Ei lemmikkejä

Kauhistuttaa kun näkee koiria narkkareilla ja mielisairailla tai muuten sellaisilla, jotka ovat ruumiillisesti itse niin sairaita että koirat joutuvat myötä- kärsijöiksi kun ihminen on itse vajaa- kuntoinen tai muuten keskeneräinen. Aivan pienille lapsille hankitaan elävä lelu joka ei ole enää kiva kolmen viikon kuluttua. Koirat joutuvat lähes poikkeuksetta olemaan ensin 9- tuntia pissaamatta kun omistaja on töissä ja senjälkeen nopeasti ulos ja yöunille. Kyllä toivoisi että olisi joku korkeampi voima joka antaisi todella jokaiselle ansionsa mukaisesti samaa mitä itse on aiheuttanut sellaiselle joka ei pysty puolustamaan millään tavoin itseään. Ja sitten sanotaan. "On se niin kiva kun on joku sitten iloisena vastassa kun tulee pitkän päivän jälkeen kotiin". Joo, kai sitä ollaan iloisina kun on odotettu seinien sisällä koko päivän pissaamatta. Kokeilkaa itse millaista on olla menemättä vessaan. Useimmille koirille tämä on arkipäivää. Ei ihme että suuri osa suomalaisista on mielisairaita. On mielisairautta tehdä syyttömille lapsille ja lemmikeille sellainen kurja elämä.
151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vielä kauhistuttavampaa on kun näkee yliopiston opiskelijoilla eläimiä, jotka polttavat kannabista joita eläimet haistelevat, puhumattakaan että jotkut antavat koirille kaljaakin juotavaksi..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielisairaille... kirjoitti:

Kauhistuttaa kun näkee koiria narkkareilla ja mielisairailla tai muuten sellaisilla, jotka ovat ruumiillisesti itse niin sairaita että koirat joutuvat myötä- kärsijöiksi kun ihminen on itse vajaa- kuntoinen tai muuten keskeneräinen. Aivan pienille lapsille hankitaan elävä lelu joka ei ole enää kiva kolmen viikon kuluttua. Koirat joutuvat lähes poikkeuksetta olemaan ensin 9- tuntia pissaamatta kun omistaja on töissä ja senjälkeen nopeasti ulos ja yöunille. Kyllä toivoisi että olisi joku korkeampi voima joka antaisi todella jokaiselle ansionsa mukaisesti samaa mitä itse on aiheuttanut sellaiselle joka ei pysty puolustamaan millään tavoin itseään. Ja sitten sanotaan. "On se niin kiva kun on joku sitten iloisena vastassa kun tulee pitkän päivän jälkeen kotiin". Joo, kai sitä ollaan iloisina kun on odotettu seinien sisällä koko päivän pissaamatta. Kokeilkaa itse millaista on olla menemättä vessaan. Useimmille koirille tämä on arkipäivää. Ei ihme että suuri osa suomalaisista on mielisairaita. On mielisairautta tehdä syyttömille lapsille ja lemmikeille sellainen kurja elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu