"Heikki Lampela totesi muiden muassa että ihminen voi saada jo syntymässään tietynlaisen luonteen, jonka puitteissa hän käyttäytyy ja menettelee tietyissä tilanteissa tietyllä tavalla eikä suhtaudu oikealla tavalla toisten kärsimykseen. Hän myös totesi, että ei lähtisi päämiestensä kanssaan iltaoluelle, koska asiakkaaseen on syytä pitää tietty ammatillinen etäisyys. Hän otti kantaa myös rikoksentekijän ihmisoikeuksiin Suomessa.
- On ne siinä mielessä niin hyvät, että kyllä nyt voidaan sanoa että Suomi on rikoksentekijöiden paratiisi. Tässä moni joka on tehnyt rikoksen, niin päähuomio kiinnittyy pois siitä mitä ne on tehneet, vaikka leikanneet joltain pään irti. Vaan aletaan katsoa hänen oikeuksiaan että onko niitä joltain osin loukattu. Se tekee tästä ihmisestä entistä enemmän kasvattaa häntä kieroon. Siitä tulee röyhkeaä ja ylimielinen eikä se halua ottaa enää vastuuta mistään, Heikki Lampela kertoi Maria!-ohjelman haastattelussa"
Jos puolustusasianaja sanoo näin, kun yleensä tuollaista voisi kuvitella syyttäjän kertovan, niin rikoslait on aika muuttaa todella radikaalisti. lait säätää edelleen Eduskunta. Muistakaa äänestää Persuja, joka on ainoa puolue, joka on halukas rangaistusten radikaaliin koventamiseen.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Persut on täynnä rikollisia.
Älä koko ajan todista sitä samaa, että olet täydellinen typerys. Kyllä me uskotaan vähemmälläkin. Persut ei ole täynnä rikollisia vaan täynnä poliiseja ja lakimiehiä ym tämän kansan älykköainesta. Kepu,demarit, kokoomus ja rkp täyttyvät rikollisista samoin kuin niiden äänestäjätkin.
KIITTÄKÄÄ VIHERVASEMMISTOTERRORISTI,LÄSKITISSI BRAXIA TÄSTÄ KAIKESTA.
olleet perseestä ennen Braxiakin (vaikka hän tekikin myymälävarkausista laillisia).
Suurin syyllinen on tietenkin Oikeuslaitos. Esimerkiksi törkeän pahoinpitelyn maksimirangaistus on 8 vuotta (vain onko peräti 10V).
Kuulostaa oudolta, koska jatkuvasti saa lukea jonkun saaneen törkeästä pahoinpitelystä 2-4 vuotta vankeutta, josta istuu puolet, jos on ensikertalainen. Oikeuslaitos käyttää siis minimirangaistusta. Miski?
Ainut keino Oikeuslaitoksen ja rikollisten allianssin nujertamiseen on minimirangaistusten merkittävä nosto. Eduskunta säätää lait. Vain PS on valmis rikoslain radikaaliin uudistamiseen.