MITÄ USKONTO ON

En rainaa, en pilkkaa, sanon vain oman mielipiteeni, koska minulla on oikeus siihen.

Maapallo kaikkine elämineen on saanut alkunsa bakteereista, ei jumalan "valtikkaa" siinä ole tarvittu.

Jeesus oli oman aikansa silmänkääntäjä ja tarinankertoja. Jos lukee raamatun mielenkiintoisia seikkailuja.. ihmetekoja ym, ei voi muutakuin ajatella, että tarinat jeesuksesta on paisuneet ja kyse on henkilöstä, joka oli loistava puhuja esim. iltanuotioilla. Ja todellakin hän oli "pelimies", joka osasi pikku taikatemppuja.

Taivas ja helvetti..hmm.. Jotenkin liiankin läpinäkyvä juttu, jota syötetään kuolemaa pelkääville ihmisille ja rahastetaan tällä asialla kirkkoja ym. ym.

"Jumalan tahto" on sana, joka saa ihoni kananlihalle.. (ei ilosta) Mikä tahto piilee asiassa, jossa koitan elvyttää 4 vuotiasta lasta, mutta en saa häntä takaisin elävien kirjoihin? Hän kuolee saatuaan sairaskohtauksen. Ja joku koittaa lohduttaa sanomalla, että se on jumalan tahto.. niinpä niin...

Jos olisi ihan oikeasti olemassa joku "yläkerran kaveri", niin miksi maailmassa on ollut tuhansia vuosia monia monia eri uskontoja? Eikö jo luulisi, että jos jumalasta olisi edes yksi (1) ihan oikea T O D I S T E, niin kaikkihan vannoisivat tuohon T O D I S T E T T U U N "jeesukseen/jumalaan" eikö vain?

Eikös raamatussa lue jotain että "meri väistyi ja käveli vetten päällä" ? :D kyllähän toi kuulostaa ihan just siltä, että tarinan on kertonut parrakas kaveri nuotiolla poltettuaan jotain sukkelaa ruohon töpsäkkää tai syötettyään sieniä kavereille. Ja kaikki on raapustaneet kivellä muistiin tarinaa, koska tarina oli ihan mielettömän COOL !
28634
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Tuohon voisin omalta kannaltani lisätä myös kristittyjen oppien perustamiseen raamattuun. Kun heiltä kysytään, mikä tekee raamatusta oikean, he vastaavat, että se on jumalan sanaa. Ja kun kysytään miksi se on sitä, vaikka se on ihmisten kirjoittamaa, he vastaavat että raamatussa kerrotaan sitä kirjottaessa olleen pyhä henki läsnä.

Tämä on sinänsä hupsua, sillä kuka tahansa voisi kirjoittaa kirjan ja väittää sitä jumalan sanaksi koska siinä sanotaan niin.

Toiseksi he väittävät sitä oikeaksi siksi, kun siinä kerrotaa hyvästä ja rakastavasta jumalasta. Tämä ei ole kuitenkaan minkäänlainen todistus sen oikeudelle, vain vaan keino jolla ihmiset houkutellaan uskomaan.

Kolmanneksi, minua häiritsee se että Jeesus Kristus on jumala, koska on mukamas Jumalan poika. Vaikka hän olisikin ollut olemassa ja tehnyt niitä "ihmetekoja", ei se merkitse sitä että hän oikeasti olisi Jumalan poika, tekihän Mooseskin niitä vanhan testamentin mukaan. Kyseessähän on siis ihmisen palvontaa.

Äänestä
  • Raamattu on Jumalan sanaa. Ei siksi, että joku niin vaan sanoo, vaan se on todistanut itsensä minulle. Ota Raamattusi esille ja lue sitä. Rukoile, että Jumala todistaisi itsensä. Lue vilpittömästi, avoimin mielin.

    Raamatun teema on Jeesus. Raamatun jokainen kirja kertoo Hänestä. Sanotaan, että Vanhassa testamentissa on Uusi salattuna ja Uudessa Vanha avattuna. On siis syytä aloittaa lukeminen tältä uudelta puolelta.

    Otit kantaa Jeesukseen. Mikä Hänessä on niin häiritsevää?

    Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. (Joh.5:22,13)

    Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil.2:9-11)

    Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?" Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen. Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen. Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä."

    Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, ja he veisasivat uutta virttä, sanoen:
       "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan
          ja avaamaan sen sinetit,
       sillä sinä olet tullut teurastetuksi
          ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset
       kaikista sukukunnista ja kielistä
          ja kansoista ja kansanheimoista
       ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme
          kuningaskunnaksi ja papeiksi,
       ja he tulevat hallitsemaan maan päällä."

    Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he sanoivat suurella äänellä:
       "Karitsa, joka on teurastettu, on
          arvollinen saamaan voiman
          ja rikkauden ja viisauden
          ja väkevyyden ja kunnian
          ja kirkkauden ja ylistyksen."

    Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan:
       "Hänelle, joka valtaistuimella istuu,
          ja Karitsalle ylistys ja kunnia
          ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

    Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat. (Ilm.5:2-14)

    Äänestä

  • Rintti kirjoitti:

    Raamattu on Jumalan sanaa. Ei siksi, että joku niin vaan sanoo, vaan se on todistanut itsensä minulle. Ota Raamattusi esille ja lue sitä. Rukoile, että Jumala todistaisi itsensä. Lue vilpittömästi, avoimin mielin.

    "Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja..." Mihin tuo neljä olentoa viittaa? Voisitko valaista asiaa?

    Äänestä

  • Riia kirjoitti:

    Tuohon en osaa vastata.

    "Neljä olentoa" esiintyy Raamatussa, paitsi monessa kohtaa Johanneksen ilmestyksessä, myös Hesekielin näyssä Kebar-joella. Samankaltaisia olentoja kuvataan myös Jesajan kirjan 6. luvussa. Siinä niitä kutsutaan serafeiksi. Olentoja kuvataan yksityiskohtaisesti, Hesekiel jopa silmiinpistävän pikkutarkasti, mutta mitään varsinaista selitystä heistä ei anneta.

    Kuvaukset poikkeavat hieman toisistaan. Kaikille on kuitenkin yhteistä, että olennot ovat hyvin lähellä Jumalaa: Herran ympärillä, Hänen kirkkautensa alapuolella, valtaistuimensa edessä ja Karitsan ympärillä. Muita piirteitä:
    - kuusi tai neljä siipeä
    - täynnä silmiä
    - ylistivät Jumalaa: "Pyhä, Pyhä, Pyhä ..."
    - leijona, härkä, ihminen ja kotka

    Olennoille on esitetty erilaisia selityksiä, mutta niistä on vaikeaa sanoa mitään varmaa. Kaikki ovat vain arvailuja ja tulkintoja:
    - ilmaus Jumalasta ja hänen olemuksestaan
    - meille tuntemattomia luotuja olentoja
    - edustavat Jumalan elävää luomistyötä
    - symbolisoivat neljän evankeliumin Kristusta

    Kiitän selvityksestä. Voisivatko ne olla serafeja?
    Piirteet: täynnä silmiä tuo mieleen hindulaiset kirjoitukset. Piirteet: leijona, härkä, ihminen ja kotka symboloivat jotakin, mutta mitä?

    En usko, että mikään estää kutsumasta niitä serafeiksi.

    Se, että ne olivat yltympäri silmiä täynnä kuvaa varmaankin sitä, että Jumala näkee kaiken. On ensimmäisenä mieleen tuleva selitys. Johanneksen mukaan silmiä oli vielä sisälläkin. Mitään jää näkemättä, ei edes salaisin ajatus.

    Jae jakeelta etenevä Novumin selitysteos kertoo erilaisten kasvojen merkityksestä seuraavaa:

    "Nämä mainitut olennot ovat kukin johtajan asemassa omassa ryhmässään. Leijona on eläinten kuningas, se edustaa majesteettiutta ja valtaa. Härkä on tärkein kotieläin, se symbolisoi kärsivällisyyttä ja kovaa työtä. Ihminen on Jumalan luoduista korkein ja hän on saanut älyn ja järjen lahjan. Kotka on ylhäisin linnuista, se symbolisoi yksinvaltiutta ja ylemmyyttä. Jotkut ovat selittäneet näiden neljän olennon symbolisoivan neljän evankeliumin Kristusta. Tämän mukaan hänet esitetään Juudan leijonana Matteuksen evankeliumissa, härkänä eli Jumalan palvelijana Markuksen, Ihmisen Poikana Luukkaan ja kotkana, Jumalan Poikana, Johanneksen evankeliumissa."

    Mielenkiintoisia pohdintoja, mutta näiden ymmärtäminen ei ole mitään sen rinnalla, että tuntee sen Karitsan, joka oli kuin teurastettu!

    Äänestä

  • Rintti kirjoitti:

    Raamattu on Jumalan sanaa. Ei siksi, että joku niin vaan sanoo, vaan se on todistanut itsensä minulle. Ota Raamattusi esille ja lue sitä. Rukoile, että Jumala todistaisi itsensä. Lue vilpittömästi, avoimin mielin.

    Raamatun teema on Jeesus. Raamatun jokainen kirja kertoo Hänestä. Sanotaan, että Vanhassa testamentissa on Uusi salattuna ja Uudessa Vanha avattuna. On siis syytä aloittaa lukeminen tältä uudelta puolelta.

    Otit kantaa Jeesukseen. Mikä Hänessä on niin häiritsevää?

    Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle, että kaikki kunnioittaisivat Poikaa, niinkuin he kunnioittavat Isää. Joka ei kunnioita Poikaa, se ei kunnioita Isää, joka on hänet lähettänyt. (Joh.5:22,13)

    Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra. (Fil.2:9-11)

    Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?" Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen. Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen. Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä."

    Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, ja he veisasivat uutta virttä, sanoen:
       "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan
          ja avaamaan sen sinetit,
       sillä sinä olet tullut teurastetuksi
          ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset
       kaikista sukukunnista ja kielistä
          ja kansoista ja kansanheimoista
       ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme
          kuningaskunnaksi ja papeiksi,
       ja he tulevat hallitsemaan maan päällä."

    Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he sanoivat suurella äänellä:
       "Karitsa, joka on teurastettu, on
          arvollinen saamaan voiman
          ja rikkauden ja viisauden
          ja väkevyyden ja kunnian
          ja kirkkauden ja ylistyksen."

    Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan:
       "Hänelle, joka valtaistuimella istuu,
          ja Karitsalle ylistys ja kunnia
          ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

    Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat. (Ilm.5:2-14)

    19. ja 148. kuvaillaan samoja asioita.

    Äänestä

  • Rintti kirjoitti:

    En usko, että mikään estää kutsumasta niitä serafeiksi.

    Se, että ne olivat yltympäri silmiä täynnä kuvaa varmaankin sitä, että Jumala näkee kaiken. On ensimmäisenä mieleen tuleva selitys. Johanneksen mukaan silmiä oli vielä sisälläkin. Mitään jää näkemättä, ei edes salaisin ajatus.

    Jae jakeelta etenevä Novumin selitysteos kertoo erilaisten kasvojen merkityksestä seuraavaa:

    "Nämä mainitut olennot ovat kukin johtajan asemassa omassa ryhmässään. Leijona on eläinten kuningas, se edustaa majesteettiutta ja valtaa. Härkä on tärkein kotieläin, se symbolisoi kärsivällisyyttä ja kovaa työtä. Ihminen on Jumalan luoduista korkein ja hän on saanut älyn ja järjen lahjan. Kotka on ylhäisin linnuista, se symbolisoi yksinvaltiutta ja ylemmyyttä. Jotkut ovat selittäneet näiden neljän olennon symbolisoivan neljän evankeliumin Kristusta. Tämän mukaan hänet esitetään Juudan leijonana Matteuksen evankeliumissa, härkänä eli Jumalan palvelijana Markuksen, Ihmisen Poikana Luukkaan ja kotkana, Jumalan Poikana, Johanneksen evankeliumissa."

    Mielenkiintoisia pohdintoja, mutta näiden ymmärtäminen ei ole mitään sen rinnalla, että tuntee sen Karitsan, joka oli kuin teurastettu!

    Tarvinnee tutustua mainitsemaasi selitysteokseen. Leijonan, härän ja ihmisen selitys on tutumpaa, kun taas vieraampaa on kotkan symboli yksinvaltiudesta ja ylemmyydestä sekä selitys kotkasta Johanneksen evankeliumin Jumalan Poikana.

    Ihminen on asetettu leijonan, härän ja kotkan joukkoon, vaikka hän on luoduista korkein edustaen älyä ja järkeä. Muita ryhmiä johtavat toiset ominaisuudet, mutta ihminen ei tässä neljän olennon ryhmässä ilmeisesti erotu muita korkeammalle.

    Kristus tulisi siis ymmärtää Juudan leijonana, Jumalan palvelijana, Ihmisen Poikana ja Jumalan Poikana.

    "Ihminen" ja "kotka" voivat olla tasavertaisia symboleina kuvatessaan vaikka Kristusta.

    Kaikki mainitut symbolit kuvaavat Jeesusta, mutta ne eivät ole läheskään ainoat. Raamatussa on monta sanaa, jotka voitaisiin usein kirjoittaa isolla, koska ne itse asiassa tarkoittavat Kristusta. Jokainen niistä kuvaa jotain Jeesuksen olemuksesta ja tehtävästä.

    Koko Raamattu kertoo Jeesuksesta, Jumalan Sanasta. Joko tunnet hänet?

    Raamatussa on paljon salattua. Monia tekstejä peittää ikäänkuin verho, jonka läpi on vaikea nähdä todellista. Nuo neljä olentoa Kristuksen eri olemuspuolien kuvaajina ovat vain yksi monista seikoista, jotka kaipaavat pohtimista. Olentoja on nimenomaan neljä ja silläkin on merkityksensä?

    Viittasin aikaisemmin hindujen kirjoituksiin. Katson niillä olevan yhteistä Raamattumme kanssa jopa kolmiyhteistä Jumalaa myöten. Jumala tekee itsensä tiettäväksi eri kansojen keskuudessa kullekin ominaisella tavalla ja oikealla ajoituksella.

    Kristus, Hän on minulle tie, totuus ja elämä. Kaikki. Tunnen, tiedän ja olen kokenut tämän todeksi. Jopa eläimet ovat osoittaneet tämän minulle. Kristuksen kanssa on "pakko" olla läheisissä väleissä, mikäli haluaa pelon pysyvän turvallisen kaukana itsestään. Jokaiselta ihmiseltä löytyy kynnys, missä pelko astuu kuvaan mukaan. Kristus on osoittanut minulle, että Hän on Mestari hallitsemaan tätä ominaisuutta ja pitämään sen aisoissa. Rakkautensa voimalla, täydellisen sellaisen. Eikä pelon karkottamiseksi kokonaan vähäisempi riitäkään.

    Ole varovainen noiden "pyhien" kirjoitusten kanssa, joista voi kyllä löytyä sekä inhimillistä viisautta, että myös samankaltaisuuksia Raamatun kanssa. Ne eivät kerro Jeesuksesta. Jeesus on ainoa, jonka kautta ihminen voi pelastua.

    Muistat, mitä mieltä Jumala on Baalin palvonnasta. Nimrod, Seramis ja Tammus, Osiris, Isis ja Horus, Brahma, Vishnu ja Shiva, Isä, Poika ja Madonna. Sama kaava toistuu maailman uskonnoissa. Vaikka niissä voi ollakin jotain yhtäläisyyttä Raamatun kanssa, ei niistä tule ottaa mallia.

    Jeesus varoitti meitä monta kertaa eksymästä. En usko, että Hän olisi tehnyt sitä ihan turhaan. Raamattu kertoo eksymisen syyksi sen, että ei ole rakkautta Totuuteen. Siis Jumalan Sanaan.

    Äänestä

...todistaa elämän syntyä siis että miten se tapahtui. Tiedekkin on uskonto uskontojen joukossa.

Äänestä
  • "Tiedekkin on uskonto uskontojen joukossa."

    Tiede tutkii havaittavissa olevia asioita, ja myös uudistaa näkemyksiään sen mukaan, mitä havaitaan.

    Tieteellä ei uskonnon kanssa ole mitään tekemistä.

    Äänestä

  • Y.B kirjoitti:

    "Tiedekkin on uskonto uskontojen joukossa."

    Tiede tutkii havaittavissa olevia asioita, ja myös uudistaa näkemyksiään sen mukaan, mitä havaitaan.

    Tieteellä ei uskonnon kanssa ole mitään tekemistä.

    tiede ei ole uskonto. Tiede on uskomusta, joka aika ajoin uusitaan, kun parempi uskomus keksitään. Järkevä kansalainen pitää varansa tämän himphampun suhteen.

    Äänestä

  • A.B. kirjoitti:

    tiede ei ole uskonto. Tiede on uskomusta, joka aika ajoin uusitaan, kun parempi uskomus keksitään. Järkevä kansalainen pitää varansa tämän himphampun suhteen.

    kritisoi itseään, korjaa virheensä toisin kuin uskomusjärjestelmät joissa pidetään totena maailmankuvaa sellaisena kuin se oli tuhansia vuosia sitten. Taudit olivat silloin pahojen henkien aiheuttamia, maapallo litteä, aurinko kiersi maata, vesi tuli vesivarastoista joiden ikkunat jumalat avasivat jne jne.

    Äänestä

  • ateisti45 kirjoitti:

    Tiede nimenomaan on täynnä uskomuksia, jotka se yrittää todistaa tosiksi, ja jos se ei siinä onnistu, se olettaa jonkin menneen vikaan, ja aloittaa uuden uskomuskierroksen saman asian tiimoilta tai saman objektiivin kohdalta.
    Katso sana teoria ja sen merkitys nykysuomen-
    sanakirjasta tai jostakin muusta uskomuksien
    pohjalta syntyneestä kirjasta tai tietolähteestä.
    Älä oleta tietäväsi vaan tiedä.

    Äänestä

Ei perustu mihinkään.
Uskoa järjenvastaisiin satuihin.
"uskonto à la carte"
Ei todistettu oikeaksi.
Jonkun kahelin keksintöä.
Perusteetonta, järjetöntä, oikeaksi todistamatonta.
Sokeaa uskoa.
Ei perustu mihinkään.

Äänestä
  • puhua asioista, joista et mitään tiedä, tässä tapauksessa ateismista.

    Äänestä

1. Mistä bakteerit saivat alkunsa? Koko maapalloko syntyi bakteereista? Joka kivi?

2. Ateismi...hmmm... Jotenkin liian läpinäkyvä juttu, jota syötetään kuolemaa pelkääville ihmisille.

3. Jumalan tahto. Luuletko, että Jumala on velvollinen aina auttamaan, kun sinulla on ongelma. Jumala on Rakkaus; niin, eikö tule mieleen, että ehkä se pääelämä onkin kuoleman jälkeen vähän paremmassa paikassa, ja sinnehän sitä on mentävä, että Jumalan voi paremmin ymmärtää Rakkaudeksi. Sinähän olet liian kovapäinen sitä ymmärtämään.

4. Uskonnot ovat teitä jumalallisen totuuden luokse. Kyllä Jumala on monien asioiden kautta todistanut olemassaolonsa järkeville ihmisille. Hanki järkeä, niin ymmärrät.

5. "Meri väistyi ja käveli vetten päällä" Missä niin sanotaan? Varmaankin jossain, mutta olisi vähän tunnettava kontekstia, että pystyisi vastaamaan.

Äänestä
  • Siehän nokkela oot ;D..

    "Luuletko, että Jumala on velvollinen aina auttamaan, kun sinulla on ongelma"

    Hmm, en aina luule en, mutta tuossa ko. asiassa pieni "helppi ylhäältä" ois ollut poikaa..

    "ehkä se pääelämä onkin kuoleman jälkeen vähän paremmassa paikassa" Pääelämä??? HUH Et usko itsekään tuota hei come on :D

    ""Meri väistyi ja käveli vetten päällä" No ei ole oikeestaan mitään hajua, missä niin sanotaan, mutta tollanen kuva mulla on jäänyt joltain uskonnontunneilta..rippikouluajoilta tai jostain.

    "Hanki järkeä, niin ymmärrät"

    Toi kommentti sinulta olisi voinut jäädä pois.. ei tässä järjen kanssa ole mitään tekemistä. Ainoastaan uskonnon. Vaikka itselläsi olisi kuinka paljon järkeä, niin et siitä huolimatta voi kurkata 2000 taaksepäin. Kaikki on pelkkää olettamusta.

    -=Uskon Kun Itse näen=-

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Siehän nokkela oot ;D..

    "Et usko itsekään tuota..."
    Uskon kyllä.

    "-=Uskon Kun Itse näen=-"
    Kuolemasi jälkeen näet. Usko sitten. Niin sanovat Helvettiin tuomitut Koraanissakin monessa kohdassa, että "Nyt minä uskon!" mutta ei taida paljon auttaa enää.

    Äänestä

Mitä tulee tuohon meren väistymiseen, niin yhtä hyvin voisi väittää, että mitään atomipommeja ei ole, ja ne Hiroshima- ja Nagasaki-jutut ovat vain jonkun hullun satuja, joita ei kukaan terve usko.

Äänestä
  • Ihan miten nyt vaan sitten haluat ilmaista kantasi.. älä vatvo tällaista vanhaa otsikkoa täällä enään.. tää aihe ei edes kiinnosta enään. raamattu on silkkaa puppua ja satua.. usko jos haluat.. who cares...

    Äänestä

Jos joku puhuu onnettomuuden tms. tapahduttua Jumalan tahdosta, niin se tarkoittaa vain sitä, että kyseinen puhuja ei ( eikä kukaan muukaan )tiedä, miksi näin tapahtui. Tämä on yleinen tapa puhua, vaikka se ei kaikkia miellytäkään.

Kun ateisteja on, toistaiseksi ainakin, niin vähän, eikä yleensä kukaan ulkona liikkuessaan tiedä, kuka on ateisti, niin voisi olla hyvä, että heillä olisi rinnassaan vaikkapa merkki, jossa olisi iso A-kirjain, mikä tarkoittaisi sitä, että heidän kuultensa ei tulisi puhua mitään uskomiseen ja uskontoihin liittyvää. Silloin minä en ainakaan, enkä usko, että moni muukaan, käyttäisi mitään uskonnollisen kielen sanoja tai sanontoja tällaisen henkilön läsnäollessa.

Jos uskonnoista olisi olemassa "yksi ihan oikea todiste", niin ei enää olisikaan kyse uskonnoista vaan tiedosta.

"...meri väistyi ja käveli vetten päällä." No, joo, meri sitten sekä väistyi että käveli.

Kenenkään ei tarvitse uskoa väkisin, vaan voi rauhassa uskoa tai olla uskomatta. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos ateisti kirjoittaa uskonnolliselle tai teisti ateistisille palstalle, niin hän voisi hivenen ottaa huomioon kyseisen palstan varsinaisen kohderyhmän käsitykset eikä tahallaan pilkata niitä. Pikkuisen asiallisuutta siis, pliis. ( Haluatko, että kerron, mitkä kohdat viestissäsi eivät ole asiallisia? )

Äänestä
  • Kerro nyt vain, jos haluat..

    Mielestäni en ole pilkannut mitään.. sanoin vain oman näkemykseni asiaan.. Mutta tehän otatte ne pilkkana heti. Eikä tälle palstalle ole kielletty tulemasta, vaikka ei tohon teidän "yläkerta stooriin" uskokkaan. eikös tämä ole paikka, jossa mielipiteitä voi vaihtaa..???

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Kerro nyt vain, jos haluat..

    No, eipä tämä kovin asiatyyliseltä vaikuta: Jeesus oli silmänkääntäjä, "pelimies", joka osasi pikku taikatemppunsa; tarinan on kertonut parrakas kaveri nuotiolla poltettuaan jotain sukkelaa ruohon töpsäkkää tai syötettyään sieniä kavereille.

    Mielipiteensä saa tietenkin kertoa kuka hyvänsä, mutta kysymys onkin siitä, kertooko sen asiallisesti vai epäasiallisesti.

    Minä en ole te ( uskovat ) etkä sinä me ( ateistit ). Kumpikaan ei esitä ryhmän vaan vain omia mielipiteitään. Sinä et ole vastuussa siitä, miten muut ateistit esittävät mielipiteensä enkä minä siitä, miten muut teistit esittävät kannanottonsa.

    Äänestä

  • Ateisti kirjoitti:

    Kerro nyt vain, jos haluat..

    Mielestäni en ole pilkannut mitään.. sanoin vain oman näkemykseni asiaan.. Mutta tehän otatte ne pilkkana heti. Eikä tälle palstalle ole kielletty tulemasta, vaikka ei tohon teidän "yläkerta stooriin" uskokkaan. eikös tämä ole paikka, jossa mielipiteitä voi vaihtaa..???

    taitaa kyllä satua olla ja perustuu oikeata Jumalaa tuntemattoman mielikuvitukseen. Minun Jumalani on niin suuri, ettei hän mahdu mihinkään ylä- tai alakertaan vaan hän täyttää kaikki kosmiset taivaat ja taivasten taivaat, tuonelat maanaluset ja yliset.

    Äänestä

  • Ent. ateisti kirjoitti:

    hahahahahahahaha et voi olla tosissas!!!!!!!!

    "taitaa kyllä satua olla ja perustuu oikeata Jumalaa tuntemattoman mielikuvitukseen. Minun Jumalani on niin suuri, ettei hän mahdu mihinkään ylä- tai alakertaan vaan hän täyttää kaikki kosmiset taivaat ja taivasten taivaat, tuonelat maanaluset ja yliset. "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ateisti kirjoitti:

En rainaa, en pilkkaa, sanon vain oman mielipiteeni, koska minulla on oikeus siihen.

Maapallo kaikkine elämineen on saanut alkunsa bakteereista, ei jumalan "valtikkaa" siinä ole tarvittu.

Jeesus oli oman aikansa silmänkääntäjä ja tarinankertoja. Jos lukee raamatun mielenkiintoisia seikkailuja.. ihmetekoja ym, ei voi muutakuin ajatella, että tarinat jeesuksesta on paisuneet ja kyse on henkilöstä, joka oli loistava puhuja esim. iltanuotioilla. Ja todellakin hän oli "pelimies", joka osasi pikku taikatemppuja.

Taivas ja helvetti..hmm.. Jotenkin liiankin läpinäkyvä juttu, jota syötetään kuolemaa pelkääville ihmisille ja rahastetaan tällä asialla kirkkoja ym. ym.

"Jumalan tahto" on sana, joka saa ihoni kananlihalle.. (ei ilosta) Mikä tahto piilee asiassa, jossa koitan elvyttää 4 vuotiasta lasta, mutta en saa häntä takaisin elävien kirjoihin? Hän kuolee saatuaan sairaskohtauksen. Ja joku koittaa lohduttaa sanomalla, että se on jumalan tahto.. niinpä niin...

Jos olisi ihan oikeasti olemassa joku "yläkerran kaveri", niin miksi maailmassa on ollut tuhansia vuosia monia monia eri uskontoja? Eikö jo luulisi, että jos jumalasta olisi edes yksi (1) ihan oikea T O D I S T E, niin kaikkihan vannoisivat tuohon T O D I S T E T T U U N "jeesukseen/jumalaan" eikö vain?

Eikös raamatussa lue jotain että "meri väistyi ja käveli vetten päällä" ? :D kyllähän toi kuulostaa ihan just siltä, että tarinan on kertonut parrakas kaveri nuotiolla poltettuaan jotain sukkelaa ruohon töpsäkkää tai syötettyään sieniä kavereille. Ja kaikki on raapustaneet kivellä muistiin tarinaa, koska tarina oli ihan mielettömän COOL !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu