Itselläni todettu oik kädessä nivelrikko. Kipuja esiintyy myös vas kädessä ja nyt on myös polvet alkaneet oireilla. lääkäreissä juossut,apuna nippu särkylääkkeitä.
Epätoivo iskee,kun paikat prakaa mikä avuksi? Osaako kukaan neuvoa mistä aloittaa. Terveyskeskuksessa minut on suurinpiirtein naurettu ulos tai annettu ymmärtää,että on päässä vikaa!
Epätoivo iskee,kun paikat prakaa mikä avuksi? Osaako kukaan neuvoa mistä aloittaa. Terveyskeskuksessa minut on suurinpiirtein naurettu ulos tai annettu ymmärtää,että on päässä vikaa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heikkilältä on tullut viime viikkoina totuttuun tapaan todella mainiota juttua, eikä tämä viljoihin liittyvä info tee poikkeusta. Lisäaineet, rypsiporsas ja Valion vesimaito ovat todella mitättömiä ongelmia verrattuna siihen, mitä viljat meille tekevät. Olemme niin aivopestyjä viljojen suhteen, että moni voisi luopua melkein mistä vain, mutta ei ruisleivästä. Itsekin olin kumartanut ruisleivän suuntaan yli 20-vuotta ja shokki olikin melkoinen, kun huomasin kuinka hyvältä tuntuu, jos jättää ne kuusi päivittäistä ruisleipäviipaletta syömättä. Siinä lähti iho-ongelmien lisäksi selittämätön väsymys ja monet pikkuvaivat.
Minulla on tallessa lukuisia kertomuksia siitä, kuinka mitä erilaisimmat sairaudet ja vaivat ovat hävinneet sen jälkeen, kun viljat on jätetty kaupan hyllylle. Kovaa materiaalia alkaa olemaan kohta jo sen verran paljon, että taidan laittaa pystyyn kilpailevan organisaation Suomen leipätiedotukselle, joka on osa ruokamafian tehokasta propagandakoneistoa.
Viljojen aiheuttamista ongelmista puhuttaessa ei pidä tuijottaa liikaa keliakiaa ja siihen liittyviä testejä. Vasta-ainetestit ovat varsin tehokkaita ajatellen keliakiaa, mutta usein yhtä tyhjän kanssa jos puhutaan niin sanotusta viljaherkkyydestä. Suosittelenkin Heikkilän tapaan laboratoriotestien sijasta muutaman viikon viljatonta ruokavaliota ja katso mitä se saa aikaan. Voit hämmästyä tuloksista!
Syksyllä mediassa kerrottiin totuus statiineista ja rasvoista. Nyt vuorossa ovat olleet lisäaineet ja ruoan heikko laatu. Tästä on vielä melko pitkä matka siihen, kun joku toimittaja uskaltaa kertoa kansalla totuuden viljoista. Se vaatii jo aika paljon rohkeutta, sillä viljat jos mitkä herättävät voimakkaita tunteita. Tämän olen itsekin saanut huomata, sillä sähköpostiin on joskus tipahtanut sen verran äkäistä aiheeseen liittyvää viestiä.
Suosittelen jokaiselle Vaaralliset viljat nimistä kirjaa, jossa nämä viljojen ongelmat aukaistaan perin pohjin. Kirjan ovat kirjoittaneet James Braly ja Ron Hoggan ja se löytyy useimmista kirjastoista.
http://www.raikasweb.com/viljaton-maaliskuu
Kipuilevien paikkojen röngtenkuvaus, siihen pitäisi saada lähete terveyskeskuksesta! Jos nivelrikko ei ole vielä paha, sen etenemistä voi hidastaa sopivalla liikunnalla, mahdollisella painonpudotuksella yms. Itsellä jo toisessa polvessa tekonivel ja toiseenkin on luvassa.Vuosia oli kipuiluja, ennenkuin menin lääkäriin.Käsissä, ranteissa, ympäri kehoa on kulumia.
Vaadi myös reumakokeet.Ikääsi et maininnut, mutta paha nivelrikko voi tulla nuoremmillekin.Glukadol tabletteja kannattaa käyttää, JOS vähentävät kipuja.
Tosin niiden vaikutuksesta ei ole vahvaa näyttöä.Itse käytin vuoden ja sitten lyhyempiä aikoja. Noin kolme kuukautta kun on käyttänyt, voi arvioda onko niistä ollut apua.Käyhän Nivelklubin sivuilla lukemassa nivelasiaa ja nivelrikkoisten keskusteluita.
Tolonen ottaa oireesi tosissaan, eikä naura ulos.
Tutkihan tuosta:
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2006
minulla todettiin nivelrikko polvessa. sain glukosamiinia ja netiltä luin enemmän tietoa. ostin myös ruusunmarja tabeletteja terveyskaupasta. on auttanut. minun suurin oireeni oli että polvi lukkiutui öisin särkyä on istuessa ja kun polvet on koukussa.
luulen että nivelrikkoa on useammassa nivelessä mutta polvi tai polvet ovat olleett suurin vaiva.
googlaa " tohtori tolonen " sieltä löytyy tietoa.