Selväjärkisille

Mitä ovat mielestänne "terve" ja "sairas" usko?

Usein kuultu kommentti on, ettei usko voi olla koskaan sairasta. Tämä on totta. Ei usko sinällään mutta henkinen sairaus yhdistettynä uskonnollisiin uhkakuviin on hyvin näkyvää ja kuuluvaa uskonelämää ja leimaa myös ne uskovat, jotka kaikessa hiljaisuudessa vaeltavat täällä maailmassa rauha sydämessään.

Missä on eksyneiltä Armo ja pelastussanoma? Miksi niin harvoin enää kuulee yksinkertaista totuutta "Jumala on Rakkaus"?

Jumalan toive tulee esiin Raamatun kautta ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan kehotus viljellä rakkauden sanomaa maailmassa. Siihen ei kuulu ilmestyskirjan pedoilla uhkailu, ei maailmanloput, syntielämän tuomitseminen ja muu vastaava sairaasta ahdistuneisuudesta pulppuava tuskaisuus.

Vain Rakkaus. Tyyni harmonia. Onni. Rauhaisa luottamus.

Maailma ei ole menossa pahempaan suuntaan vaan se on ollut samanlainen iät ajat, mutta mielestäni monet uskovat ovat suunnanneet katseensa outoon suuntaan. Internet ja muu sähköinen media nostavat todellakin esiin sellaisia uskonelämässään eksyneitä ihmisiä, jotka ennen eivät olisi läpäisseet minkäänlaisen uskonnollisen yhteisön minkäänlaista julkaisukynnystä. Tämä on aika huolestuttavaa kehitystä sinällään.

Kuten jo aiemmin joku kirjoittajista totesikin: moni hakee uskosta apua mahdollisesti alkoholi- tai huumehelvettiinsä tai mielenterveydellisiin ongelmiinsa. Tällainen ihminen hakee turvaa uskosta pystyäkseen sitä kautta osallistumaan normaaliin jokapäiväiseen arkielämään ja vakauttaakseen oman horjuvan mielensä. Mitä saavat silloin aikaan tällaiselle ihmiselle esitetyt toinen toistaan kaameammat uhkakuvat.

Hei! Sinä siellä: Jumala on Rakkaus. Ei se ole sen monimutkaisempaa.

Joku pelkää Saatanan asuvan musiikissa ja toinen vouhottaa normaalista päivänpolitiikasta "osana Saatanan juonitteluja". Minkä kuvan tämän normaalista uskovasta, elämäänsä suhteellisen tyytyväisestä, rauha sydämessään tallaavasta tavallisesta sukankuluttajasta antaa?

Kun on usko sydämessä, ei tarvitse vouhottaa ihan tavallisista arkielämän asioista. Se on elämää, vain ihan tavallista elämää.
642398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Hmmmmmmmmmmmm...................

Äänestä

10
Minäkin syyllistyn liittolaisuuteen.
Lunaticin sydän ja järki ovat linjassa.
Poistin oman kirjoitukseni paremman tieltä.

Äänestä

Niin... Armo ja rakkaus olisivat sinänsä parhaita puolia ns. uskossa.

Mutta sinäkin tiedät ihmisen rajallisuuden ja raadollisuuden. "Usko" on hyvä lyömäase kaikille niille, jotka sitä haluavat siihen käyttää - omiin tarkoituksiinsa, yleensä valtapyrkimyksiin, eikö totta.

Suvaitsevaisuudella kun tämä laji ei pahemmin voi ylpeillä... ;-)

Äänestä
  • Ihminen on vastuussa teoistaan yhteisölle ja uskovien elämänkatsomuksen mukaan myös Jumalalle. Jokaiselle ihmiselle on annettu valinnan mahdollisuus ja jokainen tekee itse ratkaisunsa tykönään. Minä, eikä kukaan muukaan, ei ole sitä kykenevä arvioimaan.

    Kyllä ihminen tietää mitä on hyvyys vaikkei olisikaan helluntailainen. Kyllä jokaiselle ihmiselle on annettu ymmärrys viljellä elämässään niitä hyvyyden tekoja ja ajatuksia.

    Olit "uskonnoton" tai "vääräuskoinen", viljelemällä rakkautta toteutat Jumalan tahtoa. Uskoisin että silläkin on arvonsa puntarissa kun ihmistä arvioidaan.

    Äänestä

Mitenkä on: Kun näet heikolla jäällä ison joukon ihmisia ilmeisessä hukkumisvaarassa, koska asiantuntevana ja tutkineena sen tiedät varmuudella. Miten toimit, menetkko jokaisen luo henkilökohtaisesti päivittäin varoittamaan, vai Huudatko täyttä kurrkua yhdellä kertaa niin että kaikki kuulee ja saa varoituksen. vaikka jonkun vajavaisen ihmisen tekemä sääntö kieltäisi häiritsevän toiminnan lähietäisyydellä.

Miten vastaat.

Äänestä
  • Ja kukahan tässä EU-kysymyksessä sitten on mielestäsi tuo joka "asiantuntijana ja tutkineena tietää varmuudella"...? Miksi ihmeessä puhut vertauskuvin ja kierrellen vaikka asia josta puhut on konkreettinen ja päivänselvä.

    Vastaan suoraan oman kantani: "Jumalan ilmoituksia vastaanottava" ja "profetoiva" Esko H. joka omine sanoineen toteuttaa Pyhää Henkeä, jonka vuoksi hänen epäasiallisia kommenttejaan ei voi eikä saa kukaan kritisoida (koska silloin hänen logiikallaan pilkkaa Pyhää Henkeä) EI MISSÄÄN TAPAUKSESSA ole sellainen taho jota kunnioittaisin poliittisissa kysymyksissä "asiantuntijana ja tutkineena".

    Epäilen erittäin paljon myös hänen pyrkimystensä puhtautta uskonnollisessa mielessä, koska koko hänen kommenttinsa perustuu suomalaisten EU-edustajien herjaamiseen ja tuomitsemiseen!

    Eskoa ei saa kritisoida, koska silloin PILKKAA PYHÄÄ HENKEÄ. Esko välittää JUMALAN ILMOITUSTA ja kaiken lisäksi näyttää siltä että ESKOLLA ON TUOMIOVALTA suomaisiin edustajiin nähden. Sanomattakin on selvää että Esko on jo ajat sitten tuominnut minut Helvettiin.

    Yksinkertainen järjen päätelmä on se, että ihan oikeasti ja vakavasti: Esko tarvitsisi pikaista apua. Enkä tällä halua leimata ketään vaan teen ainoastaan yksinkertaiset johtopäätökseni niistä teksteistä joita Esko täällä viljelee.

    Äänestä

"Usein kuultu kommentti on, ettei usko voi olla koskaan sairasta. Tämä on totta."

En tunne yhtään tervejärkisistä uskovaista.

Jos uskoo henkiolentoihin ja muinaisiin legendoihin, voiko silloin enää olla täysjärkinen?

Vai on Jumala rakkaus - ja pitkät paskat. Rakkaus on aivojen tunnetila ja .

Äänestä
  • palveluksen kaikille tämän palstan lukijoille ja kirjoittajille, jos et toisi noita sairaita kommenttejasi lainkaan tälle "helluntailaisuus" palstalle! Kiitos !

    Rukoilen kuitenkin puolestasi, että tulist tuntemaan Jumalan Pojan Jeesuken Kristuksen !
    Täällä armon ajassa !?

    Äänestä

  • olette tympäisevän väkivaltaisia kaikessa, kun tunkeudutte toisten palstoille tuputtamaan sitä jumalattomuuttanne. Teille on usein sanottu, että emme kaipaa neuvojanne! Olette jehovalaisia ällöttävämpiä tunkeilijoita. Kinastelisitte keskenänne, niin kuin mekin, uskikset teemme!

    Äänestä

  • Kun tuolla aikaisemmin joku syytti minua scitsofreetikoksi, niin katsoin lääkärikirjasta, mitä se on. Se on jakomielitautia ja sitä sairastavatt syyttelevät toisia hulluiksi, eivätkä itse suostu lääkärin vastaanotolle menemään kun luulevat itseään yli-ihmiseksi.

    Äänestä

  • paremmin kuin Siperia;

    että meissä tapahtuu samanaikaisesti vanhanaikaista fissio- että modernimpaa fuusiotoimintaa: "Sentähden me emme lannistu, sillä vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivältä uudistuu." (2.kor.4:16).

    Äänestä

  • >>En tunne yhtään tervejärkisistä uskovaista.>>

    Ahaa. Ymmärrän. Olen pahoillani. Montako vuotta olet viettänyt siellä lukkojen takana?

    >>Jos uskoo henkiolentoihin ja muinaisiin legendoihin, voiko silloin enää olla täysjärkinen?>>

    Miksi ei voi? Kunnon ateistina voit tietenkin argumentoida älykkäästi kantasi. Aloita vaikka määrittelemällä "täysjärkinen". Mitä tarkoitat sillä? Millä keinoin järki mitataan?

    Minusta kuitenkin vaikuttaa siltä että sekoitat nyt pahemman kerran "järjen", "mielen" ja "älykkyyden". "Järjellä" viitataan yleisesti ottaen logiikkaan.

    Mitä sitten on "täysloogisuus"? Osaisitko kertoa? Katsotaan osaatko itse loogisesti argumentoiden perustella kantasi...

    >>Vai on Jumala rakkaus - ja pitkät paskat. Rakkaus on aivojen tunnetila ja .>>

    Mikä ihme on "aivojen tunnetila"? Tiede ei tunne moista käsitettä. Viittaatko kenties emootioihin?

    Ymmärrätkö että "rakkaus" käsitteenä ei ole mikään emootio? Tottahan toki rakkaus ilmenee ihmisessä erilaisina prosesseina, mutta mistä ne saavat alkunsa? Mikä virittää ne?

    Äänestä

  • Ent. ateisti kirjoitti:

    paremmin kuin Siperia;

    että meissä tapahtuu samanaikaisesti vanhanaikaista fissio- että modernimpaa fuusiotoimintaa: "Sentähden me emme lannistu, sillä vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivältä uudistuu." (2.kor.4:16).

    >> te ateistit olette tympäisevän väkivaltaisia kaikessa, kun tunkeudutte toisten palstoille tuputtamaan sitä jumalattomuuttanne. >>

    Kai Suomesta löytyy vain jäsenille tarkoitettuja helluntalaispalstoja sellaisille jotka eivät siedä eriäviä mielipiteitä ??
    Tämä on Eniron keskusteluforumi ja käsittääkseni kenelläkään ei ole yksinoikeutta mihinkään forumin palstoista, Eniron asettamien yleisten sääntöjen ja painovapauslain puitteissa tietenkin.

    Sinäkin ehkä voisit keskustella uskonveljiesi kanssa muunkinlaisella nikillä ja ilman provoilua, viittauksella ateismiin vedät vain huomion puoleesi.

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    juurin helluntailaisia keskustelu-palstoja ei taida olla olemassa ja uskoisin, että jos joku sellaisen perustaa, niin se on täysin hänen oma bisneksesnsä eli sitä umpio-osastoa.

    Äänestä

  • tode kirjoitti:

    Niinpä, mututietoa tuli välitettyä. Jostain syystä on kovin vaikeaa tietää mitkä ovat 'virallisia' sivuja ja mitkä yksityistä bisnestä, mitkä helluntalaisuuden ja mitkä jonkin muun järjestön äänenkannattajia.

    Ketä edustanee esim. http://www.netmission.fi/ ? Tuskin siellä kuitenkaan on yhtä paljon ateistejä keskusteluja pilaamassa kuin S24'ssä, ehkä "Ent. ateistilla" ja muilla vakavaluonteisilla keskustelijoilla olisi siellä turvallisempi olo ?

    on juuri hellareiden ylläpitämä foorumi ja jos olet vähääkään seurannut keskusteluja siellä, niin huomaat joukossa olevan muutamia umpi-ateisteja.
    jos NMssa havaitsee väittelyä, niin se taitaa olla enimmäkseen hellareiden ja yli-karismaattisten cityläisten sanailua!
    NMssä pyörii loppujen lopuksi melkoisen pieni piiri ja jutut tahtovat sentähden olla "sisäpiirin sanailua", olipa kynänvarressa sitten hellari tai ateisti.
    en tunne palstan ylläpitäjää reijor`a henkilökohtaisesti, mutta olen NMa seuratessani pitänyt, ja pidän edelleenkin, häntä tosi avarakatseisena uskovana, joka ei todellakaan osaa katsoa henkilöön.

    kyllä se juttu taitaa olla niin, että myös hellareita, kuin esim. ateistejakin, on joka junaan. hellarit ovat siis samanlainen "otanta" ihmisistä, kuin muutkin kansanryhmät.

    Eipä ole ennen tätäpäivää tullut edes pistäydyttyä NM'ssä. Kyllä tuo minusta näyttäisi täyttävän vaatimukset valvotusta sisäänkirjautumisesta yms. Palstanpitäjän 50-vuotiskekkerit vaikuttivat olevan tärkein keskustelunaihe enkä minä huomannut mitään ateistista häiriköintiä ainakaan siinä ketjussa.

    Olen yhä sitä mieltä että 'Ent. ateistin' ja hengenheimolaisten olisi turvallisempaa keskustella siellä (tai muilla vastaavilla forumeilla), vapailla sivuilla pyörii aina kaikenlaista kengänkuluttajaa. Toivomus ateistivapaista keskusteluista kai kuitenkin oli aitoa tavaraa, ei uskovilla ihmisillä varmankaan ole tarvetta provoiluun ??

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    >> te ateistit olette tympäisevän väkivaltaisia kaikessa, kun tunkeudutte toisten palstoille tuputtamaan sitä jumalattomuuttanne. >>

    Kai Suomesta löytyy vain jäsenille tarkoitettuja helluntalaispalstoja sellaisille jotka eivät siedä eriäviä mielipiteitä ??
    Tämä on Eniron keskusteluforumi ja käsittääkseni kenelläkään ei ole yksinoikeutta mihinkään forumin palstoista, Eniron asettamien yleisten sääntöjen ja painovapauslain puitteissa tietenkin.

    Sinäkin ehkä voisit keskustella uskonveljiesi kanssa muunkinlaisella nikillä ja ilman provoilua, viittauksella ateismiin vedät vain huomion puoleesi.

    ihan mukava keskustella erimielistenkin kanssa, mutta eikös ne enää päde herrasmiessäännöt, että "talossa talon tavoilla tai talosta pois."
    Jos esim. YO-kirjoituksissa äikän aiheena on taivas, mutta abi kirjoittaa koko aineen helvetistä, niin semmoinen on ala-arvoista.

    Tarkoitan, että pysyttäisiin vähän paremmin ja enemmän kunkin aiheenmukaisella palstalla. On se vähän kiusallisen tuntuista, jos joku menee naapuriin ja panee samaa kierrosta jankuttavan savikiekon soimaan; "On uskikset tyhmiä...on uskikset tyhmiä..."

    Äänestä

  • Farfar kirjoitti:

    Eipä ole ennen tätäpäivää tullut edes pistäydyttyä NM'ssä. Kyllä tuo minusta näyttäisi täyttävän vaatimukset valvotusta sisäänkirjautumisesta yms. Palstanpitäjän 50-vuotiskekkerit vaikuttivat olevan tärkein keskustelunaihe enkä minä huomannut mitään ateistista häiriköintiä ainakaan siinä ketjussa.

    Olen yhä sitä mieltä että 'Ent. ateistin' ja hengenheimolaisten olisi turvallisempaa keskustella siellä (tai muilla vastaavilla forumeilla), vapailla sivuilla pyörii aina kaikenlaista kengänkuluttajaa. Toivomus ateistivapaista keskusteluista kai kuitenkin oli aitoa tavaraa, ei uskovilla ihmisillä varmankaan ole tarvetta provoiluun ??

    aitoa se oli kuin totuudentorvien, mirkojen ja muiden vastaavien pommitukset!?

    Äänestä

  • Ent. ateisti kirjoitti:

    ihan mukava keskustella erimielistenkin kanssa, mutta eikös ne enää päde herrasmiessäännöt, että "talossa talon tavoilla tai talosta pois."
    Jos esim. YO-kirjoituksissa äikän aiheena on taivas, mutta abi kirjoittaa koko aineen helvetistä, niin semmoinen on ala-arvoista.

    Tarkoitan, että pysyttäisiin vähän paremmin ja enemmän kunkin aiheenmukaisella palstalla. On se vähän kiusallisen tuntuista, jos joku menee naapuriin ja panee samaa kierrosta jankuttavan savikiekon soimaan; "On uskikset tyhmiä...on uskikset tyhmiä..."

    Vilkaiseppas joskus huviksesi ateistipalstaa, ei ne täysin pesunkestäviä ateisteja kaikki sinnekkään kirjoittelevat ole (vaikka palstalla on jopa tiukkapipoinen sherifikin).
    Ja hyvä niin, mitäs keskustelua ne keskinäisen kehumisen kerhot olisivatkaan. ?

    Herrasmiessäännöt ?? Talossa talon tavalla ??
    Ei tässä 'talossa' muita sääntöjä ole kuin Eniron varsin väljät yleiset ohjeet ja painovapauslaki. Viestien taso tietysti vaihtelee hyvinkin paljon, ammattikirjailijat täällä tuskin hengentuotteitaan julkaisevat.
    Kirjoittajia on laidasta laitaan. Toiset provoilevat ja toiset eivät.

    Äänestä

  • Ent. ateisti kirjoitti:

    ihan mukava keskustella erimielistenkin kanssa, mutta eikös ne enää päde herrasmiessäännöt, että "talossa talon tavoilla tai talosta pois."
    Jos esim. YO-kirjoituksissa äikän aiheena on taivas, mutta abi kirjoittaa koko aineen helvetistä, niin semmoinen on ala-arvoista.

    Tarkoitan, että pysyttäisiin vähän paremmin ja enemmän kunkin aiheenmukaisella palstalla. On se vähän kiusallisen tuntuista, jos joku menee naapuriin ja panee samaa kierrosta jankuttavan savikiekon soimaan; "On uskikset tyhmiä...on uskikset tyhmiä..."

    Eikös muuten kuka hyvänsä sais enemmän ja vahvemmalla tunteella kirjoitettua helvetistä kuin taivaasta... ;-) Mitäpä se kertookaan meistä ihmisistä?

    Mitä sä muuten arvelisit tekeväs siä taivaas, jos sattusit sinne päätymään? Jotain kiinnostavaako? Mahtaiskohan siellä esim. päästä näkemään kuuluisimpia tyyppejä mitenkä lähietäisyydeltä?

    Entä onko sun mielestäs siellä eläimiä? Tai mitäpä arvelet vaikkapa enkeleistä - onko sellaisia ja jos, niin mitä ne on sun mielestäs? Ovatko nämä olennot eri rotua kuin me? Toisista sivilisaatioistako? Oisko ihmisiltä vain mennyt yli hilseen, jos tällaisia olentoja on ollut liikkeellä täällä päin?

    Mutta sanohan nyt suoraan: eikö vain se helvetti olekin tärkein? Koko systeemihän rakentuu sen varaan - ajattelepa miten kävis, jos sitä ei ois? Koko rakennelma sortuis omaan mahdottomuuteensa? Vai onkohan nyt jotakin, mitä tällainen yksinkertainen nainen ei vain ymmärrä? ;-)

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    viittaa jossakin kohtaa taivaallisista asuinsijoista ja asukkaista tähän tapaan, että "iloksi minä luon asuinsijan ja riemuksi sen kansan."

    Mitäpä tuosta sanoisi jos asuinpaikkana olisi ilo, ja asukkaina riemu!

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    >>En tunne yhtään tervejärkisistä uskovaista.>>

    Ahaa. Ymmärrän. Olen pahoillani. Montako vuotta olet viettänyt siellä lukkojen takana?

    >>Jos uskoo henkiolentoihin ja muinaisiin legendoihin, voiko silloin enää olla täysjärkinen?>>

    Miksi ei voi? Kunnon ateistina voit tietenkin argumentoida älykkäästi kantasi. Aloita vaikka määrittelemällä "täysjärkinen". Mitä tarkoitat sillä? Millä keinoin järki mitataan?

    Minusta kuitenkin vaikuttaa siltä että sekoitat nyt pahemman kerran "järjen", "mielen" ja "älykkyyden". "Järjellä" viitataan yleisesti ottaen logiikkaan.

    Mitä sitten on "täysloogisuus"? Osaisitko kertoa? Katsotaan osaatko itse loogisesti argumentoiden perustella kantasi...

    >>Vai on Jumala rakkaus - ja pitkät paskat. Rakkaus on aivojen tunnetila ja .>>

    Mikä ihme on "aivojen tunnetila"? Tiede ei tunne moista käsitettä. Viittaatko kenties emootioihin?

    Ymmärrätkö että "rakkaus" käsitteenä ei ole mikään emootio? Tottahan toki rakkaus ilmenee ihmisessä erilaisina prosesseina, mutta mistä ne saavat alkunsa? Mikä virittää ne?

    leikit asiantuntijaa.

    ”Mikä ihme on "aivojen tunnetila"? Tiede ei tunne moista käsitettä. Viittaatko kenties emootioihin?”

    Mikä ihmeen uskovainen tyhjäpää oikein olet? Etkö ole koskaan kuullut sanaa tunnetila?
    Aiheesta on kirjoitettu useita kirjojakin, tiede tuntee tämän sanan erittäin hyvin.

    Olet nähtävästi niitä uskovaisia asioiden vääristelijöitä.

    Tässä sinulle psykologian alkeita:
    http://www.nostetuotanto.fi/Tunnetilat.ppt

    Ihmisellä on mielessään ihannekuvia, joita hän tavoittelee, ja mitä lähemmäksi niitä hän pääsee, sitä myönteisempiä ovat yleensä hänen TUNNETILANSAKIN. Positiiviset TUNNETILAT lisäävät myös kognitiivista joustavuutta esim. sosiaalisten havaintojen käsittelyssä, kun taas negatiiviset tunnetilat suuntaavat tarkkaavaisuutta kielteisiin seikkoihin, jolloin ihminen helposti muistaakin mielialan suuntaisia, negatiivisia asioita. Positiivinen TUNNETILA saa kaiken näyttämään valoisammalta ja auttaa havaitsemaan asioista parhaat puolet. (Hämäläinen, Fredriksson & Ihanus1997, 37-38.)

    Äänestä

  • tane kirjoitti:

    Kylläpäs kesti! Ei tainnut google riittää vaan piti ottaa avuksi vielä yahookin...

    OK. Nyt kun olet "tunnetila-spesialisti" niin määrittelepä mistä se rakkauden tunnetila, mistä se muodostuu ja miten se saa alkunsa sellaisessa tapauksessa, jolloin uskova kokee rakkautta jumaluuteen?

    Tämä kiinnostaa minua kovasti, kun kerran tiedät asian niin hyvin... ;-)

    >>...tiede tuntee tämän sanan erittäin hyvin.>>

    Vai niin. Mikä tiede?

    >>Olet nähtävästi niitä uskovaisia asioiden vääristelijöitä.>>

    Kantsisi sinun kerrata välillä Skepsiksen sivuilta ne argumentaatiotaidot. Tuo lausahduksesi on nimittäin puhdasverinen "olkiukko". "Projisointi", psykologian termistöä lainatakseni.

    Selostit pitkät copypeistit tunnetiloista, mutta yhtään se ei vastaa alkuperäiseen kysymykseen. Tästäkin puhutaan argumentaatiostrategioissa... :-D

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    >>En tunne yhtään tervejärkisistä uskovaista.>>

    Ahaa. Ymmärrän. Olen pahoillani. Montako vuotta olet viettänyt siellä lukkojen takana?

    >>Jos uskoo henkiolentoihin ja muinaisiin legendoihin, voiko silloin enää olla täysjärkinen?>>

    Miksi ei voi? Kunnon ateistina voit tietenkin argumentoida älykkäästi kantasi. Aloita vaikka määrittelemällä "täysjärkinen". Mitä tarkoitat sillä? Millä keinoin järki mitataan?

    Minusta kuitenkin vaikuttaa siltä että sekoitat nyt pahemman kerran "järjen", "mielen" ja "älykkyyden". "Järjellä" viitataan yleisesti ottaen logiikkaan.

    Mitä sitten on "täysloogisuus"? Osaisitko kertoa? Katsotaan osaatko itse loogisesti argumentoiden perustella kantasi...

    >>Vai on Jumala rakkaus - ja pitkät paskat. Rakkaus on aivojen tunnetila ja .>>

    Mikä ihme on "aivojen tunnetila"? Tiede ei tunne moista käsitettä. Viittaatko kenties emootioihin?

    Ymmärrätkö että "rakkaus" käsitteenä ei ole mikään emootio? Tottahan toki rakkaus ilmenee ihmisessä erilaisina prosesseina, mutta mistä ne saavat alkunsa? Mikä virittää ne?

    ellei aivojen sähkökemiallista toimintaa?

    "Ymmärrätkö että "rakkaus" käsitteenä ei ole mikään emootio? Tottahan toki rakkaus ilmenee ihmisessä erilaisina prosesseina, mutta mistä ne saavat alkunsa? Mikä virittää ne?"

    Jos olet vähänkin biologiaa opiskellut, niin osannet kertoa mistä on kysymys.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    Toinen puhuu aivojen sähkökemiallisista ilmiöistä ja toinen biologiasta! Kyllä kiitos olen ehkä "hivenen" tutustunut molempiin aihepiireihin. :-D

    Ongelma on vain se etteivät ne selitä rakkautta "käsitteenä"? Käsitätkö?

    Sun vuoro. Kerro mitä rakkaus on ja sen jälkeen selitä miten ymmärrät Jumaluuden ja miksei se voi olla rakkaus?

    Oletko kenties fundamentalisti tahollasi ja tulkitset Raamattua kirjaimellisesti? Mitä jos sanonkin että Jumala on "elämän voima" ja kaiken "elollisen luoja". Menikö jakeluun?

    Jumala on Rakkaus.

    ”Sun vuoro. Kerro mitä rakkaus on ja sen jälkeen selitä miten ymmärrät Jumaluuden ja miksei se voi olla rakkaus? ”

    Tyypillistä uskovaisille; kun jotain kysyy, niin joutuu heti itse vastaajaksi.

    Tuo uskovaisten hokema ”Jumala on rakkaus” on yksi lapsellisimmista hokemista mitä maa päällään kantaa.

    Nimittäin rakastuneen ihmisen aivotoiminnassa on havaittu n. 2,5 vuotta kestävä voimakkaamman rakkauden tunteen vaihe, jonka aiheuttavat tiettyjen hormonien erittyminen aivoissa (mm. oksitosiini, vasopressiini). Tämän jakson on katsottu pitäneen esivanhempamme yhdessä, kunnes jälkeläinen oli pystynyt liikkumaan omin jaloin ja naaras saattoi jälleen helpommin keräillä ja metsästää syötävää.

    Jos tuntisimme senkaltaista rakkautta lähimmäisiämme kohtaan - mitä Paavalin kirjoitukset edellyttävät - emme olisi kykeneviä mihinkään muuhun toimintaan. Suunnaton rakastamisen tunne olisi vallannut mielemme, niin ettemme voisi elää normaalia elämää. Emme pystyisi keskittymään arkielämän vaatimuksiin, vaan joutuisimme jäämään sairaslomalle. Raamatun tarkoittama rakkaus täytyykin olla huomattavasti ”lievempää lajia”, kuin meidän ymmärtämämme rakkaus.

    Nälän, janon ja vilun tunteet ovat myös helposti selitettävissä. Kun eläimellä on nälkä, veren sokeriarvot ovat laskeneet hälytysrajalle, johon aivot (alitajunta) reagoivat nostamalla tietoisuuteen näläntunteen. Nälän tunne ei tietenkään saa olla miellyttävä, muutenhan riutuisimme mielellämme kuoliaiksi. Ihmisen tunne-elämä on miljoonien vuosien evoluution tulos. Ne kädellisten kehityshaarat, jotka eivät tunteneet riittävän voimakasta vihaa kilpailevaa haaraa vastaan tulivat tapetuiksi. Ne, joilla oli laimeampi rakkauden tunne lapsiaan kohtaan, saattoivat menettää liian usein jälkeläisensä, ja ovat kuolleet sukupuuttoon.

    Jotta Jumala voisi kokea tunteita, ts. olla persoonallinen, hänellä täytyy siis olla fyysinen ruumis. Henkiolennolla ei näin ollen voi olla tunteita. On siis aivan ilmeistä, ettei Jumala ole luonut ihmistä, vaan ihminen Jumalan. Ei Jumala tarvitse ihmistä (kuin ehkä ilokseen), mutta ihminen on tarvinnut Jumalan selittääkseen edes jonkinlaisella teorialla kaiken olemassa olevan ja ennen muuta kuoleman mysteerin ja syyn oman tietoisuutensa olemassaoloon.

    Ihmisaivot kehittivät Jumalan ristiriitojen vähentämiseksi, jotta aivojen looginen toiminta ei johtaisi umpikujaan. Ajattelukyvyn kehittyessä, syntyi nimittäin ihmisen evoluutioon pullonkaula; aikaisemmat vähemmän älykkäät lajit saattoivat sairastua vain fyysisesti, mutta nyt ihmisaivojen monimutkaisuus oli kääntymässä ihmistä vastaan, sillä ihminen saattoi sairastua myös psyykkisesti.

    Voimakkaat ristiriitaiset tunteet saattoivat johtaa ihmisen aivotoiminnan häiriintymiseen. Salaman leimahdus taivaalla ja voimakas jyrinä eivät ole ongelma perhoselle, mutta ihminen, joka aivojensa avulla yritti ratkaista salaman lähdettä ja syytä, joutui suuriin ongelmiin. Ratkaisu löytyi näkymättömästä henkimaailmasta. Ihmistä voimakkaammat jumalolennot, eivät olisi ihmiselle pahoja, jos niitä vain kohdeltaisiin hyvin. Taivaalla oli jumala, joka antoi sadetta. Pitkään jatkunut kuivuus, johtui siitä, että tätä jumalaa oli loukattu. Ehkä sateenjumala leppyy, jos hänelle uhrataan jotain ihmiselle todella arvokasta, vaikkapa esikoinen.

    Monet murheet ja taudit taasen oletettiin johtuvan kuolleiden esi-isien sielujen tekemistä kostotöistä. Joku heimon jäsenistä oli tapettu ja syöty metsästysretkellä syntyneen riidan päätteeksi. Orastava moraali etsiessään syytä vaikeuksiin, johti syyn tämän metsästäjän hengen aiheuttamaksi. Alkoi vainajien kunnioittaminen.
    Esi-isämme uskoivat vahvasti jumalten ja vainajien henkien palvomisen auttavan heidän ongelmiinsa. Tälläkin hetkellä elää parissamme ihmisiä, joilla on edelleen tämä alkukantainen taipumus uskoa henkimaailmaan. He uskovat myös omistavansa totuuden, vaikka elävätkin mitä synkimmässä valheessa.

    ”Oletko kenties fundamentalisti tahollasi ja tulkitset Raamattua kirjaimellisesti? Mitä jos sanonkin että Jumala on "elämän voima" ja kaiken "elollisen luoja". Menikö jakeluun? ”

    En ole fundamentalisti, kaikkea muuta. Raamattuhan on myyttisten legendojen kokoelma, täynnä taikauskoa.
    Eipä mene tuo jakeluun; pelkkää sanahelinää, ilman sisältöä.

    Tyypillistä dialektiselle materialistille että kun kysyy miksi telkkarista tulee paskaa ohjelmaa niin dialektinen materialisti alkaa selittää miten "puolijohteitten toiminnassa on edelleen huomattavissa epätäsmällisyyksiä jotka selittävät kohinatyyppiset häiriöt jopa digivastaanottimen toiminnassa"... Ymmärrätkö yskän?

    >>Eipä mene tuo jakeluun; pelkkää sanahelinää, ilman sisältöä.>>

    Just. Sinä teet taas olkinukkeja ja yleistät minun käsitykseni olevan sellainen jonka sinä jo tiedät ajattelematta asiaa sen enempää.

    En ole sanonut kumpi oli ensin muna vai kana, Ihminen vai Jumala. En ole sanonut kumpi loi kumman.

    Jos lähdetään oletuksesta että Jumala on Rakkaus, kaiken elollisen luoja ja elämän voima, niin silloin se voidaan ymmärtää myös kaiken selittämäsi lukion kakkosen biologian liikkeelle panevana ja sitä ylläpitävänä voimana. Tajuatko? Luonnonvoima. Elämä itse. Kun Jumala kuolee niin ihminen kuolee. Ei munaa ilman kanaa.

    Mikä ylläpitää elämää tällä maapallolla? Rakkaus. Elämää synnyttävä voima. Kiertokulku, joka on myös mahdollista väärin toimien lopettaa, tuhota Jumala, räjäyttää tarpeeksi iso neutronipommi esimerkiksi.

    Myytit ja tarinat ovat arvokasta perintöä. Ne kertovat ihmisyydestä ja ihmisen menneisyydestä tavalla, johon tiede ei kykene. Raamattu on Ihmisen Kirja siinä missä Bhagavad Gita tai Koraanikin. Jumaluus voidaan ymmärtää myös kollektiivisena alitajuntana jota myytit ja tarinat omalla tahollaan tukevat.

    Kumpi on ihmiselle arvokkaampaa tietoa: se että suvunjatkamisvietin syttyessä aivoihin erittyy oksitosiinia vai tieto että "ihminen on ihmiselle susi"? Vai selitänkö tämän jälkimmäisen ettet vaan ota sitä kirjaimellisesti? Siis eihän tietenkään susi siis sillä tavalla... susihan on koiraeläin eikä evoluutioteoria todellakaan tuo käsitystä että...höpöhöpö...jne.jne.

    Totuuden Torvi ja Lunatic - tässä ei ole nyt mitään tieteellistä eikä myöskään salattua tietoa - mut mä kyllä tykkään teistä molemmista! ;-)

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Totuuden Torvi ja Lunatic - tässä ei ole nyt mitään tieteellistä eikä myöskään salattua tietoa - mut mä kyllä tykkään teistä molemmista! ;-)

    Mäkin tykkään susta. Kuka lienetkään. Iloista illanjatkoa!

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Tyypillistä dialektiselle materialistille että kun kysyy miksi telkkarista tulee paskaa ohjelmaa niin dialektinen materialisti alkaa selittää miten "puolijohteitten toiminnassa on edelleen huomattavissa epätäsmällisyyksiä jotka selittävät kohinatyyppiset häiriöt jopa digivastaanottimen toiminnassa"... Ymmärrätkö yskän?

    >>Eipä mene tuo jakeluun; pelkkää sanahelinää, ilman sisältöä.>>

    Just. Sinä teet taas olkinukkeja ja yleistät minun käsitykseni olevan sellainen jonka sinä jo tiedät ajattelematta asiaa sen enempää.

    En ole sanonut kumpi oli ensin muna vai kana, Ihminen vai Jumala. En ole sanonut kumpi loi kumman.

    Jos lähdetään oletuksesta että Jumala on Rakkaus, kaiken elollisen luoja ja elämän voima, niin silloin se voidaan ymmärtää myös kaiken selittämäsi lukion kakkosen biologian liikkeelle panevana ja sitä ylläpitävänä voimana. Tajuatko? Luonnonvoima. Elämä itse. Kun Jumala kuolee niin ihminen kuolee. Ei munaa ilman kanaa.

    Mikä ylläpitää elämää tällä maapallolla? Rakkaus. Elämää synnyttävä voima. Kiertokulku, joka on myös mahdollista väärin toimien lopettaa, tuhota Jumala, räjäyttää tarpeeksi iso neutronipommi esimerkiksi.

    Myytit ja tarinat ovat arvokasta perintöä. Ne kertovat ihmisyydestä ja ihmisen menneisyydestä tavalla, johon tiede ei kykene. Raamattu on Ihmisen Kirja siinä missä Bhagavad Gita tai Koraanikin. Jumaluus voidaan ymmärtää myös kollektiivisena alitajuntana jota myytit ja tarinat omalla tahollaan tukevat.

    Kumpi on ihmiselle arvokkaampaa tietoa: se että suvunjatkamisvietin syttyessä aivoihin erittyy oksitosiinia vai tieto että "ihminen on ihmiselle susi"? Vai selitänkö tämän jälkimmäisen ettet vaan ota sitä kirjaimellisesti? Siis eihän tietenkään susi siis sillä tavalla... susihan on koiraeläin eikä evoluutioteoria todellakaan tuo käsitystä että...höpöhöpö...jne.jne.

    tv:n ohjelmat tuntuvat siltä, miltä siten tuntuvatkin, eli mitä ovat tunteet.
    Toinen juttu, jos estetään oksitosiinin jne erittyminen kaikilla ihmisillä kemiallisesti, kuoleeko Jumala, mutta ihminen jää. Tämä ei liene ihan niitä yleisimpiä hellarikäsityksiä.

    Äänestä

  • k.l kirjoitti:

    >>miksi tv:n ohjelmat tuntuvat siltä, miltä siten tuntuvatkin, eli mitä ovat tunteet.>>

    Haa! Tunteista minä en puhu mitään. Onhan psykopaatteja olemassa. Aika "saatanallista" porukkaa siis. Ihmisiä joilla ei ole tunteita.

    Tunteet ovat "vastaanotin" siinä missä televisiokin. Selittämällä television teknistä toimintaa, emme ole päässeet millin vertaa lähemmäksi syytä miksi ohjelmat ovat paskaa.

    Eli ohjelmillakin on tekijänsä. Tässä analogia Jumaluuteen silloin kun puhutaan uskonnollisessa mielessä rakkaudesta.

    Saattaa olla että "Jumalan rakkaudessa" uskova peilaa omia toiveitaan ja tuntemuksiaan. Entä sitten? Mikä saa ne aikaan ja miksi? Mikä saa ihmisen sisällä syttymään tuikun, oivalluksen, uskonnollisen valon että hänen on seurattava Jeesusta ja viljeltävä rakkautta (eri asia onkin sitten, kuka niin oikeasti tekee)? Ja tämä tapahtuu tuhansille ja taas tuhansille ihmisille.

    >>Toinen juttu, jos estetään oksitosiinin jne erittyminen kaikilla ihmisillä kemiallisesti, kuoleeko Jumala, mutta ihminen jää.>>

    Kyllä ja ei. Jos rakkaus loppuu tyystin Jumala on hävinnyt taistelun. Saatana voitti, siis. Tunteet ovat linkki Jumaluuteen. Tunteet tekevät ihmisestä ihmisen. Tunteettomasti ja puhtaan loogisesti toimiva ihminen on psykopaatti, eläimen tasolle pudonnut homo sapiens. Rakkaudeton darwinistinen kone. Natsi. Antikristillinen ihminen siis. Saatanan oma.

    >>Tämä ei liene ihan niitä yleisimpiä hellarikäsityksiä.>>

    Hellarikäsityksistä minulla ei ole asian suhteen tietoa. Itsekin yritän ottaa niistä selvää.

    Usko on uskomaton asia - ja pirun mielenkiintoinen. ;-D

    "Haa! Tunteista minä en puhu mitään. Onhan psykopaatteja olemassa. Aika "saatanallista" porukkaa siis. Ihmisiä joilla ei ole tunteita."

    Sitäkö tämä tekstisi tarkoittaa?

    rakkaus ja tunteiden vaikutus uroilla on semmosta vaan 2,5 - 20 minuttiin kestävää oksatoksiinin tykytysvaikutusta. Siitä alkaa naaraspuolisilla vasomisprosessi lajista riippuen muutamista viikoista jopa usiampaan vuoteen kestävän kantoajan jälkeen.

    Jumalallinen rakkaus on pitkämielinen, lempeä, ei kadehti, ei kerskaa, ei käyttäydy sopimattomasti, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Se kaikessa peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaikessa kestää. Rakkaus ei milloinkaan lopu.

    Vanhempi suomalainen R-versio yritti uskotella,
    että lukijoiden pitäisi luottaa "kaikki se uskoo"
    -tavalla. Sehän on ristiriidassa Johanneksen opetuksen kanssa, että "Älkää jokaista henkeä uskoko vaan koetelkaa henget!"
    Uskottelijoita riittää joka lähtöön ja tuloon. Omat ja vieraat uskottelevat jos jotakin.
    "Arvostelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on."

    nämä uskonnolliset tunteet ?

    uskomisen arvoinen asia ja Kristukseen mieltä kiinnittävä.

    Äänestä

  • tane kirjoitti:

    "Haa! Tunteista minä en puhu mitään. Onhan psykopaatteja olemassa. Aika "saatanallista" porukkaa siis. Ihmisiä joilla ei ole tunteita."

    Sitäkö tämä tekstisi tarkoittaa?

    Uskonnollisen käsityksen mukaan on olemassa Armo. Toisin sanoen: psykopaateillakin on toivoa. Jos ottaa armon vastaan, eli eheytyminen tuntevaksi ihmiseksi vaatii myös omia ponnisteluja.

    Psykopaatti ei tunne eikä tiedä olevansa pahasti luonnehäiriöinen. Niin sairas, että on menettänyt "inhimillisyytensä", siis sen tärkeimmän asian joka tekee ihmisestä ihmisen erotukseksi eläimestä.

    Uskonnollisen käsityksen mukaan "maailmallisuus" on saatanasta. Toisin sanoen se, että seuraa pelkästään puhtaita viettejään ja toimii kylmän logiikan sanelemana. Tunteeton ihminen, jolla ei ole empatiakykyä on "maallinen", siis saatanallinen.

    Tässä tuleekin toinen analogia uskonnolliseen ajatteluun. Uskovien mukaan ihmiseltä joka ei ole uskossa puuttuu "Jeesus sydämestä". Psykologisesti arvioiden psykopaatti kaikessa loogisuudessaan ei olekaan "täydellisen" looginen. Luonnehäiriöiseltä "puuttuu" logiikastaan se ylin taso, jonka vuoksi hän saa toimillaan pelkkää pahaa aikaan. Toimimalla itsekkäästi toimii lopulta itseään vastaan. Rakkaudettomuus tulee tiensä päähän ja lopulta kostautuu psykopaatille itselleen.

    Äänestä

  • k.l kirjoitti:

    nämä uskonnolliset tunteet ?

    Jumala?

    Voimme kutsua tuota voimaa Jumalaksi ellemme parempaakaan nimeä keksi. On tyystin eri asia puhua Jumalasta ja toisaalta kaikenlaisista ihmisen rakentamista oppirakennelmista joita on kyhätty tuon jumaluuden ympärille.

    Jeesuksen mukaan nekin jotka eivät ole hänestä kuulleet punnitaan lopullisesti tekojensa mukaan. Pakanoillakin on Jumala sydämessä ja he tietävät eron oikean ja väärän välillä.

    Uskonnollisten tunteiden heräämiselle on tyypillistä "herääminen omaan synnintuntoon". Tätä edeltää usein "maailmallinen" mesominen, itsekäs oman hyvän hakeminen, joka lopulta johtaa umpikujaan. Uskoon tullut "uudestisyntynyt" tajuaa oman lyhytnäköisen toimintansa puutteellisuuden.

    "Ei terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat". Raamattu on elämän manuaali, opaskirja eksyneille, kartta. Pelkkä synnintuntoon herääminen ei vielä auta. On löydettävä "tie, totuus ja elämä". Usko on pyrkimystä kohti eheyttä.

    Mutta alkuperäiseen kysymykseen: mikä saa aikaan uskonnolliset tunteet?

    Niin, mikä on se voima joka saa oivalluskyvyn heräämään että ihminen tunnistaa oman vajavaisuutensa ja pyrkii eheytymään ihmisenä? Rakkauden kosketus. Kun tajuaa syvimmiltään rakkauden merkityksen alkaa pyrkiä elämään siinä täydemmin.

    Oksitosiini? Heh! :-D

    Äänestä

  • Ent. ateisti kirjoitti:

    rakkaus ja tunteiden vaikutus uroilla on semmosta vaan 2,5 - 20 minuttiin kestävää oksatoksiinin tykytysvaikutusta. Siitä alkaa naaraspuolisilla vasomisprosessi lajista riippuen muutamista viikoista jopa usiampaan vuoteen kestävän kantoajan jälkeen.

    Jumalallinen rakkaus on pitkämielinen, lempeä, ei kadehti, ei kerskaa, ei käyttäydy sopimattomasti, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa. Se kaikessa peittää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaikessa kestää. Rakkaus ei milloinkaan lopu.

    Vanhempi suomalainen R-versio yritti uskotella,
    että lukijoiden pitäisi luottaa "kaikki se uskoo"
    -tavalla. Sehän on ristiriidassa Johanneksen opetuksen kanssa, että "Älkää jokaista henkeä uskoko vaan koetelkaa henget!"
    Uskottelijoita riittää joka lähtöön ja tuloon. Omat ja vieraat uskottelevat jos jotakin.
    "Arvostelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä hyvää on."

    ”Eläimellisten himojen rakkaus ja tunteiden vaikutus uroilla on semmosta vaan 2,5 - 20 minuttiin kestävää oksatoksiinin tykytysvaikutusta. Siitä alkaa naaraspuolisilla vasomisprosessi lajista riippuen muutamista viikoista jopa usiampaan vuoteen kestävän kantoajan jälkeen.”

    Nyt menee ”Ent.ateistilla” taas tapansa mukaan jauhot ja vellit sekaisin. Ei paritteluun tarvita rakkautta (ilmeisesti kirjoitit omasta tavastasi rakastaa).

    Eläimet muuten ”rakastavat” poikasiaan aivan samoin kuin ihminen. Lisäsi monet yksiavioiset eläimet ”rakastavat” puolisoaan. Rakkaus on hyvä ominaisuus, jolla evoluutio on taannut parhaiten yksilön omien geenien jatkumisen uusissa sukupolvissa.

    Tuo kirjoittelusi jumalallisesta rakkaudesta on kerrassaan naurettavaa.

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Tyypillistä dialektiselle materialistille että kun kysyy miksi telkkarista tulee paskaa ohjelmaa niin dialektinen materialisti alkaa selittää miten "puolijohteitten toiminnassa on edelleen huomattavissa epätäsmällisyyksiä jotka selittävät kohinatyyppiset häiriöt jopa digivastaanottimen toiminnassa"... Ymmärrätkö yskän?

    >>Eipä mene tuo jakeluun; pelkkää sanahelinää, ilman sisältöä.>>

    Just. Sinä teet taas olkinukkeja ja yleistät minun käsitykseni olevan sellainen jonka sinä jo tiedät ajattelematta asiaa sen enempää.

    En ole sanonut kumpi oli ensin muna vai kana, Ihminen vai Jumala. En ole sanonut kumpi loi kumman.

    Jos lähdetään oletuksesta että Jumala on Rakkaus, kaiken elollisen luoja ja elämän voima, niin silloin se voidaan ymmärtää myös kaiken selittämäsi lukion kakkosen biologian liikkeelle panevana ja sitä ylläpitävänä voimana. Tajuatko? Luonnonvoima. Elämä itse. Kun Jumala kuolee niin ihminen kuolee. Ei munaa ilman kanaa.

    Mikä ylläpitää elämää tällä maapallolla? Rakkaus. Elämää synnyttävä voima. Kiertokulku, joka on myös mahdollista väärin toimien lopettaa, tuhota Jumala, räjäyttää tarpeeksi iso neutronipommi esimerkiksi.

    Myytit ja tarinat ovat arvokasta perintöä. Ne kertovat ihmisyydestä ja ihmisen menneisyydestä tavalla, johon tiede ei kykene. Raamattu on Ihmisen Kirja siinä missä Bhagavad Gita tai Koraanikin. Jumaluus voidaan ymmärtää myös kollektiivisena alitajuntana jota myytit ja tarinat omalla tahollaan tukevat.

    Kumpi on ihmiselle arvokkaampaa tietoa: se että suvunjatkamisvietin syttyessä aivoihin erittyy oksitosiinia vai tieto että "ihminen on ihmiselle susi"? Vai selitänkö tämän jälkimmäisen ettet vaan ota sitä kirjaimellisesti? Siis eihän tietenkään susi siis sillä tavalla... susihan on koiraeläin eikä evoluutioteoria todellakaan tuo käsitystä että...höpöhöpö...jne.jne.

    ”Mikä ylläpitää elämää tällä maapallolla? Rakkaus. Elämää synnyttävä voima. Kiertokulku, joka on myös mahdollista väärin toimien lopettaa, tuhota Jumala, räjäyttää tarpeeksi iso neutronipommi esimerkiksi.”

    Millä tavalla ”rakkaus” liittyy esim. virusten, bakteerien ja vaikkapa planktonien elämään? Ne edustavat lähes 100 % koko maapallolla olevasta elämästä, niin kpl-määrän kuin massankin suhteen. Rakkaus on ihmisen (joiden muiden eläinten) aivojen toimintaan liittyvä käsite.

    ”Myytit ja tarinat ovat arvokasta perintöä. Ne kertovat ihmisyydestä ja ihmisen menneisyydestä tavalla, johon tiede ei kykene. Raamattu on Ihmisen Kirja siinä missä Bhagavad Gita tai Koraanikin. Jumaluus voidaan ymmärtää myös kollektiivisena alitajuntana jota myytit ja tarinat omalla tahollaan tukevat.”

    Myytit ja tarinat ovat rakennettu pitkälle taikauskon ja tietämättömyyden varaan. Minäkin arvostan (suorastaan rakastan) näitä myyttejä. Ne kertovat esi-isimme tavasta jäsentää maailmaa sen aikaisen tietämyksen avulla (myyttien tutkiminenhan on muuten myös tiedettä).

    Ei myyttien varaan kuitenkaan voi mitään rakentaa, ei Baabelin tornia eikä uskontojakaan. Jotkut vain yrittävät tehdä niin!

    ”Kumpi on ihmiselle arvokkaampaa tietoa: se että suvunjatkamisvietin syttyessä aivoihin erittyy oksitosiinia vai tieto että "ihminen on ihmiselle susi"? Vai selitänkö tämän jälkimmäisen ettet vaan ota sitä kirjaimellisesti? Siis eihän tietenkään susi siis sillä tavalla... susihan on koiraeläin eikä evoluutioteoria todellakaan tuo käsitystä että...höpöhöpö...jne.jne. ”

    Nyt taas menee vellit ja jauhot sekaisin. Nimenomaan, jotta voidaan tutkia ihmisen käyttäytymistä on tutkittava myös ihmisen aivoja ja niiden kemiaa. Ihmisen perimä, ympäristö ja kulttuuri selittävät yhdessä myös ihmisen käyttäytymisen.

    Hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa esim. DNA-tutkimus; se on osoittamassa monien ”saatanan” vaikutuksesta johtuneiden tekojen syynä olevankin perimään ohjelmoitu geneettinen koodi, ts. ihminen onkin käyttäytynyt luonnollisella tavalla.

    Joukkomurhia tehneet psykopaatit eivät pysty kokemaan empatiaa uhrejaan kohtaan aivojen mantelitumakkeessa olevan fyysisen poikkeaman vuoksi. Esim. alkoholismi, epilepsia, skitsofrenia, lapsettomuus, homous ja monet pahuuteen johtavat luoteenpiirteet ovatkin periytyvä. Ne ovat siis aineen (geeneihin talletetun ohjelman avulla) vaikuttamista ihmisen toimintaan, henkiolennot ovat siis jääneet työttömiksi.

    Elä etsi ”totuuksia” näkymättömistä ja olemattomista henkimaailmoista, sillä kaikki palautuu aina kuitenkin lopulta aineen käyttäytymiseen, ts. kemiaan ja fysiikkaan.

    Äänestä

  • k.l kirjoitti:

    tv:n ohjelmat tuntuvat siltä, miltä siten tuntuvatkin, eli mitä ovat tunteet.
    Toinen juttu, jos estetään oksitosiinin jne erittyminen kaikilla ihmisillä kemiallisesti, kuoleeko Jumala, mutta ihminen jää. Tämä ei liene ihan niitä yleisimpiä hellarikäsityksiä.

    ...siis se, että mitä ne tunteet oikein ovat. En osaa vastata siihen, mutta eiköhän niiden merkitys pitäisi tunnustaa paljon suuremmassa määrin, kuin mitä yleensä tehdään. Tunteet ne kuitenkin meitä liikuttavat - ja väliin tosi vahvasti!

    Ilman mitään kemiallisia estämisiä: eivätkös lukemattomat jumalat jo ole kuolleet, kun ihmiset ovat lakanneet uskomasta niihin... ;-) Ehkäpä se, miksi niin on päässyt käymään, liittyy juuri niihin ihmisten tunteisiin...

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    ”Mikä ylläpitää elämää tällä maapallolla? Rakkaus. Elämää synnyttävä voima. Kiertokulku, joka on myös mahdollista väärin toimien lopettaa, tuhota Jumala, räjäyttää tarpeeksi iso neutronipommi esimerkiksi.”

    Millä tavalla ”rakkaus” liittyy esim. virusten, bakteerien ja vaikkapa planktonien elämään? Ne edustavat lähes 100 % koko maapallolla olevasta elämästä, niin kpl-määrän kuin massankin suhteen. Rakkaus on ihmisen (joiden muiden eläinten) aivojen toimintaan liittyvä käsite.

    ”Myytit ja tarinat ovat arvokasta perintöä. Ne kertovat ihmisyydestä ja ihmisen menneisyydestä tavalla, johon tiede ei kykene. Raamattu on Ihmisen Kirja siinä missä Bhagavad Gita tai Koraanikin. Jumaluus voidaan ymmärtää myös kollektiivisena alitajuntana jota myytit ja tarinat omalla tahollaan tukevat.”

    Myytit ja tarinat ovat rakennettu pitkälle taikauskon ja tietämättömyyden varaan. Minäkin arvostan (suorastaan rakastan) näitä myyttejä. Ne kertovat esi-isimme tavasta jäsentää maailmaa sen aikaisen tietämyksen avulla (myyttien tutkiminenhan on muuten myös tiedettä).

    Ei myyttien varaan kuitenkaan voi mitään rakentaa, ei Baabelin tornia eikä uskontojakaan. Jotkut vain yrittävät tehdä niin!

    ”Kumpi on ihmiselle arvokkaampaa tietoa: se että suvunjatkamisvietin syttyessä aivoihin erittyy oksitosiinia vai tieto että "ihminen on ihmiselle susi"? Vai selitänkö tämän jälkimmäisen ettet vaan ota sitä kirjaimellisesti? Siis eihän tietenkään susi siis sillä tavalla... susihan on koiraeläin eikä evoluutioteoria todellakaan tuo käsitystä että...höpöhöpö...jne.jne. ”

    Nyt taas menee vellit ja jauhot sekaisin. Nimenomaan, jotta voidaan tutkia ihmisen käyttäytymistä on tutkittava myös ihmisen aivoja ja niiden kemiaa. Ihmisen perimä, ympäristö ja kulttuuri selittävät yhdessä myös ihmisen käyttäytymisen.

    Hyvänä esimerkkinä voidaan ottaa esim. DNA-tutkimus; se on osoittamassa monien ”saatanan” vaikutuksesta johtuneiden tekojen syynä olevankin perimään ohjelmoitu geneettinen koodi, ts. ihminen onkin käyttäytynyt luonnollisella tavalla.

    Joukkomurhia tehneet psykopaatit eivät pysty kokemaan empatiaa uhrejaan kohtaan aivojen mantelitumakkeessa olevan fyysisen poikkeaman vuoksi. Esim. alkoholismi, epilepsia, skitsofrenia, lapsettomuus, homous ja monet pahuuteen johtavat luoteenpiirteet ovatkin periytyvä. Ne ovat siis aineen (geeneihin talletetun ohjelman avulla) vaikuttamista ihmisen toimintaan, henkiolennot ovat siis jääneet työttömiksi.

    Elä etsi ”totuuksia” näkymättömistä ja olemattomista henkimaailmoista, sillä kaikki palautuu aina kuitenkin lopulta aineen käyttäytymiseen, ts. kemiaan ja fysiikkaan.

    Äitis oli mantelitumake ku sut sai....

    Milloin filosofiset kysymykset ovat muuttuneet henkimaailman asioiksi (paitsi tietenkin dialektisella materialistilla)?

    Yksikään esittämistäsi "tavoista joilla televisio toimii" ei vastaa kysymykseen MIKSI ja MISTÄ LÄHTÖISIN? Nämä ovat uskonnon ydinkysymyksiä, ei se mitä sähkökemiallisia reaktioita kulloinkin aivoissa tapahtuu.

    Taas selität jotain prosesseja, kun minä puhun prosessien sisällöstä. Sitäpaitsi jos minä käsittelen erilaisia mielenkiintoisia (mielestäni) näkökulmia aiheeseen, en todellakaan "anna taikauskolle valtaa". Free Your Mind!

    Vai kuuluuko fundamentalismiisi tabuja aiheita?

    ”Milloin filosofiset kysymykset ovat muuttuneet henkimaailman asioiksi (paitsi tietenkin dialektisella materialistilla)? ”

    Mitä sinä sitä minulta kysyt? Itsehän lentelet koko ajan filosofisella – suorastaan hyper-abstraktisella - tasolla, jolla ei ole mitään liittymäpintoja olemassa olevaan avaruuteemme.

    ”Yksikään esittämistäsi "tavoista joilla televisio toimii" ei vastaa kysymykseen MIKSI ja MISTÄ LÄHTÖISIN? Nämä ovat uskonnon ydinkysymyksiä, ei se mitä sähkökemiallisia reaktioita kulloinkin aivoissa tapahtuu. ”

    Miksi sinä toistat tuota tyhmää vertaustasi, joka ei ole millään tavalla sovitettavissa tällaisten asioiden käsittelyyn; siitä ei löydy minkäänlaista analogiaa ”henkien” olemassaolon/ olematta-olon pohtimiselle.

    Uskonto ei pysty nyt, eikä tulevaisuudessakaan antamaan vastausta kysymyksiin - MIKSI ja MISTÄ LÄHTÖISIN.
    Jos niihin joskus vastaus löydetään, niin kyllä se tapahtuu tieteen avulla. Uskonnot ottavat avukseen täysin fiktiivisiä käsitteitä, joiden merkitykset ovat suorastaan naurettavia (helvetti, taivas, paratiisi, synti, saatana, enkelit, Pyhä Henki, pyhyys, täydellisyys, henki, sielu, armo, Jumalan rakkaus, vanhurkaus), niillä leikitellään ja niitä hoetaan, vaikka ne vain pelkkiä sanoja- vailla todellista merkitystä.

    ”Taas selität jotain prosesseja, kun minä puhun prosessien sisällöstä. Sitäpaitsi jos minä käsittelen erilaisia mielenkiintoisia (mielestäni) näkökulmia aiheeseen, en todellakaan "anna taikauskolle valtaa". Free Your Mind! ”

    Nyt sinä taas sekoitat asioita. Prosessi on aina jaettavissa pienempiin osiin, ns. tehtäviin, prosessin sisältöön. Näitä osasia sopivasti yhteen koostamalla saadaan aikaan haluttu prosessi.

    Nythän sinä itse ole esittämässä kokonaista prosessia;

    – uskontojen avulla voidaan tietää miksi olemme olemassa.

    Nyt sinun pitäisi jakaa tämä prosessi osasiin: TEE SE !!!

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Jumala?

    Voimme kutsua tuota voimaa Jumalaksi ellemme parempaakaan nimeä keksi. On tyystin eri asia puhua Jumalasta ja toisaalta kaikenlaisista ihmisen rakentamista oppirakennelmista joita on kyhätty tuon jumaluuden ympärille.

    Jeesuksen mukaan nekin jotka eivät ole hänestä kuulleet punnitaan lopullisesti tekojensa mukaan. Pakanoillakin on Jumala sydämessä ja he tietävät eron oikean ja väärän välillä.

    Uskonnollisten tunteiden heräämiselle on tyypillistä "herääminen omaan synnintuntoon". Tätä edeltää usein "maailmallinen" mesominen, itsekäs oman hyvän hakeminen, joka lopulta johtaa umpikujaan. Uskoon tullut "uudestisyntynyt" tajuaa oman lyhytnäköisen toimintansa puutteellisuuden.

    "Ei terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat". Raamattu on elämän manuaali, opaskirja eksyneille, kartta. Pelkkä synnintuntoon herääminen ei vielä auta. On löydettävä "tie, totuus ja elämä". Usko on pyrkimystä kohti eheyttä.

    Mutta alkuperäiseen kysymykseen: mikä saa aikaan uskonnolliset tunteet?

    Niin, mikä on se voima joka saa oivalluskyvyn heräämään että ihminen tunnistaa oman vajavaisuutensa ja pyrkii eheytymään ihmisenä? Rakkauden kosketus. Kun tajuaa syvimmiltään rakkauden merkityksen alkaa pyrkiä elämään siinä täydemmin.

    Oksitosiini? Heh! :-D

    niin Jumala tai jokin voima ottaa meihin yhteyden meidän tunteidemme kautta. Tunteemme toimivat siis jonkinlaisina vastaanottimina. No miksei, vaikka sci-filtä kuulostaakin. Mitään todisteitahan tästä ei ole, ellei todisteeksi lasketa miljoonien ihmisten tunnekokemuksia jonkinlaisen korkeamman voiman kosketuksesta. Kyselit tuolla aiemmin, että onko todellisuus demokraattinen, tässä voisi kysyä samaa, että onko korkeampi voima olemassa, koska se voi olla olemassa ja koska miljoonilla on tunneperäinen kokemus asiasta.

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Äitis oli mantelitumake ku sut sai....

    Milloin filosofiset kysymykset ovat muuttuneet henkimaailman asioiksi (paitsi tietenkin dialektisella materialistilla)?

    Yksikään esittämistäsi "tavoista joilla televisio toimii" ei vastaa kysymykseen MIKSI ja MISTÄ LÄHTÖISIN? Nämä ovat uskonnon ydinkysymyksiä, ei se mitä sähkökemiallisia reaktioita kulloinkin aivoissa tapahtuu.

    Taas selität jotain prosesseja, kun minä puhun prosessien sisällöstä. Sitäpaitsi jos minä käsittelen erilaisia mielenkiintoisia (mielestäni) näkökulmia aiheeseen, en todellakaan "anna taikauskolle valtaa". Free Your Mind!

    Vai kuuluuko fundamentalismiisi tabuja aiheita?

    Niin kattokaas pojat (ja muutkin):

    Kun täs on kyse siitä, että nää MYYTIT ja USKONNOT ja TIEDE - ne kaikki tyydyttää meiän ihmisten ERILAISIA tietämisen tarpeita ;-)

    USKONNOIS otetaan kantaa eettisiin normeihin, joille ei sinänsä löydy tieteellistä selitystä.

    TIEDE taas kertoo mm. ihmisestä luonnon osana ja ihmisestä itestään.

    Muuten se KOLLEKTIIVINEN ALITAJUNTA on kyl kiinnostava juttu... Onpa tainnut mm. C. G. Jung tutkia aihetta, oon jotain lueskellut siitä. Lukekaapas tekin. ;-)

    Sinäpä se laakasit taas tottuuvet!

    Minäkin olen joskus kevyenä iltalukemistona tutkiskellut Jungia. Toisten mielestä liikaakin. ;-)

    Sitä en tiedä onko Jung tai kukaan muukaan tutkinut, minkähän proteiinin puutteesta johtuu esimerkiksi kykenemättömyys abstraktiin ajatteluun... ;-D Tai globaaliin hahmottamiseen. Tai intuitiiviseen ongelmaratkaisuun.

    Siinäpä seuraava mielenkiintoinen pähkinä purtavaksi. Mistähän lähtisi bongaamaan sopivaa materiaalia... Otan ehdotuksia vastaan.

    Äänestä

  • k.l kirjoitti:

    niin Jumala tai jokin voima ottaa meihin yhteyden meidän tunteidemme kautta. Tunteemme toimivat siis jonkinlaisina vastaanottimina. No miksei, vaikka sci-filtä kuulostaakin. Mitään todisteitahan tästä ei ole, ellei todisteeksi lasketa miljoonien ihmisten tunnekokemuksia jonkinlaisen korkeamman voiman kosketuksesta. Kyselit tuolla aiemmin, että onko todellisuus demokraattinen, tässä voisi kysyä samaa, että onko korkeampi voima olemassa, koska se voi olla olemassa ja koska miljoonilla on tunneperäinen kokemus asiasta.

    Ei kyse ole mistään sci-fistä. Ongelmasi on nyt se, että juutut tavanomaiseen kristilliseen dualismiin, jossa jumaluus nähdään jonkinlaisena "ulkopuolisena" voimana.

    Jumaluus voidaan nähdä myös yhteisenä geneettisenä pohjana. Evoluution myötä kehittyneenä tietopankkina jota myytit ja tarustot tukevat. Myyttien ja tarujen kautta ihminen oppii ymmärtämään itseään sosiaalisena olentona. Ei tässä ole mitään hurmahenkistä yliluonnollista ollenkaan.

    Ihmisellä on hieno kyky (ei tosin kaikilla mot. tuolla alempana) ymmärtää intuition kautta laajempia rakenteita kuin mitä logiikan avulla olisi mahdollista käsitellä. No joo, se on toinen juttu...

    Holografista informationsäilytysteoriaa kehitellyt Itzhak Bentov on mielestäni pohdiskellut jumaluuden olemusta mielenkiintoisella tavalla. Siinä Jumala ymmärretään eräänlaisena kollektiivisen tajunnan vastineena, Universaalina Mielenä, joka asuu ihmisen geeniperimässä mutta jota samalla päivitetään opin ja ymmärryksen kautta, jossa ihminen mm. oppii itsestään sosiaalisena olentona.

    "Uskoontulo" on siis suuri oivallus, jossa enemmän tai vähemmän harhautunut yksilö yhtäkkisesti ymmärtää intuitiivisesti osansa sosiaalisena olentona.

    Äänestä

  • Totuuden torvi kirjoitti:

    ”Milloin filosofiset kysymykset ovat muuttuneet henkimaailman asioiksi (paitsi tietenkin dialektisella materialistilla)? ”

    Mitä sinä sitä minulta kysyt? Itsehän lentelet koko ajan filosofisella – suorastaan hyper-abstraktisella - tasolla, jolla ei ole mitään liittymäpintoja olemassa olevaan avaruuteemme.

    ”Yksikään esittämistäsi "tavoista joilla televisio toimii" ei vastaa kysymykseen MIKSI ja MISTÄ LÄHTÖISIN? Nämä ovat uskonnon ydinkysymyksiä, ei se mitä sähkökemiallisia reaktioita kulloinkin aivoissa tapahtuu. ”

    Miksi sinä toistat tuota tyhmää vertaustasi, joka ei ole millään tavalla sovitettavissa tällaisten asioiden käsittelyyn; siitä ei löydy minkäänlaista analogiaa ”henkien” olemassaolon/ olematta-olon pohtimiselle.

    Uskonto ei pysty nyt, eikä tulevaisuudessakaan antamaan vastausta kysymyksiin - MIKSI ja MISTÄ LÄHTÖISIN.
    Jos niihin joskus vastaus löydetään, niin kyllä se tapahtuu tieteen avulla. Uskonnot ottavat avukseen täysin fiktiivisiä käsitteitä, joiden merkitykset ovat suorastaan naurettavia (helvetti, taivas, paratiisi, synti, saatana, enkelit, Pyhä Henki, pyhyys, täydellisyys, henki, sielu, armo, Jumalan rakkaus, vanhurkaus), niillä leikitellään ja niitä hoetaan, vaikka ne vain pelkkiä sanoja- vailla todellista merkitystä.

    ”Taas selität jotain prosesseja, kun minä puhun prosessien sisällöstä. Sitäpaitsi jos minä käsittelen erilaisia mielenkiintoisia (mielestäni) näkökulmia aiheeseen, en todellakaan "anna taikauskolle valtaa". Free Your Mind! ”

    Nyt sinä taas sekoitat asioita. Prosessi on aina jaettavissa pienempiin osiin, ns. tehtäviin, prosessin sisältöön. Näitä osasia sopivasti yhteen koostamalla saadaan aikaan haluttu prosessi.

    Nythän sinä itse ole esittämässä kokonaista prosessia;

    – uskontojen avulla voidaan tietää miksi olemme olemassa.

    Nyt sinun pitäisi jakaa tämä prosessi osasiin: TEE SE !!!

    Juuri tuota tarkoitin fundamentalismillasi. Sinä puhut edelleen jostain henkimaailman asioista kun muualla juttu on jo edennyt aivan eri sfääreihin. Tyypillistä dialektiselle materialistille jäädä jankkaamaan samaa asiaa jonka toiset ovat ymmärtäneet jo ajat sitten.

    Pystyt keskustelemaan pelkästään luonnontieteitten kontekstissa joka taas rajaa keskustelun pelkästään sellaiseen tasoon, jota sinä pystyt tykönäsi käsittelemään. Sellainen ei ole kauhean kiinnostavaa.

    Usko nyt hyvä ihminen, etten minä ole täällä vänkäämässä jääräpäisesti jostain omaksumastani fiksaatiosta, vaan keskustelemassa mielestäni mielenkiintoisista lähestymistavoista ihmisen uskoon.

    Minua ei kiinnosta jaaritella fakki-idioottien kanssa, jotka ovat linnoittautuneet poteroihinsa. Semmonen on tylsää.

    Sinä se sekoilet käsitteistösi kanssa etkä ymmärrä itse asiaa. Mitä helvetin älyä ylipäänsä on keskustella tieteen kontekstissa jostain uskonnollisista kysymyksistä?

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Sinäpä se laakasit taas tottuuvet!

    Minäkin olen joskus kevyenä iltalukemistona tutkiskellut Jungia. Toisten mielestä liikaakin. ;-)

    Sitä en tiedä onko Jung tai kukaan muukaan tutkinut, minkähän proteiinin puutteesta johtuu esimerkiksi kykenemättömyys abstraktiin ajatteluun... ;-D Tai globaaliin hahmottamiseen. Tai intuitiiviseen ongelmaratkaisuun.

    Siinäpä seuraava mielenkiintoinen pähkinä purtavaksi. Mistähän lähtisi bongaamaan sopivaa materiaalia... Otan ehdotuksia vastaan.

    ... ja siitä intuitiivisesta ongelmanratkaisusta...

    Siis onko todella olemassa myös täällä keskuudessamme eläviä miehiä, joita kiinnostaa aihepiiri nimeltään intuitiivinen ongelmanratkaisu?!

    Mulla ei juuri nyt tule mieleen mitään esim. kirjallisuutta aiheesta, mutta varmasti vielä tulee. Mun intuitioni sanoo nyt (jostakin syystä, jota en täysin käsitä, mutta en välitä siitä), että mikäli Lunaticilla saattaisi olla aikaa ja kiinnostusta keskustella tästäkin aiheesta myös yksityisesti, hän voisi kokeilla lähettää viestin osoitteeseen [email protected]. ;-)

    Palaan tod.näk. asiaan kirjavinkkien muodossa, kun ehdin tutkia niitä.

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Ei kyse ole mistään sci-fistä. Ongelmasi on nyt se, että juutut tavanomaiseen kristilliseen dualismiin, jossa jumaluus nähdään jonkinlaisena "ulkopuolisena" voimana.

    Jumaluus voidaan nähdä myös yhteisenä geneettisenä pohjana. Evoluution myötä kehittyneenä tietopankkina jota myytit ja tarustot tukevat. Myyttien ja tarujen kautta ihminen oppii ymmärtämään itseään sosiaalisena olentona. Ei tässä ole mitään hurmahenkistä yliluonnollista ollenkaan.

    Ihmisellä on hieno kyky (ei tosin kaikilla mot. tuolla alempana) ymmärtää intuition kautta laajempia rakenteita kuin mitä logiikan avulla olisi mahdollista käsitellä. No joo, se on toinen juttu...

    Holografista informationsäilytysteoriaa kehitellyt Itzhak Bentov on mielestäni pohdiskellut jumaluuden olemusta mielenkiintoisella tavalla. Siinä Jumala ymmärretään eräänlaisena kollektiivisen tajunnan vastineena, Universaalina Mielenä, joka asuu ihmisen geeniperimässä mutta jota samalla päivitetään opin ja ymmärryksen kautta, jossa ihminen mm. oppii itsestään sosiaalisena olentona.

    "Uskoontulo" on siis suuri oivallus, jossa enemmän tai vähemmän harhautunut yksilö yhtäkkisesti ymmärtää intuitiivisesti osansa sosiaalisena olentona.

    jonkinsortin buddhalaisuudelta. Universaali mieli olisi olemassa siinä merkityksessä kuin se on Popperin kolmannessa maailmassa. En sitten tiedä minkälainen välinen intuitio on tiedonlähteenä. Muistaakseni A.Wattsilla oli jotakin tuonsuuntaisia näkemyksiä niissä Zen buddhalaisuuden uustulkinnoissaan, ihminen ikäänkuin intuitiivisesti tajuaa olevansa osa kokonaisuutta oman illusorisen erillisyytensä sijaan. Samalla tavalla ihmiset tulisivat yhdeksi Jeesuksessa jne jne.

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    ... ja siitä intuitiivisesta ongelmanratkaisusta...

    Siis onko todella olemassa myös täällä keskuudessamme eläviä miehiä, joita kiinnostaa aihepiiri nimeltään intuitiivinen ongelmanratkaisu?!

    Mulla ei juuri nyt tule mieleen mitään esim. kirjallisuutta aiheesta, mutta varmasti vielä tulee. Mun intuitioni sanoo nyt (jostakin syystä, jota en täysin käsitä, mutta en välitä siitä), että mikäli Lunaticilla saattaisi olla aikaa ja kiinnostusta keskustella tästäkin aiheesta myös yksityisesti, hän voisi kokeilla lähettää viestin osoitteeseen [email protected]. ;-)

    Palaan tod.näk. asiaan kirjavinkkien muodossa, kun ehdin tutkia niitä.

    Intuitiivisesta ongelmanratkaisusta on käyty täällä paljonkin keskustelua - ei tosin tällä palstalla. Mielenkiintoisimmat aihetta käsitelleet polemiikit on käyty "magia" -palstalla neo-shamanismiin ja noituuteen liittyen.

    Intuitiivista ongelmanratkaisua käsitellään muutoinkin hyvin yllättävillä tahoilla. Se näyttelee mm. tärkeää roolia riippuvuuksista kärsivien terapointikoulutuksessa!?

    Todellakin, olen jossain määrin kallistumassa käsitykseen että tietynlaisen dialektis-materialistisen maailmankuvan omaksuneet ihmiset eivät olisi kykeneviä käyttämään tai ymmärtämään intuitiota ongelmanratkaisumetodina; he tarrautuvat epätoivoisesti ajatteluun, joka perustuu puhtaan logiikan varaan.

    Intuitiivisuus taas ongelmanratkaisutilanteessa ottaa samanaikaisesti huomioon loogisen yksilötason kausaliteetin ja tunneajattelun myötä laajemmat rakenteet, joiden hahmottaminen pelkän logiikan avulla olisi tuskallisen raskassoutuista, monimutkaista ja jossa virhearviointien määrä tekisi ongelmanratkaisun hyvin vaikeaksi.

    Erityisesti minua kiinnostaa uskonnollisuuden suhde intuitiivisuuteen. Fundamentalismihan on kaikkea muuta kuin intuition hyväksikäyttöä, mutta lähestyttäessä uskontojen tarjoamia ajatusmalleja symbolisen tulkinnan avulla löytyy siitä mielestäni mielenkiintoisia rinnasteisuuksia suhteessa intuitiivisuuteen.

    Itse olen omassa työssäni pyrkinyt tietoisesti kehittämään intuitioon perustuvia työskentelytapoja. Peruskysymys lieneekin, miten intuitiota voi kehittää?

    Intuitio on mielenkiintoinen ongelmanratkaisussa, kun sen oppii tunnistamaan. Itse huomaan jatkuvasti, miten ongelmatilanteissa teen nopeita ratkaisuja, jotka vasta jälkikäteen arvioiden osoittautuvat oikeiksi. Loogisesti arvioiden TILANNE näyttäisi tarjoavan aivan toisenlaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

    Äänestä

  • k.l kirjoitti:

    jonkinsortin buddhalaisuudelta. Universaali mieli olisi olemassa siinä merkityksessä kuin se on Popperin kolmannessa maailmassa. En sitten tiedä minkälainen välinen intuitio on tiedonlähteenä. Muistaakseni A.Wattsilla oli jotakin tuonsuuntaisia näkemyksiä niissä Zen buddhalaisuuden uustulkinnoissaan, ihminen ikäänkuin intuitiivisesti tajuaa olevansa osa kokonaisuutta oman illusorisen erillisyytensä sijaan. Samalla tavalla ihmiset tulisivat yhdeksi Jeesuksessa jne jne.

    Olemme samalla aaltopituudella mitä ilmeisimmin. Juuri noin. Tuo on aika pitkälti se ajatusrakennelma, jota olen pyrkinyt tässä heittämään kehiin.

    Kohta loppuu varmaan tila kirjoittaa, mutta olemme tuolla alempana nim."Nainen" kanssa aloittamassa intuitioon liittyvää keskustelua ja mielestäni voisi harkita keskustelun siirtämistä omaksi aloituksekseen jollekin "rauhallisemmalle" palstalle.

    Käsittääkseni Izthak Bentov oli juuri kallellaan buddhalaisuuteen, joten olet mitä ilmeisimmin oikeilla jäljillä. :-)

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Intuitiivisesta ongelmanratkaisusta on käyty täällä paljonkin keskustelua - ei tosin tällä palstalla. Mielenkiintoisimmat aihetta käsitelleet polemiikit on käyty "magia" -palstalla neo-shamanismiin ja noituuteen liittyen.

    Intuitiivista ongelmanratkaisua käsitellään muutoinkin hyvin yllättävillä tahoilla. Se näyttelee mm. tärkeää roolia riippuvuuksista kärsivien terapointikoulutuksessa!?

    Todellakin, olen jossain määrin kallistumassa käsitykseen että tietynlaisen dialektis-materialistisen maailmankuvan omaksuneet ihmiset eivät olisi kykeneviä käyttämään tai ymmärtämään intuitiota ongelmanratkaisumetodina; he tarrautuvat epätoivoisesti ajatteluun, joka perustuu puhtaan logiikan varaan.

    Intuitiivisuus taas ongelmanratkaisutilanteessa ottaa samanaikaisesti huomioon loogisen yksilötason kausaliteetin ja tunneajattelun myötä laajemmat rakenteet, joiden hahmottaminen pelkän logiikan avulla olisi tuskallisen raskassoutuista, monimutkaista ja jossa virhearviointien määrä tekisi ongelmanratkaisun hyvin vaikeaksi.

    Erityisesti minua kiinnostaa uskonnollisuuden suhde intuitiivisuuteen. Fundamentalismihan on kaikkea muuta kuin intuition hyväksikäyttöä, mutta lähestyttäessä uskontojen tarjoamia ajatusmalleja symbolisen tulkinnan avulla löytyy siitä mielestäni mielenkiintoisia rinnasteisuuksia suhteessa intuitiivisuuteen.

    Itse olen omassa työssäni pyrkinyt tietoisesti kehittämään intuitioon perustuvia työskentelytapoja. Peruskysymys lieneekin, miten intuitiota voi kehittää?

    Intuitio on mielenkiintoinen ongelmanratkaisussa, kun sen oppii tunnistamaan. Itse huomaan jatkuvasti, miten ongelmatilanteissa teen nopeita ratkaisuja, jotka vasta jälkikäteen arvioiden osoittautuvat oikeiksi. Loogisesti arvioiden TILANNE näyttäisi tarjoavan aivan toisenlaisia ratkaisuvaihtoehtoja.

    Kiinnostavia juttuja tutkit!

    Kiitos vinkeistä. Mä en ole näitä keskusteluja kovin ehtinyt/voinut vielä seurata, mutta nyt tilanne on parempi.

    Aiheesta tuli mieleeni, sitä vähintäänkin sivuten, otsikon kirja, jota olen iltalukemisena alkanut nyt lueskella. Ostin lokakuus Hesan kirjamessuilta: Irma Korte: Eedenistä Egyptiin (Yliopistopaino, 1998). Genesiksen tulkintaa myyttinä, eli se on kuvausta ihmisen sisäisestä kehitystiestä.

    Kannattanee vilkaista sitäkin, ellei tuttu.Tämä tuli mieleen nyt, katellaan lisää. ;-)

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Olemme samalla aaltopituudella mitä ilmeisimmin. Juuri noin. Tuo on aika pitkälti se ajatusrakennelma, jota olen pyrkinyt tässä heittämään kehiin.

    Kohta loppuu varmaan tila kirjoittaa, mutta olemme tuolla alempana nim."Nainen" kanssa aloittamassa intuitioon liittyvää keskustelua ja mielestäni voisi harkita keskustelun siirtämistä omaksi aloituksekseen jollekin "rauhallisemmalle" palstalle.

    Käsittääkseni Izthak Bentov oli juuri kallellaan buddhalaisuuteen, joten olet mitä ilmeisimmin oikeilla jäljillä. :-)

    Siirtäisin keskustelun intuitiosta ja holografisesta informaationsäilytysteoriasta MAGIA-palstalle, jossa nykyisellään on todella hiljaista, joten keskustelu ei heti katoa uusien aloituksien myötä.

    Sinne! ;-)

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Kiinnostavia juttuja tutkit!

    Kiitos vinkeistä. Mä en ole näitä keskusteluja kovin ehtinyt/voinut vielä seurata, mutta nyt tilanne on parempi.

    Aiheesta tuli mieleeni, sitä vähintäänkin sivuten, otsikon kirja, jota olen iltalukemisena alkanut nyt lueskella. Ostin lokakuus Hesan kirjamessuilta: Irma Korte: Eedenistä Egyptiin (Yliopistopaino, 1998). Genesiksen tulkintaa myyttinä, eli se on kuvausta ihmisen sisäisestä kehitystiestä.

    Kannattanee vilkaista sitäkin, ellei tuttu.Tämä tuli mieleen nyt, katellaan lisää. ;-)

    Siirtäisin keskustelun intuitiosta ja holografisesta informaationsäilytysteoriasta MAGIA-palstalle, jossa nykyisellään on todella hiljaista, joten keskustelu ei heti katoa uusien aloituksien myötä.

    Sinne! ;-)

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Juuri tuota tarkoitin fundamentalismillasi. Sinä puhut edelleen jostain henkimaailman asioista kun muualla juttu on jo edennyt aivan eri sfääreihin. Tyypillistä dialektiselle materialistille jäädä jankkaamaan samaa asiaa jonka toiset ovat ymmärtäneet jo ajat sitten.

    Pystyt keskustelemaan pelkästään luonnontieteitten kontekstissa joka taas rajaa keskustelun pelkästään sellaiseen tasoon, jota sinä pystyt tykönäsi käsittelemään. Sellainen ei ole kauhean kiinnostavaa.

    Usko nyt hyvä ihminen, etten minä ole täällä vänkäämässä jääräpäisesti jostain omaksumastani fiksaatiosta, vaan keskustelemassa mielestäni mielenkiintoisista lähestymistavoista ihmisen uskoon.

    Minua ei kiinnosta jaaritella fakki-idioottien kanssa, jotka ovat linnoittautuneet poteroihinsa. Semmonen on tylsää.

    Sinä se sekoilet käsitteistösi kanssa etkä ymmärrä itse asiaa. Mitä helvetin älyä ylipäänsä on keskustella tieteen kontekstissa jostain uskonnollisista kysymyksistä?

    "Sinä se sekoilet käsitteistösi kanssa etkä ymmärrä itse asiaa. Mitä helvetin älyä ylipäänsä on keskustella tieteen kontekstissa jostain uskonnollisista kysymyksistä? "

    Uskonnot ovat tosiaan huuhaata, josta voivat vain henkisestihäiriintyneet käydä "mielekiintoisia" keskusteluja.

    On naurettavaa, etttä jotkut käyttävät aikaansa ihmisen "uskon" pohtimiseen ikäänkuin omana "hienona" tieteenalana.

    Kuten "TT" on sinullekin usein teroittainut, kaikki palaa aina aineeseen.

    Kuten odottaa sopikin, ei taaskaan älykkkään argumentoinnin häivääkään. Ainoastaan solvauksia, tietämättömyyttä ja alemmuuskomplekseja.

    "Aineeseen" palaa mikä ainetta on sehän on selvä. Mutta puhummeko me täällä mielestäsi aineesta? Täh?

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Kiinnostavia juttuja tutkit!

    Kiitos vinkeistä. Mä en ole näitä keskusteluja kovin ehtinyt/voinut vielä seurata, mutta nyt tilanne on parempi.

    Aiheesta tuli mieleeni, sitä vähintäänkin sivuten, otsikon kirja, jota olen iltalukemisena alkanut nyt lueskella. Ostin lokakuus Hesan kirjamessuilta: Irma Korte: Eedenistä Egyptiin (Yliopistopaino, 1998). Genesiksen tulkintaa myyttinä, eli se on kuvausta ihmisen sisäisestä kehitystiestä.

    Kannattanee vilkaista sitäkin, ellei tuttu.Tämä tuli mieleen nyt, katellaan lisää. ;-)

    Irma Korte: Nainen ja myyttinen nainen

    oli aivan huikea lukukokemus. Kertoi minusta minulle uniani myöten.

    Äänestä

  • Nainen2 kirjoitti:

    Kiitos kirjavinkistä, pitääpä tutustua! ;-)

    Entäpä oletko itse lukenut tietopuolelta esim. näitä:
    - Hannele Koivunen: Madonna ja huora
    - Tuija Hovi (et al toim.):Uskonto ja sukupuoli
    - Minna Ahola (et al toim.):Eevan tie alttarille.

    Kirjallisuuspuolelta vois mainita vaikkapa
    - Marianne Fredriksson: Marian evankeliumi (Magdalan Mariasta)
    - Anita Diamant: Punainen teltta (Jaakobilla oli 12 pojan lisäks tytär, Dina).

    Hyvät kirjavinkit kiinnostaa aina! ;-)

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Siirtäisin keskustelun intuitiosta ja holografisesta informaationsäilytysteoriasta MAGIA-palstalle, jossa nykyisellään on todella hiljaista, joten keskustelu ei heti katoa uusien aloituksien myötä.

    Sinne! ;-)

    ... on toisaalta järkeä, selvä se.

    Mutta oliskohan kuitenkin niin, että pitää olla voima ja vastavoima, niin syntyy liikettä ja poweria - ja ehkä jotakin uutta! ;-)

    Pikku provosointi ja ns. herjan heitto voi olla todella virkistävää! Se, että missä se raja kulkee, on osa homman viehätystä! ;-)

    Äänestä

  • Lunatic kirjoitti:

    Olemme samalla aaltopituudella mitä ilmeisimmin. Juuri noin. Tuo on aika pitkälti se ajatusrakennelma, jota olen pyrkinyt tässä heittämään kehiin.

    Kohta loppuu varmaan tila kirjoittaa, mutta olemme tuolla alempana nim."Nainen" kanssa aloittamassa intuitioon liittyvää keskustelua ja mielestäni voisi harkita keskustelun siirtämistä omaksi aloituksekseen jollekin "rauhallisemmalle" palstalle.

    Käsittääkseni Izthak Bentov oli juuri kallellaan buddhalaisuuteen, joten olet mitä ilmeisimmin oikeilla jäljillä. :-)

    Ihmisen ongelmat johtuvat siitä, että hän on menettänyt kyvyn toimia intuitiivisesti. Uskonnot nähdään eräänlaisena terapiana, jonka tarkoituksena on auttaa ihmistä oivaltamaan yksilöllisen ja vapaan minätunteen harha ja se, että saavuttaakseen taas suoran yhteyden luontoon ihminen ei voi tehdä mitään, koska ei ole mitään erillistä toimijaa on vain toimintaa. Ihminen ei voi mitään itselleen, koska ensinkään ei ole mitään itseä vaan kokonaisuus, jonka osasia olemme saumattomasti. Tämän kokonaisuuteen palaamisen yrittämisen lopettaminen on koko homman idea. Epäilenpä, että tämmöiset tulkinnat eivät uppoa minkään uskonnon teologiaan.

    asioita olisi kokonaisuuden tajuaminen. Toisen ihmisen sortamisesta sanotaan Raamatussa kuvannollisesti; "he syövät toinen toisensa lihaa."

    Ehjän kokonaisuuden aikaansaamiseksi näyttää Luojalla paljon työtä riittävän. Joskus efesolaiskirjeen ensimmäisen luvun kymmenettä jaetta lukiessa vain välähti mielessäni, että tässähän on sama ajatus kuin Einsteinein pyrkimyksellä selvittää kaikki maalliset ja taivaalliset kaikenkattavalla yhtenäisyysteorialla.

    "Jumala on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli hyväksi nähnyt tehdä ja joka on määräajan tullessa toteutuva; hän on yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaiken, mitä on taivaissa ja maan päällä."

    Epäilylauseesi on aiheellinen, ei ainakaan luterilaiseen teologiaan. Tuokin "taivaissa" -monikko on uudemmassa R-versiossa murjaistu yksikköön "taivaassa."

    Luterilaisuus odottaa sukupolvenvaihdosta Isältä Pojalle, mutta eihän se mene sillä tavalla kuin odottavat. "Ei Hän väsy eikä näänny", niin kuin me ihmiset, eikä häntä iän puolesta tarvitse eläkkeelle siirtää. Kyllä "ennalleenasettaminen" merkitsee sitä, että Poika näyttää olevan väliaikainen ja Isä on kaikki kaikessa.

    "Mutta kun hän sanoo: `kaikki on alistettu´, niin ei tietenkään ole alistettu se joka kaiken on alistanut kaiken hänen allensa. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, jotta Jumala olisi kaikki kaikessa."

    Äänestä

  • Nainen kirjoitti:

    Kiitos kirjavinkistä, pitääpä tutustua! ;-)

    Entäpä oletko itse lukenut tietopuolelta esim. näitä:
    - Hannele Koivunen: Madonna ja huora
    - Tuija Hovi (et al toim.):Uskonto ja sukupuoli
    - Minna Ahola (et al toim.):Eevan tie alttarille.

    Kirjallisuuspuolelta vois mainita vaikkapa
    - Marianne Fredriksson: Marian evankeliumi (Magdalan Mariasta)
    - Anita Diamant: Punainen teltta (Jaakobilla oli 12 pojan lisäks tytär, Dina).

    Hyvät kirjavinkit kiinnostaa aina! ;-)

    Hannele Koivusta olen lukenut, muut ovat tuntemattomia. Ainakaan tällä hetkellä itseni selvittäminen itselleni ei ole ajankohtaista, uskonnosta puhumattakaan.

    Ehkä sattuma ja tarpeeni ovat tuoneet sen verran ymmärrysmateriaalia eteeni, että nykyään tärkeää ei ole enää juuri muuta kuin puutarhanhoito, mutta se vasta tärkeää onkin. Harmoninen olotila, ei mitään vajaa. Hyvää kesää!

    Minäkään en selvitä niinkään itseäni itselleni, vaan näitä laajempia kuvioita.

    Iloitse sinä löytämästäsi harmoniasta sekä puutarhastasi. Ehkä mä saan tyydytystä juuri siitä etsimisestä. ;-)

    Hyvää kesää sullekin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lunatic kirjoitti:

Mitä ovat mielestänne "terve" ja "sairas" usko?

Usein kuultu kommentti on, ettei usko voi olla koskaan sairasta. Tämä on totta. Ei usko sinällään mutta henkinen sairaus yhdistettynä uskonnollisiin uhkakuviin on hyvin näkyvää ja kuuluvaa uskonelämää ja leimaa myös ne uskovat, jotka kaikessa hiljaisuudessa vaeltavat täällä maailmassa rauha sydämessään.

Missä on eksyneiltä Armo ja pelastussanoma? Miksi niin harvoin enää kuulee yksinkertaista totuutta "Jumala on Rakkaus"?

Jumalan toive tulee esiin Raamatun kautta ja se on kaikessa yksinkertaisuudessaan kehotus viljellä rakkauden sanomaa maailmassa. Siihen ei kuulu ilmestyskirjan pedoilla uhkailu, ei maailmanloput, syntielämän tuomitseminen ja muu vastaava sairaasta ahdistuneisuudesta pulppuava tuskaisuus.

Vain Rakkaus. Tyyni harmonia. Onni. Rauhaisa luottamus.

Maailma ei ole menossa pahempaan suuntaan vaan se on ollut samanlainen iät ajat, mutta mielestäni monet uskovat ovat suunnanneet katseensa outoon suuntaan. Internet ja muu sähköinen media nostavat todellakin esiin sellaisia uskonelämässään eksyneitä ihmisiä, jotka ennen eivät olisi läpäisseet minkäänlaisen uskonnollisen yhteisön minkäänlaista julkaisukynnystä. Tämä on aika huolestuttavaa kehitystä sinällään.

Kuten jo aiemmin joku kirjoittajista totesikin: moni hakee uskosta apua mahdollisesti alkoholi- tai huumehelvettiinsä tai mielenterveydellisiin ongelmiinsa. Tällainen ihminen hakee turvaa uskosta pystyäkseen sitä kautta osallistumaan normaaliin jokapäiväiseen arkielämään ja vakauttaakseen oman horjuvan mielensä. Mitä saavat silloin aikaan tällaiselle ihmiselle esitetyt toinen toistaan kaameammat uhkakuvat.

Hei! Sinä siellä: Jumala on Rakkaus. Ei se ole sen monimutkaisempaa.

Joku pelkää Saatanan asuvan musiikissa ja toinen vouhottaa normaalista päivänpolitiikasta "osana Saatanan juonitteluja". Minkä kuvan tämän normaalista uskovasta, elämäänsä suhteellisen tyytyväisestä, rauha sydämessään tallaavasta tavallisesta sukankuluttajasta antaa?

Kun on usko sydämessä, ei tarvitse vouhottaa ihan tavallisista arkielämän asioista. Se on elämää, vain ihan tavallista elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu