Omatunto

Omatunto Elävä Laki

Kun Jumala loi ihmisen Aadamin ja Eevan hän loi heistä tietoisia olentoja ja antoi heille vapaan tahdon. Ihminen tuli tietoiseksi hyvästä ja pahasti ja saattoi valita tiensä. Jumala on siis asettanut meille tiedon siitä mikä on oikein ja mikä ei. Tuota hiljaista ääntä joka meissä jokaisessa on voidaan kutsua omaksitunnoksi. Tuo omatunto on itseasissa Jumalan meihin asettama elävä laki. Kun rikomme omaatuntoamme vastaan silloin tuo elävä laki syyttää meitä ja osoittaa meidät rikkoneeksi.

Mennään seuraavaan aiheeseen. Miten käykään jos yhteiskunnassamme tekee rikoksen ja jää siitä kiinni ja joutuu oikeuden eteen vastaamaan. Seuraa rangaistus koska yksilö on silloin rikkonut lakia ja lain. Ja nyt kun ajatellaan että Jumala näkee ja tietää kaiken jopa ajatuksemmekin, me jäämme hänen edessään kiinni jopa pienimmästäkin rikoksesta. Koska olemme rikkoneet omantuntomme ja rikomme kokoajan se asettaa meidän rangaistuksen alaiseksi Jumalan edessä.

Jeesus tuli sovittamaan syntimme ja pelastamaan meidät tulevalta Jumalan vihalta. Jeesus tarjoaa sovitusta ja sovittaa ja pyhittää ihmisen jos yksilö tunnustaa ja hylkää syntinsä, eli Paavalin mukaan pyrkii pyhitykseen, silloin saa sovituksen Jeesukselta. On myös annettava anteeksi sinua kohtaan rikkoneille jos mielii saada synnit anteeksi Jeesuksen kautta. Ja Jumalan tekee myös selväksi Pyhässä Sanassaan Raamatussa sen että armon voi myös torjua jolloin joutuu totuudellisesti vastaamaan tekemistään synneistä kadotuksessa. Jumalan armoa ei siis kannata torjua. Jeesus rakastaa sinua suuresti ja haluaa ottaa sinut armoliittoon kanssaan. Ethän torju tuota tarjousta sillä suhteesi Jeesukseen ja Jumalaan sanelee sen missä vietät ikuisuutesi. Ikuisuudessa ei voi enää tehdä uskonvalintaa se on tehtävä täällä ajassa.

Dead man comes back to life to tell there is a Heavan and Hell

Atheist Howard Storm's Near Death Experience
http://www.youtube.com/watch?v=xVi1GAHrILI

Ian Mac Cormack palaa kuolleista kertomaan tarinansa(suomenkielinen tekstitys)
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=11794

Siunausta päivääsi
Jeesus Loves U
14116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tieto oikeasta ja väärästä asettaa ihmisen vastuuseen teoistaan...

Äänestä

-mitenkähän ateismin mukaan ihminen on saanut tietoisuuden hyvästä ja pahasta ; sitäkään ei voida kemiasta ja fysiikasta johtaa...

Äänestä
  • Onko tämä provo? Sarkasmia?
    Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi uskovaiset tarvitsevat Jumalaa kertomaan heille mikä on oikein ja mikä väärin.

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    Onko tämä provo? Sarkasmia?
    Yhtä hyvin voisi kysyä, miksi uskovaiset tarvitsevat Jumalaa kertomaan heille mikä on oikein ja mikä väärin.

    -lasketko leikkiä? Jumala on luomassaan mailmassa tottakai ehdoton ja muuttumaton auktoriteetti JA TUOMARI !

    Ateisti ei sitä vastoin voi perustella moraaliaan tai etiikkaansa mitenkään.
    Evoluutioteoria tai luonnonlait eivät anna eväitä.
    Kylläpä taas ateisti oli pahoin pihalla...yritä edes vastata ylläolevaan kysymykseen:)

    Äänestä

  • iIIuminatus kirjoitti:

    Noh, kukin tyylillään. Mä itse tiedän mikä on oikein ja väärin ihan oman päättelyni ja inhimillisyyteni kautta. Tiedän mikä on oikein ja mikä väärin, koska ajattelen ja tiedostan asioita. Mä en tarvitse itseni ulkopuolisia asioita määräämään mua kohtelemaan toisia ihmisiä hyvin, kunnioittamaan ympäristöä ja elämään kunnolla. Miksi mä tarvitsisin edes ketään muuta tuomaroimaan itseäni kuin toiset ihmiset? Mä katsos ymmärrän olevani riippuvainen toisista ihmisistä. Ymmärrän maailman olevan niin pieni, että niillä vähäpätöisimmilläkin ihmisillä toisella puolen maailmaa on merkitystä mun hyvinvoinnille. Kyseessä on sellainen asia kuin kausaalisuus eli syiden ja seurausten olemassa olo. Toiset ihmiset ovat mulle tärkeämpiä kuin jumalasi ja se saa mut arvostamaan toisia ihmisiä ja toimimaan eettisesti.

    Sulta siis puuttuisi täysin omatunto, kohtelisit toisia miten sattuu, olisit itsekäs ja paha ihminen, ellei sulla olisi Jumalaasi sanomassa sulle miten toimia. Toisilla ihmisillä ei olisi sulle kuin välinearvo, etkä tuntisi lähimmäisenrakkautta tai kunnioitusta maailmaa ja sen suunnattomia antimia kohtaan, mikäli se ei olisi jumalan luoma. Empatiakykysi täytyy olla puutteellinen ja ilman uskoasi olisit siis psykopaatti. Taitaa olla onni että olet uskossa, koska ilman sitä et olisi yhteiskuntakelpoinen, koska et ymmärtäisi ihmisten välisiä pelisääntöjä edes oman etusi vuoksi.

    Ihmisten tekemä paha johtuu siitä, että päätöksenteossa nostetaan toiset asiat ihmisarvoa korkeammalle, esimerkiksi raha tai valta. Tämä lienee se syy miksi uskontosi nimissä on tehty niin paljon pahaa. Sinun ja kaltaisesi olette nostaneet jumalanne toisten ihmisen terveyden, hyvinvoinnin ja oikeuden elää yläpuolelle ja siten oikeuttaneet valtavan määrän alistamista, väkivaltaa, kidutusta, vainoa ja murhia. Uskontojen ympärille on kiedottu uskomaton määrä kieroutunutta valtaa ja tuhoa ja kaiken sen on oma jumalanne nähtävästi hyväksynyt, koska ei ole erikseen ilmoittanut teille niiden olevan pahoja asioita. Te uskovat kun ette osaa erottaa hyvää ja pahaa toisistaan ilman jumalan sitä erikseen teille ilmoittamatta, mikä olisi aika säälittävää ellei se olisi niin hyvin hyvin pelottavaa samaan aikaan.

    Äänestä

  • Alussa oli kasvatus, joka on perua etiikasta ja moraalista.

    Raamattu on kirjoitettu tai perustuu tarinoihin jotka kirjoitettiin 100-1000 j.a.a.

    Raamattu on kirjallisuuta kuten Kalevale mutta ne eivät ole opinkappaleita.

    Äänestä

  • iIIuminatus kirjoitti:

    -lasketko leikkiä? Jumala on luomassaan mailmassa tottakai ehdoton ja muuttumaton auktoriteetti JA TUOMARI !

    Ateisti ei sitä vastoin voi perustella moraaliaan tai etiikkaansa mitenkään.
    Evoluutioteoria tai luonnonlait eivät anna eväitä.
    Kylläpä taas ateisti oli pahoin pihalla...yritä edes vastata ylläolevaan kysymykseen:)

    Toivon todellakin, että nimimerkki Illuminatus ja kaltaisensa pysyvät uskossansa, jos se on ainoa mikä estää teitä tekemestä ihan mitä tahansa. On kyllä hirveätä ajatella, että keskuudessamme liikkuu ihmisiä, joilla ei ole omaa ajattelykykyä moraaliasioissa, jotka eivät pysyt päättelemään hyvän ja pahan eroa kuin lukemalla niistä tulkinnanvaraisesta tuhansia vuosia vanhasta kamelikuskien iltanuotiolorukirjasta. Pelottavaa.

    Äänestä

  • "-mitenkähän ateismin mukaan ihminen on saanut tietoisuuden hyvästä ja pahasta ; sitäkään ei voida kemiasta ja fysiikasta johtaa... "

    Ateismi ei ota aatteena kantaa hyvään tai pahaan. Ateismi on vain ja ainoastaan jumaluskon puute. Voisitko muuten määritellä hyvän ja pahan? Mitä ne sinun (tai jumalas, jos et itse osaa mielipidettä muodostaai) mielestä ovat?

    Äänestä

  • old_profile_68301 kirjoitti:

    Noh, kukin tyylillään. Mä itse tiedän mikä on oikein ja väärin ihan oman päättelyni ja inhimillisyyteni kautta. Tiedän mikä on oikein ja mikä väärin, koska ajattelen ja tiedostan asioita. Mä en tarvitse itseni ulkopuolisia asioita määräämään mua kohtelemaan toisia ihmisiä hyvin, kunnioittamaan ympäristöä ja elämään kunnolla. Miksi mä tarvitsisin edes ketään muuta tuomaroimaan itseäni kuin toiset ihmiset? Mä katsos ymmärrän olevani riippuvainen toisista ihmisistä. Ymmärrän maailman olevan niin pieni, että niillä vähäpätöisimmilläkin ihmisillä toisella puolen maailmaa on merkitystä mun hyvinvoinnille. Kyseessä on sellainen asia kuin kausaalisuus eli syiden ja seurausten olemassa olo. Toiset ihmiset ovat mulle tärkeämpiä kuin jumalasi ja se saa mut arvostamaan toisia ihmisiä ja toimimaan eettisesti.

    Sulta siis puuttuisi täysin omatunto, kohtelisit toisia miten sattuu, olisit itsekäs ja paha ihminen, ellei sulla olisi Jumalaasi sanomassa sulle miten toimia. Toisilla ihmisillä ei olisi sulle kuin välinearvo, etkä tuntisi lähimmäisenrakkautta tai kunnioitusta maailmaa ja sen suunnattomia antimia kohtaan, mikäli se ei olisi jumalan luoma. Empatiakykysi täytyy olla puutteellinen ja ilman uskoasi olisit siis psykopaatti. Taitaa olla onni että olet uskossa, koska ilman sitä et olisi yhteiskuntakelpoinen, koska et ymmärtäisi ihmisten välisiä pelisääntöjä edes oman etusi vuoksi.

    Ihmisten tekemä paha johtuu siitä, että päätöksenteossa nostetaan toiset asiat ihmisarvoa korkeammalle, esimerkiksi raha tai valta. Tämä lienee se syy miksi uskontosi nimissä on tehty niin paljon pahaa. Sinun ja kaltaisesi olette nostaneet jumalanne toisten ihmisen terveyden, hyvinvoinnin ja oikeuden elää yläpuolelle ja siten oikeuttaneet valtavan määrän alistamista, väkivaltaa, kidutusta, vainoa ja murhia. Uskontojen ympärille on kiedottu uskomaton määrä kieroutunutta valtaa ja tuhoa ja kaiken sen on oma jumalanne nähtävästi hyväksynyt, koska ei ole erikseen ilmoittanut teille niiden olevan pahoja asioita. Te uskovat kun ette osaa erottaa hyvää ja pahaa toisistaan ilman jumalan sitä erikseen teille ilmoittamatta, mikä olisi aika säälittävää ellei se olisi niin hyvin hyvin pelottavaa samaan aikaan.

    ohhoh -olipas itseriittoisuutta pursuava ateistivuod, jossa toisinajattelevat todettiin pahuuden ruumiillistumiksi :P
    Puhupa siinä arvostelukyvystä sitten. Maclab kyllä käsitti kirjoituksen pointin uhan pieleen, mikä ei kyllä ole harvinaista ,kun noita olkiukkoja kyhätään niin muutenkin.
    En ole suinkaan puhunut maailmasta, joka "ei ole jumalan luoma" !! Tuossa on juuri se nurinkurisuuden yksi ilmentymä, jonka varaan rakennat viisastelusi.

    Ilman Jumalaa ei ihminen joudu vastuuseen teoistaan. Kaikki on sallittua.
    Mainitsemasi uskontojen pahat teot eivät muuta asiaa miksikään.

    Pitää vain toivoa, että te uskovaiset pysytte uskovaisina, jos se on ainoa, mikä pistää teihin vastuuntuntoa.

    Äänestä

Ihminen on vastuussa kaikista tahallisista teoistaan vain itselleen.

Äänestä

"Jumala on siis asettanut meille tiedon siitä mikä on oikein ja mikä ei."

Väärin! Raamatun mukaan ihmisellä ei ollut tietoa hyvästä ja pahasta, ennenkuin söivät kiellettyä hedelmää. Jumala ei siis edes halunnut antaa tätä tietoa ihmisille!

Äänestä

Olen samaa mieltä,että jumala ei antanut tietoa hyvästä ja pahasta, vaan ihminen sai sen kun kehityksen kautta syntyi materiasta ajatus, joka sitten tietämättään loi
egon ja nän sitoi ihmismielen aikaan ja syyn ja seurauksen lain alaisuuteen.

Nåin ihminen joutui henkisesti kaksinaisuuden maailmaan, jossa hän tuli tuntemaan ns. hyvän ja pahan joka kuitenkin on suhteellista, sillä mikä toiselle on on se toiselle pahaa

Sen takia ihminen joutui praratiisitilasta ulos joka johti kärsimykseen tuskaan ja väkivaltaisuuteen juuri tuon hyvän ja pahan suhteellisuuden takia

Imisellä on kuitenkin mahdollisuus palata tuohon henkiseen paratiisitilaan, ymmärtämällä minkä takia hän todellisesti joutui sielä ulos, ja kun hän ymmärtää sen totaalisesti ei pelkästään älyllisesti niin tuo syyn ja seurauksen ketju päättyy, ja elämme taivaassa jo täällä maaipäällä ollessamme, sillä taivaaseen pääsy kuoleman jälkeen on liian myöhäistä

kiitos elämälle sain siltä paljon

Äänestä

On se vaikeaa ateistilla, kun pitää ihan itse johtaa omat moraalilakinsa eikä tyydy valmiiksi pureskeltuun settiin (tosin, on siinäkin tulkinta- ja sovellusvaraa).

Jos ihminen koko sielustaan, vilpittömästi, yrittää tehdä oikean ratkaisun, se on oikein mahdollinen. Ei ehkä löydy keinoa jolla vakuuttaa toisia omien oikeiden ratkaisujensa oikeutuksesta, mutta miten ulkopuolelta tullut valmis toimintamalli voisi olla moraalisesti oikeampi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Elävä Laki kirjoitti:

Omatunto Elävä Laki

Kun Jumala loi ihmisen Aadamin ja Eevan hän loi heistä tietoisia olentoja ja antoi heille vapaan tahdon. Ihminen tuli tietoiseksi hyvästä ja pahasti ja saattoi valita tiensä. Jumala on siis asettanut meille tiedon siitä mikä on oikein ja mikä ei. Tuota hiljaista ääntä joka meissä jokaisessa on voidaan kutsua omaksitunnoksi. Tuo omatunto on itseasissa Jumalan meihin asettama elävä laki. Kun rikomme omaatuntoamme vastaan silloin tuo elävä laki syyttää meitä ja osoittaa meidät rikkoneeksi.

Mennään seuraavaan aiheeseen. Miten käykään jos yhteiskunnassamme tekee rikoksen ja jää siitä kiinni ja joutuu oikeuden eteen vastaamaan. Seuraa rangaistus koska yksilö on silloin rikkonut lakia ja lain. Ja nyt kun ajatellaan että Jumala näkee ja tietää kaiken jopa ajatuksemmekin, me jäämme hänen edessään kiinni jopa pienimmästäkin rikoksesta. Koska olemme rikkoneet omantuntomme ja rikomme kokoajan se asettaa meidän rangaistuksen alaiseksi Jumalan edessä.

Jeesus tuli sovittamaan syntimme ja pelastamaan meidät tulevalta Jumalan vihalta. Jeesus tarjoaa sovitusta ja sovittaa ja pyhittää ihmisen jos yksilö tunnustaa ja hylkää syntinsä, eli Paavalin mukaan pyrkii pyhitykseen, silloin saa sovituksen Jeesukselta. On myös annettava anteeksi sinua kohtaan rikkoneille jos mielii saada synnit anteeksi Jeesuksen kautta. Ja Jumalan tekee myös selväksi Pyhässä Sanassaan Raamatussa sen että armon voi myös torjua jolloin joutuu totuudellisesti vastaamaan tekemistään synneistä kadotuksessa. Jumalan armoa ei siis kannata torjua. Jeesus rakastaa sinua suuresti ja haluaa ottaa sinut armoliittoon kanssaan. Ethän torju tuota tarjousta sillä suhteesi Jeesukseen ja Jumalaan sanelee sen missä vietät ikuisuutesi. Ikuisuudessa ei voi enää tehdä uskonvalintaa se on tehtävä täällä ajassa.

Dead man comes back to life to tell there is a Heavan and Hell

Atheist Howard Storm's Near Death Experience
http://www.youtube.com/watch?v=xVi1GAHrILI

Ian Mac Cormack palaa kuolleista kertomaan tarinansa(suomenkielinen tekstitys)
http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=11794

Siunausta päivääsi
Jeesus Loves U

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu