Mistä johtuu, että sekulaareissa, maallistuneissa valtioissa on hyvin uskonnollisiin maihin verrattuna korkeampi elintaso, yhteiskunta on tasa-arvoisempi, se pyrkii pitämään heikoimmista huolta, niissä on laajat kansalaisvapaudet ja ihmisoikeuksia kunnioitetaan?
Nämä valtiot siis jo lähtökohtaisesti tarjoavat paremmat mahdollisuudet ja lähtökohdat elämän eväiksi kuin maat joissa uskonnolla on merkittävä sija yhteiskunnassa.
Esimerkiksi maailman kristillisimmissä maissa on asiat yleensä aika huonolla tolalla monessa suhteessa, puhumattakaan Islamilaisista maista.
Köyhyys ja toivottomuus, rikollisuus ja mätä yhteiskuntarakenne tuntuu olevan leimaava piirre näissä maissa.
Asianhan pitäisi olla päin vastoin mikäli kristittyjen höpinät omimastaan lähimmäisen rakkaudesta pitäisivät paikkaansa...
Missä vika?
13
69
Vastaukset
- tässä syy
Uskova jättää asiat herran hoitoon joka jättää ne sitten tyypilliseen tapaansa hoitamatta?
* "Missä vika?"
* "< Esimerkiksi maailman kristillisimmissä maissa on asiat yleensä aika huonolla tolalla monessa suhteessa, puhumattakaan Islamilaisista maista. >" ?
* Meinaatko, että esm. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, yleensä euroopanmaissa, olisi asiat huonossa jamassa, verrattuna MIHIN ?
* Eikö nämä mainitut ole kuitenkin elintasoltaan, USA mukaan lukien kristilisimpiä maita, ja eikö myös vauraampia kuin monet muut maat? Kuuba on edelleen kommunismin hallussa, ja on köyhimpiä maita maailmassa, samoin Venäjä, vaikka on rikkain luonnonvaroiltaan mitä maailamassa valtioita on, silti siellä köyhyys rehottaa, kun mennään vähän pintaa syvemälle, ja siellä on valtion taholta vainottu uskovia lähes aina.
* Kyllä Jumalan tunnustavissa maissa on elintaso ollut aina runsaampi, kuin jumalttomissa , varsnkin kun hallitus on Jumalan kieltäjänä !- Historia kertoo.
Voin kertoa.
-Korruptiota.
-Syrjinnästä.
-Pedofiliasta.
-Kateellisuudesta.
-Saamattomuudesta.
-marttyrismistä.
-yms.
"Kyllä Jumalan tunnustavissa maissa on elintaso ollut aina runsaampi, kuin jumalttomissa"
-Samat maat ovat harrastaneet sotia,orjuutta,ristiretkiä,noitavainoja,kansanmurhia ja pedofiliaa runsain mitoin.
"Kuuba on edelleen kommunismin hallussa, ja on köyhimpiä maita maailmassa, samoin Venäjä, vaikka on rikkain luonnonvaroiltaan mitä maailamassa valtioita on, silti siellä köyhyys rehottaa,"
-Mutta kuitenkin kansalaiset ovat uskovaisia päättäjiä mukaanlukien.
Suomeen hyökänneet sotilaatkin olivat kristittyjä. - höpö höpö...
"Kyllä Jumalan tunnustavissa maissa on elintaso ollut aina runsaampi, kuin jumalttomissa..."
Suomi on "Jumalaton" maa, yhtäkään lakia ei säädetä siksi, että Raamatussa lukee jotakin. Kenenkään ei ole pakko, eikä kulttuurimme enää painosta ketään uskomaan tai elämään Raamatun mukaan.
Maat joissa uskonnolla ei ole sijaa valtion päätöksen teossa ovat demokraattimpia ja vauraimpia. Köyhyys ja epädemokraattisuus näyttää asuvan siellä missä uskonto on merkittävä tekijä yhteiskunnan rakenteissa.
Uskonnollisimpia maita ovat eräät Etelä-Amerikan ja Afrikan maat. Näistä maanosista löytyvät maailman kristillisimmät valtiot. Näistä puuttuu elintason lisäksi monet demokraattiset perusoikeudet.
