on maailmalla jokapäiväistä. Nyt tuli esiin se, mitä tapahtuu jenkkien vankiloissa koko ajan.
Venäjä ja Kiina tekevät samaa mutta sieltä tuskin mitään kuvia koskaan saadaan. Meno on vielä synkempää.Ei ole mitään ihmisoikeuksia.
Vain pohjoismaissa ja pohjois- Eurooopassa noudatetaan jonkinverran ihmisoikeuksia, täällä harjoitetaan henkistä väkivaltaa mitä on sitten vaikeampi paikantaa.
Miksi Suomen hallitus ei ota voimakkaammin kantaa ja Eurooppa. Välit poikki Usan kanssa olisi paikallaan(sinisilmäistä).
Eikös jenkit jossain vaiheessa sanoneet ettei vangeista saa esittää häpäiseviä kuvia. Mihin sekin unohtui?
Saa nähdä laittavatko jenkit edes omia vankiloitaan tutkintaan tämän seurauksena.
Pahoin pelkään ettei mikään muutu, korkeintaan öljy kallistuu, eikä arabimaihin uskalla matkustaa kun on taas pahan kerran möhlitty.
Arabimaillta ainakin pitäisi laajana rintamana pyytää anteeksi.Vaikka ei se mitään hyvitä.
Miten tälläisesta konfliktista päästään ulos rakentavasti?
CIA n ainoa sääntö on aina olut ettei ole mitään sääntöjä. Joten eikö tämä kaikki ollut tiedossa . Maailma vain ummisti silmänsä, vapaaehtoisesti.Kunnes ei enään voi sitä tehdä. Sodan tarkoitushan on laillinen tappaaminen eikä tappaa voi satuttamatta toista ihmistä. Sen ainakin kaikki tietävät ja hyväksyvät.
Oikeastaan on kai niin ettei länsi niinkään ole huolissaan näistä kidutetuista vangeista, vaan omasta tahriintuneesta maineestaan? Näinhän se taas menee? Vai mitä?
Venäjä ja Kiina tekevät samaa mutta sieltä tuskin mitään kuvia koskaan saadaan. Meno on vielä synkempää.Ei ole mitään ihmisoikeuksia.
Vain pohjoismaissa ja pohjois- Eurooopassa noudatetaan jonkinverran ihmisoikeuksia, täällä harjoitetaan henkistä väkivaltaa mitä on sitten vaikeampi paikantaa.
Miksi Suomen hallitus ei ota voimakkaammin kantaa ja Eurooppa. Välit poikki Usan kanssa olisi paikallaan(sinisilmäistä).
Eikös jenkit jossain vaiheessa sanoneet ettei vangeista saa esittää häpäiseviä kuvia. Mihin sekin unohtui?
Saa nähdä laittavatko jenkit edes omia vankiloitaan tutkintaan tämän seurauksena.
Pahoin pelkään ettei mikään muutu, korkeintaan öljy kallistuu, eikä arabimaihin uskalla matkustaa kun on taas pahan kerran möhlitty.
Arabimaillta ainakin pitäisi laajana rintamana pyytää anteeksi.Vaikka ei se mitään hyvitä.
Miten tälläisesta konfliktista päästään ulos rakentavasti?
CIA n ainoa sääntö on aina olut ettei ole mitään sääntöjä. Joten eikö tämä kaikki ollut tiedossa . Maailma vain ummisti silmänsä, vapaaehtoisesti.Kunnes ei enään voi sitä tehdä. Sodan tarkoitushan on laillinen tappaaminen eikä tappaa voi satuttamatta toista ihmistä. Sen ainakin kaikki tietävät ja hyväksyvät.
Oikeastaan on kai niin ettei länsi niinkään ole huolissaan näistä kidutetuista vangeista, vaan omasta tahriintuneesta maineestaan? Näinhän se taas menee? Vai mitä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
..kehitys kulkee vääjäämättä kohti natsien julmuuksia ja ne ihmiset tälläkin palstalla ovat siitä vastuussa, jotka eivät välitä tai jopa vähättelevät tai puolustelevat kidutuksia ja julmuuksia. Ihmiskunta ei ole muuttunut, hirveydet odottavat aina tilaisuuttaan. Aika tulee näyttämään, että otteet kovenevat. Jo nyt tehdään erilaisia sopimuksia, joiden nojalla USA painostaa muita valtioita luovuttamaan USA:n terroristeiksi epäilemiä henkilöitä jenkkeihin. Seuraavassa vaiheessa, tai jo nyt, terroristin käsite laajenee, yhdysvaltain ajamaa maailmanjärjestystä ja talousjärjestelmää vastustavat voidaan luokitella terroristiksi ja tulemme näkemään päivän, jolloin "yhhteiskunnan vihollisia" taas pidätetään ja viedään kuulusteltavaksi = kidutettavaksi toiseen maahan, joka hallitsee kaikkea.
tulevaisuudesta, luultavasti oikea kuitenkin.
Nyt se sitten tiedetään,että miksi ja mihin ne sitä syytesuojaa niin kovasti kansalaisilleen vaativat.
Herää kysymys,että oliko nämä toimintatavat jo silloin usa:n johtajien tiedossa ja näitä toimintatapoja silmälläpitäen sitä niin kovasti vaadittiin.
...kidutukset ovat olleet systemaattisia ja johdettuja ja Irakin pidätetyistä on 90% vangittuna ilman näyttöä syyllisyydestä mihinkään.
USA:n taktiikka on ilmeisesti se, että se vangitsee suuria määriä ihmisiä melko sattumanvaraisesti ja kiduttaa kaikkia siinä toivossa, että joukosta löytyy vastarinnasta jotain tietäviä. Varmaan se toimiikin tuohon tarkoitukseen, mutta samalla syyttömien kidutukset saavat kansan vihan kääntymään amerikkalaisia vastaan.
sitten jo tiedettiin (ja itsekin kirjoittelin) miten Wolfowitch ja kumppanit olivat suunnitelleet koko homman. Tämäkin meni ihan niinkuin tanssi á la Hitler kenenkään asiaan puuttumatta...se on kummallista ja niinkuin sanoit niin varmaa on ettei meno tästä parane kun kerran mistään ei ole mitään opittu. Eikä haluta oppia.
Ihmisen ahneudesta kai tässä on kyse.Meidän suomalaistenkin ahneudesta. Suomen hallituksen pitäs sanoa että olemme kansana ahne, emmekä voi tehdä mitäään koska emme halua vaarantaa saavutettuja etuja. Pitäs sanoa asiat niinkuin ne ovat. Se olisi reilua.
Kauppapoliittiset syhteet merkitsee enemmän kuin vaika islamilaisen ihmisen kärsimys.
Ei kukaan estänyt Hitleriäkään etukäteen. Jälkipuheet käydään omantunnon rauhoittamiseksi.
en ole aikaisemin Ressuna täällä kirjoittanut.
Pelkkä sattuma. Tiedoksi. muutan sen vaikka vt.Ressuksi
Suomi ja eurooppa ei halua katkaista suhteitaan minkään syyn takia USA:han varsinkaan suomi.
Kauppa ei saa kangerrella sellaisten asioiden takia kuin sota tai kidutus, jos se ei meitä koske.
Meidän tulee vaalia hyviä suhteita rapakon taakse, vaikka mikä olisi.
Maailma on kääntymässä stasi-linjalle.
Jenkkejä ei todellakaan hävetä muu, kuin että kidutukset paljastui maailmalle.
Nyt sitä koetetaan paikata tutkimalla väärinkäytöksiä irakin vankiloissa ja afganistanissa.
Mutta kuitenkaan muut ei taida joutua vastuuseen kuin rivisotilaat.
Kidutussyytösten oikeellisuus pitää ensin tutkia tarkkaan,tarvittaessa kovinkin keinoin.
Oletko koskaan kuullut sarkasmista?
kidutuksen kannattaja totuuden esille tuomiseksi?
Herttakin alkaa suosia kovia otteita, kun Suvi-Anne Siimeskin ne hyväksyisi nopean toiminnan sotilaiden taholta.
Vähitellen alamme ymmärtää USA:n käyttämää taktiikkaa vain kovia otteita kunnioittavia muslimitaistelijoita kohtaan! :)))
Osuisipa Suomen tyhmyys sen omaan nilkkaan, jos me yksipuolisesti sanoisimme välimme poikki USA:n kanssa sen tekemien virheiden takia!
Saman tien meidän pitäisi suhteellisen puolueettomana maana sanoa välimme poikki myös Venäjän kanssa sen Tshetsheniassa tekemien kidutusten johdosta ja Kiinan kanssa sen omia kansalaisia ja tiibettiläisiä kohtaan tekemien kidutus-ja kuolemnantuomioden takia.
Tuo tie veisi meidät poikkeuksellisen eristäytyneeksi valtioksi maailman maiden joukossa.
Puolustusministeri Seppo Kääriäinen lausui muutenkin viisaassa ja asiantuntemusta osoittavassa haastattelussaan aamuisessa Lauantaiseura-ohjelmassa, että Suomi ylläpitää pitkällä tähtäimellä hyviä suhteita molempiin Suomelle tärkeisiin suurvaltoihin, Yhdysvaltoihin ja Venäjään.
Silloin eivät erilliset virheet, joita toki molemmat ovat tehneet ja taatusti tulevat tekemään myös vastaisuudessa, saa horjuttaa vuosikymmenien aikana rakennettuja hyviä suhteitamme äkkipikaistuksissa tehdyillä päätöksillä.
Suurvaltana on aina vaikeaa toimia loukkaamatta jonkun valtion tai kansan tunteita.
Meidän on helppoa pienenä kansakuntana säilyttää hyvät suhteemme kaikkiin ilmansuuntiin, jos emme ala käyttäytyä kuin norsu posliinikaupassa.
Rikkominen onnistuu helposti, korjaaminen onkin sitten vaikeampaa...
Miten pientä valtiota voidaan verrata norsuun posliinikaupassa?
---
Kääriäisestä tosin olen samaa mieltä. Paranee vanhetessaan.
---
Pitäisi varoa loukkaamasta heikompaansa, ei niinkään vahvempaansa. Eikö tämä ole kristillistä etiikkaa?
vaan, että joskus tämä kaikki tulee lännen maksettavaksi tavalla tai toisella. Eikö islamilaisen maailman kanssa haluta tulla toimeen muutoin kuin alistamalla tai hyväksikäytön kautta.
Olemmehan saaneet arabeilta kulttuurimme.Heitä ei kuitenkaan pidetä arvokkaina ihmisinä samalla tavalla kuin valkeita länsimaisia. Heillä on arvoa vain sen verran kuin länsi voi hyötyä heidän luonnonvaroistaan.
No, ainakin usassa toivotaan (ehkä turhaan) on sen verran tervettä väestöä että heidän varassaan on nyt se miten pitkälle he hyväksyvät kaikenlaisen väkivallan käytön ym.
Olen pettynyt ihmisen kykenemättömyyteen avoimeen, julkisuuden kestävään, oikeudenmukaiseen toimintaan ja haluttomuuteen tehdä niin.
Kaikkea toimintaa leimaa pelkuruus ja omanedun tavoittelu, melkein kaikilla elämän osalueilla.
Minä petyin ihmiskunnan oppimattomuuteen sodan läksyistä jo aikuiseksi kasvaessani, sillä sodan jälkeisten vuosien pikkupoikana kuvittelin, että YK toimii siten, että minkäänlaisia sotia ei enää hyväksyttäisi missään päin maailmaa.
Jo kommunistien toiminta sotien jälkeen alkoi romahduttaa haaveitani N-liiton levittäessä "rauhanaatettaan" tankkien voimalla kaikkialle Itä-Eurooppaan sekä Aasiaankin, ja viimeisetkin toivonrippeet karisivat Unkarin ja Tsekkoslovakian kansannousujen väkivaltaiseen tukahduttamiseen v.-56 ja -68.
Ikäänkuin asian vahvistukseksi käytiin aikoinaan myös Korean sota, arabien hyökkäyssodat Israeliin ja Vietnamin sota, puhumattakaan viime vuosikymmenien Iranin ja Irakin välisestä sodasta, N-liiton Afganistanin sodasta, Venäjän suorittamasta Tshetshenian kansanmurhasta ja USA:n kahdesta Irakin sodasta.
Kun näiden lisäksi lasketaan kymmeniä paikallisia sotia ja taisteluita ja ikäänkuin pisteenä i:n päälle vielä terroristien aiheuttama sota terrorismia vastaan, alkaa tosissaan uskoa siihen perimätietoon, että Kainin tehtyä veljessurman hänen tappamishalunsa siirtyi rangaistuksena koko ihmiskunnan päälle.
Historia on masentavimmillaan kertoessaan sodista kautta koko ihmiskunnan olemassaolon ajan!
Israelilaiset terroristit hyökkäsivät Palestiinassa Iso Britanniaa vastaan aloittaen maa rosvoilun, joka on jatkunut tähän päivään asti.(arabit eivät hyökänneet Isrelia vastaan)