Todellinen Jeesus

Uskonnotboikottiin!

Köyhä ja hampaaton

Gardellin mukaan ainoa mitä voimme todella tietää oikeasta historiallisesta Jeesuksesta, jonka oikea nimi ei muuten edes ollut Jeesus vaan Joosua, on se, että hän oli rutiköyhä, lukutaidoton ja koditon, lyhyt ja hampaaton mies, joka opetti ihmisiä pari kuukautta ja joka lopulta teloitettiin rikollisena. Ei mitään sen enempää.

Jeesus oli juutalainen, tosin kapinallinen, sillä hän ei noudattanut kovinkaan tarkasti puhdistautumissääntöjä eikä sapattia. Eikä Jeesus todellakaan yrittänyt olla perustamassa uutta uskontoa. Hän oli vain ilmoittamassa siitä, että israelilaisten Jumalan valtakunnan aika oli vihdoin koittanut. Hän ei ollut itsevarma vaan epävarma ja surullinen siitä, ettei hänen puheitaan otettu todesta.

Jeesus piittasi vain juutalaisista. Pakanoita hän vertasi jopa koiriin. Niinpä Jeesuksen pelastus ei edes kuuluisi kenellekään muille kuin juutalaisille. "Ei minua ole lähetetty muita kuin Israelin kansan kadonneita lampaita varten", Jeesus sanoi Matteuksen mukaan.

Toinenkin Jeesus

Jeesus Nasaretilainen ei suinkaan ollut ainoa profeetta, joka temmelsi ajanlaskumme alussa Israelissa. Useat muutkin julistivat Jumalan valtakunnan tuloa ja tekivät ihmetekoja sekä kapinoivat roomalaisia ja papistoa vastaan. Jeesus Nasaretilaisen lisäksi Jerusalemissa vaikutti hieman hänen jälkeensä muiden muassa Jeesus bin Ananias.

Tämä Jeesus ei kuitenkaan luonut samanlaista uskontoa, ehkä sen takia, että häntä ei teloitettu dramaattisesti ristillä vaan yksinkertaisesti pidettiin hulluna ja piestiin roomalaisten toimesta.

Sylkekää sokeita

Gardellin tutkimuksen mukaan historiallinen Jeesus ei suinkaan halunnut että häntä palvotaan vaan että häntä seurataan. Jeesuksen rukoilemisen sijasta ihmisten pitäisikin siis luopua kaikesta omaisuudestaan ja omaisistaan ja lähteä kiertämään maailmaa, parantamaan sairaita, herättämään kuolleita ja ajamaan pois pahoja henkiä.


Jumalan armo

Gardell uskoo laajan tutkimuksensa perusteella, että todennäköisesti monet myöhemmissä kirjoituksissa kuten evankeliumeissa Jeesuksen sanomaksi väitetyistä lauseista ovat tosiaan suurin piirtein sellaisia kuin tämä historiallinen hahmo Joosua sanoi. Niitäkin kuitenkin leimaavat tekstien kirjoittajien omat näkemykset. Sen sijaan monet Jeesuksen teot, hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa on todennäköisesti vain kopioitu hieman muunneltuina Vanhan testamentin tarinoista.

Siinä missä historiallinen Jeesus ja hänestä meille annettu kuva eroavat toisistaan merkittävästi, myös hänen sanomaansa on vuosien saatossa vääristelty ja yritetty muokata kirkolle sopivampaan suuntaan. Jeesus ei suinkaan vihannut syntisiä, päinvastoin. Hän ei vaatinut ketään katumaan syntejään eikä jättämään syntistä elämäänsä. Ainoa vaatimus taivaaseen pääsylle oli Jeesuksen mukaan usko Jumalan rakkauteen.

Jeesuksen mukaan tietä Jumalan valtakuntaan kuljetaan rakastamalla, anteeksi antamalla ja olemalla tuomitsematta muita. Jumala on rakkaus, ja sen vastakohtia ovat viha ja pelko.

Jeesus ei ole pankkiirien, poliitikkojen, professoreiden eikä edes pappien profeetta. Hän on syrjittyjen, syntisten, halveksittujen, yksinäisten, sairaiden, kodittomien, rikollisten, homojen, huorien, narkomaanien ja unohdettujen profeetta.

1

141

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myytin takaa

      Jeesus oli avioliiton ulkopuolella syntynyt äpärä. Sen myöntää jo luterilaisen kirkon pappikin

      ”Olen usein miettinyt, miksi juuri perhe-elämän kysymyksissä kirkko on niin surullisenkuuluisa ja joskus vähän rajoittunutkin, kun kuitenkin sen keskushenkilön oma perhetilanne oli näin epäselvä. Varsinainen Salkkari-perhe suorastaan.
      Mutta alkuperäiseen kommenttiin liittyen vastaan, että Jeesus oli äpärä. Siitäkin huolimatta, että ilmaisu on ruma.
      Antti-pappi ” (kuunteleva kirkko)

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/9823701

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      219
      5016
    2. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      191
      2705
    3. Nimikirjaimet

      Kuka kaipaa ketä 🥰
      Ikävä
      67
      1582
    4. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      52
      1480
    5. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      9
      1292
    6. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      99
      1268
    7. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      132
      1247
    8. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      155
      1185
    9. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      109
      1184
    10. Mies, ajattelemmekohan toisiamme juuri nyt?

      Olet mielessäni, vanhempi mies
      Ikävä
      82
      1163
    Aihe