Hienoa IDEAPARK

Tosi hieno juttu että saadaan iso Ideapark Lapualle! Lisää tulee työpaikkoja ja ihmisiä, jotka poikkeavat täällä Lapualla.

Todella hienoa työtä Lapuan päättäjillä! Ei näitä niin vain saada paikkakuniille.
761701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Hieno homma, että Kehittyvien Maakuntien Suomi ry. toimii ja vaalirahaa saa eduskuntavaalejen alla taas.

Äänestä
  • Sulla on varmaankin selvä näyttö vaalirahoista vs lapuan idepark!?

    Äänestä

Ei ollut asiat muuttunut miksikään. Ei tietoa aikataulusta, vuokralaisten kanssa
neuvotellaan. Aiva samoin kuin viimeiset 10vuotta. Tuskin toteutuu ikinä.

Äänestä
  • Kauppalehden keskustelukommentteja aiheesta:

    Ei ole mitään järkeä tappaa paikallisissa kylissä olevia kauppoja tämmöisellä konseptilla, jonne täytyy paikallisten autoilla vähintään kymmeniä kilometrejä.
    Lempäälän Ideaparkki huokuu tyhjyyttään arkisin, ainoastaan viikonloppuisin on selvästi enemmän ihmisiä - asukasmäärä Pirkanmaan alueella on kuitenkin ihan toista kuin Pohjanmaalla.

    Eiköhän yksi sekatavarakauppa 60 kilometrin päässä eli Tuurissa riitä tuonne Pohjanmaalle. Saisivat viranomaiset puuttua näihin älyttömyyksiin.
    simila 15.3.2011 13.42 vastaus nimimerkille KL.fi

    Kukakohan tuolla on asiakas? Meinaako Sukari tosissaan, että Lapua, Kauhava jne pikkukylien ostovoima riittää? Seinäjoelta eikä Vaasasta tuonne ei eksy kukaan. Kyseinen paikka ei ole edes mikään liikenteen ohiajopaikka, johon pohjoiseen menevät turistit pysähtyisivät.
    kapta 15.3.2011 13:48 vastaus nimimerkille: KL.fi

    Ja kukaan ei mainitse sanallakaan kenen rahoilla, nimittäin kukaan yksityinen sijoittaja ei laita euroakaan noihin parkkeihin, kun tutustuu tuottolaskelmiin, vaan ehkäpä eläkerahastojen ekonomeja voi jymäyttää.
    maniman1 15.3.2011 13:53 vastaus nimimerkille: KL.fi

    Parkki siis näivettyvälle Lapualle, vaikka vieressä on kukoistava Seinäjoki. Nurmo olisi ollut logistisesti parempi paikka. Turha ajelu kiihdyttää ilmastonmuutosta.
    Makro 15.3.2011 13:59 vastaus nimimerkille: KL.fi

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9728235

    Äänestä

  • lainauksia kirjoitti:

    Kauppalehden keskustelukommentteja aiheesta:

    "Kukakohan tuolla on asiakas? Meinaako Sukari tosissaan, että Lapua, Kauhava jne pikkukylien ostovoima riittää?"

    Tyhjyyttään tulee paikka viikolla kumisemaan, enintään viikonloppuna riittää asiakkaita. Ja jos ihmisille tulee kokemus tyhjästä paikasta, kuka sellaiseen haluaa mennä yksistään ja silmätikkuna olemaan. Väestöpohja ei tule riittämään hehtaarihallin ylläpitoon.

    Äänestä

  • näin se menee kirjoitti:

    Ei Sukarin tartte mitään luulla sillä eihän hän kanna taloudellista riskiä kauppojen kannattamisesta vaan ne sata yritystä jotka sinne tulee kantavat sen riskin ja maksavat Sukarille vuokran ja vaikka ei kaikki kauppapaikat olisi käytössäkään niin siltikin kiinteistö tulee kannattamaan siitä pitää yritysverotus huolen poistoineen ja etuuksineen.

    kesko yhtenä suurena on mukana, pitäähän kokovartalojohtaja Halmesmäen saada kotikonnuille kunnon kauppa kesälomavisiittejä varten :)

    Nyt ei tartte maakunnastakaan ajella Lapuan ohi Sjoelle ostoksille vaan saa jäädä puolitiehen ideaparkiin, hyvä hyvä :)

    Äänestä

Kumpa kunnanpamput saisi vielä neuvoteltua IKEAN siihen viereen niin konsepti olisi valmis, meinaan MENESTYSKONSEPTI , ei tarttisi Lapuan enää huolehtia kuntaliitoksista, tulis uusia asukkaita ovista ja ikkunoosta ja koko ympäröivä maakunta saisi nostetta.
...ja härmäläisiä harmittaisi entistä enemmän kun piti kauhavan tuppukylään liittyä...

toivotaan, toivotaan

Äänestä

Keskustelupalsta? Sama henkilö (Seinäjoelta?) keskustelee itsensä kanssa.

Äänestä
  • näin mäkin vähä luulen, kateellinen seinäjokinen kun on, niin on ihmettelevinään et miten kannattaa tänne rakentaa... se vaan on niin että moni seinäjokinen käy nyt sitten lapualla kaupassa, eli taitaa asiat kääntyä päälaelleen entiseen menoon verrattuna ;)

    Äänestä

Pääasia on että maakunta kasvaa ja kehittyy, uudet yritykset kaikessa mittakoossa ovat tervetulleita, kilpaileehan Seinäjoen KOMIA kaupunkiseutu (johon myös Lapua kuuluu) muiden kasvukeskuksien kanssa kärkisijoilla! Muuttoliike seudulle kertoo omaa myönteistä kieltään, enkä usko että mikään pikkukylän kauppa siitä kuolee, vaikka yksi vetovoimatekijä maakuntaan saadaankin lisää - päinvastoin.

Äänestä

Paavo eduskuntaan ja ajamaan Ikaeaa Ideaparkin viereen!

Meidän on uskottava taloudelliseen nousuun, muuten koko maa on konkursissa.

Hyvä lapua, hyv'ä Ideapark!

Äänestä

Kyllä ottaa koville jollekin seinäjokelaiselle! Lapua ja Sukari kyllä hoitavat homman. Paikkakunnan vetovoima sen kun kasvaa. Hyvä Lapua!

Äänestä

Onkohan tälläisissä hankkeissa kukaan laskenut, mikä vaikutus tuolla
on olemassa oleviin palveluihin. Käykö tässä niin - jos toteutuu - että
Lapuan keskusta on kohta autio ja kenties tulevat työpaikat menetetään
toisaalla.
Ja kuten tuolla edelläkin joku toteaa, edelleenkin kyseessä on hanke,
jonka varmasta toteutumisesta ei vielä kukaan tiedä,

Äänestä
  • Eihän siellä lapuan keskustassa ole muutenkaan mitään.Mitenkähän sieltä loputkin kaupat katoaa.

    Äänestä

Ja työpaikkansa mahdollisesti menettäneille tulee riittämään hommia Ideaparkissa.

Äänestä

Tosi heinoa juttu tuo ideapark! Tietysti muut kadehtii, sehän on selvää. Seinäjokiset pelkää! ja vaasalaiset pelkää myös että tähän samaan syssyyn vielä IKEA tuleekin näille main..:):)

Oikein hienoa että tulevaisuudessa myös vaasasta ja seinäjoelta tullaan tänne ostoksille. Samalla sitten käydään muutenkin "kylillä".

Onhan tämä tuhannen taalan paikka lapualle ja lapualaisille.

Äänestä

Yksi asia on varma,eli Ikea ei tule minnekkään ideaparkkiin. Ikealla on oma kauppakeskuskonsepti Ikano. Kuopioon on tällä viikolla aloitettu rakentamaan kyseistä Ikea/Ikano aluetta yhteensä n. 100 000 neliötä. Ikealla on pitkällä olevat suunitelmat Vaasan kanssa.

Äänestä

IKEA ei tule Ideaparkkiin, mutta sen viereen voi kylläkin tulla. IKEA on neuvotellun Vaasan kanssa, mutta meri on ongelma. Nyt on varmasti sielläkin mietinnän paikka... Ikanolla ei olisi kilpaileva Ideaparkin kanssa vaan toisinpäin.

Äänestä
  • Just näin, jos teet Vaasan ympärille harpilla ympyrän jonka säde olisi esim 60 km niin suuri osa harpin sisustaa olisi vettä ja silakoita mutta teeppä sama ympyrä Lapuan ympärille niin siihen mahtuu asukkaita aikas paljon ja joka paikasta etelä-pohjanmaata , samoinkuin rannikoltakin olis lyhyt matka ostoksille.

    Äänestä

  • Kuulkaas kultaset, ei se toimi noin. Lapuan pinta-ala ilman meriä ja muita on 730 km2 ja asukkaita löytyy 14 000. Vaasassa vastaavasti 180 km2 ja 60 000. Vaasaa ympäröivä Mustasaari on yhtä suuri kuin Lapua, mutta porukkaa on enemmän. Ei merellä taida olla merkitystä vaan sillä, missä porukat asuu.

    Kannattaa muistaa, että Ikeassa on isoilla palleilla porukkaa, jotka on lähtöisin Vaasan seudulta. Tuskin ne Etelä-Pohjanmaata puffaa kauppapaikaksi...

    Äänestä

  • Kledju kirjoitti:

    Kuulkaas kultaset, ei se toimi noin. Lapuan pinta-ala ilman meriä ja muita on 730 km2 ja asukkaita löytyy 14 000. Vaasassa vastaavasti 180 km2 ja 60 000. Vaasaa ympäröivä Mustasaari on yhtä suuri kuin Lapua, mutta porukkaa on enemmän. Ei merellä taida olla merkitystä vaan sillä, missä porukat asuu.

    Kannattaa muistaa, että Ikeassa on isoilla palleilla porukkaa, jotka on lähtöisin Vaasan seudulta. Tuskin ne Etelä-Pohjanmaata puffaa kauppapaikaksi...

    Logistisesti ajatellen Lapua tai Seinäjoki on IKEAn paikka Pohjanmaalla, jos se tänne nyt yleensäkään tulee. Yksinkertainen asia vain on se, että IKEAllakin tiedetään, että Seinäjoen talousalue on ajanut Vaasan ohi ja Vaasan talousalueen vetovoima on noin 110000 asukasta, Seinäjoen alueella vastaava luku on noin 215000, se vain on fakta. Kun asiaa ajatellaan pidemmälle, mm. Kokkolasta on lyhyempi Lapualle kuin Vaasaan, samoin Keski-Suomesta (merkittävästi) lyhyempi. IKEA meni Kuopioon, mutta jo heti Ääneköskelta alkaen IKEAlle tultaisiin Lapualle, Jyväskylästä mennään jo Tampereelle. Kyllä Ideaparkin kokoinen ostoskaupunki vetää monia toimijoita...

    Äänestä

  • välkommen! kirjoitti:

    Valtatie 19 on lännen ainut pääväylä pohjoiseen ja sieltä pois eli liikennettä riittää, laskentaakin on varmaan tehty, mistähän sais lukuja paljonko autoja /tunti tai vrk liikkuu maantiellä lapuan kohdalla ?
    Eli sen on just sitä potentiaalista ostovoimaa jolla saadaan kauppa kannattavaksi ja miksi ihmeessä Ikeakaan menisi johonkin Vaasan syrjäkylään kun kunnon kauppapaikkojakin on tarjolla vilkkaasti liikennöidyn tien varrella, lähellä on vielä kuntokeskus ja huvipuisto jotka molemmat on oman alansa vetovoimatekijöitä.

    Äänestä

  • hentun liisa kirjoitti:

    Kateus on kamala asia ja vissiin ainoa, joka ajaa Seinäjoen seutua eteenpäin.

    Vaasassa on varakasta vientiteollisuutta -> suuremmat palkat -> enemmän rahaa tuhlattavaksi noin 20 %. Pohjanmaalla väestö kasvaa, Etelä-Pohjanmaalla kutistuu. Lukekaa tilastoja. Kannattaako joku Ikea lyödä keskelle köyhien eläkeläisten käpykylää? Bensan hinta kun vielä kohoaa niin pitkät ostosmatkat ei houkuttele edes pihejä pohjalaisia.

    Seinäjoki ei ole oikeasti kovin vetovoimainen. Sinne muuttaa hurjat määrät jo eläkkeelle jääneitä. Onnea vaan vanhushoidon sun muun järjestämisessä. Kaupanmyyjien pikkupalkoista sitä verotettavaa tuloa hurjasti syntyykin...

    Äänestä

Ikea bygger i Närpes!

Äänestä

Katsotaan sanoi Putkinen ja Putkinen oli viisas mies....
Kukapa olisi uskonut että ideapark tulisi Lapualle. Itse ajattelen että kunhan Ikea tulisi etelä-pohjanmaalle.

Äänestä

Kuulostaa uskomattomalta, että Ideapark on tulossa Lapualle. Aikamoinen yllätys! Mutta positiivinen sellainen. Todella hyvä juttu. Kehitystä ja rakentamista tarvitaan! Lapua nousuun! Seinäjokisetkin pääsevät sitten Lapualle ostoksille.

Äänestä
  • Onko liikemies Toivo Sukari ja Masku Kiintestöt Oy luotettava sopijaosapuoli Lapuan kaupugille ? Sukarilla liene joitan keskeneräisiä asioita oikeuslaitoksen kanssa vireillä ja syyteharkinassa.

    Äänestä

Turha pelätä Lapuan keskustan autioitumista. Kyllä se meille sopii että keskustasta tulee puistomainen kylä ja liikenne ja meteli siirtyy Ritamäelle. Ei täältä sinne ole kuin kävelymatka. Toivottavasti ei taas joku kotikontu äryy vastusta.

Äänestä

vittu sinne tarttekkaa mistää seinöjoelta tulla porukkaa. tekis siihe edes jonkunäkösee kauppakeskuksen ettei tartte lähtiä seinäjoelle ostoksille. ja tohon kommenttiin että sinne joudutaan autoilemaan. vittu haloo lapualla asuu enemmän porukkaa lähempänä sitä novaparkin suunniteltua aluetta kun keskustaa. ne joille keskusta on lähempänä ostakoot maitonsa jatkossakin sieltä.

Äänestä
  • kun se ei todellakaan ole kaukana keskustasta muutenkaan tämä novaparkin alue niin miksi tästä tehdään numeroa. mitä semmoset 70 vuotiaat tota niin kamalasti vastustaa. te ehditte kuolla ite ennemmin kun ne liikkeet keskustasta.

    Äänestä

Eikö sen keskon pitänyt olla cittareineen tässä mukana, mitä sille on tapahtunut? paljon ennemmin olisin ottanut sen cittarin kun tusinan kalliita vaate ja huonekaluliikkeitä. Ei ne täällä tule menestymään.

Äänestä
  • no et sitten tainnut lukea uutisia ja infoa kunnolla kun
    tollaasia kommentoit !

    eli muistin virkistyksesksi

    -POHJANMAAN SUURIN KAUPPAKESKUS - 53 000 neliötä

    - SUOMEN 7 SUURIN KAUPPAKESKUS

    - vastaa 10 eps-toria (s-joki)

    - 2 koskikeskusta (tre)

    - k-citymarket tulee noin 6000 neliötä

    - 99 muuta liikettä

    - useita ravintola ja syömäpaikkoja / kioskeja / grillejä

    - 2500 autopaikkaa

    - 400 - 500 kaupan työpaikkaa

    - 3 miljoonaa kävijää / vuosi

    - 8000 -9000 kävijää / vrk ( ka)

    liikkeitä joiden tulo hyvin mahdollinen

    CLAS OHLSON

    H&M

    ISKU

    MASKU

    EXPERT

    FINLAYSON

    HESBURGER

    JACK & JONES

    KOTIPIZZA

    K-KENKÄ

    LINDEX

    SEPPÄLÄ

    SUBWAY

    BODY SHOP

    UNIKULMA

    VEIKON KONE

    ALKO

    INFO KIRJAKAUPPA

    sekä iso joukko Lapualaisia liikkeitä siirtyy kyseiseen kauppakeskukseen

    Äänestä

Hienoa, että Ireaparkki nyt Lapualle. Aina pitää osata nähdä sekä positiiviset että negatiiviset seikat. Seinäjoellehan tämä on erinomainen uutinen. Aina valitetaan maakunnista tulevien tekemistä liikenneonnettomuuksista Seinäjoella, nyt tilastot saadaan kaunistumaan, kun lapualaiset saadaan pidettyä kotikaupassaan. Lapuan Ideaparkissa on ireaa. Toivon todella, että eripuraiset eteläpohjalaiset eivät nyt tätä menisi torberoimaan valituksillaan, sillä nyt alkaa valitusrumba! - Tampereen Ideaparkki on muuten puolet isompi, Lapualle tulee siitä tynkä. Mutta hyvä se lapualaisillekin jotain murusia on heittää.

Äänestä
  • Jee, onko jo tietoo mitä kauppoja tulee Citymerketin lisäksi. Tilaa tuossa hallissa on lähes kuusi kertaa enemmän kuin uudessa Hyllykallion Prismassa, joten kyllä kauppoja mahtuu. Mitään lähellekkään vastaavaa ei ole Seinäjoella, eikä Vaasassa.

    Äänestä

  • Faktaa pöytään: Lempäälän 1.kerroksen pinta-ala on 54700 neliötä, 2. kerros (vain huonekaluliikkeitä tai vapaata liiketilaa) 42 000 neliötä. Lapualle ei Skanskan esitteen mukaan tehdä kuin ravintolamaailma 2. kerrokseen eli fyysisesti Lempäälän ja Lapuan Ideaparkit ovat lähes saman kokoisia.

    Äänestä

  • onko se nyt ilouutinen seinäjokeilaisille kuulla että kolarointi jatkuu samaan tapaan kuin aiemminkin, mutta kun lapualaiset ei enää käy seinäjoella, niin on myönnettävä että seinäjokelaisia ne kolaroijat ovat. valitusrumbaa ei tule, koska kaava on jo valmis.

    Äänestä

  • jepujeep kirjoitti:

    Jee, onko jo tietoo mitä kauppoja tulee Citymerketin lisäksi. Tilaa tuossa hallissa on lähes kuusi kertaa enemmän kuin uudessa Hyllykallion Prismassa, joten kyllä kauppoja mahtuu. Mitään lähellekkään vastaavaa ei ole Seinäjoella, eikä Vaasassa.

    "Mitään vastaavaa ei Seinäjoella eikä Vaasassa "? eikö ? Hah hah haa eh heh hoo.........

    Äänestä

Jepulille
Ei ole vielä Lapuallakaan

Äänestä
  • Voi, kuinka junttia lapualaista puhetta "mahtavaa luettavaa kun koko maakunta ihmettelee, ja seinäjoen kioskit menettää asiakkaita".

    Aivan oikein Maria-ohjelmassa äsken sanottiinkin, että ideaparkit ja vastaavat ovat JUNTTIEN PARATIISEJA. Sen kyllä uskoo, kun näitä juttuja täällä lukee.

    Äänestä

  • juntit asialla kirjoitti:

    Voi, kuinka junttia lapualaista puhetta "mahtavaa luettavaa kun koko maakunta ihmettelee, ja seinäjoen kioskit menettää asiakkaita".

    Aivan oikein Maria-ohjelmassa äsken sanottiinkin, että ideaparkit ja vastaavat ovat JUNTTIEN PARATIISEJA. Sen kyllä uskoo, kun näitä juttuja täällä lukee.

    niinhän siinä sanottiin, mutta eihän tämä mikään fakta ole, vaan yhden ihmisen yleiskäsitys jota sä viljelet täällä palstalla tosiasiana. etkai ole kateellinen?

    Äänestä

  • thhfhf kirjoitti:

    niinhän siinä sanottiin, mutta eihän tämä mikään fakta ole, vaan yhden ihmisen yleiskäsitys jota sä viljelet täällä palstalla tosiasiana. etkai ole kateellinen?

    Että kadehtisin junttien paratiiseja! Jo on kovat luulot.

    Päinvastoin - toivotan tuulipukukansalle ennenkokematonta ostosonnea unelmamaailmassaan.

    Äänestä

  • juntit asialla kirjoitti:

    Voi, kuinka junttia lapualaista puhetta "mahtavaa luettavaa kun koko maakunta ihmettelee, ja seinäjoen kioskit menettää asiakkaita".

    Aivan oikein Maria-ohjelmassa äsken sanottiinkin, että ideaparkit ja vastaavat ovat JUNTTIEN PARATIISEJA. Sen kyllä uskoo, kun näitä juttuja täällä lukee.

    miks joku seinäjoen pelle täällä dissaa tätä parkkia? Ei se oo seinäjoelle tulossa mitä se teille kuuluu tämä asia, teillä on siellä kauppoja jo ihan riittämiin ei pitäis olla noin paljon kateudelle sijaa.

    Äänestä

kateellisten puhetta !

ethän vaan oo s-joelta tai vaasasta ?

yleensä tuollaasta puhetta esittävät sellaiset henkilöt jotka ovat
ikänsä asuneet jossain pääkaupunkialueella ja eivät ole
poistuneet kilometriä kauemmas oman kunnan alueelta .

ollaan niin kaupunkilaasta että .

mutta ei ajatella sitä mitä syödään eli sitä ruokaa joka tulee
landelta ( maalta - ei hesasta )

ilman maaseutua helsinkiläiset hukkuus paskaan ja kuolis nälkähä.

sitten samaa juttua viljlevät seinäjokiset jotka ovat alunperin ilmajoen
sivukyläläisiä.

ei ne oo muita kummempia muutakun sen että hieman enemmän
kusta päässä kuin muilla.

mitä siihen ohjelmassa esitettyyn junttikommenttiin tulee niin
sen taisi heittää itse juontaja jonka mielipide
ei ole yhtään minkään arvoone !

aivan täys törppö koko akka !

Äänestä
  • No luettuani tuon (kateelisten puhetta) täytyy mun Seinäjokisena sanoa onhan se hyvä että kaikki lapualaiset sopii saman katon alle jos vaikka muutama turisti eksyisi aukkoon, niin saisi uutta geeniä eli syntyisi uusia lapualaisia.
    Niin Ilmajoella en ole asunut eikä ole isovanhemmatkaan.
    Jos luulet tuon paukuttelun jotenkin meidän hetkauttavan Seinäjokisten elämää,
    niin anna palaa, jos vaikka löytyisi joku viisauskin ....

    Höh

    Äänestä

  • mm. kirjoitti:

    No luettuani tuon (kateelisten puhetta) täytyy mun Seinäjokisena sanoa onhan se hyvä että kaikki lapualaiset sopii saman katon alle jos vaikka muutama turisti eksyisi aukkoon, niin saisi uutta geeniä eli syntyisi uusia lapualaisia.
    Niin Ilmajoella en ole asunut eikä ole isovanhemmatkaan.
    Jos luulet tuon paukuttelun jotenkin meidän hetkauttavan Seinäjokisten elämää,
    niin anna palaa, jos vaikka löytyisi joku viisauskin ....

    Höh

    No ei o seinäjokiset fiksuimmasta päästä kun ei tunne oman kylän historiaa. edellinen kirjoittaja tarkoitti varmaan tolla ilmajoki viittauksella siihen, että seinäjoki oli vielä muutama vuosikymmen sitten yksi ilmajoen sivukylistä. Kannattaa varmaan täällä haukkua muita junteiksi kun ei tiedä edes oman kylän historiasta.

    Äänestä

Hianoa kattoa ku pohojalaaset tappeloo ku ämmät yhyren saakelin ideaparkin takia. Toiset tukehtuu ylypeytehensä, ku kerranki saavat jotaki, toiset kualoo kateutehensa, ku ei tällä kertaa arpa osunukkaa ittehen. Seetana on hianoa olla pohojalaanen!

Äänestä

Sinulleko ei mikään kelpaa (ja silti luet näitä juttuja!)? Itsensävihaajako?

Jos suhtautuu skeptisesti ideaparkkivouhkaamiseen ja koko konseptiin, on mielestäsi kateellinen. Mitä/ketä minä siinä kadehtisin? Ei tule mitään mieleen. Minulta ei ole kukaan viemässä mitään pois, en liioin halua olla ideapark tai sen omistaja. Minulla on rahaaa ostaa, mitä haluan. Vaikka Ideaparkista. Miksi maailmassa olisin kateellinen?

Äänestä
  • Ihan yleisesti vaan totesin pohojalaasten luonteenpiirteehin kuuluvan ylypeyren ja kateuren, sen näköö ku tätäki palstaa lukoo. Joku joskus saa jotaki nii siitä sitte sanaallahan saatana maailman tappihin asti...

    Menkää kaikki ittehennä. Perkele.

    Äänestä

  • 32 kirjoitti:

    Ihan yleisesti vaan totesin pohojalaasten luonteenpiirteehin kuuluvan ylypeyren ja kateuren, sen näköö ku tätäki palstaa lukoo. Joku joskus saa jotaki nii siitä sitte sanaallahan saatana maailman tappihin asti...

    Menkää kaikki ittehennä. Perkele.

    Perkele, tämä on vapaa maa ja Pöntinen puolustaa sanamme vapautta. Meillä saa ja kuuluu olla mielipiteitä ja tämä on keskustelupalsta eikä tylsän yksmielisen hymistelyn palsta. Jos sitä ei kestä, kannattaa pysyä kauempana.

    Äänestä

Lapua, Pohjanmaan Turku.

Äänestä

Älkää peläkö Lapulaiset, että tulen sinne kaupoille. Mulle riittää Seinäjoen kaupat. Hyvä, että menee Lapualle eikä Seinäjoelle.

Olen käynyt Tampereen Ideaparkis ja tyhjää siellä oli. Pari asiakasta hehtaaripuljus.

Äänestä
  • Lapua kuppaa maakuntaa. Imee kaupat, asiakkaat ja työpaikat maakunnasta. Keskustat hiljenee Lapuan ympärillä, kun kaikki ajelee Ideaparkin ososhelvettiin. Alkoikin jo kyllästyttää ainainen Seinäjoen haukkuminen, mutta nyt olenkin saanut uuden inhon kohteen.

    Äänestä

  • Olin eilen Lempäälän Ideaparkissa. Koko massiivisessa rakennuksessa oli tarkalleen yksi vapaa liiketila, entinen Vepsäläinen 2. kerroksessa. Siihenkin oli lapun mukaan tulossa uusi toimija 1.5. alkaen. Väkeä piisas mukavasti, vaikka oli tiistai ja puolipäivä

    Äänestä

Liikemies Toivo Sukari tulee valita Lapuan kunniakaupunkilaiseksi/kansalaiseksi.

Topilla on "laaja sydän"

Äänestä

Seinäjoen kaupunginjohtaja Rasinmäki sihtautui Ilkka lehdessä hyvin fiksusti Lapuan Ideaparkkiin.

Jos halutaan yhteistyötä Etelä-Pohjanmaalla, pitää myös ajatella muutakin kuin Seinäjokea. Näin koko maakunta säilyy elävänä .

Lapua nyt osasi hoitaa kaavoitusjuttunsa paremmin kuin Sjoki ja Vaasa.

Vaasa pelkää Ikean vuoksi. Tuskinpa Ikea lapualle tulee, mutta Ideapar voi saada aikaan sen että suunnaksi tuleekin Etelä-Pohjanmaa!

Äänestä
  • Joku mainitsi että lapua kuppaa, eihän se sitä kauppaa ole keneltäkään vienyt. Seinäjoki sen sijaan vie maakunnasta. Se ei ole pätkääkään kiinni Rasinmäestä että lapualle tulee ideapark, joten se mies ei ole tehnyt mitään edelleenkään muun maakunnan elävänä säilymisen puolesta.

    Äänestä

  • nenäänsä pidemmälle. Lapua on osa Seinäjokea muutaman vuoden sisällä.

    Lapuan päässä tosin voi alkaa hölmöjen itsensä vakuuttelu, että yksi Ideaparkki tarkoittaa sitä, että "kyllä me vieläkin selviämme".. Kuntalaisten etua ajattelevat luottamushenkilöt eivät päästä tilannetta niin huonoksi, että pitää puhua peräpeilille selviämisestä.

    Äänestä

vai niin

Äänestä

Ohi ajetaan täälläkin.Puolet pienempi kuin Lempäälässä joten älkää uhotko.

Äänestä
  • mutta neljä kertaa suurempi kuin yksikään seinäjoen kauppa.

    Äänestä

  • 87i7iygi kirjoitti:

    mutta neljä kertaa suurempi kuin yksikään seinäjoen kauppa.

    pitääs saara, notta näkyys Seinäjojellekki.

    Äänestä

  • Fyysisesti rakennus tulee olemaan melkolailla saman kokoinen, mutta ero tulee siinä, että Lapualle ei tule 2. kerrokseen kuin ravintolamaailma, ei siis huonekalukauppoja Lempäälän tapaan. Niin, kyllähän se aika massiivinen on, kun kokoa on 4 kertaa uuden laajennetun Prisman verran. Vielä Bauhaus, IKEA ja Biltema naapuriin niin alkaa olla alue tarpeeksi vetovoimainen, pelkkä Ideapark jää vähän vajaaksi, vaikka loistava asia onkin.

    Äänestä

  • faktaa pöytään kirjoitti:

    Fyysisesti rakennus tulee olemaan melkolailla saman kokoinen, mutta ero tulee siinä, että Lapualle ei tule 2. kerrokseen kuin ravintolamaailma, ei siis huonekalukauppoja Lempäälän tapaan. Niin, kyllähän se aika massiivinen on, kun kokoa on 4 kertaa uuden laajennetun Prisman verran. Vielä Bauhaus, IKEA ja Biltema naapuriin niin alkaa olla alue tarpeeksi vetovoimainen, pelkkä Ideapark jää vähän vajaaksi, vaikka loistava asia onkin.

    näin on, miettiiköhän seinäjoelle biltemaa perustava äijä jo että onkohan se tekemäs liikettä oikeaan paikkaan...

    Äänestä

  • 7ut7fuftyjt kirjoitti:

    näin on, miettiiköhän seinäjoelle biltemaa perustava äijä jo että onkohan se tekemäs liikettä oikeaan paikkaan...

    ps. biltema ei ehkä teekkään liikettä s.joelle vaan ideaparkkiin ;)

    Äänestä

Katsoi hehkulamppuhuijauksen elikkä jos tästä
romppeen myyntiä lisätään ja kiinas välkkärillä
tehään uudelle vuodelle raketteja niin hyvästi

Äänestä

Kiitos Jarmo Korhonen, kun järjestit uuden kauppaleskuksen Lapualle.
Novaporukka on Jarmon kavereita.

Äänestä
  • Siihen Ireaparkin viäreen ku viälä rakennetahan se Kangasluoman Penan visiooma pilvenpiirtäjä nii avot! Siältä olis hyvä sitten kattella vaikka Atrian ja Seinäjoen haisuja. Lapuahan on pian Suamen Dubai.

    Äänestä

  • Pilvenpiirtäjä` kirjoitti:

    Siihen Ireaparkin viäreen ku viälä rakennetahan se Kangasluoman Penan visiooma pilvenpiirtäjä nii avot! Siältä olis hyvä sitten kattella vaikka Atrian ja Seinäjoen haisuja. Lapuahan on pian Suamen Dubai.

    Oletteko unohtaneet Seinäjoen kauppajoupin joka tulee toteutumaan. Sehän tulee kokonsapuolesta olemaan isompi kun Lempäälän parkki. Lapua ja Sjoki siis vaan syövät toisiltaan. vahvempi voittaa...Sjokisena oon sitämieltä että hyvä Lapualaaset/maakunta ku tuutta meille kaupoille. sjoki olis aika näivettynyt paikka ilman maakuntaa

    Lapuan Ideaparkkiin tulee kuulemma kuorma-autoliike ja sahatavarakauppa.
    Ja Korhonen löytää sinne vanhoja kavereitaan.

    Äänestä

  • jjjss kirjoitti:

    Oletteko unohtaneet Seinäjoen kauppajoupin joka tulee toteutumaan. Sehän tulee kokonsapuolesta olemaan isompi kun Lempäälän parkki. Lapua ja Sjoki siis vaan syövät toisiltaan. vahvempi voittaa...Sjokisena oon sitämieltä että hyvä Lapualaaset/maakunta ku tuutta meille kaupoille. sjoki olis aika näivettynyt paikka ilman maakuntaa

    kauppajoupin toteutuminenko varmaa? kuka tai mikä liike sinne on tulossa? meinaat että yit rakentaa tyhjää liiketilaa ilman että on tiedossa tulijoita? tuskin. sitäpaitsi seinäjoella on jo lähes kaikki kaupat, joten mikä sinne voisi vielä tulla? teillä on prisma, kaksi citymarkettia, motonet tulossa, biltema tulossa, ja useita pienempiä liikkeitä. ideaparkki syö vielä siitä osan asiakkaista, niin kuka lähtee noin hulluun touhuun mukaan?

    Äänestä

  • rthrfhjfhfh kirjoitti:

    Onkos Ideaparkin tulo sitten varmaa.

    Äänestä

No Lapuan keskustahan ei pääsekkään ENÄÄ muullakun hevosella ,on se niin hyvin tehty.Tervetuloa Ideapark.

Äänestä

Kaunis kävelykatu ruusupenkkeineen ja maauimaloineen, uusine kerrostaloineen, vois kyllä ratsupoliisikin näyttää siellä seassa upealta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lapualle kirjoitti:

Tosi hieno juttu että saadaan iso Ideapark Lapualle! Lisää tulee työpaikkoja ja ihmisiä, jotka poikkeavat täällä Lapualla.

Todella hienoa työtä Lapuan päättäjillä! Ei näitä niin vain saada paikkakuniille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu