Heippa!
Pohdiskelen, että onko muille käynyt näin kuin minulle kävi, eli en saanut kunnollista hoitoa saatikka tutkimusta somaattiseen ongelmaani, koska minulla oli masennusdiagnoosi. Tämä asia tapahtui yliopistotasoisessa keskussairaalassa. Oma asiani etenee potilasasiamiehen kautta onneksi hoidossa tapahtui konkreettisias laimenlyöntejä joten ei ole pelkästään minun sana heidän sanaansa vastaan.
Olen vain miettinyt jo pitkään tätä, että olenko ainoa jolle on näin käynyt. Ongelmani leimattiin heti psykosomaattiseksi, eikä somaattisia syitä haluttu tutkia. Kysymyshän ei ole siitä, että onko ongelma psykosomaattinen vai ei, mutta tuollaisen diagnoosin kohdalla. On somaattiset syyt voitava varmasti sulkea pois ja omalla kohdallani näin ei ollut.
Omasta tapauksestani on jo aikaa jonkin verran, mutta tämänkaltaiset tapakauset etenevät hitaasti, mutta olisi kiva kuulla muiden kokemuksia. Oletko kohdannut ongelmia tämän suhteen. Oletko tehnyt ongelman suhteen jotain. Sekä mikä lopulta on ollut lopputulos.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.