Kiitos

Kiitän tämän huippuarvovaltaisen keskustelupalstan kautta kaupunkimme virka- ja luottamusmiehiä. Hienoa, että saitte myönteisen käänteen suurelle visiollemme Novaparkille.

Pilkattu on aiheesta täällä teitä jo 7 vuotta, pilkkaajina usein nämä samat luuserit, jotka huitoo kaikkea ja valittaa.

Kiitän myös ministeri Vapaavuorta, joka esti kilpailevien kauppapaikkojen syntymisen demaripolitiikallaan. Lapualla oli tuhannen taalan paikka.
19283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei tainnu kovinkaan monella virka- ja luottamusmiehellä olla yhtikäs mitään tekemistä tämän ideaparkin saamisessa Lapualle. Pääasiassa ihan muita tahoja joudut kiittelemään, jos rehellinen olisit. Sukari tarvitsi paikan pakonomaiselle runnaamiselleen, kun kaavoitus- ym. syistä miehen kaikki muut aikeet ympäri Suomea ovat menneet mynkään. Täällä oli luvat ja muut valmiina, joten kaksi tarvetta kohtasivat sopivasti.

Sadan yrittäjän löytyminen ja sitoutuminen Lapuan mettäparkkiin tulee kyllä olemaan työn takana.

Äänestä
  • Kyllä pojat mahdollisti, eipä ollut naapureilla tarjota vastaavaa. Kaavoituttaa on pitänyt ja keksiä. Ihan kiitoksen arvoinen juttu.

    Äänestä

Muuten harvinaisen hyvä avaus näillä sivuilla, mutta Vapaavuori ei kyllä ole todellakaan demari, vaan aivan jotain muuta.

Äänestä
  • Vaan reilusti ja suoraan...Jan Vapaavuori kokoomus. Toivottavasti Kaitsu sanoo sille terveisiä?

    Äänestä

Harjoittaa kokoomuksen mandaatilla vasemmistolaista holhouspolitiikkaa.

Tänään on nelosella klo 22 Maria-ohjelmassa Vapaavuori ja Sukari, ehkä sivuavat Lapuan liikkeen syntyäkin vähän...

Äänestä

Niin käy, ettei Lapualle mitään Ideaparkkia tule. E.i ainakaan siinä laajuudessa, mitä nyt esitellään.Tulkeeko minkäänlaista? Lempäälän vastaava kauppakeskus käy puoliteholla ja siellä on 0riita, kun Sukari ei ole täyttänyt kaikkia lupauksiaan (keinojäärata Ideaparkin alle). On toisaalta oltava iloinen, että Lapua edes nousi esille tällaisen idean avulla. Käydään edelleen Tuurissa, Seinäjoella ja Vaasassa Ikeassa, kun se sinne tuloo. Ja onhan Lapualla kansainvälinen Lidl. Ei näitä Ideaparkin tapaisia kauppakolhooseja enää Suomessa tarvita.

Äänestä
  • mee sie vaan seinäjoelles tai tuurilles, mä aion nauttia ja olla iloine, ku lapualle tulee säpinää. se o ny kauppiaista ittestään kii, miten kaupankäynti sujuu. se oo lapualaisilta asukkailta ainakaa pois!!! minä kannatan upeaa isoa liikettä ja jätän sen seinäjoen reissun välistä.

    Äänestä

Seinäjokisilla ja vaasalaisilla housut tutajaa tämän aamuisten Ilkan ja Pohjaisen lehtijuttujen mukaan. Vaasassakin on sössitty kaavoituksessa, sanoi johtava virkamies.

Lapuallapa ei ole nyt sössitty vaan osattu

Äänestä
  • Aika ja lakimuutokset toimivat Lapuan hyväksi. Turha sitä on niin kauhiasti elvistellä.

    Äänestä

On kunnianvastaista ja arvotonta oikeusavustajalta solvata kokoomuksen ministeri Jan Vapaavuorta "demaripolitiikasta".

Ministeri Vapaavuori nauttii valtioneuvosto, Suomen eduskunnan ja Kansallisen kokoomus rp. luottamusta virkatoimissaan. Kansalaisten luottamus mitataan 17. huhtikuuta eduskuntavaaleissa.

Äänestä
  • Tuntuu hyvin vieraalta, että kokoomukselainen ministeri kovalla kädellä rajoittaa yksityisen liiketoiminnan kehittämistä, solvauksesta ei ole kyse, näinhän se muutamien tapausten perusteella on faktana.

    Demarit ovat perinteisesti ajaneet vastaavaa mallia. Säätelyä ja 5-vuotissuunnitelmia.

    Näytttää siltä, että etelän politiikkaa on samanlaista, oli se sitten sosdem- tai kokoomuspolitiikkaa

    Äänestä

Niin, kun sekoitetaan talouteen politiikkaa saadaan keitos nimeltä sosialismi, sitähän kokeiltiin naapurimaassamme 70 vuotta ihan ihmiskokeella.

Minäkin koen uhkaavana, että kokoomuspuolueen ministeri yrittää valmistaa samanlaista keitosta. Sosialismia ei tule, mutta miksi tällaisia jälkilöylyjä tulee?

Äänestä

Tämähän "oikeusavustaja" edistää vääryttä ja korruptiota Lapualla. Taitaa olla kepulainen valtion virkamies.
En ottaisi tälläistä ikuna avustajakseni tai asiamiehekseni mahdolliseen oikeudenkäyntiin.

Äänestä

En myönnä muuta kuin, että olette väärässä. Perustelut saa kirjoittaa joku toinen asioista perillä oleva asiantuntija.

Äänestä
  • Tähän asti kauppaketjut eivät ole uskoneet Novaparkin kannattavuuteen. Hokkuspokkus: kun nimi muutetaan Ideaparkiksi, jo vain asiakkaita riittää. Nyt vaan kaikki kaupat keksimään se kaikkein kannattavin nimi. Joku tuossa ajatusmallissa mättää, mutta mikä sen oikeusavustaja varmaan asiantuntijana keksii helpostikin.

    Äänestä

  • simsalabim.. kirjoitti:

    Tähän asti kauppaketjut eivät ole uskoneet Novaparkin kannattavuuteen. Hokkuspokkus: kun nimi muutetaan Ideaparkiksi, jo vain asiakkaita riittää. Nyt vaan kaikki kaupat keksimään se kaikkein kannattavin nimi. Joku tuossa ajatusmallissa mättää, mutta mikä sen oikeusavustaja varmaan asiantuntijana keksii helpostikin.

    Tämä se minuakin kummastuttaa, että 6-7 vuotta on kannattavuuteen uskovia kauppiaita turhaan saatu ettiskellä, ja nyt niitä yht'äkkiä uskotaan ilmestyvän 100 ja 15 ravintolaa päälle. Ajatkin on nyt huonommat ja epävarmemmat kuin 6-7 vuotta sitten eikä potentiaalisen ostajakunnan lukumääräkään ei ole tällä välin kasvanut. Yhtälössä tuskin muuta on muuttunut kuin uskon ja toivon määrä. Aika näyttää, muuttuuko se kaupalliseksi kannattavuudeksi.

    Äänestä

kaavan kanssa silloin onneksi.Kaavoitus oli päättäjille hyvä este,joka mahdollisti nyt rakentamisen.Sähläreillä tuuria.

Äänestä

Eli nyt kaikkien Ideaparkkia haluavien kaupunkien ja kuntien on ensin kaavoitettava kauppakeskusalue jollain toisella nimellä. Sitten kun kaavoitus on kaikkien pykälien nojalla valmis, niin voi aloittaa / paljastaa neuvottelut Sukarin kanssa. Sukari joviaalina miehenä myy varmasti konseptiansa kunhan hinnasta sovitaan. Sukarillehan ei jää mitään taloudellista riskiä, sillä kiinteistöhän myydään kiinteistösijoittajille. Mutta faktaa on, että Lapualle ei tosiaankaan rakenneta yhtään mitään, ellei kauppaketjut innostu asiasta. Niitä tässä pitäisi nyt haastatella, mutta Ilkalla taitaa olla vaalien alla into nostattaa Ideapark kepun saavutukseksi. Taas on tiedossa kuntapäättäjien taholta karvas pettymys lapualaisille. Ja vielä ihmetellään, kun palvelumittauksissa Lapua jäi joukon hännille.

Äänestä

Ei 0ikeusavustaja ole mitään kannattavuuslaskelmia tehnyt. Hän vain on sitä mieltä, että yrittäminen on yrittäjien eikä ministerien asia. Vanhaa oikeistolaista politiikkaa ei demaripolitiikkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


0ikeusavustaja kirjoitti:

Kiitän tämän huippuarvovaltaisen keskustelupalstan kautta kaupunkimme virka- ja luottamusmiehiä. Hienoa, että saitte myönteisen käänteen suurelle visiollemme Novaparkille.

Pilkattu on aiheesta täällä teitä jo 7 vuotta, pilkkaajina usein nämä samat luuserit, jotka huitoo kaikkea ja valittaa.

Kiitän myös ministeri Vapaavuorta, joka esti kilpailevien kauppapaikkojen syntymisen demaripolitiikallaan. Lapualla oli tuhannen taalan paikka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu