Oli eläkeikä mikä tahansa, hyvin suuri osa tämän päivän kolmi-nelikymppisistä on työelämässä vain 25-26 vuotta, kun töissä kiusataan ja joutuu tekemään työnantajan määräämiä töitä. Jäljelle jäävälle 60 elinvuodelle pitäisi löytää jostain kustantaja.
Niistä 300 tuhannesta henkilöstä on pitkäaikaistyöttömät ovat työhön kykenemättömia (Ilkka Taipaleen lausunto).
Eihän kysymys olekkaan välittömästi eläkeiän nostosta, jolloin sillä ei ole vaikutusta työmarkkinoihin. Työolosuhteiden korjaus pitää lähteä liikkeelle omavastuusta kuten fyysisestä ja henkisestä kunnosta.
Ei sitä kuntoa työpaikalla luoda, vaan työntekijän on tultava työpaikalle timmi kunnossa. Meillä on vain taipumus sysätä vastuita muille kuin itselleen. Ihminen, joka on huonossa kunnossa niin on taipumus säteillä pahaa oloa toisillemme. Hiki tulee, vaikka ajatteleekin työtä. Näissä asioissa alkoholi ja tupakka näyttelevät suurta roolia. Ei tää elinajan pidennys ole saavutettu etu, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Mikä on hyvinvointi?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Oikeassa olet, minuakin hiostuttaa kun kuulenkin sanan. Sen takia olen jättänyt työt muille. Tehköön se joka niistä tykkää. Minä tehin reilut 20 v. Kunnes huomasin että elämä liukuu ohi ja menee hukkaan. Suomi on rikas maa, kun sillä on varaa elättää hirveän suurta herralaumaa. On maalla varaa elättää myös minut. Joten katsoin parhaaksi, että nyt alan nauttimaan elämästä. Nyt on siitä aikaa jo 4 vuotta ja tästä elämästä minä tykkään. Yhteiskunnan täytyy vaan jaksaa elättää. Maksetaan lisää veroja ja sillä siisti. Ei elämää kannata ottaa niin vakavissaan ja uhrata se työntekoon. Nyt on aikaa myös harrastuksille, kuten kalastukselle ja metsästykselle. Täällä maalla velattomassa talossa elämä näyttää parhaat puolensa. Kehoitan muitakin alkaa elämään ajoissa. Sitten kun sairaudet tulevat, niin paras elämä on mennyt ohi. Yhteiskunnalla on varaa heittää rahaas jopa ulkomaille miljarditolkulla.
Saatat olla hirveän oikeassa. En kiistä !
Omalla kohdalla saanut olla työelämässä aina. "revittiin " jo poikasena mukaan.
Kesälomat oli kuvaamaasi aikaa.
Mutta nekin aina loppui kesken.
Maalla on mukava asustella. Olen täysin samaa mieltä.
Jos nikkarin vikaa vielä, saa monia asioita hyödykseen.
Taas vaaransa liian helposta elämästä, mutta tasapainoiluahan tämä on.
Se siitä ja loput kirjees'