Montako kertaa olette pahimmillaan tai parhaimmillaan yrittäneet

Suorittaa jotain kurssia tai tenttiä? Onko normaalia, jos on jo kolmatta kertaa yrittämässä erästä kurssia?

Tai no, tilanteeni on se, että en viime vuonna päässyt erään kurssin tentistä läpi. Ensimmäisen uusintatentin aikaan minulle tuli este ja toisesta uusintatentistä tuli hylsy. No, koska kurssi nyt järjestetään kokonaan uudelleen, niin päätin osallistua sille.

Kuulin eräältä toiselta opiskelijalta, että hän olisi yrittänyt läpäistä kyseisen kurssin tenttiä jo viidettä kertaa. Voiko olla mahdollista?
81368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Meillä on TKK:lla eräs lehtori, jonka mielestä ensimmäisellä kerralla ei saa päästä läpi, koska silloin ei osaa vielä tarpeeksi hyvin. Kaverini pääsi tämän luennoiman pakollisen kurssin läpi 8. kerralla, itse pääsin jo kolmannella.

Äänestä

Voi olla mahdollista, jos on umpilaiska ja yrittää pelkästään muutamilla harvoilla tärpeillä.

Äänestä

Eräs iso 5ov/10op matematiikan kurssi teetti minulle paljon töitä sekä murhetta. Pääaineeni ei ole mitenkään matemaattinen, mutta siihen on liitetty mukaan 3 pakollista matematiikan kurssia, ja tuo iso kurssi oli niistä isoin ja vaikein. 2 ensimmäistä kurssia pääsin juuri ja juuri läpi, mutta tuon viimeisen kurssin kaikista kolmesta tentistä sain hylätyt vaikka olin osallistunut luennoille ja tehnyt ne laskut mitä olin aina osannut. En ole matematiikassa oikein koskaan pärjännyt, lukiossakin oli lyhyen matikan keskiarvo jotain vähän reilut 6. Seuraavana vuonna en sitten enää jaksanut käydä tuon kurssin luennoilla kun olin ne jo kertaalleen käynyt ja niitä luentoja oli melko paljon, joten yritin päästä kurssin pelkällä lopputentillä läpi. Kävin seuraavan kolmen vuoden aikana n.2 kertaa joka vuosi yrittämässä päästä tentin läpi ja viimein se sitten onnistuikin. En usko että minä noita asioita olisin yhtään sen paremmin hallinnut kuin silloin kun kurssia ensimmäistä kertaa kävin, vaan ihan varmasti proffa päästi minut säälistä läpi kun aloin jo valmistumaan.

Äänestä

Tentinpitäjänä ryhtyy kyllästyttämään, kun samalle jäännöserälle pitää täsmälleen saman tentin kolme kertaa peräkkäin ja kolmannellakin kerralla joku onnistuu hankkimaan tentistä hylsyn. Silloin vika on kyllä jossakin muussa kuin tentissä tai tentin pitäjässä.

Äänestä
  • No aika laiska tentinpitäjä on jos ei jaksa edes uutta tenttiä joka kerralle tehdä.

    Äänestä

  • Opiskelijat hyödyntävät ainoastaan omia oikeuksiaan.

    Itse olen menossa saman tentaattorin tenttiin jo kolmatta kertaa lyhyen ajan sisällä. Meillä ei ole rajoitettu tenttien uusimiskertojen määrää lainkaan, sekä hyväksyttyä että hylättyä tenttiä on oikeus uusia niin monta kertaa kuin haluaa, tosin ainoastaan niinä tenttipäivinä, kun on kyseisen kurssin tenttipäivä.

    Ennen vanhaan meillä oli kuulemma ollut sellainen sääntö, että jos ei kolmannella tenttikerralla päässyt läpi, niin sitten ei aivan heti päässytkään uudelleen tentaattoria kiusaamaan. Mutta nykyään tuokin rajoitus on poistettu eikä tenttien uusimiskertojen määrää ole rajoitettu.

    Äänestä

  • öfööööklfnjfnjnsdvkj kirjoitti:

    No aika laiska tentinpitäjä on jos ei jaksa edes uutta tenttiä joka kerralle tehdä.

    Miksi pitäisi olla uusia kysymyksiä, kun entistenkään vastauksia ei viitsitä ottaa selville?

    Äänestä

Pari kurssia on tullut käytyä kahteen kertaan. Eräs isompi kirjatentti on ollut sellainen, että olen nyt neljättä kertaa menossa tekemään sitä. Kirjapakettiin kuuluu kymmenen teosta ja vain yksi kiinnostaa edes hiukan. Kaikkien muiden lukeminen ja opettelu on jokseenkin yhtä miellyttävää, kuin päänsä tunkeminen mehiläispesään.
Tentti olisi ihan hyvä saada tehtyä -ja läpi, sillä toivoisin saavani paperit ulos laitokselta vielä tänä keväänä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kertokaas kirjoitti:

Suorittaa jotain kurssia tai tenttiä? Onko normaalia, jos on jo kolmatta kertaa yrittämässä erästä kurssia?

Tai no, tilanteeni on se, että en viime vuonna päässyt erään kurssin tentistä läpi. Ensimmäisen uusintatentin aikaan minulle tuli este ja toisesta uusintatentistä tuli hylsy. No, koska kurssi nyt järjestetään kokonaan uudelleen, niin päätin osallistua sille.

Kuulin eräältä toiselta opiskelijalta, että hän olisi yrittänyt läpäistä kyseisen kurssin tenttiä jo viidettä kertaa. Voiko olla mahdollista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu