Täällä on kyselty siitä, mistä syystä Espoon pedofiilien uhrit eivät saaneet nopeammin apua.
Miksi kesti yli viisi vuotta ennen kuin rikosilmoitus tehtiin?
Pienen lapsen on vaikea lähteä tekemään rikosilmoitusta. Ei lapsi sellaiseen pysty yksin.
Lisäksi, kun on itse vl liikkeen jäsen, on vaikea lähteä tekemään rikosilmoitusta, sillä tekijähän oli joka kerta pyytänyt hyväksikäytön jälkeen uhriltaan anteeksi.
Tämä kerrottiin Helsingin Sanomien uutisessa 11.3. Rikollinen pyysi anteeksi ja jatkoi hyväksikäyttöä.
Vl-opin mukaan siitä asiasta, jonka on antannut toiselle anteeksi, EI SAA SEN JÄLKEEN ENÄÄ ULKOPUOLISILLE PUHUA.
Tämä opetetaan jo pienille lapsille kotikasvatuksessa, rauhanyhdistyksen pyhäkoulussaja raamattuluokassa. Rauhanyhdistyksen lapsi- ja nuoristyö on erittäin tiivistä aivopesua aikuisuuteen saakka.
Tyttö saattoi tehdä ilmoituksen rikoksesta vasta aikuistuttuaan ja irrottauduttuaan rauhanyhdistyksen piiristä.
Pedofiilin uhrilla on lestadiolaisuudessa pitkä kärsimysten tie saada oikeutta.
Miksi kesti yli viisi vuotta ennen kuin rikosilmoitus tehtiin?
Pienen lapsen on vaikea lähteä tekemään rikosilmoitusta. Ei lapsi sellaiseen pysty yksin.
Lisäksi, kun on itse vl liikkeen jäsen, on vaikea lähteä tekemään rikosilmoitusta, sillä tekijähän oli joka kerta pyytänyt hyväksikäytön jälkeen uhriltaan anteeksi.
Tämä kerrottiin Helsingin Sanomien uutisessa 11.3. Rikollinen pyysi anteeksi ja jatkoi hyväksikäyttöä.
Vl-opin mukaan siitä asiasta, jonka on antannut toiselle anteeksi, EI SAA SEN JÄLKEEN ENÄÄ ULKOPUOLISILLE PUHUA.
Tämä opetetaan jo pienille lapsille kotikasvatuksessa, rauhanyhdistyksen pyhäkoulussaja raamattuluokassa. Rauhanyhdistyksen lapsi- ja nuoristyö on erittäin tiivistä aivopesua aikuisuuteen saakka.
Tyttö saattoi tehdä ilmoituksen rikoksesta vasta aikuistuttuaan ja irrottauduttuaan rauhanyhdistyksen piiristä.
Pedofiilin uhrilla on lestadiolaisuudessa pitkä kärsimysten tie saada oikeutta.
Vastaukset 60
Vanhimmat
Taitaa olla aivan liian monelle kirous syntyä vl-liikkeeseen. Niin paljon paholaisen työtä siellä on.
Uskonyhteisö on monelle myös elämän tärkein asia, turvalliset ihmissuhteet ja mielenrauha.
Vl liike kärsii nyt koska sen joissakin opeissa on sellaisia porsaanreikiä jotka mahdollistaa rikollisten toiminnan.
Ne pitäisi muuttaa.
Mutta muuttaminen on melkein mahdottomuus, koska "uskon turvallisuus" perustuu juuri ajatukseen muuttumattomuudesta ja erehtymättömyydestä.
Tämä on monelle vl.lle mahdoton muuri ylittää ja hyväksyä se että oma liike on opettanut väärin.
SRK:n pääsihteeri Hänninen. " Ei se ole yhtään mustempi synti kuin mihin kuka tahansa meistä voi joutua”.
Eli verrattavissa siihen että joku vl ehkäisee hedelmöittymistä sortumalla käyttämään kondomia, toinen laittaa ripsiväriä salaa, kolmas hankkii television kotiin.
Ihan yhtäläisiä syntejäkö nämä ovat Hännisen mielestä, lasten raiskaamiseen verrattavia?
Vanhoillislestadiolaisten pedofiilien syntien anteeksianto lähtee siitä, että saat aina anteeksi kun lapsiuhrilta tekoasi anteeksi pyydät.
Kun ei sitä evankeliumia saa keneltäkään kieltää...Eikä näistä sitten enää jälkeenpäin saa puhua kellekkään, anteeksi annetuista synneistä, Ne on upotettu armonmereen!
Oksettaa...ja puistattaa.
Vl-pomot riviin ja jotkut vapaaehtoiset tuikkimaan takaapäin. Sitten annetaan näille vapaaehtoisille anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä". Kuinka monta kertaa pitäisi tapahtua että myöntäisivät että taitaapa sattua, ehkä se sattuu niitä pikkulapsiakin?
Kun alle 10-vuotias tyttö vuotaa verta ja itkee kipujaan niin luulisi ettei jää esimerkiksi perheen äidiltä huomaamatta?
Voisi ajatella että oltaisiin huolissaan kotona?
Silmien ummistaminen ikäviltä asioilta on jo kehittynyt vl-yhteisössä vallitsevaksi käytännöksi.
Pääsee helpommalla kun antaa asian vaan olla...
Itse en ole vl, ja jos havaitsen kenenkään lapsen joutuvan hyväksikäytetyksi, puutun asiaan heti. Mutta minun ei tarvitsekaan pitää yllä "yhteisön mainetta", enkä pelkää ketään.
en ikinä voi itse ison perheen äitinä uskoa, ettei huomaisi lapsen oireilua, jos joku on edellisenä yönä raiskannut. Kertoo jostain kieroutuneesta perheen sisällä, tunnekylmyyttä tms. Olihan poikakin selvästi matkinut isänsä tekoja, aika sattuma olisi, jos ei olis muka tiennyt mitään.
" en ikinä voi itse ison perheen äitinä uskoa, ettei huomaisi lapsen oireilua, jos joku on edellisenä yönä raiskannut. Kertoo jostain kieroutuneesta perheen sisällä, tunnekylmyyttä tms. Olihan poikakin selvästi matkinut isänsä tekoja, aika sattuma olisi, jos ei olis muka tiennyt mitään."
Tiettävästi lääkäritkään eivät tehneet ilmoitusta vaikka tiesivät tapahtuneista jo vuosia sitten...
"Parempi vaan olla hiljaa"...
Näin toimii perheen ja yhteisön mainetta säilyttävä vl-äiti.
Jos on oikeasti niin tyhmä, ettei huomaa raiskatun tyttärensä ilmeisissä oireissa mitään erikoista, ei sovi äidiksi lainkaan! Miksi pitää tehdä urakalla lapsia, jos ei kykene heistä lainkaan huolehtimaan?
Tämä on juuri se ongelma. Tällä käytännöllä, jota olen tutustuttuani vl-pedifiliatapauksiin alkanut kutsua "armonmeribullshitiksi" (koska se ei oikein sovi rippisalaisuudenkaan piiriin, kuten Hurtig myös totesi), saadaan lapsi vaiennettua ja hänen pitää antaa anteeksi niin monta kertaa kun katuva pyytää!
"Pietari kysyi Jeesukselta; Herrani, montako kertaa minun pitää antaa anteeksi? Riittääkö seitsemän kertaa? Johon Herra vastasi; sinun pitää antaa anteeksi seitsemänkymmentä kertaa seitsemän kertaa."
Tällä jo vl-pyhäkoulussa opetetulla anteeksianto-opilla vl-pedofilian uhri on sidottu vaikenemaan niin kauan kun vl-yhteisössä on. Vasta aikuisena erottuaan vl-yhteisöstä hän vapautuu salaamisvelvoitteestaan ja voi tehdä rikosilmoituksen, kuten lähes kaikissa vl-pedofiliatapauksissa on käynyt. Tämän salaamisvelvoitteen vuoksi moni rikos on ehtinyt vanhentua. Tässä asiassa Päivi Räsänen oli oikeassa, ja sai läpi lain, jossa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön vahnenemisaika alkaa vasta uhrin täytettyä 18 vuotta. Tämä siis koskee vuoden 2006 jälkeen tapahtuneita rikoksia. Siitä hänen suoraselkäisyydelleen kiitos. Nyt vl-pedofiilit eivät pääse pakenemaan vastuutaan odotellessan rikoksen vanhenemista, kuten aiemmin.
Näitä ketjuja lukiessa tuntee tietenkin surua asioiden johdosta.
Nyt varmaankin moni sanoo, että tällaista kysymystä ei saisi esittää, mutta kun olen kasvanut kirkon "yleisen" luterilaisuuden keskellä en ole koskaan osannut ajatella, että syntejä ylipäätään pyydettäisiin anteeksi lapsen välityksellä. Kirkossa kyllä yleisessä synninpäästössä ja ripinkin olen ymmätänyt aikuisten väliseksi asiaksi. Lapsella on Pyhä Henki mutta itse asiassa missä kohden Raamatussa puhutaan siitä, että lapset toimisivat ripin välittäjinä?
Minulla lienee aukko ymmärryksessä tämän asian suhteen.
Eikö riitä, että lapset hoitavat sen keskinäisen maallisen riidan ja pahan anteeksipyytämisen keskenään ja aikuiset hoitasivat sen muun eli evankeliumin lasten osalta ja aikuisten osalta?
VL käytäntö on, että aina kun kaksi uskovaista loukkaa toisiaan ja tulee tarvetta pyytää anteeksi, niin annetaan synninpäästö.
Monissa perheissä tämä synninpäästö annetaan joka ilta, iltasiunauksen yhteydessä. Se tuo turvallisen mielen ja antaa hyvän yölevon.
Synnin päästössä synnit annetaan anteeksi, uskovainen siunaa toista ihmista sanomalla sanat "Jeesuksen nimessä ja veressä, synnit on anteeksi." VL liikkeessä vallitseva käsitys on, että tämä on ainoa oikea tapa saada synnit anteeksi.
Jokaisella uskovaisella ihmisellä on Pyhän Hengen pappeus joka antaa oikeuden ja velvollisuuden saarnata synnit katuvalle anteeksi.
Ja kun synnit on kerran annettu anteeksi maan päällä, niin ne on annettu anteeksi myös taivaassa. Ja niitä ei muisteta.
Syntien unohtaminen on hyvä neuvo pääsääntöisesti. Väärin käytettynä se on Saatanallinen neuvo. Tämä lienee viimeisen vuoden aikana kirkastunut herätysliikkeessä.
Uskovaisen ihmisen antama synninpäästö on Jumalan edessä pätevä, riippumatta siitä saako synnit anteeksi 4 - vuotiaalta lapselta, 38 vuotiaalta äidiltä vai 47 vuotiaalta papilta. Olennaista on, että syntien anteeksi antaja on uskovainen (vl). Tämän asian herätysliikkeessä lapsetkin ymmärtävät kristallin kirkkaasti.
Rippi ei ole uskon ehto, se on armoetu.
Sanomattakin on selvää, ettei raskaita rippisalaisuuksia saa uskoa pienen lapsen kannettavaksi.
Synnit voi pyytää ja saada anteeksi ilman rippiäkin, ihan vaikka yleisestä saarnasta.
Tässä hajanainen kooste niistä ajatuksista, joita nimimerkin etsivä-xx viesti herätti.
Kiitos selostuksesta. Vieraalle se vain tuntuu.
Kysehän luonteeltaan vakuutuksesta. Syntein sovitushan on jo tehty Golgatan ristillä ja Kristuksen ylösnousemuksessa. Ongelma on mielestäni lauseesi:
" Sanomattakin on selvää, ettei raskaita rippisalaisuuksia saa uskoa pienen lapsen kannettavaksi. "
Ei näytä olevan ollenkaan kaikille itsetään selvä totuus.
Itse en pyydä enkä usko mitään lapsen kautta. Ja tässä asiassahan mekitystä on ainoastaan sillä, mitä itse uskon. Eli, jos en usko lapsen välittävän anteeksiantamuksen evankeliumia, ei sitä siinä sanassa silloin ole (minun kohdallani ainakaan). Tuskinpa minä tässä suhteessa muutun toisenlaisen ajattelun kanalle. Tämä pedofiiasia jo yksinäänkin on mielestäni jo riitävä peruste pysyä siinä, että aikuiset hoitavat ne asiat. Vasta rippikoulun jälkeen (siinä iässä) voi olettaa ihmisen ylipäätään ymmärtävän kristinuskon sisällön. Näin mielestäni on kun konfirmaatiokäytöntö on luterilaiseenkin kirkoon otettu. Eikä luterilasen kirkkomme ohjeistus ylipäätään puhu lapsista yhtikäs mitään.
Tässä olen nyt sillä uskolla ja sillä taustalla millä olen luterilaisuudesta perusteita oppinut. Yleinen rippi käy, puhuja käy, miksei ehkä joku aikuinen, mutta enhän minä ketään oikeastaan tunnekaan, ainakaan en menisi nimettyä asiaa kennellekään kertomaan tai siitä keskustelemaan. Toki suoraan johonkin kohdistamani väärät teot pitää pyytää anteeksi siltä, jota vastaan on rikkonut.
Ajatus joka iltaisesta synninpäästöstä on mielestäni kummallinen. Mutta tapansa kullakin. Minusta usko on se mitä tarvitaan. Syntejä ajatellaan silloin, kun sana puheessa koskettaa sisintä tai muuloin kun on syyllinen olo.
"Kysehän luonteeltaan vakuutuksesta. Syntein sovitushan on jo tehty Golgatan ristillä ja Kristuksen ylösnousemuksessa. Ongelma on mielestäni lauseesi:
" Sanomattakin on selvää, ettei raskaita rippisalaisuuksia saa uskoa pienen lapsen kannettavaksi. "
Ei näytä olevan ollenkaan kaikille itsetään selvä totuus."
Valitettavasti näin. Rippiä on saatettu käyttää synnin teon välineenä.
Nyt kun ilmeisesti viittaat pinnalla olevaan pedofiili tapaukseen, niin olen aivan vakuuttunut että tämä tuomittu on ymmärtänyt asian, mutta toiminut tietoisesti ja tarkoitushakuisesti väärin.
Raamatussa sanotaan että armo ei saa olla synnin peitto. VL-liikkeessä asia taitaa kuitenkin olla juuri näin.
Avainsana on YLEINEN PAPPEUS! SRK on julistanut yhteisöönsä yleisen pappeuden, joka koskee kaikkia vauvasta vaariin. Viisivuotiaan synninpäästö on siis yhtä pätevä kuin kenen tahansa muunkaan vl:n. Lisäksi tähän synninpäästöön liittyen lapsille opetetaan jo vl-pyhäkoulussa armonmeri-ulottuvuus, jonka mukaan jokainen anteeksi annettu synti upotetaan armonmereen, eikä niitä sieltä voi enää ikinä ottaa pois, eikä niitä saa muistella eikä kenellekään sanallakaan mainita.
Lapsirikkaassa vl-yhteisössä pedofiilille loistava toiminta-alue?
Onko se sitten kehitetty tarkoituksella yhteisöä suojelevaksi ja rikoksia salaavaksi, vai vahingossa, onkin jo toinen asia.
Tämä on juuri näin, mutta tämä kaipaa lisäselitystä.
"VL käytäntö on, että aina kun kaksi uskovaista loukkaa toisiaan ja tulee tarvetta pyytää anteeksi, niin annetaan synninpäästö.
Monissa perheissä tämä synninpäästö annetaan joka ilta, iltasiunauksen yhteydessä. Se tuo turvallisen mielen ja antaa hyvän yölevon."
Anteeksi voidaan pyytää myös jotain muuta asiaa, siis ei ole loukannut toista vaan on vaan syyllisyydentunto jostain tekemisestään, tai tuntee muuten vain uskossaan heikoksi.
Lapset koulitaan hyvin varhain ripin vastaanottajiksi ja anteeksi siunaajiksi sekä pyytämään anteeksi silloinkin kun he eivät ole syyllistyneet mihinkään.
Tämä on ulkopuolisesta todella omituista!
Ajattelutavasta on lestadiolaisen oma kirjoitus tässä
http://freepathways.wordpress.com/2010/02/22/nelivuotiaan-synnit/
Hyväksikäyttöä tämäkin kirjoittaa:
"Lapset koulitaan hyvin varhain ripin vastaanottajiksi ja anteeksi siunaajiksi sekä pyytämään anteeksi silloinkin kun he eivät ole syyllistyneet mihinkään.
Tämä on ulkopuolisesta todella omituista!"
Kirjoitat niitä ajatuksia, mitä itselläni on pitkälti vaikka en ihan nimimerkkiisi yhdykään. Mielestäni on väärin sitoa pienet lapset sellaiseen, jonka sisältöä heillä ei ole mahdollisuus oikein ymmärtää. Pienen lapsen mieli on konkreettinen ja lapselle syntyy helposti harha siitä, että heillä on vastuu hyvin suuresta asiasta, lapsen mieli on taikauskolle alttiimpi kuin aikuisen. Absoluutio kristinopin sisällöstä käsin on vaikeasti ymmärrettävä asia. Kyse ei ole sanojen sanomisesta ja sillä pyykin pesemisestä vaan ihmisen tietynlaisen mielentilan muutoksesta. En aikuisella iälläkään näe synnipäästöä rituaalina, joka toistetaan joka viikko seuroissa, jotta olisi puhdas. Tässä tultaisiin muutoin samaan mikä toisessa suunnassa ev lut kirkossa joillekin on ehtoollisoppia pesupaikkana. Asiaa on todella vaikea kuvata oikein, en ole siihen varmaankaan ainakaan tässä kykenevä, mutta usko ei ole jatkuvasti tehtävän pesemisen varassa mutta saattaa tarvita mielentilaan tunkeutuneen poistamista "synti joka matkan hitaaksi tekee", on aika hyvä ilmaus tästä. "Synnin pois paneminen" on tilan tekemistä sille uskosta lähtevälle sisäiselle "pakolle", halulle toimia oikein, tehdä hyvää ja rakastaa. Tästä jatkuvan pesemisen ja puhdistautumisen ongelmasta Lutherilla on oma kokemuksensa siitä mihin kurimukseen siinä joutuu. Lapsen riski ajautua tähän ajatteluun on aikuistakin suurempi.
Maallinen anteeksianto liittyy lasten ja vanhempien elämässä "siinä hetkessä tässä ja nyt" tapahtuneeseen väärään tekoon oli sitten lapsi ollut tottelematon tai äiti huutanut rähjäämisen halusta huonoa oloaan ja suuttumustaan, jonka todellinen syy on esim. "p-päivä" töissä. Tässä opitaan anteeksiantamisen käsite konkreettisesti. Siitä se sitten siirtyy ihmisen kasvaessa koskemaan niiden syntien anteeksisaamista, joita Raamattu kuvaa "ajatuksin sanoin ja teoin". Ihminen ei ole turvassa iltarituaalin vaan uskon ansiosta. En lut kirkon sivustolla on esim tämä iltarukous lapselle
Sylihisi Jeesus rakas
Sylihisi Jeesus rakas nukkua mun taasen suo.
Enkelisi kaitsijaksi käske vuoteheni luo.
Ota hellään huomahasi vanhempani rakkahat, koti kallis,
siskot, veikot, jotka kanssain kasvavat.
Suo mun päivän puuhissani sinun kanssas kulkea.
Sua muistain iltasella silmät kiinni sulkea.
Tule Jeesus lapses luo, armos siunaukses suo.
Tue pientä horjuvaa. Johda tietä oikeaa.
Tosin täytyy myöntää, että en minäkään lastenkasvatuksessa tähän kasvatuksen ideaalitilaan päässyt. Näin olisin kuitenkin vastasyntyneitä pienokaisia katsoessani toivonut kykeneväni tekemään. Meni ehkä toisessa suunnassa vajaaksi kuin vanhoillislestadiolaisessa kasvatuksessa on vaarana. Arjen elämisessä ihminen jää vajaaksi kyvyiltään ja ajankäytössä käytännön asiat vievät helposti siihen tilanteeseen, että koululäksyjen jälkeen ei mukavaan iltahetkeen jääkään enää aikaa.( Ainakin itse koin ongelmaksi toisen lapseni perfektionisti-pakkomielle alakouluopettajan, jolle koulun työvihkojen täyttämien oli pakkomielle, riippumatta siitä oliko lapsi ehtinyt tehdä tunnilla kaiken tai oliko lapsi ollut sairauden vuoksi poissa.)
Uhrin osa on kohdata syyllistämistä ja sivuuttamsita, näin se on . Vl yhteisö ei uhria auta, vaan suojelee rikollisia.
Tästä on tosi osuva piirros Ville Rannalla
http://freepathways.files.wordpress.com/2010/05/rippisalaisuus-rannan-kuva.jpg
Juuri näin minäkin asian näen, en vaan osaa ilmaista näkemystäni. SIKSI: Suurkiitos hienoista ja viisaista ajatuksistasi. Osasit kuvata vaikeaa hengellistä asiaa ja teit kirkkaan ja ymmärrettävän ero "rituaalinomaisen puhdistautumisen" ja aidon kristllisen armosta uskomisen välille. Toivon että mahdollisimman moni lukisi tämän, tai että lukisi ensin tuo blogiin otetun Päivämiehen jutun ja sen jälkeen tämän sinun kirjoituksen.
Ei tommosta raamatussa oo
"Room. 6:1
Mitä siis sanomme? Onko meidän pysyttävä synnissä, että armo suureksi tulisi?
On niin helppoa tehdä pahaa lapselle, jolla ei ole hajuakaan mikä joku "rikosilmoitus" on. Lapsille poliisitkin ovat vain niitä sankareita, jotka ottavat pankkirosvoja kiinni. Lapsi tietää että häntä kohtaan on tehty hyvin väärin, mutta on varmasti vaikeaa niin nuorelle ymmärtää että kyseessä on lain mukaan vakava rikos, josta voi joutua linnaan.
Millainen ihminen voi tuhota pienen lapsen elämän? Kysyn vaan!!!
SRK:n lyyleri meille epäuskoisille useasti täällä kirkasti, etei lapsia tarvitse mitenkään valistaa pedofilia-asiassa, koska jo nelivuotias tietää mikä on rikollista ja osaa viedä asian eteenpäin!
Tällä kun mennään, niin tulos on sellaista, mitä Espoossakin näemme.
Ei ole ihme että tulee ongelmia kun tehdään lapsia niitä haluamatta. Eivät menisi naimisiin ollenkaan jos eivät ole valmiita rakastamaan jälkikasvuaan enemmän kuin itseään!
Jumala on antanut ihmiselle puhekyvyn, mutta me käytämme sitä lahjaa miten itse haluamme. Jumala ei puhu meidän suullamme. Me voimme käyttää tätä lahjaa väärin, esim. silloin kun valehtelemme tai haukumme toisia. Myös seksuaalisuuden lahjaa voimme käyttää väärin.
Jumala on antanut meille kyvyn lisääntyä. Mutta me voimme itse päättää, milloin me lapsia haluamme, aivan kuten päätämme, milloin puhumme. Toki joskus voi suusta lipsahtaa jotain vahingossa, kuten myös raskaaksi voi tulla sitä haluamatta. Ihmisen täytyy kuitenkin vastata teoistaan, kuten sanoistaan.
Ja jos Jumala tosiaan antaa ihmiselle lapset ja määrittää niiden luvun, miksi ihmeessä Jumala antaisi lapsia pedofiilille????
"Ja jos Jumala tosiaan antaa ihmiselle lapset ja määrittää niiden luvun, miksi ihmeessä Jumala antaisi lapsia pedofiilille????"
Juju on valitettavasti siinä, että Jumala ei anna lapsia, eikä määritä niiden lukuja. Tuo on naurettavaa, totaalisen kieroutunutta ja elämää ymmärtämätöntä ajattelua. Elämän synty on luonnollinen prosessi, ja se toteutuu aina, jos sille on tietyt edellytykset. Elämän synnyssä ei ole mitään yliluonnollista, määrättyä, kuten monissa uskonnoissa pyritään ajattelemaan. Ihminen syntyy, koska olosuhteet ovat mahdollistaneet ihmisenkaltaisen lajin olemassaolon. Yksikään tieteellinen evidenssi ei viittaa siihen, että elämä olisi jotenkin suunniteltu prosessi.
Siksi pedofiilit voivat saada lapsia siinä missä normaalitkin vanhemmat. Elämä ei itsessään sisällä mitään moraalikoodistoa. Pedofilia on ihmisyyden vastaista, se tuhoaa tietoisia olentoja, puolustuskyvyttömiä lapsia. Meillä on kyky ymmärtää tämänkaltainen vääryys, ja toimia sitä vastaan. Evoluutio ohjaa vanhempia suojelemaan lapsiaan vaaroilta, kuten pedoilta, ja pedofiilit ovat rinnastettavissa petoihin. Paitsi että he eivät saalista selviytyäkseen, kuten pedot normaalisti luonnossa toimivat, vaan toteuttaakseen sairaita mieltymyksiään. Vaikka olen itse humaani ihminen, olisin valmis asettamaan pedofiileille erityisen ankarat tuomiot - pakkokastraatio, elinikäinen vankeus, jopa raaimmissa tapauksissa kuolemanrangaistus.
Kaikista raaintahan näissä vl-pedofiliatapauksissa on se, että koko perhe on salannut asiaa vuosikaudet. Jopa lapsiuhrien oma äiti, jonka luulisi naarastiikerin lailla puolustavan lapsiaan (ainakin minun äitini ja vaimoni näin tekevät!), antaakin isän ja veljen raiskata pikkutyttäriään kotona vuosia!
Kuinka helevetissä tämä omituinen rippisalailuoppi on saatu ulotettua lapsiuhrin äitiinkin?
Antaahan Jumala lapsia murhaajillekin, miksei sitten pedofiileille.
Antaahan Jumala lapsia sellaiseenkin perheeseen, jossa on jo paljon enmmän lapsia kuin mistä vanhemmat pystyvät huolehtimaan.
"Pyydän anteeksi että raiskaan sinut."
Narsismissa keksitään keinoja joilla kaikki oma paskuus ja itsekkyys jää ikäänkuin sivuun. Tehokkaita valheita, joilla narsisti vakuuttaa itselleen olevansa ehjä ja puhdas.
Vl-yhteisössä (ja ehkä valitettavasti vähän yleisemminkin kristinuskossa jossain tapauksissa) se keino on tuo armon meri. Itseä petetään sillä, että muka hujauksessa saadaan kaikki mustimmatkin synnit anteeksi kun vaan nöyristellään ja vakuutetetaan oikea nöyristelyhenki "Saara-äidin" edessä.
Kuvitelkaapa puhuja, joka aloittaa puheensa tutuilla fraaseilla: Minä syntisistäkin syntisin, ihan maanraossa tunnen tässä matelevani, mutta....jne
Puhe on vakuuttavaa kun mielessä pyörii tehty pedo-synti...
Motiivi: Narsisti haluaa tuntea itsensä puhtaaksi jälleen ja korottaa itsensä ja narsisminsa jälleen yhden pykälän ylöspäin.
Miten ihanaa onkaan tuntea, että sitten puhtaana on parempi kuin eräskin tottelematon höpösynneistä tuomittu, joka ei osannut tästä "ahtaasta portista" madella, vaan omaa ylpeyttään jätti uskon...
Pahimmassa tapauksessa tämä itsepetos ja valhe johtaa omantunnon täydelliseen turtumiseen.
Joten vaikka Jumala on armon Jumala, se ei tarkoita sitä, että voimme jättää oman vastuumme ja luottaa vain tunne-elämyksiin anteeksisaamisesta ja nöyristelyllä ostamaamme "autuuteen".
Siitä voi tulla vain narsismiamme ruokkiva automaatti.
Tuo on kauheaa kuulla mitä tehdään ja on tehty, siis lapselle! ja sotkettu siihen vielä rippi ja synninpäästö!!
Itse olen kasvanut ev.lut. kirkon "yleisen" luterilaisuuden keskellä, enkä ole koskaan osannut ajatella, että syntejä ylipäätään pyydettäisiin anteeksi _lapsen_ välityksellä.
Kirkossa olen osallisena yleisessä synninpäästössä, joka julistetaan joka kerta jumalanpalveluksessa. Ja ripinkin olen ymmärtänyt aikuisten väliseksi asiaksi.
Onko lestadiolaisten anteeksi-oppi ollenkaan kirkkomme hyväksymä oppi?
Kuulostaa todella erilaiselta kuin luterilaisuus.
On lasta ja ihmisoikeuksia syvästi häpäisevää, että pedofiili rikollinen pääsee vl-yhteisössä noin vain pälkähästä ja liikkuu vapaalla jalalla, on arvostettu yhteisössä ja jopa rauhanyhdistyksen johtotehtävissä!
Päivämies 27.1.2010: "Jumalan terveellinen armo sulatta anteeksi saaneen sydämen ja laittaa hänet korjaamaan asiansa myös maallisen lain edessä..."
Mutta eipä vaan niin käynyt, espoolainen pedofiilikin pyyteli aina tekojen sajälkeen tytöltä anteeksi.
Mutta ei mennyt itse ilmoittautumaan poliisille.
SRK:lta on mennyt jo vuosikymmeniä odotellessa "armon sulattamien" vl-pedofiilien marssia poliisilaitoksille, mutta silti usko siihen, että näin käy, on vahva!
Mielestäni on kysymys ainoastaan rikosten salaamisesta ja rikollisten suojelusta!
VL-seurapuheissa olen useammin kuullut myös sanonnan, että "synnin tekemisestä aiheutunut vahinko on korjattava siinä laajuudessa, kuin vahinkoa on aiheutunut".
Se tarkoitaa, että jos joku esim. on rikkonut myös maallista lainsäädäntöä vastaan, tekijän on paitsi pyydettävä tekonsa kohteelta anteeksi MYÖS (ja tietenkin) sovitettava tekonsa maallisen esivallan edessä - ts. ilmoittauduttava viipymättä virkavallalle. Jos tekijä ei itse niin tee, siihen tulee kehottaa. Muutoinhan suojeltaisiin rikollista toimintaa.
Ja (HUOM!) poliisin puheille saa kehottaa tietenkin myös se, joka on tekijälle anteeksi antanut, samoin kuka tahansa muukin joka laittomasta toiminnasta on tietoinen. Tämän sanoo jo maalaisjärkikin, ja niin neuvotaan myös seurapuheissa tekemään.
Ja TIETENKIN jokainen laittomuuden uhri saa ilmoittaa teosta poliisille, jos tekijä ei itse sitä ymmärrä tehdä. Anteeksi pyytämisellä ei poliisia todellakaan korvata, jos kyse on rikoksesta.
Joka muuta väittää, valehtelee tai on ymmärtänyt anteeksiannon merkityksen täysin väärin. Surullisesti vaikuttaa siltä, että juuri tuollaista väärinymmärystä esiintyy meidän VL:ien keskuudessa jonkin verran. Kaikki kärsivät siitä. Onneksi useimmat VL:t kuitenkin ymmärtänevät asian niin kuin pitääkin eli oikein.
Olen uskovainen (VL), entinen ateisti.
Korjataampas vielä - jos tiedossasi on seksuaalirikos lasta kohtaan, niin Sinulla on lain mukaan velvollisuus ilmoittaa tietosi viipymättä poliisille!
Sinä et siinä vaiheessa kehoittele ketään vaan toimit viipymättä!
MONTAKO itse itsensä ilmiantanutta vl-pedofilia tunnet? VL-pedofiili on pyytänyt uhriltaan teon jälkeen anteeksi, mutta ei siltikään KOSKAAN ilmoittautunut poliisille, vaikka SRK:n henki näin opettaa.
Koko "Jumalan terveellinen armo sulatta anteeksi saaneen sydämen ja anteeksi saanut korjaa asiansa myös maallisen..." -mesomisenne on pelkkää bullshittiä!
Viaton lapsiuhri on loppuiäksi sidottu vaikenemaan koko asiasta, koska se on anteeksiannettu, ja pedofiili ei SRK:n väittämisestä huolimatta ole ilmiantanut itseään... Ketä itsenne lisäksi luulette huijaavanne?
AinoAlviira, varmaan täällä saa keskutella ystävällisestikin ja määräilemättä?
Mitä kirjoitit on päivänselvä. Onneksi ei ole tiedossa enkä tiedä muitakaan edes "pieniäkään" laittomuuksia kenenkään koko VL-tuttavapiirissäni tehneen. Jos joku tekisi jotakin edes pikkuvilunkia (esim. raha-asioissa), ottaisin ensinnä puheeksi kahden kesken. Jos jotakin vakavampaa joku olisi tehnyt ja minä siitä kuulisin, tekisin parhaani varmistaakseni, että ko. henkilö marssii poliisin puheille pikimmiten. Ja jos jokin rikoksen uhka olisi tiedossani, tekisin kaikkeni estääkseni vahingon.
Eikö jokainen vastuullinen kansalainen noin tee. Tuon selvemmin en asiaa osaa sanoa.
Nimimerkille "Huijarifirma!": katso yst. kommenttini AinoAlviiralle yllä.
Ei muuten yhtään haittaisi, jos täällä yritettäisiin vaihteeksi keskustella rakentavasti ja ratkaisuja etsien. On toki helppo tulkita nurjasti toisten sanomisia, ikään kuin toisella ei olisi aivoja tai omaatuntoa lainkaan, ja sitten räyhätä sen tulkintansa perusteella, varsinkin jos se toinen sattuu olemaan VL-uskovainen.
"Että marssisi poliisin puheille pikimmiten..."
Pelkkää paskaa!
Jokaisen vakavan rikosen tietävän tulee tehdä RIKOSILMOITUS, eikä yrittää houkutella rikollista menemään poliisin puheille. Juuri tuo SRK:n bullshit on tehnyt teistä passiivisia sivustaseuraajia.
"Tekisin kaikkeni estääkseni vahingon". Voi perkele! Poliisi pitää soittaa paikalle jos on rikos tekeillä eikä rikoilla! Rikollisia ei tosiaankaan suostutella.
VL-pedofiliassa ei ole mitään rakentavaa.
Vaikka niin ajattelisitkin, olet väärässä.
Ihmeellistä ajattelua...
SRK:n sulattamat: Erehdyin luulemaan, ettei täällä tarvitse rautalangasta vääntää, joten en jokaikistä itsestäänselvää asiaa viitsinyt erikseen kirjoittaa.
puutut "korjataanpas virheet" asiaan, josta on uskonnollisilla palstoilla erityisesti puhuttu, muuallakin kuin täällä.
Olkinukesta puhutaan muilla palstoilla täällä suomi 24:ssäkin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Olkinukke
Olet näissä ketjun parissa puheenvuorossasi rakentava keskustelija, joita täällä tarvitaan. En ihan ymmärrä miksi "Ihmejuttuja" olettaa sinun ajattelevan, että pedofiliassa olisi jotain rakentavaa. Itse pedofiliahan on kauhistus jokaiselle normaalille ihmiselle.
Suomen rikoslain mjukaan, jos epäilet että jotain lasta uhkaa vaara, SINUN on tehtävä ilmoitus viranomaiselle.
Ilmoittamisen laiminlyönnistä sinä voit saada maksimissaan puolen vuoden vankilatuomion.
Etkö tunne lakia?
Kiitos, etsivä-xx, osuvasta linkistä ja kannustuksesta. Taisin kuitenkin saada jo pääasiani ilmaistuksi ja toisaalta riittävän annoksen aiheettomia hyökkäilyjä ja vääristelyjä osakseni.
Jääkööt räyhäämistä haluavat siis tänne räyhäämään ja rakentelemaan lisää olkinukkejansa, se näkyy monilta sujuvan taitavasti. Mitälie iloa arvelevat sillä elämäänsä saavansa.
Hyvä Korjataanpas virheet
Kommenteistasi huokuu täysi kyvyttömyys asettua uhrin asemaan. Toimintaohjeiksi pedofiliatapauksen ilmoittamiseksi ne eivät todellakaan sovellu.
- jos hyväksikäyttötapaus ilmenee, pedofiili on pidettävä erillään uhrista. Lasta ei tule missään tapauksessa saattaa tilanteeseen, jossa häneltä odotetaan anteeksiantoa. Anteeksiannon aika tulee vasta paljon myöhemmin.
- Se, joka huomaa pedofilian on velvollinen ilmoittamaan asiasta viipymättä poliisille, on vastuutonta edes puhua mistään muusta.
- Lasta ei saa pyytää ilmoittamaan asiasta. Asia ei saa missään tapauksessa olla lapselle edes mahdollisuus. Jos pedofiliaa ilmenee, muiden on ehdottomasti osoitettava, että lapsi on uhri ja toimittava itse.
- Lapsi ei missään tapauksessa voi kehottaa hyväksikäyttäjäänsä ilmoittamaan asiasta.
- On naurettavaa puhuakin, että pedofiili itse ilmoittautuisi poliisille.
En väitä että kehotat lasta ilmoittamaan asiasta poliisille tai että lapsen pitäisi kehottaa hyväksikäyttäjäänsä ilmoittamaan asiasta poliisille. Käytät sanoja "uhri saa kehottaa" , mutta mutta .... taustalta paljastuu proseduuri, jossa ensin pedofiili ja uhri saatetaan yhteen ... pedofiili pyytää anteeksi ja lapsi antaa anteeksi. Mitä muuta lapsi voisi? Me kaikki opetamme, että jos anteeksi pyydetään, anteeksi myös annetaan. NÄIN EI TULE TOIMIA!
Olen täysin samaa mieltä. Tuo SRK:n "virheenkorjaaja" on tyypillinen empatiakyvytön ja kovuuteen kasvatettu vl-agitaattori.
SRK haluaa pitää poliisin mahdollisimman pitkään poissa kuvioista -jos mahdollista, rikoksen vanhenemiseen saakka!
Kun jopa vakavat rikokset on hengellistetty osaksi uskonasioita vl-yhteisössä, SRK:n on helppo manipuloida ihmisiä hengellisyyden kautta. SRK:n "Jumalan terveellisen armon sulattama anteeksi saanut ilmoittautuu itse.." -juttu on aivan täyttä bullshittiä! Miten he ovatkin saaneet kymmenet tuhannet ihmiset uskomaan tuollaista paskaa?
Samaa mieltä nimimerkin "pöyristyttävää" kanssa.
Korjataanpas virheet ehdotus ei sovi millään muotoa pedofiliatapauksiin.
"Jos joku esim. on rikkonut myös maallista lainsäädäntöä vastaan, tekijän on paitsi pyydettävä tekonsa kohteelta anteeksi MYÖS (ja tietenkin) sovitettava tekonsa maallisen esivallan edessä - ts. ilmoittauduttava viipymättä virkavallalle. Jos tekijä ei itse niin tee, siihen tulee kehottaa. Muutoinhan suojeltaisiin rikollista toimintaa."
- Uhria suojeltava tekijältä -> anteeksiannon aika on vasta maallisen tuomion jälkeen ja aloite on tultava uhrilta. Eli vasta kun uhri on valmis anteeksiantoon.
- Ei tule odottaa tekijän ilmoittautumista, vaan heti kun joku havaitsee hyväksikäyttötapauksen, hänen on itse viipymättä ilmoitettava asia poliisille. Lapselle ei asiaa voi edes ehdottaa saati odottaa hyväksikäyttäjän omaehtoista ilmoittautumista.
Eli toimintaohje on ihan takaperin. Anteeksianto ei missään tapauksessa ole paikallaan silloin kun tapaus tulee ilmi. Siinä vaiheessa kaikki pitää lähteä uhrin edusta.
SRK:ta ja vl-yhteisöä ei uhrin paras kiinnosta paskan vertaa! Onhan tämä nähty.
Mutta vl-pedofiliakin on kyllä hengellistetty niin, että uhrin on vaan kiltisti annettava joka ikisen raiskauskerran jäkeen anteeksi rikolliselle. Tottakai!
Näin rikollinen in AINA puhdas kuin pulmunen ja saattaa jopa käydä ilmoittautumassa poliisille. Mitä tosin ei KOSKAAN ole tiettävästi tapahtunut! SRK on todellkain opettanut väärinpäin tehdyn ilmiannon niin perusteellisen hyvin alamaisilleen, että sitä noudatetaan vieläkin. Odotellaan, että rikollinen ilmiantaisi itsensä, mutta pedofiilihan ei sitä tee, vaan raiskaa lapsen udelleen ja uudelleen. Jokaisen kerran jälkeen taas odotetaan uutta raiskausta tai ilmoittautumista...
Voi perkele, mikä uskonto! Miten tuota lahkoa ei saada lakkautetuksi maastamme?
Anteeksi vaan, mutta anteeksi sekä pyydetään että annetaan.
Lapselta ei voi odottaa anteeksiantoa pedofilian takia heti kun tapaus ilmenee, koska
- lapsi kokee paitsi olevansa hyväksikäytetty, myös osasyyllisyyttä. Pedofiilin taktiikkana nimenomaan on syyllistää lasta koko ajan: se mitä tapahtuu tapahtuu koska me molemmat siihen suostumme. Vanhempasi eivät tästä tykkäisi, joten ei puhuta heille.
- lapselle pitää antaa aikaa käsitellä tapahtunutta. Pedofiliasta toipuminen on pitkä prosessi, jonka aikana lapselle pikku hiljaa selviää, että hän oikeasti oli tilanteessa pelkkä uhri eikä rikoskumppani.
Näin ollen anteeksi annetaan vasta kun parantumisprosessi on riittävän pitkällä - ei suinkaan silloin kun asia paljastuu. Eihän sellaista voi antaa anteeksi mitä ei ymmärrä!
Mutta Hurtigin tutkimuksen mukaan juuri kuvaamallani tavalla toimitaan vl-yhteisössä. VL-pedofiili pyytää (ja saa tietenkin) lapselta kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Näin SRK:n rikoksenhengellistämistavoite on täyttynyt!
Ja YHTEISÖN MAINE säilyy! Miten ihanaa.
" Eihän sellaista voi antaa anteeksi mitä ei ymmärrä! "
Miksi hoitokokouksissa sitten piti pyytää antaeeksi sellaista mistä ei mitään ymmärtänyt? Mistä ei ollut tietoa eikä omallatunnolla kkurmaa että olisi syyllistynyt mihinkään kososlaisuuteen tai muuhun?
Pakko vaan oli "oikeilla sanamuodoilla" anteeksi pyytää ja julkisesti.
Ketä varten sen "maineen" itse asiassa tulee säilyä. Jumala ei siitä piittaa eikä tarvitse, ei-vl eli ulkomaailma maailmanlaajuisesti ei kerta kaikkian ymmärrä koko touhua ollenkaan, niin onko se ihan omaa "sisäpiiriä" tai lähinaapureita varten? Ketä varten on tarpeen panna vl-silmälasit silmille?Ja mikä se maine tosiasiassa jo on?
SRK ei välittänyt maineestaan paskankaan vertaa hoitokokousaikana. Tai ehkä juuri sen verran, että paikallaolijat vannotettiin vaikenemaan kaikesta, mitä siellä tapahtui.
Mutta SRK aloitti 90-luvulla kilvenkiillotuskampanjan, jota se jatkaa edelleen. Aikoo kenties ryhtyä poliittiseksi puolueeksi...
"- lapsi kokee paitsi olevansa hyväksikäytetty, myös osasyyllisyyttä."
Tätä asiaa eivät ihmiset näy ymmärtävän.
Lapsihan kokee, että hän on likainen, saastunut, arvoton ja mitä vielä muuta tunteekaan - sitä paitsi jos hän menisi vaikka vanhemmilleen kertomaan tapahtuneesta, nämä voisivat suuttua asiasta ja syyttää lasta! "Miksi menit sinne, miksi olit siellä silloin, mitä teit, että hän teki niin, sinussa on varmaan itsessäsikin vikaa...jne. jne."
Tämä tuntuu uskomattomalta, siis että vanhemmat voisivat ylipäätään sanoa noin, mutta se on mahdollista! :(
Koko asia on niin likainen ja vastenmielinen ja inhottava, että kaikki sivulliset mieluiten unohtaisivat sen. Se on kaikessa epänormaaliudessaan kuvottavaa ja häpeällistä ja ainakin entisajan vanhempien mielestä lapsi oli tärvelty - tai sellaiseksi hän ainakin itsensä tunsi.
Haluaisin nostaa esiin yhden asian, jota en ole nähnyt missään käsiteltävän - en tosin ole kaikkea asiaan liittyvää lukenutkaan. Tiedän valitettavasti, että se on totta.
Lapsi voi pelästyä joskus enemmän toisten reaktiota kuin itse tapahtunutta! Se, että kaikki ovat poissa tolaltaan voi traumatisoida lasta enemmän kuin hyväksikäyttö! Ehkä hän on jotenkin päässyt ajatuksissaan asian yli, ehkä hän on osannut sen selittää itselleen (jos tapahtumasta on jo pitkä aika) ja ehkä hän olisi sen unohtanut...Sitten mikä mieletön huuto ja mekastus asiasta - aivan kuin lapsi oli häväisty nyt lopullisesti - peruuttamattomasti - mikään ei ole enää salaista...Nyt kaikki tietävät ja puhuvat siitä, osoittavat sormellaan ja kauhistelevat...Lapsi saa elää kaiken uudelleen!
Miten siitä selviää? Että on arvoton, kelvoton, syyllinen joka tapauksessa, koska on ollut osallinen sellaisessa...Ehkä tavallaan suostunut sellaiseen...Ei kaikilla ole ollut terapioita ja ymmärtäväisiä ihmisiä ympärillään.
Maailmassa tapahtuu tällaista kaiken aikaa - juuri otettiin kiinni netissä lapsipornoa levittäneitä pilvin pimein. Ja lapsia saatiin pelastettua...Miten tällaista voi olla? Keitä ne ihmiset ovat? Niitä on aika paljon muuallakin kuin vl-piireissä...
VL-vanhemmat tietenkin syyttävät viatonta lasta pedofiliasta -syyllistäväthän hrin Ry:n johtokunnatkin, SRK, puhujat jne...
VL-yhteisö on niin sairas, ettei sitä tällainen tavallinen terve ihminen edes käsitä!
Lapselle on tehtävä selväksi, ja myös meille jokaiselle aikuiselle, ettei lapsi ole millään tavalla syyllinen, MISSÄÄN tapauksessa.
Alaikäisiin ei saa kohdistaa minkäälaista seksuaalista painostusta tai tekoa, jos näin tekee, kaikki on sen jälkeen painostajan syytä.
On keskityttävä siihen, että lapsi saa uskoa itsekunnioitukseen ja omaan intiimiin vapauteensa ja seksuaalisuutensa henkilökohtaiseen kunnioittamiseen, vaikka häntä näissä asioissa joku olisi loukannut.
Myös jos vanhemmat haukkuvat lapsensa "itsesaastutuksesta", jotain sellaista koskettelua havaitessaan, he syyllistyvät ihmisen seksuaalisen olemuksen loukkaamiseen. Lapsen ja nuoren on normaalia löytää seksuaalisuutensa pikku hiljaa omista lähtökohdistaan.
Lapsi pitää kasvattaa ja nostaa kunnioittamaan itseään, uskomaan itseensä ja myös puolustamaan itseään näissä asioissa normaalistikin ja erityisesti jos tällaista loukkausta on sattunut. Lapsen herkkää kehitystä seksuaaliseksi olennoksi on tuettava suojelemalla lasta vahingoittavilta asioilta.
SRK ja sen jäsenyhdistykset nimenomaan syyllistävät uhrin, ettei hän uskaltaisi ikinä ilmiantaa vl-hyväksikäyttäjäänsä!
"Tapaus minna" on tyypillinen tapaus vl-pedofiliasta. "minnan" tapauksessa poikkeuksena on se, että "minna" aikuistuttuaan jäi edelleen vl-yhteisöön ja yrittää yhteisön sisältäpäin saada asiaa kuntoon. Yleensä vl-pedofilien uhrit vapautuvat salaamispakostaan vasta erottuaan aikuisena yhteisöstä.
SRK on tuhansien juonien mestari!
Hiljaisuus on kuin kukka.
Japanilainen sanan lasku