USA voi olla kristillinen, länsimainen hyvinvointiyhteiskunta se ei kuitenkaan ole. Se on sellaisen irvikuva. Rikas maa joka johtaa länsimaiden asunnottomuus,rikollisuus ja lukutaidottomuus tilastoja ylivoimaisesti. Maa joka ei kykene varallisuudestaan huolimatta takaamaan kansalaisilleen edes kunnon peruskoulutusta ja terveydenhoitoa. Ainoa länsimaa maailmassa joka teloittaa lapsia.
Japani jossa kristittyjä ei ole kuin nimeksi on kehittynyt ja vauras maa jossa on korkea koulutustaso ja pitkä eliniänennuste.
Vähiten uskonnolliset maat, ei köyhiä maita joukossa Vietnamia lukuunottamatta:
1. Sweden
2. Vietnam
3. Denmark
4. Norway
5. Japan
6. Czech Republic
7. Finland
8. France
9. South Korea
10. Estonia
http://www.gadling.com/2007/08/23/least-religious-countries/
"Gallupin.comin vuonna 2009 toteutetussa tutkimuksessa mukana olleilta kysyttiin muun muassa, mitä uskonto merkitsee heidän päivittäisessä elämässään. Keskimäärin 84 prosenttia aikuisikäisistä vastaajista ilmoitti uskonnon olevan tärkeä osa elämäänsä.
Kymmenessä valtiossa, joiden joukossa on muun muassa Bangladesh, Nigeria ja Jemen, uskonnon tärkeäksi kokeneiden osuus ylitti 98 prosenttia.
Kaikkein uskonnollisimpien valtioiden bruttokansantuote jäi alle 4000 euroon henkeä kohden vuodessa. Kaikkein köyhimmissä maissa, joissa bruttokansantuote jää henkeä kohden 1500 euroon tai sen alle, keskimäärin 95 prosenttia kansalaisista arvioi uskonnon olevan tärkeä osa jokapäiväistä elämäänsä.
Rikkaimmissa maissa, joissa kansantuote henkeä kohden ylittää 20 000 euroa, uskonnon koki tärkeäksi 47 prosenttia vastaajista.
Kaikkein vauraimpien maiden ryhmässä kansalaisten uskonnollisuus oli suhteellisesti vähäisintä. Kymmenessä rikkaimmassa maassa uskonnon koki itselleen tärkeäksi ainoastaan 34 prosenttia vastaajista.
Yhdysvallat oli rikkaista maista uskonnollisimpia. Liki 65 prosenttia amerikkalaisista arvioi uskonnon itselleen tärkeäksi, kun vastaava luku oli esimerkiksi Ruotsissa 17 prosenttia ja Britanniassa 27 prosenttia."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/305-tutkimus-koeyhaet-maat-rikkaita-uskonnollisempia Tuota Kuubaa on pakko kommentoida.
Todennäköisesti et ole ko. maassa koskaan käynyt pelätessäsi, että vangitsevat uskosi vuoksi tai takavarikoivat Jeesuksesi. No eivät: katolilaisuus on Kuubassa aivan yleistä. Lisäksi Kuubassa on paljon uskontoja jotka ovat sekoitus ties mitä, usein kristinuskosta ja luonnonuskonnoista. Ateistinen maa ei ole virallisesti, eikä käytännössä.
Rikas maa Kuuba ei ole mutta ei myöskään maailman köyhimpiä. Maassa on korkeatasoinen terveydenhuoltojärjestelmä ja koulutus. Koulutustasoa on verrattu mm. Suomeen ja Kanadaan kansainvälisissä vertailuissa. Vaikka puitteet eivät olekaan hienot niin opetuksen taso on ilmeisesti laadukasta.
Kuubaa on kurittanut eniten ja kurittaa edelleen USAn asettama kauppasaarto. Potentiaalia maalla kyllä olisi.
Diktatuurihan se on, varsinaisia vainoja maassa ei kuitenkaan ole. Poliittinen aktivismi on kuitenkin kielletty ja siitä kyllä rangaistaan jos se ylittää kirjoittamattomat(?) rajat. Demokratiaa on sen verran, että kansalaiset valitsevat itse ehdokkaansa. Epäilemättä kuitenkin valtionhallinto ne viime kädessä hyväksyy tai on hyväksymättä.
Pienyritykset Kuubassa sallitaan ja dollarikauppaa katsotaan käytännössä läpi sormien.
Väitteesi siitä, että Kuuba olisi maailman köyhimpiä valtioita ei pidä paikkaansa. Asia piti oikein tarkistaa. CIA World Factbookin mukaan Kuuba on sijalla 66 ja BKT 9500 dollaria. Lisäksi Kuubassa on BKT:ssä näkymätön dollaritalous (vaihtotalouden rinnalla) joka kuitenkin vaikuttaa ihmisten toimeentuloon arjessa positiivisesti.
Menepä seuraavaksi siis lomalle oikeaan kommunistivaltioon, vielä ehdit, kohta kun niitä ei ole.höpö höpö... kirjoitti:
"Kyllä Jumalan tunnustavissa maissa on elintaso ollut aina runsaampi, kuin jumalttomissa..."
Suomi on "Jumalaton" maa, yhtäkään lakia ei säädetä siksi, että Raamatussa lukee jotakin. Kenenkään ei ole pakko, eikä kulttuurimme enää painosta ketään uskomaan tai elämään Raamatun mukaan.
Maat joissa uskonnolla ei ole sijaa valtion päätöksen teossa ovat demokraattimpia ja vauraimpia. Köyhyys ja epädemokraattisuus näyttää asuvan siellä missä uskonto on merkittävä tekijä yhteiskunnan rakenteissa.
Uskonnollisimpia maita ovat eräät Etelä-Amerikan ja Afrikan maat. Näistä maanosista löytyvät maailman kristillisimmät valtiot. Näistä puuttuu elintason lisäksi monet demokraattiset perusoikeudet.
USA voi olla kristillinen, länsimainen hyvinvointiyhteiskunta se ei kuitenkaan ole. Se on sellaisen irvikuva. Rikas maa joka johtaa länsimaiden asunnottomuus,rikollisuus ja lukutaidottomuus tilastoja ylivoimaisesti. Maa joka ei kykene varallisuudestaan huolimatta takaamaan kansalaisilleen edes kunnon peruskoulutusta ja terveydenhoitoa. Ainoa länsimaa maailmassa joka teloittaa lapsia.
Japani jossa kristittyjä ei ole kuin nimeksi on kehittynyt ja vauras maa jossa on korkea koulutustaso ja pitkä eliniänennuste.
Vähiten uskonnolliset maat, ei köyhiä maita joukossa Vietnamia lukuunottamatta:
1. Sweden
2. Vietnam
3. Denmark
4. Norway
5. Japan
6. Czech Republic
7. Finland
8. France
9. South Korea
10. Estonia
http://www.gadling.com/2007/08/23/least-religious-countries/
"Gallupin.comin vuonna 2009 toteutetussa tutkimuksessa mukana olleilta kysyttiin muun muassa, mitä uskonto merkitsee heidän päivittäisessä elämässään. Keskimäärin 84 prosenttia aikuisikäisistä vastaajista ilmoitti uskonnon olevan tärkeä osa elämäänsä.
Kymmenessä valtiossa, joiden joukossa on muun muassa Bangladesh, Nigeria ja Jemen, uskonnon tärkeäksi kokeneiden osuus ylitti 98 prosenttia.
Kaikkein uskonnollisimpien valtioiden bruttokansantuote jäi alle 4000 euroon henkeä kohden vuodessa. Kaikkein köyhimmissä maissa, joissa bruttokansantuote jää henkeä kohden 1500 euroon tai sen alle, keskimäärin 95 prosenttia kansalaisista arvioi uskonnon olevan tärkeä osa jokapäiväistä elämäänsä.
Rikkaimmissa maissa, joissa kansantuote henkeä kohden ylittää 20 000 euroa, uskonnon koki tärkeäksi 47 prosenttia vastaajista.
Kaikkein vauraimpien maiden ryhmässä kansalaisten uskonnollisuus oli suhteellisesti vähäisintä. Kymmenessä rikkaimmassa maassa uskonnon koki itselleen tärkeäksi ainoastaan 34 prosenttia vastaajista.
Yhdysvallat oli rikkaista maista uskonnollisimpia. Liki 65 prosenttia amerikkalaisista arvioi uskonnon itselleen tärkeäksi, kun vastaava luku oli esimerkiksi Ruotsissa 17 prosenttia ja Britanniassa 27 prosenttia."
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/ulkomaat/305-tutkimus-koeyhaet-maat-rikkaita-uskonnollisempia* Uskonto ei ole sama, kuin kristinusko. Onhan sekin uskonto, mutta oikea kristillisyys on itsessään elävää uskoa elävään Jumalaan. idän uskonnot on ihmisuskontoja, eikä niitä voi verrata kristinuskoon.
* Kyllä Raamattu näyttelee vieläkin suurta osaa valtion hallinto järjestyksessä. kansan edustajien pitää vannoa Raamatun kautta uskollisuutensa isänmaata kohtaan. Suomen lait on prustaltaan Raamattuun perustuvia.
* Etkö ole lukenut lain laatijan esipuhetta, siinä on Raamattu tärkein argumentti !- ?
Mohikaani_27 kirjoitti:
* Uskonto ei ole sama, kuin kristinusko. Onhan sekin uskonto, mutta oikea kristillisyys on itsessään elävää uskoa elävään Jumalaan. idän uskonnot on ihmisuskontoja, eikä niitä voi verrata kristinuskoon.
* Kyllä Raamattu näyttelee vieläkin suurta osaa valtion hallinto järjestyksessä. kansan edustajien pitää vannoa Raamatun kautta uskollisuutensa isänmaata kohtaan. Suomen lait on prustaltaan Raamattuun perustuvia.
* Etkö ole lukenut lain laatijan esipuhetta, siinä on Raamattu tärkein argumentti !Juurihan sinun yksi uskonveljesi isolla äänellä isoili että Kristinusko ei ole uskonto sillä Jeesus kumosi kaikki uskonnot!
Miten se nyt menee? Mohikaani_27 kirjoitti:
* Uskonto ei ole sama, kuin kristinusko. Onhan sekin uskonto, mutta oikea kristillisyys on itsessään elävää uskoa elävään Jumalaan. idän uskonnot on ihmisuskontoja, eikä niitä voi verrata kristinuskoon.
* Kyllä Raamattu näyttelee vieläkin suurta osaa valtion hallinto järjestyksessä. kansan edustajien pitää vannoa Raamatun kautta uskollisuutensa isänmaata kohtaan. Suomen lait on prustaltaan Raamattuun perustuvia.
* Etkö ole lukenut lain laatijan esipuhetta, siinä on Raamattu tärkein argumentti !Kansanedustaja voi halutessaan antaa myös vakuutuksen. Sanopa yksikin laki joka perustuu Raamattuun? Avioliittolaki on ainoa ja senkin romuttuminen on ajan kysymys.
* Kommunismi on uskonto, siksi se ei koskaan katoa maanpältä, ja juuri kommunismista ja diktaatoreista nousee maailman tuhooja antikristus, Jumalaa halvesiva ja kieltävä aatteelline henkivalta, kumpuaa kommunismista. Yksilö ei ole minkään arvoinen, vain puolue merkitsee jotain, toisin sanoen pomot on juuri se henki ja puolue?
* Kuuban kansa on varmaan suurenmoista, sen kuvan olen saanut. Mutta kommunismin takia saa kärsiä puutetta, ei olisi mitään pakotteita USAn taholta, jos maa ei olisi kommunistien johdossa? USA varjelee rajojaan Venäjän vuoksi, koska Kuuba on Venäjän liittolainen, en mä mikään poliitikko oo, mutta tuon verran ymmärrän?- tekis mieli kirota!!
"Kommunismi on uskonto,"
AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAH HAHAHAHHAHAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA.............
Suomen paras ehdokas pöpilään on löydetty!!!!!
Kristinusko ja kommunismi on niin lähellä toisiansa kun on vaan mahdollista!!!! Jeesuskin ajoi kommunismin aatetta eteäpäin!!!!!!!
Jos todellakin Mohikaani on noin tietämätön asioista niin mitä hän oikein tekee netissä????
Raamattukin kehoittaa kommunismiin aivan jatkuvasti!!!!!
- Kuuba on diktatuuri
Ateisti, se mitä esität Kuubasta, osoittaa että olet taas yksi heistä, joille diktatuurin ulkomaanpropaganda on mennyt läpi. Kuuba on kommunistinen sortovaltio, ja vaikka se sietää katolisuutta virallisesti, Castron valtaannousu tiesi sortoa uskovia kristittyjä ja myös juutalaisia kohtaan. Käytännön tasolla kristittyjä on vainottu, pilkattu, syrjitty, vaiennettu, vangittu, teloitettu ja kidutettu rankasti Fidel Castron otettua vallan -59 omiin käsiinsä. Maa on rutiköyhä ja ränsistynyt, vaikka ulospäin yritetään näyttää kulisseja. Terveydenhuolto on rappiolla, peruslääkkeistäkin,kuten kaikista ruoka- ja kulutustarvikkeista on pulaa. Kuubalainen ambulanssi: kottikärryt tai rivi pyörättömiä autoja sairaalan takapihalla.
Tavalliset sairaalat ovat likaisia, rappeutuneita, vessat ei toimi, sähkö katkeilee. Hoitovälineistä on pulaa. Lääkärit joutuvat menemään siivoojiksi työpäivän jälkeen pysyäkseen hengissä. Jotkut heistä on heitetty vankilaan, heidän vaadittuaan demokratiaa ja ihmisoikeuksia. Kristitty lääkäri tri Oscar Elias Biscet kieltäytyi tekemästä abortteja, perusti ihmisoikeusjärjestön,ja sai 25 tuomion.Tämä on ollut arkipäivää Castron aikana. Propagandakoneisto kuitenkin esittelee maailmalle muutamia harvoja parempia sairaaloita, joissa tavallinen kansa ei kuitenkaan käy, vaan vain turistit ja puolue-eliitti. Koulutus on ollut rankkaa aivopesua, jossa jo pikkulapsia opetetaan ampumaan ja vihaamaan USA:ta, syystä että diktatuurin olemassaolo edellyttää, jos ei muuta niin kuviteltua vihollista. Kauppasaarto, joka on vain osittainen, olisi poistettu aikoja sitten, jos julma Castro olisi älynnyt jättää lukemattomat sotansa, teloituksensa, propagandansa ja uhonsa ja luoda asialliset, hyvät suhteet Yhdysvaltoihin.
Demokratiaa ei ole ja ihmisoikeuksia ei kunnioiteta, toisinajattelijoita hakataan, heitetään vankiloihin, kidutetaan. Valtio jossa ei sallita kuin yksi ainoa, militantti puolue, ei ole mikään demokratia, se on tyrannia.
Köyhyys Kuubassa on rankkaa: keskiansio puoli dollaria päivässä. Sillä ei elä, siksi harmaa talous rehottaa, sekä rikollisuus, prostituutio yms.Tämä kaikki on ateistisen kommunismin, brutaalin diktatorisen hallinnon seurausta. Eli maa kuuluu totalitaristisiin valtioihin, kuten Hitlerin Saksa tai Mussolinin Italia.
Kirkkojen määrä Castron aikana on romahtanut ja esim. juutalaisväestö on paennut. Castro toi uuden uskonnon maahan: sosialismi tai kuolema ja yritti monin tavoin hävittää kristinuskon maasta. Eipä ihme että maa on nyt eräs maailman surkeimpia maita elää, verrattavissa Pohjois-Koreaan. Matkailupropaganda ei anna todellista kuvaa maan tavallisten ihmisten oloista.Täytyy ihan kysyä oletko kyseisessä maassa käynyt ja paljonko olet viettänyt aikaa muualla kuin Havanna turisti hotelleissa ja ylipäätään Havannan ulkopuolella? Ainakaan et ole asunut yksityismajoituksessa tavallisten kansalaisten keskuudessa kuten maassa pidempään oleilevat tekevät koska mitään kosketuspintaa todellisuuteen ei näytä olevan. Kuuba ei rajoita turistien kontakteja paikallisiin joten heiltä saatavaa informaatiota voi pitää aika oikean suuntaisena.
