Tuksu haki uudelleen eroa tänään

Hämmästyttävää...
392950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Ihan kiinnostavaa.
Olin just miettimässä, että voisiko tehdä jopa sillä tavalla, että ensin jättäisi avioerohakemuksen heti aamulla virka-ajan alussa ja sitten peruisi hakemuksensa jo samana päivänä iltapäivän alussa. Ja siinä tapauksessa uuden avioerohakemuksen ehtisi ihan hyvin jättää jo samana iltapäivänä uudelleen vähän ennen virka-ajan päättymistä.
Onko kukaan kokeillut tätä menetelmää ja onko yleensä kenelläkään tietoa, onko viranomaisten liikkeet niin ripeät, että he pysyisivät kaikkien hakemusten mukaisessa järjestyksessä? Tätä kannattais kuitenkin kokeilla ihan käytännössä, siinähän sekin selviäisi.
Sanovatko muuten EU:n direktiivit mitään tällaisesta valmiudesta? Kysymyshän on kuitenkin loppujen lopuksi jokaisen kansalaisen ihmisoikeuksista.

Äänestä
  • Onpas nyt ollut hiljaista Tukiaisrintamalla. Ei oo blogiinsakaan kirjoittanut mitään koko v-loppuna. Mahtaakohan ero sittenkin toteutua ja saadaan se tosi-Tv-ohjelma jossa Tuksulle haetaan prinssiä. Taitaa pelkkiä sammakoita vaan ilmoittautua kisaan:/ Mutta onhan mielenkiintoista seurata millaiset miehet uskaltautuisivat kisailemaan Tuksukasta:))

    Äänestä

  • Ehkä hän ei tiedä lakia? Jokainen hakemus maksa ja suuret rahat.
    Hän ei halua odota puoli vuotta? Puolen vuoden aikana olisi selvää
    haluaako hän jäädä Arton kanssa vai ei. Jos hän eroa sitten hänelle ei tarvitse maksa mitään. Ero tulee.

    Äänestä

Totta se on tosiaan, ihan lehdissä jo kirjoitetaan.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/Tukiaisen avioerorumba Aika kallista lystiä!/art-1288376457634.html
Ihan hyvä että täällä tapahtuu jotain, kun muuten ei ole oikein mitään uutisia.
Ihanaa, taas on hyvä avioero tulossa. Kivaa.

Äänestä
  • Eipä ole uutisia, ei. Japanissakaan ei ole tapahtunut mitään.

    Äänestä

Ei vois enää vähempää kiinnostaa, kuin tuo Tukiainen ja Tukiaisen julkisuuden hakuisuus. Kyllä pitää olla ihminen sairas, kun kaikin mahdollisin keinoin pyrkii julkisuuteen.
Viimeisimpiä uutisia Japanin ydinvoimala onnettomuudesta menin netistä katsomaan ja tuo ällö Tukiainen siellä kuvassa pällisteli.
Yrittääkö se esittää jotain ihme diivaa tuossa kuvassa.
Montakohan kertaa se meinaa hakea avioeroa ja taas peruu.
Varmaan on huomenna jo juorulehdessä uutinen, että Tukiainen on perunut avioeron ja taas on elämä kuin ruusuilla tanssia.
Ei mene kauaa, kun Tukiainen on taas laittanut uuden avioero anomuksen.
Kyllä pitää olla ihminen sairas, kun tällaista pelleilee.
Avioliitto on Tukiaiselle pelkkä keino päästä julkisuuteen.
Tukiaisen vois lähettää kuuhun tai tiputtaa tuonne Fukushiman ydinreaktoriin, kun ei se kuitenkaan tiedä, että Japanissa on ydinvoimala onnettomuus.
Eihän tuollainen ihminen näe mitään muuta, kuin oman julkkis minänsä ja sen korottamisen tarpeen.

Äänestä
  • joo ei vähempää voisi kiinnostaa, eihän tuo törky turpa ole edes kauniskaan, sehän on kuin vanhasta mummon mökistä irti repäisty tapeetti joka on homeessa.
    YÄK, siinä ei ole mitään kaunista, oksennan jos vastaan kadulla minua tulee, hyi hitto.

    Äänestä

  • welho_10 kirjoitti:

    joo ei vähempää voisi kiinnostaa, eihän tuo törky turpa ole edes kauniskaan, sehän on kuin vanhasta mummon mökistä irti repäisty tapeetti joka on homeessa.
    YÄK, siinä ei ole mitään kaunista, oksennan jos vastaan kadulla minua tulee, hyi hitto.

    Totta,,,ei muuta kuin tekstiviestejä naiset julkiksille nii tie vaikka mihin auki....

    Äänestä

Koskahan todetaan, että ei ne virallisesti oo naimisissa olleetkaan...

Äänestä

Ei nuo lie todellisia muutenkaan. Onneksi rakkaus on ikuinen!
Kaikki se uskoo, kaikki se kestää, kaikki se kärsii.

Äänestä
  • Harvinaisen onnellinen ja rakastunut nuoripari!

    Äänestä

Koskakohan köyhä Arto alkaa rahastaa... Hyviä paljastuksia voisi Tuksusta kertoa :D
Tää on niin sovittu juttu ollut jo alusta asti.... Helppoa rahaa :D tyhmät kansalaiset maksaa Tuksun ja Artsin menot... Et ketäs tässä tyhmiä on?

Äänestä
  • Luuletko että seiska maksaa mitään jollekin Johanna "yölanta" Tukiaiselle? Että kukahan tässä on tyhmä?

    Äänestä

  • Butt fuck kirjoitti:

    Luuletko että seiska maksaa mitään jollekin Johanna "yölanta" Tukiaiselle? Että kukahan tässä on tyhmä?

    Olen tyhmä. Juuri niin kuvittelen. Kuka ois häätkään maksanu kahdelle ulosotossa olevalle tyhjätaskulle? Rikkaat vanhemmat?

    Äänestä

  • Luultavasti Arto levyttää kohta menestyslevyn, joka myy vajaassa viikossa platinaa, ja Tuksun elämäkerta voittaa ensi syksynä tieto-Finlandian. Kirjan joulumyyntiä lisää tietenkin entisen ulkoministerin ja samalla myös entisen kansanedustajan salaiset kansiot ja tekstiviestit, jotka on nyt analysoitu uudelleen ulkopoliittisen tiedon valossa.

    Äänestä

  • Kyllä kansa tietää kirjoitti:

    Luultavasti Arto levyttää kohta menestyslevyn, joka myy vajaassa viikossa platinaa, ja Tuksun elämäkerta voittaa ensi syksynä tieto-Finlandian. Kirjan joulumyyntiä lisää tietenkin entisen ulkoministerin ja samalla myös entisen kansanedustajan salaiset kansiot ja tekstiviestit, jotka on nyt analysoitu uudelleen ulkopoliittisen tiedon valossa.

    Myykö kirja paremmin kuin Lööppijulkkis-sinkku vai jaellaanko sitä kohta turuilla ja toreilla ilmaiseksi huussipaperiksi?
    Arton laulua en taida välittää kuulla, vai osaako hän joikata? Nunnuka nunnuka laila löi leilaa...

    Äänestä

  • tyhymä kirjoitti:

    Olen tyhmä. Juuri niin kuvittelen. Kuka ois häätkään maksanu kahdelle ulosotossa olevalle tyhjätaskulle? Rikkaat vanhemmat?

    Paskat viikkolehdet....Voi tässä tapauksessa todeta......rakkaus on ikuista kohde vain muuttuu....

    Äänestä

Tarvittaisiinko jossainpäin jonkin sortin hoitoa ja iso purkki pillereitä!

Äänestä

Muuten ihan sama, vaikka tehtailisivat tunnin välein erohakemuksia. Mutta viranomaisilla on tärkeämpääkin tekemistä kuin käsitellä noiden asioita joka päivä. Ja mieletön rahamäärä menee hukkaan veronmaksajien rahoista.

Äänestä

Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten.

Äänestä
  • Tuksu olis aikoinaan kelvannut Kokoomuslaiselle Ministerillekin.
    Siis- Laatutavaraa.
    Antaa kaikkien kukkien kukkia. Raatokärpäsetkin tykkää tietyn sorttista hajua erittävästä kukkasesta.

    Äänestä

No voivoi Tuksuparkaa, ei ota tuo suhde oikein onnistuakseen.
Onko Arto taas tehnyt sen kuuluisan katoamistempun.
Kuule Tuksu, ei se lopetakaan noita katoamisia ennenkuin se raitistuu ja menkää yhdessä AA:han sillä ois hyvä jos te KUMPIKIN raitistuisitte.
Voisitte ainakin sitten erota selvinpäin ilman että jompikumpi tekis katoamistemppuja.i

Äänestä

Hakkasko Arto taas?

Äänestä

Ihan oikein teki.Jos Arto hakkaa ja on poissa päiväkausia niin kyllä Tuksu sitten jo tartteekin vähän rauhaa ja lepoa.
Mutta mites nyt ne seksinäytökset joissa Arto on ollu toisena?
Hanki äkkiä uusi kaveri, jottei elannonhankkiminen kärsi.
Siis onnea vaan niille skeishowhommille, nehän myyvät kultaa ja ovat tosi suosittuja.
Go Tuksu GO!

Äänestä

Turha enää haikailla tuon juopon Artsin perään, ei siitä näytä olevan mieheksi sinulle.
Ei muuta ku uutta äijää kehiin niin että seksishowbisnes voi jatkua kapakoissa.

Äänestä

Kule Tuksu nyt unohat tuon Arton ihan totaalisesti ja otat sen Alec, oliko se nimi näin, sen tumman nätin pojan joka istui siinä joulushowssasi siellä näyttämön nurkassa tuolilla ja joka videoi sinun showta ja laittoi sen youtubeen , niin otat sen pojan toiseksi niihin seksishowesityksiisi, siinä ois oikea kaveri sulle tekeen mainiota bisnestä yhessä sun kanssas.
Ei kait tuota hampatonta Artoa kukaan kaipaa noihin showhommiin.
Tämä on Tuksu kuule kannattava idea niin että ala sotteleen jo sille Alecille.
Te oisitte mahtava seksishowpari.

Äänestä

Ihanaa, mahtavaa!

Äänestä

Jeejee Tuksu go, go go!

Äänestä
  • voi tuksu, ja tuksun iso vittu.

    Äänestä

Unoha sie Tuksu se Arto, mieki olen jo sen unohtanu.
Ei siitä oo sulle kaveriksi.

Äänestä
  • Juu juu.Tuksu sanoi ettei meistä tule sellaisia kun Matista ja Mervistä. Mutta ovat paljon pahenpia ja naurettavanpia ja sitäpaitsi tuksu on paljon läskinpi.

    Äänestä

Johanna on normaalimeikissä ja vaatteissa ihan keskivertokaunis nainen. Pilaa vaan liialla maalilla ja hirveillä ihmeräteillä ulkonäkönsä. Tai makujahan on monia, tää on vaan mun mielipide.

Äänestä
  • Joo ihan olisi tavallinen tyllerö jos ei aina löisi kaikessa yli. Siihen taitaa kyllä pyrkiäkin, että överiksi menemällä herättää huomiota.

    Äänestä

Tuohan on kyllä totta. Keskiverto suomalainen nainen. Aikuinen nainen. Lihava nainen. Rumakin kyllä.

Äänestä
  • Kreikka tarvitsee taloiuskriisiinsä tukiaisia. Tähetetään Tuksu sinne eikä tarvitse palauttaa.

    Äänestä

Kumma kun Tuksu ei ole vielä pamahtanut USKOON ja alkanut kansanedustaja-ehdokkaaksi , kyllä Päivi Räsänen ottaa kiljuen joukkoihinsa.

Äänestä
  • Miten se nyt uskoon voisi pamahtaa, kun sehän on jo uskovainen. Tuksuhan on harras kristitty omien sanojensa mukaan?!?!!

    Äänestä

Tuollainen pelleily pitää laissa kieltää.

Äänestä

Minun mielestä ne mediat tekevät itsestään ihan naurettavia jotka uutisoivat Tuksun ja Aitolehden jutuista jatkuvasti, eikö niillä muka ole mitään parempia juttuja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Totta silti kirjoitti:

Hämmästyttävää...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu