Ihan oikeasti ihmiset, apu on silmienne edessä!

TodellistaApua

Hei,

Olen nuori mies ja sairastuin psoriin noin 6 vuotta sitten. Monet lääkärit olen käynyt läpi, kaikki sanoivat, ettei parannuskeinoa ole, vain lievitystä.

En ikinä ole halunnut uskoa tähän.

Ihan sattumalta luin John O.A. Paganosta ja hänen kirjasta. Kirjassa on paljon esimerkkejä sun muita potilailta tulleita palautteita, jotka antavat vahvan kuvan siitä, että homma oikeasti toimisi. Menetelmä on luonnonmukainen, ei mitään lääkäreiden myrkkyjä.

Paganon menetelmässä/teoriassa on kyse siitä, että keho on liian hapan ja suolistossa seinämät liian ohuet, jolloin myrkyt pääsevät kehoon ja poistuvat myrkynpoistajaelinten kautta, mm. ihon (tästä johtuu psorin läikät).

Tomaatti, alkoholi, peruna, punainen liha, sokeri, tuossa muutama aines vääristä ruuista, nuo aiheuttavat happamuutta. Monella potilaalla on juuri tuo tomaatti ollut ongelma.

Ruokavalio ei ole välttämättä kaikille nautinnollinen, ei minullekaan. Mutta kun parannusta alkaa näkyä muutaman viikon kuluessa (jotkut ovat parantuneet kuukaudessa, jopa alle) niin johan mieliala nousee ja rajusti.

Pagano sanoo, että kun vain suolistolle annetaan aikaa parantua, niin taudista luultavasti pääsee lopullisesti eroon. Jotkut jatkavat ruokavaliota, jotkut voivat palata "normaaliin" ruokaan. Kirjassa oli pieni ohjesääntö, että parantumisen jälkeen kun noudattaa ruokavaliota vielä noin 6kk, niin siinä ajassa suoliston pitäisi olla korjaantunut. Tietysti pitää muistaa, että ihmiset ovat yksilöitä ja erilaisia...

Mutta, suosittelen todella lämpimästi. Tämä menetelmä vaatii itsekuria, positiivista asennetta sekä omistautumista. Itse ainakin haluan todellakin parantua, ja olen niin monta kannustavaa esimerkkiä nähnyt, että nyt on aika itsekin parantua tästä todella rasittavasta vaivasta. Kirja on saanut useita palkintoja mm. paras terveysalan kirja ja itse Tri. Pagano on saanut Vuoden Sankari-palkinnon.

Lopetin itse kaikki mömmöt, kortisonit yms. Ihon siveleminen aineilla auttaa vain hetken, mutta tautia on vaikea hoitaa kun keskitytään ihoon, ei siihen, mistä tauti oikeasti aiheutuu, eli suolistoon.

www.psorinat.com
www.hoidaitse.net

Nuo taitavat olla parhaimmat sivut aiheeseen liittyen, suosittelen todella todella lämpimästi. Ottakaa tekin itseänne niskasta kiinni, jos ette pääse taudista kokonaan eroon, niin voitte helpottaa oloanne silti mahdottomasti.

Kiitän ja kumarran. Haluan sanoa nämä sanat siksi, että tiedän itsekin tilanteenne ja haluan, että lääkereiden ja lääkefirmojen moraalittomuus kävisi ilmi. Ikävää, kun ihmisen terveys jää rahan jalkoihin.

7

1618

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pienituloinen_

      Tuotteet oli kauheean kalliita siinä hoida itse-linkissä. Pienet öljypullot ja teet ym. jos kirjan muut tykötarpeet ostaisi niin heti alkuun menisi 208€! Rahastuksestahan tässäkin on kysymys mutta taho on vain eri.

    • ppp+psori

      Olen samaa mieltä kanssasi, sillä viiden vuoden kokemuksella olen päässyt lähes kokonaan psoristani. Lähes kokonaan, sillä pidän liikaa nakeista ja leikkelemakkaroista, joita varsinkin kesäaikaan tulee nautittua. Nyt olen löytänyt Lidlin kanamakkkaran ja siitä saa hyviä herkkuja.

      Ei tuo ruokavalio niin hankala ole. Itse en ole ostanut mitään "hoitotuotteita", vaan ainoastaan jättänyt kielletyt pois. Jos tulee oireita, kylvettelen käsiäni ja jalkojani merisuolavedessä, kuivailen(huuhtomatta) hyvin ja rasvaan nykyisin Dove Milkillä. Muita hyviä voiteita ovat Ceridal ja hamppuvoide. Pahimpiin paikkoihin olen laittanut suojaksi Compeed-laastarin muutamaksi päiväksi, jotta uusi iho ehtiin modostua. Silloin ei saa laittaa mitään rasvaa alle. Lääkerasvat pahentavat ihoni. Suun kautta en ota mitään myrkkyjä, sillä niiden pitkäaikaisia vaikutuksia ei tiedä kukaan.

    • parantua voi

      Psoriasis tai psoriaasi eli hilsetystauti on yksi tavallisimpia ihosairauksia. Psoriasisliiton arvion mukaan Suomessa tautia sairastavia on noin 150 000 eli 2–3 prosenttia väestöstä. Psoriasis on tulehduksellinen sairaus, joka aiheuttaa oireita iholla ja nivelissä. Joillakin psoriaatikoilla on sekä iho- että niveloireita, mutta ihopsoriasista esiintyy myös yksin, samoin kuin nivelpsoriasista.

      Psoriasis on yksi monista sairauksista, joiden edessä virallinen lääketiede on aivan voimaton. Näin sairausteollisuuden toimesta psoriasis onkin julistettu parantumattomaksi sairaudeksi. Totuus on kuitenkin ihan jotain muuta, sillä psoriasis on ainakin useimmissa tapauksissa täysin parannettavissa oleva ongelma. Itse asiassa jo hyvin pienillä teoilla voi saada aikaiseksi dramaattista apua tähän ikävään vaivaan. Jos itselläni olisi psoriasis, niin toimisin seuraavasti:

      http://www.raikasweb.com/

    • Kerro psoriasiksesta

      Kärsitkö psoriasiksesta? Kerro tarinasi.

      Etsimme psoriasiksesta kärsiviä henkilöitä haastateltaviksi erilaisiin artikkeleihin. Kerro, miten psoriasis on haitannut Sinun elämääsi ja oletko saanut siihen apua?

      Tarinat julkaistaan nimellä. Korvaamme haastattelusta 50 euron lahjakortin.

      Jätä yhteystietosi ja kerro hieman itsestäsi:
      Projektipäällikkö Marika Hiltunen, Kaufmann Agency Helsinki Oy,
      [email protected] tai puh. 050 34 97 405.

    • 22

      Ihmettelen kovasti vaan sitä, että mitenkä ruokavalio voi mukamas parantaa psorin? Helpottavat varmasti oireita, mutta ei oman käsitykseni mukaan voi sitä parantaa.
      Psorissahan iho uusiutuu liian nopeasti eli vika on juuri siellä solutuotannon puolella. MIten ihmeessä ruokavalion muutos voi vaikuttaa solutuotantoon??

      Ihan kysyn vain.

      • vastaan vain

        Kaikkihan lähtee sisältä. Ihminen on sitä mitä syö.


      • 19
        vastaan vain kirjoitti:

        Kaikkihan lähtee sisältä. Ihminen on sitä mitä syö.

        Ymmärrän sen, mutta saako solutuotannon hidastumaan ruokavaliolla? Jos näin on, niin syöpäkin sitten paranee tai syöpää ei tule ollenkaan!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      83
      7101
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      26
      7053
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      109
      6168
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5404
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5238
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5205
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      40
      5108
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4595
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      16
      3467
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3390
    Aihe