Ensinnäkin tuo ydinvoimavastaisuus on suurta Perussuomalaisten keskuudessa ja sen mukaan pitäisi mennä eikä Soinin linjoilla siinä tapauksessa. Tärkeää on, että Perussuomalaisten henki on hyvä ja riittävän yhteneväistä. Asiat ei saa mennä keskinäisiin julkisiin vänkäilyihin, jos meinaa oikeasti herättää luottamusta puolueena.
Samoiten tuon taidepuuhailuun puuttumisen saisi jättää omaan rauhaansa, vaikka ei tuo nyt niin äärimmäinen asia ole. Tuen muuten taidetta ja urheilua sadoilla euroilla vuodessa veikkauksen kautta, joten taiteilijat olkoon kiitollisia vaan meikäläisille perussuomalaisille jässiköille.
Yleensä ottaen Perussuomalaisten linjoihin ja arvoihin on helppo yhtyä.
Sekä urheilua että taidetta tarvitaan.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Taiteesta sen verran, että Soini oli TÄYSIN oikeassa sanoessaan, että kaikenlainen ns. modernitaide ei ole taidetta, eikä semmosta paskaa pidä tukea toisten verorahoilla.
Siksi sanonkin, että jos ns. "taiteilijalla" ei pysy mielisairaus ominvoimin kurissa, menköön hoitoon, älköönkä oottako apurahoja jostain paskan ja veren levittelystä taidenäyttelyyn, sillä semmoinen on täyttä mielisairautta !