Raamattu on inhimillinen, ei jumalallinen kirja.

2 artikla

Kristillisestä perimätiedosta

Kristillinen perimätieto muodostaa kristillisen sanoman perustan. Sanoma levisi aluksi suullisesti. Suullisen tradition rinnalle kehkeytyi vähitellen kirjallinen traditio. Raamattu on keskeinen osa kirjallista traditiota. Raamattu on historiallinen kirkon kirja. Se heijastaa omaa aikaansa. Kirjoittajat tulkitsevat siinä kristillistä sanomaa oman ymmärryksensä ja kokemuksensa mukaisesti.

Raamattu on inhimillinen, ei jumalallinen kirja. Varhaiskristityt kirjoittivat kristillistä perimätietoa muistiin inhimillisesti ja kokosivat myöhemmin oman ymmärryksensä mukaan tietyt kirjoitukset Raamatuksi.

Kristillinen perimätieto ei ole kaikessa luotettavaa historiankuvausta, vaan eri aikojen teologista tulkintaa Jeesuksesta. Varhaiskristityt muokkasivat vapaasti perimätietoa Jeesuksesta ja lisäsivät siihen historiaa ja mielikuvitustaan yhdistellen uutta ainesta omien teologisten tulkintojensa tueksi.

Kristittyjen tehtäväksi eri aikoina jää esittää oma tulkintansa Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tulkintoja, vaan ainoastaan erilaisia Jeesus-tulkintoja. Klassiset teologiset tulkinnat ovat edelleen vaihtoehtoisia tulkintoja uusien rinnalla.

Nykypäivän ihminen voi tulkita kristillistä sanomaa uudella perinteistä poikkeavalla tavalla. Meillä on paljon enemmän tietoa käytettävissämme kuin varhaisajan kristityillä tieteen kehityksestä johtuen. Emme voi enää olla pakotettuja seuraamaan vanhentuneita tai järjenvastaisia dogmeja. Sitä paitsi varhaiskristityt tulkitsivat jatkuvasti Jeesuksen sanomaa uudelleen uusien kokemusten myötä. Hermeneuttinen työskentely tyrehtyi kuitenkin vähitellen. Vahva kirkkojärjestys ei antanut enää tilaa erilaisille tulkinnoille. Kirkkopoliittiset valtataistelut merkitsivät lopullista tuhoa kirkon dogmaattiselle uudistukselle viimeistään 100-luvulla jKr.


3 artikla

Kristillisen sanoman tulkinnasta

Kristinusko on moniarvoinen ja monitulkintainen uskonto. Kristillisen sanoman erilaisia tulkintoja Jeesuksesta ei pidä pelästyä, vaan pitää rikkautena. Kirkossa on suvaittava erilaisia näkemyksiä ja lakattava kannattamasta puhdasoppisuutta, yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa. Ei ole olemassa oikeita eikä vääriä tulkintoja, vaan vain erilaisia Jeesus-tulkintoja. Jumala hyväksyy rakkaudessaan ja hyvyydessään erilaiset tulkinnat Jeesuksesta.

Kristityt ovat alusta alkaen aina esittäneet erilaisia ajankohtaisia tulkintoja Jeesuksen sanomasta omien kokemustensa ja ymmärryksensä mukaan omassa kulttuuriympäristössään. Niinpä meillä on neljä erilaista evankeliumia Raamatussa yhden ainoan sijasta. Erilaisista tulkinnoista huolimatta kaikki Jeesuksen seuraajat ovat yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä. Kaikki kristityt yhdessä muodostavat erilaisine Jeesus-tulkintoineen katolisen kirkon.
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Niinkuin on hehkuva rauta, et voi sanoa onko pelkästään rauta tulessa vai tuli raudassa, koska molemmat ovat totta. Samoin on Jumalan Sana, Raamattu, ihmiskäden kautta kirjoitettu, mutta Jumalan Hengen johtamana, siis kokonaan inhimillinen ja kokonaan jumalallinen.

Raamatun Sana kirjoitettu Sana on itse Jeesus Kristus, Jumala ja Isä ja Henki. Raamattu ei ole mikään kirja, vaan elävä kirja. Sen pyhät kirjoitukset eivät ole ohmisen omin neuvoin selitettävissä, vaan Pyhän Hengen kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pasitoi kirjoitti:

2 artikla

Kristillisestä perimätiedosta

Kristillinen perimätieto muodostaa kristillisen sanoman perustan. Sanoma levisi aluksi suullisesti. Suullisen tradition rinnalle kehkeytyi vähitellen kirjallinen traditio. Raamattu on keskeinen osa kirjallista traditiota. Raamattu on historiallinen kirkon kirja. Se heijastaa omaa aikaansa. Kirjoittajat tulkitsevat siinä kristillistä sanomaa oman ymmärryksensä ja kokemuksensa mukaisesti.

Raamattu on inhimillinen, ei jumalallinen kirja. Varhaiskristityt kirjoittivat kristillistä perimätietoa muistiin inhimillisesti ja kokosivat myöhemmin oman ymmärryksensä mukaan tietyt kirjoitukset Raamatuksi.

Kristillinen perimätieto ei ole kaikessa luotettavaa historiankuvausta, vaan eri aikojen teologista tulkintaa Jeesuksesta. Varhaiskristityt muokkasivat vapaasti perimätietoa Jeesuksesta ja lisäsivät siihen historiaa ja mielikuvitustaan yhdistellen uutta ainesta omien teologisten tulkintojensa tueksi.

Kristittyjen tehtäväksi eri aikoina jää esittää oma tulkintansa Jeesuksesta ja hänen sanomastaan. Ei ole olemassa oikeita tai vääriä tulkintoja, vaan ainoastaan erilaisia Jeesus-tulkintoja. Klassiset teologiset tulkinnat ovat edelleen vaihtoehtoisia tulkintoja uusien rinnalla.

Nykypäivän ihminen voi tulkita kristillistä sanomaa uudella perinteistä poikkeavalla tavalla. Meillä on paljon enemmän tietoa käytettävissämme kuin varhaisajan kristityillä tieteen kehityksestä johtuen. Emme voi enää olla pakotettuja seuraamaan vanhentuneita tai järjenvastaisia dogmeja. Sitä paitsi varhaiskristityt tulkitsivat jatkuvasti Jeesuksen sanomaa uudelleen uusien kokemusten myötä. Hermeneuttinen työskentely tyrehtyi kuitenkin vähitellen. Vahva kirkkojärjestys ei antanut enää tilaa erilaisille tulkinnoille. Kirkkopoliittiset valtataistelut merkitsivät lopullista tuhoa kirkon dogmaattiselle uudistukselle viimeistään 100-luvulla jKr.


3 artikla

Kristillisen sanoman tulkinnasta

Kristinusko on moniarvoinen ja monitulkintainen uskonto. Kristillisen sanoman erilaisia tulkintoja Jeesuksesta ei pidä pelästyä, vaan pitää rikkautena. Kirkossa on suvaittava erilaisia näkemyksiä ja lakattava kannattamasta puhdasoppisuutta, yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa. Ei ole olemassa oikeita eikä vääriä tulkintoja, vaan vain erilaisia Jeesus-tulkintoja. Jumala hyväksyy rakkaudessaan ja hyvyydessään erilaiset tulkinnat Jeesuksesta.

Kristityt ovat alusta alkaen aina esittäneet erilaisia ajankohtaisia tulkintoja Jeesuksen sanomasta omien kokemustensa ja ymmärryksensä mukaan omassa kulttuuriympäristössään. Niinpä meillä on neljä erilaista evankeliumia Raamatussa yhden ainoan sijasta. Erilaisista tulkinnoista huolimatta kaikki Jeesuksen seuraajat ovat yhden, yhteisen ja saman kirkon jäseniä. Kaikki kristityt yhdessä muodostavat erilaisine Jeesus-tulkintoineen katolisen kirkon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu