Minun lakiehdotukseni voisi olla..

Hei! Olen lukenut tätä palstaa välillä, sillä asia herättää itsessäni hyvin voimakkaita, ristiriitaisia tunteita. Välillä ajattelen, miten aborttien määrää saisi vähennettyä, kuitenkin ilman puoskareita, itsemääräämisoikeuden loukkaamista ja ns. sovinismia.

1.) Otettaisiin suoraan tupla- tai vaikka triplaehkäisy käyttöön, johonka neuvottaisiin jo peruskoulussa, ehkäisy- ja nuorisoneuvolassa annettaisiin suoraan kaikki lääkkeet. Koulussa ja näissä 'nouvoloissa' voitaisiin pitää ainakin kaksinkertaisesti tunteja selvittääkseen nuorille seurauksia ja ehkäisyn käytön opettelemista ja sen tärkeyden osoittamisesta. Toki tässä yhteydessä voitaisiin kertoa myös alkion kehityksestä.

2.) Abortin tulisi olla sallittua, jos kyseessä on raskaus, joka aiheuttaisi tulevalle äidille hengenhädän.

3.) Tulisi olla sallittua myös siinä tapauksessa, jolloin sikiö on niin epämuodostunut tai muulla tavalla vammainen, ettei hän selviäisi kohdun ulkopuolella synnytyksen jälkeen tai kokisi vain suurta kipua muutaman päivän ajan/viikon/kuukauden ajan ja kuolisi. Eli siis sikiön/vauvan vakavat sairaudet.

4.) Raskaus on saanut alkunsa brutaalissa päällekäymisessä tai insestistä. Tällöin emme voi, VAIN mitenkään voi ketään pakottamaan synnyttämään, sillä nainen ei ole vastuussa siitä, se ollaan häneen 'pakolla' laitettu. Moraaliset syyt siis.

5.) Aborttia ei tulisi kieltää muissa tapauksissa, MUTTA abortista seuraisi steriilisaatio, jos olet yli 20-vuotias, eikä abortille ole muuta syytä kuin se, ettei nainen halua. Minusta on ainakin tympeetä, ettei steriilisaatiota saa ennen 30 ikävuotta, sillä on monia naisia, jotka eivät todellakaan halua ikinä lapsia, eikä siinä ole minusta mitään pahaa, tämä vaan kuuluu nyky'trendiin'.

Täällä ainakin puhuu moni nainen, ettei ikinä lapsia vain halua ja ei vain saa vielä steriilisaatioata.

Ja sitten naisille, jotka tekevät abotin ja vuoden päästä taas tulevat raskaaksi ja pitävät, tämä alentaisi kynnystä abortoimiseen. Tai naiset, jotka abortoivat monia kertoja. Se loppuisi.

Monet väittelee täällä alkion/sikiön ihmisarvosta. No, asiahan on kuitenkin aina niin, että jokainen alkanut elämä on Ainutlaatuinen organismi, jollaista ei ikinä ollut, eikä ikinä tule olemaan. Ja älkää hyvät ihmiset alko vertailemaan tätä muihin eläimiin, sillä tässä yhteiskunnassa olemme heidän yläpuolella, eiväthän eläimet tai vaikkapa kakkutaikinat tee aborttia. Tuo nyt vaan sen varalta kun olen lukenut jotenkin liian naurettavia ja tekaistuja vertauksia.

Tämä olisi siis kutakuinkin oma lakiehdotukseni. Sitä toki pitäisi vielä hioo, tuo kohta 5. saattaa olla monelle liikaa, minusta taas inhimmillistä, sillä eihän abortteja voi ikinä kieltää enää kokonaan. Se on tämän hetken todellisuus.
137271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 137

Vanhimmat

samaa mieltä, mutta...

1. Voishan niitä tupla-tripla ehkäsyjä nytkin jo käyttää, mutta niin kauan kun laki on tää lepsu mikä on ja on tieto helposta abortista huonomman tuurin käydessä, ei se motivoi joitain holtittomimpia käyttään mitään ehkäsyä!

4. Se miten raskaus on saanut alkunsa, ei ole lapsen vika eikä sitä tule kostaa viattomalle. Tietysti insestistä alkanut raskaus saattaa johtaa kohtaan 3.

5. Kohdunpoisto on vielä varmempaa, ja se pitäisi tehdä kaikille jotka jää kiinni mukavuusabortista, joka ois tietenkin laitonta.
Sterilisaation ikäraja on varmaan siksi noin korkealla, koska monella sitten mieli kuitenkin muuttuu 30v mennessä. Se tulisi saada milloin tahansa täysi-ikäisenä, edellyttäen että mielen muuttuessa kaikki kulut maksetaan kokonaan itse, eli putkien aukaisut ja mahdolliset lapsettomuushoidot.

Äänestä

Ei sitä raiskausta tai insestiä myöskään naiselle tule kostaa. Synnyttämään pakottaminen olisi sellainen

Äänestä
  • pahasta elämän säästämiseen pakotus on pienempi "kosto" kuin kokonaisen ihmiselämän riisto.

    Äänestä

  • Niin,

    Kuten alla mainitsin, raiskaus on yksi pahimmista asioista, jos ei peräti pahin, joka voisi naishenkilölle sattua, puhumattakaan insestistä.

    Vaikka en kannata nykyistä aborttilakia, en ikinä hyväksyisi että raiskatut naiset joutuisivat pakkosynnyttämään raiskaajansa lapsen, en tässä yhteiskunnassa, eikä kyllä missään muuallakaan.

    Naisten, jotka ovat jyrkästi aborttia vastaan, on vaikeaa varmasti ymmärtää että vaikkei se ole alkion 'syytä', sellaisessa tilanteessa vain tosi harvat synnyttävät lapsen,

    Ja ajattelinpa tässä vaan, että jos brutaali raiskaus osuisi näille henkilöille, jotka kannattavat synnytystä tässä tilanteessa, aika harva pitäisi pokkansa ja synnyttäisi! Minua ei olla koskaan raiskattu, mutta ystäväni ollaan, ja vielä porukalla. Raiskaus on yksi pahimpia rikoksia ikinä!! Usein koko naisen elämä menee pilalle. Puhumattakaan siitä, että hänen sisällään olisi sen eläimen alkio....

    Äänestä

  • Kyllähän muuten ois. Mulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta kantaa ja synnyttää raiskaajan lasta. Eli ole hyvä vain ja mene itse sinne pakkohoitoon ja sitten synnyttämään, jos niin mielesi tekee, minä kuitenkin pidän arvokkuuteni

    Äänestä

  • "ai, kukas sen hyväksynnän sulle antas?"

    No vaikkapa Suomen laki.

    "En minä ainakaan."

    Tuskin hän sinun hyväksyntääsi on kaivannutkaan. Eiköhän sinun hyväksyntäsi ole täydellisen yhdentekevää ihmiselle siinä vaiheessa kun hän raiskauksen seurauksena raskaana on.

    "Arvokkuutesi valuis surmaamasi lapsen mukana viemäriin. Oisit sen jälkeen pelkkää pohjasakkaa."

    Tämähän on vain sinun mutumielipiteesi :)

    Äänestä

  • kommentoin sivusta kirjoitti:

    "ai, kukas sen hyväksynnän sulle antas?"

    No vaikkapa Suomen laki.

    "En minä ainakaan."

    Tuskin hän sinun hyväksyntääsi on kaivannutkaan. Eiköhän sinun hyväksyntäsi ole täydellisen yhdentekevää ihmiselle siinä vaiheessa kun hän raiskauksen seurauksena raskaana on.

    "Arvokkuutesi valuis surmaamasi lapsen mukana viemäriin. Oisit sen jälkeen pelkkää pohjasakkaa."

    Tämähän on vain sinun mutumielipiteesi :)

    siis joidenkin väkinäisten lakipykälien väleistä saatu "hyväksyntä" :D no, lohdukkeensa kullakin..

    "Tämähän on vain sinun mutumielipiteesi :) "

    Ja tää sun mutumutumielipitees ;D

    Äänestä

  • muuten sanomaan noin päin naamaa ihmiselle joka on saanut näin alkunsa? Miten alkuun panemisen tilanne vaikuttaa lapsen olemukseen missään tapauksessa?! Mitäs jos saisit selville että sä oot tullu raiskauksen tuloksena tai vaikkapa sadomasokistisen seksituokin seurauksena? Yhtä 'sairas möykky'??

    Äänestä

  • on kai sekin jotain kirjoitti:

    siis joidenkin väkinäisten lakipykälien väleistä saatu "hyväksyntä" :D no, lohdukkeensa kullakin..

    "Tämähän on vain sinun mutumielipiteesi :) "

    Ja tää sun mutumutumielipitees ;D

    Oletetaan että sinä halusit vaikkapa hedelmöityshoitoja. Kumpi sinua kiinnostaisi asiassa enemmän, läheistesi ja lain hyväksyntä asialle vaiko jonkun tuntemattoman nettityypin hyväksymättömyys ja moitteet?

    Ja se, että raiskausperusteella abortoinut nainen olisi pohjasakkaa, on todellakin sinun mielipiteesi. Faktaksikaan sitä ei kai missään vielä ole määritelty.

    sun mutuas että mun mielipide jonkun arvosta ois pelkkää mutua :) käsittääkseni sellasia arvomittareita ei oo missään faktallisesti määritelty, ja jos mitään faktoja ei oo niin kaikki mielipiteet on yhtä oikeita.. Saan olla siis mukavuustappajista mitä mieltä haluan enkä tainnu missään väittää sitä faktaks!

    Ei mun tarviskaan kenenkään hyväksyntää hakee tälläsiltä palstoilta hedelmöityshoidoille, tai vakuutella ympäriinsä etten tee mitään pahaa.

    Äänestä

  • se on ihan kirjoitti:

    Jollei sinun mielipiteesi toisen ihmisen arvosta ole sinun mutuasi, niin mitä se sitten on? Tiedätkö edes mitä mutu tarkoittaa?

    "sellasia arvomittareita ei oo missään faktallisesti määritelty"

    Eli YK:n määritykset eivät ole sinusta siis minkäänlaista määriteltyä faktaa.

    "ja jos mitään faktoja ei oo niin kaikki mielipiteet on yhtä oikeita.."

    Ei, kaikki mielipiteet eivät ole faktaa, vaikkei faktaa tunnettaisikaan. Silloin on vain mielipiteitä, ei tunnettua faktaa. Se että sinä et kannata YK:n määrittelemiä ihmisarvoa ja -oikeuksia, ei tee sinun mielipiteestäsi faktaa.

    "Saan olla siis mukavuustappajista mitä mieltä haluan enkä tainnu missään väittää sitä faktaks!"

    Toki saat olla mitä mieltä hyvänsä. Se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että kyse on todellakin sinun mielipiteestäsi.

    Ja muista nyt, että sinun hyväksyntääsi ei tosiaan kukaan tainnut tässä olla hakemassa. Tässä keskustelussa otettiin kantaa keskusteltavaan asiaan, ei oltu kiinnostuneita sinun hyväksynnästäsi. Tosiasia nyt on se, että raiskausperusteella abortin saa, hyväksyt sinä sitä taikka et.

    Kuinka ihminen, etenkin nainen itse, voi olla niin julma, että laittaisi raiskatun naisen pakkosynnyttämään? Ihan oikeasti.

    Minusta abortti on epäeettistä, mutta jotkut asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Raiskaus turmelee naisen koko loppuelämän, etenkin jos se on ollut tilanne, jossa nainen on vuotanut verta, kuvitteellinen tilanne; joukkoraiskaus, joka oli niin väkivaltainen, että nainen oli kuukausia sairaalassa, sängynpohjalla tai jopa koomassa hetken. Häntä näyryytettiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, tungettii kaikkea sisälle ym. sitten hänet jätettiin keskelle metsää verisenä, hakattuna, paljaana, ilman hiuksia, puolikuolleena makaamaan. Hän olisi kuollut, ellei joku metsestäjä tms olisi sattunut paikalle. Pelkkä kuvitelma etoo.

    Sitten nainen herättyään sairaalassa aluksi itkee kaikki päivät ja sitten kun saa kuulla raskaana. Mitä luulet, miltä tuntuu? oletko yhtään inhimillinen, vai vaan hullu fanaatikko, joka ei ajattele mitään muuta?

    Kerrassaankin pöyristyttävää.

    Äänestä

  • Tohtori X kirjoitti:

    Meitä mahtuu näköjään monenlaisia tänne..

    Jokuhan oli tällä palstalla pakottamassa 10 (vai oliko 11) vuotiasta insestin uhriakin synnyttämään!

    Välillä ei voi muuta kuin kauhistella. D:

    Äänestä

  • Tohtori X kirjoitti:

    Kuinka ihminen, etenkin nainen itse, voi olla niin julma, että laittaisi raiskatun naisen pakkosynnyttämään? Ihan oikeasti.

    Minusta abortti on epäeettistä, mutta jotkut asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Raiskaus turmelee naisen koko loppuelämän, etenkin jos se on ollut tilanne, jossa nainen on vuotanut verta, kuvitteellinen tilanne; joukkoraiskaus, joka oli niin väkivaltainen, että nainen oli kuukausia sairaalassa, sängynpohjalla tai jopa koomassa hetken. Häntä näyryytettiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, tungettii kaikkea sisälle ym. sitten hänet jätettiin keskelle metsää verisenä, hakattuna, paljaana, ilman hiuksia, puolikuolleena makaamaan. Hän olisi kuollut, ellei joku metsestäjä tms olisi sattunut paikalle. Pelkkä kuvitelma etoo.

    Sitten nainen herättyään sairaalassa aluksi itkee kaikki päivät ja sitten kun saa kuulla raskaana. Mitä luulet, miltä tuntuu? oletko yhtään inhimillinen, vai vaan hullu fanaatikko, joka ei ajattele mitään muuta?

    Kerrassaankin pöyristyttävää.

    voi olla niin julma että kostaa vielä julmemmin jonkun toisen tekemän pahuuden viattomalle lapselleen...!? Onko todellakin 'epäinhimillistä ja hullua fanatismia' ajatella että lapsi on se ainoa hyvä ja kaunis asia mikä raiskauksesta seurasi? Oletko siis aivan kyvytön ajattelemaan positiivisesti ja lapsen elämän kannalta myönteisesti? Niin. Kuka tässä olikaan se fanaatikko..

    Äänestä

  • kuinka nainen kirjoitti:

    Puutun keskusteluun:

    Minä ajattelen itse henk. koht. sen niin, että sillä alkiolla kun ei ole vielä tietoisuutta, toisin kuin raiskatulla naisella, joka tiedostaa koko ajan mitä on tapahtunut niin fyysisesti kuin henkisestikkin.

    "Onko todellakin 'epäinhimillistä ja hullua fanatismia' ajatella että lapsi on se ainoa hyvä ja kaunis asia mikä raiskauksesta seurasi?"

    Ei ole, mutta tuskin kauhean moni pystyy raiskauksen jälkeen ajattelemaan näin. En kiellä, poikkeuksia kyllä löytyy, mutta tuskin kovin moni ajattelee sitä lasta mitenkään hirveän hyvänä asiana. Itse varmaan murtuisin vielä pahemmin.

    Onhan se hienoa, jos pystyy raiskauksen jälkeen tuollaiseen ajatteluun, se on nyt kuitenkin tässä vaiheessa aika helppoa sanoa kun ei ole mitään aavistusta miltä tuntuisi olla itse uhrin saappaissa.

    Pakkosynnytys tälläisessä tilanteessa olisi silti mielestäni vain aivan väärin. Nainen ei ole sitä lasta halunnut vaan se on väkisin sinne maattu. Lisäksi raiskattu nainen ei muutoinkaan välttämättä kykene (henkisesti) edes äitiyteen tai raskausaikaan, jolloin ei pelkästään äiti kärsi vaan myös sikiö.

    Äänestä

  • Tohtori X kirjoitti:

    Kuinka ihminen, etenkin nainen itse, voi olla niin julma, että laittaisi raiskatun naisen pakkosynnyttämään? Ihan oikeasti.

    Minusta abortti on epäeettistä, mutta jotkut asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia. Raiskaus turmelee naisen koko loppuelämän, etenkin jos se on ollut tilanne, jossa nainen on vuotanut verta, kuvitteellinen tilanne; joukkoraiskaus, joka oli niin väkivaltainen, että nainen oli kuukausia sairaalassa, sängynpohjalla tai jopa koomassa hetken. Häntä näyryytettiin kaikilla mahdollisilla tavoilla, tungettii kaikkea sisälle ym. sitten hänet jätettiin keskelle metsää verisenä, hakattuna, paljaana, ilman hiuksia, puolikuolleena makaamaan. Hän olisi kuollut, ellei joku metsestäjä tms olisi sattunut paikalle. Pelkkä kuvitelma etoo.

    Sitten nainen herättyään sairaalassa aluksi itkee kaikki päivät ja sitten kun saa kuulla raskaana. Mitä luulet, miltä tuntuu? oletko yhtään inhimillinen, vai vaan hullu fanaatikko, joka ei ajattele mitään muuta?

    Kerrassaankin pöyristyttävää.

    "Kuinka ihminen, etenkin nainen itse, voi olla niin julma, että laittaisi raiskatun naisen pakkosynnyttämään? Ihan oikeasti."

    Tuota täällä moni on ihmetellyt. Mutta palstamme vakivastustaja, joka kirjoittaa arviolta n. 80% kaikista palstan vastustavista viesteistä, niin haluaa tehdä. Opit kyllä hänen kirjoituksensa tunnistamaan, kun aikasi täällä pyörit. Nimimerkkiä hän ei käytä, tosin hänet tunnistaa ilmankin jo käytännössä jokainen palstalla jonkin verran kirjoittaneista.

    Hän ei olisi sallinut aborttia esim. myöskään sille 9-vuotiaalle isäpuolensa raiskaamalle Brasilialaistytölle, jolle lääkärit katsoivat raskauden jatkamisen olevan hengenvaarallista. Hän on myöskin sitä mieltä, että raiskatuilta lapsilta tulisi poistaa kohtu rangaistukseksi, jos he tekevät abortin. Hän nimittää abortin tehneitä raiskattuja lapsia lellipennuiksi ja oksettavan itsekkäiksi kuolemaantuomitsijoiksi.

    Hän on myöskin sama henkilö, joka on nimitellyt palstalla abortin tehneitä mm. murhahinguiksi, raatoperseiksi, verikäsiksi, ihmisyyden saastaisimmaksi pohjasakaksi yms yms. Nämä nimittelyt eivät hänestä ole asiattomia, mutta jos sanoo, että ei pidä alkiota lapsena, on se hänestä niin törkeää panettelua, että hän ilmoittaa sellaisen viestin poistoon.

    Toisessa viestissäsi ihmettelit sitä, miten niin moni olisi valmis pakottamaan raiskatun naisen synnyttämään. Totuus on se, että ei moni sitä haluaisikaan. Tässäkään ketjussa ei kukaan muu kuin tämä yksi ainut vastustaja ole ollut sitä mieltä. Se, että hän kirjoittaa suurimman osan palstan vastustavista viesteistä eikä käytä nimimerkkiä, vääristää kuvaa abortin vastustajista. Asiaan ja palstaan perehtymätön saa helposti sellaisen mielikuvan, että palsta on täynnä todella fanaattisia äärilaidan vastustajia, joille ei kelpaa mikään muu perusteeksi kuin käytännössä varma kuolemanuhka, joille kaikki muu on samaa mukavuusaborttia. Näin ei oikeasti ole.

    Äänestä

  • kuinka nainen kirjoitti:

    voi olla niin julma että kostaa vielä julmemmin jonkun toisen tekemän pahuuden viattomalle lapselleen...!? Onko todellakin 'epäinhimillistä ja hullua fanatismia' ajatella että lapsi on se ainoa hyvä ja kaunis asia mikä raiskauksesta seurasi? Oletko siis aivan kyvytön ajattelemaan positiivisesti ja lapsen elämän kannalta myönteisesti? Niin. Kuka tässä olikaan se fanaatikko..

    Ei aborttia tehdä siksi, että haluaa kostaa syntymättömälle lapselle raiskaajan teon. Se tehdään itseään suojellakseen.

    "Onko todellakin 'epäinhimillistä ja hullua fanatismia' ajatella että lapsi on se ainoa hyvä ja kaunis asia mikä raiskauksesta seurasi?"

    Ei se lainkaan epäinhimillistä ja hullua fanatismia ole, jos noin itse ajattelee. Epäinhimillistä ja hullua fanatismia on vaatia tuollaista ajattelutapaa toiselta ihmiseltä, joka ei siihen pysty. Jos sinut raiskataan ja tulet raskaaksi, saat omasta puolestasi omassa tilanteessasi ajatella mitä vaan, mutta et voi olettaa kaikkien raiskattujen pystyvän samaan.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kyllähän muuten ois. Mulla ei ole minkäänlaista velvollisuutta kantaa ja synnyttää raiskaajan lasta. Eli ole hyvä vain ja mene itse sinne pakkohoitoon ja sitten synnyttämään, jos niin mielesi tekee, minä kuitenkin pidän arvokkuuteni

    viemäriin se arvokkuut valuis surmatun lapsen mukana.

    Äänestä

  • kommentoin sivusta kirjoitti:

    Ei aborttia tehdä siksi, että haluaa kostaa syntymättömälle lapselle raiskaajan teon. Se tehdään itseään suojellakseen.

    "Onko todellakin 'epäinhimillistä ja hullua fanatismia' ajatella että lapsi on se ainoa hyvä ja kaunis asia mikä raiskauksesta seurasi?"

    Ei se lainkaan epäinhimillistä ja hullua fanatismia ole, jos noin itse ajattelee. Epäinhimillistä ja hullua fanatismia on vaatia tuollaista ajattelutapaa toiselta ihmiseltä, joka ei siihen pysty. Jos sinut raiskataan ja tulet raskaaksi, saat omasta puolestasi omassa tilanteessasi ajatella mitä vaan, mutta et voi olettaa kaikkien raiskattujen pystyvän samaan.

    ja miltähän luonnollisessa tapahtumasarjassa tarvis suojelua? Miten viaton lapsi voisi uhata naista?!

    Äänestä

  • kommentoin sivusta kirjoitti:

    "Kuinka ihminen, etenkin nainen itse, voi olla niin julma, että laittaisi raiskatun naisen pakkosynnyttämään? Ihan oikeasti."

    Tuota täällä moni on ihmetellyt. Mutta palstamme vakivastustaja, joka kirjoittaa arviolta n. 80% kaikista palstan vastustavista viesteistä, niin haluaa tehdä. Opit kyllä hänen kirjoituksensa tunnistamaan, kun aikasi täällä pyörit. Nimimerkkiä hän ei käytä, tosin hänet tunnistaa ilmankin jo käytännössä jokainen palstalla jonkin verran kirjoittaneista.

    Hän ei olisi sallinut aborttia esim. myöskään sille 9-vuotiaalle isäpuolensa raiskaamalle Brasilialaistytölle, jolle lääkärit katsoivat raskauden jatkamisen olevan hengenvaarallista. Hän on myöskin sitä mieltä, että raiskatuilta lapsilta tulisi poistaa kohtu rangaistukseksi, jos he tekevät abortin. Hän nimittää abortin tehneitä raiskattuja lapsia lellipennuiksi ja oksettavan itsekkäiksi kuolemaantuomitsijoiksi.

    Hän on myöskin sama henkilö, joka on nimitellyt palstalla abortin tehneitä mm. murhahinguiksi, raatoperseiksi, verikäsiksi, ihmisyyden saastaisimmaksi pohjasakaksi yms yms. Nämä nimittelyt eivät hänestä ole asiattomia, mutta jos sanoo, että ei pidä alkiota lapsena, on se hänestä niin törkeää panettelua, että hän ilmoittaa sellaisen viestin poistoon.

    Toisessa viestissäsi ihmettelit sitä, miten niin moni olisi valmis pakottamaan raiskatun naisen synnyttämään. Totuus on se, että ei moni sitä haluaisikaan. Tässäkään ketjussa ei kukaan muu kuin tämä yksi ainut vastustaja ole ollut sitä mieltä. Se, että hän kirjoittaa suurimman osan palstan vastustavista viesteistä eikä käytä nimimerkkiä, vääristää kuvaa abortin vastustajista. Asiaan ja palstaan perehtymätön saa helposti sellaisen mielikuvan, että palsta on täynnä todella fanaattisia äärilaidan vastustajia, joille ei kelpaa mikään muu perusteeksi kuin käytännössä varma kuolemanuhka, joille kaikki muu on samaa mukavuusaborttia. Näin ei oikeasti ole.

    "Hän on myöskin sitä mieltä, että raiskatuilta lapsilta tulisi poistaa kohtu rangaistukseksi, jos he tekevät abortin."

    Ei tietenkään jos he ovat sunkaltaisten aivopesutätien aborttiin pakottamia!

    "Nämä nimittelyt eivät hänestä ole asiattomia, mutta jos sanoo, että ei pidä alkiota lapsena, on se hänestä niin törkeää panettelua, että hän ilmoittaa sellaisen viestin poistoon. "

    HÖPÖ HÖPÖ! Missä näitä termejä on sanottu asiallisiksi? Missä on sanottu että on asiatonta ja poistettavaa sanoa ettei pidä alkiota lapsena?

    "Tässäkään ketjussa ei kukaan muu kuin tämä yksi ainut vastustaja ole ollut sitä mieltä."

    Senkun todistelet pois vaan että kaikki on saman kirjottamia ;D nythän sulla on pelkät mutusyytökset.

    Äänestä

  • vääristelyä! kirjoitti:

    Kiellätkö muka kannattaneesi kohdun poistoa rangaistukseksi abortista raiskatuille lapsille?

    Ja tiedoksesi, minä en kannata aborttiin pakottamista, vaan vastustan sitä jyrkästi.

    "HÖPÖ HÖPÖ! Missä näitä termejä on sanottu asiallisiksi?"

    Ahaa, myönnät siis solvaavasi toisia kirjoittajia tällä palstalla. Tämä on jo edistystä.

    "Missä on sanottu että on asiatonta ja poistettavaa sanoa ettei pidä alkiota lapsena?"

    Tässä ketjussa eräästä täysin asiallisesta viestistä tehtyä poistoilmoitusta sinä perustelet juuri noin.

    "sehän
    sanoi nimenomaan ettei pitänyt _lainkaan_ lapsena ja "siitä" oli vain pakko päästä eroon!"
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9489283#comment-46908762-view

    "Senkun todistelet pois vaan että kaikki on saman kirjottamia ;D nythän sulla on pelkät mutusyytökset."

    Olenko tosiaan siis erehtynyt? Onko teitä raiskattujen pakkosynnytystä kannattavia julmureita useampiakin? Pelottava ajatus.

    Äänestä

  • kuinka nainen kirjoitti:

    voi olla niin julma että kostaa vielä julmemmin jonkun toisen tekemän pahuuden viattomalle lapselleen...!? Onko todellakin 'epäinhimillistä ja hullua fanatismia' ajatella että lapsi on se ainoa hyvä ja kaunis asia mikä raiskauksesta seurasi? Oletko siis aivan kyvytön ajattelemaan positiivisesti ja lapsen elämän kannalta myönteisesti? Niin. Kuka tässä olikaan se fanaatikko..

    Tiedät yhtä hyvin kuin minä, etteivät naiset, lukuunottamatta muutamaa pystyisi ajattelemaan tuolla tavalla. Oli se sitten totta, tai ei... Raiskaus tuhoaa ihmisen henkisesati ja fyysisesti. Jotkut tekevät itsemurhan häpeän takia.

    Tulisi hurjasti lisää itsemurhia, jos vielä laki pakottaisi raiskatut naiset synnyttämään.

    Olisiko se sen arvoista? Kuvitteellisesti.

    Äänestä

  • kommentoin sivusta kirjoitti:

    "Kuinka ihminen, etenkin nainen itse, voi olla niin julma, että laittaisi raiskatun naisen pakkosynnyttämään? Ihan oikeasti."

    Tuota täällä moni on ihmetellyt. Mutta palstamme vakivastustaja, joka kirjoittaa arviolta n. 80% kaikista palstan vastustavista viesteistä, niin haluaa tehdä. Opit kyllä hänen kirjoituksensa tunnistamaan, kun aikasi täällä pyörit. Nimimerkkiä hän ei käytä, tosin hänet tunnistaa ilmankin jo käytännössä jokainen palstalla jonkin verran kirjoittaneista.

    Hän ei olisi sallinut aborttia esim. myöskään sille 9-vuotiaalle isäpuolensa raiskaamalle Brasilialaistytölle, jolle lääkärit katsoivat raskauden jatkamisen olevan hengenvaarallista. Hän on myöskin sitä mieltä, että raiskatuilta lapsilta tulisi poistaa kohtu rangaistukseksi, jos he tekevät abortin. Hän nimittää abortin tehneitä raiskattuja lapsia lellipennuiksi ja oksettavan itsekkäiksi kuolemaantuomitsijoiksi.

    Hän on myöskin sama henkilö, joka on nimitellyt palstalla abortin tehneitä mm. murhahinguiksi, raatoperseiksi, verikäsiksi, ihmisyyden saastaisimmaksi pohjasakaksi yms yms. Nämä nimittelyt eivät hänestä ole asiattomia, mutta jos sanoo, että ei pidä alkiota lapsena, on se hänestä niin törkeää panettelua, että hän ilmoittaa sellaisen viestin poistoon.

    Toisessa viestissäsi ihmettelit sitä, miten niin moni olisi valmis pakottamaan raiskatun naisen synnyttämään. Totuus on se, että ei moni sitä haluaisikaan. Tässäkään ketjussa ei kukaan muu kuin tämä yksi ainut vastustaja ole ollut sitä mieltä. Se, että hän kirjoittaa suurimman osan palstan vastustavista viesteistä eikä käytä nimimerkkiä, vääristää kuvaa abortin vastustajista. Asiaan ja palstaan perehtymätön saa helposti sellaisen mielikuvan, että palsta on täynnä todella fanaattisia äärilaidan vastustajia, joille ei kelpaa mikään muu perusteeksi kuin käytännössä varma kuolemanuhka, joille kaikki muu on samaa mukavuusaborttia. Näin ei oikeasti ole.

    Kuullostaa hurjalta.

    Itsekkin 'vastustan' aborttia, tosin ristiriitaisin mielin. Sen olen kuitenkin hyväksynyt, ettei abortteja voida koskaan kieltää kokonaan, ei ainakaan ennenkuin on keksitty joku super-ehkäisy ja keinokohtu, esimerkiksi.

    Aloituksessani olikin mietteitä juuri siitä, miten voitaisiin minemoida abortit. Jotain tollaista tarvitaan, koska abortteja tehdään Suomessa tuplasti enemmän mitä synnytetään.

    Tsygootti, alkio on AINA Uusi, Ainutlaatuinen organismi, minkälaista ei ole koskaan ollut ja ´synnyttäminen on edellytys lajimme jatkumisesta.

    "abortteja tehdään Suomessa tuplasti enemmän mitä synnytetään."

    Mitä tarkoitat? Suomessa tehdään abortteja itseasiassa varsin vähän kansainvälisesti katsottuna. Meillä tehdään runsas 10 000 aborttia vuodessa ja lapsia syntyy noin 60 000 vuodessa...

    Äänestä

  • kommentoin sivusta kirjoitti:

    Kiellätkö muka kannattaneesi kohdun poistoa rangaistukseksi abortista raiskatuille lapsille?

    Ja tiedoksesi, minä en kannata aborttiin pakottamista, vaan vastustan sitä jyrkästi.

    "HÖPÖ HÖPÖ! Missä näitä termejä on sanottu asiallisiksi?"

    Ahaa, myönnät siis solvaavasi toisia kirjoittajia tällä palstalla. Tämä on jo edistystä.

    "Missä on sanottu että on asiatonta ja poistettavaa sanoa ettei pidä alkiota lapsena?"

    Tässä ketjussa eräästä täysin asiallisesta viestistä tehtyä poistoilmoitusta sinä perustelet juuri noin.

    "sehän
    sanoi nimenomaan ettei pitänyt _lainkaan_ lapsena ja "siitä" oli vain pakko päästä eroon!"
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9489283#comment-46908762-view

    "Senkun todistelet pois vaan että kaikki on saman kirjottamia ;D nythän sulla on pelkät mutusyytökset."

    Olenko tosiaan siis erehtynyt? Onko teitä raiskattujen pakkosynnytystä kannattavia julmureita useampiakin? Pelottava ajatus.

    on olleet samalla mitalla vastauksena abortinsuosijoiden aloittamille (sossupummi, loinen, hihhuli, synnytyslehmä, emakko, maho, sairas, kehdonryöstäjä, tyhmä, sadisti, lapsenkiduttaja, nilkki, pakkosynnyttäjä, vihakirjoittaja, nettikiusaaja, jne. jne.) törkyjen suoltamiselle. Vai oliko nämä todella asiallisia sun mielestä?

    "Tässä ketjussa eräästä täysin asiallisesta viestistä tehtyä poistoilmoitusta sinä perustelet juuri noin."

    Siis missä siinä oli sanottu että jotain ilmotettiin poistoon vaan sen takia??

    Toivottavasti teitä viattomien, alkuunsaattamisensa olosuhteisiin täysin syyttömien lasten pakkokuolemaan raastamisen puolesta meuhkaavia raakalaisia ei ole kovin montaa. Järkyttävää.

    Äänestä

  • aha, kirjoitti:

    ja miltähän luonnollisessa tapahtumasarjassa tarvis suojelua? Miten viaton lapsi voisi uhata naista?!

    Raiskauksen tuloksen synnytys on oletettavasti todella rankka kokemus. Kyllä se on uhka mielenterveydelle ja varmasti siksi useimmat naiset ei sitä halua tehdä. Ja onneksi ei tarvitsekaan.

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    "abortteja tehdään Suomessa tuplasti enemmän mitä synnytetään."

    Mitä tarkoitat? Suomessa tehdään abortteja itseasiassa varsin vähän kansainvälisesti katsottuna. Meillä tehdään runsas 10 000 aborttia vuodessa ja lapsia syntyy noin 60 000 vuodessa...

    Anteeksi, mun moka.

    Silti, 10-13 000 on kuitenkin liikaa tälläisessa valtiossa. Onko väärin toivoa, että luku vähentyisi puoleen? Abortti on ainutlaatuisen organismin elinoimista. Ja SUOMI tarvitsee lisää väestöä.

    Äänestä

  • Tohtori X kirjoitti:

    Anteeksi, mun moka.

    Silti, 10-13 000 on kuitenkin liikaa tälläisessa valtiossa. Onko väärin toivoa, että luku vähentyisi puoleen? Abortti on ainutlaatuisen organismin elinoimista. Ja SUOMI tarvitsee lisää väestöä.

    Tietenkään ei ole väärin toivoa, että luku vähentyisi puoleen. Sitä kai me kaikki toivomme, että abortteja tehtäisiin mahdollisimman vähän.

    "Abortti on ainutlaatuisen organismin elinoimista."

    Niin on. Toisaalta myös eläimen tappaminen on ainutlaatuisen organismin eliminoimista. Mutta oletettavasti sinä et abortin vastustustasi sille perustakaan, että alkio on ainutlaatuinen organismi.

    Äänestä

  • ne termit kirjoitti:

    on olleet samalla mitalla vastauksena abortinsuosijoiden aloittamille (sossupummi, loinen, hihhuli, synnytyslehmä, emakko, maho, sairas, kehdonryöstäjä, tyhmä, sadisti, lapsenkiduttaja, nilkki, pakkosynnyttäjä, vihakirjoittaja, nettikiusaaja, jne. jne.) törkyjen suoltamiselle. Vai oliko nämä todella asiallisia sun mielestä?

    "Tässä ketjussa eräästä täysin asiallisesta viestistä tehtyä poistoilmoitusta sinä perustelet juuri noin."

    Siis missä siinä oli sanottu että jotain ilmotettiin poistoon vaan sen takia??

    Toivottavasti teitä viattomien, alkuunsaattamisensa olosuhteisiin täysin syyttömien lasten pakkokuolemaan raastamisen puolesta meuhkaavia raakalaisia ei ole kovin montaa. Järkyttävää.

    Kiellätkö kannattaneesi kohdun poistoa rangaistukseksi abortista raiskatuille lapsille?

    "ne termit on olleet samalla mitalla vastauksena abortinsuosijoiden aloittamille"

    Eli myönnät solvaavasi toisia kirjoittajia tällä palstalla.

    "Siis missä siinä oli sanottu että jotain ilmotettiin poistoon vaan sen takia??"

    Sellaisen käsityksen sain, kun noin vastasit aloittajalle. Mutta jollei se ollut ilmoituksen syy, niin mikä sitten mahtoi olla?

    "Toivottavasti teitä viattomien, alkuunsaattamisensa olosuhteisiin täysin syyttömien lasten pakkokuolemaan raastamisen puolesta meuhkaavia raakalaisia ei ole kovin montaa. Järkyttävää."

    Sinusta siis se, että hyväksyy raskauden keskeytyksen raiskatulle, on lasten pakkokuolemaan raastamisen puolesta meuhkaamista. No, sellaisia luulisin olevan suurimman osan maamme väestöstä. Toivottavasti et liiaksi järkyttynyt :)

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    Tietenkään ei ole väärin toivoa, että luku vähentyisi puoleen. Sitä kai me kaikki toivomme, että abortteja tehtäisiin mahdollisimman vähän.

    "Abortti on ainutlaatuisen organismin elinoimista."

    Niin on. Toisaalta myös eläimen tappaminen on ainutlaatuisen organismin eliminoimista. Mutta oletettavasti sinä et abortin vastustustasi sille perustakaan, että alkio on ainutlaatuinen organismi.

    Itseasiassa, perustan.

    Meidän siviilisaatiossamme olemme muita eläimiä korkeammalla. Eläimillä ei myöskään ole ihmisarvoa. Tälläiset vertaukset ovat mielettömiä.

    En ole mikään fanaatikko, en himouskovainen, itseasiassa sosialistisen kasvatuksen saanut. Ajattelen asiaa biologian ja tietysti etiikan kannalla.

    Toivottavasti, vielä lähitulevaisuudessa löydetään ratkaisu tähän ongelmaan.

    Luulisi että kehittyy jossain vaiheessa lääketiedekkin niin hyväksi että saadaan 100% varma ehkäisy.. Sitten voi minun puolestani abortin poistaa. :>

    Äänestä

  • kommentoin sivusta kirjoitti:

    Kiellätkö kannattaneesi kohdun poistoa rangaistukseksi abortista raiskatuille lapsille?

    "ne termit on olleet samalla mitalla vastauksena abortinsuosijoiden aloittamille"

    Eli myönnät solvaavasi toisia kirjoittajia tällä palstalla.

    "Siis missä siinä oli sanottu että jotain ilmotettiin poistoon vaan sen takia??"

    Sellaisen käsityksen sain, kun noin vastasit aloittajalle. Mutta jollei se ollut ilmoituksen syy, niin mikä sitten mahtoi olla?

    "Toivottavasti teitä viattomien, alkuunsaattamisensa olosuhteisiin täysin syyttömien lasten pakkokuolemaan raastamisen puolesta meuhkaavia raakalaisia ei ole kovin montaa. Järkyttävää."

    Sinusta siis se, että hyväksyy raskauden keskeytyksen raiskatulle, on lasten pakkokuolemaan raastamisen puolesta meuhkaamista. No, sellaisia luulisin olevan suurimman osan maamme väestöstä. Toivottavasti et liiaksi järkyttynyt :)

    yhtään enempää kuin ne jotka solvailut on alottanu :) turha itkeä kun metsä vastaa miten sinne huutaa.

    Mistä mä tiän miks jotain on poistettu/ilmotettu? Minä en ainakaan kyseistä ketjua ollu ilmottanu, enkä muutenkaan mitään sellasella syyllä.

    "No, sellaisia luulisin olevan suurimman osan maamme väestöstä. Toivottavasti et liiaksi järkyttynyt :) "

    Kyllä se taitaa olla ihan pikku kourallinen jotka meuhkaa "naisen (tappamis)oikeutta" ihannoivia ylistyksiään täällä :) saat toki luulla mitä haluat.

    Äänestä

  • kuinka nainen kirjoitti:

    voi olla niin julma että kostaa vielä julmemmin jonkun toisen tekemän pahuuden viattomalle lapselleen...!? Onko todellakin 'epäinhimillistä ja hullua fanatismia' ajatella että lapsi on se ainoa hyvä ja kaunis asia mikä raiskauksesta seurasi? Oletko siis aivan kyvytön ajattelemaan positiivisesti ja lapsen elämän kannalta myönteisesti? Niin. Kuka tässä olikaan se fanaatikko..

    No kiva varmaan sillä lapsellakin on, kun se alkaa miettimään et kuka sen mahdollinen isä on.. ja saakin tietää, että isä olikin raiskaaja. Et ole nyt ihan loppuun asti miettiny tota.

    Äänestä

  • dfjgsjkjg kirjoitti:

    No kiva varmaan sillä lapsellakin on, kun se alkaa miettimään et kuka sen mahdollinen isä on.. ja saakin tietää, että isä olikin raiskaaja. Et ole nyt ihan loppuun asti miettiny tota.

    Haluisko siis raiskaajien lapset olla mieluummin kuolleita?
    Tiedätkö itse alkuunpanemisesi jokaisen likaisen yksityiskohdan?

    Et tainnu miettiä ihan loppuun saakka.

    Äänestä

  • Tohtori X kirjoitti:

    Itseasiassa, perustan.

    Meidän siviilisaatiossamme olemme muita eläimiä korkeammalla. Eläimillä ei myöskään ole ihmisarvoa. Tälläiset vertaukset ovat mielettömiä.

    En ole mikään fanaatikko, en himouskovainen, itseasiassa sosialistisen kasvatuksen saanut. Ajattelen asiaa biologian ja tietysti etiikan kannalla.

    Toivottavasti, vielä lähitulevaisuudessa löydetään ratkaisu tähän ongelmaan.

    Vastustat siis aborttia siksi, että alkio on ainutlaatuinen organismi, mutta eläimiä saa mielestäsi tappaa, vaikka eläimetkin ovat aivan yhtä ainutlaatuisia organismeja? No, ei sinun vastustuksesi ainakaan biologisiin seikkoihin sitten perustu.

    Äänestä

  • ???????????????????? kirjoitti:

    Vastustat siis aborttia siksi, että alkio on ainutlaatuinen organismi, mutta eläimiä saa mielestäsi tappaa, vaikka eläimetkin ovat aivan yhtä ainutlaatuisia organismeja? No, ei sinun vastustuksesi ainakaan biologisiin seikkoihin sitten perustu.

    No mutta kylläpäs perustuu, niinkuin kirjoitin biologisin, sekä eettisin.

    Tuon sinun selityksesi perusteella, olemme tasa-arvossa muiden eläinten kanssa. No, tästäpä minulle tulee mieleen vanha neuvostoliittolainen propaganda-elokuva, missä rikkaan amerikkalaisen mummon koira perii hänet kun mummo kuolee, koska ei ole muita sukulaisia. Koirasta tulee törkeä, rahoillaan leveilevä politiikko, joka päätyy lopuksi presidentiksi. Jos se näin sitten käytännössä toimisi, vastustaisin myös koirien abortteja ;)

    Totuus on kuitenkin se, etteivät koirat tee abortteja, joten miksi vastustaisin heidän aborttejaan? Ihmiset ne abortit voivat elukoillensa teetättää XD

    Ps. Tässäkin olen sitä mieltä, että on eläimille hyvin väärin pitää heitä jossain ahtaassa pikkukämpässä, jolloin he pahimmassa tapauksessa pääsevät ulos paskalle vain pari kertaa päivässä muutamaksi minuutiksi. Käy oikein sääliksi naapurin koiraa, joka ei ulos pääse muuta kuin ahtaaseen rivarin pihaan, joka on täynnä paskaa. Siellä se räksyttää ohikulkijoille, eläinraukka. Vaikka en koirista pidä, en sitten yhtään. Tuo menee jo kuitenkin tuntevan, elävän otuksen rääkkäämiseksi. Eläimellä ei ole enää muuta, kuin löhötä, syödä ja paskoa, pahimmassa tapauksessa, kun heidät vielä steriilisoidaan, menee eläimiltä usein elämänhalu ja energia, mitä eivät ihmiset ymmärrä.

    Ja mitä tulee eläinten abortteihin (joita tosiaan IHMISET teetättää eläimelleen, eläin itse ei edes tiedä, mikä abortti on..), se on kyllä mielestäni niin sairasta kun olla ja voi.

    Todella typeriä ovat nuo 'vertaukset', jokuhan täällä alkiota jopa kakkutaikinaan vertasi x) Ei kyllä järki kulje, luulisin niin.

    Eläimet takaisin luontoon, kuten metsät ym. Balanssi takaisin!!

    Terveisin; sosialisti

    Äänestä

Miten olisi pakollinen ehkäisy vaikkapa kierukalla tai ehkäisykapselilla jokaiselle 16 vuotta täyttäneelle? Sitten jos haluaa lapsia, ehkäisin voidaan poistaa, kunhan lasta haluava on läpäissyt vanhemmuuden kurssin hyväksytysti ja osoittanut olevansa taloudellisesti kykenevä ja halukas lapsestaan huolehtimaan.

Jos raskaus ehkäisystä huolimatta alkaisi, olisi jokaisella vapaus valita mitä tekee. Mutta taatusti aborttien määrä vähenisi jo sillä, että kaikilla on ehkäisy, jonka teho ei ole käyttäjävirheille alttiina.

Äänestä
  • "kunhan lasta haluava on läpäissyt vanhemmuuden kurssin hyväksytysti ja osoittanut olevansa taloudellisesti kykenevä ja halukas lapsestaan huolehtimaan. "

    rikkoisi yksilönvapautta ja lisääntymisoikeuksia, siis kun ei ole tehnyt mitään miksi tämän ansaitsis. Muistuttaa jo pakkosterilointeja (vain "valioyksilöinä" pidetyt saisi hankkia lapsia), mikä lienee ihmisoikeuksien vastaista.

    Äänestä

  • tämähän.. kirjoitti:

    "kunhan lasta haluava on läpäissyt vanhemmuuden kurssin hyväksytysti ja osoittanut olevansa taloudellisesti kykenevä ja halukas lapsestaan huolehtimaan. "

    Olen kanssasi kyllä samaa mieltä noista kursseista. Ei niitä tarvita. Mutta ehkäisyyn pitäisi ehdottomasta panostaa lisää. Elikkä koulusta voisi saada lähetteen n.15 vuotiaana sellaiseen instituutioon joka määräisi ja antaisi ensimmäiset tupla-tai triplaehkäisyt. Ei olisi enää ehkäisymenetelmää e-pillerit, vaan ihan esimerkiksi e-pillerit/kierukka/ehkäisyrengas kondoomi miesten e-pilsujen markkinoille ilmestyessä jokaiselle miehellekkin laitettaisiin lähete tähän instituutioon, missä hänelle annettaisiin lisäksi myös kortonkeja, ja tehtaisiin selväksi, että kuinka helposti vahinkoja sattuu.

    Ja lisään vielä kohdan

    6.)Miehillä pitää olla myös sananvaltaa alkioonsa, jonka hän saisi ilmaista lääkärille. Eli siis jos mies olisi täysin valmis hoitamaan vauvansa vaikka yksin, naisen tuli tässä tapauksessa synnyttää lapsi. Tottakai miehen /isän taustat tässä tapauksessa tutkittaisiin, pystyykö huolehtimaan lapsesta, ei ole päihdeongelmia ja muut tärkeät asiat. koska nainenhan on se joka synnyttää.
    Eli nämä tilanteet katsottaisiin tapauskohtaisesti, päätöksen tekisi joku ylempi taho. Mutta jos nainen saisi luvan aborttiin, ja on yli 20-vuotias, asia toimisi samalla tavalla kuin kohdassa 5.

    Äänestä

  • tämähän.. kirjoitti:

    "kunhan lasta haluava on läpäissyt vanhemmuuden kurssin hyväksytysti ja osoittanut olevansa taloudellisesti kykenevä ja halukas lapsestaan huolehtimaan. "

    rikkoisi yksilönvapautta ja lisääntymisoikeuksia, siis kun ei ole tehnyt mitään miksi tämän ansaitsis. Muistuttaa jo pakkosterilointeja (vain "valioyksilöinä" pidetyt saisi hankkia lapsia), mikä lienee ihmisoikeuksien vastaista.

    "rikkoisi yksilönvapautta ja lisääntymisoikeuksia, siis kun ei ole tehnyt mitään miksi tämän ansaitsis."

    Joo ja aika monen lapsen ihmisoikeuksia rikotaan siinä, kun kaiken maailman baariruusut saa vapaasti pykätä pentuja alati vaihtuvalle äijäkavalkaadille vailla halua ja kykyä huolehtia lapsistaan kunnolla. Pienenpi paha minun mielestä on osittain rajoittaa vastuuttomien aikuisten lisääntymisoikeuksia, kuin laittaa heidän lapsensa kärsimään heidän holtittomuutensa seurauksista.

    "Muistuttaa jo pakkosterilointeja (vain "valioyksilöinä" pidetyt saisi hankkia lapsia), mikä lienee ihmisoikeuksien vastaista."

    Mikset tästä mene inisemään aloittajalle, joka pakkosterilisaatiota oikeasti ehdotti ja ensimmäiselle vastaajalle, joka halusi pakkokohdunpoistoa? Minun ehdotukseni nyt ei keneltäkään lisääntymiskykyä tai -oikeuttakaan lopullisesti sentään vie, kannustaisi vain vastuunkantoon synnyttämistään lapsosista.

    Äänestä

  • ehdottaja... kirjoitti:

    En nyt ihan sanoisi, että se olisi pakkosteriilisaatio. Jos kohta 1. toteutuisi, vahinkoraskauksien määrä tippuisi RAJUSTI. 'Pakkoehkäisy'. Jos et pitäisi kiinni tästä käytännöstä, ja tulisit raskaaksi, ja valitsisit abortin, vaikka tietäisit, että abortin yhteydessä käytäntö olisi steriilisaatio/kohdunpoisto. Tuskin ihminen, joka haluaa kuitenkin lapsia tekisi sitten niin. Hän antaisi joko lapsesnsa adoptioon tai pitäisi ihan itsellään. Yhden lapsen kanssa kuitenkin pärjää hyvin. Ja pitäisi kyllä huolta jatkossa ehkäisystä.

    Ja monille naisille tälläkin palstalla se toisi suuren helpotuksen! Ja sen saisi titenkin myös ilman raskautumista kaikki yli 20-vuotiaat.

    Myös tämä käytäntö uskoakseni vähentäisi naisia, joita ollaan harhautettu aborttiin.

    Eli, mielestäni se ei ole niinkään pakkosteriilisaatio, koska nainen saa valita.

    Mitä mieltä olette kohdasta 6.?

    Äänestä

  • ehdottaja... kirjoitti:

    "rikkoisi yksilönvapautta ja lisääntymisoikeuksia, siis kun ei ole tehnyt mitään miksi tämän ansaitsis."

    Joo ja aika monen lapsen ihmisoikeuksia rikotaan siinä, kun kaiken maailman baariruusut saa vapaasti pykätä pentuja alati vaihtuvalle äijäkavalkaadille vailla halua ja kykyä huolehtia lapsistaan kunnolla. Pienenpi paha minun mielestä on osittain rajoittaa vastuuttomien aikuisten lisääntymisoikeuksia, kuin laittaa heidän lapsensa kärsimään heidän holtittomuutensa seurauksista.

    "Muistuttaa jo pakkosterilointeja (vain "valioyksilöinä" pidetyt saisi hankkia lapsia), mikä lienee ihmisoikeuksien vastaista."

    Mikset tästä mene inisemään aloittajalle, joka pakkosterilisaatiota oikeasti ehdotti ja ensimmäiselle vastaajalle, joka halusi pakkokohdunpoistoa? Minun ehdotukseni nyt ei keneltäkään lisääntymiskykyä tai -oikeuttakaan lopullisesti sentään vie, kannustaisi vain vastuunkantoon synnyttämistään lapsosista.

    millä ja kenen mittapuulla riittävä "vastuuttomuus" ja "holtittomuus" voitas arvioida?

    "Mikset tästä mene inisemään aloittajalle, joka pakkosterilisaatiota oikeasti ehdotti ja ensimmäiselle vastaajalle, joka halusi pakkokohdunpoistoa?"

    Täähän koski abortintekijöitä. Eli eri asia kun jos aletaan rajottaa lapsenhakintaoikeuksia niiltä jotka lapsia haluaa (ominaisuuksien/elämäntilanteiden perusteella), eikä oo tehny mitään abortteja.

    Äänestä

  • mutta... kirjoitti:

    "millä ja kenen mittapuulla riittävä "vastuuttomuus" ja "holtittomuus" voitas arvioida?"

    Mitä sinä toivoisit? Sinun mittapuullasi vai, kuten toivot omalla mittapuullasi kohtujen poistamisia ja pakkosterilisaatioitakin vai?

    "Täähän koski abortintekijöitä."

    Niin??? Eli sekö että toivoo pakkosteriä tai kohdunpoistoa abortin tehneille, ei siis tarkoittaisi sitä, että toivoisi vain "valioyksilöiden" saavan lisääntyä?

    "Eli eri asia kun jos aletaan rajottaa lapsenhakintaoikeuksia niiltä jotka lapsia haluaa (ominaisuuksien/elämäntilanteiden perusteella), eikä oo tehny mitään abortteja."

    No esim. päihdeongelmat tuskin on mikään ominaisuus ja jos elämäntilanne on kovin päihteinen, niin ei siihen lasta tatte alkaa pukkaamaan, vaikka miten haluttaisi. Onhan tuota onnistuttu määrittelemään jotenkin sekin, milloin vanhemmat eivät ole soveliaita kasvattamaan lapsia lasten syntymöän jälkeen, niin kai nyt samoja kriteereitä voisi ainakin soveltaa jo ennen raskaaksi hankkiutumistakin? En pitäisi kohtuuttomana vaatia sitäkään, että sitä lasta oikeasti oltaisiin haluttu pidempään kuin kaksi viikkoa ja tulevaisuuden suunnitelmissa olisi muutakin kuin ihqu kotileikki mun uuden ihqun potsufrendin ja sen ihqun vaavelin kaa.

    Ei voi muuta kuin nauraa, että sinäkin kohdunpoistoista paasaaja kauhistelet pakkoehkäisyä kunnes on tosissaan valmis, halukas ja kykenevä oikeasti jopa huolehtimaan lapsesta :D

    Äänestä

  • Ei onnistu. Tällä palstallahan on nähty, että suomessa on konservatiivisiakin ihmisiä, jotkut jopa kertovat, että niitä on yhä enemissä määrin.

    Siihen vahoilliseen ajatusmaailmaan kuuluu, että ehkäisyn käyttö = lupa alkaa harrastaa sukupuolisuhteita jopa holtittomasti.

    Siksi nämä vanhoilliset eivät koskaan hyväksyisi, että jokaiselle 16-vuotiaalle kyseinen lupa annettaisiin.

    Viattomalta kuulostava ehdotus pakollisesta ehkäisystä, on kuitenkin pakko ja pakot polkevat aina ihmisoikeuksia. Äkkiseltään mieleen tulee uskonnon vapaus, menepä ehdottamaan jollekin vanhoillislestalle, että heidän tyttärensä on pakko alkaa ehkäistä saavutettuaan tietyn iän...

    Äänestä

  • Kaikki kun eivät voi käyttää tuollaisia ehkäisyjä,kuten itselle ei käy kierukka,kapseli eikä pilleritkään. Kumiin on luotettava mutta tosin ikääkin on jo sen verran että piuhoihin saan klipsit.

    Äänestä

Kyllä, ei tulisi. Minusta olisi täysin moraalitonta ns. pakkosynnyttää lapsi, joka on tullut brutaalin väkivallan kautta. Naisella ei ole ollut valinnanvaraa, kuin taas muilla on, joten emme voi laittaa häntä vastuuseen tästä. Ei se tietenkään ole kehittyvän organismin 'syytä' tulla eliminoiduksi. Mutta kuten jo sanoin, nykyhetken todellisuus määrittää meille sen, ettemme voi kieltää abortteja, ja näin ollen tukien mielukuvaamme siitä, että raiskaus on yksi pahimpia asioita mitä voi naiselle tapahtua(Puhun siis RAISKAUKSESTA, väkisinmakaamisesta, hyväksikäytöstä. En siis siitä, että esim. joku on kesken seksin halunnutkin lopettaa ja mies lopettikin muutaman minuutin kuluttua, toki sekään ei ole oikein, toivottavasti ymmärsitte kuitenkin pointin)

Kohdunpoisto on hyvä ratkaisu myös! Enpä tullut ajatelleeksi. Steriilisaatio taitaa kuitenkin olla vaarattomampi? Kohdunpoisto olisi ainakin peruuttamaton asia. Mutta eihän steriilisaatioakaan saa välttämättä purettua?

Ja kyllä, tulisi ehdottomasti maksaa omasta kukkarosta!

Äänestä

Tripla ehkäisyä käyttäisin mieluusti ilman mitään lakiakaan (pieni paniikki tullut, kun koko ajan kuuluu milloin mikäkin ehkäisy pettänyt..), jos vaan rahaa jostain löytyis. ;S

Tulisi aika kalliiksi kyllä yhteiskunnalle, jos kaikille alettaisiin ehkäisyjä jakamaan... Muuten loistava idea tuo ykköskohta.

Äänestä
  • Kaikissa kohdissa, kuten ykkös kohdassakin, on vain se pieni ongelma, että ne sisältätävät pakottamista, johon tämä yhteiskunta ei tule missään nimessä suostumaan. Suomi on ihmisoikeuksien edellä kävijöitä ja tämän takia suomalaiset kokevat elämänsä keskiveroista onnellisemmaksi tai ainakin suomalaisia pidetään keskivertoista onnellisempina.

    Nykyinen laki on hyvä. Ketään ihmisoikeudet omaavaa ei pakoteta yhtään mihinkään. Vahingossa raskaaksi tuleva saa pitää raskautensa tai abortoida ihan miten haluaa, raiskattu saa jatkaa raskauttaa tai keskeyttää sen, ihan miten haluaa, ehkäisyä saa käyttää ihan vain jos haluaa...

    Aloituksen ehdotuksessa hyvää oli ainoastaan se, että seksuaalikasvatusta tulee tarjota kouluissa enemmän. Kaikki vanhemmat eivät kykene antamaan riittävää seksuaalikasvatusta kotona, joten koulu on hyvä paikka. Nuoret pitää opettaa kunnioittamaan itseään ja sitä kautta haluamaan itselleen vain hyvää ja haluamaan käyttää ehkäisyä. Pitää kasvattaa nuoret ajatusmalliin, että yksi itsetuhoisen käyttäytymisen muoto on harrastaa seksisuhteita ilman suojautumista, samoin kuin tupakointi ja päihteiden käyttö on itsensä tuhoamista. Nuo asiat pitää tehdä selväksi ilman minkäänlaista provoamista suuntaan tai toiseen ja kun rinnalla koulu kasvattaa nuorelle hyvää itsetuntoa, nuori tajuaa itse valita "terveimmän tavan" elää omaa elämäänsä. Eli myöskään seksuaalikasvatus ei ole minkäänlaista pakottamista "sinun on pakko käyttää kondomia" vaan tervettä kasvattamista "kaikki jotka haluavat voida hyvin käyttävät kondomia".

    Aloittajan ongelma on, että hän näkee ihmiset erittäin tyhminä, joita ylemmän tahon tulee ohjata lainsäädännöllisin pakottein, kulkemaan kuin sokeat, ajatelematta itse yhtään mitään.

    Jos joku kokee suomen aborttien määrän ongelmana, niin ratkaisu ei ole luoda pakotteita, vaan ratkaisu on luoda järjestelmä joka tukee naisten omaa tahtoa valita synnytys abortin sijaan. Tämä sisältää sen varhaiskasvatuksen tehostamisen, kuten mm. perheiden taloudellisen tilanteen parantamisen, naisten aseman korottamisen -äitiydestä huolimatta-... Jotta nainen tahtoo mielumin tehdä ei-toivotun lapsensa, eikä abortoida raskauttaan... Vastentahtoiseen toimintaa lähteminen törmää aina ihmisoikeuksiin ja meidän valtiossa ei ole ollut tapana niitä polkea...

    Äänestä

  • 1977* kirjoitti:

    Kaikissa kohdissa, kuten ykkös kohdassakin, on vain se pieni ongelma, että ne sisältätävät pakottamista, johon tämä yhteiskunta ei tule missään nimessä suostumaan. Suomi on ihmisoikeuksien edellä kävijöitä ja tämän takia suomalaiset kokevat elämänsä keskiveroista onnellisemmaksi tai ainakin suomalaisia pidetään keskivertoista onnellisempina.

    Nykyinen laki on hyvä. Ketään ihmisoikeudet omaavaa ei pakoteta yhtään mihinkään. Vahingossa raskaaksi tuleva saa pitää raskautensa tai abortoida ihan miten haluaa, raiskattu saa jatkaa raskauttaa tai keskeyttää sen, ihan miten haluaa, ehkäisyä saa käyttää ihan vain jos haluaa...

    Aloituksen ehdotuksessa hyvää oli ainoastaan se, että seksuaalikasvatusta tulee tarjota kouluissa enemmän. Kaikki vanhemmat eivät kykene antamaan riittävää seksuaalikasvatusta kotona, joten koulu on hyvä paikka. Nuoret pitää opettaa kunnioittamaan itseään ja sitä kautta haluamaan itselleen vain hyvää ja haluamaan käyttää ehkäisyä. Pitää kasvattaa nuoret ajatusmalliin, että yksi itsetuhoisen käyttäytymisen muoto on harrastaa seksisuhteita ilman suojautumista, samoin kuin tupakointi ja päihteiden käyttö on itsensä tuhoamista. Nuo asiat pitää tehdä selväksi ilman minkäänlaista provoamista suuntaan tai toiseen ja kun rinnalla koulu kasvattaa nuorelle hyvää itsetuntoa, nuori tajuaa itse valita "terveimmän tavan" elää omaa elämäänsä. Eli myöskään seksuaalikasvatus ei ole minkäänlaista pakottamista "sinun on pakko käyttää kondomia" vaan tervettä kasvattamista "kaikki jotka haluavat voida hyvin käyttävät kondomia".

    Aloittajan ongelma on, että hän näkee ihmiset erittäin tyhminä, joita ylemmän tahon tulee ohjata lainsäädännöllisin pakottein, kulkemaan kuin sokeat, ajatelematta itse yhtään mitään.

    Jos joku kokee suomen aborttien määrän ongelmana, niin ratkaisu ei ole luoda pakotteita, vaan ratkaisu on luoda järjestelmä joka tukee naisten omaa tahtoa valita synnytys abortin sijaan. Tämä sisältää sen varhaiskasvatuksen tehostamisen, kuten mm. perheiden taloudellisen tilanteen parantamisen, naisten aseman korottamisen -äitiydestä huolimatta-... Jotta nainen tahtoo mielumin tehdä ei-toivotun lapsensa, eikä abortoida raskauttaan... Vastentahtoiseen toimintaa lähteminen törmää aina ihmisoikeuksiin ja meidän valtiossa ei ole ollut tapana niitä polkea...

    ihmisoikeuksiin on kuulunu saada tappaa millon haluaa?
    Turha höpistä mistään ihmisoikeuksien edelläkävijämaasta sellasten kohdalla joiden lapsulaki sallii tietynikäisten ihmisten tärkeimmän ihmisoikeuden huvikseen polkemisen ja pakottaa ne kuolemaan!

    Äänestä

  • mistä lähtien kirjoitti:

    ihmisoikeuksiin on kuulunu saada tappaa millon haluaa?
    Turha höpistä mistään ihmisoikeuksien edelläkävijämaasta sellasten kohdalla joiden lapsulaki sallii tietynikäisten ihmisten tärkeimmän ihmisoikeuden huvikseen polkemisen ja pakottaa ne kuolemaan!

    1995 Peking, YK:n antama julistus naisten oikeuksista.

    Jos tarkoitat taas mistä lähtien suomessa abortti (mmutoin kuin tiukasti rajattuna) on kuulunut ihmisoikeuksiin, niin vuodesta 1970.

    Nämä tosin anatvat ohjeistusta raskauden keskeytyksistä, eivät anna lupaa tappaa milloin haluaa toisia ihmisiä. Minä voin siis yhtyä kysymykseesi siitä; milloin on annettu oikeus tappaa milloin haluaa? Tosin joudun kysymään myös, että miten tämä kysymys liittyi viestiini?

    Sielläkään ei ole missään julistettu toisten tappamista (abortillakaan) kenenkään ihmisoikeukdeks. Ja ne JURIDISET oikeudet on yhä ERI juttu kun IHMISoikeudet. Monestikko tääkin pitää sulle vielä kerta toisensa jälkeen jankuttaa?

    Äänestä

  • höpö höpö. kirjoitti:

    Ja kun juridiset oikeudet abortiin on olemassa,on turha jauhaa mistään ihmisoikeuksista :)

    Äänestä

  • toimiva laki kirjoitti:

    Ja kun juridiset oikeudet abortiin on olemassa,on turha jauhaa mistään ihmisoikeuksista :)

    sä toivoisit ;D eli nyt ihmisoikeuksista muistuttaminen muuttui "turhaks" kun tajusit vihdoin ettei ne oo yhtä kun toisten tappaminen ja tänkaltaset aborttilait rikkoo niitä mitä törkeimmin!

    Äänestä

  • höpö höpö. kirjoitti:

    Sielläkään ei ole missään julistettu toisten tappamista (abortillakaan) kenenkään ihmisoikeukdeks. Ja ne JURIDISET oikeudet on yhä ERI juttu kun IHMISoikeudet. Monestikko tääkin pitää sulle vielä kerta toisensa jälkeen jankuttaa?

    Eikö?

    Olenko mä ihan tyhmä, kun mä kuvittelen tehneeni Suomessa laillisen abortin? oliko se unta vain?

    Siinähän se olikin ratkaisu. Kaikille, jotka juttelevat tehdystä abortistaan sanotaan vain: ei suomessa mitään aborttia saa tehdä, ei se kuulu meidän lisääntymisterveyspalveluihin, ei sinulle siis ole mitään aborttia koskaan tehty. Ja elämä voi jatkua normaalisti...

    Peking 1995: jokaiselle naiselle on taattava pääsy ilmaisten lisääntymisterveyspalveluiden pariin. (Se mitä lisääntymisterveyspalvlut sisältävät on kunkin valtion oma asia.)

    Suomen laki 1970: onkin hyvin tuttu jokaiselle palstalaiselle.

    mitkä aiemmin tulit paljastaneeksi täällä, se ei ollut lain tarkoituksen mukainen abortti. Syyt olivat tekaistut jotka kelpasi lainsäädännölle. Ne ei olleet todellisia syitä abortille.

    Äänestä

  • niillä syin kirjoitti:

    Ahaa. Jälleen outoa "suomessa ei ole sosiaalisia syitä" -soopaa. Eikö se asia ole jo loppuun käsitelty?

    Minun syyni hakea abortti: olin kypsymätön äidiksi, mieheni oli kypsymätön isäksi, olin opiskelija, olisin menettänyt työpaikan raskauden mukana, sekä taloudelliset syyt.

    Ota suomessa käytössä olevista sosiaalisista syistä lista käteen ja katso niistä mikä minun syistäni ei ole listalla. Kerro sen jälkeen se minulle.

    Tässä sinulle nyt yksi lista terveydenhuollon henkilöstön ohjeistuksesta, siis asioista joita pitää käydä läpi hakijan kanssa ja jotka vaikuttavat päätökseen: Laitan rastin niihin kohtiin, jotka olivat minun syitäni, jotka luettelin tuossa aiemminkin

    "Elämänolojen selventämiseksi käydään hakijan kanssa keskustellen läpi, esimerkiksi
    • hakijan nykyinen parisuhde, perhesuhteet ja muut hakijan tärkeiksi kokemat
    ihmissuhteet ja lapsen synnyttämisen ja hoidon vaikutukset niihin
    • hakijan synnyttämien ja/tai perheessä jo olevien lasten elämänolot ja lapsen
    synnyttämisen ja hoidon vaikutukset niihin
    • hakijan ja hänen perheensä taloudellinen asema ja lapsen synnyttämisen ja hoidon
    todennäköiset vaikutukset niihin (X)
    • lapsen synnyttämisen ja hoidon vaikutukset hakijan työtilanteeseen ja opiskeluun
    sekä muihin tulevaisuuden suunnitelmiin (X)
    • hakijan ikä ja hänen oma halunsa ja edellytyksensä hoitaa ja kasvattaa lasta (X)
    • odotettavan lapsen isän / hakijan kumppanin / puolison ikä ja hakijan käsitys tämän
    halusta ja edellytyksistä osallistua lapsen hoitoon ja kasvatukseen (X)
    • hakijan iästä, kypsymättömyydestä tai hakijan ja hänen perheensä muun jäsenen
    sairaudesta tai vammaisuudesta johtuvat rajoitukset hoitaa ja kasvattaa lasta
    • odotettavan lapsen isän / hakijan kumppanin / puolison tai muun perheenjäsenen
    huono terveydentila jne.
    • muut hakijaan, hänen perheeseensä ja läheisiinsä liittyvät seikat, joihin
    synnyttämisellä ja lapsen hoidolla saattaa olla vaikutusta tai jotka saattavat vaikuttaa
    hakijan edellytyksiin hoitaa ja kasvattaa lasta."

    "se ei ollut lain tarkoituksen mukainen abortti."

    Miksi sepität valheita?

    "Syyt olivat tekaistut jotka kelpasi lainsäädännölle."

    Osoitapas nyt sitten, että kyseinen henkilö ei oikeasti ollut kypsymätön vanhemmuuteen, opiskelija ja että hän ei oikeasti olisi menettänyt työpaikkaansa.

    niin oli sanottu ettei kellään oo sellasia syitä? Se vaan ei muuta sitä että sulla ne ei ollu syynä aborttiin, vaan niitä käytettiin verukkeina siihen. Itsehän sinä kuulema oikein erikseen korostit siinä tilanteessa ettei mitään taloudellista syytä ole vaikka se sinne hakemukseen (valheellisesti) kirjattiin! Myöskään niitä muita et kokenut että olisi ollut oikeasti este lapsen saamiselle. Näin olet ihan itse kertonut. Pelkkä kypsymättömyyskään ei taida aivan riittää....olosuhteet / elämänolot kun ei oikein voi olla pelkästään jonkun pään sisällä :D
    Todellisuudessa tietenkään sellasia sosiaalisia syitä että joku ei voisi pärjätä ei olekaan eikä ne oo samanlaisia mitä lain säätämisen aikoihin. Niitä käytetään härskisti hyväksi hupiabortoinnissa, eli kun se haluamattomuus on todellisuudessa se ainoa syy.

    Äänestä

  • kyselijänainen kirjoitti:

    valhetta ole, kaikki perustuu siihen mitä 1977 on ihan itse tullut aikoinaan kertoneeksi täällä. Tämän tietäisit jos olisit seurannut palstaa pidempään.
    Nuo käytetyt syyt ei olleet hänen mukaansa todellisia syitä abortille. Ainoastaan se, ettei hän juuri silloin vielä halunnut lasta ja halusi jatkaa huoletonta, mukavuudenhaluista ja lapsivapaata elämää.

    Äänestä

  • missä... kirjoitti:

    Eli luettelin syyni aborttiin. Nimeä nisitä nyt joku joka olisi ollut jokin muu kuin saada suomessa sosiaalinen syy saada abortti.

    Äänestä

  • 1977* kirjoitti:

    Eli luettelin syyni aborttiin. Nimeä nisitä nyt joku joka olisi ollut jokin muu kuin saada suomessa sosiaalinen syy saada abortti.

    varmaan mikään ollukaan sellasenaan lain vastainen, ne vaan ei pitäny sun kohdalla paikkaansa eli olleet todellisena syynä aborttiin.

    Äänestä

  • ei niistä kirjoitti:

    varmaan mikään ollukaan sellasenaan lain vastainen, ne vaan ei pitäny sun kohdalla paikkaansa eli olleet todellisena syynä aborttiin.

    Missä hän sanoi että valehteli syistä? Että huvikseen rastitteli kohtia joiden perusteella saa abortin?

    Äänestä

  • mandartania03 kirjoitti:

    Missä hän sanoi että valehteli syistä? Että huvikseen rastitteli kohtia joiden perusteella saa abortin?

    aiemmin myöntänyt valehtelun.

    Äänestä

  • ei se mitään kirjoitti:

    valhetta ole, kaikki perustuu siihen mitä 1977 on ihan itse tullut aikoinaan kertoneeksi täällä. Tämän tietäisit jos olisit seurannut palstaa pidempään.
    Nuo käytetyt syyt ei olleet hänen mukaansa todellisia syitä abortille. Ainoastaan se, ettei hän juuri silloin vielä halunnut lasta ja halusi jatkaa huoletonta, mukavuudenhaluista ja lapsivapaata elämää.

    Olen kyllä tietoinen, mitä 1977 on asiasta sanonut. Kuten myös hän on moneen kertaan sanonut, että ei valehdellut mitään, vaan oli erittäin rehellinen. Toivoisin että lakkaisit itse valehtelemasta, sillä sinä tiedät itsekin, jos nimittäin olet palstaa seurannut, että hän oli täysin rehellinen.

    Hän on sanonut, että hänen todellinen syynsä aborttiin oli se, että hän ei halunnut lasta, se olisi aiheuttanut hän elämässään huomattavan rasituksen. Lisäksi hänen elämänoloissaan täyttyi useampikin lain tarkoittama peruste huomattavalle rasitukselle. Laissa ei sanota, että naisen pyynnöstä abortti voidaan myöntää huonojen elämänolojen perusteella, vaan että ne huomioidaan huomattavaa rasitusta arvioitaessa. Lain edellytys ei siis ole se, että nainen keskeyttää raskautensa elämänolojensa tähden, vaan mikäli ne elämänolot huomioonottaen raskauden jatkaminen ja lapsen hoito olisi hänelle huomattava rasitus. 1977:n kohdalla täyttyi useampikin niistä seikoista, joita tässäkin ketjussa lueteltiin sellaisina elämänoloihin liittyvinä seikkoina, joita huomioidaan. Koita ymmärtää ero näiden välillä.

    valehdeltiin ja laitettiin paikkansa pitämättömiä syitä, eikä 1977 estänytkään tätä kun vihdoin tajusi että valehtelu on välttämättömyys mukavuusaborttinsa saamiselle. Ne olosuhteet jotka kelpaa lainsäädännölle ei olleet 1977n omien sanojen mukaan syynä abortille. Vain ainoastaan se ettei lasta juuri silloin haluttu.

    "Lain edellytys ei siis ole se, että nainen keskeyttää raskautensa elämänolojensa tähden, vaan mikäli ne elämänolot huomioonottaen raskauden jatkaminen"

    Niin, mietippä miksi ne huonot elämänolot on otettava huomioon jos niillä ei ois mitään väliä. Jos pelkkä pyyntö ja arvio 'huomattavasta rasituksesta' (ei-haluamisen takia) riittäs niin eihän niitä elämänoloja tarvis edes selvittää!

    Äänestä

  • hakemukseen kirjoitti:

    Mitä hakemukseen valehdeltiin?

    "Ne olosuhteet jotka kelpaa lainsäädännölle ei olleet 1977n omien sanojen mukaan syynä abortille. Vain ainoastaan se ettei lasta juuri silloin haluttu."

    ja kuten juuri sanoin, laki ei edellytä, että abortin syy on ne elämänolot, vaan raskauden jatkamisesta muodostuva huomattava rasitus. Sen lisäksi laki edellyttää, että elämänoloissa on joitain tekijöitä, joilla olisi vaikutusta tämän huomattavan rasituksen muodostumiseen. 1977:lla tuollaisia tekijöitä oli, kuten hyvin tiedät.

    "Niin, mietippä miksi ne huonot elämänolot on otettava huomioon jos niillä ei ois mitään väliä."

    En sanonut, ettei niillä olisi mitään väliä, sanoin että laki ei edellytä niiden olevan pääasiallinen abortin syy. Lain mukaan pääasiallinen abortin syy on huomattava rasitus, jota arvioitaessa tulee ottaa huomioon elämänolot.

    "Jos pelkkä pyyntö ja arvio 'huomattavasta rasituksesta' (ei-haluamisen takia) riittäs niin eihän niitä elämänoloja tarvis edes selvittää!"

    Jospa lukisit uudestaan ja ihan huolella sen, mitä olen kirjoittanyt. Edelleenkään abortin pääasiallisen syyn ei tarvitse olla se, että elämäntilanne on millainen on, se on vain seikka joka huomioidaan huomattavaa rasitusta arvioidessa. Yrittäisitkö nyt ymmärtää eron?

    kun sen huomattavan rasituksen on muodostuttava MYÖS niistä elämänoloista ja muista olosuhteista, ei VAIN haluamattomuudesta!! 1977llahan niistä olosuhde-tekijöistä joita sinne hakemukseen kirjattiin, EI hänen sanojensa mukaan tuota rasitetta tullut. Ja täysin paikkaansa pitämätön oli mm. huono taloudellinen tilanne, joka sinne hakemukseen kuitenkin jäi, eli suoraa valhetta.

    Ei ole mitään pääasiallisia tai vähemmän tärkeitä syitä, vaan vaaditunlaiset, huomattavan rasituksen aiheuttavat tekijät elämänoloissa ja muissa olosuhteissa on löydyttävä.

    "Edelleenkään abortin pääasiallisen syyn ei tarvitse olla se, että elämäntilanne on millainen on, se on vain seikka joka huomioidaan huomattavaa rasitusta arvioidessa."

    No kerrohan nyt jo miksi niitä edes arvioidaan, jollei ne oo ihan oleellinen/pääasaillinen seikka rasituksen muodostumisen ja abortin saamisen kannalta!

    Äänestä

  • ja edelleen, kirjoitti:

    "sen huomattavan rasituksen on muodostuttava MYÖS niistä elämänoloista ja muista olosuhteista, ei VAIN haluamattomuudesta!!"

    Ja kuten hyvin tiedät, tässä tapauksessa se muodostui myöskin niistä.

    "1977llahan niistä olosuhde-tekijöistä joita sinne hakemukseen kirjattiin, EI hänen sanojensa mukaan tuota rasitetta tullut."

    Ei siten, että jos hän olisi halunnut lapsen, hän ei olisi kokenut niitä tekijöitä liian rasittaviksi. Tämän jokainen normaalijärkinen ymmärtää, että nainen joka haluaa lapsen, on valmis sietämään varsin huomattavaa rasitusta saadakseen sen. Jokainen normaalijärkinen ymmärtää myöskin, että naiselle joka ei lasta halua, monet tekijät edesauttavat hänen kokemustaan huomattavasta rasituksesta.

    "Ja täysin paikkaansa pitämätön oli mm. huono taloudellinen tilanne, joka sinne hakemukseen kuitenkin jäi, eli suoraa valhetta."

    Ahaa, ehkä kerrot meille kaikille yksityiskohtaisen raportin kyseisen henkilön taloudellisesta tilanteesta ja raskauden jatkamisen vaikutuksista siihen? Olet nyt siis sitä mieltä, että esim. työpaikan menetys ei ole naiselle huomattava taloudellinen rasite. No, lakimme ei taida olla ihan samaa mieltä kanssasi.

    "Ei ole mitään pääasiallisia tai vähemmän tärkeitä syitä, vaan vaaditunlaiset, huomattavan rasituksen aiheuttavat tekijät elämänoloissa ja muissa olosuhteissa on löydyttävä."

    Juuri näin, ja juuri ne löytyivät tässäkin tapauksessa, kuten hyvin tiedät. Voit siis lopettaa valehtelusi.

    "No kerrohan nyt jo miksi niitä edes arvioidaan, jollei ne oo ihan oleellinen/pääasaillinen seikka rasituksen muodostumisen ja abortin saamisen kannalta!"

    Niitä arvioidaan juuri siksi, että sellaisten on lain mukaan löydyttävä. Kysymyksesi on hyvin tyhmä siihen nähden, että olit juuri itse siihen vastannutkin. Ja kuten sinäkin tiedät, sellaiset tässä tapauksessa löytyivät. Valehtelustasi ei ole oikeasti mitään hyötyä kenellekään, kaikkein vähiten sinulle itsellesi.

    koska ne ei 1977n omilla sanoilla ollu _todellisuudessa_ syynä abortille!! Ei siis kokenu että ne ois ollu ylitsepääsemättömiä asioita järjestää lapsen kanssa. Eli ihan vain pelkästään syy oli se, että ei halunnu lasta just sillon ja halus jatkaa mukavuuselämää ilman lasta. Huonosta taloudellisesta tilanteesta 1977 itse vielä esikseen tarkensi että sellaista EI OLE ja silti se sinne hakemukseen laitettiin! Tämä oli suoraa valhetta!!

    "Juuri näin, ja juuri ne löytyivät tässäkin tapauksessa, kuten hyvin tiedät. Voit siis lopettaa valehtelusi. "

    En ole valhedellut mistään, vaan tämä on tyypillinen esimerkki siitä kuinka ne muka-syyt aina jostain väkisin väännetään, vaikkei hakija kokisi mitään muuta niistä syyksi abortille kuin lapsen ei-haluamisen. Voit siis lopettaa turhat syyttelysi.
    Todella tyhmää yrittää väittää jotain muuta ja selitellä parhain päin minkä 1977 on täällä ihan itse tullut kertoneeksi ja myöntäneeksi :)

    Äänestä

  • ei muodostunu, kirjoitti:

    "ne ei 1977n omilla sanoilla ollu _todellisuudessa_ syynä abortille!!"

    Eivät niin, eikä laki sitä edellytäkään. Todellinen syy hänellä oli se, että hän koki raskauden jatkamisen ja lapsen hoidon aiheuttavan hänelle huomattavan rasituksen ja hänen elämäntilanteestaan löytyi mainittuja syitä, jotka lääkäri huomioi päätöstä tehdessään. kaikki meni siis ihan lain mukaisesti sillä laki ei edelleenkään edellytä, että ihmisen tulee tehdä abortti vain huonon elämäntilanteensa tähden.

    "Ei siis kokenu että ne ois ollu ylitsepääsemättömiä asioita järjestää lapsen kanssa."

    Ei niin, mikäli hän olisi halunnut lapsen. Kuten jo sanoin, jos lapsen haluaa, on valmis kestämään huomattavaakin rasitusta. Mutta tilanne on toinen silloin kun ei halua. Ja juuri siitä puhutaan aborttilaissa. Normaaliälyiset tajuavat toki, että sosiaalisten syiden aborteissa on lähes aina se oletus, että nainen ei halua lasta. Jos haluaisi hän ei kai sellaista hakisi. Laki hyväksyy sen, että nainen ei lasta halua, sehän sanotaan jo Valviran ohjeistuksissakin!

    "Huonosta taloudellisesta tilanteesta 1977 itse vielä esikseen tarkensi että sellaista EI OLE ja silti se sinne hakemukseen laitettiin! Tämä oli suoraa valhetta!!"

    Aivan, koska häntä ei uhannut nälkäkuolema. Sillähän tällä palstalla perustellaan vielä tänäkin päivänä, että oikeasti taloudellisia perusteita abortille ei olisi, koska kukaan ei nälkään kuole. Ikävä kannaltasi, että laki katsoo huonoksi taloudelliseksi tilanteeksi muunkin kuin nälkäkuoleman uhan, toisin kuin palstan abortin vastustaja(t).

    "En ole valhedellut mistään, vaan tämä on tyypillinen esimerkki siitä kuinka ne muka-syyt aina jostain väkisin väännetään, vaikkei hakija kokisi mitään muuta niistä syyksi abortille kuin lapsen ei-haluamisen. Voit siis lopettaa turhat syyttelysi."

    Joko valehtelet täysin härskisti kokoajan, tai sitten olet aidosti täysin tietämätön siitä, mikä lain tarkoitus on ja mitä se edellyttää. Joko tai, sillä rehellinen ja normaaliälyinen ihminen käsittää, että tässä tapauksessa lain mukaiset perusteet abortille löytyvät.
    Todella tyhmää puoleltasi on jatkaa valehtelua. Syytät jatkuvasti 1977 valehtelusta, vaikka tiedät itse erittäin hyvin, että hän oli täydellisen rehellinen lääkärille. Sinä valehtelet, joten älä viitsi väittää muuta.

    Äänestä

  • ja edelleen, kirjoitti:

    kun sen huomattavan rasituksen on muodostuttava MYÖS niistä elämänoloista ja muista olosuhteista, ei VAIN haluamattomuudesta!! 1977llahan niistä olosuhde-tekijöistä joita sinne hakemukseen kirjattiin, EI hänen sanojensa mukaan tuota rasitetta tullut. Ja täysin paikkaansa pitämätön oli mm. huono taloudellinen tilanne, joka sinne hakemukseen kuitenkin jäi, eli suoraa valhetta.

    Ei ole mitään pääasiallisia tai vähemmän tärkeitä syitä, vaan vaaditunlaiset, huomattavan rasituksen aiheuttavat tekijät elämänoloissa ja muissa olosuhteissa on löydyttävä.

    "Edelleenkään abortin pääasiallisen syyn ei tarvitse olla se, että elämäntilanne on millainen on, se on vain seikka joka huomioidaan huomattavaa rasitusta arvioidessa."

    No kerrohan nyt jo miksi niitä edes arvioidaan, jollei ne oo ihan oleellinen/pääasaillinen seikka rasituksen muodostumisen ja abortin saamisen kannalta!

    "kun sen huomattavan rasituksen on muodostuttava MYÖS niistä elämänoloista ja muista olosuhteista, ei VAIN haluamattomuudesta!! 1977llahan niistä olosuhde-tekijöistä joita sinne hakemukseen kirjattiin, EI hänen sanojensa mukaan tuota rasitetta tullut. "

    Siis tarkoitat mitä? En siis olisi menettänyt työtäni? En ollut oikeasti opiskelija? Oikeastiko en kokenut itseäni kypsymättömksi kasvattajaksi? Emme oikeasti asuneet vuokralla ja etsineet taloa? Vai mitä tarkoitat ettei noita syitä oikeasti ollut?

    Talous ei ole sama-asia kuin raha. Koska minäkin yhdistin talous sanana rahaan, myös minä sanoin lääkärille, että taloudellinen tilanteemme ei ole huono, rahaa kyllä olisi kasvattaa lapsi tai useampikin, mutta emme halua lasta vuokralaisina, vaan etsimme aktiivisesti omakotitaloa ja haluamme lapsen vasta kun meillä on oma koti. Lääkäri totesi, että eli taloudellinen tilanne on huono, joka siis viittasi enemmän asumisolosuhteisiin (joita hakemuksessa käsitellään erillisenä kohtana, riittää siis jo pelkästään elämänolo rasite syynä).

    Minun aborttiani hakiessani ainakaan kukaan ulkopuolinen ei arvioinut minun elämäni rasituksia, vaan riitti, että minä itse koin ne elämääni rasittaviksi tekijöiksi ja kerroin ne syinä siitä miksi minä koen että raskaus rasittaa elämääni. Olen siis täysin tietoinen, että opiskelijat pystyvät olemaan raskaana, tiedän, että työttömänäkin voi elää lasten kanssa, tiedän, että vuokralla asumistakin voi harrastaa lapsellisena. Mutta minun elämääni ja suunnitelmiini tuollaiset asiat eivät kuuluneet, siksi ne olivat minun syyni HALUTA abortti.

    "En siis olisi menettänyt työtäni? En ollut oikeasti opiskelija? Oikeastiko en kokenut itseäni kypsymättömksi kasvattajaksi? Emme oikeasti asuneet vuokralla ja etsineet taloa?"

    aiemman kertomasi mukaan nämä vaan ei olleet minkäänlaisena syynä abortille. Ja mistä sä voit olla edes varma että oisit menettäny työs?
    Toi selitys ei nyt oikein mee läpi, ettäkö nyt et muka tienny mitä taloudellinen tilanne tarkottaa :DDD Asumisolosuhteet ei oo sama kun taloudellinen tilanne. Ja totesit itsekin että oispas "hirvee" kohtalo lapselle syntyä vuokrakämppään!
    Tietenkään nainen yksin ei voi arvioida elämän huomattavia rasituksia ym. olosuhteita/elämänoloja, sitä varten on lääkärit ja muut viranomaiset kun se naisen oma kokemus niistä ei nyt vaan riitä :)

    Äänestä

ajatuksena on tosi kaunis että kaikki ei toivotut lapsetkin saisi syntyä, mutta....
ihmisoikeuksiin ei kuulu minkäänlainen pakottaminen. ei voida pakottaa hoitoon(josain tapauksissa kyllä, mutta ei kaikissa missä pitäisi) ei voida pakottaa synnyttämään, ei pakoteta ketään kouluun( suomessa on oppi velvollisuus mutta ei koulu pakkoa) ei pakoteta ketään töihin(yhteiskunta kyllä elättää) ei voida pakottaa ketään tekemään mitään ja hyvä niin. listaa olisi voinut jatkaa viellä vaikka kuinka paljon.
käytetään kaikki abortista nimitystä raskauden keskeytys eikä niinkuin edellä tappo.
miten meidän yhteiskunnan lapset voisivat jos kaikki ei toivotut tai vahinko lapset olisi synnytettävä? riittäisikö kaikille rakastava koti kun nyttenkin on paljon lapsia ilman rakastavaa/huolehtivaa kotia? vai onko nykyään se paljon puhuttu lasten vapaa kasvatus syynä lastan ja nuorison pahoinvointiin? alle 30v on jo eläkkeellä masennuksen vuoksi! nuoriso psykiatrialla ei ole varaa ja resursseja hoitaa kaikkia apua tarvitsevia.
onko meillä vanhemmilla enää tarpeeksi aikaa lapsille ja niiden tarpeille vai meneekö meidän oma ura ja harrastukset lasten edelle?
samaa mieltä olen lasten ja nuorten seksivalistuksen lisäämisestä ja ehkäisystä puhumisen ja tarpeen lisäämisestä. mutta pakko synnyttäminen on kamala ajatus.
jos abortit kiellettäisiin lailla niin aina löytyy keinot ei toivottujen raskauksien keskeytyksiin, niin kuin niissä maissakin jossa abortit on kielletty.
ei ketään liikalihavaa voida pakottaa laihduttamaan vaikka hän tuhoaa itsensä, sama pätee huume tai alkoholi ongelmaisiin tai mihin vaan.
ei siis ketään voida pakottaa synnyttämään, tai pitämään vaikka lasta joka ehkäisyn pettämisestä tai raiskauksen seurauksena on saanut alkuunsa, täällä kirjoitetaan siitä ettei se ole sen alkion/sikiön vika mutta ei se ole kyllä sen äidinkään. sii ketä haetaan syylliseksi?
meidän pitäisi pystyä vähentämään niitä ei toivottuja raskauksia ettei ne edes alkaisi! mutta miten?
ei abortti ole kenellekkään kuka sen joutuu kokemaan/ tekemään niin kivaa/mukavaa ja siksi mukavuusabortti on nimenä jo loukkaava/harhaanjohtava.
abortti ei ole oikein mutta ei ole pakko synnytyskään! patti tilanne.
laissa yritettiin vuosia sitten saada esim. huume testit pakolliseski työpaikoille mutta ei siinäkään onnistuttu. se on yksilövapauden loukkaamista testata ketään vasten testaajan omaa tahtoa. vaikkakin siinä ajatellaan kaikkien ihmisten parasta ettei ne huumehörhöt töissään pääse ketään satuttamaan/tappamaan/ vammauttamaan tai mitä vaan.
meillä laissa kielletään lasten ruumiillinen kurittaminen elinykynimellä vapaa kasvatus ja kaikki voivat varmaan todeta että huonosti kävi. nuoret voivat huonosti ja aikuisia/vanhempia ei enää kunnioiteta. haistatellaan, kirotaanyms. ja jos nyt joku saa väärän käsityksen niin en todellakaan hykäksy hakkaamista/lyömistä/alistamista lasten kasvatuksessa.
tämä teksti lähti nyt hieman harhailemaan mutta ajatuksena on saada teidät vastustajat ymmärtämään että asiat eivät ole niin yksiselitteisiä. asioilla on kaksi puolta ja kumpi on oikea niin siitä voidaan kiistellä hamaan tulevaisuuteen.
ei ole oikein keskeyttää raskaus ja ihmisen kehitys mutta ei ole oikein pakottaa ketään synnyttämään!
mikä siis on oikein ja mikä väärin?

Äänestä
  • ihmisoiekus antaa luvan riistää toisen ihmisen tärekimmän oikeuden (elämän)? Miten se voi olla mahdollista? Vai voidanko kenties sittenkin pakottaa olemaan tappamatta muita, rikkomatta kuitenkaan tämän tappamishaluisen mitään ihmisoikeutta..?
    Kukaan muuhan ei täällä edelleenkään ole tapoista alkanut jauhaa kuin sinä itse. Täällä saa puhua todenmukaisesti tappamisesta jos huvittaa ja vaikka se kuinka sinunkaltaisia häiritsiskin.
    Pakkosynnytyksistä ei voida puhua kuin raiskausten jälkeen. Muutoin on kyseessä vastuusynnytys, kun seksi ja sen mukainen riski on valittu ihan itse.

    "täällä kirjoitetaan siitä ettei se ole sen alkion/sikiön vika mutta ei se ole kyllä sen äidinkään. sii ketä haetaan syylliseksi? "

    Miksi ketään tarvisi tappaa sen takia että joku raiskasi? Ei sitä raiskausta enää tekemättömäksi sillä saa!
    Kahdesta ikävästä on valittava se vähemmän paha/tuhoisa. Eli pakottaminen säästämään toisen koko ihmiselämä.

    Äänestä

  • mikä ihmisoikeus pakottaa ihmisen synnyttämään vasten omaa tahtoa? ei mikään. mikä ihmisoikeus hyväksyy tapon? ei mikään.
    mutta kun on kysymyksessä jo syntynyt ihminen tai alkio eli syntymätön ihminen niin kyllä jo syntynyt ihminen saa ajatella ja kuuluukin ajatelle omaa etuaan enemmän.
    jos olet esim onnettomuudessa ja olet raskaana, ensin pelastetaan äiti joka raskaana ja sitten vasta syntymätön lapsi.

    Äänestä

  • herranjesta MISSÄ täällä kukaan muu jauhaa sitä jatkuvasti TAPOKSI kuin sinä??!! :DDDD Koita nyt erottaa se TAPPAMINEN TAPOSTA!!
    Laissa ei taida monien muidenkaan tappamiskeinojen kohdalla lukee erikseen, että hei muuten, tää on sit tappamista ;D kato, ehkä ne olettaa että normaaliälyset tajuaa sen itsestäänselvästi ilman takennuksiakin.

    Miks jonkun on säästettävä toisen, viattoman sivullisen henki, vaikka kuinka himottais murhata..? Tajuatko miten järjetön kysymyksesi oli?
    Viestisi loppuosa oli asiaton joten aion ilmoittaa siitä.

    Äänestä

  • sut raiskataan monta kertaa, sekoot ja joudut lepositeisiin, mieshoitsut panee sut aina uudelleen paksuks, et saa himoitsemias lapsenmurhia ja joudut synnyttään mahdollisimman monta lasta adoptioon XDDD

    Äänestä

  • k kirjoitti:

    mikä ihmisoikeus pakottaa ihmisen synnyttämään vasten omaa tahtoa? ei mikään. mikä ihmisoikeus hyväksyy tapon? ei mikään.
    mutta kun on kysymyksessä jo syntynyt ihminen tai alkio eli syntymätön ihminen niin kyllä jo syntynyt ihminen saa ajatella ja kuuluukin ajatelle omaa etuaan enemmän.
    jos olet esim onnettomuudessa ja olet raskaana, ensin pelastetaan äiti joka raskaana ja sitten vasta syntymätön lapsi.

    kun sun pitää vastailla jo ittelleskin ja koittaa saada näyttään ikäänku useemmatkin ois tota (kiihko)mieltä ;D

    Äänestä

  • eli mikä... kirjoitti:

    ihmisoiekus antaa luvan riistää toisen ihmisen tärekimmän oikeuden (elämän)? Miten se voi olla mahdollista? Vai voidanko kenties sittenkin pakottaa olemaan tappamatta muita, rikkomatta kuitenkaan tämän tappamishaluisen mitään ihmisoikeutta..?
    Kukaan muuhan ei täällä edelleenkään ole tapoista alkanut jauhaa kuin sinä itse. Täällä saa puhua todenmukaisesti tappamisesta jos huvittaa ja vaikka se kuinka sinunkaltaisia häiritsiskin.
    Pakkosynnytyksistä ei voida puhua kuin raiskausten jälkeen. Muutoin on kyseessä vastuusynnytys, kun seksi ja sen mukainen riski on valittu ihan itse.

    "täällä kirjoitetaan siitä ettei se ole sen alkion/sikiön vika mutta ei se ole kyllä sen äidinkään. sii ketä haetaan syylliseksi? "

    Miksi ketään tarvisi tappaa sen takia että joku raiskasi? Ei sitä raiskausta enää tekemättömäksi sillä saa!
    Kahdesta ikävästä on valittava se vähemmän paha/tuhoisa. Eli pakottaminen säästämään toisen koko ihmiselämä.

    Ihmisoikeusjulistuksen 6 artikla:

    "6 artikla. Jokaisella ihmisyksilöllä on oikeus kaikkialla siihen, että hänen oikeushenkilöytensä tunnustetaan."

    Koeta päättää onko YK:n ihmisoikeusilla mitään tekemistä Suomen kanssa vai ei? Suomessahan jokaisella henkilöllä on oikeushenkilöys, mikäli suomessa on syytä puhua YK:n ihmisoikeusjulistuksesta. Jos tas asialla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa, niin suottahan me puhumme niistä...

    Jokainen ihminen on siis yhtä kuin oikeushenkilö. Jokainen ihminen on siis juridinen henkilö, näitä kahta asiaa ei eroteta toisistaa, kuten sinä erotat: ihmisoikeuskilla ei ole mitään tekemistä juridisten oikeuksien kanssa.

    Kysyit myös mikä YK:n julistama ihmisoikeus (eli juridinen oikeus) antaa oikeuden keskeyttää raskauden.

    Tässä nyt yksi Suomen noudattamista YK:n sopimuksista Cedaw: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1986/19860068

    "12 artikla
    1. Sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin naisten syrjinnän poistamiseksi terveydenhoidon alalla ja varmistaakseen miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta terveydenhoitopalvelujen saannin, mukaan lukien perhesuunnitteluun liittyvät palvelut.

    2. Edellä olevan 1 kappaleen määräyksistä riippumatta sopimusvaltiot varmistavat naisille asianmukaiset palvelut raskauden, synnytyksen ja synnytyksen jälkeisen kauden aikana, antaen tarvittaessa palveluja maksuttomasti sekä riittävän ravinnon raskauden ja imettämisen aikana. " (1977 Huom: ei siis mitään tekemistä alkioiden/sikiöiden oikeuksien kanssa, vaan naisilla on oikeus raskauden aikana palveluihin...)

    "16 artikla

    1. Sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin poistaakseen naisten syrjinnän kaikissa avioliittoon ja perhesuhteisiin liittyvissä asioissa ja erityisesti turvata miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta:

    e) yhtäläiset oikeudet vapaasti ja vastuuntuntoisesti päättää lastensa lukumäärästä ja syntymisajoista sekä mahdollisuus tämän oikeuden harjoittamisen edellyttämään tietoon, opetukseen ja välineisiin;"

    Pekingin toimintaohjelma vuodelta 1995: http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=13656&GUID={2DA22713-FA7A-432A-B5D3-3994EEB18944}

    "17. naisten vaikutusvallan lisäämisen perusta on se, että selkeästi tunnustetaan ja vahvistetaan kaikkien naisten
    oikeus hallita kaikin puolin omaa terveyttänsä ja nimenomaan omaa hedelmällisyyttään;"

    Euroopan parlamentti, joka myös puuttuu Suomen ihmisoikeus kysymyksiin on antanut lausunnon Peking 1995 sopimuksen seurannassa:

    "9. korostaa, että seksuaali- ja lisääntymisterveys sekä niihin liittyvät oikeudet ovat erottamaton osa naisten oikeuksia koskevaa toimintasuunnitelmaa ja että on välttämätöntä lisätä ponnisteluja naisten lisääntymisoikeuksien ja -terveyden parantamiseksi niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti;

    10. korostaa, että seksuaali- ja lisääntymisterveys on erottamaton osa naisten terveyttä koskevaa toimintasuunnitelmaa;

    11. korostaa, että aborttia ei tulisi edistää perhesuunnittelukeinona ja että kaikissa tapauksissa on huolehdittava siitä, että aborttiin turvautuneita naisia kohdellaan inhimillisesti ja heille tarjotaan neuvontaa;

    12. kehottaa Euroopan unionia Lissabonin sopimuksella perustetun uuden oikeudellisen kehyksen puitteissa tulemaan kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) ja sen valinnaisen pöytäkirjan sopimuspuoleksi;" (1977 huom: kehottaa siis mm. Puolaa ja Irlantia osallistumaan Cedaw sopimukseen)

    Jos haluat jotain sanoa näitä vastaan, niin ole ystävällinen ja linkitä suoraan sopimuksista pätkiä (mielellään sellaisista sopimuksista, joihin Suomi on sitoutunut, eli emme tee mitään Amerkikan ihmisoikeussopimuksesta leikatulla pätkällä)... Eli ihmisoikeussopimuksia, joita suomi toteuttaa. Sinun sanomisillasi/tulkinnoillsi emme mitään tee, sopimukset puhukoot puolestaan. Otathan myös huomioon, että sopimuksessa velvoittavat kohdat ovat artikloita nimeltään, eli niistä löytyy se mitä on sovittu...Kiitos, odotan innolla linkittämiäsi YK.n sopimus pätkiä jotka antavat syntymättömille joitain oikeuksia.

    Äänestä

  • KERRO nyt jo kirjoitti:

    herranjesta MISSÄ täällä kukaan muu jauhaa sitä jatkuvasti TAPOKSI kuin sinä??!! :DDDD Koita nyt erottaa se TAPPAMINEN TAPOSTA!!
    Laissa ei taida monien muidenkaan tappamiskeinojen kohdalla lukee erikseen, että hei muuten, tää on sit tappamista ;D kato, ehkä ne olettaa että normaaliälyset tajuaa sen itsestäänselvästi ilman takennuksiakin.

    Miks jonkun on säästettävä toisen, viattoman sivullisen henki, vaikka kuinka himottais murhata..? Tajuatko miten järjetön kysymyksesi oli?
    Viestisi loppuosa oli asiaton joten aion ilmoittaa siitä.

    tappo tai tappaminen ei se asiaa miksikään muuta.
    lainaus: miks jonkun on säästettävä toisen viattoman sivullisen henki, vaikka kuinka himottais MURHATA? siis tappaminen muuttui seuraavassa lauseessasi murhaamiseksi! etkö erota itse tappamista ja murhaamista?
    sana mitä laissa käytetään, on lain mukaan "vähempi" arvoisi termejä samasta asiasta, jonka jokainen normaali ihminen ymmärtää.
    lievä pahoinpitely tai törkeä pahoinpitely= pahoinpitely tai näpistys, varkaus, anastus, luvaton käyttöönotto= varastamista tai lievä raiskaus, raiskaus tai törkeä raiskaus= raiskaus
    mutta tappamista, tappoa tai murhaa abortti ei ole vaan RASKAUDEN KESKEYTYS!
    laki ei antaisi lääkäreille lupaa ketään potilastaa tappaa vaan se antaa luvan raskauden keskeytykseen!
    olen varmaan niin tyhmä mutta mielestäni kysymyksessäni ei ollut mitään järjetöntä? järjetöntä on mielestäni enemmän se että pidät ihmisarvolta tärkeämpänä syntymätöntä lasta kun jo syntyneitä lapsia/ihmisiä.

    Äänestä

  • m kirjoitti:

    murhaaminen on eräänlaista tappamista. Erotan termit varsin hyvin toisistaan, toisin kuin sinä, luulet kai murha voi olla myös tappo (eikä siis tappamista).. Murha on aina tappamista, mutta tappaminen ei ole välttämättä murhaamista. Tappaminen on yleistermi kaikenlaiselle hengen riistolle. Murha ja tappo taas tarkennettuja termejä, miten tepetaan. Abortti sopii tekona molempiin, se on tappamista ja murhaamista (=ihmisen suunnitelmallinen tappaminen). Juridisilla määrityksillä ei ole tän suhteen mitään väliä. Lakikirjat ei määrittele termien kaikkia käyttötarkotuksia.

    "järjetöntä on mielestäni enemmän se että pidät ihmisarvolta tärkeämpänä syntymätöntä lasta kun jo syntyneitä lapsia/ihmisiä."

    ??? Mistä päätellen? PIdän niitä tasan yhtä tärkeinä niin pitkälle kuin suinkin mahdollista (henki vs. henki tilanteeseen)!

    Äänestä

  • 1977* kirjoitti:

    Ihmisoikeusjulistuksen 6 artikla:

    "6 artikla. Jokaisella ihmisyksilöllä on oikeus kaikkialla siihen, että hänen oikeushenkilöytensä tunnustetaan."

    Koeta päättää onko YK:n ihmisoikeusilla mitään tekemistä Suomen kanssa vai ei? Suomessahan jokaisella henkilöllä on oikeushenkilöys, mikäli suomessa on syytä puhua YK:n ihmisoikeusjulistuksesta. Jos tas asialla ei ole mitään tekemistä Suomen kanssa, niin suottahan me puhumme niistä...

    Jokainen ihminen on siis yhtä kuin oikeushenkilö. Jokainen ihminen on siis juridinen henkilö, näitä kahta asiaa ei eroteta toisistaa, kuten sinä erotat: ihmisoikeuskilla ei ole mitään tekemistä juridisten oikeuksien kanssa.

    Kysyit myös mikä YK:n julistama ihmisoikeus (eli juridinen oikeus) antaa oikeuden keskeyttää raskauden.

    Tässä nyt yksi Suomen noudattamista YK:n sopimuksista Cedaw: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1986/19860068

    "12 artikla
    1. Sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin naisten syrjinnän poistamiseksi terveydenhoidon alalla ja varmistaakseen miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta terveydenhoitopalvelujen saannin, mukaan lukien perhesuunnitteluun liittyvät palvelut.

    2. Edellä olevan 1 kappaleen määräyksistä riippumatta sopimusvaltiot varmistavat naisille asianmukaiset palvelut raskauden, synnytyksen ja synnytyksen jälkeisen kauden aikana, antaen tarvittaessa palveluja maksuttomasti sekä riittävän ravinnon raskauden ja imettämisen aikana. " (1977 Huom: ei siis mitään tekemistä alkioiden/sikiöiden oikeuksien kanssa, vaan naisilla on oikeus raskauden aikana palveluihin...)

    "16 artikla

    1. Sopimusvaltioiden tulee ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin poistaakseen naisten syrjinnän kaikissa avioliittoon ja perhesuhteisiin liittyvissä asioissa ja erityisesti turvata miesten ja naisten tasa-arvon pohjalta:

    e) yhtäläiset oikeudet vapaasti ja vastuuntuntoisesti päättää lastensa lukumäärästä ja syntymisajoista sekä mahdollisuus tämän oikeuden harjoittamisen edellyttämään tietoon, opetukseen ja välineisiin;"

    Pekingin toimintaohjelma vuodelta 1995: http://formin.finland.fi/public/download.aspx?ID=13656&GUID={2DA22713-FA7A-432A-B5D3-3994EEB18944}

    "17. naisten vaikutusvallan lisäämisen perusta on se, että selkeästi tunnustetaan ja vahvistetaan kaikkien naisten
    oikeus hallita kaikin puolin omaa terveyttänsä ja nimenomaan omaa hedelmällisyyttään;"

    Euroopan parlamentti, joka myös puuttuu Suomen ihmisoikeus kysymyksiin on antanut lausunnon Peking 1995 sopimuksen seurannassa:

    "9. korostaa, että seksuaali- ja lisääntymisterveys sekä niihin liittyvät oikeudet ovat erottamaton osa naisten oikeuksia koskevaa toimintasuunnitelmaa ja että on välttämätöntä lisätä ponnisteluja naisten lisääntymisoikeuksien ja -terveyden parantamiseksi niin Euroopassa kuin maailmanlaajuisesti;

    10. korostaa, että seksuaali- ja lisääntymisterveys on erottamaton osa naisten terveyttä koskevaa toimintasuunnitelmaa;

    11. korostaa, että aborttia ei tulisi edistää perhesuunnittelukeinona ja että kaikissa tapauksissa on huolehdittava siitä, että aborttiin turvautuneita naisia kohdellaan inhimillisesti ja heille tarjotaan neuvontaa;

    12. kehottaa Euroopan unionia Lissabonin sopimuksella perustetun uuden oikeudellisen kehyksen puitteissa tulemaan kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen (CEDAW) ja sen valinnaisen pöytäkirjan sopimuspuoleksi;" (1977 huom: kehottaa siis mm. Puolaa ja Irlantia osallistumaan Cedaw sopimukseen)

    Jos haluat jotain sanoa näitä vastaan, niin ole ystävällinen ja linkitä suoraan sopimuksista pätkiä (mielellään sellaisista sopimuksista, joihin Suomi on sitoutunut, eli emme tee mitään Amerkikan ihmisoikeussopimuksesta leikatulla pätkällä)... Eli ihmisoikeussopimuksia, joita suomi toteuttaa. Sinun sanomisillasi/tulkinnoillsi emme mitään tee, sopimukset puhukoot puolestaan. Otathan myös huomioon, että sopimuksessa velvoittavat kohdat ovat artikloita nimeltään, eli niistä löytyy se mitä on sovittu...Kiitos, odotan innolla linkittämiäsi YK.n sopimus pätkiä jotka antavat syntymättömille joitain oikeuksia.

    missään sanota etttei muka vois saada mitään ihmisoikeuksia jos jotain puuttuu tai ei tarvi?! Kaikki ihmiset ei ole oikeushenkilöitä, se riippuu ihan kunkin valtion lainsäädännöistä.

    "Kysyit myös mikä YK:n julistama ihmisoikeus (eli juridinen oikeus) antaa oikeuden keskeyttää raskauden."

    :DDDD Koita nyt jo herranjesta TAJUTA jo hiljalleen että IHMIS- ja JURIDISET oikeudet kun ei oo edelleenkään se sama asia!!!!

    Eli missään kohtaa ei noissa lainauksissakaan julisteta tappamista (abortillakaan) ihmisoikeudeksi, eikä sanota ettei syntymättömillä ole niitä! Joten??

    "korostaa, että aborttia ei tulisi edistää perhesuunnittelukeinona"

    Tämäkin kohta siis puhuu ainoastaan mukavuusabortteja vastaan! Terveydelliset taas onkin asia erikseen näistä että 'ku ei ny just vaan oikein elämäntilanteeseen sovi..'.

    "Eli ihmisoikeussopimuksia, joita suomi toteuttaa. Sinun sanomisillasi/tulkinnoillsi emme mitään tee, sopimukset puhukoot puolestaan. "

    Eihän se kaikkee niistä julistuksista toteutakaan, mikä ei tarkota etteikö samat ihmisoikeudet koskis suomalaisiakin.
    Montako kertaa ne (LOS ja LOJ) sulle pitää vielä linkittää ja kopsata? Katos kun ne ei oo mitään mun omia keksintöjä vaan ihan suoraa unicefin sivuilta :) ja siellä kerrottu Yk:n toteama/julistama ym. johdannot on kyllä ihan yhtä pätevää kun ne sopimustesi artiklatkin. Vai uskoisimmeko mieluummin jotain nettimutuilijaa että siellä unicefin sivuilla valehdellaan, kun ne ei satu miellyttään? :DDD

    Äänestä

  • eihän... kirjoitti:

    "Kaikki ihmiset ei ole oikeushenkilöitä, se riippuu ihan kunkin valtion lainsäädännöistä." "Koita nyt jo herranjesta TAJUTA jo hiljalleen että IHMIS- ja JURIDISET oikeudet kun ei oo edelleenkään se sama asia!!!!"

    Maissa joissa noudatetaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta ihan jokainen ihminen on oikeushenkilö. Me suotta spekuloimme tilanteilla jotka eivät kosketa meitä millään tavoin, eli mitä kannattaa spekuloida jonkun sellaisen maan asioilla, joissa ei noudateta ihmisoikeuksienjulistuksia?

    ""6 artikla. Jokaisella ihmisyksilöllä on oikeus kaikkialla siihen, että hänen oikeushenkilöytensä tunnustetaan."

    Ei siis muutu miksikään reaalielämässä, vaikka miten mielikuvituksessasi sitä miksi muuttelisit.

    "Eli missään kohtaa ei noissa lainauksissakaan julisteta tappamista (abortillakaan) ihmisoikeudeksi, eikä sanota ettei syntymättömillä ole niitä!"

    Aivan, niissä ei myöskään sanota suoraan, että apinoilla ei ole niitä. Mitä sitten. Siellä on vain määritelty se kenellä ne ovat, eli syntyneillä ihmisillä.

    Muista, että Pekingin sopimuksessa edelleen sanotaan, että kaikilla naisilla on oikeus lisääntymisterveyspalveluihin.

    "Tämäkin kohta siis puhuu ainoastaan mukavuusabortteja vastaan!" (kohta, että abortteja ei pidä suosia perhesuunnittelukeinona)

    Mitä sitten, anna nyt jo hyvä ihminen se kohta, josaa jokin näistä ihmisoikeusjulistuksista kieltää abortit. Amerikan ihmisikeusjulsituksen pohjalta tehdyissä selvityksissä ihan varmasti sanotaan, että "kuoleman tuomioita ei tule suosia rikollisten rangaistus menetelmänä". Aivan sama. Mutta EU:n ihmisoikeussopimusten pohjalta tehdyissä selvityksissä lukee taas, että kuolemantuomiot ovat ehdottomasti kiellettyjä. Eli löydätkö vihdoin sen kauan mainostamasi kohdan aborteista: missä kohdin jotakin suomen noudattamaa ihmisoikeussopimsuta lukee, että abortit ovat kiellettyjä?

    "Eihän se kaikkee niistä julistuksista toteutakaan, mikä ei tarkota etteikö samat ihmisoikeudet koskis suomalaisiakin."

    Annathan jälleen esimerkin tyyliin: Ihmisoikeuksien julistus: "23 artikla. 1. Kullakin henkilöllä on oikeus työhön, työn vapaaseen valintaan, yhtäläisiin ja tyydyttäviin työehtoihin ja suojaan työttömyyttä vastaan." Suomi ei toteuta, vaan Suomella on vaikeuksia taata jokaiselle henkilölle työtä, Suomi tekee kaikkensa korjatakseen epäkohtaa. Eli artikla ja sitten se miten suomi ei toteuta. Älä ota työesimerkkiä, vaan koetapa löytää vaikka jokin abortteihin jotenkin liittyvä artikla esimerkiksi.

    "Montako kertaa ne (LOS ja LOJ) sulle pitää vielä linkittää ja kopsata? "

    Ei tarvitse kokonaisuudessaan. Ne asiaan liittyvät sopimuskohdat (artiklat) riittävät vallan mainiosti, edes siihen yhteen ensimmäiseen kertaan... Eli anna edes tieto, jos et linkkiä, mikä sopimus ja mikä artikla, jossa alkiolle/sikiölle annetaan ihmisoikeudet tai edes jokin pieni oikeus... kiitos

    "Maissa joissa noudatetaan YK:n ihmisoikeuksien julistusta ihan jokainen ihminen on oikeushenkilö."

    Kaikkien kohdalla ei noudateta, ja ihmisoikeudet toteutuu vain osittain.

    "Aivan, niissä ei myöskään sanota suoraan, että apinoilla ei ole niitä. Mitä sitten. Siellä on vain määritelty se kenellä ne ovat, eli syntyneillä ihmisillä."

    Joo, IHMISoikeudet koskee tosiaan vain IHMISIÄ mutta ihan JOKAISTA ihmistä, ei eläimiä :D Missään ei sanota että ne on vain syntyneillä ihmisillä, päinvastoin.

    "Muista, että Pekingin sopimuksessa edelleen sanotaan, että kaikilla naisilla on oikeus lisääntymisterveyspalveluihin."

    Siellä ei edelleenkään sanota että perhesuunnittelukeinoina käytetyt mukavuusabortit kuuluu niihin.

    "Mitä sitten, anna nyt jo hyvä ihminen se kohta, josaa jokin näistä ihmisoikeusjulistuksista kieltää abortit."

    Se on siinä kohtaa missä julistetaan jokaiselle oikeus elämään.

    "Ei tarvitse kokonaisuudessaan. Ne asiaan liittyvät sopimuskohdat (artiklat) riittävät vallan mainiosti, edes siihen yhteen ensimmäiseen kertaan..."

    Kun ne johdantopätkät ei oo mitään merkityksettömiä vaan sinne juurikin sisältyy se totuudenmukainen lausunto mitä sä et haluis nähdä :) niissä on suoraan ja selvin sanoin kerrottu ketä ne siitä seuraavat artiklat koskee.

    "Missään ei sanota että ne on vain syntyneillä ihmisillä, päinvastoin."

    Ai ei?

    Ihmisoikeuksienjulistus:1 artikla. Kaikki ihmisolennot syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

    Lastenoikeuksien julistus: 1 artikla Tässä yleissopimuksessa lapsella tarkoitetaan jokaista alle 18-vuotiasta henkilöä, ellei lapseen soveltuvien lakien mukaan täysi-ikäisyyttä saavuteta aikaisemmin.

    "Siellä ei edelleenkään sanota että perhesuunnittelukeinoina käytetyt mukavuusabortit kuuluu niihin. "

    Joo, mäkin olen aivan varma, että mukavuudesta siellä ei puhuta mitään aborttien kohdalla ainakaan.

    "Se on siinä kohtaa missä julistetaan jokaiselle oikeus elämään."

    Missäpä on se kohta jossa se jokainen lajennetaan koskemaan jotain muutakin kuin henkilöitä joita julistus/sopimus koskee?

    Sopimusten ensimmäiset artiklat kertovat aina sen ketkä ovat tämän sopimuksen sopijapuolet. Johdanto johdattelee asiaan josta sovitaan.

    Eli esimerkiksi kaupan alan sopimuksien johdanto voi käsitellä kaupan alan työntekijöitä ja kaupanalan työntantajia, vaikka kyseinen sopimus oliskin vain S-ryhmän kaupanalan sopimus. Tällöin ensimmäinen artikla kertoo, että tämä sopimus koskee kaikkia S-ryhmän työntekijöitä ja työnantajia, riippumatta siitä, että johdanto käsittelisi vaikka kaupan alan yleistä turvallisuutta. Eli S-ryhmän sopimuksen ensimmäinen artkila voisi olla vaikka :"Tämä sopimus koskee S-ryhmän työntekijöiden ja työnantajien toimenpiteitä turvatakseen työturvallisuus S-ryhmän liikkeissä." Joka on heti johdannon perässä, johdannon jossa voi lukea vaikka "Koska kaupppojen aukioloajat ovat rajoittamattomat, on liikkeiden syytä panostaa työntekijöiden fyysiseen ja psyykkiseen turvallisuuteen " (eli siis käy yhtä hyvin myös vaikka K-kauppojen sopimuksen johdannoksi).

    Johdannossa siis esitellään faktat. Ja varsinaisessa sopimuksessa ne toimenpiteet mitä kyseisten faktojen pohjalta tehdään. YK:n sopimuksissa ne faktat ovat yleensä ne sopimukset joihin ollaan jo sitouduttu. Eli esimerkiksi "Koska yhdistyneet kansakunnat ovat sitoutuneet noudattamaan Ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta, siksi sovimme seuraavista asioista naisten/lasten/vammaisten kohdalta:" Jos taas puhutaan ensimmäisen sopimuksen eli ihmisoiksien julistuksen johdannosta, siihen ei tietenkään voida olla vedottu aiempiin sopimuksiin, siksi siinä esitellään mm. natsisaksan tai kommunismin hirmutekoja, eli syyt miksi me sovimme seuraavista asioista.

    noissa artikloissa sanottiin ettei koske syntymättömiä??

    "Missäpä on se kohta jossa se jokainen lajennetaan koskemaan jotain muutakin kuin henkilöitä joita julistus/sopimus koskee?"

    Pitäskö joillekin vääntää vielä mitä sana 'jokainen' tarkottaa? :D

    Sopimusten/julistusten johdannoissa on ihan yhtä tärkeetä, ja todenmukaista tietoa kuin niissä artikloissakin/ sopimuspykälissä.

    Äänestä

  • niin,.. kirjoitti:

    murhaaminen on eräänlaista tappamista. Erotan termit varsin hyvin toisistaan, toisin kuin sinä, luulet kai murha voi olla myös tappo (eikä siis tappamista).. Murha on aina tappamista, mutta tappaminen ei ole välttämättä murhaamista. Tappaminen on yleistermi kaikenlaiselle hengen riistolle. Murha ja tappo taas tarkennettuja termejä, miten tepetaan. Abortti sopii tekona molempiin, se on tappamista ja murhaamista (=ihmisen suunnitelmallinen tappaminen). Juridisilla määrityksillä ei ole tän suhteen mitään väliä. Lakikirjat ei määrittele termien kaikkia käyttötarkotuksia.

    "järjetöntä on mielestäni enemmän se että pidät ihmisarvolta tärkeämpänä syntymätöntä lasta kun jo syntyneitä lapsia/ihmisiä."

    ??? Mistä päätellen? PIdän niitä tasan yhtä tärkeinä niin pitkälle kuin suinkin mahdollista (henki vs. henki tilanteeseen)!

    jos viilataan pilkkua niin viilataan....
    TAPPO on tahallinen kuoleman tuottaminen toiselle ihmiselle. mikäli TAPPO tehdään vakaasti harkiten tai erityisen raa'alla tai julmalla tavalla, se on MURHA. jos äiti tappaa lapsensa, se on LAPSENSURMA. kaikista näistä käytetään nimitystä HENKIRIKOS.
    Miten niin juridisella merkityksellä ei tässä asiassa ole merkitystä? ompa, kun aloit spekuloimaan sitä "termiä"!
    ja jos oikein tarkkoja ollaan niin ei se äiti sitä lastaan tapa, tai siis lakien mukaan surmaa, vaan lääkäri. äiti on osasyyllinen/osallinen mutta ei surmaaja.
    lääkärit tässä on ilmeisesti olisi pistettävä syylliseksi, vai?
    jos esim sanon sulle että tapa toi naapuri(kuvitteelinen juttu) niin ja menisit tekemään sen niin en minä olsi tappaja vaan sinä!
    ei me abortin hyväksyttäjät olla niin tyhmiä että kun muuta ei keksitä niin takerrutaan sanoihin millä asia ilmaistaan ja siitä ruveta vääntämään juttua.
    jos käytettäisiinkin täällä nimitystä abortista henkirikos koska raskauden keskeytys ei käy ja siitäkin kinastellaan, onko se tappo, tappamista, murhaamista tai mitä vaan.

    vieritellä mitään niiden syyks jotka kieroutunu laki ainoastaan pakottaa tekeen likaisen pyövelin työn! Nainen on se joka käskee tappaan, ja eikös nykysin useimmiten se myrkky otetakin ihan itse, ei kai lääkäri sitä sinne kurkkuun tunge?? Lääkärit ei halua lapsia hengiltä!
    Tossa naapuritilanteessa SINÄ olisit halunnu naapurin kuolevan, en minä. Tietysti voit kiristää ja pakottaa jonkun tekeen sen sun puolesta.
    Kovin tarkkahan sä tunnut olevan, ettei abortista sais käyttää mitään muuta nimitystä kun se tai raskauden keskeytys..

    Äänestä

  • turha.. kirjoitti:

    ei niitä lääkäreitäkään kiristetä/pakoteta tekemään aborttia vaan ne tekevät työtään.
    tehdään se abortti muullakin tavalla kun lääkkeillä esim kaavinnalla ja silloin kyllä lääkäri sen koko homman tekee.
    jos minä pyytäisin tappamaan ja sinä sen tekisit niin kyllä sinä olisit syyllinen. lue vaikka lakia.
    ja sun mielestä sen abortin nimi ei ole muu kuin tappo. eli kuka tässä on tarkka...
    laki on laki ja kaikille sama. jos se on susta niin kieroutunutta niin koitappa puuttua lakkiin ja korjata sieltä ne kieroudet kun haukut ja nimittelet niitä jotka toimivat lain mukaan.

    käydä jos yhtäkkiä kukaan lääkäri ei suostuskaan tekeen niitä ja kaikki haluis noudattaa valaansa.. Jokuhan siihen ois pakotettava!!

    "jos minä pyytäisin tappamaan ja sinä sen tekisit niin kyllä sinä olisit syyllinen. lue vaikka lakia."

    Tän takia tilanteet ei ookaan verrannollisia. Tossa tilanteessahan jopa lain voimalla ja rangaistuksen uhalla mut pakotettais tappaan joku! Mä tosin mieluummin varmaan menisin sitten vaikka vankilaan kun tappaisin sen...

    "ja sun mielestä sen abortin nimi ei ole muu kuin tappo. "

    ÄLÄ nyt herranjesta enää jauha tätä yhtä ja samaa valhettas :DDD

    Kaikki mikä on laissa sallittua, ei ole välttämättä oikeamielistä ja moraalista.

    Äänestä

  • miten mahtas kirjoitti:

    Mutta se on silti laissa sallittua ja viranomaisten hyväksymää, eli sun pitäis jättää rauhaan ne, jotka lakia ihan asiallisesti noudattaa.

    kaikki mikä on susta väärin niin ei ole muitten mielestä väärin. koita tajuta se.
    vai luuletko tosiaan olevasi väitteinesi AINOASTAAN oikeassa tässä asiassa!
    Abortti on mun mielestä sallittua jos siihen on perustelut. mukavuus siitä on kaukana joten mukavuusabortti on harhaanjohtava nimitys. jos ehkäisy pettää niin siinä ei ole mitään mukavaa tai jos tulee raskaaksi raiskauksesta.
    mikä se abortti sun mielestä sitten on jos se ei olekaan sun mielestä tappo?
    mulla on varmaan lukemisen ymmärtämis häiriö........tai sulla muuttuu ajatus tai siitä kirjoittaminen ja käytettävät termit sitä mukaa kun kirjoitus etenee.
    mulle abortti on raskauden keskeytys. piste. siinä ei tapeta, murhata, tai surmata vaan keskeytetään sikiön kasva/kehitys. ei lapsen vaan SIKIÖN.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    Mutta se on silti laissa sallittua ja viranomaisten hyväksymää, eli sun pitäis jättää rauhaan ne, jotka lakia ihan asiallisesti noudattaa.

    Ei tuu kuulonkaan, sitä kun ei edelleenkään oo mikään pakko pitää hyväksyttävänä ja oikeamielisen moraalin mukaisena!!

    Äänestä

  • m kirjoitti:

    kaikki mikä on susta väärin niin ei ole muitten mielestä väärin. koita tajuta se.
    vai luuletko tosiaan olevasi väitteinesi AINOASTAAN oikeassa tässä asiassa!
    Abortti on mun mielestä sallittua jos siihen on perustelut. mukavuus siitä on kaukana joten mukavuusabortti on harhaanjohtava nimitys. jos ehkäisy pettää niin siinä ei ole mitään mukavaa tai jos tulee raskaaksi raiskauksesta.
    mikä se abortti sun mielestä sitten on jos se ei olekaan sun mielestä tappo?
    mulla on varmaan lukemisen ymmärtämis häiriö........tai sulla muuttuu ajatus tai siitä kirjoittaminen ja käytettävät termit sitä mukaa kun kirjoitus etenee.
    mulle abortti on raskauden keskeytys. piste. siinä ei tapeta, murhata, tai surmata vaan keskeytetään sikiön kasva/kehitys. ei lapsen vaan SIKIÖN.

    edelleen kertoo niille jotka kieltäytyy näkemästä tosiasioita, että aborteissa tapetaan syntymättömiä lapsia. Mukavuusabortti on erittäin osuva nimitys kaikille niille joissa sitä ei ole pakko tehdä jopa kuoleman vakavien terveyssyiden takia, vaan raskaus voitaisiin vallan hyvin viedä loppuun ilman näitä riskejä.

    Äänestä

  • mä saan kirjoitti:

    eli jos abortissa tapetaan syntymättömiä lapsia sun mielestä niin miksi jaksat vauhkota siitä jos sanon että pidät aborttia tappona?
    itse ja muutamat ystävänikin ovat saaneet keskenmenon. en kenellekkään kertonut että lapseni kuoli vaan sain keskenmenon. ystäväni sai keskenmenon viikolla 17, sikiö kuoli sisälle mutta ei tullut ulos ilman kaavintaa.
    missä kohtaa se sikiö on sitten sen arvoinen että se saa samanlaisen hautauksen kun me jo syntyneet ihmiset? sen jälkeenkö kun puhutaan kohtukuolemasta eli silloinkun sikiö on yli 22 viikkoinen?
    älä nyt ymmärrä väärin mutta haen tässä sitä että miksi keskenmenneitä siis myöhäisemmillä viikoilla olevia sikiöitä ei saa sitten haudata samalla tavalla kun jo syntyneitä ihmisiä?
    sun näkemys on että abortissa lapsi tapetaan mutta tiedätkö mikä prosentti ihmisistä pitää tota tietoa vääränä? mistä sinä voit sanoa että se on tosiasia kun et voi hyväksyä sitä kun minä sanon että abortissa ei tapeta syntymätöntä lasta , vaan keskeytetään sikiön kasvu, mutta mitään lasta ei siinä tapeta.

    koska vääristelet jatkuvasti mun sanomisia!! Missään en ole sanonut aborttia tapoksi, vaikka tappamista se kyllä on! Joten mikset itse puhu tappamisesta jos käsität niiden termien eron??
    Ei kai arvokkuus monillekaan sillä ilmene haudataanko joku vai ei? Kyllä kai keskenmenneelle lapsellekin voi saada siunauksen jos sitä menee pyytämään? Monelle on henkisesti todella suuri asia se vaikka lapsi kuolisi pikkuruisena alkiona joka ei edes silmillä erotu muusta vuodosta. Silti tajutaan että jokin pikkuinen elämä oli jo olemassa. Ja kyllä mä oon kuullu että jotkut on haudanneetkin alkionsa esim. tulitikkurasiassa jos on sen/hänet löytäneet.
    Eikä moniakaan aikuisia haudata, eikä se tee niistäkään sen vähempää eläneitä ihmisiä.

    "mistä sinä voit sanoa että se on tosiasia kun et voi hyväksyä sitä kun minä sanon että abortissa ei tapeta syntymätöntä lasta , vaan keskeytetään sikiön kasvu, mutta mitään lasta ei siinä tapeta."

    Voit jankuttaa tätä vaikka maailman tappiin ne laput silmillä, mutta mitäpäs muuta sitten oiskaan sydämen sykkeen, soluhengityksen ja kaikkien elintoimintojen lopettaminen mm. myrkyillä tai elävältä silpoen kuin tappamista? Vai puhummeko kaikesta tappamisesta tästä lähin kasvun/elämän 'keskeytyksenä' että totuus ei ottas sunkaltasille niin koville? :D Sama paska eri paketissa, vaikka kuinka kauniisiin kääreisiin yrität piilottaa :)

    Äänestä

  • jaksan vauhkota kirjoitti:

    "Missään en ole sanonut aborttia tapoksi, vaikka tappamista se kyllä on!"

    Eikö abortti sitten mielestäsi ole tappo?

    itse kuljet laput silmissä jos voit kirkkain silmin väittää että esim raiskauksen, insestin uhrille on parempi vaihtoehto pitää lapsi kun tehdä abortti. tai parempi vaihtoehto on ehkäisyä käyttävälle joka siis ei halua lasta kun ehkäisyä käyttää niin pitää lapsi.
    tappaminen on kyllä ihan sama asia kun tappo, joka on toisen ihmisen hengen riistäminen.
    elä sinä omien ja minä omien mielipiteiden kanssa. mun ei tarvii onneksi hakea hyväksyntää sulta jos teen niin kuin laki antaa tehdä.
    en kenellekkään toivo joutumista tilanteeseen jossa abortin joutuisi tekemään, mutta kun maailmassa voi sattua. ei kai kukaan tahallaan auton allekkaan kävele jollei ole tarkoitus tehdä itsemurhaa. ei kai kukaan tahallaan itseään raskaaksi tee ja sitten tee aborttia.
    kiitän mielipiteistäsi mutta minun kantani aborttiin ei muuttunut yhtään kielteisemmäksi vaikka kuinka olet kirjoittanut lapsen tappamisesta. koitappa jos saat vaikka jonkun muun kääntymään kantaasi!

    Äänestä

  • unen näit :D kirjoitti:

    Ei tuu kuulonkaan, sitä kun ei edelleenkään oo mikään pakko pitää hyväksyttävänä ja oikeamielisen moraalin mukaisena!!

    ''Kaikki mikä on laissa sallittua, ei ole välttämättä oikeamielistä ja moraalista.''

    Tämä on totta. Eikä koske pelkästään aborttia. Muitakin ns. extreme-tilanteita.
    Olen kokenut tämän. Enpä juuri sen takia tästä yhteiskunnasta perusta.

    Kaikki eivät joudu tilanteisiin, jossa tämän saa kokea, mutta murto-osa joutuu.

    Äänestä

  • kommentoin sivusta kirjoitti:

    "Missään en ole sanonut aborttia tapoksi, vaikka tappamista se kyllä on!"

    Eikö abortti sitten mielestäsi ole tappo?

    määritellään juridisesti niin harvemmin sitä kai kovin pikaistuksissa ja ilman etukäteissuunnitelmaa on tehty..?

    Mutta yleisesti määritellen näyttää siltä että se voi sekin olla (synonyymi tappamiselle), jos pelkästään tahallisuus katsotaan sen tunnusmerkiksi.
    Tosin voiko teko olla samaan aikaa tappo ja murha.. eli jos (kun) se on murha, eli siihen sopii tahallisuuden lisäksi murhan tunnusmerkit niin eihän se enää voi olla "vain" tappo.

    Äänestä

  • m kirjoitti:

    itse kuljet laput silmissä jos voit kirkkain silmin väittää että esim raiskauksen, insestin uhrille on parempi vaihtoehto pitää lapsi kun tehdä abortti. tai parempi vaihtoehto on ehkäisyä käyttävälle joka siis ei halua lasta kun ehkäisyä käyttää niin pitää lapsi.
    tappaminen on kyllä ihan sama asia kun tappo, joka on toisen ihmisen hengen riistäminen.
    elä sinä omien ja minä omien mielipiteiden kanssa. mun ei tarvii onneksi hakea hyväksyntää sulta jos teen niin kuin laki antaa tehdä.
    en kenellekkään toivo joutumista tilanteeseen jossa abortin joutuisi tekemään, mutta kun maailmassa voi sattua. ei kai kukaan tahallaan auton allekkaan kävele jollei ole tarkoitus tehdä itsemurhaa. ei kai kukaan tahallaan itseään raskaaksi tee ja sitten tee aborttia.
    kiitän mielipiteistäsi mutta minun kantani aborttiin ei muuttunut yhtään kielteisemmäksi vaikka kuinka olet kirjoittanut lapsen tappamisesta. koitappa jos saat vaikka jonkun muun kääntymään kantaasi!

    se vaan monelle aiheuttaa vaan lisää traumoja, ja kuka tässä edes on pakottamassa ketään lasta ITSELLÄ pitämään?

    "tappaminen on kyllä ihan sama asia kun tappo, joka on toisen ihmisen hengen riistäminen."

    No sovitaan sitten näin ja saat olla mitä mieltä vaan, mutta abortti täyttää kyllä MYÖS murhan tunnusmerkit.. niin, ja tappaminen on yleistermi, joka voi tarkottaa vahingossakin tappamista, kun taas tappo on aina tahallinen.

    "mun ei tarvii onneksi hakea hyväksyntää sulta jos teen niin kuin laki antaa tehdä."

    Niin, turha sitä monilta ois hakeekaan.. ja silti sitä täältä tuskaisella vimmalla anellaan :)

    "ei kai kukaan tahallaan itseään raskaaksi tee ja sitten tee aborttia. "

    Joo, ne ei vaan viitti käyttää ehkäsyjä kun helppo aborttikin on tarjolla..

    Äänestä

  • no jos kirjoitti:

    määritellään juridisesti niin harvemmin sitä kai kovin pikaistuksissa ja ilman etukäteissuunnitelmaa on tehty..?

    Mutta yleisesti määritellen näyttää siltä että se voi sekin olla (synonyymi tappamiselle), jos pelkästään tahallisuus katsotaan sen tunnusmerkiksi.
    Tosin voiko teko olla samaan aikaa tappo ja murha.. eli jos (kun) se on murha, eli siihen sopii tahallisuuden lisäksi murhan tunnusmerkit niin eihän se enää voi olla "vain" tappo.

    "Tappo on tahallisen kuoleman tuottaminen toiselle ihmiselle. Tapolla viitataan lakitekstien ulkopuolella usein myös eläinten surmaamiseen.

    Suomen Rikoslain 21 luvun mukaan:

    Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.

    Tappo on murhaa lievempi henkirikos. Tappoa ei ole yleensä suunniteltu etukäteen. Rikoslaki tuntee myös tappoa lievemmän surman.[1]"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tappo

    "Henkirikosoikeuden lähtökohta on se, että tahallinen henkirikos on tappo. Mikäli sitä pidetään erityisen törkeänä, kyseessä voi olla murha. Vastaavasti erityiset lievennysperusteet voivat tehdä siitä surman. Olennaista kuitenkin on oivaltaa lähtökohta: törkeää tekoa ei tarvitse lähtökohtaisesti yrittää selittää murhasta tapoksi, vaan nimenomaan toisinpäin."

    http://www.heikniemi.fi/kirj/jur/rikos/tappomurha.html

    Eli onko abortti sinusta tappo vaiko ei?

    Äänestä

  • no kyllähän kirjoitti:

    se vaan monelle aiheuttaa vaan lisää traumoja, ja kuka tässä edes on pakottamassa ketään lasta ITSELLÄ pitämään?

    "tappaminen on kyllä ihan sama asia kun tappo, joka on toisen ihmisen hengen riistäminen."

    No sovitaan sitten näin ja saat olla mitä mieltä vaan, mutta abortti täyttää kyllä MYÖS murhan tunnusmerkit.. niin, ja tappaminen on yleistermi, joka voi tarkottaa vahingossakin tappamista, kun taas tappo on aina tahallinen.

    "mun ei tarvii onneksi hakea hyväksyntää sulta jos teen niin kuin laki antaa tehdä."

    Niin, turha sitä monilta ois hakeekaan.. ja silti sitä täältä tuskaisella vimmalla anellaan :)

    "ei kai kukaan tahallaan itseään raskaaksi tee ja sitten tee aborttia. "

    Joo, ne ei vaan viitti käyttää ehkäsyjä kun helppo aborttikin on tarjolla..

    "Joo, ne ei vaan viitti käyttää ehkäsyjä kun helppo aborttikin on tarjolla.. "

    No, ehkäisy voi myös pettää.

    Äänestä

  • kommentoin sivusta kirjoitti:

    "Tappo on tahallisen kuoleman tuottaminen toiselle ihmiselle. Tapolla viitataan lakitekstien ulkopuolella usein myös eläinten surmaamiseen.

    Suomen Rikoslain 21 luvun mukaan:

    Joka tappaa toisen, on tuomittava taposta vankeuteen määräajaksi, vähintään kahdeksaksi vuodeksi. Yritys on rangaistava.

    Tappo on murhaa lievempi henkirikos. Tappoa ei ole yleensä suunniteltu etukäteen. Rikoslaki tuntee myös tappoa lievemmän surman.[1]"

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tappo

    "Henkirikosoikeuden lähtökohta on se, että tahallinen henkirikos on tappo. Mikäli sitä pidetään erityisen törkeänä, kyseessä voi olla murha. Vastaavasti erityiset lievennysperusteet voivat tehdä siitä surman. Olennaista kuitenkin on oivaltaa lähtökohta: törkeää tekoa ei tarvitse lähtökohtaisesti yrittää selittää murhasta tapoksi, vaan nimenomaan toisinpäin."

    http://www.heikniemi.fi/kirj/jur/rikos/tappomurha.html

    Eli onko abortti sinusta tappo vaiko ei?

    jos pelkästään juridiselta kannalta katotaan, ja sopiihan sen tunnusmerkit muutenkin ennemmin murhaan (yleismääritelmään).

    Äänestä

  • eli missä kirjoitti:

    noissa artikloissa sanottiin ettei koske syntymättömiä??

    "Missäpä on se kohta jossa se jokainen lajennetaan koskemaan jotain muutakin kuin henkilöitä joita julistus/sopimus koskee?"

    Pitäskö joillekin vääntää vielä mitä sana 'jokainen' tarkottaa? :D

    Sopimusten/julistusten johdannoissa on ihan yhtä tärkeetä, ja todenmukaista tietoa kuin niissä artikloissakin/ sopimuspykälissä.

    "Pitäskö joillekin vääntää vielä mitä sana 'jokainen' tarkottaa?"

    Ole ystävällinen ja tee se! Kerro mitä tarkoittaa jokainen ihminen juridisessa tekstissä.

    Minä tiedän, että jokainen tarkoittaa ihan kaikkia. Puhutaan siis ihan kaikista ihmisistä.

    Ehkä oleellisempaa onkin, että väännät sanan "ihminen" määritelmän juridisessa tekstissä... Ihan kaikki -mitkä?

    on riippumattomia mistään juridisista teksteistä ja määritteistä! Ihan turhaan yrität nyt hakea oljenkortta taas sieltä rakkasta lainsäädännöstäsi :D

    Äänestä

1. Tehdään rekisteri aborttia vastustavista ja puoltavista henkilöistä.

2. Otetaan käyttöön pakkosynnytys (myös pakko hoidot sun muut, mut jos huumeäiti ei parannu pakko hoidossa, se on sitten voivoi, synnytetään silti)

3. Vauvat heivataan listasta aakkos järjestyksessä aborttia vastustaville henkilöille "pakko hoidettavaksi" sitä mukaan kun niitä syntyy.

Jos ei suostu ottamaan vauvaa, joutuu vankilaan, koska on pakottanut naiset synnyttämään, eikä ota vastuuta teostaan. Henkilön lapset siirtyvät listassa seuraavana olevalle vastustajalle.

(4. Puolustajat pyörittelee sormia ja lyö vetoa kauan vastustajien hermot kestää ;))

Äänestä
  • Oliko himoitsijoille liikaa senkin toteeminen että vapaaehtosia varmaan löytys ihan muutenkin kun vastustajia pakottamalla? :D Ainiin, siihen kaatuu ne sairaat kosto-rankasu-fantasianne... ;D

    Äänestä

  • sairasta hekumointia kirjoitti:

    Oliko himoitsijoille liikaa senkin toteeminen että vapaaehtosia varmaan löytys ihan muutenkin kun vastustajia pakottamalla? :D Ainiin, siihen kaatuu ne sairaat kosto-rankasu-fantasianne... ;D

    Ja taas on asialliset viestit kadonneet, kiitos siitä sinulle.

    Mitä sairasta siinä on sanoa, että joidenkin mielestä epätoivotut alkiot pitäisi siirtää niiden kohtuun, joiden mielestä alkiot ovat toivottuja? Se joka alkion haluaa säästää pitäköön sen itse!

    Äänestä

  • sensuuri jyllää taas kirjoitti:

    Ja taas on asialliset viestit kadonneet, kiitos siitä sinulle.

    Mitä sairasta siinä on sanoa, että joidenkin mielestä epätoivotut alkiot pitäisi siirtää niiden kohtuun, joiden mielestä alkiot ovat toivottuja? Se joka alkion haluaa säästää pitäköön sen itse!

    himoita lapsellisesti jotain pakkosiirto-kostoja niille jotka on eri vaan mieltä abortinsuosijoiden kanssa ;)

    Äänestä

Vai että sillain.

Vastauksia on tullut paljon, kiitos niistä asiallisista.

Minähän korostin, ettei IKINÄ enää ihan realistisesti ajateltuna abortteja voida kieltää. Mutta tuolla kuvitteellisella lakiehdotuksella ajattelin, että ne voisivat vähentyä. Kyllä, kohdassa yksi kaikki suomalaiset peruskoululaiset joutuisivat menemään oikein vaikka luokan kanssa johonkin instituutioon, missä valistettaisiin asioista. Täällä käytäisiin vähän väliä muutaman jakson ajan, jonka jälkeen nuoret saisivat ehkäisynsä. Lääkäri ei siis enää kirjoittaisi: Ehkäisynä e-pillerit, vaan ; Ehkäisynä e-pillerit/kierukka/muu vastaava kondoomi. Myös seksuaalisesta kanssakäymisestä on väitettävä ovulaatioaikana (kursseilla nuorille kerrottaisiin niin, että nuori siis ymmärtäisi tämänkin lauseen kokonaan).

Voi tulla yhteiskunnalle kalliiksi mutta niin myös tulee abortit ja mielenterveysongelmat, jotka voivat seurata synnytyksen jälkeen liian nuorella ja/tai ei-toivotun raskauden jälkeen.

KYSYMYS;
Miksi te joka ketjussa riitelette ihan mielettömistä asioista? Yllättävää huomata, kuinka moni laittaisi raiskatun naisen pakkosynnyttämään.

Äänestä

Joku raja tuohon aborttiin on saatava, esim. tiedän nuorennaisen ammatiltaan lähihoitajan joka on abortoinut lapsensa neljä kertaa koska ei jaksa hakea pillereitä, tai sitten niistä lähtee halut :O voi herran jumala..

Abortti ei ole ehkäisymuoto, siinä sinusta otetaan oma lapsi ulos, omaa lihaa ja verta. Nämä naiset jotka ehkäisystä huolimatta joutuvat tähän kamalaan toimenpiteeseen toivoisin tavallaan jälkihoitona että katsotaan yksilöllisesti sopiva ehkäisy, annetaan ohjeistusta ja tarvittaessa terapeuttista apua koska osalle tämä tuntuu niin kamalalta kuin se todellisuudessa on.

sitten..
Nämä naiset tai pitää sanoa että tytöt jotka ravaa aborteissa niin kierukka pakolliseksi tai jokin muu ehkäisy jonka "unohtaminen" on mahdotonta niin pakolliseksi tai sitten mennään mielentilatutkimukseen empatian puutteen takia!

Äänestä
  • Kamalaa.

    Tutun tuttukin on abortoinut 4 kertaa, ja on vielä vasta 20 paikkeila.

    Minusta tuo on jo niin sairasta, että noilta naisilta pitäisi vielä kyllä kohtu.

    Äänestä

  • Tohtori X kirjoitti:

    Kamalaa.

    Jep ja niiltä miehiltä jotka hänet on raskaaksi pökkinyt pitäisi viedä pallit..ei yhtään vastuuta, pökitään vaan ilman ehkäisyä ja häivytään maisemista...

    Äänestä

  • .................... kirjoitti:

    niiden miesten vika oo jos ämmä on niin tyhmä ettei käytä mitään pillereitä eikä vaadi kumeja, eikä varsinkaan se että hyppää tappamassa lapsia...

    Äänestä

  • eihän se kirjoitti:

    tottakai se on yhtälailla sen miehen vika sanoohan sen järkikin. Pallit pois vaan jos pökitään naisia ilman kumia.

    miehen päätös!! Joten akalta pelkästään kohtu pois.

    Äänestä

  • abortti ei ole kirjoitti:

    miehen päätös!! Joten akalta pelkästään kohtu pois.

    sitte kuitenkaan nainen ei saisi tehdä aborttia jos mies vastustaa eli se on miehenkin päätös eli kyllä miehiltäki pallit pois!

    Äänestä

  • eihän se kirjoitti:

    niiden miesten vika oo jos ämmä on niin tyhmä ettei käytä mitään pillereitä eikä vaadi kumeja, eikä varsinkaan se että hyppää tappamassa lapsia...

    miks aina naisen tulis kantaa vastuu ehkäsystä? ja mun mielestä kortsun käyttö on miehen vastuulla, eihän mieskää ny niitä pillereitä sille naiselle syötä... kyl jokainen järkevä mies tajuaa tosipaikan tullen että nyt tarvitaan kortsua, miks naisen pitäis niit erikseen vaatia tai muistuttaa miestä... haloo. järjenkäyttö on toki sallittua.

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    sitte kuitenkaan nainen ei saisi tehdä aborttia jos mies vastustaa eli se on miehenkin päätös eli kyllä miehiltäki pallit pois!

    pitäs tietysti saada tehä sekä abortti että mieheltä pallit pois :D

    No ketähän siinä pitäs rangaista ja mistä että lapsen annetaan elää?

    Äänestä

  • safhigkdfjgsdjg kirjoitti:

    miks aina naisen tulis kantaa vastuu ehkäsystä? ja mun mielestä kortsun käyttö on miehen vastuulla, eihän mieskää ny niitä pillereitä sille naiselle syötä... kyl jokainen järkevä mies tajuaa tosipaikan tullen että nyt tarvitaan kortsua, miks naisen pitäis niit erikseen vaatia tai muistuttaa miestä... haloo. järjenkäyttö on toki sallittua.

    luulla että nainen syö pillereitä jos ei vaadi kumiakaan. Tai vaikka ettei nainen oo helpolla raskaakstulevaa sorttia, sehän on naisen asia eikä mies kehtaa välttämättä sellasia alkaa kyseleen vaan luottaa siihen että nainen tietää mitä tekee.

    Äänestä

  • mies saattaa kirjoitti:

    luulla että nainen syö pillereitä jos ei vaadi kumiakaan. Tai vaikka ettei nainen oo helpolla raskaakstulevaa sorttia, sehän on naisen asia eikä mies kehtaa välttämättä sellasia alkaa kyseleen vaan luottaa siihen että nainen tietää mitä tekee.

    no ei pidä vaan luulla vaan kysyä asiasta suoraan. ja jos kyseessä on yhden illan juttu/lyhyt suhde niin tietysti kondomiakin pitää käyttää sillä eihän pillerit taudeilta suojaa.
    ehkäisy koskee sekä miehiä että naisia, miks kaikki ajattelee että se on vaa naisten juttu..huoh.

    Äänestä

"MUTTA abortista seuraisi steriilisaatio, jos olet yli 20-vuotias, eikä abortille ole muuta syytä kuin se, ettei nainen halua."

20 vuotias on liian nuori steriloitavaksi. Hän voi vielä myöhemmässä elämässään haluta saada lapsia, joten tämä ehdotuksesi on todella huono ja se viittaa siihen, että tarkoituksena olisi vain halu rangaista naista siitä, että hän on päätynyt aborttiin. Miksei vastaavasti naisen raskaaksi saattanutta miestä steriloida? Sitäpaitsi 2000 luvun yhteiskunnassa emme voi pakottaa ketään strerilisaatioon vastoin tahtoaan. Ihmisoikeuksien mukaan jokaisella on oikeus omaan ruumiiseensa. Myös meillä naisilla, vaikka se kuinka joitakin miehiä kismittääkin. Jotkut kaipaavat takaisin niitä aikoja kun mies vielä omisti naisen ja sai tehdä mitä lystää.

Äänestä
  • abortista pitäis rankaista sitä joka siihen on päättäny mennä! Ei miehellä siihen on mitään osaa eikä arpaa (jollei oo painostanu siihen).

    Äänestä

Miksi aborttiin menijää pitäisi rangaista? Entäpä tämän naisen elämä? Tottakai miehellä on 50 prosenttia osuutta siihen, että nainen ylipäätään tuli raskaaksi. Haloo, missä olit biologian tunnilla? Kun mies saa siemensyöksyn naisen sisällä, siittiöt pääsevät munasolun luokse ja näin nainen raskautuu.

Äänestä
  • Raskaakstulo on täysin eri tapahtuma kun abortti!! Vain pieni osa raskauksista päättyy aborttiin (josta NAINEN on vastuussa, EI Mies). Onneksi.

    Äänestä

  • no haloo!! kirjoitti:

    Raskaakstulo on täysin eri tapahtuma kun abortti!! Vain pieni osa raskauksista päättyy aborttiin (josta NAINEN on vastuussa, EI Mies). Onneksi.

    Niin, joidenkin mielestä mies ei ole vastuussa yhtään mistään ;)...kunhan vaan heiluttelee kikkeliään missä huvittaa seurauksista piittaamaatta. nainen sittte joutu kantamaan kaikki seuraukset...eli kyllä jos naista rangaistaan niin sitte pitää rangaista sitä miestäkin. Ehkä siinä kasvais miestenkin halut pitää huolta jälkikasvustaan kun uhkana on pallien menetys.

    raskaudesta, EI abortista!! Eli mistä pitäs rankaista pallien poistolla?? Eihän naiseltakaan vahinkoraskauden takia kukaan oo kohtua pois vaatimassa?!

    Äänestä

ei naista missään nimessä saa rankaista, mutta tämä pakko ehkäisy olisi hyvä siis jos kyseessä on aborttia toistuvasti tarvitseva.

Näille naisille jotka tulevat raskaaksi vaikka on ehkäisy niin jälkihuoltoa, katsotaan sopiva ehkäisy ja todella painotan sitä henkistä apua!

Mutta nämä moraalittomat pikku likat joille abortti on ehkäisy niin pakko ehkäisy.
Kyllähän synnärilläkin laitetaan kierukka niille joiden ei toivota enään tekevän lapsia(sos. huollon päätöksellä)

Äänestä
  • Ja entäs sitten nämä moraalittomat nuoret pojat ja miehet? Miksi he eivät ole mistään vastuussa?

    Äänestä

Joo kyllä se nyt vaan on niin, että ihan yhtälailla ne miehetkin on ehkäisystä vastuussa, jos penskoja ei haluta!

Meillä ainakin maksetaan puokkiin pillerit, vaikka minä niitä vain syön. Minä taas pidän huolta että ne kanssa syödään (puhelimessa aina muistutus) ja ne harvat kerrat jos on unohtunut, kerron tietysti miehelle että se on nyt semmonen juttu et joko käydään hakemassa kortsuja tai jalat pysyy ristissä.

Ei sitä voi olettaa, että se on vain jomman kumman kontolla se ehkäisystä huolehtiminen. Raskaaksi tulemiseen tarvitaan aina kaksi!

Äänestä

Voi herrajumala! Jokainen, lukuunottamatta sairaita tai täysin päihderiippuvaisia, yli 20-vuotias VOIsi huolehtia lapsestaan, nyt, tässä yhteiskunnassa.

Naisella olisi siis oikeus valita, pitääkö lapsen vai tekeekö abortin, josta seuraa sterilisaatio. Tämä vähentäisi abortteja lisäen vastuuta, ei riskien ottamista, ja ratkaisisi myös niitten naisten ongelman jotka eivät lapsia haluakkaan.

Tässähän sallittaisiin abortti, joten mikä ihmeen ongelma sulla on ?? Jos aikoo myöhemmin tehdä lapsia ja 'nyt ei vaan ole oikee hetki', mikä on muuten täyttä soopaa, pitää kyllä lapsensa ja myös näin ollen olisi muutenkin kelpovanhempi, sillä aikoi kuitenkin hankkia penskoja myöhemmin.

Tämä olisi loistojuttu.

Äänestä
  • Ja mitä tulee miesten vastuuseen, lukiko kukaan kohtaa 6.?

    Siinä kutakuinkin annettaisiin miehelle sananvaltaa abortin suhteen. Eli jos isä haluaisi lapsen, ja allekirjoittaisi sen, että on täysin valmis hoitamaan lasta vaikka yksin, ja lapsen isän taustat tutkittaisiin, seuraisi naiselle tästä pakkosynnytys, jos isä todetaan kykeneväksi hoitamaan lasta, tämän päätöksen siis tekisi joku 'ylempi taho'

    Asia toimisi kuitenkin myös toisinpäin. Jos isä ei halua kantaa vastuutaan tulevasta lapsesta tulisi hänen maksaa ensinnäkin muhkean korvaussumman siitä äidille, jonka hän on paksusksi pannut, ja maksaisi elatustukea seuraavat 20 vuotta. Voisi olla myös streriilisaatio paikallaan. Hänen ei kuitenkaan tarvitse olla virallisesti isä, eikä läsnä lapsensa elämässä.

    Äänestä

  • Tohtori X kirjoitti:

    Ja mitä tulee miesten vastuuseen, lukiko kukaan kohtaa 6.?

    Siinä kutakuinkin annettaisiin miehelle sananvaltaa abortin suhteen. Eli jos isä haluaisi lapsen, ja allekirjoittaisi sen, että on täysin valmis hoitamaan lasta vaikka yksin, ja lapsen isän taustat tutkittaisiin, seuraisi naiselle tästä pakkosynnytys, jos isä todetaan kykeneväksi hoitamaan lasta, tämän päätöksen siis tekisi joku 'ylempi taho'

    Asia toimisi kuitenkin myös toisinpäin. Jos isä ei halua kantaa vastuutaan tulevasta lapsesta tulisi hänen maksaa ensinnäkin muhkean korvaussumman siitä äidille, jonka hän on paksusksi pannut, ja maksaisi elatustukea seuraavat 20 vuotta. Voisi olla myös streriilisaatio paikallaan. Hänen ei kuitenkaan tarvitse olla virallisesti isä, eikä läsnä lapsensa elämässä.

    Minustakin sosiaalisten syiden vuoksi tehtävän abortin käytäntöjä pitäisi jotenkin muuttaa eikä se saisi olla liiaan helppo "ehkäisykeino". Kuitenkin sterilisaatio on liian brutaali ja toimii ns. "rangaistuksena" abortista varsinkin jos kyseessä on nuori ihminen. Abortista ei tule rangaista naista eikä miestäkään tällaisilla alkukantaisilla keinoilla vaan on mietittävä muuta. Ensisijaisesti yhteiskunnan tulee lähteä tukemaan lapsiperheitä ja tehdä lapsiperhe-elämä mahdolliseksi varmistamalla ihmisten työllistyminen ja elatusmahdollisuudet jo nuoresta alkaen.

    Nykyinen käytäntö ja aborttilaki ovat hyviä eikä niitä tule muuttaa, mutta niiden kohdalla jotka tekevät useita abortteja olisi syytä miettiä. Hyväksyn jos ihminen tekee 1. kerran abortin sosiaalisista syistä, mutta en ymmärrä enempää. Jos lapsia ei halua missään tapauksessa tehdä niin silloin täytyy myös huolehtia ehkäisystä. Jos taas nuorena tulee vahingossa raskaaksi ja tietää joskus haluavansa perheen, tulee se mahdollisuus nuorelle sallia ja säilyttää.

    Äänestä

Enpä tiedä, miten tuo tupla/tripla-ehkäisy käytännössä toimis. Tuplaehkäisy kylläkin varmasti, esim. e-pillerit naisella ja miehellä kondomi. Mutta esim. kierukka e-pillerit... eikö tuommoisista hormonipaukuista mene kroppa jo ihan sekaisin ja käykin niin että sitten kumpikaan hormonaalinen ehkäisy ei toimi, kun elimistössä on liikaa hormoneja tms.

Äänestä
  • pitäs saada takasin markkinoille ja helpommin saataviks! Lisävarmuutta sekin tois muihin yhdistettynä. Eli jos ois e-pillerit kortsu pessaari ( mahdollisesti vielä molempien sterilaatio) niin on se nyt jumaliste kumma jos siitäkin vielä läpi sikiää!

    Äänestä

Tarkoitinkin siis Esimerkiksi;
E-pillerit, kondoomi, seksistä pidättäytyminen hyvin mahdollisena ovulaatioaikana kaikille miehille e-pillerit käyttöön niiden markkinoille tullessa. Jos kortonki puhkeaa, hae jälkiehkäisy e-pillereistä huolimatta.

Melkoisen 100 prosentin ehkäisy minusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tohtori X kirjoitti:

Hei! Olen lukenut tätä palstaa välillä, sillä asia herättää itsessäni hyvin voimakkaita, ristiriitaisia tunteita. Välillä ajattelen, miten aborttien määrää saisi vähennettyä, kuitenkin ilman puoskareita, itsemääräämisoikeuden loukkaamista ja ns. sovinismia.

1.) Otettaisiin suoraan tupla- tai vaikka triplaehkäisy käyttöön, johonka neuvottaisiin jo peruskoulussa, ehkäisy- ja nuorisoneuvolassa annettaisiin suoraan kaikki lääkkeet. Koulussa ja näissä 'nouvoloissa' voitaisiin pitää ainakin kaksinkertaisesti tunteja selvittääkseen nuorille seurauksia ja ehkäisyn käytön opettelemista ja sen tärkeyden osoittamisesta. Toki tässä yhteydessä voitaisiin kertoa myös alkion kehityksestä.

2.) Abortin tulisi olla sallittua, jos kyseessä on raskaus, joka aiheuttaisi tulevalle äidille hengenhädän.

3.) Tulisi olla sallittua myös siinä tapauksessa, jolloin sikiö on niin epämuodostunut tai muulla tavalla vammainen, ettei hän selviäisi kohdun ulkopuolella synnytyksen jälkeen tai kokisi vain suurta kipua muutaman päivän ajan/viikon/kuukauden ajan ja kuolisi. Eli siis sikiön/vauvan vakavat sairaudet.

4.) Raskaus on saanut alkunsa brutaalissa päällekäymisessä tai insestistä. Tällöin emme voi, VAIN mitenkään voi ketään pakottamaan synnyttämään, sillä nainen ei ole vastuussa siitä, se ollaan häneen 'pakolla' laitettu. Moraaliset syyt siis.

5.) Aborttia ei tulisi kieltää muissa tapauksissa, MUTTA abortista seuraisi steriilisaatio, jos olet yli 20-vuotias, eikä abortille ole muuta syytä kuin se, ettei nainen halua. Minusta on ainakin tympeetä, ettei steriilisaatiota saa ennen 30 ikävuotta, sillä on monia naisia, jotka eivät todellakaan halua ikinä lapsia, eikä siinä ole minusta mitään pahaa, tämä vaan kuuluu nyky'trendiin'.

Täällä ainakin puhuu moni nainen, ettei ikinä lapsia vain halua ja ei vain saa vielä steriilisaatioata.

Ja sitten naisille, jotka tekevät abotin ja vuoden päästä taas tulevat raskaaksi ja pitävät, tämä alentaisi kynnystä abortoimiseen. Tai naiset, jotka abortoivat monia kertoja. Se loppuisi.

Monet väittelee täällä alkion/sikiön ihmisarvosta. No, asiahan on kuitenkin aina niin, että jokainen alkanut elämä on Ainutlaatuinen organismi, jollaista ei ikinä ollut, eikä ikinä tule olemaan. Ja älkää hyvät ihmiset alko vertailemaan tätä muihin eläimiin, sillä tässä yhteiskunnassa olemme heidän yläpuolella, eiväthän eläimet tai vaikkapa kakkutaikinat tee aborttia. Tuo nyt vaan sen varalta kun olen lukenut jotenkin liian naurettavia ja tekaistuja vertauksia.

Tämä olisi siis kutakuinkin oma lakiehdotukseni. Sitä toki pitäisi vielä hioo, tuo kohta 5. saattaa olla monelle liikaa, minusta taas inhimmillistä, sillä eihän abortteja voi ikinä kieltää enää kokonaan. Se on tämän hetken todellisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu