Psykologinen trilleri Black Swan on ohjaaja Darren Aronofskyn 5. pitkä elokuva.Ohjaaja ei ole tehnyt vielä yhtäkään hutia,joka ei olisi katsomisen arvoinen elokuva.
Aronofosky on myöntänyt ettei hän tiedä baletista mitään.Baletti onkin elokuvassa lähes sivuseikka,sillä tarinaa on tärkeämpi kuvata kuin baletin teknisiä hienoksia ja se myös näkyy elokuvan lopun hengästyttävässä visuaalisessa rytmissä.Eihän elokuva olisi onnistunut mitenkään,jos elokuvan balettitanssia joutsenlampea oltaisiin kokonaisuudessaan esitelty,siitähän olisi tullut yli kolmen tunnin mittainen eepos,joka olisi pahasti väljistänyt elokuvan tiivistä kerrontaa.Ja kukapa sitä sipsuttelua jaksaisi katsoa kolmea tuntia?
Elokuvan henkilöhahmo tanssija Nina Sayer jota Natalie Portman esittää uransa parhaana roolityönään.Elokuvan teemana kuvataan nuoren naisen viattomuuden julmaa kadotusta sekä siihen kuuluva seksuaalista vastoin käymistä itsensä kanssa.Balettitanssi itsessään sopii hyvin tähän asiaan,sillä itse tanssi kuvaakin fyysisellä tavalla tunteiden kuohuntaa.Isollakankaalla nähtynä elokuva toimiikin tunteiden myllerryskenttänä.Nina Sayerin taistelu joutsenlammen pääosasta koituu hänelle kohtalokkaaseen muutosvaiheeseen henkisellä saralla,jolloin mieli rupeaa järkkymään arvaamattomalla tavalla.Tämän psykologisen tantereen kuvauksen Aronofsky osaa mestarillisella tavalla,vaikka kohtauksissa on joitakin tyypillisiä KAUHU efektejä,niin kuitenkaan ne eivät riko kokonaisuutta,vaan enemmänkin kuvaavat Ninan herkkää olemusta todella tehokaasti.
Ensimäinen sana mikä tulee mieleen elokuvasta on -mestariteos.
ymmärrettävää ettei elokuvasta välitetty baletin asiantuntija piireissä,sitä itseään balettia ei paljolti elokuvassa nähdäkkään,muttei se haittaa baletista tietämättömien elokuvallista elämystä millään tavalla.
Outoa että tämän jälkeen Darren Aronofsky on kiinnitetty sarjakuvafilmatisoinnin Wolwerinen ohjaajaksi,ettei vaan hollywoodin syöverit tuhoaisi Aronofskyn mestarillista luovuutta?
TÄHTIĤ¤¤¤¤
Black Swan (2010)
3
183
Vastaukset 3
- Oli kyllä huono leff
Oli surkea tekele. Kaukana mestariteoksesta. puoli tähteä , niin juonen kuin ohjauksen kohdalta
- ...
Piinaavan pitkäveteinen ja tylsä elokuva joka kuvaa balettitanssijan ankeaa arkea. Välillä tanssitreeneissä, kotona, nukkumassa, treeneissä, kotona, nukkumassa, taas treeneissä. Oho välillä baarissakin, ja taas kotona, nukkumassa, treeneissä jne. Vaaditaan sitkeitä hermoja että tämän jaksaa loppuun asti katsoa, ja koko elokuvan ajan vain toivoo että saisi jo loppua. Voi välillä ottaa pienet päiväunetkin niin aika kuluu nopeammin, unettava tilulilu-balettimusiikki soi melkein jatkuvasti taustalla.
- mandalay
Minusta se oli upea. Jos Ninan herkkä olemus ja pirstoutuva minuus ei kosketa niin saa olla aika tunteeton. Mutta meitä on moneksi, voihan olla ettei baletin maailma ei kiinnosta miehiä. Mutta balettihan on siinä vain raami, se mitä siinä kerrotaan työelämän vaativuudesta ja uhrautumisesta uralle voisi olla yhteydessä johonkin muuhunkin alaan. Ikärasisimistahan siinä on myös kyse mitä suurimmissa määrin, monellakin alalla nuoruus on valttia ja "ikäraakit" saavat tehdä tilaa tuoreimmille kasvoille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1292089
- 51999
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160877Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 77720
- 53627
- 67626
- 59616
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.145612Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e134572Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520- 52513
- 4509
- 6504
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.156480Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463