Mari Kiviniemen (KEPU) puheet euromaiden rahavastuista näyttävätkin osoittautuvan kyseenalaisiksi.
Kiviniemi ei ole puhunut totuudenmukaisesti Suomen rahavastuista euroalueen vakausrahastossa. Vanhanaikaisesti sanottuna Kiviniemi valehteli tästä asiasta tiedotusvälineille viime viikolla.
Kun 440 miljardin vakausrahasto otetaan kokonaisvaltaisesti käyttöön, eli rahasumma nousee 250 miljardista 440 miljardiin, se edellyttää [rahavastuiden] nostamista. Näin on kerrottu englantilaisissa, saksalaisissa ja ruotsalaisissakin lehdissä.
Pääministeri Kiviniemi valehteli viikonlopun euroalueen kokouksen jälkeen, että Suomen vastuu ei kasva.
Saksalainen Bild-lehti kirjoittaa, että Saksan on taattava jopa 250 miljardia aiemmin luvatun 123 miljardin euron sijasta.
Se tarkoittaa Suomellekin määrän tuplaamista kahdeksasta miljardista 16 miljardiin.
Kristillisten Bjarne Kallis ihmettelee Puheenvuoro-blogissaan Kiviniemen puheita suhteessa saksalaislehtien tietoihin.
- "Jos saksalaisten vastuu kasvaa, on lopputulos sama kaikille euromaille. Eduskunnassa tullaan varmasti käymään debattia tämän kysymyksen tiimoilta ennen eduskuntatyön päättymistä", Kallis kirjoittaa.
Voihan tietysti olla, että Minkki-Mari ei ymmärtänyt yhtään mitään mitä EU-kokouksessa puhuttiin. Eihän Kiviniemi ole näitä välkyimpiä.
Kiviniemi valehteli tiedotusvälineille Suomen takausvastuista!
19
191
Vastaukset
- Mestari Fuchs
Taas yksi sammakko tämän Minkki-Marin suusta.
- näin on näreet
kiviniemi- jäätteenmäki linja se kepun tiellä pitää, mitä tulee totta puhumiseen...
- Tota noin
Joko Suomen eduskunta on tehnyt asiasta päätöksen? Vai puhuiko Kiviniemi sittenkin totta?
- Ihmetellen??
Kertokaa missä on päätetty ja mitä?
Näyttää kovasti, että valtiovarainministerit eivät ole päässeet sopuun teidän päätetyiksi väitetyistä asioista - Jo riittää!
Kiviniemi on täysi pelle. Hän ei ilmeisesti EU:n huippukokouksessa ymmärtänyt mistä puhuttiin. Ei ole Minkki-Mari mikään hengen jättiläinen.
- maitotonkka
Kiviniemi ja Katainen yrittivät ketkuilla nimien vetelemisen takauspapereihin vaalien yli, mutta käry kävi !
Jos edukunta ei heille anna tänään epäluottamuslausetta, se tulee varmasti vaaleissa.- Juhakossi
Kiviniemi on liian suurissa saappaissa. Hänen kykynsä eivät riitä pääministerin viran hoitamiseen. Jopa Matti Vanhanen alkaa näyttää Kiviniemen rinnalla älyköltä.
- annas olla kun....
jopas vitsin murjaisit....
- Wallu Walgren
Ei saa sanoa, että Mari Kiviniemi valehteli. Pitää sanoa: Mari Kiviniemi puhui muunneltua totuutta.
- Tuure Juhola
Suomalainen europarlamentarikko myös osoitti Minkki-Marin valehdelleen tässä(kin) asiassa.
- Nyt järki käteen
Kiviniemi puhuu mutta ei sano mitään, ei vastaa kun kysytään ja EU kokouksissa sanoo asiat toisin kuin kotosuomessa.
Miten tälläinen henkilö voi olla pääministeri?!
Toisaalta, jos kansalaisista 2/3 osaa ei edes tiedä hallituspuolueita (äsken julkaistun tutkimuksen mukaan) ei ihme, että pääministerikin on mitä on... - Poronkusta
Kiviniemen oli ehdottomasti pitänyt heti luvata 30 miljardia lisätukea ja lopettaa Suomelle häpeäliset neuvottelut. Miksi me pihistellään, summa on helppo kerätä suurituloilta veroina.
- Sorsu Pessu
Näihin Kiviniemen valheisiin se Kepu kompastui vaaleissa.
- Niin tai näin
Onko muka uutinen, että kepuli valehtelee? Kiviniemen tapauksessa saattoi asiaan vaikuttaa myös se toinen kepulainen ehtymätön voimavara, tyhmyys.
- C.G.E. Mannerheim
Uutinen olisi jos kepuli kerrankin puhuisi totta.
- _
:
- O.O.
koskapa kepulainen ei valehtelisi?
- Nokia Lumia
Ainoa aika kun kepulainen ei valehtele on se kun kepulainen nukkuu.
- utelias vonkaaja.
Hei onko marin namussa karvoja?? vai kiitorata sheivattuna??
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2619328IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its3146504Verinen koira
Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?691513Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61361Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.881157- 1091141
Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?
Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut72983Mopokeulija
Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin43828Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !
Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus23726MUISTATTEKO SEN?
Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk311718