Kirjoituksessasi on niin paljon virheitä, etten niitä kaikkia edes aio ryhtyä oikomaan. Lähteesi olisi kuitenkin mukava tietää.
Saisinko edes viitteet noihin uskovien ja juutalaisten vainoihin? Kirkkoja maassa on paljon ja uskonelämä näyttää olevan virkeää. Muistaakseni jopa 80% kansasta kuuluu katoliseen kirkkoon. Juutalaisvainoja Kuubassa ei ole ollut edes juutalaislähteiden mukaan. Kuubassa on laissa määritelty uskonnonvapaus. Siksipä siellä on jopa jehovan todistajia :)
En ole kiistänyt maan olevan diktatuuri. Sitä se kieltämättä on. Ihmisoikeuksissa on korjattavaa. Castro on kehityksen este. Siirtymisen kapitalismiin tulee tapahtua kuitenkin hallitusta, Venäjä on hyvä esimerkki mitä tapahtuu jos kommunismista kapitalismiin siirrytään ilman mitään punaista lankaa.
Väitteesi puolen taalan päiväpalkasta pitää paikkansa. Ja se olikin suurin piirtein ainoa asia joka piti suurin piirtein paikkaansa. Mutta kaksihintajärjestelmän ja subventoitujen hintojen ansiosta sillä on kuitenkin saanut perustoimeen tulon.
Nyt järjestelmä aiotaan kai purkaa ja siitä Kuubalaiset ovat huolissaan ja ehkä syystäkin. Tämä on se mikä ensinnä koskettaa tavallista ihmistä kun Kuuban talousjärjestelmää aiotaan nyt uudistaa rajulla kädellä. Kuuballa on osaamista mm. lääketieteen dna- ja biotekniikan alueella ja yllättäen tietoliikennetekniikassa. Näitä tietenkin haluttaisiin viedä enemmän ulkomaille koska kysyntää on mutta kauppasaarto sulkee suurimman osan maista pois.
Lähes 40% kuuban viennistä muodostuu korkean teknologian tuotteista. Kuten aiemmassa viestissä mainitsin, potentiaalia maalla on. Eli mistään varsinaisesta kehitysmaasta ei ole kyse
Rikollisuus Kuubassa on erittäin alhaista. Prostituutio on enimmäkseen kitketty, Bordelleja Kuubassa ei enää ole. Kouluissa ei opeteta lapsia ampumaan.
"Ateisti, se mitä esität Kuubasta, osoittaa että olet taas yksi heistä, joille diktatuurin ulkomaanpropaganda on mennyt läpi."
Jotenkin luulen, että sinä olet propagandan uhri, en minä. Sinä näet vain ja ainoastaan Kuuban surkeuden perikuvana ja jonkinlaisena uhkana tuntematta maata lainkaan.
Vai sekö pännii, että Kuubassa ollaan hyväksymässä homoseksuaaleille tasa-arvoista asemaa lain säätäjien toimesta ja oikeutta avioliittoon ja jopa adoptioon? No, sellaisen maan täytyy olla läpikotaisin paska jos asiaa katsotaan Jeesus-lasien läpi. :DDDD
- Kuuba on diktatuuri
Minulla on paljonkin kosketuspintaa Kuubaan ja kuubalaisiin, tunnenkin kuubalaispakolaisia ja olen tutkinut asioita menemättä siihen propagandistisen sumuverhon lankaan, johon Suomessa on liian moni mennyt. En ole käynyt enkä mene Kuubaan, ainakaan ennenkuin se demokratisoituu. Kirjoituksessani ei ole mitään erityisen virheellistä tietoa.
En väitä että siellä olisi uskonvainoja siinä merkityksessä kuin esim. III valtakunnassa, mutta kristittyjen syrjimistä, sortoa, häiriköintiä, kristinuskon vähättelyä, kommunistidiktaattorit kaikkialla ovat halunneet hävittää tai mitätöidä kristinuskon.
Lue vaikka Heikki Eskelisen kirjasta Fidel Castro, vallankumouksen kaupparatsu, siinä on mm. uskonnon hävittämispyrkimyksestä kertovaa asiaa.
Juutalaisilta Castro vei omaisuuden, pienetkin yritykset ja siten työpaikat. Eipä ihme että lähes kaikki juutalaiset lähtivät maasta tuon ryöstön jälkeen. Uskonnonvapaus on paperilla, mutta käytännössä kommunistiset militantit ovat menneet mm. kirkkoihin häiriköimään ja huutamaan iskulauseitaan, joista yleisimpiä on "Sosialismi tai kuolema!" tai laulamaan internationaalia.. Kirkkojen määrä on Castrojen aikana pudonnut noin 10 %:iin.Kristillisten mediaa tukahdutetaan.
Potentiaalia kuubalaisissa on, mutta kommunismi ja Castron sotahulluus, toisinajattelijoiden jatkuva väkivaltainen vaientaminen ja huonot uudistukset ovat tehokkaasti nujertaneet monien fiksujen ihmisten luovuuden.
Tuo on hyvä pointti, että Kuuban on siirryttävä kommunismista pois hallitusti kohti markkinataloutta. Venäjällä Gorbatshov kyllä teki hyviäkin uudistuksia muuttuen kommarista demokraatiksi.
Kuubassa on laaja harmaa talous, ilman sitä ihmiset eivät tule toimeen. Ulkomaankauppa paranisi, jos maa lopettaisi vihapropagandan ja luopuisi vanhakantaisesta ja typerästä stalinismistaan, vapauttaisi poliittiset vangit ja muutekin laittaisi ihmisoikeudet kuntoon ja uudistuksia kohti demokratiaa. Silloin USA:kin lähtisi kauppakumppaniksi.
Rikollisuus Kuubassa ei väärennetyissä tilastoissa niinkään näy, mutta sitä on paljon, maassahan on erittäin tiheä vankilaverkosto, jossa on ala-arvoiset ja epäinhimilliset olosuhteet, se on kuin NL; vankileirien saaristo. Ja jopa lapsia myydään prostituution uhreiksi, koska köyhyys on hälyttävää. Ja kouluissa opetetaan pikkulapsille aseiden käyttöä ja vihaamaan länttä, ks video. Sinusta näkee,että olet lukenut vasemmiston mediaa, jossa on mennyt läpi Kuuban hallituksen höpölöpö propaganda, jota se tuputtaa ympäri maailmaa. Maassa ei ole tärkeimpiä ihmisoikeuksia, kuten Sananvapaus, toisinajattelijat vaiennetaan väkivalloin, kuten nytkin Damas de Blanco, toisinajattelijoiden kristityt vaimot, heitä pidätetään ja he ovat väkivallan kohteina, vaikka vain marssivat gladiolus kädessä havannan katuja protestoiden julmaa hallintoa vastaan. Perversseille homot avioon-liitoille (täysin raamatunvastainen ajatus) löytyy puolustusta, mutta todella tärkeät oikeudet puuttuvat. Kuuba rikkoo rankasti Universaalia Ihmisoikeuksien Julistusta vastaan.
Sekin väite, etteikö lapsia opetettaisi ampumaan, on väärä. Katso tämä:
http://www.youtube.com/watch?v=U7Y0S13tRyc
Kristittyjen sorrosta raportoi mm. uutissivut jotka löytää googlesta hakusanalla
religionenrevolucion. Myös Amnesty raportoi Kuuban ihmisoikeusrikkomuksista ja lukemattomat demokratiaa tukevat Cuba Libre, Derechos Humanos, Democracia jne. tyyppiset järjestöt ja sivut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107322
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t374285törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/373772Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu4001990- 321477
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi701466- 351458
Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen1791132Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv121118Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:111030