Kysyisin

sellaista asiaa, kun pari viikkoa sitten yksi työkaveri pääsi eläkkeelle, ja kahvitauon yhteydessä pidimme pienen tilaisuuden, jossa tuleva eläkeläinen sai kukkia ja pidettiin pieni puhekin. Lopuksi kaikki nousivat ylös ja antoivat miehelle aploodin, siis kaikki paitsi yksi työtoveri, joka on JT. Hän istui vain paikoillaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja joi kahviaan. Ei elettäkään noustakseen seisomaan ja aplodeeraamaan. Kysyimme kummissamme, josko hänellä oli jotakin tätä tulevaa eläkeläistä vastaan vai mikä oli syynä moiseen mielestämme huonoon käytökseen. Selitys kuului, että uskontonsa kieltää kunnioittamasta muuta kuin Jehovaa. Onko tosiaan huono ja epäsosiaalinen käytös JT:n uskontoon kuuluvaa?
7449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

..häneltä itseltään tuo sama kysymys. Luulen että hän vastaa sinulle mielellään itse suoraan. Mutta kun meillä ihmisrievuilla on vain tapana ihmetellä toisen selän takana asioita, kun ei uskalleta suoraan kysyä, ja silloin saadaan näitä väärinkäsityksiä aikaan asiassa ku asiassa.

Äänestä
  • kysyinkin häneltä suoraan ja "Selitys kuului, että uskontonsa kieltää kunnioittamasta muuta kuin Jehovaa." Halusin vain kysyä muilta Jehovan todistajilta, että toimiko hän oikein?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kysyinkin häneltä suoraan ja "Selitys kuului, että uskontonsa kieltää kunnioittamasta muuta kuin Jehovaa." Halusin vain kysyä muilta Jehovan todistajilta, että toimiko hän oikein?

    Jehovan todistajilla on ohjeena välttää "luomusten palvontaa" eli palvontateon tekemistä toiselle ihmiselle tai jollekin muulle luodulle. Vartiotorniseuran selityksen mukaan esim. syntymäpäivien vietto on tällaista "luomusten palvontaa", samoin esim. seisomaan nouseminen, kun vainajan arkkua kannetaan sisään tai hääpari astuu sisään häähuoneeseen. Samoin luomusten palvontana pidetään seisomaan nousemista, kun joku "merkittävä henkilö" astuu huoneeseen. Ilmeisesti työtoverisi toimi tämän ajatuksen mukaan - tosin en ole varma, onko tällaista tilannetta varten annettu yksityiskohtaisia ohjeita.

    Toisaalta tämä "luomusten palvonta" on todistajien keskuudessa tulkinnanvaraista. Esim. hääpäivien viettoa ei pidetä "luomusten palvontana", vaikka niissä hääparia epäilemättä "palvotaan" yhtä paljon tai yhtä vähän kuin syntymäpäivilläkin.

    Äänestä

  • Jari kirjoitti:

    Olet kirjoittanut monia kommentteja Jehovan todistajista puolesta ja vastaan, aina hyvin asiallisesti. Minua kiinnostaisi tietää, miten olet tietosi hankkinut, tarkoitan sitä, että ymmärtääkseni et ole kuitenkaan entinen JT. Oletko tavallinen ev.lut., vai kuulutko johonkin muuhun uskontoon, vai oletko vain itsenäinen Raamatun ja eri uskontojen tutkija???

    Äänestä

  • Katariina kirjoitti:

    Olen hankkinut tietoni Jehovan todistajista lukemalla, sekä heidän kirjallisuuttaan että heihin kriittisesti suhtautuvia teoksia, samoin kuin tieteellisiä tutkimuksia heistä. Olen toki myös keskustellut Jehovan todistajien kanssa henkilökohtaisesti.

    En ole Jehovan todistaja, enkä koskaan ole sitä ollutkaan. Olen luterilainen pappi.

    kun vastasit. Tiedän että monet papit tunnustavat Jumalan nimen tetragrammin JHVH. Sehän löytyy monista uskonnollisista rakennuksista, esim. Kuopion, Oulun ja Helsingin tuomiokirkoista. Fourvièren katolinen basilika Lyonissa, Ranska. Sao Poulon kirkko, Brasilia. Strasbourgin katedraali, Ranska. Pyhän Markuksen kirkko, Venetsia. Myös hieman vaihtelevin tavoin kirjoitettuna se löytyy Saksasta mm. Bordesholmin luostarissa (IehoVae), Fehmarnissa olevan kirkon oven yläpuolella (Jehovah), v. 1635 lyödyssä saksalaisessa metallirahassa (Iehova). Suomen Kansallismuseossa on mm. Ruotsin kuninkaan Kaarle IX:n aikainen 4 markan kolikko vuodelta 1604, jossa tetragrammi näkyy keskellä kolikkoa ja reunoja ympäröi latinalainen teksti, joka kuuluu suomeksi "Jehova on minun lohdutukseni."

    Ja vaikka se useimmissa Raamatun käännöksissä onkin jätetty pois ja korvattu sanoilla Herra tai Jumala, niin on silti vielä joitakin käännöksiä, joista se löytyy ainakin muutaman kerran.

    Siksi kiinnostaisi tietää, mitä sinä ajattelet Jumalan nimestä ja sen käyttämisestä? Olet varmaan aika haastava keskustelukumppani, mutta ajattelin silti yrittää, koska kommenttisi ovat olleet ystävällisiä ja asiallisia.

    Äänestä

itseasiassa emme halua tulla tunnetuksi epäsosiaalisina..arvelen että työkaverisi ei olisi kannattanut olla paikan päällä ollenkaan niin ei olisi leimautunut niin vahvasti. mutta jostain syystä tilanne saattoi tulla hänelle yllätyksenä ja hän toimi omantuntonsa mukaan..minä aion ostaa esim.vanhemmilleni lahjan kun he pääsevät eläkkeelle,ja osoittaa kunnioitus pitkästä urasta sillä tavoin, mutta totta on että tapanamme ei ole näyttää kunnioitusta nousemalla seisomaan..toivottavasti hän muisti tuota eläkeläistä jollain muulla tavalla. olen pahoillani että käytös harmistutti teitä...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

sellaista asiaa, kun pari viikkoa sitten yksi työkaveri pääsi eläkkeelle, ja kahvitauon yhteydessä pidimme pienen tilaisuuden, jossa tuleva eläkeläinen sai kukkia ja pidettiin pieni puhekin. Lopuksi kaikki nousivat ylös ja antoivat miehelle aploodin, siis kaikki paitsi yksi työtoveri, joka on JT. Hän istui vain paikoillaan, kuin mitään ei olisi tapahtunut ja joi kahviaan. Ei elettäkään noustakseen seisomaan ja aplodeeraamaan. Kysyimme kummissamme, josko hänellä oli jotakin tätä tulevaa eläkeläistä vastaan vai mikä oli syynä moiseen mielestämme huonoon käytökseen. Selitys kuului, että uskontonsa kieltää kunnioittamasta muuta kuin Jehovaa. Onko tosiaan huono ja epäsosiaalinen käytös JT:n uskontoon kuuluvaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu