Soini ei hyväksy aborttia, kaikki elämä on pyhää.
Ilmeisesti raiskaajan siittämä lapsikin on pyhä ja koskematon, Soinin mukaan?
Ilmeisesti raiskaajan siittämä lapsikin on pyhä ja koskematon, Soinin mukaan?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
stuppi vannoo kansainvälistymisen nimiin (ehkä myös raiskauksissa)
väriä oikeussaleihin
stuppi kannatta myös homoadoptiota, ehkä jopa homoaborttia
Sikiö ei ole syyllinen isänsä suorittamaan raiskaamiseen. Länsimaisessa yhteiskunnassa on tapana rangaista syyllisiä, ei syyttömiä. Sinä haluaisit kostaa yhden ihmisen tekemän teon toiselle ihmiselle. Annat kuolemantuomion syntymättömälle syyttömälle sen tähden, mitä hänen isänsä on tehnyt. Suomessa on huutava pula adoptiolapsista juuri abortin yleisyyden takia. Siksi adoptiota haluavat hankkivat lapsensa Kiinasta ja Afrikasta. Eikö olisi parempi hankkia Suomesta adoptiolapsi, jota hänen äitinsä ei halua pitää?
Samaa mieltä ,miksi syyttömältä pitäisi kieltää oikeus elämään?
Suurin osa naisista haluaa abortin jos raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta koska lapsi muistuttaisi heitä koko ajan raiskauksesta joten ajattele myös äitiä äläkä pelkästään sikiötä.
Lapsi ei muistuta raiskaajasta, kun hänet annetaan adotoitavaksi. Syyttömälle kostaminen ei ole oikein.
Mutta oikeastiko meinaat, että kaiken kokemansa jälkeen raiskatun naisen pitäisi vielä kärsiä? Kärsiä siitä, että raiskauksen hedelmä kasvaisi 9 pitkää kuukautta hänen sisällään - muistuttaen joka ikinen sekuntti olemassaolollaan siitä kamalasta teosta.
Et taida tajuta ollenkaan, mitä sellainen saa aikaan mielenterveydelle ja elämänhalulle?
Sinä et selvästikään ymmärrä, että joillekin jotka ovat tulleet raiskauksen seurauksena raskaaksi jo raskausaika voi olla traumaattinen kun tietää odottavansa lasta joka on alkunsa raiskauksesta ja entäs kun lapsi aikuisena ilmestyy oven taakse niin taas tulee raiskaus mieleen.
Sinä et siis ole ajatellut asiaa loppuun asti kun et ole ottanut huomioon edes sitä, että lapsi voi aikuisena etsiä biologisen äitinsä koska haluaa tavata tämän saadakseen tietää miksi äiti hylkäsi hänet.
Eikö muka raiskauksen uhri ole syytön kun sinä puhut siihen tyyliin, että vain sikiö on syytön.
Tiukka linjasi osoittaa sinun olevan uskovainen koska muilla ei ole noin tiukkaa linjaa aborttiin.
ihmisarvon halveksinta tuo mieleen evoluutiouskonnon- tuo maailman räikein valhe- puolesta kiivailijat. ¨¨
Ateismi johtaa ihmisarvon alennusmyyntiin ,koska pitävää moraalia ja etiikkaa ei voi perustaa ilman Luojaa.
Elämä ei ole helppoa. Traumoja on monenlaisia, eikä niitä aina voi välttää, eikä ole tarpeenkaan. Aikuinen voi hoitaa traumansa. Lapsi ei voi hoitaa murhaamistaan. Äiti on syytön, ja lapsi on syytön, mutta murhaamalla lapsen sinä haluat kostaa toiselle näistä syyttömistä. Pitäisikö kaikkiin ei-toivottuihin lapsiinkin kohdistaa jälkiabortti aina 3 ikävuoteen asti, kuten joku tiukka abortinpuolustaja pari vuotta sitten esitti?
Nyt menee jo naurettavaksi kun sotket tähänkin keskusteluun evoluution vaikka sillä ei ole mitään tekemistä tämän keskustelun kanssa ja sitten vielä haukut ateisitit samalla kertaa vaikka sekään ei liity mitenkään tähän keskusteluun.
Miten ihmeessä voi olla noin vaikeaa pysyä asiassa kun pitää yrittää siirtää keskustelu ketjuun kuulumattomiin asioihin.
Ja sinä haluat rangaista äitiä ja päättää HÄNEN elämästään ja kehostaan. Vitun sairasta miten ihminen voikaan ajatella noin. Se ei kuulu kenellekään muulle kuin äidille haluaako hän pitää lapsensa vai ei. Luulin jo että tämä abortinvastaisuus ja äidin vapauksien riistäminen oli vain USA:n ongelma, mutta on meillä näköjään ihan riittävästi hulluja täälläkin.
Oletko sitä mieltä, että sinut saisi murhata, jos olisit syntynyt raiskauksen seurauksena?
Oletko sitä mieltä että täysikäisen murhaaminen on sama asia kuin abortti?
Syyttömän murhaaminen on suurempi rikos.
No jos täysi-ikäisen murhassakaan ei sillä ole väliä, että onko murhatun siittänyt raiskaaja, niin miksi sen pitäisi olla alaikäistä murhattaessa?
Sinulla varmaan riitäisi kantti mennä sanomaan lapselle päin naamaa, että "sinut olisi pitänyt abortoida koska olet saanut alkusi väkisinmakaamisen seurauksena." En epäile ollenkaan, etteikö riittäisi.
Raiskaus on raiskaus mutta ihmiselämä on ihmiselämää ja lapsi ei jumalauta ole voinut valita niitä soluja jotka yhtyvät toisiinsa ja joista hän muodostuu, joten mieti hieman mitä paskaa jauhat täällä.
Montakohan naista tulee Suomessa raskaaksi vuosittain raiskauksen seurauksena? Veikkaan ettei puhuta kuin muutamasta ja aina silti jaksetaan aborttikysymyksen yhteydessä heistä jauhaa.
Paavin lumoissa, mitä seuraavaksi? - Vastustaa ehkäisyäkin?
Minun mielestäni päätös kuuluu sille joka on raskaana. Kukaan ei voi mennä pakottamaan häntä kantamaan lasta,jota hän ei halua,eikä myöskään pakottamaan aborttiin. Se on HÄNEN päätettävissään!
Eli Pyhä Mari hyväksyy raiskauksen yhtenä vaihtoehtona lapsen hankkimiseksi?
Hankala aihe enkä tiedä olenko oikeassa, mutta mielestäni abortti on oikeutettua, kun sen tekee riittävän ajoissa silloin kun ei vielä voida puhua valmmista ihmislapsesta.
Abortti raiskauksen kautta raskaaksi tulleena on täysin ymmärrettävää.
Harmi ettei sinua ole abortoitu.
Kerro perusteet.
Harmi ettei sinua ole abortoitu.
Kenen vaivaksi olen ollut niin pahasti ? Rikoksia en ole tehnyt, rehellistä työtä teen jne Kerro edes millä nimimerkillä täällä yleensä kirjoitat ja miksi olet tuota mieltä.
"Mielestäni abortti on oikeutettua, kun sen tekee riittävän ajoissa silloin kun ei vielä voida puhua valmmista ihmislapsesta."
Kirjoitan milloin milläkin nimimerkillä ja esittämäsi kanta on perusteeni.
"Mielestäni abortti on oikeutettua, kun sen tekee riittävän ajoissa silloin kun ei vielä voida puhua valmmista ihmislapsesta."
Sellainen ei ole valmis lapsi, jolla ei ole vielä raajoja kehittyneet saatika aivot. mutta eihän tuossa aborttioikeudessa voida olla keveitäkään.
Raiskattu raskaus on mielestäni oikeutettua pysäyttää, kunhan sen tekee ajoissa.
Edelleen harmi ettei sinua ole abortoitu. Ethän sinäkään ole ollut alkiona "valmis lapsi".
Äitiäni ei raiskattu, äitini halusi pitää minut. Tarviiko siihen muuta selittää.
Kirjoitat kuin rikolliselle, mutta kirjoituksesi paljastaa että olet aika omituinen tyyppi, ehkä rikollinen itse. Mielestäni tuollainen kirjoittaminen kertoo luonteen vinoumasta.
Etkä ilmeisesti osaa asettua raiskaamalla raskaaksi tulleen asemaan. On täysin selvää, että raiskattuna voi tehdä abortin.
Yleisesti ottaen terveitä suomalaisia naisia pitäisi rohkaista synnyttämään lapsia, ettei niitä tarvitsisi tuoda Afrikasta.
Tämä tolkuton naiskauneuden menettämisen pelko on saanut aivan epätervettä suuntausta aikaan. Lapsetkin kohta pitää synnyttää sektion kautta, kun pelätään kiinteyden häviävän.
Naisetkin tulee vanhoiksi samoin kuin miehet, joten olen ajatellut niin, että olisi hyvä olla useampi arkunkantaja omasta perheestä, ettei siinäkin tarvitsisi tukeutua ulkolaiseen apuun.
Kammottavaa että Soini haluaa rajoittaa naisten itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa, miten tuollainen eroaa yhtään äärimuslimien naisten alistamisista!
Soini on katolilainen ja noudattaa Paavin käskyjä. Vatikaani on aina ollut suuri alistus- ja riistokoneisto.