kaikkea hae tukea itsellesi, jotta ymmärtäisit lastasi ja jaksaisit hänen kanssaan.

Kolmanneksi:

Oli tilanne miten paha tahansa itsestäsi, älä häpeä pyytää apua. Älä pelkää pyytää apua. OLE ROHKEA JA VAHVA, sillä tavalla perheenne selviää. Muista, että on kyse oman lapsesi parhaasta ja myös sinun parhaasta. Mikäli ongelmiin ei tartuta heti niin niillä on ikävä tapa kasaantua ja silloin vanhemmuus saattaa tulla painolastiksi, jota sen ei pitäisi olla.

--------

Oma esikoiseni ei kyennyt sanoilla kertomaan omista tunteistaan kun erosimme. Hänellä on edelleen käsittelemättömiä tunteita eromme ajalta ja ennen sitä, joita nyt yritetään saada erilaisin tuki toimenpitein käsiteltyä. Hidas kielellinen kehittyminen on vaikuttanut radikaalisti koulunkäyntiin, mutta sitkeä lapsi on onneksi pärjännyt karussa koulumaailmassa.

Itse en osannut VAATIA riittäviä tukitoimia ajoissa, enkä osannut suhtautua riittävällä vakavuudella näihin olemassa olleisiin ongelmiin ja siksi haluan rohkaista sinua viemään asiaa rohkeasti ja ylpeänä vanhemmuudestasi eteenpäin.

Muista hoitaa myös itseäsi ja ota itsellesi omaa aikaa, jotta jaksat hoitaa kalleimpaasi. Sinä olet lapsesi koko maailma, älä anna sen särkyä!

Aurinkoista kvään jatkoa =)

Asetatkohan nyt lapsen aikuisen asteelle tai jotekin vastuulliseksi teoistaan ja käyttäytymisestään? Ikäänkuin lapsi tekisi tahallaan ja ymmärtäisi seuraukset. SINÄ olet aikuinen, poikasi on lapsi. Sinä luot turvallisuuden tunteen lapsellesi ja annat rajat.

Kuka välittää ja pitää huolta sinusta ja jaksamisestasi? Hyvinvointi lähtee omasta itsestä ja on kunkin omalla vastuulla. Mutta jos tulee pattilanne tarvitaan toinen aikuinen tueksi (miesystävä, ystävä, ammattiauttaja). Sinäkin tarvitset omaa aikaa ja tilaisuuden palautua.

Minä ( mies 45 v. ) en ole eroperheestä lähtöisin, mutta isäukon kuolema silloin kun meikä oli 5 v. vieläkin kaivelee. Kyllä pojat tarvitsee isäänsä siinä kuin äitiään, kumpi tahansa puuttuu niin jotakin puuttuu. Itse olen isä ja hyvä olen ollutkin, ei ole vielä tullut kritiikkiä ja tuskimpa enää tuleekaan kun penskat on jo aikuisia ( tai ainakin kuulevat niin ). Niitä eroja pitäisi miettiä tarkkaan.

3-vuotias, vilkas poika on juuri tuollainen jos on ollakseen :) Älä huoli, noita pultti-ikiä tulee ja menee. Typerintä on tyrkyttää joka välissä terapiaa ja keskustelemaan neuvolassa. Siitä seuraa vaan ongelmia yleensä viranomaisten kanssa. Saat juoda (kohtuudella?), saat elää elämääsi eteenpäin. Ihanaa että vanhempansi tukevat ja hoitavat ilmeisesti poikaa. Suomalaiset lapset istuvat pääasiassa paikallaan ja rakentelevat legoilla. Hidas katse ja reagointi kuuluu kuvioihin. Sinun lapsesi on saanut virtaa jota purkaa. Meidänkään 3-vuotias ei ole näitä lapsia jotka istuvat paikallaan ja tuijottavat eteenpäin. Hänen siskonsa on toinen elohiiri :) Rasittavaa? Joo. Ahdistavaa. Joo. Joskus jopa joutuu häpeämään noiden kanssa yleisillä paikoilla liikkuessa mutta ovat he ihaniakin. En ole vielä koskaan ollut molemmista lapsista paria tuntia enempää vapaa. Ai, no synttäreillä 1 yö ja ei muuta kuin 12.00 jälkeen takaisin kotiin. Lapsilla asuu isä kotona mutta useimmiten tuntuu että mies on kolmas lapseni.
Meidän 3-vuotias aloittelee vasta lauseita. Suurin osa on galipalikotstugaa -kieltä. Siskona puhui enemmän kai jo 1,5 -vuotiaana. Tämä vesseli sen sijaan ei. On kovatahtoinen puupää mutta niin hellä ja rakastava kun sille päälle sattuu. Mielialat vaihtuvat hetkittäin ja alati. Ihanasta hymystä korvia vihlovaan rääkymiseen, lattialle heittäytymisineen ja muine manöövereineen. Päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen...
Älä lannistu ap. Äläkä missään nimessä syyllisty. Jokainen terve äiti tuntee joskus että voisi viskata parkuvan vaativan kiukkupeppunsa oven taake ja unotaa että edes kuuluu samaan osoitteeseen tuollaisen kanssa. Ne ovat normaaleja tunteita. Terve äiti ei kuitenkaan toteuta mielessään takovia uhkauksia, vaan on jo parin minuutin kuluttua sylikkäin perhe-elämänsä helvetiksi tekemänsä poikasen kanssa. Älä panikoi. Vuoden kuluttua naurat tämän päivän hätäilyillesi ja tiedät että lapset kehittyvät eri aikaan. Poikalapsilla eritoten puheen kehitys tulee usein myöhemmin kuin tytöjen. Kyllä poika oppii ja rauhoittuu. Puheen kehittyessä oppii koko ajan lisää kommunikointia ja raivokohtaukset siirtyvät taustalle... kunnes taas päivänä eräänä: hirviö on palannut mutta aina vain lyhyemmäksi aikaa kerrallaan. Kyllä sinä selviät ja teidän poppoonne selviää. Kiva kun kirjoitit tänne. Muistakaa vaalia myös liittoanne. Poika hoitoon ja te kaksi lepoon. Jatkakaa pojan kanssa viettämäänne aikaa. Yhden käytännön neuvon voisin antaa; kun haet pojan hoidosta, ja jos jäätte kotipihalle ulos, syötä hänelle välipala ja juota vähän. Monesti lapset eivät tunnista nälkäänsä ja jos päivähoidossa ei ole ruoka maittanut tai sitä ei ole ollut riittävästi on lapsi monesti kiukkuinen jo siitäkin syystä. Eväät auttavat kummasti :) Kivaa kesää teidän perheelle. Älä murehdi turhia (kyllä ne päivähoidossa ja neuvoloissa puuttuvat vähän liikaakin asioihin jos kaikki ei mene käyrillä) Moiks!

Ensiksikin: kaikki ajallaan. Poika oppii vielä tottelemaan ja käyttäytymään asiallisesti. Siihen vain menee aikansa.

Ole kärsivällinen, kärsivällinen ja kärsivällinen. Pojalla on paha uhmaikä. Vanhimmalla omalla lapsellani ei juurikaan uhmaikää ollut tai se meni ohi parissa viikossa. Sen aikaa hieman intti vastaan. Toisen muksun uhmaikä alkoi vuoden vanhana - ja sitä jatkui kuusivuotiaaksi. Monta vuotta hän sai aivan mahdottomia itkuraivareita, joilloin vain rääkyi lattialla - tai missä nyt sattui olemaan ja hakkasi päätään - siihen mihin sattui osumaan. Kokeilin "syliterapiaa". Jostain kuulin että lapsi tuntee itsensä turvattomaksi raivarin saatuaan. Kaikin voimin pitelin lasta muutaman kerran sylissäni, muttei sillä ollut lapseen mitään vaikutusta. Minä sain rintani ja kaulan alueen kipeäksi ja pelkäsin menettäväni hampaani, kun mukelo takoi päätään minuun.

Uhmaikäinen toiminnallaan kokeilee rajojaan. Yleensä vanhempi väsyy kauan ennen lasta. Mikä sinun tapauksessasi olisi oleellista on lepo ja oma aika. Et ainakaan jaksa olla kärsivällinen, jos ratkeat juomaan. Masennut ja hermostut vain entisestään. Poika pitäisi saada ainakin epäsäännöllisen säännöllisesti isovanhempien - tai kenen tahansa hoitoon. Sinun olisi myös hyvä mennä ammattiauttajalle pojan kanssa. Hän voisi myös syynätä miksi pojan puheenkehitys on jäljessä. Oma raivottareni myös oppi puhumaan varsin myöhään.2v päivänä ei sanonut kuin kolme sanaa. Parin kuukauden päästä kyllä jo puhui täydellisesti ja lauloi täyttähäkää, kiroili myös..

Onko pojalla yhtäkään leikkikaveria? Pääsisit helpomalla, kun poikasi leikkisi jonkun toisen lapsen kanssa. Ehkei muistaisi kiukutella sinulle niin paljon. On vähän tylsempi juttu, jos poika alkaa toiminnallaan hallita koko perhe-elämää. Olisi keksittävä jotain myönteisiä uusia ratkaisuja ja tekemisiä. Myös joku muksuharrastus voisi olla hyvä. Veisikö ukki poikaa esim. onkimaan? Tähän päivään mennessä en ole kuullut kenenkeen tuonikäisen kieltäytyvän onkimisesta - en pojan enkä tytön.

Kerran oma lapseni sanoi kahvilassa yhdelle naiselle "tyhmä täti". No, tämä "tyhmä täti" alkoi kertoa oman lapsensa kaameasta uhmaiästä. Sanoi, että varmaan minunkin tytön uhmaikä päättyy viimeistään kun täyttää 6v. Lisäsi myös, että ainoa asia mikä hirveässä uhmaiässä oli positiivista, niin se, ettei hänen lapselleen tullut varsinaista murrosikää ollenkaan. Näin tapahtui. Minun tytön uhmaikä päättyi myös 6vuotiaana eikä hänellä ollut murrosikää - tai sen näyttivät vain numerot :). Olen vuosien varrella tehnyt tarkempaakin tutkimusta asiasta. Yhdelläkään lapsella en ole kuullut olevan voimakasta uhma- sekä murrosikää.

Minulla on kolme lasta, jolla ensimmäisellä ei ollut uhma- eikä murrosikää. Toisella oli voimakas uhmaikä. Kolmannella on nyt jonkinlainen murrosikä. Ei mikään kamala, vaikka välillä ajattelen, että täyttäisipä pian 16v, niin alkaisi jo pikkuhiljaa käyttäytyä taas kokonaan normaalisti.

Poika kaipaa isäänsä ja miehen mallia. Eipä siinä muuta :(. Myös sanktioita pitää harjoittaa.

Enpä oikein jaksa uskoa, että lapsen paha olo johtuu itse avioerosta, vaan sitä edeltävästä ja jälkeisestä isän ja äidin tunnemyllerryksistä. Yrittäkää löytää oma mielenrauha ja balanssi elämään, niin kyllä se lapsikin siitä pikkuhiljaa tokenee.

Eikö se puheterapeutti kertonut että juurikin nuo kiukun puuskat (osa niistä) johtuvat siitä koska hän ei osaa kertoa asiaansa ja häntä ei siten ymmärretä. Varsinkin jos hänellä olisi paljon asiaa mutta ei osaa sitä tuoda ymmärrettävästi esille. Esim hän haluaisi jakaa sanoin jotain negatiivista jota päivän aikana tapahtunut, koska ei sitä sanoin voi kertoa, tuo hän tämän asian ruumiin kielellä esille, juurikin negatiivisella käytöksellä... puheen tukemisen aloittaminen heti ja jatkuvaan puheterapiaan. Meillä helpotti heti kun saimme apua ( leikattiin tiukka kielijänne) lisäksi puheterapiaa. Kun puhe alkoi sujua ja toistemme ymmärtäminen lisääntyi, poika rauhoittui silmin nähden! toki on myös ikään liittyvää rajojen kokeilua ja lapsen leikkimielistä härnäystä. Nimenomaan lapsen mielestä tämä kiusanteko on hänelle leikki ja ajan viete, ennen kuin ne rajat iän myötä löytyvät, mutta aikaa ja hermoja se vie. Aloittajalle, olet varmasti hyvä äiti! Kaikki äidit tuntevat huono äiti tunteita jossain vaiheessa. Lapsen kasvun mukanapa kasvaa myös se vanhempi, ihmisenä henkisesti. Paljon voimia aloittajalle, tämä aloittajan kertomus olisi lähes voinut olla omani 4 vuoden takaa. Kun jaksaa ottaa asioista selvää ne kyllä selviävät, koska välität ja rakastat ja huolehdit lapsestasi. Aurinkoista kevättä aloittajalle!

Ota huomioon, että lapsi on vasta 3-vuotias ja hänen kuuluukin käyttäytyä tuolla tavalla, hänellä on uhmaikä. Hän käyttäytyy asiallisesti aikanaan, sinä et ole ollut asialinen.
Et voi odottaa 3-vuotiaalta aikuismaista käytöstä, mutta itse voisit käyttäytyä aikuismaisemmin., vastuunottaminen ja viinapullo eivät kuulu yhteen.
Älä syytä lasta omasta huonosta olostasi, hae apua jos et jaksa. Huono olosi heijastuu lapseen. Kannattaisi ottaa psykologiin yhteyttä.
Muista rentoutua ja levätä, selvin päin, mene lenkille ja ulkoile.

Syötätkö lapselle aspartaamilla makeutettuja jogurtteja, karkkeja, limsoja? Aspartaai aiheuttaa ylivilkkautta ja käytöshäiriöitä.

Syöttekö paljon pika-aterioita, einesruokia ja cocacolaa?

Uskon että paljon lasten käytöshäiriöistä aiheutuu myös huonosta ravinnosta.
On aivan kauheaa katsoa baareissa, kun KAKSIVUOTIAILLE syötetään jotain pikaruokaa ja kersa latkii ISOA LASIA COCACOLAA.

Ennen lapset olivat paljon rauhallisempia, kun syötiin lisäaineetonta kotiruokaa, eikä järjettömän paljon makeaa, AIVOMYRKKY aspartaamista puhuattakaan Aspartaami on kielletty vaippaikäisiltä mutta tyhmät vanhemmat syöttävät sitä leikki-ikäisille ja sitä vanhemmille lapsilleen.

Käytitkö suomi24:sta raskausaikana? Se on saattanut vaikuttaa lapsesi kehitykseen, sikiö imee kaiken negatiivisuuden itseensä.

ei tuo nyt niin huolestuttavalta kuulosta :)
meillä poika 3,5v ja hirvittävä uhma päällä.
kun häntä komentaa ni hän osoittaa sormella ikään kuin ampuisi komentajaa ja tätä tekee myös muille lapslle jos mielipiteet eivät kohtaa.
äiti ja isi ovat tyhmiä ja ei halua totella (olemme eronneet lapsen ollessa n. vuoden ikäinen)
itsellä myös välillä voimat loppuu pienen miehen uhman kanssa mutta se on sitä rajojen hakemista.
meillä on käytössä jäähypenkki joka onkin todettu todella tehokkaaksi.
kirosanat olivat yhdessä vaiheessa myös mukana lapsen puheessa mutta hän ymmärsi kun sanottiin että tuo on typerää ja ketään ei naurata tuollaiset puheet.
ja niin on meilläkin ollut suunnaton tuhoamis vimma :D
lumilyhdyt, lumiukot, hiekkakakut ym ovat olleet kohteena...eli tuskimpa tuosta tarvistee huolestua...itse rakensin lapselle juurikin sitä varten lumikasoja että saa tuhota...vimma meni ohi kun huomasi että nuo saa tuhota ja noita ei.
lapset ovat äärettömän viisaita ja osaavat kyllä heti käyttää hyväkseen jos vanhemmat väsyvät.
kovasti voimia sinulle.
mutta lopeta hyvä ihminen se juominen vielä kun ei ole myöhäistä.
ja jos kunta yrittää vielä vaihtaa lapsesi hoitopaikkaa niin kieltäydy...vadoten siihen että ei ole lapselle hyväksi vaihtaa hoitopaikkaa jatkuvasti.
jos ei muuta niin ota yhteyttä lasten valvojalle ja esitä hänele että on ollut näin ja näin monta hoitopaikkaa ja lapsen kanssa on nyt muutenkin ongelmia.hakeudu perheneuvolaan siltä saat tukea lapsen kanssa.he kertovat mikä on normaalia ja mikä ei he neuvovat ja opastavat.

viisas on se joka kysyy ja etsii apua silloin kun omat voimat ja taidot eivät riitä.

minun on pakko laittaa sinulle sivun josta yleensä olen katsonut vinkkejä.
ja toivon että huomioit teet muutoksia, etkä syylistä itseäsi..
jokainen vanhempi on hyvä vanhempi ja tietämättömyydestä ei saa rangista.
lopeta juominen, korvaa hellitelyllä ja vaikka hieronnalla.


http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_aloittaa_paivahoidon/

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/jaksaako_vanhempi/

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/tukivinkit/lapsi_on_uhmaiassa/vanhempi_asettaa_rajat/


toivottavasti auttaa..

Niinpä...; kehä 3:sen sisäpuolelta naisia tavanneena ihmetyttää..nykyinen lapsenteon suunnittelu... Esim sulla lapsi vasta 3:e ja ero jo hoidettu ja uus " sisässä"...:0).. Kertoo siitä, eetä teit lapsen vaikka on varmasti jo tekovaiheessa ollut kaikkea muuta kuin " kestävällä pohjalla olevan rakkauden hedelmä"....:0)...

" Sitä saa mitä tilaa ".....

Naiset ottakaa nyt jo helvetissä järki käteen siinä lapsenteossa ...SUUNNITTELUA myöten..!!!!! Kohta meillä on Suomi pullollaan
katkeroituneita ja kusipäisiä kakaroita..( ns kärjistetysti ilmaistuna..)..Jollette
ole relistisempia lapsenhankinnan suhteen jatkossa...!!!!

Luetko iltaisin hänelle iltasatuja, jolloin hänellä olisi mahdollisuus rauhoittua kuunnellessaan sinun (tai miesystäväsi) lukemaa satukertomusta? Samalla mikäli tilanne on rauhallinen voisit kerrata päivän tapahtumia, jotka mahdollisesti painavat hänen mieltään.

Einteinkin oppi puhumaan vasta 4-vuotiaana :)

Pitäisi säätää laki, että jos tulee ero, niin kaikki yhteiskunnan tuki lakkaa samalla hetkellä. Jokainen voisi elämäntaiteilla omskustannushintaan ihan niin kuin sielu sietää. Tuet vain naimisissa oleville perheille. Montakohan "poikaystävää" yh "Äipät " itse kustantaisi.

Uuden miehen täytyisi ottaa sikäli "isän" roolia että osallistua myös lapsen kasvatukseen; jos hän on vain passiivinen sivustaseuraaja, hän sillä viestittää tavallaan lapsen huonon käyttäytymisen hyväksymistä. Ehkä lapsi käytöksellään kapinoi myös isä-auktoriteetin puuttumista ja sen kaipaamista.

Itse olen sitä ikäluokkaa, joka on kokenut koivuniemenherra-metodin eräänä kasvatuskeinona, enkä pitäisi sitä tällaisissa tapauksissa ollenkaan huonona keinona edelleenkin. Se vain on sellainen taitolaji, jossa on oltava ns. kieli keskellä suuta, että se toimii, olematta kuitenkaan mitään pahoinpitelyä, kuten nykyään, -lain mukaan-, tulkitaan jopa lapsen pieni tukistaminenkin.

Nykyään kun kaikki fyysinen kuritus on käsittääkseni kielletty, on mielestäni alettu törmäämään siihen karvaaseen tosiasiaan, mitä tarkoittaneekaan se Raamatun ohje jossa sanotaan, että "joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa..."
Olen alkanut ymmärtämään että tämä nykyinen menttaliteetti tuottaakin sitten joistain lapsista, siis niistä jotka tarvitsisivat jossain kohtaa jotain vitsan tyyppistä metodia, niin hirveällä tavalla käyttäytyviä, että vanhempi saattaa alkaa jopa vihaamaan lastaan.

Amerikoissahan on jo aikoja sitten tullut tietoon tapaukisia, joissa vanhemmat ovat luopuneet kurittomasta lapsestaan ja laittaneet lastenkotiin, koska eivät enää ole jaksaneet pikku hirviönsä käytöstä. Niin, että oliskohan se oikean tyyppinen, sopivasti mitoitettu, pieni fyysisen koskemattomuuden "rikkominen" kuitenkin joittekin lasten kohdalla se tilanteen vaatima -oikea menetelmä; lopputuloshan ratkaisee. Itse vitsaa saaneena olen kiitollinen siitä, sikäli jos vaihtoehtona olisi ollut se, että minusta olisi tullut vinoon kasvanut, ehkä -ei- kunnon kansalainen.

Olisipa mielenkiintoista kuulla miten "lapsiystävällisiä" ovat ne nykyiset lainmukaiset vaihtoehdot, miten lasta voi saada kuriin ja järjestykseen, kun tilanne jotain keinoja näyttää vaativan? Ovatko henkisen väkivallan keinot, jossa ei sitten kosketa muuhun kuin lapsen psyykkeseen, muka lapsen kehitykselle parempia, kuin jotkut pienet fyysiset näpäytykset...?

Sosiaalituet vain kunnon perheille, silloin kun tukia tarvitaan. Naimisissaolon pitäisi olla ehto mihin tahansa tukiin: lapsilisät, asumistuki, vanhempainrahat jne. Jokainen voi elämäntaiteilla miten haluaa kunhan taiteilee oman lompakon kautta.

Aloitappa siitä ,että et osta ruokia mitkä sisältävät lisäaineita,varsinkaan Glutamaattia.(E621) Sitä on liharuoissa ja lähes klaikissa,kuten makkaroissa.On onneksi nyt saatavilla tuotteita joissa lopetettiin glutamaatin käyttö.Siitä on niin moni lapsi kärsinyt.Tekee levottomaksi,just niin että mielialat vaihtelee ja vauhti päällä.Muitakin paljon lisäaineita sisältäviä ruokia kannattaa välttää ja tehdä kotiruokaa.Oletko varma ettei päivähoitopaikassa kiusata tai muuten ole huono olla ja siksi purkaa pelkotiloja kotona? Tärkeintä on että vanhemmat ovat kärsivä'llisiä,eikä heti kimpaannu jos lapsi kiukuttelee.parempi yrittää saada huomio muuhun asiaan jos alkaa mennä yli normaalin kiukuttelun.Nukkuuhan lapsipäiväunet,väsynyt lapsi on kiukkuinen,vaikka sanovat ettei väsytä,on unen tarve tuossa iässä kova.Yöunet pitää olla vähintään 10tunnin mittaiset.Ruokaa ja juomaa säännöllisen väliajoin,ettei verensokeri pääse laskemaan.Jos ei mikään auta,käy neuvolassa keskustelemassa,ainahan voi antaa lääkärin seurata tilannetta onko kaikki kunnossa.Päiväkoti ehdottomasti paras vaihtoehto,siellä on aina hoitajat paikalla.lapsi tarvitsee turvallisuutta,sitä ei ole jos aina vaihtuu vieras hoitaja,kun ehtii tutustua olevaan.Kunnan velvollisuus on hommata yksinhuoltajalle hoitopaikka.älä anna periksi,vaadi lapsesi vuoksi päiväkoti paikka.Kerro neuvolassa huolesi,myös päivähoitoasiasta.Jos isovanhemmat ovat huolehtivaisia,olisi lapselle hyväksi olla heidän kanssaan.Uhmaikä on tosiaan 3vuotiailla,oireilevat lähes kuin murrosikäiset,onneksi menee ohi ennen seuraavaa. Toivottavasti alkaa kaikki mennä hyvin.Onnellista jatkoa sinulle ja pikku pojalle ja mukavaa tulevaa kesää!

Hei! Nukkuuko poika vielä päiväunet?Ajattelin vaan,josko väsynyt ja kiukuttelee ehkä sen takia?Tai nälkä,janoinen?Kaipaa huomiota? Itselläni puolitoistavuotias poika,joka hänkin aika tempperamenttinen välillä kanssa.Vain muutaman sanan puhuu vasta.´Viskoo tavaroita lattialle suuttuessaan,eikä anna syöttää.Saa välillä melkoísia raivareita,johtunee ehkä väsymyksestä tai nukkunut liian lyhyet päiväunet. Raivari menee ohite yleensä,kun otan syliin ja lohdutan.Joskus raivoaa kesken automatkan esim.kauppareissulla.Siksipä varaan mehupullon yleensä automatkalle.Voimia ja jaksamista sinulle!:)

Yleisesti!En ymmrrä TäTä kauheaa Kiimaa Toiseen Kumppaniin,Heti Kun Ero TulEE!KoiTTakaa HelVetti Olla HetKi Aloillanne,Ittenne ToipUa,Lapsen TOTTUA Uuteen Tilanteeseen.IHAN HELVETIN ITSEKÄSTÄ!!!Näin Tänään Pikku pojan,yksinäisen n5v.oli leikkikentällä yksin,tunsi olonsa yksinäiseksi,jutteli mulle semmosen aidan yli,kyseli oisko mulla lapsia,jotka leikkis hänen kanssaan,sanoin,että lapseni ovat kotona,toin vaan mummin kotiin.Ehdotin,Että Menee kotiin,mutta sano,että siellä on isä ja uusi tyttö-ystävä ja äitikin muutti pois ja sillä on uus rakas....Ja Juttua tuli ja tuli,mutta oli pakko lahtee kotia kohti.poika oli reippaan oloinen miehenalku....mutta ei kai nyky-"kiireiset"isät/äidit-ehdi lastensa kanssa,edes palloo ulos potkiin,kun täytyy lääppiä sitä uutta"puolisoa".ETTÄ VALITTAKAA VAAN LASTEN KÄYTÖS HÄIRIÖISTÄ MUITA....Syy kyllä löytyy useimmiten,tosta rauhattomasta elinpiiristä...Yksi SelKee Koti jne...!!!

Tässä neuvo joka auttaa, mutta se vaatii sinulta sitä että jaksat tehdä sitä.

Lapsessa ei ole mitään vikaa, sinussaaan ei ole mitään vikaa, teidän ero ei ole lapselle aiheuttanut noita ongelmia.

Teet kuitenkin yhden asian lapsen kanssa väärin.

_Sinä annat hänelle huomiota silloin kun hän tekee pahoja asioita_

Tuossa on se virhe minkä sinä teet.

Ei se kolmivuotias vielä ymmärrä mikä on "pahaa" ja mikä "hyvää". Hän vain tekee tekoja ja testaa millaisen reaktion saa sinusta aikaiseksi. Mikään fyysinen rankaisu ei siis lapseen tehoa, vaan fyysinen rankaisu lisää vihaa myöhemmin. Myös huuto ja räyhääminen tekee saman asian.

Paras rankaisu on hylkääminen. Tuo kuulostaa kovalta (ja siksi se lapselle tehoaa), mutta se ei aiheuta traumoja tai muutakaan kipua.

Eli kun poikasi tekee jotain väärin, niin sinä ensimmäiseksi kerrot mitä hän teki väärin. Asiasta ei aleta neuvottelemaan, vaan hän vain saa tietoonsa oman virheensä ja sen jälkeen sinä laitat hänet sellaiseen paikkaan jossa hän on yksin ilman minkäänlaista tekemistä tai kontaktia kehenkään. Siellä hän voi huutaa ja räyhätä niin paljon kuin haluaa ja sinä olet ihan hiljaa, samoin kuin miehesikin. Jos poika tulee pois huoneesta tai jostain, niin viet pojan takaisin niin kauan että rankaisuaika on kulunut umpeen.

Lapsi ei ymmärrä väkivaltaa eikä huutamista, vaan ne ovat lapsen kannalta pelkästään huomiota joita sinä osoitat lasta kohtaan. Mutta kun laitat lapsen tyhjään huoneeseen, tai istutat johonkin portaalle jossa hän on yksin, niin lapsi käsittää että virheestä aiheutuu hylkääminen ja sen jälkeen hän ei enää toista virheitään

Mikään lumiukon hajottaminen ei ole virhe, vaan virhe on esimerkiksi sylkeminen, pureminen, lyöminen, huutaminen tai muu vastaava toiminta joka lapsella toistuu. Myös kirosanat ja muut sellaiset haukkumiset on virheitä.

Tee tuota kuukauden verran niin poika on kuin eri ihminen.

Meillä oli pojat jo isoja erotilanteessa. Ja nyt nuorimman ollessa murkkuikäinen,
saa kaikkea kuulla. Välillä ihana, väillä äiskä on taas vaikka mikä.
Kait se on sitä uhmaa isona ja pienenä tuollaisessa tilanteessa.
Isäänsä ei halua edes nähdä.
Kyllä se voimia vaatii tämä "yksinhuoltajuus." Olen nyt käynyt muutaman
kerran psykologilla, kun tuntui jotta milloin tämän äitikamelin selkä taittuu.
Älä anna periksi, etsi apua. Jo vieraalle puhuminen on taakan jakamista.

Ehkä tämä uus mies on tärkeempi, kuin lapsesi!! Herää pahvi! Minun poikani oli 2 v., kun erosin hänen isästään. Yksinhuoltajana olen kasvattanut lapseni. Jokaiselle lapselle tulee uhmaikä, murkkuikä ym...Minullakin on miesystävä, eikä ole koskaan ollut ongelmia näiden asioiden suhteen. Pojallani on aina ollut myös hyvät välit isäänsä. Poikani on nyt 20 v. Sai valkolakin viime vuonna, suorittaa nyt varusmiespalvelustaan ja tyttöystävä on. Olen ylpeä siitä, että yksinhuoltajana olen kasvattanut kunnollisen kansalaisen!

Muutamat ap:n viestin yksityiskohdat panivat ajattelemaan.
Luultavasti olet ihan hyväätarkoittava ja kunnon äiti lapsellesi.

Tietysti ihmetyttää jonkinasteinen takertumisesi miesystävääsi. Jos hän on selkeästi sinua nuorempi ja jos hänellä itsellään ei vielä ole omia lapsia, hänen sitoutumisensa sinun poikaasi saattaa katketa äkistikin. Ehkä kannattaisi miettiä, onko verkostosi muilta osin kunnossa. Tarvitset paljon apua kasvatustyössäsi - kuten me kaikki. Et mainitse mitään pojan toisista isovanhemmista etkä omista sisaruksistasi, varsinkin miespuolisista. Poika tarvitsee pysyviä miesmalleja, jotka viitsivät ja ovat johdonmukaisia.

Hiukan viestistä on luettavissa myös äidin väsyminen, lapsen syyllistäminen ja ennen kaikkea heilahtelu mielialoissa ja epäjohdonmukaisuus toimissa. Olisin voinut poimia viestistä ne kohdatkin, jotka herättivät huomioni.

Mutta tärkein: Kyllä lapsen pitäisi ottaa 3-vuotiaana kontaktia myös puhumalla äidin ja muiden kanssa. Nyt hän tuntuu - etenkin kotona - kommunikoivan aggressiivisilla tavoilla.

Sanoit lapsen käyneen kahdesti puheopetuksessa. Eihän se mihinkään riitä. Luultavasti sait myös ohjeita kotiharjoituksia varten. Oletko tehnyt niitä rauhallisesti lapsen kanssa?

Vielä tärkeämpää on, että minusta sinun pitäisi nyt eikä myöhemmin tehdä jotakin muutakin. Älä usko näitä lohduttelijoita, jotka sanovat, että normaaliahan tuo on, tavallista uhmaikää. Voi olla sitäkin. Mutta yhteenlaskettuna kaikki se, mitä kerrot itsestäsi, omasta reaktiostasi, alkoholinkäytöstäsi (josta syytät mutkan kautta lastasi eli annat itsellesi luvan ryypätä) ja mitä kerrot lapsesta, sanoisin, että kannattaa mennä neuvolaan. Olisi aiheellista tutkia tarkemmin pojan aggressiivisuus ja puheen tuottamisen vaikeus. Neuvolasta saat ohjeet eteenpäin. Voi olla, että kannattaa tutkia tarkemmin pojan kokonaistilanne.

Kirjoitin tämän lastasi ajatellen huolestuneena. Olen itse monen lapsen äiti ja ammattini sivuaa lastentutkimusasioita - sanoinpa hämärästi :)

Paska sanan käyttö on uhmaa. Itse tekisin niin, että joka kerta kun poika sanaa käyttää, kysy, mihin hän paskaa haluaa ? Tuoko mummi paskaa mukanaan ? Haetaanko P-ainetta naapurista? Aina kun kuulet P-sanan, osoita pojallesi, että hän tulee ymmärretyksi kirjaimellisesti. (onneksi kyse ei ole V-sanasta).
Jotta sosiaaliset taidot kasvaisi, lue hänelle sankari kertomuksia. Tee kertomuksista "loppupyykki" sankarit voittaa aina, tyhmät ja epärehelliset häviää. Poikasi ei halua olla "tyhmä" joten kannattaa painottaa roistojen ilkeilijöitten tms olevan erityisen tyhmiä.
Poikasi on vielä kovin nuori, jotta osaisi hillitä käytöstään. Tsemppiä ja jaksamista sinulle. Olet hyvä äiti pojallesi.

Onko ex-miehesi ulkomaalainen? varmaan joku turvapaikan hakija, joka käytti sinua hyväkseen saadakseen Suomen kansalaisuuden.

En jaksanut lukea kuin muutaman vastauksen, mutta sanon silti oman mielipiteeni (toivottavasti ei tule paljon toistoa aiempien kirjoittajien kanssa). Koska olet yksinhuoltaja, olet vastuussa kasvatuksesta. Älä sysää sitä kenenkään toisen syyksi, jos lapsesi kanssa on ongelmia. Se kuka on lapsen lähihuoltaja, saa lapsesta kunnian mutta myös vastuun.

Ihan ekaksi suosittelen, että ostat tai lainaat kirjastosta pari kirjaa, jotka käsittelevät lapsen kasvua ja kehitystä. Kun ymmärrät, mikä on normaalia ja mikä epänormaalia, niin osaat suhtautua lapsesi kiukutteluun oikein. Voit myös googlettaa netistä lapsen uhmaiästä ja eri ikävaiheista tietoa.

Sen jälkeen ymmärrät, että lapsesi normaaliin käytökseen kuuluu uhittelu ja omien rajojen hakeminen. Mitä rauhallisemmin itse käyttäydyt ja mitä selkeämmin pidät kiinni rutiineista, niin lapsesi oppii, että milloin syödään, milloin mennään nukkumaan, milloin ulkoillaan jne. Kun nämä ovat selkeitä rajoja, niin se kaikki luo lapselle turvaa.

Sosiaalisuus ei aina tarkoita sitä, että on hyvä leikkimään muiden kanssa myös siten, että on suosittu kaveri eli osaa antaa periksi oikeissa kohdissa, mutta ei myöskään anna muiden talloa jalkoihinsa. Tällaisten taitojen opettelussa omat vanhemmat ovat avainasemassa. Lapsen kuuluu saada päivittäin kehuja, mutta myös opastusta siihen, miten tulee käyttäytyä.

Älä sysää kasvatusvastuuta päivähoidolle tai uudelle miesystävällesi. Sinun hommaasi se on.

Hei,
Maallikon arvio: lapsesi pelkää menettävänsä myös sinut. "rakasta minua eniten silloin kun sitä vähiten ansaitsen".
Kun olette riittävän kauan vain kahdestaan (viikonloppu vain tekisitte yhdessä jotain ja vain kuuntelisit ja puhelisit niitä näitÄ) niin arvelen, että hän alkaisi lopultakin kertoa mikä oikeasti on hätänä.
Lapsi ehkä pitää sinua syyllisenä siihen, että isä ei ilmaannu. Arvelen, että isä tietää sen ja ei piruuttaan tule (aika luuseri!).
Alkoholia ei nyt kannata sotkea tähän juttuun enää. Pidä vaikka vuoden tauko.

Lapselle annettu aika on "kuin laittaisi rahaa pankkiin".

Jos et pysty/osaa kuunnella lastasi niin arvelen, että teidänkin päivähoitoalueella/piirissä on psykologi.
Hyvä olisi saada asia kuntoo ennen koulun alkamista, että lapsi välttyy koulukiusaamiselta.

Selvisit erosta selviät tästäkin. Se ex mies ilmaantuu vielä kuvioihin. Aika parantaa...
Muista aina puhua hänestä niin, että lapsi voi olla isästään ylpeä. Kehu kovasti miten hyvä oikea isä on ja, että sinuakin harmittaa kun hän ei ilmaannu.
Onko lapsella isänsä kännykkänumero - voisit soittaa ja lapsi voisi puhua (jos isä on ok, että ei ala lapselle puhumaan ikäviä).

Hankalia asioita, mutta kärsivällisyydellä näistä selvitään. Lenkkeilyä, terveellistä ruokaa ja yhdessä tekemisen meininki.
Oletteko jo tehneet pajupillejä.. nyt on aika. Netissä on hyviä ohjeita.

Lapsen uhmaikä on tärkeä kehitysvaihe. Lapsi ei uhmaa hoitopaikoissa tai isovanhemmilla, koska ne eivät ole koti ja se läheisin. Lapsi uhmaa äidille, koska tietää, ettei äiti jätä. Äidille, varsinkin sinulle, kun olet päävastuussa pojastasi, ikävaihe on rankka.
Onneksi saat tukea vanhemmiltasi ja uudelta mieheltäsi. Tarvitset sitä. Vietä aikaa lapsesi kanssa. Vedä tiukka raja siihen, mitä hyväksyt ja mitä et. Pyri olemaan johdonmukainen. Selitä miksi ei. Uudelleen ja uudelleen ja uudeleen ja vielä uudelleen.
Onneksi touhuatte yhdessä kaikkea mukavaa. Olet varmasti hyvä äiti. Jos joskus tarvitset "omaa aikaa", älä syyllistä itseäsi siitä, vaan tee jotain, mistä saat virtaa ja energiaa - juopottelu yleensä vain lisää ahdistavaa oloa ja syyllisyyttä. Lue, käy elokuvissa / vaikka hierojalla tms. liikkumassa, tapaa ystäviä ym.
Neuvolasta ja toisilta vanhemmilta saat varmasti vinkkejä. Meillä on 2,5 vuotias poika ja joskus käytös on samantyyppistä. Menee kuitenkin ohi ja on ajoittaista. Olemme pyrkineet toimimaan tilanteissa samalla tavalla ja johdonmukaisesti. Se on osaltaan auttanut. Toisilla ikävaihe on rankempi kuin toisilla.
Voimia ja kärsivällisyyttä. Sinä pärjäät kyllä. Poikasi on ihana ja rakastaa sinua, ei hän muuten uhmaisi.

Hei!

Minä autoin lapsiani erossa eniten paijaamalla heitä ja lukemalla satuja.

Puhut ihan, kuin minun entinen rouvani.

Ymmärrän turhautumisesi!
Tuli vain mieleen tuota tekstiä lukiessa, että onko kirjoituksesi provokaatio, vai ettekö todellakaan ole saaneet neuvolasta lähetettä neurologille? Poikasi ongelma kuulostaa nimittäin dysfasialta, voi olla jopa dyspraksiaa ja näihin tarvitsisitte neurologista kuntoutusta.

Sitten taas jos lapsi on vain "kusipää" niin tässä muutama hyvä neuvo, jotka pätevät lasten lisäksi myös ongelmakoiriin. Kun lapsi tekee jotain pientä "kusipäistä" esim. nimittelyä tmv. niin jätä huomiotta, vaikka olisitte ihmisten keskellä, niin älä ala soosottelemaan muiden mieliksi vaan sivuuta koko juttu ja älä anna MITÄÄN huomiota pojallesi vähään aikaan, vasta kun hän käyttäytyy kunnolla niin kehu ja ota huomioon. Poikasi on sosiaalinen ja kaipaa huomiota ja Juttu on siinä, että huomiota PITÄÄ antaa lapselle silloin kun hän sitä tarvitsee, jos hän ei saa huomiota hyvällä, niin fiksu lapsi ottaa sen sitten pahalla. Kaverillani on kaksi poikaa joiden yksinhuoltaja hän on. Hän viettää paljon aikaa puhelimessa (kova puhumaan) pojat eivät saa huomiota, mutta äiti kieltelee kaikista mahdollisista asioista, vaikka ei valvo toteutuuko kielto. Älä siis koskaan lupaa mitään, mitä et pidä, äläkä myöskään uhkaa tai kiellä mitään sellaista, mitä et kykene valvomaan.

Mitä tulee sitten siihen, että viet pojan isovanhemmille ja vedät pään täyteen, niin en lähde tuomitsemaan, tarvitset ihan varmasti nollausta. Tosin alkoholi yleensä vaikuttaa pidemmälle kuin ajatellaan; seuraavat päivät olet vajaalla liekillä, etkä jaksa kiukuttelua sitäkään vähää, eli yritä seuraavalla kerralla tehdä jotain sellaista, mitä olet aina halunnut tehdä, mutta mihin ei ikinä ole aikaa. Lähde kylpylään sen ihanan miehesi kanssa koska hän tarvitsee myös aikaasi, tai jos ei rahaa, niin uimahaliin, kirppikselle, kahville kavereiden kanssa tmv. Yritä löytää se oma juttu, joka antaa voimia, koska niitä tarvitset vielä pari vuotta.

No sitten lopuksi tämä huuhaa osasto: Oletko koskaan ajatellut kääntyä jonkun homeopaatin puoleen sekä omassa jaksamisessa, että pojan tilassa? Sinuna kävelisin huomenna heti ensimmäiseen luontaistuote kauppaan ja ostaisin Strath-elixiiriä ja Bach Rescue Remedyä. Ensimmäisellä sain oman tyttäreni vähän vastaavanlaiset oireet rauhoitettua ja jälkimmäisellä olen hoidellut paniikki tilanteessa ihmisiä ja eläimiä, ja tehonnut on. Itse otan sitä esim, ennen tenttiä tai kun muuten vain panta kiristää päässä. Otan itse myös säännöllisesti Strathia, kun on paljon stressiä tmv. Muista myös rasvahapot, osaavassa luontaistuotekaupassa varmasti auttavat.

Toivon kaikkea hyvää pienelle perheellesi ja onnea parisuhteeseesi!

Minä jo aikaisemmin kirjoitin siitä, että pojan kokonaistilanne kannattaisi tutkituttaa asiantuntijoilla. Olen samaa mieltä "Oikeasti apua tästä" nimimerkin kanssa osittain. Nyt on vain niin, että jono keskussairaaloiden lastenneurologille & kokonaisvaltaiseen konsultointiin esim. 3-vuotiaiden kohdalla on tosi pitkä.

Eniten kiinnitin huomiotani, sanon sen uudestaan, se, että poika kommunikoi kotioloissa lähinnä aggression avulla eikä puhu ymmärrettävää kieltä (tämä kaikki äidin mukaan).

Ensin pitäisi ottaa asia selvästi esille neuvolassa. Äidin pitäisi sanoa kaikki tämä mitä täälläkin. Neuvolasta osaavat ohjata eteenpäin. Tie on kyllä hidas.

Sen sijaan mainitun nimimerkin kanssa en ole täysin samaa mieltä miesystävän kanssa suhteen vahvistamisesta. Se on kokonaan oma projektinsa. Lapsi ei tarvitse nyt uusia pettymyksiä. Nythän ap. ei ole oikeastaan kertonut, kuinka pitkäjänteisesti pariskunta on sitoutunut toisiinsa. Mikäli mies on valmis astumaan selkeästi uuden perheen elämään, tuli mitä tuli, silloin tietysti voisi ajatella kylpylälomia aikuisille.
Toisaalta miksi? Mihin seurusteleva pariskunta tarvitsee kylpylöitä, jos naisella on kotona apua ja läsnäoloa tarvitseva pikkulapsi? Ei lapsi käsitä ehkä ollenkaan miehen osuutta äidin rakastettuna ja huomion kohteena, varsinkin jos hänellä on sekä kolmivuotiaan tavallinen uhmis jotain muutakin psyykkis-neurologisella alueella. < Siis en sano, että lapsen tilanne on välttämättä vakava, mutta SAATTAA olla.
Peräänkuulutan edelleen asian tutkimista. Nyt se olisi tavallaan helpompaa kuin myöhemmin. Jos tilanne on ns. normaali, niin erinomaista! Mutta kun on tässä työssä muutakin nähty.

Kestävyyttä äidille ja pojalle!

Jos kolme vuotias ei puhu, niin sehän on dille. Vittu teit horoi, ku ette mitään
ymmärrä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Kertoo paljon lapsen äidistäkin, pitää trendikkäästi erota ja ottaa heti uusia hoitoja kiertoon. Jos lapsi hankitaan niin silloin pysytään yhdessä ja eletään sen lapsen vuoksi. Itsekäs äiti ei osaa nähdä lapsen tarpeita ja tällainen on yleensä tulos.

onko tutkittu että löytysköhän ad/hd?? kuullosti vaan aikalailla siltä..

Ihan normaali lapsi mun mielestä. Elä ihmeessä mitään diagnooseja hommaa. Rajojen haulta tuo vain kuulostaa. Lapsi tietää olevansa niskan päällä ja kokeilee kaikkea, missä se raja mahtaa kulkea. Ihan yksinkertaisilla supernanny vinkeillä vain menet. Tuhmasta teosta kolme minuuttia arestia (minuutti per ikävuosi) ja sen jälkeen kun arestissa on sen 3 minsaa nätisti istunut, niin anteeksipyyntö äidiltä ja sitten vasta leikit jatkuu. Huutaminen on ihan turhaa. Napakasti vain johonkin arestipaikkaan ja siellä oltava 3 minsaa. Ajanotto alkaa aina alusta, kun menee odotus pieleen. Toimii kuin junan vessa.

EHkä joku sulle jo jotain tällaista neuvoikin?? En vain jaksanut lukea kaikkia vastauksia.

Normaalia uhmaa ja normaalia rajojen koettelua. Jos et nyt pääse niskan päälle, niin vaikeuksia tulee tietämään jatkossa. Mut diagnooseilla ei tee mitään. Ratkaisuilla ja keinoilla hoitaa probleematilanteet tekee.

Tuo nyt on vain pienen pojan tapa esittää kovaa jätkää.

Nimenomaan esittää.

Jo pienet lapset ymmärtävät empatiaa. Kun lapsesi tekee seuraavan kerran jotain tuhmaa, ota hänet syliin ja kysy: ''äidillä on paha mieli koska teit noin. Miltä sinusta tuntuisi jos minä tekisin jotain tuhmaa sinulle?''

Minuun kuulemma käytettiin tätä keinoa riehuessani ja muistan hävenneeni käytöstäni sen takia koska vanhempani osasivat vedota empatiantajuuni.

Muuten jos mikään ei auta niin ehkä se lasten psykologi olisi tarpeen?

joo ei ole äitillä kaikki inkkarit kanootissa kun 3-vuotiasta piruksi maalailee eikä tajua että kotioloista lähtee lapsen oireilu. Taidat nyt olla kyllästynyt lapseesi kun muistuttaa exästä? Sitäkin näkee. Jokatapauksessa äidin olisi nyt hankittava apua itselleen ja tietysti myös lapselleen. "Sairaan" ja väsyneen ihmisen tekstiä.

Hei, mua kiinnostaisi tietää kuinka teillä nyt menee ja missä vaiheessa uhma taittui? Tyttärellä jotakuinkin samanlainen tilanne menossa 3v poikansa kanssa ja on välillä aika epätoivoinen 😔