Mielenosoitus myös Kuopiossa

Viitisenkymmentä ihmistä kokoontui tiistai-iltana ydinvoiman vastaiseen kynttilämielenosoitukseen Kuopion torille. Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrien muistoksi pidettiin minuutin hiljainen hetki.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ydinvoimaa-vastaan-ympäri-maata/655315
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Törkeää!

Radiossa mainostettiin tilaisuutta Japanin maanjäristyksen ja tsunamin urhrien muistotilaisuudeksi ja päätin käydä sytyttämässä kynttilän sen vuoksi.

Nyt saan lukea lehdistä ja katsoa televisiosta, että tilaisuus olikin oikeasti ydinvoiman vastainen mielenosoitus joka oli naamioitu luonnonkatastrofin uhrien muistotilaisuudeksi!

En todellakaan ollut paikalla sen vuoksi!

Äänestä
  • Mitäs viherpiipertäjät ja muut kettutytöt eivät tekisi omien asioidensa ajamisen puolesta. Riehutaan ja tapellaan poliisin kanssa kaduilla mielenosoituksissa ja tuhotaan öisin toisten omaisuutta maatiloilla.

    Tällä kertaa ratsastetaan keppihevosen tavoin tuhansien kuolleiden aiheuttamalla järkytyksellä.

    Äänestä

Sodassa järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan on näköjään kaikki keinot sallittu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Savonmuan Mafia kirjoitti:

Viitisenkymmentä ihmistä kokoontui tiistai-iltana ydinvoiman vastaiseen kynttilämielenosoitukseen Kuopion torille. Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrien muistoksi pidettiin minuutin hiljainen hetki.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/ydinvoimaa-vastaan-ympäri-maata/655315

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu