Ojasta allikkoon...ko?

Uudella 95 E10 -bensiinillä polttoaineenkulutus nousi autolehti Tekniikan Maailman testissä kolme prosenttia 98 E5 -bensiinin kulutukseen verrattuna. Testattu ero oli hivenen suurempi kuin ero polttoaineiden energiasisällössä.

Koska polttoaineiden nykyhinnoissa on noin kolmen prosentin ero, tarkoittaa tulos TM:n mukaan sitä, molemmat bensalaadut tulevat kuluttajille yhtä kalliiksi.

Vuoden alussa myyntiin tullut, enintään kymmenen prosenttia etanolia sisältävä 95 E10 -bensiini on herättänyt vilkasta keskustelua. Uuden polttoaineen on esimerkiksi väitetty nostavan polttoaineenkulutusta niin paljon, että kalliimman 98 E5 -laadun käyttö olisi perusteltua.

Etanolin energiasisältö on runsaan kolmanneksen bensiiniä pienempi.

TM:n kokeet tehtiin Metropolia Ammattikorkeakoulun autotekniikan laboratoriossa. Moottorina käytettiin kaksilitraista turboahdettua moottoria, jonka moottorinohjaus oli säädeltävissä.

Kulutuserot mitattiin kolmella eri kuormituksella ja kolmella eri pyörintänopeudella, eli eri mittauspisteitä oli yhdeksän. Useilla lisämittauksilla varmistettiin tulosten riittävä toistettavuus.

Koska mittauksissa käytetty ahdettu moottori pystyy hyödyntämään korkeamman oktaaniluvun paremmin, polttoaineiden kulutusero on suurempi kuin vapaastihengittävässä moottorissa. Kulutus mitattiin suhteutettuna moottoritehoon, joka kasvaa hieman korkeampioktaanista polttoainetta käytettäessä. Näin tulos on verrattavissa normaaliin ajoon.

Itse liikun mahdollisimman paljon ekologisesti polkupyörällä, suosittelen bensaa säästyy, kunto nousee kohisten ja saa raitista ilmaa ja nukut yöt paremmin!
898
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kovin tarkkaa analyysiä uudesta polttoaineesta. Itse luotan omiin empiirisiin kokemuksiini. Eli maistoin oman autoni bensiiniä. Silkkaa koskenkorvaa.

Äänestä

Siinä tapauksessa ehdotankin, että yhdistämme voimamme ja omalla luvalla omassa metsässä nostmme kansanperinteet kunniaan ja palautamme korpikuusen kyynelten herkan maun kielemme makunystyröille ja valmistamme itse tuon niin jalon ja supisuomalaisen luonnonmukaisin menetelmin vamistetun polttoaineen, verottomana tietenkin!

Äänestä

Mä protestoin tätkin asiaa.

Äänestä

En viiti pyöräillä 150-200 kilsaa jokapäivä, ehkä menis tuo matka kerran pari vuodessa, muttei joka päivä.
Kulutuksia en ole laskenut, on tankattava sen mikä menee, koska on pakko.
Ja käytän ainoastaan 98 tällä hetkellä, koska en luota tuohon E10:iin vieläkään.
Se todellinen tappio tulee näkymään sitten, kun autot leviää, ja varaosia joudutaan vaihtamaan tiuhaan tahtiin.

Äänestä

Öitä ei tule nukuttua kun pomo patistelee töihin. Työmatkoihin en autoa tarvitse, julkiset riittävät ja jos eivät osu kohdalleen, voin vaikka kävellä. Vielä on liian liukasta että pyörällä uskaltaisin, mutta ehkä jo kohta.

Harrasteajoihin autoa käytän ja kulutus on kyllä uudella 95-lla noussut, mutta se kompensoituu ihan ajotapaa kontrolloimalla. Pysyy maantiellä eikä tunge keskustaan, ei kilpaile eikä aja yli rajoitusten.

Äänestä

Minä olen käyttänyt perheen toisessa autossa uudesta asti 98:aa vaikka matalampioktaaninenkin kelpaisi. Ihan tuon energiasisällön vuoksi joka oli luonnollisesti 98:ssa korkeampi jo aiemminkin. Toinen onkin diesel.

Harrasteautossa aion käyttää tuota E10:ntä koska on 90-luvun jenkki ja jenkit ovat käyttäneet vastaavaa bensaa autoissaan 80-luvun alusta.

Äänestä

Ensin VTT:n tutkijat kyseenalaistavat E10-bensiinin ympäristöhyödyt. E10 saattaa olla luonnolle jopa tuhoisampaa kuin vanha 95-laatu, tai ainakaan asiasta ei ole täyttä varmuutta.

Nyt ympäristönsuojelun professori Pekka Kauppi Helsingin yliopistosta sanoo, ettei E10 syntynyt alunperin ympäristösyistä vaan sen synnyttivät amerikkalaiset maatalouslobbarit.

Marssijärjestys on hänen mielestä aivan selvä. Koko biopolttoaineen kehitystyön takana oli amerikkalaisten viljelijöiden huoli tuloistaan.

– Yhdysvalloissa syntyi maissin ylituotanto, kun sadot hehtaaria kohden liki kaksinkertaistuivat 1970-luvun jälkeen ja maissin hinta lähti laskuun.
Yritystietopalvelu

Kaupin mukaan ylituotannolle luotiin uutta kysyntää, kun maissista tehtyä etanolia alettiin käyttää bensiinin jatkeena.

Mikä rooli tässä on sitten EU:lla, jonka säädöksiä Suomi panee nöyrästi täytäntöön, on Kaupin mukaan monimutkaisempi.

Äänestä

Onneksi on diisseliauto, niin ei tarvi jännittää sopiiko vaiko eikö :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


moun_lex kirjoitti:

Uudella 95 E10 -bensiinillä polttoaineenkulutus nousi autolehti Tekniikan Maailman testissä kolme prosenttia 98 E5 -bensiinin kulutukseen verrattuna. Testattu ero oli hivenen suurempi kuin ero polttoaineiden energiasisällössä.

Koska polttoaineiden nykyhinnoissa on noin kolmen prosentin ero, tarkoittaa tulos TM:n mukaan sitä, molemmat bensalaadut tulevat kuluttajille yhtä kalliiksi.

Vuoden alussa myyntiin tullut, enintään kymmenen prosenttia etanolia sisältävä 95 E10 -bensiini on herättänyt vilkasta keskustelua. Uuden polttoaineen on esimerkiksi väitetty nostavan polttoaineenkulutusta niin paljon, että kalliimman 98 E5 -laadun käyttö olisi perusteltua.

Etanolin energiasisältö on runsaan kolmanneksen bensiiniä pienempi.

TM:n kokeet tehtiin Metropolia Ammattikorkeakoulun autotekniikan laboratoriossa. Moottorina käytettiin kaksilitraista turboahdettua moottoria, jonka moottorinohjaus oli säädeltävissä.

Kulutuserot mitattiin kolmella eri kuormituksella ja kolmella eri pyörintänopeudella, eli eri mittauspisteitä oli yhdeksän. Useilla lisämittauksilla varmistettiin tulosten riittävä toistettavuus.

Koska mittauksissa käytetty ahdettu moottori pystyy hyödyntämään korkeamman oktaaniluvun paremmin, polttoaineiden kulutusero on suurempi kuin vapaastihengittävässä moottorissa. Kulutus mitattiin suhteutettuna moottoritehoon, joka kasvaa hieman korkeampioktaanista polttoainetta käytettäessä. Näin tulos on verrattavissa normaaliin ajoon.

Itse liikun mahdollisimman paljon ekologisesti polkupyörällä, suosittelen bensaa säästyy, kunto nousee kohisten ja saa raitista ilmaa ja nukut yöt paremmin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu